Voiko sairasloman saaminen olla näin vaikeaa?
Te, jotka olette kärsineet työuupumuksesta: Oliko sairasloman saaminen työterveyslääkäriltä kovinkin vaikeaa? Minä olen ollut uupunut jo vuoden. Syynä liian iso työkuorma ja esimies, joka ei tue eikä arvosta. Töitä on viimeiset 1,5 kk ollut 60-70 tuntia viikossa, vaikka minulla on kotona pieni lapsi.Nyt tilanne on pahempi kuin koskaan, mutta kun tänään kävin työterveyslääkärillä ja purskahdin itkuun, en saanut muuta kuin unilääkereseptin ja jorinoita kolmikantaneuvotteluista.
Olen siis äitiyslomalta tultuani tehnyt vuoden järjettömän paljon töitä, enkä omasta tahdostani. Tarina on pitkä, enkä sillä halua tylsistyttää. Mutta ihmettelen,että kuka on uupunut, jossen minä.
Oireeni:
-Nukun viikolla noin 5h yössä. Illalla on vaikea rauhoittua, yöllä heräilen,samoin aamuyöstä. Yhtenä iltana en saanut unta itkultani,joka kesti aamuyölle.
-Olen viimeisen viikon aikana itkenyt töissä useampaan otteeseen. Lisäksi lääkärin ja psykiatrin vastaanotolla.
-Aamulla tuntuu, etten jaksa edes aamutoimia: pukemista tms. Olen töissä ihan hirveän näköinen, koska otan vain väsyneenä ne ryppyiset vaatteet, jotka nopeiten käsiini saan.
-Häpeän tätä tilannettani. Eli hävettää mitä muut ajattelevat, kun annan itseäni kohdeltavan näin. Tunnen etten ole minkään arvoinen ja muita huonompi.
-Istuin tänään töissä koko päivän ihan paniikissa. Kroppakin oli ihan jännittynyt siitä.
-Kotona saan miehelle raivareita väsymykseni vuoksi. Tekisi mieli heitellä ja rikkoa tavaroita.
Näillä oireilla ei kuitenkaan lääkäri ole kirjoittanut saikkua. Ehdotti vain, että lisätään lääkkeitä. Just joo. Jos saisin nukkua ja levätä,niin tätä ongelmaa ei olisi. Tässä auttaisi lepo, sillä lääkkeethän eivät työkuormaani vähennä. Mistä ihmeestä mä sitä saikkua saan? Pitääkö oikeasti saada joku psykoottinen kohtaus, että sen saikun saisi.
Kommentit (112)
Ap voi olla ylempi toimihenkilö joiden työaika on kuin veteen piirretty viiva.
Helsingissä ja Pk-seudulla on yleistä, että työmatka on tunnin suuntaansa... harva pääsee kovin lyhyillä työmatkoilla pk-seudun sisällä. Ja toiseksi..mitä auttaa perheen muutto omasta asunnosta vuokralle...? Vuokralla asuminen tulee paljon kalliimmaksi koska sekin maksaa pk-seudulla maltaita jos ei halua asua perheen kanssa 40neliön kopissa...pankista on sentään mahdollisuus saada lyhennysvapaita kuukausia.
[quote author="Vierailija" time="08.02.2014 klo 22:49"]
Ap voi olla ylempi toimihenkilö joiden työaika on kuin veteen piirretty viiva.
[/quote]
Niin olen.
Epäilen että eroatte tässä pian. Sun romahdus tulee valitettavasti vasta silloin. Nimim.läheltä tämän nähnyt.
Lähetäpä viestiä ammattiliittoon ja kysy, mitä sun pitäisi tehdä ja miten pääset tällaisesta eroon?
Kyllä mun ymmärtääkseni lain mukaan esimiehen on varmistettava, että ylitöitä ei jatkuvalla syötöllä tehdä ja henkilökuntaa on riittävästi.
[quote author="Vierailija" time="06.02.2014 klo 23:14"]
[quote author="Vierailija" time="06.02.2014 klo 23:08"]
Tilanne töissä pitää muuttaa, ei siihen sairauslomaa tarvita. Et oikeasti halua muutosta vaan palkallisen vapaan.
[/quote]
Voi kuule. Mulla on lomia ja ylityövapaita useamman kuukauden edestä. En tarvitse mitään ilmaista, tarvitsen vain luvan levätä. Vaikka se olisi palkattakin. Minä haluan muutosta, ja olen sen esimiehelle sanonut. Sitä muutosta ei vain tule. Ei se haluamalla tule.
[/quote] miksi ap et ota työsuojelu valtuutettu yhteyttä asian tiimoilta??
entäs muut työkaverit, miten ne jaksaa??
minkä ikäinen lapsesi on? hae osistaista hoitovapaata sulla on oikeius siihen!! niin johan työtunnit tasoittuvat oikeisiin mitta suhteisiin...
Oletko tehnyt suunnitelmaa kertyneiden tuntien käytöstä esimiehesi kanssa? Tee nyt oma ehdotuksesi miten kertyneet lomapäivät ja tunnit pidät pois ja vie se esimiehellesi.
Yhdellä tutulla oli 6 kk:den edestä pitämättömiä lomia ja ylityötunteja, joista ei työsuhteen loppuessa saanut kaikkia pois, tekivät jonkun könttäkorvauksen ajasta
[quote author="Vierailija" time="08.02.2014 klo 23:15"]
Epäilen että eroatte tässä pian. Sun romahdus tulee valitettavasti vasta silloin. Nimim.läheltä tämän nähnyt.
Lähetäpä viestiä ammattiliittoon ja kysy, mitä sun pitäisi tehdä ja miten pääset tällaisesta eroon?
Kyllä mun ymmärtääkseni lain mukaan esimiehen on varmistettava, että ylitöitä ei jatkuvalla syötöllä tehdä ja henkilökuntaa on riittävästi.
[/quote]
Mitä muuten teet vauvapalstalla, mikäli olet se "vierestä katsoja"? Hiukan väärä foorumi sinulle?
[quote author="Vierailija" time="08.02.2014 klo 23:00"][quote author="Vierailija" time="08.02.2014 klo 22:49"]
Ap voi olla ylempi toimihenkilö joiden työaika on kuin veteen piirretty viiva.
[/quote]
Niin olen.
[/quote]
höpö höpö. Työaikalaki on sama alemmalle ja ylemmälle toimihenkilölle. Eikä ole olemassa sellaista alaa, jossa työntekijä rikkoisi lakia, jos kieltäytyy ylitöistä. Joillakin aloilla on joitakin tilanteita, jotka on hoidettava loppuun. Mutta ei tuollaista jatkuvaa tilannetta. Sinun,pitää puhua esimiehesi kanssa, ja jos hän ei asiaa ota hoitaakseen, ota yhteys henkilöstöhallintoon, työsuojelupäällikköön tai työsuojeluvaltuutettuun työpaikallasi. Ja sitten: seuraavalla kerralla kieltäydyt ylitöistä, koska työnantaja ei voi sinua niihin yksipuolisesti määrätä. Työterveyslääkäri on ihan oikeassa, kun ehdottaa kolmikantakeskustelua.
[quote author="Vierailija" time="08.02.2014 klo 23:36"]
[quote author="Vierailija" time="06.02.2014 klo 23:14"]
[quote author="Vierailija" time="06.02.2014 klo 23:08"]
Tilanne töissä pitää muuttaa, ei siihen sairauslomaa tarvita. Et oikeasti halua muutosta vaan palkallisen vapaan.
[/quote]
Voi kuule. Mulla on lomia ja ylityövapaita useamman kuukauden edestä. En tarvitse mitään ilmaista, tarvitsen vain luvan levätä. Vaikka se olisi palkattakin. Minä haluan muutosta, ja olen sen esimiehelle sanonut. Sitä muutosta ei vain tule. Ei se haluamalla tule.
[/quote] miksi ap et ota työsuojelu valtuutettu yhteyttä asian tiimoilta??
entäs muut työkaverit, miten ne jaksaa??
minkä ikäinen lapsesi on? hae osistaista hoitovapaata sulla on oikeius siihen!! niin johan työtunnit tasoittuvat oikeisiin mitta suhteisiin...
[/quote]
Lähin työkaveri tekee pitkää, jopa pidempää päivää. On pienen lapsen äiti hänkin ja taatusti tiukilla. Mutta johtajasopimuksella, joten hänen kohdallaan tavallaan valinta, kun työtunteja ei lasketa.Toki varmaan palkkakin moninkertainen.Minä en kyllä tekisi tätä vaikka palkka olisi mitä.
Muut työkaverit ovat niin erilaisissa tehtävissä, etteivät he voisi sijaistaa/jakaa töitä kanssamme.Kieltämättä veetuttaa jäädä yksin pimeään toimistoon, kun nämä muut huikkaavat viideltä ovelta heipat. Heidän työnsä ei ole samalla lailla aikakriittistä. Projektia voi siirtää päivällä, viikolla, kuukaudella. Minun kohdallani joku homma on pakko saada valmiiksi juuri tiettynä päivänä ja kellonlyömällä. Siitä ei pääse yli eikä ympäri. Ja jos jotain yllättävää tapahtuu, niin päivän suunnitelmat menevät uusiksi. Tässä taannoin pomo tuli pe klo 16 (työaikani loppui jo 15.30) ilmoittamaan, että puhelinpalaveri su klo 15. Se sattui sitten olemaan se ainoa viikonloppu kun miehemme kanssa olimme poissa kotoa hotellilomalla. Syy oli kyllä aika force majeur, mutta kun en ole johtaja, niin en haluaisi tällaisia hoitaa.
Tällä hetkellä kyse on eniten liian tiukasta projektiaikataulusta. Se tiedettiin jo etukäteen, mutta sovittiin, että homman voi tehdä vähän vasemmalla kädellä. Yllättäen pitääkin pukata priimaa. Ja yhteistyökumppani osoittautui surkeaksi, ja on aikataulusta pahasti jäljellä. Mutta minä joudun kirimään kiinni, kun projektia vedän. Silti en voi olla tavoittamattomissa, koska yhteistyökumppani puskee duunia illat ja viikonloput. Tarvitsevat minun välihyväksymisiä, jotta voivat edetä. Ehkä olen liian softis, kun ajattelen heidän selviytymistään myös. Olen heille asiakas, mutta he ovat ihmisiä ja äitejä hekin.
[quote author="Vierailija" time="08.02.2014 klo 23:49"]
[quote author="Vierailija" time="08.02.2014 klo 23:00"][quote author="Vierailija" time="08.02.2014 klo 22:49"]
Ap voi olla ylempi toimihenkilö joiden työaika on kuin veteen piirretty viiva.
[/quote]
Niin olen.
[/quote]
höpö höpö. Työaikalaki on sama alemmalle ja ylemmälle toimihenkilölle. Eikä ole olemassa sellaista alaa, jossa työntekijä rikkoisi lakia, jos kieltäytyy ylitöistä. Joillakin aloilla on joitakin tilanteita, jotka on hoidettava loppuun. Mutta ei tuollaista jatkuvaa tilannetta. Sinun,pitää puhua esimiehesi kanssa, ja jos hän ei asiaa ota hoitaakseen, ota yhteys henkilöstöhallintoon, työsuojelupäällikköön tai työsuojeluvaltuutettuun työpaikallasi. Ja sitten: seuraavalla kerralla kieltäydyt ylitöistä, koska työnantaja ei voi sinua niihin yksipuolisesti määrätä. Työterveyslääkäri on ihan oikeassa, kun ehdottaa kolmikantakeskustelua.
[/quote]
Tilanne on juuri se, että tietty projekti vedettävä loppuun. Sitä ennen eräs toinen projekti. Eli joo,miten sen tulkitsee. HR tietää. Sieltä sitä viestiä vasta pukkaakin kello 23 iltaisin. Pakoon pitää päästä nopeasti. Olen viimeisten vuosien aikana nähnyt useita burn out -tapauksia tässä samassa organisaatiossa. Mutta kun johtaminen puuttuu asian suhteen. Se on ihan ylimmästä johdosta kiinni. Ja se kaikkein ylin jopa yhtä nuorta burn out -lomalaista naureskeli hulluksi meille muille. Minusta siinä, että 26-vuotias nuorimies saa psykoosin työpaikalla ja vaimo joutuu tulemaan hakemaan kotiin, ei ole mikään naurun asia.
Tee kuten miehet sun tilanteessa. Juo ittesi sammuksiin joka ilta, ei tartte työasioilla murehtia!
[quote author="Vierailija" time="06.02.2014 klo 23:02"]Te, jotka olette kärsineet työuupumuksesta: Oliko sairasloman saaminen työterveyslääkäriltä kovinkin vaikeaa? Minä olen ollut uupunut jo vuoden. Syynä liian iso työkuorma ja esimies, joka ei tue eikä arvosta. Töitä on viimeiset 1,5 kk ollut 60-70 tuntia viikossa, vaikka minulla on kotona pieni lapsi.Nyt tilanne on pahempi kuin koskaan, mutta kun tänään kävin työterveyslääkärillä ja purskahdin itkuun, en saanut muuta kuin unilääkereseptin ja jorinoita kolmikantaneuvotteluista.
Olen siis äitiyslomalta tultuani tehnyt vuoden järjettömän paljon töitä, enkä omasta tahdostani. Tarina on pitkä, enkä sillä halua tylsistyttää. Mutta ihmettelen,että kuka on uupunut, jossen minä.
Oireeni:
-Nukun viikolla noin 5h yössä. Illalla on vaikea rauhoittua, yöllä heräilen,samoin aamuyöstä. Yhtenä iltana en saanut unta itkultani,joka kesti aamuyölle.
-Olen viimeisen viikon aikana itkenyt töissä useampaan otteeseen. Lisäksi lääkärin ja psykiatrin vastaanotolla.
-Aamulla tuntuu, etten jaksa edes aamutoimia: pukemista tms. Olen töissä ihan hirveän näköinen, koska otan vain väsyneenä ne ryppyiset vaatteet, jotka nopeiten käsiini saan.
-Häpeän tätä tilannettani. Eli hävettää mitä muut ajattelevat, kun annan itseäni kohdeltavan näin. Tunnen etten ole minkään arvoinen ja muita huonompi.
-Istuin tänään töissä koko päivän ihan paniikissa. Kroppakin oli ihan jännittynyt siitä.
-Kotona saan miehelle raivareita väsymykseni vuoksi. Tekisi mieli heitellä ja rikkoa tavaroita.
Näillä oireilla ei kuitenkaan lääkäri ole kirjoittanut saikkua. Ehdotti vain, että lisätään lääkkeitä. Just joo. Jos saisin nukkua ja levätä,niin tätä ongelmaa ei olisi. Tässä auttaisi lepo, sillä lääkkeethän eivät työkuormaani vähennä. Mistä ihmeestä mä sitä saikkua saan? Pitääkö oikeasti saada joku psykoottinen kohtaus, että sen saikun saisi.
[/quote]
Ne yrittää hoitaa väsymystä mielialalääkkeillä.
ÄLÄ SUOSTU siihen, mä suostuin ja jälkikäteen suututti kun en ollut tajunnut/pitänyt puoliani.
[quote author="Vierailija" time="09.02.2014 klo 00:09"]
Ap, oletko juristi?
[/quote]
En, vaikka joskus tuntuu, että niitäkin hommia hoitelen vähän otona. Eli kaikenlaista sekalaista tyrkätään hoidettavaksi.Ei virallista päätäntävaltaa mihinkään, mutta vastuu kaikista virheistä.
Seuraavalle kommentoijalle: joo, tiedän, että oloni olisi ihan erilainen, jos työelämä olisi toisenlaista. En tasanvarmasti rupea vetämään lääkkeitä tässä tilanteessa. Jos loman ja levon jälkeen on vielä tämä olo, niin ehkä silloin. Mutta kun todennäköinen syy on tämä työ.Vähän niin kuin joskus aikoinaan lapsen saatuani. Pieni keskosvauva, joka piti koko ajan hereillä. Unenpuutteesta tuli ihan samanlainen itkuinen olo, mutta simsalabim! Kun unta sai sitten myöhemmin pollaan, oli ihan eri ihminen. Eli tiedän miten väsymys minuun vaikuttaa. Se tekee ihan hulluksi ja menen ylikierroksille, jolloin se nukkumaanmenokin vaikeutuu. Nytkin pitäisi nukkua, mutta tämä on ainoaa vapaa-aikaa koko viikossa.
Sellanen kommentti vielä, että toki olen todella huolestunut perheestänikin.Mies on joutunut kantamaan kaiken vastuun lapsesta, ja meillä on jatkuvasti riitoja. Ansaitsisi huomattavasti parempaa kuin minä. Odottelen tässä, että milloin sen huomaa. Ja jos ero tulisi, niin lapsi menisi varmaankin miehelle, joka on minua potenssiin kymmenen parempi vanhempi.
Lapsi sitten on ihan oma lukunsa. Murskaa sydämen, kun parivuotias sanoo (on oppinut isältää): Rauhoitu.Rauhoitu. Mennään ottamaan yhdessä päikkärit, niin rauhoitut. Ja kyselee jatkuvasti minulta, että onko äiti kaikki hyvin. Ihan vaikka vain, jos minulla on huolestunut ilme. Tai alkaa yhtäkkiä pyytelemään MINULTA anteeksi. Ehkä muut äidit voitte kuvitella, miltä tuntuu. Tai miltä tuntuu toivottaa lapselle useamman kerran viikossa hyvät yöt puhelimitse.Ja nyt - kivittäkää!
eikö noilla ap työtunneilla kannattas palkata jo osa-aikaista apulaista ap oikeaksi kädeksi???
Sinä voit jäädä hoitovapaalle, jos lapsesi on 2v. Oletko niitä ihmisiä joilla pitää olla hieno asunto ja kalliit autot? mistään ei voida luopua et olisi varaa olla kotona? Elämä on täynnä ratkaisuja, kun sen oikein oivaltaa. Onhan teillä miehesi palkka.
Osa työterveyslääkäreistä panttaa sairaslomia, koska eivät halua tuottaa tappiota firmansa asiakkaille eli työnantajille. Muutenkin kannattaa valita työuupumukseen erikoistunut lääkäri, sillä osa lääkäreistäkin suhtautuu burnout-diagnooseihin epäillen eli eivät ole ihan ajan tasalla.
Loppuviimeksi tietenkin työsi on radikaalisti muututtava. Mutta nyt ajattelukykysi on mennyt unettomuuden vuoksi, joten ensin haet sen saikun. Se muuten kirjoitetaan useimmiten masennuksen vuoksi, koska burnout ei ole ns. virallinen diagnoosi.
Palstalla on kyllä Suomen huippuihmiset. Kaikki lenkkeilee kympin 35 minuuttiin. Nyt löytyi ne naiset, jotka tekee töitä klo 7-22 ja 6 päivää viikossa ja on niin korvaamattomia, jos kynä tippuu kädestä, firma menee konkurssiin :DDDDDD
Jatkakaa vain. Ihmettelen vain, miten nämä vuorokaudet ympäri töitä tekevät ehtivät surffailla aihevapaalla, kun ei lapsenkaan kans jää yhdessäoloon aikaa, eikä uneen...?????
[quote author="Vierailija" time="08.02.2014 klo 22:23"]
[quote author="Vierailija" time="08.02.2014 klo 22:15"]
[quote author="Vierailija" time="08.02.2014 klo 22:12"]
[quote author="Vierailija" time="08.02.2014 klo 21:32"]
Kuten moni on jo kirjoittanutkin, niin työuupumus ei ole sairaus vaan oire. AP:n tapauksessa uupumus ei johdu sairaudesta, vaan liian pitkistä työviikoista, joten asia ei ratkea sairauslomalla, vaan ylityötä vähentämällä. Ylityö on aina vapaaehtoista, joten jos esimies ei tajua vähentää ylityön määrää, niin työntekijän on tajuttava. Lisäksi ylityötä saa tehdä vain 138 tuntia 4kk:ssa ja 250 tuntia vuodessa.
t: vuosia esimiehenä isossa pörssiyhtiössä
[/quote]
Tunnen kyllä nuo rajat. Samoin esimieheni, jolle ilmoitin näistä rajoista jo keväällä.
Minulla on ylityötunteja kesän jälkeen jo yli tuon 250 tuntia, ja viime vuoden ensimmäisellä puoliskolla tuli aivan varmasti nuo samat tunnit.
Sehän siinä on, että pomoni tietää työtaakkani,mutta sitten niiden tekeminen ei onnistu normityöajassa. Ja nämä ylityötunnit ovat sellaisia, johon pitäisi suhtautua jotenkin nolostellen. Häveten, että mites en saa kahden ihmisen hommia tehtyä yhden ihmisen työtunneilla. Asiaa ei helpota, että organisaatiossamme on vuoden ajan eletty muutostilannetta. Eli jos valitat työtaakasta, niin vastauksena on, että meillä kaikilla on nyt tiukkaa. Eipä ainakaan tässä pörssiyhtiössä noudateta noita määräyksiä. Enkä jaksa uskoa,että kyse olisi ainoastaan minun työtunneistani.
[/quote]
Lopeta valittaminen, lähde kotiin klo 16.00 ja totea, että jatketaan huomenna. Et sinä tarvitse sairauslomaa vaan itsekuria. Jos pomo sanoo, että et voi lähteä kotiin, niin pyydä ylityömääräys kirjallisena.
Paitsi jos sinulla on 10 000 e/kk palkka, jossa sopimuksen mukaan olet aina töissä. Silloin voit miettiä, mitä rahalla saa.
[/quote]
Luitkohan aiempaa viestiä lainkaan? Joskus tulee tilanteita, että kynän tiputtaminen kädestä saattaisi johtaa siihen, että firma rikkoo lakia.Ok, ei loppukädessä olisi mun vastuulla.Mutta syytettäisiin kuitenkin. Voisi jopa olla, että jollain verukkeella sanottaisiin irti. Jos en olisi näin uupunut (tai "itsekuriton") niin uskaltaisin tehdä näin. Mutta väsyneenä ei ole itseluottamusta ja rohkeutta.
[/quote]
Luin viestisi, mutta anna firman rikkoa lakia! Sinua voidaan syyttää, mutta voit aina sanoa, että virhe ei tapahtunut työaikanasi vaan sen jälkeen, kun olit jo lähtenyt pois.
Minusta sinä olet äärettömän typerä, mutta senhän toki tiedät itsekin. Pomot nauravat, kun teet parin ihmisen työt ja pelkäät olemattomia. He saavat bonukset ja sinä aivoinfarktin, mutta sen syy eivät ole muut vaan sinä itse. Työsopimuksessa on määritetty työaika, muulle työlle vaadit ylityömääräyksen.