Onko ihminen tarkoitettu yksiavioiseksi?

Me ihmiset olemme yksilöitä. Uskon, että osa on tarkoitettu yksiavioisiksi ja osa moniavioisiksi.

[quote author="Vierailija" time="07.02.2014 klo 12:40"]

Selvennykseksi vielä, että numero 99 ja 101 oli siis sama tyyppi (eli minä:D), joka tuolla aiemmin kertoi siitä, että olisi ideaalia pystyä tuollaiseen avoimeen suhteeseen ja ehdottomaan rakkauteen, mutta ei ainakaan vielä pysty, koska pelkää liikaa sitä menettämistä.

Mietin itse asiassa myös, että en varsinaisesti pelkää edes menettämistä. Kyllä minä uskon että mieheni pysyy rinnallani ja näen meidän selviytyvän kaikesta yhdessä (ja monesta olemme jo selvinneetkin). Mutta ehkä enemmän pelkään itseäni, eli niitä omia tunteitani, mitä saattaisin kokea avoimessa suhteessa. Pelkään siis sitä, että saattaisin tuntea mustasukkaisuutta tai vihaa tai kateutta. Ja haluan suojella itseäni niiltä tunteilta. Vaikka samaan aikaan ymmärrän, että koen niitä samoja tunteita nytkin ilman avointa suhdetta, eli onko asia nyt yhtään parempi? Nyt vaan pystyn rajoittamaan asioita ja tapahtumia niin, että voin tukahduttaa noi pelot, koska minun ei tarvitse kohdata niitä niin vahvasti. Ja olen vakaasti sitä mieltä, että vain kohtaamalla ne oppisin hyväksymään ja käsittelemään ne. Eli esim. ryhtymällä siihen avoimeen suhteeseen ja ottamalla opikseni niistä tunteista. Mutta kun minä en halua vielä. En ole valmis. Pelottaa liikaa.

Pelottaa myös se muutos, mikä siitä seuraisi, jos en enää tuntisi noita tunteita. Ovathan ne osa minua, asioita joihin olen kasvanut ja joiden kanssa olen kasvanut. Niistä on tullut osa identiteettiäni. Muutoshan on aina pelottavaa, tuntematon on pelottavaa. Ja oman minuuden kasvaminen ja asioista irti päästäminen on samaan aikaan maailman vaikein että palkitsevin asia.

Tai pelkään jopa sitä, että entä jos minä itse ihastuisinkin johonkin toiseen niin kovaa, etten haluaisikaan enää olla mieheni kanssa. En näe tätä mitenkään realistisena vaihtoehtona, koska suhteeni mieheeni on niin syvää ja ainutlaatuista, etten pystyisi kuvittelemaan elämääni ilman häntä. Haluan olla hänen kanssaan myötä- ja vastoinkäymisissä. Mutta tavallaan pelkään siis tekeväni itse juuri niitä asioita, mitä pelkään mieheni tekevän -tähän perustuu myös peiliteoria, jonka kautta usein pyrin kehittämään itseäni. Negatiiviset tunteet ja ajatukset toisesta ihmisestä kuvaavat usein selkeästi minun omia piirteitäni, jos sen vaan haluaa nähdä ja myöntää.

Noh, nyt meni aika ohi aiheen, tällaiseksi psykologiseksi itsensä kehittämishöpinäksi, mutta tällainen minä olen. Pyrin aina etsimään syitä ja selityksiä käytöksilleni ja reaktioilleni minusta itsestäni, koska sieltähän ne lähtevät. Haluan kehittyä ihmisenä ja ilman itseensä rehellisesti menemistä se ei onnistu. Ehkä joku voi jo tästä saada jonkinlaisen "persoonakuvan" minusta, kun käsitin, että sellaista tuolla joku kaipaili näistä avoimen suhteen puolustajista.

[/quote]

Tämä on vain minun mielipiteeni, mutta tuntuu, että miehelläsi on löyhemmät perusteet avoimeen suhteeseen. Oletko miettinyt, olisitko tässä tilanteessa miettimässä, jos miehesi haluaisikin yksiavioisen suhteen?

Miesten on aika vaikea oppia tuntemaan omaa seksuaalisuuttaan kokemusten kautta samalla tavalla kuin naisten, vaan se on enemmän teoreettista. Pojille opetetaan samoja sitoutumissatuja kuin tytöillekin ja moni ei näe mitään muuta mahdollisuutta kuin elää niiden mukaan. Ero on siinä, että siinä missä joissakin maissa miehen on normaalia pitää montaa vaimoa, on Suomessa naisen normaalia pitää monta miestä. Tavallinen mies lentää biojätesäiliöön (naisten silmissä) heti kun ehdottaa, että hänelle voisi maistua useampi nainen kerralla. Vaikka mies haluaisikin hurjastella, hänen pitää esittää romanttista lammasta ja hänelle varmin tapa saada säännöllistä välittämistä ja seksiä on yrittää sitoutua yhteen naiseen, koska kahta yrittäessä jää todennäköisesti kokonaan yksin, ellei ole supermacho. Naisilla on enemmän vaihtoehtoja johtuen länsimaisen miehen laupeudesta ja kiltteydestä ja deittailukulttuurin liberaaliudesta.

-Mies 28v-

[quote author="Vierailija" time="07.02.2014 klo 12:50"]

Voidaankin miettiä, mitä tämä rajaton rakkaus on? Itse en ole täällä ketään vastaan. On minullakin rajatonta rakkautta, jota myös lähimmäisenrakkaudeksi nimitetään, kunnioitan ja otan huomioon muita. Siihen ei vain liityy milläänlailla seksuaalista aspektia eikä tarvitse liittyäkkään. En ymmärrä suuntaustanne, myönnän. Tämä ei tarkoita, ettenkö arvostaisi teitä ihmisinä. Teot ja ihminen on eri asia. Näistä en ymmärrä tekojanne ja pidän teitä liberalisteina. Olen rehellinen.

[/quote]

Kiitos, olen samaa mieltä että teot ja ihmiset on eri asioita. Monien ihmisten tekoja en arvosta, mutta eivät ne tee heistä huonompia ihmisiä :) Liberalisti koen itsekin olevani, toki niissä rajoissa, että itseään saa toteuttaa vapaasti niin kauan kun se ei aiheuta vahinkoa muille (tähän liittyen olen mm. kasvissyöjä ja ns. "luonnonsuojelijaekohippi" :D).

Mutta tuosta rajattoman rakkauden määrittelystä vielä, mielestäni siihen liittyy kyllä myös seksuaalisuus. Tai siis, että voi rakastaa muita tuntematta seksuaalisia tunteita, mutta rakastaa heitä heidän seksuaalisista tunteistaan huolimatta. Esim. jotain ei-seksuaalisia rakkausesimerkkejä, joihin kuitenkin liittyy sen toisen osapuolen seksuaalisuus silti: minä rakastan äitiäni teki hän mitä vaan. Saa vaikka nussia lammasta ja kyllä minä silti rakastan häntä. Minä rakastan ystäviäni ja työkavereitanikin, vaikka he tekisivät mielestäni tyhmiä asioita. Ja hekin saavat seksuaalisuuttaan toteuttaa puolestani ihan miten haluavat, se ei rajoita rakkauttani heihin. Ja ei, en siis koe varsinaista seksuaalista rakkautta heihin, mutta koen, että se rajaton rakkaus itsessään sisältää myös sen seksuaalisen aspektin eli sen, että rakastaa toista huolimatta hänen seksuaalisistakaan teoistaan. Mutta ihan samalla tavalla siis minä rakastan miestäni ja rakastaisin häntä vaikka hän panisi muitakin jne. Mutta en pitäisi siitä mitä hän tekee. Kokisin negatiivisia tunteita, koska pelkäisin, että minussa on jotain vikaa jne. Hyväksyisin sen teon ja rakastaisin häntä, mutta minulla olisi paha olo. Ja siitä pahasta olosta minä haluan opetella päästämään irti. Ja kun sitä pahaa oloa ei enää, voi olla hyvin toimiva avoin suhde :).

Ja tosiaan ap:n alkuperäiseen kysymykseen; en todellakaan tiedä mihin ihminen on tarkoitettu. Onko mihinkään yhteen asiaan? Ehkä toteuttamaan itseään niin, että ei aiheuta vahinkoa itselleen eikä muille. Kukin sitten toteuttaa tuota omalla tavallaan. Mutta en siis usko, että ihmistä lajina on varsinaisesti tarkoitettu yksi- tai moniavioiseksi. Yksilöinä olemme erilaisia ja erilaisissa kehitysvaiheissa ennenkaikkea henkisellä tunnetasolla -tällöin olemme tarkoitettuja myös erilaisiin tekoihin ja valintoihin.

t. 103 ja ne kaikki muut numerot jotka oli minun

Mutta emme tiedä mikä on totuus. Kulttuureissa on eroja, se on totta. Miesten hurjasteluhaluja ei voi selittää biologialla, naisilla on samat halut. Onhan evoluutio mahdollistanut ihmisnaisen hedelmöittymismahdollisuudet ympäri vuoden, kun taas muilla eläinlajeilla naaraat ovat "kiimassa". Ehkä käsitys miehisestä miehestäkin on kulttuurin tuotos? Miehet eivät saa itkeä, monta naista on statussymboli, miehen andropaussista vaietaan jne jne

[quote author="Vierailija" time="07.02.2014 klo 12:50"]

Voidaankin miettiä, mitä tämä rajaton rakkaus on? Itse en ole täällä ketään vastaan. On minullakin rajatonta rakkautta, jota myös lähimmäisenrakkaudeksi nimitetään, kunnioitan ja otan huomioon muita. Siihen ei vain liityy milläänlailla seksuaalista aspektia eikä tarvitse liittyäkkään. En ymmärrä suuntaustanne, myönnän. Tämä ei tarkoita, ettenkö arvostaisi teitä ihmisinä. Teot ja ihminen on eri asia. Näistä en ymmärrä tekojanne ja pidän teitä liberalisteina. Olen rehellinen.

[/quote]

Kiitos, tätä juuri tällaista keskustelua hain. En ole monogaaminen, mutta ymmärrän niitä jotka ovat. Mielestäni tässä on paljon hajontaa, ja on olemassa skaala täysin yksiavioisesta täysin moniavioiseen, vähän samoin kuin homon ja heteronkin väliin mahtuu monenlaisia, arvokkaita ihmisiä ja näkemyksiä.

Liberalisti on aika osuva kuvaus, olen myös varmaankin jonkinlainen hippi.

[quote author="Vierailija" time="07.02.2014 klo 12:56"]

Miesten on aika vaikea oppia tuntemaan omaa seksuaalisuuttaan kokemusten kautta samalla tavalla kuin naisten, vaan se on enemmän teoreettista. Pojille opetetaan samoja sitoutumissatuja kuin tytöillekin ja moni ei näe mitään muuta mahdollisuutta kuin elää niiden mukaan. Ero on siinä, että siinä missä joissakin maissa miehen on normaalia pitää montaa vaimoa, on Suomessa naisen normaalia pitää monta miestä. Tavallinen mies lentää biojätesäiliöön (naisten silmissä) heti kun ehdottaa, että hänelle voisi maistua useampi nainen kerralla. Vaikka mies haluaisikin hurjastella, hänen pitää esittää romanttista lammasta ja hänelle varmin tapa saada säännöllistä välittämistä ja seksiä on yrittää sitoutua yhteen naiseen, koska kahta yrittäessä jää todennäköisesti kokonaan yksin, ellei ole supermacho. Naisilla on enemmän vaihtoehtoja johtuen länsimaisen miehen laupeudesta ja kiltteydestä ja deittailukulttuurin liberaaliudesta.

-Mies 28v-

[/quote]

Mitä paskaa taas kerran. Päinvastoin tytöt ei voi kokeilla seksuaalisesti leimautumatta huoriksi ja en kyllä näe mitään eroa miesten ja naisten mustasukkaisuudessa muuten kuin että nainen pääsee sen takia paljon todennäköisemmin hengestään kuin mies. Siis että nainen voi muka kulttuurisesti hyväksytysti pitää useampaa miestä? Oletko sinä nyt ihan oikeasti tosissasi? Ei vittu nämä lassukat on säälittäviä...

Ei ole tarkoitettu

[quote author="Vierailija" time="07.02.2014 klo 12:40"]

Selvennykseksi vielä, että numero 99 ja 101 oli siis sama tyyppi (eli minä:D), joka tuolla aiemmin kertoi siitä, että olisi ideaalia pystyä tuollaiseen avoimeen suhteeseen ja ehdottomaan rakkauteen, mutta ei ainakaan vielä pysty, koska pelkää liikaa sitä menettämistä.

Mietin itse asiassa myös, että en varsinaisesti pelkää edes menettämistä. Kyllä minä uskon että mieheni pysyy rinnallani ja näen meidän selviytyvän kaikesta yhdessä (ja monesta olemme jo selvinneetkin). Mutta ehkä enemmän pelkään itseäni, eli niitä omia tunteitani, mitä saattaisin kokea avoimessa suhteessa. Pelkään siis sitä, että saattaisin tuntea mustasukkaisuutta tai vihaa tai kateutta. Ja haluan suojella itseäni niiltä tunteilta. Vaikka samaan aikaan ymmärrän, että koen niitä samoja tunteita nytkin ilman avointa suhdetta, eli onko asia nyt yhtään parempi? Nyt vaan pystyn rajoittamaan asioita ja tapahtumia niin, että voin tukahduttaa noi pelot, koska minun ei tarvitse kohdata niitä niin vahvasti. Ja olen vakaasti sitä mieltä, että vain kohtaamalla ne oppisin hyväksymään ja käsittelemään ne. Eli esim. ryhtymällä siihen avoimeen suhteeseen ja ottamalla opikseni niistä tunteista. Mutta kun minä en halua vielä. En ole valmis. Pelottaa liikaa.

Pelottaa myös se muutos, mikä siitä seuraisi, jos en enää tuntisi noita tunteita. Ovathan ne osa minua, asioita joihin olen kasvanut ja joiden kanssa olen kasvanut. Niistä on tullut osa identiteettiäni. Muutoshan on aina pelottavaa, tuntematon on pelottavaa. Ja oman minuuden kasvaminen ja asioista irti päästäminen on samaan aikaan maailman vaikein että palkitsevin asia.

Tai pelkään jopa sitä, että entä jos minä itse ihastuisinkin johonkin toiseen niin kovaa, etten haluaisikaan enää olla mieheni kanssa. En näe tätä mitenkään realistisena vaihtoehtona, koska suhteeni mieheeni on niin syvää ja ainutlaatuista, etten pystyisi kuvittelemaan elämääni ilman häntä. Haluan olla hänen kanssaan myötä- ja vastoinkäymisissä. Mutta tavallaan pelkään siis tekeväni itse juuri niitä asioita, mitä pelkään mieheni tekevän -tähän perustuu myös peiliteoria, jonka kautta usein pyrin kehittämään itseäni. Negatiiviset tunteet ja ajatukset toisesta ihmisestä kuvaavat usein selkeästi minun omia piirteitäni, jos sen vaan haluaa nähdä ja myöntää.

Noh, nyt meni aika ohi aiheen, tällaiseksi psykologiseksi itsensä kehittämishöpinäksi, mutta tällainen minä olen. Pyrin aina etsimään syitä ja selityksiä käytöksilleni ja reaktioilleni minusta itsestäni, koska sieltähän ne lähtevät. Haluan kehittyä ihmisenä ja ilman itseensä rehellisesti menemistä se ei onnistu. Ehkä joku voi jo tästä saada jonkinlaisen "persoonakuvan" minusta, kun käsitin, että sellaista tuolla joku kaipaili näistä avoimen suhteen puolustajista.

[/quote]

Rakastan tällaista psykologiahöpinää, olenhan ylianalysoija ;)

Juuri tällaisia asioita itsekin pyörittelin. Pelkoa ei kukaan haluaisi kohdata - se on epämukavaa, ja ihminen välttää sellaista luonnostaan - mutta sen kohtaaminen sopivissa olosuhteissa (vrt. fobioiden siedätys asteittain) voi auttaa pääsemään siitä yli. Ja lienee sanomattakin selvää, että elämä ilman pelkoa on parempaa.

Ongelmana ei siis ole se, että seksuaalinen moniavioisuus olisi automaattisesti pahasta, vaan ne ahdistuksen tunteet joita se voi aiheuttaa. Jos ei noita ahdistuksia ole, ei ole enää ongelmaakaan.

Sinun ei kuitenkaan ole mikään pakko tutkia tätä puolta itsestäsi ennen kuin olet valmis ja sitä itse haluat. Asia kuitenkin ilmeisesti kiinnostaa, niin voisiko ajatella sinun ja miehesi yhteisenä seikkailuna? Seikkailuihin kuuluu joskus vaaran ja pelon tunteet, mutta ne voi voittaa yhdessä ja tarinan lopussa seisoo kaksi entistä vahvempaa, eheämpää ja rakastuneempaa ihmistä.

Miksi ei olisi tarkoitettu?

Miksi olla parisuhteessa jos haluaa muita?

Biologisesti ei, sosiaalisesti kyllä. Eli alunperin ei, mutta kehittyneissä yhteiskunnissa yksiavioisuus on osoittautunut parhaaksi vaihtoehdoksi. Kyse on sosiaalisesta evoluutiosta.

[quote author="Vierailija" time="07.02.2014 klo 13:18"]

[quote author="Vierailija" time="07.02.2014 klo 12:40"]

Selvennykseksi vielä, että numero 99 ja 101 oli siis sama tyyppi (eli minä:D), joka tuolla aiemmin kertoi siitä, että olisi ideaalia pystyä tuollaiseen avoimeen suhteeseen ja ehdottomaan rakkauteen, mutta ei ainakaan vielä pysty, koska pelkää liikaa sitä menettämistä.

Mietin itse asiassa myös, että en varsinaisesti pelkää edes menettämistä. Kyllä minä uskon että mieheni pysyy rinnallani ja näen meidän selviytyvän kaikesta yhdessä (ja monesta olemme jo selvinneetkin). Mutta ehkä enemmän pelkään itseäni, eli niitä omia tunteitani, mitä saattaisin kokea avoimessa suhteessa. Pelkään siis sitä, että saattaisin tuntea mustasukkaisuutta tai vihaa tai kateutta. Ja haluan suojella itseäni niiltä tunteilta. Vaikka samaan aikaan ymmärrän, että koen niitä samoja tunteita nytkin ilman avointa suhdetta, eli onko asia nyt yhtään parempi? Nyt vaan pystyn rajoittamaan asioita ja tapahtumia niin, että voin tukahduttaa noi pelot, koska minun ei tarvitse kohdata niitä niin vahvasti. Ja olen vakaasti sitä mieltä, että vain kohtaamalla ne oppisin hyväksymään ja käsittelemään ne. Eli esim. ryhtymällä siihen avoimeen suhteeseen ja ottamalla opikseni niistä tunteista. Mutta kun minä en halua vielä. En ole valmis. Pelottaa liikaa.

Pelottaa myös se muutos, mikä siitä seuraisi, jos en enää tuntisi noita tunteita. Ovathan ne osa minua, asioita joihin olen kasvanut ja joiden kanssa olen kasvanut. Niistä on tullut osa identiteettiäni. Muutoshan on aina pelottavaa, tuntematon on pelottavaa. Ja oman minuuden kasvaminen ja asioista irti päästäminen on samaan aikaan maailman vaikein että palkitsevin asia.

Tai pelkään jopa sitä, että entä jos minä itse ihastuisinkin johonkin toiseen niin kovaa, etten haluaisikaan enää olla mieheni kanssa. En näe tätä mitenkään realistisena vaihtoehtona, koska suhteeni mieheeni on niin syvää ja ainutlaatuista, etten pystyisi kuvittelemaan elämääni ilman häntä. Haluan olla hänen kanssaan myötä- ja vastoinkäymisissä. Mutta tavallaan pelkään siis tekeväni itse juuri niitä asioita, mitä pelkään mieheni tekevän -tähän perustuu myös peiliteoria, jonka kautta usein pyrin kehittämään itseäni. Negatiiviset tunteet ja ajatukset toisesta ihmisestä kuvaavat usein selkeästi minun omia piirteitäni, jos sen vaan haluaa nähdä ja myöntää.

Noh, nyt meni aika ohi aiheen, tällaiseksi psykologiseksi itsensä kehittämishöpinäksi, mutta tällainen minä olen. Pyrin aina etsimään syitä ja selityksiä käytöksilleni ja reaktioilleni minusta itsestäni, koska sieltähän ne lähtevät. Haluan kehittyä ihmisenä ja ilman itseensä rehellisesti menemistä se ei onnistu. Ehkä joku voi jo tästä saada jonkinlaisen "persoonakuvan" minusta, kun käsitin, että sellaista tuolla joku kaipaili näistä avoimen suhteen puolustajista.

[/quote]

Rakastan tällaista psykologiahöpinää, olenhan ylianalysoija ;)

Juuri tällaisia asioita itsekin pyörittelin. Pelkoa ei kukaan haluaisi kohdata - se on epämukavaa, ja ihminen välttää sellaista luonnostaan - mutta sen kohtaaminen sopivissa olosuhteissa (vrt. fobioiden siedätys asteittain) voi auttaa pääsemään siitä yli. Ja lienee sanomattakin selvää, että elämä ilman pelkoa on parempaa.

Ongelmana ei siis ole se, että seksuaalinen moniavioisuus olisi automaattisesti pahasta, vaan ne ahdistuksen tunteet joita se voi aiheuttaa. Jos ei noita ahdistuksia ole, ei ole enää ongelmaakaan.

Sinun ei kuitenkaan ole mikään pakko tutkia tätä puolta itsestäsi ennen kuin olet valmis ja sitä itse haluat. Asia kuitenkin ilmeisesti kiinnostaa, niin voisiko ajatella sinun ja miehesi yhteisenä seikkailuna? Seikkailuihin kuuluu joskus vaaran ja pelon tunteet, mutta ne voi voittaa yhdessä ja tarinan lopussa seisoo kaksi entistä vahvempaa, eheämpää ja rakastuneempaa ihmistä.

[/quote]

Minä en ymmärrä itsensä kidutusta :( jos emotionaalisesti tuntuu pahalta, eikä välttämättä halua seksuaalisesti rakastua + ei ole itselle luonnollista. Miksi pakottautua?

Nimim. Minä sinua vaan

[quote author="Vierailija" time="07.02.2014 klo 12:54"]

[quote author="Vierailija" time="07.02.2014 klo 12:40"]

Selvennykseksi vielä, että numero 99 ja 101 oli siis sama tyyppi (eli minä:D), joka tuolla aiemmin kertoi siitä, että olisi ideaalia pystyä tuollaiseen avoimeen suhteeseen ja ehdottomaan rakkauteen, mutta ei ainakaan vielä pysty, koska pelkää liikaa sitä menettämistä.

Mietin itse asiassa myös, että en varsinaisesti pelkää edes menettämistä. Kyllä minä uskon että mieheni pysyy rinnallani ja näen meidän selviytyvän kaikesta yhdessä (ja monesta olemme jo selvinneetkin). Mutta ehkä enemmän pelkään itseäni, eli niitä omia tunteitani, mitä saattaisin kokea avoimessa suhteessa. Pelkään siis sitä, että saattaisin tuntea mustasukkaisuutta tai vihaa tai kateutta. Ja haluan suojella itseäni niiltä tunteilta. Vaikka samaan aikaan ymmärrän, että koen niitä samoja tunteita nytkin ilman avointa suhdetta, eli onko asia nyt yhtään parempi? Nyt vaan pystyn rajoittamaan asioita ja tapahtumia niin, että voin tukahduttaa noi pelot, koska minun ei tarvitse kohdata niitä niin vahvasti. Ja olen vakaasti sitä mieltä, että vain kohtaamalla ne oppisin hyväksymään ja käsittelemään ne. Eli esim. ryhtymällä siihen avoimeen suhteeseen ja ottamalla opikseni niistä tunteista. Mutta kun minä en halua vielä. En ole valmis. Pelottaa liikaa.

Pelottaa myös se muutos, mikä siitä seuraisi, jos en enää tuntisi noita tunteita. Ovathan ne osa minua, asioita joihin olen kasvanut ja joiden kanssa olen kasvanut. Niistä on tullut osa identiteettiäni. Muutoshan on aina pelottavaa, tuntematon on pelottavaa. Ja oman minuuden kasvaminen ja asioista irti päästäminen on samaan aikaan maailman vaikein että palkitsevin asia.

Tai pelkään jopa sitä, että entä jos minä itse ihastuisinkin johonkin toiseen niin kovaa, etten haluaisikaan enää olla mieheni kanssa. En näe tätä mitenkään realistisena vaihtoehtona, koska suhteeni mieheeni on niin syvää ja ainutlaatuista, etten pystyisi kuvittelemaan elämääni ilman häntä. Haluan olla hänen kanssaan myötä- ja vastoinkäymisissä. Mutta tavallaan pelkään siis tekeväni itse juuri niitä asioita, mitä pelkään mieheni tekevän -tähän perustuu myös peiliteoria, jonka kautta usein pyrin kehittämään itseäni. Negatiiviset tunteet ja ajatukset toisesta ihmisestä kuvaavat usein selkeästi minun omia piirteitäni, jos sen vaan haluaa nähdä ja myöntää.

Noh, nyt meni aika ohi aiheen, tällaiseksi psykologiseksi itsensä kehittämishöpinäksi, mutta tällainen minä olen. Pyrin aina etsimään syitä ja selityksiä käytöksilleni ja reaktioilleni minusta itsestäni, koska sieltähän ne lähtevät. Haluan kehittyä ihmisenä ja ilman itseensä rehellisesti menemistä se ei onnistu. Ehkä joku voi jo tästä saada jonkinlaisen "persoonakuvan" minusta, kun käsitin, että sellaista tuolla joku kaipaili näistä avoimen suhteen puolustajista.

[/quote]

Tämä on vain minun mielipiteeni, mutta tuntuu, että miehelläsi on löyhemmät perusteet avoimeen suhteeseen. Oletko miettinyt, olisitko tässä tilanteessa miettimässä, jos miehesi haluaisikin yksiavioisen suhteen?

[/quote]

Olemme mieheni kanssa hyvin samantyyppisiä ihmisiä arvoinemme ja esim. itsemme kehittämisen suhteen. Ilman miestäni en varmaankaan miettisi näitä asioita, koska en usko että esim. yksinäni olisin päässyt koskaan näin pitkälle omien tunteideni ja sisäisen itseni "käsittelyssä" ja kehittämisessä. Mutta mieheni on siis täysin samoilla linjoilla kanssani, hänenkin mielestään tuollainen suhde olisi ideaali, mutta myöskään hän ei pelkojensa vuoksi valmis ryhtymään tuohon. Koen, että kasvamme aika samaa tahtia näihin asioihin ja nimenomaan yhdessä.

Vastasiko tämä kysymykseesi, en ole ihan varma ymmärsinkö sitä täysin kuten tarkoitit?

Ihmistä ei ole "tarkoitettu" miksikään. Kaikki säännöt ja moraali on historian kehittämää. Yhteiskunta on toiminut parhaiten näillä säännöillä, mutta yhteiskunnan muuttuessa ihmisenkin tulisi muuttua. Kaikkien tapojen ei tarvitse säilyä samoina kuin esi-isillämme.

"Tarkoitettu" on vähän hassu sana. Ihminen on sarjamonogaminen eläin. Kulttuurillisesti monogaminen, vieteiltään moniavioinen (eihän muuten tapahtuisi pettämisiä, ihastumisia toisiin jne.). Mulla on eräs ystävä, joka elää avoimessa polygamisessa suhteessa. On siis oma avopuoliso, mutta ulkopuolisia seurustelukumppaneita, myös tällä avopuolisolla on omia suhteita. Tavallaa ihailen tuota mallia, koska molemmille systeemi sopii, eikä ole mustasukkaisuutta tms. Itse en voisi, koska en pääsisi mustasukkaisuudesta eroon. Voisin älyllisellä tasolla vielä suostua tuollaiseen järjestelyyn, mutta tunnetasolleni se olisi väkivaltaa tai masokismia. Onneksi miehenikin on yksiavioisuuden kannalla. Kukin tekee niinkuin parhaaksi kokee!

Minä en ymmärrä itsensä kidutusta :( jos emotionaalisesti tuntuu pahalta, eikä välttämättä halua seksuaalisesti rakastua + ei ole itselle luonnollista. Miksi pakottautua?

Nimim. Minä sinua vaan

"Minä en ymmärrä itsensä kidutusta :( jos emotionaalisesti tuntuu pahalta, eikä välttämättä halua seksuaalisesti rakastua + ei ole itselle luonnollista. Miksi pakottautua?"

Minä ainakin nimenomaan haluan kohdata pelkoni ja päästä niistä eroon, vaikka se tuntuisikin vaikealta. Eihän se ole helppoa, se vaatii myös niitä ikäviä tunteita ja sitä, että tuntuu emotionaalisesti pahalta -mutta se on osa kasvua ja osa sitä, että niitä tunteita oppii käsittelemään eikä anna niiden hallita. Ei ole helppo tie, eikä varmasti nopea tie. Sanoisin, että hitaasti, mutta varmasti, pikkuhiljaa sitä tahtia kun itsestä hyvältä tuntuu.

Parhaat asiat elämässä kuitenkin tapahtuu, kun on valmis poistumaan omalta mukavuusalueeltaan :)

Ja numerolle 112, kiva huomata että täältä palstalta löytyy edes yksi toinen, jonka kanssa tuntuu "synkkaavan" ja jakaa samantyyppiset arvot ja asenteet. Usein täällä tunnen itseni aika ulkopuoliseksi ja ihan eri planeetalla asuvaksi.. :D

[quote author="Vierailija" time="06.02.2014 klo 15:01"]

"Tarkoitettu" on vähän hassu sana. Ihminen on sarjamonogaminen eläin. Kulttuurillisesti monogaminen, vieteiltään moniavioinen (eihän muuten tapahtuisi pettämisiä, ihastumisia toisiin jne.). Mulla on eräs ystävä, joka elää avoimessa polygamisessa suhteessa. On siis oma avopuoliso, mutta ulkopuolisia seurustelukumppaneita, myös tällä avopuolisolla on omia suhteita. Tavallaa ihailen tuota mallia, koska molemmille systeemi sopii, eikä ole mustasukkaisuutta tms. Itse en voisi, koska en pääsisi mustasukkaisuudesta eroon. Voisin älyllisellä tasolla vielä suostua tuollaiseen järjestelyyn, mutta tunnetasolleni se olisi väkivaltaa tai masokismia. Onneksi miehenikin on yksiavioisuuden kannalla. Kukin tekee niinkuin parhaaksi kokee!

[/quote]

Lisään vielä, että on kuitenkin kulttuureja joissa moniavioisuus on ihan normaalia, mutta meillä se on kulttuurillisesti paheksuttavaa.

[quote author="Vierailija" time="07.02.2014 klo 13:13"]

[quote author="Vierailija" time="07.02.2014 klo 12:56"]

Miesten on aika vaikea oppia tuntemaan omaa seksuaalisuuttaan kokemusten kautta samalla tavalla kuin naisten, vaan se on enemmän teoreettista. Pojille opetetaan samoja sitoutumissatuja kuin tytöillekin ja moni ei näe mitään muuta mahdollisuutta kuin elää niiden mukaan. Ero on siinä, että siinä missä joissakin maissa miehen on normaalia pitää montaa vaimoa, on Suomessa naisen normaalia pitää monta miestä. Tavallinen mies lentää biojätesäiliöön (naisten silmissä) heti kun ehdottaa, että hänelle voisi maistua useampi nainen kerralla. Vaikka mies haluaisikin hurjastella, hänen pitää esittää romanttista lammasta ja hänelle varmin tapa saada säännöllistä välittämistä ja seksiä on yrittää sitoutua yhteen naiseen, koska kahta yrittäessä jää todennäköisesti kokonaan yksin, ellei ole supermacho. Naisilla on enemmän vaihtoehtoja johtuen länsimaisen miehen laupeudesta ja kiltteydestä ja deittailukulttuurin liberaaliudesta.

-Mies 28v-

[/quote]

Mitä paskaa taas kerran. Päinvastoin tytöt ei voi kokeilla seksuaalisesti leimautumatta huoriksi ja en kyllä näe mitään eroa miesten ja naisten mustasukkaisuudessa muuten kuin että nainen pääsee sen takia paljon todennäköisemmin hengestään kuin mies. Siis että nainen voi muka kulttuurisesti hyväksytysti pitää useampaa miestä? Oletko sinä nyt ihan oikeasti tosissasi? Ei vittu nämä lassukat on säälittäviä...

[/quote]

[quote author="Vierailija" time="07.02.2014 klo 13:13"]

[quote author="Vierailija" time="07.02.2014 klo 12:56"]

Miesten on aika vaikea oppia tuntemaan omaa seksuaalisuuttaan kokemusten kautta samalla tavalla kuin naisten, vaan se on enemmän teoreettista. Pojille opetetaan samoja sitoutumissatuja kuin tytöillekin ja moni ei näe mitään muuta mahdollisuutta kuin elää niiden mukaan. Ero on siinä, että siinä missä joissakin maissa miehen on normaalia pitää montaa vaimoa, on Suomessa naisen normaalia pitää monta miestä. Tavallinen mies lentää biojätesäiliöön (naisten silmissä) heti kun ehdottaa, että hänelle voisi maistua useampi nainen kerralla. Vaikka mies haluaisikin hurjastella, hänen pitää esittää romanttista lammasta ja hänelle varmin tapa saada säännöllistä välittämistä ja seksiä on yrittää sitoutua yhteen naiseen, koska kahta yrittäessä jää todennäköisesti kokonaan yksin, ellei ole supermacho. Naisilla on enemmän vaihtoehtoja johtuen länsimaisen miehen laupeudesta ja kiltteydestä ja deittailukulttuurin liberaaliudesta.

-Mies 28v-

[/quote]

Mitä paskaa taas kerran. Päinvastoin tytöt ei voi kokeilla seksuaalisesti leimautumatta huoriksi ja en kyllä näe mitään eroa miesten ja naisten mustasukkaisuudessa muuten kuin että nainen pääsee sen takia paljon todennäköisemmin hengestään kuin mies. Siis että nainen voi muka kulttuurisesti hyväksytysti pitää useampaa miestä? Oletko sinä nyt ihan oikeasti tosissasi? Ei vittu nämä lassukat on säälittäviä...

[/quote]Olet varmaan oikeassa että pääsee todennäköisemmin hengestään mutta niin tapahtuu hyvin harvalle. Jokainen nainen voi sen sijaan pyörittää useampaa miestä kerralla.

Ajattele nyt vaikka tilannetta ennen varsinaisen parisuhteen solmimista. Naisella on joka sormelle joku mies live-elämästä, töistä, koulusta, nettideitistä jne. ja mies ei tiedä niistä mitään. Nainen testailee miestä ja ehkä makaakin miehen kanssa mutta ei rupea sanomaan juuta eikä jaata sen suhteen, että missä vaiheessa heidän välinsä ovat. Samalla mies pohtii illat miten viedä juttua eteenpäin, eikä miehellä ole mitään vastaavaa naisvalikoimaa, joihin käydä kaluaan sovittamassa ja miettiä kenen kanssa haluaisi olla isona. Jos mies yrittää painostaa naista johonkin, naisen on helppo jättää ja ottaa uusi mies; naiset haluavat miehen, joka ei näytä tarvitsevan sitoutumista ollenkaan ja riippuvaisuuden osoittaminen on huono juttu. Siksi miehen on pakko tyytyä osaansa.

-Mies 28v-