Mies haluaa erota, eikä tiedä, että olen raskaana
Pää on niin sekaisin, että pahoittelen heti alkuun jos kirjoitan epäselvästi tai kirjoitusvirheitä vilisee.
Olemme seurustelleet mieheni kanssa muutaman vuoden ja asumme yhdessä. Naimisissa emme ole. Pari viikkoa sitten mies ilmoitti haluavansa erota ja muutama päivä sitten tein positiivisen raskaustestin. En ole kertonut miehelle olevani raskaana, mutta jätimme hiljattain ehkäisyn pois, joten mies luonnollisesti tietää, että saatan olla raskaana. Asunto on miehen, joten se olen minä, joka muuttaa muualle. Itse ero tuli ihan puskista, enkä ymmärrä syytä eroon.
Pari viikkoa sitten meillä oli miehen kanssa pientä erimielisyyttä. Olimme päiviä aiemmin sopineet eräästä yhteisestä menosta, kunnes mies lähtikin huitelemaan vanhempiensa luokse kylään juuri ennen tuota menoa. Soitin miehelle perään muistuttaakseni menostamme ja kyselläkseni milloin mies on tulossa takaisin. Mitään riitaa ei ehtinyt syntyä, kun mies jo ilmoitti, ettei enää halua olla kanssani, koska kokee olevansa vankini. Mies ei mielestään voi tehdä mitään (ei osannut kertoa mitä), koska suuttuisin. Kysyin olenko suuttunut jostain tai kieltänyt jotain, mutta siinä vaiheessa kyse olikin siitä, että mies ei voi kysyä, koska suuttuisin jo kysymisestä. Ihan varmaa on, etten mistään ole suuttunut, mutta mies nyt vaan on sitä mieltä, että suuttuisin kuitenkin. Luulen, että mies ei itse saa aikaiseksi lähdettyä esimerkiksi kaljalle duunikavereidensa kanssa (olen kannustanut lähtemään), saati sitten tiedä mitä haluaisi tehdä, ja nyt mies sitten haluaa löytää syyllisen muualta kuin itsestään.
Mies ei aio keskustella erosta tai mistään muustakaan. Mies on sitä mieltä, ettei mitään puhuttavaa ole, koska olemme jo eronneet. Eroamiseen taas riitti pelkkä miehen ilmoitus erosta. Mies on nyt nukkunut nämä pari viikkoa sohvalla, emmekä juuri ole keskustelleet edes säästä. Ensimmäiset pari päivää itkin, välillä raivosin, ja vaadin miestä puhumaan. Ennen tuota eroilmoitusta mies on vaikuttanut tyytyväiseltä, eikä ole millään tavoin tuonut ilmi halunneensa muutosta johonkin. Miehellä tuskin on ketään toista, vaikka mistä sitä ikinä voi olla varma.
Mies on pettänyt luottamukseni ja osoittanut käytöksellään, ettei kunnioita tunteitani. Mies ei myöskään ole kysellyt mahdollisesta raskaudestani. Nyt tuntuu siltä, että en halua kertoa miehelleni raskaudestani. Tällä hetkellä en haluaisi miestä tulevan lapsen elämään ollenkaan.Varmaan miehelle on pakko kertoa kuitenkin, mutten tiedä missä vaiheessa?
Mitä vittua nyt ihan oikeesti. Kuka eroaa tällä tavalla vain ilmoittamalla? Ei kai tässä auta kun löytää asunto jostain ja jotenkin saada pidettyä pää kasassa. Lapsi on kuitenkin haluttu ja asiaa sulateltuani olen todennut selviäväni yksinhuoltajanakin.
Kommentit (180)
[quote author="Vierailija" time="12.02.2014 klo 18:22"]ai että sinä et kerro raskaudesta, miehen pitää sitä tiedustella?!?
abortti, ero ja grow up!
[/quote]
Kunhan totesin, että mies ei ole asiasta kysellytkään, joten en myöskään ole valehdellut miehelle mistään. Plussaamisesta on muutama päivä, joten ei tässä viikkoja ole mitään pimitetty. Edelleenkin lapsi on haluttu ja tervetullut elämääni, joten miksi tekisin abortin?
ap
Niin...jos kerrot, siinä on se riski että mies jää kanssasi elämään vain lapsen takia. Toisaalta taas, miehellä saattaa olla nyt joku hetkellinen "nuoruudenmenetys" päässään, on jotenkin sekaisin tällähetkellä siitä mitä elämältä haluaa...on kuitenkin seurustellut aika nuoresta, mutta jos kuulee raskaudesta voi katua käytöstään, sun jättämistä ja haluta olla oikeesti sun kanssas ja isä lapselle. Varmaan nyt tuntuu vaikealta luottaa häneen, mutta lapsen takia kannattaa kuitenkin yrittää. Jos mies haluaa lähteä niin sitten antaa mennä vaan.
Mutta jokatapauksessa miehesi kuulostaa valitettavasti vielä aika lapselliselta..jotenkin tuon perusteella, kun sanoo että sinä olet esteenä hänen menoilleen....hän on "vanki" kanssasi, tulee sellainen tunne että miehelle taitaa loppuviimein ne kaverit ja menot ja bileet olla vielä liian tärkeällä sijalla elämässä. :(
Älä luovuta vielä! Sellaista asiaa ei olekaan, mitä ei voisi puhumalla edes vähän parempaan suuntaan. Puhukaa, puhukaa, puhukaa. Vaadi miestä kuuntelemaan edes sen verran, että hän tietää kyseessä olevan nyt enemmänkin kuin vain teidän kahden elämä. Hirmuisesti voimia!
[quote author="Vierailija" time="12.02.2014 klo 18:29"]
Just näin. Älä ota sitä lapsen vuoksi takaisin. Teidän kuuluu olla toistenne kanssa toistenne vuoksi, ei lapsen.
[/quote]
Toisin sanoen: miehellä ei ole milloinkaan oikeutta omaan lapseensa, jos hän ei palvo lapsen äitiä.
Ehkäpä mies heräsi nyt kun jätitte ehkäisyn pois ja tajusi että ei halu kanssasi perhettä. Ei vaan tiedä että on jo vähän myöhässä. Tässä taas yksi syy, miksi kannattaisi mennä naimisiin siinä vaiheessa kun aletaan tekemään lasta. Luultavasti mies olisi ilmoittanut erosta ennen häitä kun olisi joutunut asiaa miettimään.
[quote author="Vierailija" time="12.02.2014 klo 18:35"]
[quote author="Vierailija" time="12.02.2014 klo 18:29"]
Toisin sanoen: miehellä ei ole milloinkaan oikeutta omaan lapseensa, jos hän ei palvo lapsen äitiä.
[/quote]
Öö, kuka noin sanoi? Miesasiamies taitaa nyt vähän lukea rivien välistä. Miehellä on oikeus lapseensa ja lapsella isäänsä, mutta kummallakaan seikalla ei ole mitään tekemistä sen kanssa, pitääkö naisen olla parisuhteessa tuollaisen tuuliviirin kanssa.
[quote author="Vierailija" time="12.02.2014 klo 18:20"]
Jotenkin tosi tyypillistä käytöstä monelle miehelle..eroa haudotaan mielessä ja samaan aikaan esitetään että kaikk on hyvin ja ollaan niin rakastuneita ja sitten yhdessä tilanteessa kun vähän v*tuttaa niin täräytetään eropäätös ilmoille ja siinä ei sitten ole mitään keskustelemista enää. Ja kaikki on tietysti naisen syytä.. nainen on tyranni, ei päästä mihinkään, ei uskalla ehdottaa mitään kun nainen suuttuu... näitä on kuultu.
[/quote]öhöm. Kyllä se on yleensä niin päin että nainen kypsyttelee eropäätöksen mielessään valmiiksi ja täräyttää sen sitten miehelle, joka ei ole tajunnut että mikään olisi pielessä.
Monella teistä oli hyviä ja asiallisia vastauksia, kiitos! Helpottaa kun saa asioihin erilaisia näkökantoja, joita voi miettiä. Pelkkiä ehdotuksia abortista en ymmärrä, kun toin jo ilmi päätöksen pitää lapsi. En ymmärrä noita ehdotuksia monessa muussakaan keskustelussa, mutta näköjään aina on niitä, jotka huutavat pelkkää aborttia. Kunhan saan itselleni asunnon, uskon, että selviän raskauden ja lapsen kanssa yksinkin. On tässä onneksi aikaa valmistautua selviämiseen ilman miestä.
ap
Luulenpa, että miehen sitoutumiskammo heräsi tuon ehkäisyn poisjättämisen myötä. Joko hän saa pian työstettyä päänsä kuntoon ap:n avustuksella (kerrot raskaudesta) tai sitten hän on vaan raukka, mille asialle ei voi mitään.
[quote author="Vierailija" time="12.02.2014 klo 18:47"]
Luulenpa, että miehen sitoutumiskammo heräsi tuon ehkäisyn poisjättämisen myötä. Joko hän saa pian työstettyä päänsä kuntoon ap:n avustuksella (kerrot raskaudesta) tai sitten hän on vaan raukka, mille asialle ei voi mitään.
[/quote]
Ihminen on raukka, jos ei halua sitoutua kumppaniin, joka ei ole itselle sopiva?
[quote author="Vierailija" time="12.02.2014 klo 18:48"]
[quote author="Vierailija" time="12.02.2014 klo 18:47"]
Luulenpa, että miehen sitoutumiskammo heräsi tuon ehkäisyn poisjättämisen myötä. Joko hän saa pian työstettyä päänsä kuntoon ap:n avustuksella (kerrot raskaudesta) tai sitten hän on vaan raukka, mille asialle ei voi mitään.
[/quote]
Ihminen on raukka, jos ei halua sitoutua kumppaniin, joka ei ole itselle sopiva?
[/quote]
Miksi mies on seurustellut ja asunut kanssani (=sitoutunut) jos en ole ollut hänelle sopiva? Miksei mies osaa kertoa miksen olisi sopiva? Minä en sitä nimittäin tiedä, eikä mieskään ole osoittanut minussa olevan jotain vikaa. Sain pelkästään syytöksiä asiasta/asioista, joihin en todellisuudessa ole millään lailla syyllinen.
ap
Keskenkasvuinen ja vastuutaan toisesta ihmisestä pakoileva mies. Näitä on Suomessa aivan liikaa.
Mutta olet nuori vielä. Löydät varmasti arvoisesi miehen, joka osaa arvostaa suoraselkäistä ja rehellistä naista.
[quote author="Vierailija" time="12.02.2014 klo 18:48"]
[quote author="Vierailija" time="12.02.2014 klo 18:47"]
Luulenpa, että miehen sitoutumiskammo heräsi tuon ehkäisyn poisjättämisen myötä. Joko hän saa pian työstettyä päänsä kuntoon ap:n avustuksella (kerrot raskaudesta) tai sitten hän on vaan raukka, mille asialle ei voi mitään.
[/quote]
Ihminen on raukka, jos ei halua sitoutua kumppaniin, joka ei ole itselle sopiva?
[/quote]
Ihminen on raukka, jos ei osaa kertoa tästä asiasta ennen ehkäisyn poisjättämistä yhteisellä päätöksellä.
Ap, voimia sinulle ja toivottavasti raskautesi menee hyvin ja elämä lapsen kanssa asettuu aikanaan kauniisti uomiinsa.
Tsemppiä ap sinulle vaikeaan tilanteeseen :( toivottavasti sentään raskaudesta ei tule kovin vaikeaa. Oletko varannut jo neuvolaan ajan?
Voisithan sen ekan ultran jälkeen tosiaan kertoa miehelle? Itse en tosin malttaisi vaan kertoisin heti.
Tsemppiä tosi paljon. Voi kun voisi jotenkin auttaa...
[quote author="Vierailija" time="12.02.2014 klo 18:59"]
Ihminen on raukka, jos ei osaa kertoa tästä asiasta ennen ehkäisyn poisjättämistä yhteisellä päätöksellä.
[/quote]
Eli parempi olisi roikkua huonossa suhteessa ja toivoa, ettei vain tärppäisi, kun nyt tuli kerran jätettyä ehkäisykin pois? Älä ole naurettava.
[quote author="Vierailija" time="12.02.2014 klo 18:17"]
Miksi tekisin abortin?
En ole anellut miestä. Ensimmäiset pari päivää olen vaatinut saada keskustella eron syistä, mutta senkin vaatimisen lopetin. Mies oli itse valinnut sitoutua olemaan ja asumaan kanssani, jolloin ero ei mielestäni ole pelkkä ilmoitusluontoinen asia. Etenkin kun tätä ennen mieskin oli ollut sitä mieltä, että jos jokin hiertää, tulee siitä ensin keskustella ja erota vasta sitten.
En jaksa uskoa miehellä olevan toista naista. Miehellä ei ole sellaisia menoja, että se olisi mahdollista ja miehen työkin on sellainen, ettei sen aikana ole mahdollista pettää.
ap
[/quote]
Kyllä se avoliitossa on pelkkä ilmoitusasia. Tavarat kasaan ja se liitto oli siinä. Avioliittossa pitää hakea eroa.
Tähän sopii se perinteinen. Lapsi sitoo enemmän kuin avioliitto. Nyt mies ei pääse ikinä ap.sta eroon.
Jaa. Minä kertoisin varmaan miehelle kyllä lapsesta heti. Ihan sen takia että jos sen n. 9kk kuluttua kerrot niin miehen automaattinen reaktio on "no ei muuten oo varmaan mun lapsi, sä oot jonkun muun kanssa ollu sen jälkeen kun erottiin". Tietenkin mies saattaa nytkin sanoa samaa mutta asia on kenties kuitenkin helpommin sulatettavissa nyt kun petipuuhat ovat vielä edes jotenkin tuoreena mielessä.
Älä kerro lapsesta, vielä, mutta anna miehelle vielä hetki aikaa koota ajatuksensa. Tuo on miehillä yleinen luulo, että nainen pitää vankilassa vaikkei väite perustuisi mihinkään faktaan. Hetken kun mies on kärvistellyt, alkaakin kaivata sinne "vankilaan" ja tajuaa, että itsehän hän siellä haluaa olla, ei se nainen häntä pakota vaan miehen sydän.
[quote author="Vierailija" time="12.02.2014 klo 18:22"]ai että sinä et kerro raskaudesta, miehen pitää sitä tiedustella?!?
abortti, ero ja grow up!
[/quote]
Kunhan totesin, että mies ei ole asiasta kysellytkään, joten en myöskään ole valehdellut miehelle mistään. Plussaamisesta on muutama päivä, joten ei tässä viikkoja ole mitään pimitetty. Edelleenkin lapsi on haluttu ja tervetullut elämääni, joten miksi tekisin abortin?
ap