Lue keskustelun säännöt.
Sattuuko se synnytys oikeasti tosi paljon?
11.02.2014 |
Onko synnytys pelkkää saatanalista tuskaa? Vai onko siinä jotain kivaakin sen vauvan lisäksi? Miten hoitohenkilökunta ja mies yleensä ovat? Onko ne karseita epäempaattisia sadisteja?
Kommentit (126)
Mulla takana neljä synnytystä. Kolme ensimmäistä oli oikeasti oikein mukavia kokemuksia. Puudutukset sain juuri oikeilla hetkillä. Sitä edeltävä kipu oli kyllä kovaa kipua. Sellaisia kauheita kokovartalo kramppeja. Mutta ei siinä mitään huutaa tarvinnut tai edes huohotella. Kivun otti vastaan ja sit sai aina supistusten välissä levätä.
Mutta tämä neljäs synnytys eteni niin vauhdilla, että puudutuksia ei ehditty antamaan. Ja kun oli ponnistuksen aika niin kipu oli todella sietämätön. En huutanut, mutta itkin kivusta. Minulta puuttui ponnistaminen tarve kokonaan. Ja pakko oli ponnistaa, ilman tarvetta vaikka tuntui, että vatsa repeää kahtia. Se kipu oli niin kovaa, että en ollut enää tässä todellisuudessa vaan leijailin jo jossain katonrajassa.
Jos vielä joskus synnyttäisin niin pakottaisin kätilöiden laittamaan puudutteen vaikka pää olisi jo tulossa!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vaikuttaako voimakas lannenotko epiduraalin laittoon?
Mää en edelleenkään pelkää synnytystä vaikka näitä kertomuksia täällä lukee.
Luotan kovasti siihen, että mulla toimii omat endorfiinit kivunlievittäjänä. Ikinä en oo yhtäkään kipulääkettä ottanu kipuun ja saa se synnytyskin mennä luomuna.
Pahimmat kiputuntemukset elämän aikana on ne, että oon kaatunu selkä edellä vessanpöntön päälle ja persaus edellä soutulaitteen päälle. Muistan sen tunteen niin hyvin kun haukkoo henkeä ensimmäiset pari minuuttia kun on niin voimakas kipu ja luulee kuolevansa siihen. Sen jälkeen tulee ihan hysteerinen nauru ja outo hyvänolon tunne. Ja loppupäivä menee sit jääpalapussin kanssa.
Näillä eväillä siis synnytykseenkin puolen vuoden päästä :).
Ihan pikkujuttuhan se synnytys oli. Tuskin edes huomasin mitään. Nautin olostani ja luin naistenlehtiä rauhassa, nautin suklaata hyvän musiikin soidessa ja mieheni hieroessa jalkateriäni ruusuvoiteella. Ihan unelmaa.
:DDDDDD
Siis jokaisen supistuksen kestää, yhden kerrallaan.
Se 'kipu' mitä siinä tuntee, on jotain mikä on enemmän kuin kipu. Se on valtava, koko vartalon täyttävä tuntemus, oikeasti paras keino kuvata on sitä omalla kohdalla että hiusjuuria myöten sattui.
Jos satuttaa itsensä, vaikka silloin kun lyö ilmat pihalle, niin se ehtii tapahtua ja sitten toipuu siinä kun yrittää saada hengitystä. Supistuksissa on pahinta se, että tietää että se tulee kohta uudestaan.
Mutta sekin kipu menee ohi. Ja se on tuntemus, jota on mielestäni väärin kuvailla kivuksi... Se menee kaikkien asteikkojen yli. Normaalikipua voi kuvata asteikolla 1-10, synnytyspoltto on 75.
Terveisin 2 ilokaasulla ulos saanutta ja otan mieluummin synnytyksen kuin alkuraskauden pahoinvoinnin.
Mulla takana neljä synnytystä. Kolme ensimmäistä oli oikeasti oikein mukavia kokemuksia. Puudutukset sain juuri oikeilla hetkillä. Sitä edeltävä kipu oli kyllä kovaa kipua. Sellaisia kauheita kokovartalo kramppeja. Mutta ei siinä mitään huutaa tarvinnut tai edes huohotella. Kivun otti vastaan ja sit sai aina supistusten välissä levätä.
Mutta tämä neljäs synnytys eteni niin vauhdilla, että puudutuksia ei ehditty antamaan. Ja kun oli ponnistuksen aika niin kipu oli todella sietämätön. En huutanut, mutta itkin kivusta. Minulta puuttui ponnistaminen tarve kokonaan. Ja pakko oli ponnistaa, ilman tarvetta vaikka tuntui, että vatsa repeää kahtia. Se kipu oli niin kovaa, että en ollut enää tässä todellisuudessa vaan leijailin jo jossain katonrajassa.
Jos vielä joskus synnyttäisin niin pakottaisin kätilöiden laittamaan puudutteen vaikka pää olisi jo tulossa!