Lue keskustelun säännöt.
Elämäni suurin virhe: Lapset
24.07.2006 |
Minulla on 3 koiraa ja 5 kissaa sekä 2 lasta. Kaikki ihmiset aina kysyvät, että kadunko, että olen hankkinut eläimiä. EN IKINÄ, eläimet ovat se voimavara jonka avulla jaksan lapsiani. Kukaan ei ole ikinä kysynyt, kadunko sitä, että hankin lapsia, sitä kadun, kadun sitä enemmän kuin mitään muuta.
Lasten vuoksi olen joutunut luopumaan omasta elämästäni. Ei, en kaipaa baareihin enkä mitään sellaista, mutta kaipaan sitä, kun sain lomallani nukkua niin pitkään kuin halusin, valvoa niin pitkään kuin halusin. Kaipaan sitä, että sain mennä elokuviin, kun siltä tuntui, miettimättä mihin lapset viedään hoitoon. Kaipaan sitä, kun sain syödä aamupalan rauhassa ja lukea lehden, ilman, että joku koko ajan kitisee vieressä. Kaipaan sitä, kun sain käydä kaupassa rauhassa, niin, ettei kesken tarvinnut lähteä viemään lasta vessaan tai huutavaa kakaraa autoon. Tahdon, että kotini pysyisi siistinä edes puolipäivää siivoamisen jälkeen, mutta se on mahdotonta kun lapset levittävät romunsa pitkin taloa. Sukulaiset kuskaavat kakaroille koko ajan uusia leluja kun niitä on jo ennestään enemmän kuin tarpeeksi.
Tahdon lähteä lenkille koirieni kanssa kun siltä tuntuu, mennä metsään kävelylle, se ei lasten kanssa onnistu. Lomallani tahdon tehdä muutakin kuin kiertää puuhamaat ja kuunnella illalla väsyneiden lasten tappelua.
Raskaan työpäivän jälkeen en jaksa kuunnella sitä tappelua, mitä sisarukset pitävät keskenään.
En jaksa öisin herätä siivoamaan kun lapset kusevat sänkyihinsä ja päivisin ihan kiusallaan lattialle vaikka osaavat varsin hyvin käydä potalla. En jaksa koko ajan katsoa rikkoutuneita tavaroita, joita lapset rikkovat kuitenkin.
Iltaisin tahdon keskittyä tv-sarjaan ilman jatkuvaa lasten huoneessa ravaamista. Tahdon aamuisin lähteä töihin, ilman, että tarvii viedä mukuloita hoitoon ja pahimpina aamuina lapset vielä tappelevat kaikessa vastaan.
Minulle on onneksi siunaantunut suht helppoja lapsia, vaikka toki tekevät kaikkea tuota edellä mainittua. Miten jaksaisin sellaisia lapsia, joita tuntuu paljon olevan? päiväkodissakin jaksetaan ihmetellä kuinka kilttejä ja rauhallisia meidän lapsemme ovat.
Ikinä en ole lapseeni fyysisesti kiinni käynyt, enkä käy. Miksen minä voinut olla lapseton? Miksi minulle siunaantui niin helposti lapsia? Mieheni halusi lapsia ja itselläni oli täysin järjenvastainen vauvakuume.. biologiaa. Ja miksi toinen lapsi? Ensimmäinen oli helppo vauva, mutta jos toisen odotusaikana kun esikoinen kasvoi ja läheni puoltatoistavuotta, rupesin todella katumaan, että hankin toisen.
Lapsillani on kaikki hyvin, ruokaa, puhtaita vaatteita, rakkautta.. sillä jotenkin minä vain rakastan noita, ja pelkään, että heidät menetän tai että heille sattuu jotain pahaa. Helpompaa olisi, jos en olisi ikinä heitä saanutkaan.
Mutta silti, mikään ihana, mitä he tekevät ei kompensoi sitä ärsyttävyyttä mikä niistä tulee... Minun elämäni olisi mielekkäämpää jos minulla ei olisi lapsia.
Kommentit (171)
selittääkin kaiken: OMA NAPA AINOA NAPA. Ja kun maailma ei pyöri oman navan ympärillä, sitten itketään ja valitetaan. Lähde ja jätä lapset miehellesi, sitten voit keskittyä itseesi eli napanöyhtääsi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jotenkin se kuulostaa samalta kuin 2,5-vuotiaani. :)
Siis tavallaan ymmärrän ja tavallaan en. Mulla oli samantapaisia ajatuksia silloin kun lapsi oli pieni, oli koliikkia, mies ei tehnyt mitään, ikinä ei saanut nukkua ja kerran puolessa vuodessa pääsin jumppaan. Mutta sittemmin lapsi on kasvanut, on alkanut leikkiä itsekseen ja ollaan voitu tehdä enemmän yhdessäkin - myös äidin juttuja (sehän on valinta mennäänkö luontoretkelle, jollaisesta ap:kin käsittääkseni kirjoitti nauttivansa, vai puuhamaahan).
Ehkä sitten on kyse siitä, että ap:lla lapsia on kaksi ja aika pienellä ikäerolla. Siitä huolimatta lapset kasvaa ja oma aika tulee takaisin. Bonuksena vain verrattuna siihen, että olisi vain jatkanut omaa itsekästä elämäänsä on sekä kasvanut ihmisenä että saanut ne rakkaat lapset elämäänsä.
Minusta lapset - sekä tuo omani että viikonloppulapsemme - ovat minulle suuri lahja. Vihaan tätä aikuiseksi kasvamista ja aikuisena olemista välillä, mutta olisin lopulta köyhempi, kurjempi, inhottavampi, itsekkäämpi, vastuuttomampi, epäkypsempi ja lapsellisempi lapsettomana. Kuten joku jo sanoikin, voisko olla elämän tarkoituskin se, ettei täällä eletä vain itselleen?
Jos otsikoi viestinsä " elämäni suurin virhe, lapset" , niin mitä muuta voi odottaa?? Väsyminen on ihan eri asia kuin se, että sanoo, että elämänsä suurin virhe ovat omat lapset. Siis on aivan ymmärrettävää, että joku voi tuntea niin mutta toivottavasti se ei ole äideille tyypillinen olotila...Aika kauheaa, jos tässä maassa kasvaa niin monta lasta, joita pidetään vanhempiensa pahimpana virheenä!!
Siis todellakaan tuo ei ole mikään normaaliolotila! Miksi niin monet yrittävät vääntää siitä tilapäistä väsymystä jne., vaiikka ap itse totesi, ettei kyse ole tilapäisestä olotilasta...
Vierailija:
" Elämäni suurin virhe, lapset!" ja " Eläimet ovat ainoa iloni!"
Sitä saa mitä tilaa , tollasen otsikon jälkeen. Myöhemmissä viesteissä sitten yrittää paikkailla sanomisiaan: " rakastan lapsiani yli kaiken " jne.
Lääkkeeksi tilanteeseesi ap suosittelen omaa aikaa. Menette vaikka miehen kanssa vuorotellen ihan yksiksenne lomalle (tai kaverin kanssa jos olet kamalan sosiaalinen tyyppi). Toisen lomavuorolla toinen hoitaa muksut ja sitten vaihto. Esimerkiksi kolmen päivän kotimaanloma ilman lapsia piristää kummasti.
t. nimim Kokemusta on!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
elämään ennen lapsia, mutta kyllä jumalauta ÄIDINRAKKAUS on niin vahva että tollaisia ajatuksi ei voi olla kuin vahvasti masentuneella henkilöllä.TOIVOTTAVASTI AP HANKII APUA JA PIAN! tuonkaltaiset on niitä lapsenmurhaajiakin!
Älä ikinä ikinä sano tuota mitä äsken sanoit lapsillesi edes pahan riidan aikana. Lapset eivät koskaan unohtaisi sitä. Jokainen lapsi ansaitsee sen, että hän tietää vanhempiensa rakastavan häntä yli kaiken. Aiheutat pahoja traumoja lapsillesi, jos he saavat tietää ajatuksistasi.
Kokemusta on, valitettavasti
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onpas tämä aloitus poikinut viestejä, täytyy myöntää, että otsikko oli hmm.. sensaatiohakuinen, tahallaan, että se kiinnittäisi huomiota.
Moni vastannut ei ilmeisesti lukenut kaikkia viestejä, ei edes aloitusviestiä kunnolla. Toivottavasti te täydellisessä elämässänne olette tyytyväisiä siihen, mitä teillä on.
Tottakai olen onnellinen, että minulla on kaksi tervettä lasta, rakastan heitä enemmän kuin mitään, ihan oikeasti. Mutta silti, kuten joku muukin jo kirjoitta, jos minulla ei olisi mitään tunnesidettä lapsiini, mutta tietäisin, millaista elämä todella on, en olisi heitä hankkinut.
Ja se, joka kirjoitti koirista ja lapsista, minun ei ole ikinä tarvinnut hankkia koirilleni hoitajaa elokuvissa käynnin ajaksi, todella outoa, jos sinä hankit. Miten voisin käydä töissäkään jos jo elokuvien ajaksi pitäisi hankki niille hoitaja?? Koirat kyllä pärjäävät ilman jatkuvaa silmälläpitoa jopa työpäivän ajan, miksei siis paria tuntia elokuvissa? Ilmeisesti sinulla ei sitten ole koiraa. Meillä koirat eivät todellakaan herätä aamulla klo 7 Koirat nukkuvat tasan siihen asti, kunnes minä herään. Ehkä johtuen siitä, että minä olen laumassa johtaja ja päätän milloin mitäkin tehdään, koirat eivät todellakaan määrää ulospääsyään vaan minä.
Meillä koirat eivät vahtaa ruokapöydän vieressä kun syön, minä olen kouluttanut koirani niin, että ne eivät tule keittiöön kun minä ruokailen. Yksinkertaista.
Tottakai koirista irtoaa karvaa jne. mutta se hoituu helposti imuroinnilla, muuta rojua kun ne eivät sisällä levittele.
Miksi minun pitäisi luopua koiristani? Monet sanovat täällä; ota omaa aikaa, koirat suovat sitä minulle, se, että pääsen niiden kanssa ulos on omaa aikaaani. Ja kuten joku jo tuolla totesi, lemmikit ihan oikeasti lievittävät stressiä.
Teen kaikkeni, etteivät lapseni huomaisi minun negatiivia tunteitani heitä kohtaan, tietenkin. Eikä ajatukseni koko aikaa tuollaisia ole. Joskus kyllä lastenkin seurassa, mutta en edelleenkään voi niille itse yhtään mitään.
Moni myös kysyi ikääni, olen nyt 31vuotias.. mielestäni en enää kovin nuori saamaan lapsia, vai? Eli ikä ei todellakaan ole syynä.
Kiitos kaikille, jotka kertoivat, etten ole ainoa jolla on tuollaisia ajatuksia ja oli hyvä, että aloitukseni aiheutti keskustelua. Koittakaamme me, vähemmän täydelliset äidit, joilla ei ajatukset oli jatkuvasti pumpulipilvissä selvitä ja löytää se ilo, minkä lapset voivat tuoda mukanaan. Kyllä sen hetkittäin löytää, mutta jos sen löytäisi useammin :) Pyrkikäämme kohti tarpeeksi hyvää äitiyttä, täydellistä äitiyttä kun ei ole olemassakaan.
se on silloin ihan oma valinta. Tietoisesti voi alkaa muuttaa itseään ja asenteitaan ja fiiliksiään, hyväksyä tilanne sellaisena kuin se on, ja alkaa miettiä miten siitä saisi itselleen mielekkäintä mahdollista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
itse vieläpä kävin lapsettomuushoidoissa ennen lasten tuloa.
Minä kyllä rakastan lapsia ylikaiken, mutta kaikki se huoli (esim lapsen sairastumisesta jne.) ja jatkuva meteli ja arjen vaikeus saavat kyllä minutkin ajattelemaan, että äitiys on yliarvostettua. Rakkaus lapsia kohtaan tietty on käsittämättömän suurta, mutta niin myös jatkuva huoli ja pelko lasten onnesta ja elämän onnistumisesta ja terveydestä ja jatkuva huolenpito saavat minut " hulluksi" .
Olisi ihanaa saada olla rauhassa, edes joskus. Ilman jatkuvaa taustakitinää ja pyyntöjä.
ja unelmissa myös ihana vapaus ilman lapsia. ihan normaalia. talvipakkasella kun puet ensin kaksi lasta talvitamineisiin ja käyt ostamassa purkin maitoa, tunnin päästä on vaatteet takaisin naulakossa. Kyllä minä aina välillä kadehdin lapsettomia ihmisiä. Miten helppoa niillä on...ja miten helppoa minulla aikoinaan oli. Koiran lenkityskin oli niin helppoa ja sama koira nykyään joutuu kävelemään välillä hyvinkin hitaasti lapsen tahdissa tietä pitkin lönkötellen. Tosin koirakin on jo aika vanha eikä emäntäkään kovin hyvässä terässä enää. muistan myös joskus katselleeni krapula-aamuina perheellisiä kaihoten, että ehkä elämässäni olisi enemmän sisätöä jos olisi lapsia. Ja niin sitten sain lapsia pari kappaletta ja tiytysti sen ukonkin myös. Ja on se elämä nyt ihanaa vaikka välillä kaihottaa se vihreämpi ruoho....
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija:
Minä kyllä rakastan lapsia ylikaiken, mutta kaikki se huoli (esim lapsen sairastumisesta jne.) ja jatkuva meteli ja arjen vaikeus saavat kyllä minutkin ajattelemaan, että äitiys on yliarvostettua. Rakkaus lapsia kohtaan tietty on käsittämättömän suurta, mutta niin myös jatkuva huoli ja pelko lasten onnesta ja elämän onnistumisesta ja terveydestä ja jatkuva huolenpito saavat minut " hulluksi" .Olisi ihanaa saada olla rauhassa, edes joskus. Ilman jatkuvaa taustakitinää ja pyyntöjä.
Vierailija:
Koirat syövät sohvanjalat ja kissat raapivat verhot ikkunoista. Kantavat kuraa ja hiekkaa sisälle, kissat vielä lisäksi kaikki itseään pienemmät elukat kuolleina tai lähes kuolleina ja oksentavat ja paskovat nurkat koko ikänsä, huonoimmassa tapauksessa lähes 20v. Sen lisäksi kuolevat ennen sinua ja aiheuttavat surua. Jos kuolevat kovalla pakkastalvena saat rautakangella yrittää kaivaa niille hautaa.Lapset sentään kasvat aikuisiksi ja muuttavat pois kotoa sekä todennäköisesti kuolevat sinun jälkeesi.
Heh joo. Mut auta armias jos jätät 1,5 vuotiaan lapsen yksin kotiin työpäivän tai baarireisun ajaksi... ihan vaan esimerkkinä, et niin et voi tehä, lemmikkien kanssa voi.
Mä ymmärrän ap:ta, ja ymmärrän oikein hyvin ton vertauksen (lemmitkit, lapset). Mulla lemmikkejä ja ne on ihania koska niistä tavallaan voi ottaa vaan ne parhaat puolet, saa hoivata niin paljon kuin itestä tuntuu, mutta on silti vapaa tulemaan ja menemään, pissatuslenkit ja semmoset poislukien.
Ja eläin on eläin, ei siltä voi vaatia ettei tois hiekkaa sisälle! Mut ihmiskersoista vois kuvitella et niil ois sentään jotain älliä päässä- vaan kun ei ole.
Ja lapsia en hanki ikinä, ap:n mainitsemista syistä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
itke vaan
lapset ovat viattomia osapuolia - muista se
Käytä ehkäisyä
ei se ole se että haluais just lukea lehden tai kattoo jonkun ohjelman, tai muutakaan niin yksioikoista.
Se lienee se, että olis joskus ilman sitä vastuuta ja sitä vaatimusten taakkaa, ja sitä saatavilla oloa... että sais ajatella vain olla rauhassa ilman että joku koko ajan roikkuu lahkeessa ja haluaa tai tarvii jotain. Mä tiedän (luulen ainakin) tuon tunteen, sitä on ehkä vaikea kuvata tai pukea sanoiksi, mut tiedän tuon täsmälleen. Ehkä mun tapauksessa se on eräänlaista, no tarvetta siihen, ettei ketään olis musta niin riippuvainen. Ettei olis sitä ahdistavaa, kokonaisvaltaista vastuuta.
Ja ai niin, meillä koirat kyllä nukkuu tasan niin pitkään kuin ihmisetkin. Eikä tosiaan tarvi viedä koiria hoitoon leffa- tai baarireisun ajaksi.
Ja jos ottaa koiran, on ihan selvä että karvaa on lattialla (ja hiekkaa). Ainakaan ne ei tee sitä tahallaan, vaan siksi että ne on koiria ja koirat nyt sattuu olemaan karvasia.
tosi tyhjää olisi ilman lapsia.
t: kolmen pienen äiti
Ota vastuu tekosistasi ja lopeta ulina!
tää ei jaksa enää kiinnostaa, ihan sama oletko porvoosta vai mistä
Oletkohan yliväsynyt/masentunut? Minulla:Vaikea raskaus, lapsen vakava sairaus,parisuhde koetuksella..SILTI päivä päivältä rakastan lastani enemmän kuin mitään maailmassa!!! En koe lapseni olevan este elämälle, ainoastaan hidaste!Elämä todella muuttui lapsen jälkeen: parempaan suuntaan!
äiti ja vauva 9kk