Kymmenen vuotias "sekosi". Mistä apua?

Joku aivokasvain?

Myrkyt ensin pois sitten lääkäriin jos tilanne yhä samanlainen. 

hei ap, älä soimaa itseäsi. Varmasti olet hyvä ja vastuullinen äiti. Toisinaan perimä psyykeongelmien suhteen on vain kovin vahva. Vahvuus on tässä, että pystytään tietoisesti suhtautuman siihen, että tytöllä on alttius sairastua psyyken sairauksiin, mutta paljon on tehtävissä ja tuettavissa. Raskasta varmasti on, mutta kannattaa pitää jatkuva hoitosuhde yllä johonkin tahoon ja tutkia tyttö nyt kunnolla. Voimia!

Ap olet hirveä äiti, häpeäisit.

Ap olet hirveä äiti, häpeäisit.

[quote author="Vierailija" time="12.02.2014 klo 23:53"]

[quote author="Vierailija" time="12.02.2014 klo 22:33"]

Jos lapsi on aivan vauhkona, ei siinä takavarikot ja arestit mitään auta. Eikä pakkorauhoittuminen, Jostainhan se raivo kumpuaa. Lapselle pitää antaa hyväksyttävä keino purkaa raivoaan fyysisesti, vaikka hakata tyynyllä sohvaa tms- kun ei halkosavottaakaan enää useimmilla ole. Jos noin suuret tunteet jäävät lapsen sisään, hän tulee voimaan aina vaan huonommin. Sallitaanko teillä tunteiden, myös vihan ilmaisu? Veikkaan nimittäin että suurin osa esim. nuorten tuhoavasta raivosta johtuu siitä, että vihan tunne on kielletty eikä sen ilmaisulle ole mitään fyysistä keinoa, sitte jonakin päivänä räjähtää ja joku kuolee. Jos ap lapsesi on kokenut vaikka hylätyksi tulemisen tuskaa, häpeää siitä että isä- tai hän itse on jollakin lailla huono, vihaa siitä että sulla on uusi perhe, ja isä on hänet jättänyt (koska näin lapsi sen kokee) ja on mustasukkainen vauvasta ja ties mitä kaikkea pientä ja huomaamatonta torjuntaa, väheksyntää ja loukkauksia lapset saavat aika usein kokea, hänen täytyy se kaikki jonnekin purkaa. Jos sen nielaisee, alkaa tuhota itseään. Antakaa lapselle jokin hyväksyttävä keino millä hän saa purkaa kaiken mahdollisen vihansa mikä hänessä herää. Säästyy monet terapiat ja lääkitykset, kun saa purkaa tunteitaan. Tätä ei moni tajua, edes ammattilainen, kun on somussa oman aggressionsa kanssa ettei kestä sitä muissakaan nähdä. ja sitten rakastat ja hyväksyt lapsesi silloinkin kun hän on raivosta sekaisin.

[/quote]

Ja tätä neuvoa ei sitten kukaan ota toivottavasti tosissaan. Todellisuudessa väkivaltaisen käytöksen vahvistaminen vain kärjistää ongelmaa. Jenkeissä oli yhdessä vaiheessa terapeutteja jotka toimivat juuri esitetyllä tavalla, vain pahentaen ongelmia, ja nyt puhutaan aikuisista ihmisistä.

Tukea tässä nyt tarvitaan. Kukaan ei ole parempi kasvattaja lapselleen kuin oma vanhempi, kunhan vain muistaa mitä se tarkoittaa, eikä se ole sen kummempaa kuin olla vastuunkantaja. Vastuun kanto taas tarkoittaa tasapainoilua sen välillä että antaa lapsensa kokeilla siipiään turvallisessa ympäristössä ja toisaalta taas auttaa kasvattamaan uudet niiden väistämättä palaessa kerta toisensa jälkeen. Pirujen maalaamisella tämä balanssi särkyy automaattisesti, kun pyritään kompensoimaan omia tuntemuksiaan, sen sijaan että huomio olisi lapsen käytöksessä.

Ei se teidän pikkutyttönne ole mikään Damien. Itse olen kasvanut koulukodeissa, eikä siellä ollut vastaavia tilanteita kuin yksi. Lastenkodissa niitä olikin jo sitten ihan uutisiin asti, mutta siellä oli jatkuvat YT-neuvottelut käynnissä, joista se liekki kerta toisensa jälkeen roihahti.

[/quote]

Mihin perustat tämän väitteen. Kirjoitin tuon että aggressio pitää saada purkaa, ja minulla on siitä todella hyviä kokemuksia. Aggressio ei ole sama kuin väkivalta, on olemassa tervettä aggressiota jonka tehtävänä on suojella ihmsen sisintä ja rajoja. Mutta jos sen ilmaisu ei ole sallittu, se muuttuu vaaralliseksi, ja paineen kasvaessa helposti väkivallaksi. Juuri siksi vihaa pitää' saada purkaa. Suomi ainakin on tässä suhteessa kovin kompleksinen maa, ihmiset ovat usein täynnä vihaa, mutta tukahduttavat sen ja sitten masentuvat tai alkoholisoituvat. Eli sinä itse olet väärässä, ehkä sinulla itselläsi on pelkoja aggression suhteen? Viha on tunne, väkivalta on teko. kaksi eri asiaa. Viha pitää saada purkaa,  väkivalta ei ole sallittu.

Ei tossa mitään erikoista ole. Lapset pimahtaa joskus kun niiltä ottaa jotain pois. Ne haluaa näyttää miten tosissaan on. Sitten ne alkaa riehumaan. Jos se olisi hullu, ei lopettaisi vaikka pääsisi ulos. Nyt se haluaa vaan saada teidät huolestumaan.

Jos teet ilmoituksen johonkin neuvolaan tms. viranomaispaikkaan ne ottaa lapset sulta pois.  Jos menet psykologille mene yksityiselle.

Palstan ohjeiden mukaan sinun varmasti pitäisi jättää miehesikin, kun on varmaan narsisti :) 

Toivottavasti ei nyt ole sitä mitä pelkään, mutta kyllä sinulla varmaankin tämä edessä...

Suosittelen perhekoulu POP:ia

http://www.adhd-liitto.fi/tukea/kuntoutus/tuki-ja-terapiamuodot/vanhempainohjaus

Hävetkää aikuiset naiset mitä suustanne päästätte!!!!!

En tunne apn tilannetta mutta rohkeasti tutkimuksiin ja apua hakemaan. Skitsofreeninen isä voi olla lapselle vaarallinen ja aiheuttaa syviä traumoja, myös lääkkeissään. Olet toiminut oikein. En ojenna kunniamerkkiä niille äideille jotka elää alkoholistin tms sairaan kanssa vaarantaen lapsenaa siksi että oma kunnia menee lapsen hyvinvoinnin edelle. Ero ei ole häpeä ja on onni löytää ihmissuhde.

Voimia. Paljon.

[quote author="Vierailija" time="13.02.2014 klo 12:41"]Hävetkää aikuiset naiset mitä suustanne päästätte!!!!!

En tunne apn tilannetta mutta rohkeasti tutkimuksiin ja apua hakemaan. Skitsofreeninen isä voi olla lapselle vaarallinen ja aiheuttaa syviä traumoja, myös lääkkeissään. Olet toiminut oikein. En ojenna kunniamerkkiä niille äideille jotka elää alkoholistin tms sairaan kanssa vaarantaen lapsenaa siksi että oma kunnia menee lapsen hyvinvoinnin edelle. Ero ei ole häpeä ja on onni löytää ihmissuhde.

Voimia. Paljon.

[/quote]

Häpeäsit itse, sen oppurtinisti kusipää. Toivottavasti itse sairastut johonkin vakavaan, ja kun kaipaat perhettäsi joka on kaikki mitä sinulla on enää jäljellä, sanovat he jättävänsä sinut yksin ja lähtevät toisen naisen matkaan. Oikeasti, sinun kaltaisesi itsekkäät naiset ovat murhaajia ja lastenraiskaajiakin kuvottavampaa sakkia. Todellinen mätäpaise joka toivottavasti joutuu itse kärsimään ennenkuin ahneuttaan ja hirveyttään aiheuttaa muille pahaa. Sylkisin naamaasi jos tulisit kadulla vastaan.

Oma 10v poika on ollut ikänsä todella raskas tapaus. Kouluunlähtö tarkastuksessa th sanoi että meidän kannattaisi ottaa yhteys perheneuvolaan. Ei koskaan otettu sinne yhteyttä muttaelämä on yhä sellaista veitseterällä heilumista. Koskaan ei tiedä mistä muksu vetää herneeen nokkaan kun yleensä ei kestä mitään vastoinkäymisiä. Ehkä tämä on joku uhmakkuushäiriö koska lapsi kiukkuaa ja raivoaa kuin uhmaikäinen mutta hurjemmassa mittakaavassa. Meillä on muitakin lapsia mutta tällaista menoa ei miuden kanssa oleollut. Pelottavaakin tämä on sillä tavarat lentää ja ovet rikotaan, potkitaan ja purraan. Eli ei voi muutakuin pitää lapsesta kovaa kiinni jottei vahinkoa tulisi. Totta on että se voi myös pahentaa asiaa. Onneksi meno on hiukan rauhoittunut mutta poika on yhä hieman arvaamaton. Aina kohtauksen jälkeen kuitenkin puhutaan ja halitaan jottei jäisipaha mieli sen enempää.. Mutta inhottavaa tällainen on!

[quote author="Vierailija" time="12.02.2014 klo 23:46"][quote author="Vierailija" time="12.02.2014 klo 21:51"]

[quote author="Vierailija" time="12.02.2014 klo 21:43"]

Jep, Eipä yllättänyt että tähänkin tapaukseen liittyy ero- ja uusperhekuviot.....

ihan siinä voi olla syy tuohon teidän lapsen pahoinvointiin. Tätä se on nykypäivänä...

[/quote]

Niin. Parempihan se olisi elää onnellisena ydinperheenä lapsen vakavasti skitsofrenisen biologisen isän kanssa. Sellaisessa turvallisessa kasvuympäristössä lapsella tuskin olisi minkäänlaisia ongelmia.

Nyt järki käteen, oikeesti teille eropaheksujille. Tuossa ei ole enää mitään järkeä.

[/quote]

Skitsofreniaankin on olemassa lääkitys joka pitää psykoosin poissa ja terapiaa. Kertoo jotain ihmisestä että otti heti eron kun mies sairastui.

[/quote]

Mistä tiedät, että so otti eron heti, kun mies sairastui? Ei siitä ole annettu mitään viitteitä. Ainoa asia, jonka ap on kertonut on, että lapsen biologinen isä sairastaa niin vakavaa skitsofreniaa, ettei voi tavata lasta kuin harvoin ja valvotusti lapsen oman turvallisuuden takia.

Ap kertoo myös, että biologisen isän tilanne on ollut vakava viimeiset kaksi vuotta, joten olettaisi että lääkkeet ja terapia ovat jo käytössä, kun diagnoosikin on selvä. Ja tapaamiset ovat silti harvoja ja valvottuja.

Lääkäri on ainut oikea paikka, ja sinne on kiire. Elimellinen vika on mahdollinen. Jos mitään fyysistä vikaa ei löydy ja käytös vaikuttaa olevan ympäristötekijöistä johtuvaa, voitte kokeilla terapiat ja ruokavaliot tai mikä kellekkin sopii.

Tuo naamalle sylkijä voisi ottaa lääkkeensä. Sairas ihminen ei ymmärrä miten kauheaa on elää terveenä sairaan kanssa jatkuvassa myllytyksessä. Minä vein lapseni turvaan ja toipumaan ja sekopää jatkaa elämäänsä haavoittamatta muita, kaikille parempi.

Tuo naamalle sylkijä voisi ottaa lääkkeensä. Sairas ihminen ei ymmärrä miten kauheaa on elää terveenä sairaan kanssa jatkuvassa myllytyksessä. Minä vein lapseni turvaan ja toipumaan ja sekopää jatkaa elämäänsä haavoittamatta muita, kaikille parempi.

[quote author="Vierailija" time="13.02.2014 klo 01:52"]

Noin käy kun menet hankkimaan lapsia epävakaassa suhteessa ja lapsi joutuu elämään rikkonaisessa perheessä ilman isäänsä. Kannattiko?

[/quote]

"Rikkonainenkin" perhe voi olla hyvä, turvallinen ja tasapainoinen perhe.

Eikä "ehjä ydinperhe" vastaavasti aina sellaista ole, esimerkiksi vanhempien mielenterveysongelmien vuoksi.

Olen syntynyt tilanteeseen, jossa äitini sai minut toiselle miehelle, vaikka seurusteli itse "isäni" kanssa. Biologinen isäni asui muualla silloisen vaimonsa ja vanhempien sisarusteni kanssa.

Ensimmäiseen lapsuudenperheeseeni kuului äiti, minä, muutamaa vuotta nuorempi veli ja mielenterveysongelmainen (nuoremman veljen) isä.

Voin sanoa, että "rikkonainen" perheeni biologisen isän, äidin, äidin puolen veljen ja isän puolen sisarusten, isän myöhempien naisystävien ja vaimon, sekä sisaruspuolien kanssa eläminen oli taatusti tasapainoisempaa, kuin mielenterveysongelmaisen "isän" kanssa asuminen koskaan.

Lapsi tarvitsee turvallisia aikuisia ja turvallisen kodin, rutiineja, rakastavia ihmisia ympärilleen, ruokaa ja puhtautta. Ei siis välttämättä idyllistä ydinperhettä.

Huh huh millainen keskustelu tänne onkin syntynyt...

En nyt halua koko elämäämme täällä selitellä, mutta pari asiaa voin avata.

Eli erosimme lapsen isän kanssa ennen kuin lapsen isä sairastui. Toki hänellä oli silloinkin jo ongelmia, vakaviakin, mutta ei vielä esimerkiksi diagnoosia. Erosimme hänen aloitteestaan, sillä hän koki, että ei ollut valmis perhe-elämään, vaikka näin oli kuvitellut. Kaksi vuotta eromme jälkeen alkoi oireilemaan pahemmin ja onkin nyt tosiaan lähes täysin laitoshoitoinen. Ei pelkästään mielenterveysongelmien takia vaan päihdeongelmien yms, jotka lähteneet varmasti mielenterveysongelmien pohjalta.

Uusi mieheni on ollut lapsen isäpuolena pitkään ja perheen sisäistä adoptioprosessistakin on keskusteltu. Olemme lisäksi tietoisesti lykänneet yhteisen lapsen hankintaa, että isäpuolen ja tyttäreni suhde on saanut rauhassa kehittyä ja vahvistua. Uusi lapsi on toivottu, mutta ei tulisi mieleenikään työntää tytärtäni johonkin pois silmistä sen takia, että on tulossa uusi lapsi.

Lisäksi vielä loppukaneetiksi, että en eilen halunnut mennä lapsen luo, koska reagoin itse todella tunteellisesti tilanteeseen. Koin, että en ollut paras henkilö häntä rauhoittelemaan. Mieheni ratkaisi lapsen kanssa tilanteen ja he menivätkin laittamaan iltapalaa. Sain itseni koottua ja yhdessä kuitenkin söimme ja luimme iltasadun ja juttelimme. Tämään menen kahdestaan lapsen kanssa uimaan, että voidaan vaikka jutella jos eilisessä vielä joku painaa.

Kiitos vielä kaikille tuesta. Saimme nyt ajan koulupsykologille, koska uskon, että siitä olisi tytölle hyötyä, koska kokee varmasti hyvin vahvoja negatiivisia tunteita isänsä tilanteen vuoksi. Eilenkin illalla itkeskeli, että pelkää, että isä on kuollut kun ei ole taas kuulunut mitään. Uskon, että nämä tunteet vaan kasvavat välillä niin suureksi, että purkautuvat häiriökäyttäytymisenä. Ei jostain syystä pysty isästään puhumaan, vaikka aihe ei todellakaan ole meillä mikään tabu. Mutta kiitos tosiaan vielä siitä, että sain tänne avautua. 

Ap

[quote author="Vierailija" time="12.02.2014 klo 20:48"]

Eikö noita riehuvia lapsia ole tavattu teipata tuoliin kiinni?

Minulla ei ole omia lapsia, mutta muistan tällaista lukeneeni lehdestä.

[/quote]

olen myös kuullut siitä että lapsia on liimattu käsistä pikaliimalla seinään....

Hmm, kuulostaa siltä että tuo uusi miehesi hyväksikäyttää lastasi seksuaalisesti, ja lapsella on siksi pelkotiloja ja paniikkikohtauksia.