Lue keskustelun säännöt.
Minkä takia jotkut eivät eroa epätyydyttävistä suhteista? Mikä eroamisessa on niin kauheaa?
27.10.2020 |
Ajattelen, että jos minä tai kumppanini emme saa suhteelta enää niitä asioita, joiden vuoksi suhteeseen aloimme, eikä asiaa saada kohtuudella korjattua, ero on ainoa reilu ratkaisu tuossa tilanteessa. Ei tuo ole mikään katkera epäonnistuminen vaan osa elämää. Kiitetään toista yhteisestä matkasta ja jatketaan eri suuntiin. Jonkin aikaa voi kokea voimakasta surua, mutta surustakin pääsee yli, kohti parempaa.
Elämä sinkkuna on jo tosi kivaa, joten suhteen täytyy olla jotakin erinomaista, jotta se kannattaa. Älä anna eron pelon jähmettää.
Kommentit (214)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Käytännön syyt. Talo pitäisi myydä (erittäin hankalaa tässä taloustilanteessa), lasten koulut, turvaverkkojen menetys (kaikki miehen puolelta), taloudellinen katastrofi muutetenkin
Eli olet maksua vastaan huonossa suhteessa? Se on siis sinulle ikään kuin palkkatyö?
Tiedäthän, että valtavan moni ihminen on täysin onnellinen ilman taloja ja varallisuutta?
En mä ainakaan ole valtavan onnellinen kun mulla ei ole varallisuutta ja olen työtön.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Epätyydyttävä? Mikään parisuhde ei ole tyydyttävä sen jälkeen kun mukaan tulee aikuisuuselementti, eli lapset, asuntolaina, kasvavat työvastuut ja muut ikävät aikuistumiseen liittyvät tosiasiat.
Jos haluaa elää ns. normaalin elämän, jossa kasvaa ja kehittyy vielä yli kolmekymppisenäkin, on pakko sietää epätyydyttäviä elementtejä elämässään. Mikä ei tapa, se vahvistaa.
No lollero. Millä tavalla kurjuuteen tyytyminen on kasvua ja kehittymistä?
Kuka tahansa, ihan kirjaimellisesti kuka tahansa, osaa ottaa siemenet sisään ja synnyttää. Se ei ole mitään kasvua ja kehitystä. Asuntolaina ja parisuhde eivät myöskään ole mitään henkisen kasvun elementtejä, vaan vapaaehtoisia valintoja. Ei anna kovin kehittynyttä kuvaa sinusta, että et osaa tehdä omia valintojasi, vaan pidät ainoana mahdollisena "aikuisuutena" sellaista, jossa et ole onnellinen, mutta johon on pakko tyytyä koska muutkin.
Koska elämää ei katso enää niin positiivisesti tai niin että mikään muu elämä enää edes kiinnostaisi.
Ankeaa olisi olla yksin. Toki lapsia voi hemmotella ja palvella niin pitkään kun ovat lapsia, mutta ei se ihan sama ole kuin puolison palveleminen. Parasta elämässä on tehdä toinen onnelliseksi, varsinkin jos se toinen kokee samoin. Epätyydyttäviä piirteitä on kaikissa ihmissuhteissa, ei se silti tee niistä kokonaisuudessaan epätyydyttäviä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Käytännön syyt. Talo pitäisi myydä (erittäin hankalaa tässä taloustilanteessa), lasten koulut, turvaverkkojen menetys (kaikki miehen puolelta), taloudellinen katastrofi muutetenkin
Eli olet maksua vastaan huonossa suhteessa? Se on siis sinulle ikään kuin palkkatyö?
Tiedäthän, että valtavan moni ihminen on täysin onnellinen ilman taloja ja varallisuutta?
En mä ainakaan ole valtavan onnellinen kun mulla ei ole varallisuutta ja olen työtön.
Lukutaidottomuus varmaan rasittaa sinua enemmän kuin työttömyys. Mutta kyllä lukutaidotonkin voi varmasti olla onnellinen, parisuhteessa tai sinkkuna. Ja lukemaan voi oppia vielä aikuisenakin. Tsemppiä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei suhteen tarvitse ihan supertäydellinenkään olla, jotta erota ei viitsi.
Yksin on kuitenkin raskasta ja ikävää kun pitää ihan itse osata hoitaa ihan kaikki asiat. Aina. Ei ole ketään, jonka kanssa jakaa.
Täydellinen itsenäisyys on yliarvostettua sillä siihen liittyy usein myös yksinäisyys.
Jotta kannattaa erota, pitää erossa olla selkeästi enemmän hyötyä mun mielestäni.
Minulla ei koskaan sinkkuna ollessani ollut yksinäistä. En myöskään ole kokenut elämääni mitenkään raskaaksi tai hankalaksi, ja parisuhteessakin haluan hoitaa oman talouteni ja omat asiani itseni. Arkihan on paljon helpompaa, kun elää yksin. Hyvässä erillissuhteessa se on vielä piirun verran hauskempaa.
Ehkä tässä syy, miksi en ole koskaan ollut huonossa parisuhteessa?
Rakkaus ja toive siitä, että saisi puolisolta vielä rakkautta oli syynä että odotin vuosia huonossa suhteessa. Sitten rakastuin toiseen mieheen ja se oli menoa.
Oli lapset ja talo, joten en kevyesti eronnut. Sitten oli pakko erota.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Epätyydyttävä? Mikään parisuhde ei ole tyydyttävä sen jälkeen kun mukaan tulee aikuisuuselementti, eli lapset, asuntolaina, kasvavat työvastuut ja muut ikävät aikuistumiseen liittyvät tosiasiat.
Jos haluaa elää ns. normaalin elämän, jossa kasvaa ja kehittyy vielä yli kolmekymppisenäkin, on pakko sietää epätyydyttäviä elementtejä elämässään. Mikä ei tapa, se vahvistaa.
No lollero. Millä tavalla kurjuuteen tyytyminen on kasvua ja kehittymistä?
Kuka tahansa, ihan kirjaimellisesti kuka tahansa, osaa ottaa siemenet sisään ja synnyttää. Se ei ole mitään kasvua ja kehitystä. Asuntolaina ja parisuhde eivät myöskään ole mitään henkisen kasvun elementtejä, vaan vapaaehtoisia valintoja. Ei anna kovin kehittynyttä kuvaa sinusta, että et osaa tehdä omia valintojasi, vaan pidät ainoana mahdollisena "aikuisuutena" sellaista, jossa et ole onnellinen, mutta johon on pakko tyytyä koska muutkin.
Ihminen on eläin. Se syntyy, lisääntyy, hoitaa jälkikasvunsa, ja hyvällä onnella näkee vielä lapsenlapsensakin. Tämä on sekä fyysinen että henkinen matka. Toki ihminen voi jättää kaiken epätyydyttävän (ilmeisesti tässä sillä tarkoitetaan epämukavaa ja vaativaa) tekemättä, mutta silloin jää kokematta myös ihmiseläimen elämän tyydyttävimmät asiat. Esim. vaikka lapset. Raskaus ja synnyttäminen ovat epämukavia, mutta eivät todellakaan epätyydyttäviä. Samoin pitkä parisuhde voi olla hyvin epämukava ja ajoittain myös epätyydyttävä, mutta silti sellaisen ylläpitämisestä saa myös valtavasti tyydyttäviä asioita. Ei mikään ole mustavalkoista.
Mieheni on pettänyt ja pitänyt suhdetta selkäni takana, mutta en ole halunnut erota. En rakasta häntä mutta kostoksi en aio pyytää eroakaan koska raha. Olisin persaukinen ilman miestäni. Itsekin olen katsellut au suhdetta tässä salaa :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
en ole varma, mikä on riittävä syy erota. Rakkautta on, mutta välillä kaipaisin muunlaista seuraa. Toisaalta jäisin täysin yksin, jos eroaisin.
Koska suurin osa ihmisistä on pelkureita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Epätyydyttävä? Mikään parisuhde ei ole tyydyttävä sen jälkeen kun mukaan tulee aikuisuuselementti, eli lapset, asuntolaina, kasvavat työvastuut ja muut ikävät aikuistumiseen liittyvät tosiasiat.
Jos haluaa elää ns. normaalin elämän, jossa kasvaa ja kehittyy vielä yli kolmekymppisenäkin, on pakko sietää epätyydyttäviä elementtejä elämässään. Mikä ei tapa, se vahvistaa.
Voi ei. ;/ Ikävää, että joudut kuulemaan tämän minulta, mutta ihmisen ei ole Suomessa mikään pakko hankkia lapsia, omistusasuntoa tai vaativaa uraa. Aikuisena voi elää myös vapaata, rentoa ja nautinnollista elämää niin sinkkuna kuin parisuhteessakin.
Toivottavasti tämä tieto ei nyt suista sinua eksistentiaaliseen kriisiin.
Minä elin sitä vapaata ja rentoa elämää kolmekymppiseksi asti, jolloin olin siihen rehellisesti sanottuna melko kyllästynyt. Sittemmin olen ns. kasvanut aikuiseksi, enkä mistään hinnasta palaisi tuohon 'nautinnolliseen' elämään, koska minulla on jotain niin paljon parempaa: perhe, asuntolaina ja työ.
Mä lopetin huonon suhteen reilu 5v. sitten. Päätin että kukaan ei enää koskaan pääse horjuttamaan mun vaivalla hankittua mielenrauhaani, enkä koskaan enää asetu tunteineni alttiiksi henkiselle väkivallalle. Olen siis yksin ja vapaa, pienituloinen mutta pärjään, yksinäisyyttä en tunne koskaan. Lapsi on aikuinen ja asuu muualla. En vaihtaisi tätä pois. Huono kumppani on kuin syöpäkasvain.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Epätyydyttävä? Mikään parisuhde ei ole tyydyttävä sen jälkeen kun mukaan tulee aikuisuuselementti, eli lapset, asuntolaina, kasvavat työvastuut ja muut ikävät aikuistumiseen liittyvät tosiasiat.
Jos haluaa elää ns. normaalin elämän, jossa kasvaa ja kehittyy vielä yli kolmekymppisenäkin, on pakko sietää epätyydyttäviä elementtejä elämässään. Mikä ei tapa, se vahvistaa.
No lollero. Millä tavalla kurjuuteen tyytyminen on kasvua ja kehittymistä?
Kuka tahansa, ihan kirjaimellisesti kuka tahansa, osaa ottaa siemenet sisään ja synnyttää. Se ei ole mitään kasvua ja kehitystä. Asuntolaina ja parisuhde eivät myöskään ole mitään henkisen kasvun elementtejä, vaan vapaaehtoisia valintoja. Ei anna kovin kehittynyttä kuvaa sinusta, että et osaa tehdä omia valintojasi, vaan pidät ainoana mahdollisena "aikuisuutena" sellaista, jossa et ole onnellinen, mutta johon on pakko tyytyä koska muutkin.
Ihminen on eläin. Se syntyy, lisääntyy, hoitaa jälkikasvunsa, ja hyvällä onnella näkee vielä lapsenlapsensakin. Tämä on sekä fyysinen että henkinen matka. Toki ihminen voi jättää kaiken epätyydyttävän (ilmeisesti tässä sillä tarkoitetaan epämukavaa ja vaativaa) tekemättä, mutta silloin jää kokematta myös ihmiseläimen elämän tyydyttävimmät asiat. Esim. vaikka lapset. Raskaus ja synnyttäminen ovat epämukavia, mutta eivät todellakaan epätyydyttäviä. Samoin pitkä parisuhde voi olla hyvin epämukava ja ajoittain myös epätyydyttävä, mutta silti sellaisen ylläpitämisestä saa myös valtavasti tyydyttäviä asioita. Ei mikään ole mustavalkoista.
Et sinä voi päättää, mikä muille on tyydyttävää. Voit toki yrittää selittää omaa kurjuuteen tyytymistäsi sillä, että muita vaihtoehtoja ei ole, mutta silloin valehtelet vain itsellesi. Ei se toki minulta ole pois, joten onnea valitsemallasi tiellä.
Itse olen onnellinen ja aion olla elämäni loppuun asti. Ilman lapsia ja omakotitaloa. Sinä et voi sitä estää, vaikka haluatkin.
Muutoksen pelko. Kaikkeen tottuu ja turtuu, huonoonkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Epätyydyttävä? Mikään parisuhde ei ole tyydyttävä sen jälkeen kun mukaan tulee aikuisuuselementti, eli lapset, asuntolaina, kasvavat työvastuut ja muut ikävät aikuistumiseen liittyvät tosiasiat.
Jos haluaa elää ns. normaalin elämän, jossa kasvaa ja kehittyy vielä yli kolmekymppisenäkin, on pakko sietää epätyydyttäviä elementtejä elämässään. Mikä ei tapa, se vahvistaa.
Voi ei. ;/ Ikävää, että joudut kuulemaan tämän minulta, mutta ihmisen ei ole Suomessa mikään pakko hankkia lapsia, omistusasuntoa tai vaativaa uraa. Aikuisena voi elää myös vapaata, rentoa ja nautinnollista elämää niin sinkkuna kuin parisuhteessakin.
Toivottavasti tämä tieto ei nyt suista sinua eksistentiaaliseen kriisiin.
Minä elin sitä vapaata ja rentoa elämää kolmekymppiseksi asti, jolloin olin siihen rehellisesti sanottuna melko kyllästynyt. Sittemmin olen ns. kasvanut aikuiseksi, enkä mistään hinnasta palaisi tuohon 'nautinnolliseen' elämään, koska minulla on jotain niin paljon parempaa: perhe, asuntolaina ja työ.
Kiva kuulla, että saat nautintoa asuntolainasta.
Jotkut keräilee postimerkkejä, jotkut lapsia, mikäs siinä. Jokainen tyylillään. Ne sinun mielenkiinnonkohteesi eivät kuitenkaan ole millään tavalla parempia kuin jonkun muun. Ne voivat olla sinulle parempia, mutta jollekin muulle joku muu on parempaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Epätyydyttävä? Mikään parisuhde ei ole tyydyttävä sen jälkeen kun mukaan tulee aikuisuuselementti, eli lapset, asuntolaina, kasvavat työvastuut ja muut ikävät aikuistumiseen liittyvät tosiasiat.
Jos haluaa elää ns. normaalin elämän, jossa kasvaa ja kehittyy vielä yli kolmekymppisenäkin, on pakko sietää epätyydyttäviä elementtejä elämässään. Mikä ei tapa, se vahvistaa.
No lollero. Millä tavalla kurjuuteen tyytyminen on kasvua ja kehittymistä?
Kuka tahansa, ihan kirjaimellisesti kuka tahansa, osaa ottaa siemenet sisään ja synnyttää. Se ei ole mitään kasvua ja kehitystä. Asuntolaina ja parisuhde eivät myöskään ole mitään henkisen kasvun elementtejä, vaan vapaaehtoisia valintoja. Ei anna kovin kehittynyttä kuvaa sinusta, että et osaa tehdä omia valintojasi, vaan pidät ainoana mahdollisena "aikuisuutena" sellaista, jossa et ole onnellinen, mutta johon on pakko tyytyä koska muutkin.
Ihminen on eläin. Se syntyy, lisääntyy, hoitaa jälkikasvunsa, ja hyvällä onnella näkee vielä lapsenlapsensakin. Tämä on sekä fyysinen että henkinen matka. Toki ihminen voi jättää kaiken epätyydyttävän (ilmeisesti tässä sillä tarkoitetaan epämukavaa ja vaativaa) tekemättä, mutta silloin jää kokematta myös ihmiseläimen elämän tyydyttävimmät asiat. Esim. vaikka lapset. Raskaus ja synnyttäminen ovat epämukavia, mutta eivät todellakaan epätyydyttäviä. Samoin pitkä parisuhde voi olla hyvin epämukava ja ajoittain myös epätyydyttävä, mutta silti sellaisen ylläpitämisestä saa myös valtavasti tyydyttäviä asioita. Ei mikään ole mustavalkoista.
Et sinä voi päättää, mikä muille on tyydyttävää. Voit toki yrittää selittää omaa kurjuuteen tyytymistäsi sillä, että muita vaihtoehtoja ei ole, mutta silloin valehtelet vain itsellesi. Ei se toki minulta ole pois, joten onnea valitsemallasi tiellä.
Itse olen onnellinen ja aion olla elämäni loppuun asti. Ilman lapsia ja omakotitaloa. Sinä et voi sitä estää, vaikka haluatkin.
Oikein hyvä! Hyvä jos olet onnellinen. Itse en tiennyt onnellisuudesta mitään ennen kuin sain lapsia. Me olemme kaikki erilaisia.
Ja epätyydyttävyys on varmasti samalla tavalla subjektiivinen kokemus. Toiselle epätyydyttävyyttä edustaa se, että puoliso äänestää eri puoluetta kuin itse, ja toisen mielestä epätyydyttävyys tarkoittaa sitä, että saa puolisolta turpaansa kerran viikossa.
Vierailija kirjoitti:
Samoin pitkä parisuhde voi olla hyvin epämukava ja ajoittain myös epätyydyttävä
Hyvä parisuhde yhteensopivan kumppanin kanssa ei ole. Minulla ei ole ollut yhdessäkään suhteessani edes kokonaista päivää, jolloin olisin ajatellut, ettei suhteeni ole aivan valtavan hieno asia elämässäni.
^ Usein nuo puolisolta turpaan ottajat kehuvat miten hyvää on turpaan oton jälkeinen sovintoseksi ja palaavat takaisin suhteeseen heti itkun laannuttua. Tuota en ole koskaan ymmärtänyt.
Mulle on ainakin opetettu, että jos joku on rikki niin etsitään vika ja korjataan se. Ei heitetä suoraan roskiin.