Missä elämäntilanteessa olit 25-vuotiaana?

Sain gradun valmiiksi ja valmistuin. Sain vakituisen työpaikan. Ostettiin miehen kanssa ensimmäinen yhteinen asunto ja mentiin naimisiin juuri kun olin täyttänyt 26. Vietettiin kivaa elämää kaksistaan, matkusteltiin ja harrastettiin. Se oli mukavaa aikaa! Pari vuotta tuosta ja saimme esikoisemme.

Olin kiireinen kahden (6v,2v) lapsen yksinhuoltaja. Asuimme aika kalliissa vuokra-asunnossa. Opiskelin ensimmäistä tutkintoa. Arki oli kiireistä ja välillä stressaavaa mutta olin todella onnellinen. Lasten isä auttoi paljon joten pääsin lähes joka päivä harrastamaan sekä välillä sain rauhassa lukea tentteihin kun lapset olivat poissa jaloista. Tein lasten kanssa paljon. Kävimme usein uimahalleissa, museoissa, pyöräilemässä jne. Mukavia muistoja.

Opiskelin ja tein osa-aikatöitä. Asuimme miehen asunnossa. Menimme naimisiin juhannuksena -02. <3 Mies lähti armeijaan. Minä ikävöin kotona. Vietimme paljon aikaa ystävien kanssa.

Kun täytin 26 aloimme tehdä vauvaa., joka syntyi pari vuotta myöhemmin. Edelleen yhdessä miehen kanssa, nykysin kahden ihanan lapsen vanhempia.

Täällä minä kanssanne valehtelen kilpaa anoyymiyden turvin siitä, miten hyvin minulla unelmissani menee. Facebookissa sitten teeskentelen "omana itsenäni" "kavereille".

Oikeasti menee päin p...settiä, ihan noin kuin teilläkin. En jaksanut edes amista, mutta yh-äiti -status on hankittu.

Menin naimisiin, asuimme omistusasunnossa pk- seudulla maalaiskunnassa, tulin äidiksi ensimmäistä kertaa.

Palasin vuoden työkeikalta ulkomailta Suomeen ja jatkoin opinnot loppuun. Irrottauduin kuluttavasta parisuhteesta ja aloin seurustella. Sain harjoittelupaikan ja siitä sitten myös työpaikan ja vakituisen työsuhteen. Menimme naimisiin, olin siihen asti elänyt aika vapaasti oman mieleni mukaan ja menny ihan tunnepohjalla sinne ja tänne. Tuolloin myös hankin ensimmäisen yhteisen asunnon (tosin vuokra-) parisuhteessa, aikaisemmassa suhteessa meillä oli erilliset asunnot johtuen mm. ko. miehen sitoutumiskammosta. Aloin jotenkin tiedostaa mahdollisuudet lapsiin.. Koin ensiraskauden ja keskenmenon, opian 26 täytettyäni ostimme omakotitalon ja pari kk siitä tulin uudelleen raskaaksi. 

Olen edelleen saman miehen kanssa, mutta meillä on tätä nykyä kuusi lasta, seitsemäs tulossa. Edelleen sama talo ja sama vakituinen työsuhde...

Itse olen nyt 25-vuotias. Olen juuri valmistunut maisteriksi, mutta töitä ei  ole vielä löytynyt. Asumme vuokralla kerrostalossa aviomieheni kanssa, avioliittoa takana noin 6kk. Mies on huippu-urheilija, joka opiskelee samalla yliopistossa. Rahaa ei tosiaankaan ole liikaa, mutta pärjätään. Esikoista odotetaan, la syyskuussa.

Olin aiemmin muuttanut isompaan kaupunkiin. Opiskelin ja olin yhden lapsen yh. Kävin silloin tällöin baarissa, mutta tapailin yhtä miestä omasta mielestäni vakavasti. Tapasin uuden ystävän reissussa. Opiskelukavereiden kanssa en juuri hengaillut. Harrastuksena oli sali.

Täytän 26, yksi lapsi olemassa ja toinen tulossa. Vuokralla asutaan koska kotihoidontuella ei lainalyhennyksiä maksella. Avopuolisolla on vakkatyö, itse jäin opiskeluista ja 7 vuotisesta työsuhteesta lapsen kanssa olemaan. Pohjalla jo yksi ammatti ja työn puolesta myös kouluja käyty.

Avoliitossa vuokralla ja kovasti mietin mitä elämältä haluan kun ei ollut vielä lapsia eikä omaa kotia. Niistä alettiin noihin aikoihin unelmoida. Lapsia ei ollut vielä kellään mutta ensimmäiset kaverit menivät naimisiin.

[quote author="Vierailija" time="24.01.2014 klo 14:04"]Avopuoliso, jonka kanssa yhteistä taivalta 8 vuotta, joista 4 saman katon alla. Vuokralla opiskelija-asunnossa.

Opiskelupaikka mutta väärä ala, jonka takia pääsykokeisiin lukemista.

Osa-aikatyö kivassa firmassa.

Aktiivinen järjestötoiminnassa, jossa menikin kaikki vapaa-aika.

Ystävistäni  poiketen, en ole käynyt ulkomailla vuosiin, enkä muutenkaan matkustellut.

Haaveilin koirasta mutta elämäntilanteeseen ei sopinut lemmikki.

Olin stressaantunut ja ahdistunut, koska koin, etten ollut saavuttanut mitään.

[/quote]voi mä niin tiedän ton tunteen. Mua helpotti ajatus kodista ja perheestä. Aloin kattoa ympärilleni että oonhan mä saanu aikaan vaikka mitä ihanaa.

[quote author="Vierailija" time="24.01.2014 klo 14:04"]Avopuoliso, jonka kanssa yhteistä taivalta 8 vuotta, joista 4 saman katon alla. Vuokralla opiskelija-asunnossa.

Opiskelupaikka mutta väärä ala, jonka takia pääsykokeisiin lukemista.

Osa-aikatyö kivassa firmassa.

Aktiivinen järjestötoiminnassa, jossa menikin kaikki vapaa-aika.

Ystävistäni  poiketen, en ole käynyt ulkomailla vuosiin, enkä muutenkaan matkustellut.

Haaveilin koirasta mutta elämäntilanteeseen ei sopinut lemmikki.

Olin stressaantunut ja ahdistunut, koska koin, etten ollut saavuttanut mitään.

[/quote]voi mä niin tiedän ton tunteen. Mua helpotti ajatus kodista ja perheestä. Aloin kattoa ympärilleni että oonhan mä saanu aikaan vaikka mitä ihanaa.

Olen nyt 25v ja sain puoli vuotta sitten ensimmäisen lapseni. Olen ollut naimisissa hitusen reippaan vuoden. Minulla on vakituinen työpaikka konttorirottana. Asumme suhteellisen pienessä kaupungissa omassa rivarin pätkässä. PIhassamme on punainen farmariauto ja polkupyörät. 

Enpä olisi muutama vuosi sitten uskonut olevani tyytyväinen tälläiseen elämään. Silloin elämäni olikin aikalailla pinnallisempaa, juhlimista ja opiskelua. Aika aikaansa kutakin :)

Olen naimisissa, asutaan vuokralla ja meillä on pari kissaa. Olen työtön (AMK-koulutus alla), mies opiskelee. Suunnittelen alanvaihdosta ja uusia opintoja. Käyn aika harvoin baarissa nykyään mutta mielellään kyllä, mies taas ei ole koskaan välittänyt käydä. Mitään säännöllisiä järjestettyjä harrastuksia ei ole tällä hetkellä, kävelyllä käyn ja valokuvausta harrastan itsekseni. Onhan tää mun elämä kyllä vähän ankeampaa kuin opiskeluaikoina, sillon tuli harrastettua ja biletettyä enemmän ja oli joskus jopa kiire johonkin. Työttömänä sitä vaan on. Tai siis voisi tietysti enemmänkin harrastaa mutta jotenkin on jäänyt vähemmälle. Nyt tuntuu siltä että asioille on tehtävä jotain, siksi sitä alanvaihdosta suunnittelenkin. Ehkä tästä kääntyy taas uusi vaihde päälle. :)

25 vuotiaana oli juuri valistunut 7 vuoden opiskelusta, työttömänä, asunnottomana, opintolainaa jonkin verran. Elettiin vuotta 1992. Sain siivoustyötä raksalta ja pääsin myös ravintolan ovelle muutamaksi yöksi viikossa, siitä se lähti oma ura ylöspäin...

[quote author="Vierailija" time="24.01.2014 klo 16:16"]

[quote author="Vierailija" time="24.01.2014 klo 16:12"]

[quote author="Vierailija" time="24.01.2014 klo 15:45"]

Kun olin 25v. minulla oli 3 lasta (6v, 3v ja 1v) ja olin ollut naimisissa 5 vuotta. Olimme muuttaneet n. vuosi aiemmin omakotitaloon ja sain maisterin paperit suoritettua. Pääsin koulutusta vastaavaan vakityöpaikkaan, jossa olen edelleen (tosin toimenkuvani on hieman muuttunut vuosien saatossa). Kävimme (ja käymme yhä) paljon reissussa. Silloin enemmän lasten kanssa, nyt myös välillä miehen kanssa kahdestaan. Kulttuurista harrastimme silloinkin erityisesti teatteria. Nyt olen 32v ja lapset ovat "jo" 8v, 10v, ja 13v. Elämä on oikein mukavaa ja lasten kanssa voi puuhastella kaikenlaista (matkustella, harrastaa jne), kun ovat jo isompia. Nelikymppisenä olen saanut lapset kasvatettua aikuiseksi ja sitten nautitaan miehen kanssa monista liikuntaharrastuksista sekä matkustelusta. :) Kaikille lasten tekeminen nuorena ei sovi, mutta minulle tämä on ollut oikea ratkaisu.

[/quote]

En nuolaisisi ennen kuin tipahtaa. Ennen kuin täytät 40, voi tulla vaikka mitä eteen, mikä muuttaa tarkat suunnitelmasi, mitä teette sitten.

[/quote]

Nuuh nuuuh, mikä täällä haisee?

Kateus.

[/quote]

Kateuskortti esille, vai. Sehän se on helpointa.

Tarkoitus oli vain varoittaa, että elämä todella voi tuoda, vaikka mitä eteen, joten ei kannata suunnitella elämää niin, että sitten kun on niin sitten eletään. Esim. siskoni sairastui rintasyöpään 35 vuotiaana ja kuoli parin vuoden päästä. Nyt ystävälläni on paksunsuolensyöpä, eikä ole takeita, että selviääkö.

Työkaverin lapsi jäi rattijuopon alle ja nyt työkaveri on aikuisen lapsensa omaishoitaja.

Eli kannattaa elää nyt ja tässä, eikä tehdä kovin tarkkoja suunnitelmia, että sitku täytän neljäkymmentä, niin sitte tehdään niin ja näin.

Talopaketti saatu pystyyn 24v ja siitä noin vuoden päästä 25v saatiin kaksoset, naimisiin mentiin siinä välissä. Vaimo kätilö ja minä toisenasteen perus metallimies, 3viimeistä vuotta kuitenkin toiminut konepajalla hallivastaavana. Rahat taloon saatiin säästämällä ja itse onnistuneilla asuntokaupoilla ennen omakotitaloa. Kesämökki saatiin perinnöksi isovanhemmilta. Lähes kaikki ikäiset tuttavani tuntuvat olevan vielä rahattomia, vailla suuntaa ja hukassa...

25-vuotias lukion ja ammattikoulun käynyt, omistan syksyllä valmistuneen asunnon ja uudehkon auton. Olen ollut reilu 2 vuotta yrittäjänä, saman aikaa ollut yhdessä mieheni kanssa.

Naimisissa, 3-v lapsen äiti, vakityössä, asoasunto (virhe!). Vuorotyön vuoksi vapaa-aika vähissä. Näin myöhemmin on onnellinen sitä, että "ruuhkavuodet" olivat nuorena, en jaksaisi enää.

Vierailija kirjoitti:

Olin kahden alle 4v lapsen äiti ja naimisissa. Asuimme helsingin keskustassa omistusasunnossa ja minä tein gradua. Asumme samassa asunnossa edelleen, minä jo valmistunut ja töissä.

Millä rahalla te opiskelijat tai joissakin tapauksissa kouluttamattomat ja työttömät kotiäidit pystytte hankkimaan omistusasunnon jo tosi aikaisessa vaiheessa? Vai onko puolison/vanhempien rahoilla hankittu?