Sattuuko se synnytys oikeasti tosi paljon?

Ei Se satu niin paljoa :) sektion jälkeiset kivut tekevät kipeämpää, kuin alatiesynnytyksen :)

[quote author="Vierailija" time="11.02.2014 klo 15:54"]

Onko synnytys pelkkää saatanalista tuskaa? Vai onko siinä jotain kivaakin sen vauvan lisäksi? Miten hoitohenkilökunta ja mies yleensä ovat? Onko ne karseita epäempaattisia sadisteja?

[/quote]

Ei synnytys ole pelkkää saatanallista tuskaa, vaan se on kaikki Helvetin kauhut potenssiin 1000000000000000000. - Jotkut gynet ja kätilöt ovat valinneet aivan väärän ammatin, mutta monille ne sopiikin. - Miestä kannattaa koetella etukäteen ennenkuin sitoutuu siihen. Mulla on hyvä.

Uskokaa tai älkää, nämä teidän kokemukset helpottavat minun pelkoani suuresti. Itsellä synnytys edessä, laskettu aika ihan maaliskuun alussa ja pelko synnytystä kohtaan on ollut suuri. Tieto siitä, että siitä selviää ja muutkin on selvinneet, auttaa paljon.

Minua jännittää se synnytyksen jälkeinen aika osastolla. En pysty nukkumaan huoneessa, jossa on monta muuta ihmistä. Pitää toivoa, että perhehuone olisi silloin vapaana.

[quote author="Vierailija" time="11.02.2014 klo 16:05"]

Suunniteltu sektio ja ihana kokemus!

Pari päivää oli aika kovia kipuja, mutta missään vaiheessa ei kuolemanpelkoa eikä tarvinnut huutaa itseään kivusta kippuraan.

Suosittelen.

[/quote]

Kuopuksella suunniteltu sektio, joka johti siihen että vauva vietiin suoraan teholle wet lung syndrooman vuoksi - täysin sen vuoksi että synnytys sektiolla.

En suosittele missään nimessä. Se hätä vauvan vuoksi oli niin paljon suurempi kuin rajut synnytyskivut esikoisen maailmaantulon aikana.

[quote author="Vierailija" time="11.02.2014 klo 23:29"]

Sattuu aivan saatanasti. Minulla se taisi johtua siitä, että en auennut kahta senttiä enempää millään ilveellä ja mukula yritti siitä sitten punnertaa läpi.

[/quote]

Ei varmasti ole annettu yrittää ponnistaa, jos kohdunsuu on ollut kaksi senttiä auki.

[quote author="Vierailija" time="11.02.2014 klo 22:27"]

[quote author="Vierailija" time="11.02.2014 klo 21:50"]

[quote author="Vierailija" time="11.02.2014 klo 16:33"]

No miksi sinä luulet sitten naisten kirkuvan synnyttäessään kitarisat lepattaen:D

Miehen tehtävä on pitää sinua hyvänä. Hieroa olkapäitä, pyyhkiä hikeä ja pitää sinua kädestä kun sattuu lapsen tullessa sekä kun sua tikataan sen jälkeen:)

[/quote]

Mulla on neljä alakautta syntynyttä lasta, enkä ole koskaan kirkunut tai huutanut synnyttäessä. Korkeintaan vähän "murissut" ponnistusvaiheissa (1-7min. kestäneet ponnistukset). Luulin aiemmin että mulla on matala kipukynnys, mutta se taitaakin olla aika korkea. Ei siis mitään epiduraaleja tms. puudutuksia koskaan kun pelkään piikkejä. Vain ilokaasua supistuskipuun.

Itselläni pahinta on ollut ompelu ekan syntymän jälkeen, kun kätilö ei uskonut etten ole puutunut. Siihen hommaan oli pakko ottaa puudutuspiikkejä, jotka ei sitten tosiaan kuitenkaan auttaneet, kun olin kai niin turvoksissa. Silloin tuli vesi silmistä, ja pakokauhu oli lähin tunne. Kätilö vaan sähähti että koita olla rauhassa siinä nyt että saan ommeltua. Minusta se tuntui epäreilulta kun olin kuitenkin selviytynyt synnytyksestä ihan "reippaasti"...   

[/quote]

Tai sitten sinä et vain muista ilokaasu huurujen jälkeen että huusit itsekin niin että kuului oven läpi käytävällekin:D

[/quote]

Sori, en huutanut. Onhan noista neljästä kerrasta puhuttu miehen kanssa monet kerrat jälkeenpäin. Niinkuin mukavista muistoista yleensäkin.

Mua synnytys oksetti, ei niinkään sattunut. Vatsaa kouristeli ja laatta lensi. Oli kokonaisvaltaisesti huono olo, mutta en muista tunteneeni mitään varsinaista kipua. Tuntui oikeastaan ihan samalta kuin silloin, kun mulla oli erittäin raju norovirustartunta.

Synnytykseni oli käynnistetty, eli en sitten tiedä, miltä itsestään käynnistynyt synnytys olisi tuntunut.

Avautumisvaiheessa pystyin jotenkin nousta kovankin kivun yläpuolelle tai "sulkea sen sisäpuolelleni" keskittymällä, hengittämällä ja myös ilokaasua hörppimällä. Mutta ponnistusvaihe olikin sitten asia erikseen, siinä en kyennyt kyllä hallitsemaan yhtään mitään.  Onneksi ovat tulleet nopeasti ulos kaikki kolme, ihan parin minuutin ponnistuksilla. Siitä huolimatta sellainen hätä ja hallitsematon halkeamisen tunne on ollut päällimmäinen tuntemus ponnistusvaiheessa. Itse siis koen että avautumisvaiheen kipua olen voinut hallita ja kestää ihan hyvin ilman mitään puudutuksiakin, mutta ponnistusvaihe on sellaista eläimellistä puskemista, jonka vain toivoo loppuvan mahdollisimman nopeasti. Kertoo paljon että viimeisellä kerralla luulin ponnistaneeni noin 7 minuuttia, kun todellisuudessa siinä kului vain minuutti! 

Miltä repeäminen tuntuu?

Tässä nyt on tärkeä muistaa että sitä epiduraalia ei aina saa laitettua. Ehkä on liian myöhäistä, ehkä joku muu syy. 

t. skolioosikin voi estää epiduraalin onnistuneen asentamisen, kokemusta valitettavasti on....

[quote author="Vierailija" time="11.02.2014 klo 21:33"]

Osalle sattuu, osalle ei.

Mitä sitä väittelemään.

Omalta kohdaltani voin sanoa, että VITUT SE MITÄÄN SATU!!!

Pelkäsin etukäteen, mutta se oli todellakin turhaa ja menisin uudestaankin, ehdottomasti!!!

Pd. Sitä varten on kipulääkkeetkin, jos haluaa kivuttoman

[/quote]

Eihän se miehelle olekaan kivuliasta.

[quote author="Vierailija" time="11.02.2014 klo 16:33"]

No miksi sinä luulet sitten naisten kirkuvan synnyttäessään kitarisat lepattaen:D

Miehen tehtävä on pitää sinua hyvänä. Hieroa olkapäitä, pyyhkiä hikeä ja pitää sinua kädestä kun sattuu lapsen tullessa sekä kun sua tikataan sen jälkeen:)

[/quote]

Mulla on neljä alakautta syntynyttä lasta, enkä ole koskaan kirkunut tai huutanut synnyttäessä. Korkeintaan vähän "murissut" ponnistusvaiheissa (1-7min. kestäneet ponnistukset). Luulin aiemmin että mulla on matala kipukynnys, mutta se taitaakin olla aika korkea. Ei siis mitään epiduraaleja tms. puudutuksia koskaan kun pelkään piikkejä. Vain ilokaasua supistuskipuun.

Itselläni pahinta on ollut ompelu ekan syntymän jälkeen, kun kätilö ei uskonut etten ole puutunut. Siihen hommaan oli pakko ottaa puudutuspiikkejä, jotka ei sitten tosiaan kuitenkaan auttaneet, kun olin kai niin turvoksissa. Silloin tuli vesi silmistä, ja pakokauhu oli lähin tunne. Kätilö vaan sähähti että koita olla rauhassa siinä nyt että saan ommeltua. Minusta se tuntui epäreilulta kun olin kuitenkin selviytynyt synnytyksestä ihan "reippaasti"...   

No ei synnyttäminen niin hirveää ole tai ainakaan itselläni ollut. Itsellä eka synnytys käynnistettiin lääkkeillä ja oli aika ikävä kokemus vaikka sain kaikenlaista lääkkeellistä kivunlievitystä.

Toisen synnytyksen koin oikein ihananakin vaikka toki se sattuikin. Mulla oli toisesssa synnytyksessä puolison lisäksi doula mukana ja kumpikin tuki mua hyvin kokoajan. Käytössä oli synnytyslaulaminen (eriyisesti a-äänteen laulaminen, erityisesti miehen matala ääni auttoi hyvin vaikka oli tärkeää itsekin tehdä tätä että pysyi edes vähän rennompana, säkkituoli, jumppapallo, akupunktio, homeopatia, tns-laite (superhyvä ja oli mulla käytössä heti kun supistukset alkoivat, on tärkeä ottaa käyttöön kyllin ajoissa!!!), lämpöpakkauksia, hierontaa yms. Muistelen hyvällä. Lopun hoitanut kätilökin oli ihana. Ponnistin jakkaralta, mies tuki takaa ja doula tuki edestä kantoliinan avulla mua. Mulle tuo oli paljon parempi kokemus kuin epiduraalin kanssa sängyllä synnytttäminen. Mulla makuulla olo sattui kaikkein eniten ja luulen, että ekassakin synnytyksessä olisin kokenut oloni paljon paremmaksi jos olisin vaihtanut asentoja välillä enkä vain maannut sängyllä.

Synnytyskipu sattuu mutta mä olen ollut elämässäni kipeämpikin esim. kun mulla on ollut mononukleoosi, kurkkupaise ja salmonella, kaikki ovat olleet synnytystä pahempia kokemuksia ja lisäksi ilman palkkiota. Toisesta synnyyksestäni mulle jäi hyvin vahva ja selviävä olo.

24 On muuten varmaan aika kauheaa ponnistaa jos on aivan tunnoton. Tai siis jonkun mielestä ehkä makuasia mutta mun mielestä se kyllä helposti johtaa epäonnistuneeseen ponnistamiseen ja esim. repeämisiin jos ei tunne mitään. Mulla ei mielestäni ekan synnytyksen epiduraalikaan täysin vienyt tuntoa.

[quote author="Vierailija" time="11.02.2014 klo 21:33"]Osalle sattuu, osalle ei.

Mitä sitä väittelemään.

Omalta kohdaltani voin sanoa, että VITUT SE MITÄÄN SATU!!!

Pelkäsin etukäteen, mutta se oli todellakin turhaa ja menisin uudestaankin, ehdottomasti!!!

Pd. Sitä varten on kipulääkkeetkin, jos haluaa kivuttoman

[/quote]

"Jos haluaa.." Ei kyllä ole haluamisesta kiinni. Minä kyllä halusin, ei vaan onnistunu. Kyllä siinä huudettiin äitiä ja Jumalaa..pelättiin kuolemaa. Järkyttävä kokemus.

[quote author="Vierailija" time="11.02.2014 klo 21:33"]Osalle sattuu, osalle ei.

Mitä sitä väittelemään.

Omalta kohdaltani voin sanoa, että VITUT SE MITÄÄN SATU!!!

Pelkäsin etukäteen, mutta se oli todellakin turhaa ja menisin uudestaankin, ehdottomasti!!!

Pd. Sitä varten on kipulääkkeetkin, jos haluaa kivuttoman

[/quote]

"Jos haluaa.." Ei kyllä ole haluamisesta kiinni. Minä kyllä halusin, ei vaan onnistunu. Kyllä siinä huudettiin äitiä ja Jumalaa..pelättiin kuolemaa. Järkyttävä kokemus.

[quote author="Vierailija" time="11.02.2014 klo 21:50"]

[quote author="Vierailija" time="11.02.2014 klo 16:33"]

No miksi sinä luulet sitten naisten kirkuvan synnyttäessään kitarisat lepattaen:D

Miehen tehtävä on pitää sinua hyvänä. Hieroa olkapäitä, pyyhkiä hikeä ja pitää sinua kädestä kun sattuu lapsen tullessa sekä kun sua tikataan sen jälkeen:)

[/quote]

Mulla on neljä alakautta syntynyttä lasta, enkä ole koskaan kirkunut tai huutanut synnyttäessä. Korkeintaan vähän "murissut" ponnistusvaiheissa (1-7min. kestäneet ponnistukset). Luulin aiemmin että mulla on matala kipukynnys, mutta se taitaakin olla aika korkea. Ei siis mitään epiduraaleja tms. puudutuksia koskaan kun pelkään piikkejä. Vain ilokaasua supistuskipuun.

Itselläni pahinta on ollut ompelu ekan syntymän jälkeen, kun kätilö ei uskonut etten ole puutunut. Siihen hommaan oli pakko ottaa puudutuspiikkejä, jotka ei sitten tosiaan kuitenkaan auttaneet, kun olin kai niin turvoksissa. Silloin tuli vesi silmistä, ja pakokauhu oli lähin tunne. Kätilö vaan sähähti että koita olla rauhassa siinä nyt että saan ommeltua. Minusta se tuntui epäreilulta kun olin kuitenkin selviytynyt synnytyksestä ihan "reippaasti"...   

[/quote]

Tai sitten sinä et vain muista ilokaasu huurujen jälkeen että huusit itsekin niin että kuului oven läpi käytävällekin:D

Ai jessus. Omasta synnytyksestä tasan kolme kuukautta ja päästin itseni nyt vasta miettimään että voisin joskus synnyttää uudestaan. Sitten jostakin syvältä takaraivosta pieni ääni huutaa "ei v*tussa!". Maailman järkyttävin kokemus. Vasta silloin tiesin sanan kipu merkityksen. Eikä mikään, MIKÄÄN, oo ennen sitä tai sen jälkeen sattunu yhtä paljon. Supistukset... Huh. Onneksi sain epiduraalin, en vois kuvitellakaan miltä ois tuntunu ilman. Puudutteetkin sain kaikki alapäähän, sen jälkeen oli olo kun joku ois hakannu 1000000 kertaa pesäpallomailalla jalkoväliin. Ponnistusvaihe ei tuntunu kuin todella epämukavalta paineelta siihen asti kun pää oli ulkona. Kun vartalo synty, tuntu että repeän siihen paikkaan ja kipu oli sanoinkuvaamaton. Loppu kuitenkin heti ku vauva ulkona... 4kilonen mötti sieltä tuli ja tossa se tuhisee <3

Minulla sattui ihan helvetisti, en saanut ilokaasua kun oksensin koko ajan muutenki kivusta ja avautuminen niin hidasta että jouduin tunteja kärsimään ennen epiduraalia :/

Itseltäni pääsi kirosana pahimmassa vaiheessa mutta toimitus oli yllättävän nopeasti ohi.

Itselleni kamalampia kokemuksia ovat olleet ulkoinen sädehoito ja yksi pikainen hammaslääkärikäynti. Sädehoito ei sattunut, mutta tilanne oli niin vieras ja pelottava, että meinasi tulla oksennus koko ajan. Hammaslääkärissä taas jotkin instrumentit aiheuttivat vihlovaa kipua joka tuntui täyttävän koko tajunnan ja ikenien välejä hangattiin piikikkäällä muovikeihäällä - tuli jotenkin raiskattu olo ja nyyhkytin hysteerisenä kotona monta tuntia päivittäin vajaan viikon.

Suosittelivat niitä muovikeihäitä kotikäyttöönkin, ja ostin sellaisia - kaupassa ei kylläkään ollut yhtä suuria, onneksi. En silti kyennyt käyttämään niitä. Mutta synnyttämään menisin uudestaan miettimättä kahdesti.

Toiselle helvetti, toiselle ei. Kukas sen etukäteen tietää...

Henk. koht. olen kärsinyt kammottavammistakin kivuista. Hermosäryt ja kunnon(!) migreenikin lyö synnytyskivut ihan kirkkaasti. Mun mielestäni. 

Olen synnyttänyt kerran imukuppiavusteisen ilokaasun ja Tramalin voimalla, kerran ilokaasun ja pudenduspuudutteen kanssa (Sitä puudutetta en muuten suosittele kelleen, kamalin osa sitä synnytystä!) ja kerran pelkän ilokaasun kanssa. Ihan ok. Tosin kolmannella kerralla jälkisupistukset oli niin karmeet, että kiljuin sitä ilokaasua takaisin hetken päästä :D (Sain oksitosiinitipan, kun ei meinannut vuoto vähentyä, eikä kohtu supistua) Ai jessus. Synnytys oli ihan jees, sen jälkeen ei ollut kellään kivaa. 

Mut hengissä. Voisin mennä uudestaankin. Mutta esim. kolmoishermosärkyä en kyllä haluis kokea enää koskaan. Vaikka saisin siitä minkälaisen palkkion.