Lue keskustelun säännöt.
Mitä yliopistossa opetettavaa ei voi oppia itse kotona?
Kommentit (137)
Vierailija kirjoitti:
Kansantaloustiede oli itselleni sellainen oppiaine, joka edellytti niin luennoilla kuin laskuharjoituksissa käymistä.
Vähän eri asia onko kansantaloustiedettä mahdollista ylipäätään opetella itsekseen, vai sujuuko oppiminen luennoilla paremmin.
Itse olen ainakin ihan ilman luentoja päässyt tentistä läpi. Ja varmasti jos olisin kansiksesta kiinnostunut, niin hankkisin alan kirjallisuutta, ei se mitään luentoja todellakaan vaadi.
Sen sijaan jotakin sovellettua kemiaa tai fysiikka, joka vaatii esim. yliopiston välineitä tai laitteita voi olla hieman haastavaa tai mahdotonta itsekseen kotona opetella.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No ensinnäkään ilman yo-tunnuksia et pääse käsiksi tieteellisiin artikkeleihin, joita ei ole kirjastossa saatavilla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No, omalta kohdaltani voin kertoa, että kääntämisen ja tulkkauksen opiskelu kotona kävisi mahdottomaksi. Olihan meillä aikoinamme kirjatenttejäkin, mutta valtaosa opiskelusta oli tiivistä yhteistyötä monen tahon kesken.
Kasvatustieteiden opiskelu taas sujuu kirjojen avulla siihen saakka, kun lähdetään käytännön hommiin. Opetusharjoittelu yms. ei onnistu omassa olohuoneessa istumalla.
Olen kääntämisestä hyvin eri mieltä. Ei siihen tarvita ketään sanomaan mikä on oikein ja mikä väärin. Hyvin moni kääntäjä on ns. itseoppinut. Juuri oli viikonloppuna Hesarissa kiva artikkeli Tero Valkosesta, joka on kääntänyt suomeksi David Foster Wallacen Infinite Jestin. Paljon sen hankalampaa käännöstyötä on vaikea suomen kielellä kuvitella. Artikkelissa Valkonen toteaa mm., että
Olen opiskellut kirjallisuustiedettä, filosofiaa ja estetiikkaa eikä minulla ole mitään muodollista pätevyyttä tähän työhön, mutta kaunon kääntäjillä harvemmin on.
Minulla on sama kokemus muidenkin alojen kääntäjistä. Usein he eivät ole opiskelleet kääntämistä, vaan ovat kielitaitoisia ja ymmärtävät erikoisalansa.
Kääntäjillä tosiaan usein pätevyysvaatimuksena juuri 'soveltuva korkeakoulututkinto', jolloin tutkinto voi olla muultakin alalta. Sinänsä turha koko korkeakoulututkinto, koska työ on kuitenkin opeteltava itse.
Melkeinpä kaikkien korkeakoulututkintojen jälkeen työ on opeteltava itse.
Mitä kääntäjänkoulutus sinun mielestäsi muuten pitää sisällään?
Vierailija kirjoitti:
No ensinnäkään ilman yo-tunnuksia et pääse käsiksi tieteellisiin artikkeleihin, joita ei ole kirjastossa saatavilla.
Onneksi meille tyhmille ja kouluttamattomille on Sci Hub.
Vierailija kirjoitti:
Keskustelemaan ja tuottamaan tutkimuksia ja kirjoittamaan niistä julkaisuja. Vuorovaikutus ja vertaisarviointi on olennainen osa tieteitä.
Ei tätä aiemmin erikseen opetettu. Vasta 2000-luvun alussa alkoi olla jotain kursseja Suomen yliopistoissa. Sitä ennen piti opetella tyylilaji itse, viittauskäytäntäjä myöten.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No, omalta kohdaltani voin kertoa, että kääntämisen ja tulkkauksen opiskelu kotona kävisi mahdottomaksi. Olihan meillä aikoinamme kirjatenttejäkin, mutta valtaosa opiskelusta oli tiivistä yhteistyötä monen tahon kesken.
Kasvatustieteiden opiskelu taas sujuu kirjojen avulla siihen saakka, kun lähdetään käytännön hommiin. Opetusharjoittelu yms. ei onnistu omassa olohuoneessa istumalla.
Olen kääntämisestä hyvin eri mieltä. Ei siihen tarvita ketään sanomaan mikä on oikein ja mikä väärin. Hyvin moni kääntäjä on ns. itseoppinut. Juuri oli viikonloppuna Hesarissa kiva artikkeli Tero Valkosesta, joka on kääntänyt suomeksi David Foster Wallacen Infinite Jestin. Paljon sen hankalampaa käännöstyötä on vaikea suomen kielellä kuvitella. Artikkelissa Valkonen toteaa mm., että
Olen opiskellut kirjallisuustiedettä, filosofiaa ja estetiikkaa eikä minulla ole mitään muodollista pätevyyttä tähän työhön, mutta kaunon kääntäjillä harvemmin on.
Minulla on sama kokemus muidenkin alojen kääntäjistä. Usein he eivät ole opiskelleet kääntämistä, vaan ovat kielitaitoisia ja ymmärtävät erikoisalansa.
Kääntäjillä tosiaan usein pätevyysvaatimuksena juuri 'soveltuva korkeakoulututkinto', jolloin tutkinto voi olla muultakin alalta. Sinänsä turha koko korkeakoulututkinto, koska työ on kuitenkin opeteltava itse.
Melkeinpä kaikkien korkeakoulututkintojen jälkeen työ on opeteltava itse.
Mitä kääntäjänkoulutus sinun mielestäsi muuten pitää sisällään?
Niin mikä se itse työkään oikeasti on. Sairaanhoitajat mielellään dissaavat lääkäreiden hommia. Omasta mielestään ovat se oleellisin osa potilaan hoitoa, kun jakavat lääkkeet jne. Kuitenkin se on se lääkäri, joka on vastuussa diagnoosista, hoitosuunnitelmasta ja sen seurannasta. Koulunkäyntiavustajat kertovat joutuvansa opettamaankin kouluissa kun opettajat ovat saikuilla. Kuitenkin se opettaja vastaa sen kulloisenkin oppilaan opetuksesta, tuen tarpeista ja etenemisestä.
Vierailija kirjoitti:
No ensinnäkään ilman yo-tunnuksia et pääse käsiksi tieteellisiin artikkeleihin, joita ei ole kirjastossa saatavilla.
Kyllä ne voi ostaa, vähän kalliiksi se tosin tulee. Nykyisin pyritäänkin julkaisemaan kaikki tärkeimmät artikkelit avoimina, sillä maksullisuutta on todella vaikea perustella, kun kyse on valtioiden ja yksityisten maksamasta tutkimuksesta, joka on yleishyödyllistä toimintaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Fysiikkaa.
Fysiikassa on paljon asioita, joita voi oppia ihan itsenäisesti kotona opiskelemalla. Aika moni tekeekin ison osan opinnoistaan kotona, käy vain yliopistolla tenttimässä. Mutta esim. laboratoriotyöskentelyä on vaikea oppia ilman sitä laboratoriota.
Sitä, miten yliopistomaailmassa määritellään tulos, ei voi oppia muualla kuin yliopistomaailmassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yliopisto-opinnoista 75 % on kirjojen lukemista ja tenttimistä luennoilla kerrotaan asioita joita on myös kirjoissa.
Olen historian maisteri. Historiassa opinnot ovat hyvpin pitkälti kirjojen lukua ja luento-opetusta, jonka nykyisin voi tehdä myös etänä. Aika vähän kampuksella pitää käydä seminaareja lukuunottamatta, joissa juuri vertaisarviointi on tärkein elementti läsnäolopakolle. Historia oppiaineena on luonteeltaan sen kaltainen, että usein ilmaantuu itseoppineita haastamaan yliopistokoulutettuja. Tyypillistä näille itseoppineille on kokonaisuuksien tajun puute. On luettu sieltä täältä sälää ohjaamatta ja ymmärtämättä kontekstia. Saatetaan osata näsäviisastella joillain nippeleillä juuri sieltä omasta ydinkiinnostuksen kohteesta, mutta historian lainalaisuuksia tai syy-seuraussuhteita ei ymmärretä lainkaan. Myöskään soveltaminen tai kriittinen vertailu ei onnistu. Käytännössä en myöskään ymmärrä miksi sitä yliopistokoulutusta pitää ylipäätään haastaa. Jos ala kiinnostaa, niin yliopisto-opinnot kannattaa tehdä.
Huomauttaisin kuitenkin, että näissä "itseoppineissa" on toisinaan myös lähialojen tutkijoita ja esimerkiksi akateemisesti koulutettuja tiedetoimittajia, joilla on ihan yhtä lailla metodit hallussa. Historia ei ole kovin vaikeaa, anteeksi vain. Toisin kuin vaikka lääketieteen tai fysiikan, sen voi käytännössä opetella itse kotona, varsinkin jos on lahjakas kielissä (lähteet ovat monikielisiä).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Fysiikkaa.
Periaatteessa teoreettisen fysiikan, kuten matematiikankin voisi opetella itse, mutta käytännössä sen massiivisen volyymin läpikäymiseen tarvitaan usean vuoden kokopäiväinen opiskelu ja joku, jolta kysyä asioita. Ne, jotka ovat onnistuneet opettelemaan itse, ovat harvinaisuuksia maailmanhistoriankin mittakaavassa ja heistä on yleensä tullut merkittäviä tutkijoita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yliopisto-opinnoista 75 % on kirjojen lukemista ja tenttimistä luennoilla kerrotaan asioita joita on myös kirjoissa.
Olen historian maisteri. Historiassa opinnot ovat hyvpin pitkälti kirjojen lukua ja luento-opetusta, jonka nykyisin voi tehdä myös etänä. Aika vähän kampuksella pitää käydä seminaareja lukuunottamatta, joissa juuri vertaisarviointi on tärkein elementti läsnäolopakolle. Historia oppiaineena on luonteeltaan sen kaltainen, että usein ilmaantuu itseoppineita haastamaan yliopistokoulutettuja. Tyypillistä näille itseoppineille on kokonaisuuksien tajun puute. On luettu sieltä täältä sälää ohjaamatta ja ymmärtämättä kontekstia. Saatetaan osata näsäviisastella joillain nippeleillä juuri sieltä omasta ydinkiinnostuksen kohteesta, mutta historian lainalaisuuksia tai syy-seuraussuhteita ei ymmärretä lainkaan. Myöskään soveltaminen tai kriittinen vertailu ei onnistu. Käytännössä en myöskään ymmärrä miksi sitä yliopistokoulutusta pitää ylipäätään haastaa. Jos ala kiinnostaa, niin yliopisto-opinnot kannattaa tehdä.
Huomauttaisin kuitenkin, että näissä "itseoppineissa" on toisinaan myös lähialojen tutkijoita ja esimerkiksi akateemisesti koulutettuja tiedetoimittajia, joilla on ihan yhtä lailla metodit hallussa. Historia ei ole kovin vaikeaa, anteeksi vain. Toisin kuin vaikka lääketieteen tai fysiikan, sen voi käytännössä opetella itse kotona, varsinkin jos on lahjakas kielissä (lähteet ovat monikielisiä).
Mika Waltarilla oli käsittämättömän hyvä egyptologinen tuntemus, vaikka hän ei koskaan käynyt Egyptissä eikä osannut muinaisen Egyptin kieliä tai kirjoituksia. Mika oli koulutukseltaa kandi, jonka tutkinto piti sisällään teologiaa ja filosofiaa. Tämä lähialojen kykeneväisyys näyttäytyy myös siinä, että mikäli esim. sosiologi haluaisi tehdä historian tutkinnon, riittää, että hän tekee pelkät syventävät opinnot. Tohtorintutkintoja lähialoilla voi tehdä aloille, joilla ei ole varsinaista maisterintutkinnon pääainetta. Voi olla esim. dosentuuri sekä historiassa että sosiologiassa. Tässä ketjussa nyt kuitenkin lähdettiin siitä lähtökohdasta, että pohjalla ei ole mitään akateemista tutkintoa, edes lukiota.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yliopisto-opinnoista 75 % on kirjojen lukemista ja tenttimistä luennoilla kerrotaan asioita joita on myös kirjoissa.
Olen historian maisteri. Historiassa opinnot ovat hyvpin pitkälti kirjojen lukua ja luento-opetusta, jonka nykyisin voi tehdä myös etänä. Aika vähän kampuksella pitää käydä seminaareja lukuunottamatta, joissa juuri vertaisarviointi on tärkein elementti läsnäolopakolle. Historia oppiaineena on luonteeltaan sen kaltainen, että usein ilmaantuu itseoppineita haastamaan yliopistokoulutettuja. Tyypillistä näille itseoppineille on kokonaisuuksien tajun puute. On luettu sieltä täältä sälää ohjaamatta ja ymmärtämättä kontekstia. Saatetaan osata näsäviisastella joillain nippeleillä juuri sieltä omasta ydinkiinnostuksen kohteesta, mutta historian lainalaisuuksia tai syy-seuraussuhteita ei ymmärretä lainkaan. Myöskään soveltaminen tai kriittinen vertailu ei onnistu. Käytännössä en myöskään ymmärrä miksi sitä yliopistokoulutusta pitää ylipäätään haastaa. Jos ala kiinnostaa, niin yliopisto-opinnot kannattaa tehdä.
Tämä on kyllä sellanen asia, jota monet eivät opi yliopistossakaan. Mutta jokainen siellä opiskellut osaa luettelemasi litanian sanasta sanaan.
Vaikka on totta, että tiettyjä asioita on vähintään helpompi käytännön kannalta oppia yliopistossa, monilla akateemisilla on kummallisia uskomuksia ja luuloja "itseopinneista". Nimenomaan tunteisiin perustuvia uskomuksia ja kuvitelmia, eivät faktaa.
Näiden eroa on todella monen hankala erottaa koulutustaustasta huolimatta.
Voisitko antaa jonkun käytännön esimerkin tällaisesta uskomuksesta tai luulosta?
En ole tuo ylempi vastaaja, mutta on kyllä totta, että usein oman alan "opillista puhtautta" vaalitaan kuin jossain kultissa. Tämä tuntuu vaivaavan erityisesti humanistisia tieteitä, mutta esimerkkejä on myös ns. kovista tieteistä ajan saatossa. Esimerkiksi tuo ylempi historian alan henkilö tuntuu uskovan, etteivät muiden alojen tutkijat voisi kirjoittaa historian alan julkaisua, koska eivät tunne kaikkia lähteitä - en ihan ymmärrä, mikä estää käyttämästä kaikkia samoja lähteitä kuin alan varsinaisetkin tutkijat. Tieteellinen metodihan on kaikilla aloilla periaatteessa sama.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Matemaattisen alan tohtorina lähes kaikki on ollut ohjausta vaativaa vaikka itse opiskelu teknisesti olikin sen tyyppistä, että se ei ollut aikaan ja paikkaan sidottua. Yliopisto-opiskelun pohjimmainen tarkoitus on itsenäiseksi tiedemieheksi kehittyminen, vaikka suurin osa ei koskaan tohtoritasoa saavutakaan. Se kehityskulku ei onnistu yksin kotona istumalla vaan perustuu tiedeyhteisössä toimimiseen ja vaatii usein myös jaksoja muissa yliopistoissa ulkomailla, tieteellisissä konferensseissa käymistä ym. tieteellistä kansainvälistä yhteistyötä. Yliopistot ovat tieteellisiä tutkimuslaitoksia jotka samalla tuottavat seuraavan sukupolven tiedemiehet, eivät ammattikouluja (pl. yliopistolliset ammattiin johtavat tutkinnot kuten lääkäri tai lakimies).
Mutta vaatiiko se tiettyjen kurssien käymistä, jonkin tutkinnon virallista suorittamista vai voiko aihetta opiskella omaehtoisesti?
Itse näkisin, että tiedeyhteisössä toimiminen on pääosin kuitenkin keskustelua, eikä se vaadi varsinaisesti (jatko-)opiskelijastatusta tai tutkintoa. Artikkeleiden julkaiseminen on tiedeyhteisössä toimimista ja sellaisen voi nyt kirjoittaa periaatteessa kuka vaan.
Se, miksi tutkimus keskittyy yliopistoihin ja tutkimuslaitoksiin johtuu ainakin osittain siitä, että tutkimuslaitteet on kalliita ja tutkimusrahoitusta ei taida yksittäinen ihminen ilman kytköksiä johonkin instanssiin saada.
Kyllä, jos muodollista tutkintoa ei ole, on vertaisarvioitujen julkaisujen kirjoittaminen käytännössä ainoa tapa osoittaa osaamisensa. Julkaisusysteemi ei tosin ole aivan ideaalinen, sillä itseoppineiden paperit käyvät läpi tarkemman syynin ja toisaalta establoituneilta tutkijoilta julkaistaan välillä kaikenlaista höttöä. Mutta periaatteessa siis tiedeyhteisö keskustelee artikkelien välityksellä, eikä siinä ole mitään "tutkintosuodatinta". Vaikeaa tietysti on opetella kokonainen ala ilman tutkintoa, mutta on näitäkin tapauksia aina joskus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yliopisto-opinnoista 75 % on kirjojen lukemista ja tenttimistä luennoilla kerrotaan asioita joita on myös kirjoissa.
Olen historian maisteri. Historiassa opinnot ovat hyvpin pitkälti kirjojen lukua ja luento-opetusta, jonka nykyisin voi tehdä myös etänä. Aika vähän kampuksella pitää käydä seminaareja lukuunottamatta, joissa juuri vertaisarviointi on tärkein elementti läsnäolopakolle. Historia oppiaineena on luonteeltaan sen kaltainen, että usein ilmaantuu itseoppineita haastamaan yliopistokoulutettuja. Tyypillistä näille itseoppineille on kokonaisuuksien tajun puute. On luettu sieltä täältä sälää ohjaamatta ja ymmärtämättä kontekstia. Saatetaan osata näsäviisastella joillain nippeleillä juuri sieltä omasta ydinkiinnostuksen kohteesta, mutta historian lainalaisuuksia tai syy-seuraussuhteita ei ymmärretä lainkaan. Myöskään soveltaminen tai kriittinen vertailu ei onnistu. Käytännössä en myöskään ymmärrä miksi sitä yliopistokoulutusta pitää ylipäätään haastaa. Jos ala kiinnostaa, niin yliopisto-opinnot kannattaa tehdä.
Tuo nyt on vain älyn puutetta ja sitä ei opita yliopistossa. Jos looginen päättelykyky on huono ja kyky johtaa tosiasioista sekä ymmärtää laajoja kokonaisuuksia ei onnistu niin se on järki kun puuttuu. Ja se puuttuu suurimmalta osalta ihmisiä.
Olen samaa mieltä. Mä en näy, että yliopistossa opetettaisiin varsinaisesti mitään, mitä ei voisi oppia myös itse. Haasteena on toki saada apua, jos törmää johonkin, joka on vaikea ymmärtää ja yksinoppimisen vaarana on se, että ymmärtää jotain väärin, eikä sitä huomaa.
Ryhmässä oppimisen etu (oli se sitten koulu tai oma, itsekasattu ryhmä) on mielestäni se, että sitä omaa ajattelua saa haastettua ja joku toinen voi bongata sen virheen, mitä itse ei ole huomannut.
Ja lisäisin vielä, että tutkinto itsessään on vain osoitus siitä, että olet opiskellut alaa ja olet tentein tai muulla tavoin osoittanut, että hallitset tietyt asiat.
Mitä siis olet opiskellut itsenäisesti ja millä osoitat sen, että hallitset alan samalla tavalla kuin maisterintutkinnon siitä suorittanut?
Olen opiskellut itsenäisesti vaikka mitä, mutta yliopistotutkinto mulla on tekniikan alalta. Se, ei poissulje sitä vaihtoehtoa, etteikö joku olisi niin kiinnostunut tekniikasta, että olisi opiskellut samoja asioita ihan omalla ajalla.
Yksi tapa osoittaa osaaminen on suorittaa se tutkinto, jolloin on virallisesti samalla viivalla muiden alan osaajien kanssa. Toinen tapa olisi varmaan kirjoittaa tieteellisiä julkaisuja, jotka vertaisarvioidaan. Kaljakuppilakeskusteluissa papereilla ja julkaisuilla ei ole merkitystä.
Paljonko mahtaa olla olemassa maallikon laatimia, vertaisarvioituja (tai siis tutkinnon suorittaneiden käsittelemiä) julkaisuja?
Tiedän useitakin. Tosin kaikilla kirjoittajilla on ollut edes jonkin alan akateeminen koulutus.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yliopisto-opinnoista 75 % on kirjojen lukemista ja tenttimistä luennoilla kerrotaan asioita joita on myös kirjoissa.
Olen historian maisteri. Historiassa opinnot ovat hyvpin pitkälti kirjojen lukua ja luento-opetusta, jonka nykyisin voi tehdä myös etänä. Aika vähän kampuksella pitää käydä seminaareja lukuunottamatta, joissa juuri vertaisarviointi on tärkein elementti läsnäolopakolle. Historia oppiaineena on luonteeltaan sen kaltainen, että usein ilmaantuu itseoppineita haastamaan yliopistokoulutettuja. Tyypillistä näille itseoppineille on kokonaisuuksien tajun puute. On luettu sieltä täältä sälää ohjaamatta ja ymmärtämättä kontekstia. Saatetaan osata näsäviisastella joillain nippeleillä juuri sieltä omasta ydinkiinnostuksen kohteesta, mutta historian lainalaisuuksia tai syy-seuraussuhteita ei ymmärretä lainkaan. Myöskään soveltaminen tai kriittinen vertailu ei onnistu. Käytännössä en myöskään ymmärrä miksi sitä yliopistokoulutusta pitää ylipäätään haastaa. Jos ala kiinnostaa, niin yliopisto-opinnot kannattaa tehdä.
Tämä on kyllä sellanen asia, jota monet eivät opi yliopistossakaan. Mutta jokainen siellä opiskellut osaa luettelemasi litanian sanasta sanaan.
Vaikka on totta, että tiettyjä asioita on vähintään helpompi käytännön kannalta oppia yliopistossa, monilla akateemisilla on kummallisia uskomuksia ja luuloja "itseopinneista". Nimenomaan tunteisiin perustuvia uskomuksia ja kuvitelmia, eivät faktaa.
Näiden eroa on todella monen hankala erottaa koulutustaustasta huolimatta.
Voisitko antaa jonkun käytännön esimerkin tällaisesta uskomuksesta tai luulosta?
En ole tuo ylempi vastaaja, mutta on kyllä totta, että usein oman alan "opillista puhtautta" vaalitaan kuin jossain kultissa. Tämä tuntuu vaivaavan erityisesti humanistisia tieteitä, mutta esimerkkejä on myös ns. kovista tieteistä ajan saatossa. Esimerkiksi tuo ylempi historian alan henkilö tuntuu uskovan, etteivät muiden alojen tutkijat voisi kirjoittaa historian alan julkaisua, koska eivät tunne kaikkia lähteitä - en ihan ymmärrä, mikä estää käyttämästä kaikkia samoja lähteitä kuin alan varsinaisetkin tutkijat. Tieteellinen metodihan on kaikilla aloilla periaatteessa sama.
Mitä sä sössötät? En todellakaan väittänyt, että ongelma on siinä, että ei tunne kaikkia lähteitä. Ongelma on siinä, että niitä lähteitä ei ymmärrä ilman, että opintoja on takana enemmänkin. Ihan hyvin voit lukea vaikka Jefferssonin puheita, mutta ei siitä ymmärrä tuon taivaallista ymmärtämättä kontekstia ja kykenemättä asettamaan sitä historialliseen mittakaavaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yliopisto-opinnoista 75 % on kirjojen lukemista ja tenttimistä luennoilla kerrotaan asioita joita on myös kirjoissa.
Olen historian maisteri. Historiassa opinnot ovat hyvpin pitkälti kirjojen lukua ja luento-opetusta, jonka nykyisin voi tehdä myös etänä. Aika vähän kampuksella pitää käydä seminaareja lukuunottamatta, joissa juuri vertaisarviointi on tärkein elementti läsnäolopakolle. Historia oppiaineena on luonteeltaan sen kaltainen, että usein ilmaantuu itseoppineita haastamaan yliopistokoulutettuja. Tyypillistä näille itseoppineille on kokonaisuuksien tajun puute. On luettu sieltä täältä sälää ohjaamatta ja ymmärtämättä kontekstia. Saatetaan osata näsäviisastella joillain nippeleillä juuri sieltä omasta ydinkiinnostuksen kohteesta, mutta historian lainalaisuuksia tai syy-seuraussuhteita ei ymmärretä lainkaan. Myöskään soveltaminen tai kriittinen vertailu ei onnistu. Käytännössä en myöskään ymmärrä miksi sitä yliopistokoulutusta pitää ylipäätään haastaa. Jos ala kiinnostaa, niin yliopisto-opinnot kannattaa tehdä.
Tämä on kyllä sellanen asia, jota monet eivät opi yliopistossakaan. Mutta jokainen siellä opiskellut osaa luettelemasi litanian sanasta sanaan.
Vaikka on totta, että tiettyjä asioita on vähintään helpompi käytännön kannalta oppia yliopistossa, monilla akateemisilla on kummallisia uskomuksia ja luuloja "itseopinneista". Nimenomaan tunteisiin perustuvia uskomuksia ja kuvitelmia, eivät faktaa.
Näiden eroa on todella monen hankala erottaa koulutustaustasta huolimatta.
Voisitko antaa jonkun käytännön esimerkin tällaisesta uskomuksesta tai luulosta?
En ole tuo ylempi vastaaja, mutta on kyllä totta, että usein oman alan "opillista puhtautta" vaalitaan kuin jossain kultissa. Tämä tuntuu vaivaavan erityisesti humanistisia tieteitä, mutta esimerkkejä on myös ns. kovista tieteistä ajan saatossa. Esimerkiksi tuo ylempi historian alan henkilö tuntuu uskovan, etteivät muiden alojen tutkijat voisi kirjoittaa historian alan julkaisua, koska eivät tunne kaikkia lähteitä - en ihan ymmärrä, mikä estää käyttämästä kaikkia samoja lähteitä kuin alan varsinaisetkin tutkijat. Tieteellinen metodihan on kaikilla aloilla periaatteessa sama.
Mitä sä sössötät? En todellakaan väittänyt, että ongelma on siinä, että ei tunne kaikkia lähteitä. Ongelma on siinä, että niitä lähteitä ei ymmärrä ilman, että opintoja on takana enemmänkin. Ihan hyvin voit lukea vaikka Jefferssonin puheita, mutta ei siitä ymmärrä tuon taivaallista ymmärtämättä kontekstia ja kykenemättä asettamaan sitä historialliseen mittakaavaan.
Ja mielestäsi USA:n historiaa on mahdollista opiskella vain yliopistossa. :D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yliopisto-opinnoista 75 % on kirjojen lukemista ja tenttimistä luennoilla kerrotaan asioita joita on myös kirjoissa.
Olen historian maisteri. Historiassa opinnot ovat hyvpin pitkälti kirjojen lukua ja luento-opetusta, jonka nykyisin voi tehdä myös etänä. Aika vähän kampuksella pitää käydä seminaareja lukuunottamatta, joissa juuri vertaisarviointi on tärkein elementti läsnäolopakolle. Historia oppiaineena on luonteeltaan sen kaltainen, että usein ilmaantuu itseoppineita haastamaan yliopistokoulutettuja. Tyypillistä näille itseoppineille on kokonaisuuksien tajun puute. On luettu sieltä täältä sälää ohjaamatta ja ymmärtämättä kontekstia. Saatetaan osata näsäviisastella joillain nippeleillä juuri sieltä omasta ydinkiinnostuksen kohteesta, mutta historian lainalaisuuksia tai syy-seuraussuhteita ei ymmärretä lainkaan. Myöskään soveltaminen tai kriittinen vertailu ei onnistu. Käytännössä en myöskään ymmärrä miksi sitä yliopistokoulutusta pitää ylipäätään haastaa. Jos ala kiinnostaa, niin yliopisto-opinnot kannattaa tehdä.
Tämä on kyllä sellanen asia, jota monet eivät opi yliopistossakaan. Mutta jokainen siellä opiskellut osaa luettelemasi litanian sanasta sanaan.
Vaikka on totta, että tiettyjä asioita on vähintään helpompi käytännön kannalta oppia yliopistossa, monilla akateemisilla on kummallisia uskomuksia ja luuloja "itseopinneista". Nimenomaan tunteisiin perustuvia uskomuksia ja kuvitelmia, eivät faktaa.
Näiden eroa on todella monen hankala erottaa koulutustaustasta huolimatta.
Voisitko antaa jonkun käytännön esimerkin tällaisesta uskomuksesta tai luulosta?
En ole tuo ylempi vastaaja, mutta on kyllä totta, että usein oman alan "opillista puhtautta" vaalitaan kuin jossain kultissa. Tämä tuntuu vaivaavan erityisesti humanistisia tieteitä, mutta esimerkkejä on myös ns. kovista tieteistä ajan saatossa. Esimerkiksi tuo ylempi historian alan henkilö tuntuu uskovan, etteivät muiden alojen tutkijat voisi kirjoittaa historian alan julkaisua, koska eivät tunne kaikkia lähteitä - en ihan ymmärrä, mikä estää käyttämästä kaikkia samoja lähteitä kuin alan varsinaisetkin tutkijat. Tieteellinen metodihan on kaikilla aloilla periaatteessa sama.
Mitä sä sössötät? En todellakaan väittänyt, että ongelma on siinä, että ei tunne kaikkia lähteitä. Ongelma on siinä, että niitä lähteitä ei ymmärrä ilman, että opintoja on takana enemmänkin. Ihan hyvin voit lukea vaikka Jefferssonin puheita, mutta ei siitä ymmärrä tuon taivaallista ymmärtämättä kontekstia ja kykenemättä asettamaan sitä historialliseen mittakaavaan.
Ja mielestäsi USA:n historiaa on mahdollista opiskella vain yliopistossa. :D
Näinhän minä en väittänyt, mutta aatehistoriaa oppii parhaiten juuri yliopistossa, mikäli oikeasti aletaan puhumaan siitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yliopisto-opinnoista 75 % on kirjojen lukemista ja tenttimistä luennoilla kerrotaan asioita joita on myös kirjoissa.
Olen historian maisteri. Historiassa opinnot ovat hyvpin pitkälti kirjojen lukua ja luento-opetusta, jonka nykyisin voi tehdä myös etänä. Aika vähän kampuksella pitää käydä seminaareja lukuunottamatta, joissa juuri vertaisarviointi on tärkein elementti läsnäolopakolle. Historia oppiaineena on luonteeltaan sen kaltainen, että usein ilmaantuu itseoppineita haastamaan yliopistokoulutettuja. Tyypillistä näille itseoppineille on kokonaisuuksien tajun puute. On luettu sieltä täältä sälää ohjaamatta ja ymmärtämättä kontekstia. Saatetaan osata näsäviisastella joillain nippeleillä juuri sieltä omasta ydinkiinnostuksen kohteesta, mutta historian lainalaisuuksia tai syy-seuraussuhteita ei ymmärretä lainkaan. Myöskään soveltaminen tai kriittinen vertailu ei onnistu. Käytännössä en myöskään ymmärrä miksi sitä yliopistokoulutusta pitää ylipäätään haastaa. Jos ala kiinnostaa, niin yliopisto-opinnot kannattaa tehdä.
Tämä on kyllä sellanen asia, jota monet eivät opi yliopistossakaan. Mutta jokainen siellä opiskellut osaa luettelemasi litanian sanasta sanaan.
Vaikka on totta, että tiettyjä asioita on vähintään helpompi käytännön kannalta oppia yliopistossa, monilla akateemisilla on kummallisia uskomuksia ja luuloja "itseopinneista". Nimenomaan tunteisiin perustuvia uskomuksia ja kuvitelmia, eivät faktaa.
Näiden eroa on todella monen hankala erottaa koulutustaustasta huolimatta.
Voisitko antaa jonkun käytännön esimerkin tällaisesta uskomuksesta tai luulosta?
En ole tuo ylempi vastaaja, mutta on kyllä totta, että usein oman alan "opillista puhtautta" vaalitaan kuin jossain kultissa. Tämä tuntuu vaivaavan erityisesti humanistisia tieteitä, mutta esimerkkejä on myös ns. kovista tieteistä ajan saatossa. Esimerkiksi tuo ylempi historian alan henkilö tuntuu uskovan, etteivät muiden alojen tutkijat voisi kirjoittaa historian alan julkaisua, koska eivät tunne kaikkia lähteitä - en ihan ymmärrä, mikä estää käyttämästä kaikkia samoja lähteitä kuin alan varsinaisetkin tutkijat. Tieteellinen metodihan on kaikilla aloilla periaatteessa sama.
Mitä sä sössötät? En todellakaan väittänyt, että ongelma on siinä, että ei tunne kaikkia lähteitä. Ongelma on siinä, että niitä lähteitä ei ymmärrä ilman, että opintoja on takana enemmänkin. Ihan hyvin voit lukea vaikka Jefferssonin puheita, mutta ei siitä ymmärrä tuon taivaallista ymmärtämättä kontekstia ja kykenemättä asettamaan sitä historialliseen mittakaavaan.
Ja mielestäsi USA:n historiaa on mahdollista opiskella vain yliopistossa. :D
Näinhän minä en väittänyt, mutta aatehistoriaa oppii parhaiten juuri yliopistossa, mikäli oikeasti aletaan puhumaan siitä.
Mikähän siinä aatehistoriassa on sellaista, että sitä ei ole helppo kotioloissa oppia?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No, omalta kohdaltani voin kertoa, että kääntämisen ja tulkkauksen opiskelu kotona kävisi mahdottomaksi. Olihan meillä aikoinamme kirjatenttejäkin, mutta valtaosa opiskelusta oli tiivistä yhteistyötä monen tahon kesken.
Kasvatustieteiden opiskelu taas sujuu kirjojen avulla siihen saakka, kun lähdetään käytännön hommiin. Opetusharjoittelu yms. ei onnistu omassa olohuoneessa istumalla.
Olen kääntämisestä hyvin eri mieltä. Ei siihen tarvita ketään sanomaan mikä on oikein ja mikä väärin. Hyvin moni kääntäjä on ns. itseoppinut. Juuri oli viikonloppuna Hesarissa kiva artikkeli Tero Valkosesta, joka on kääntänyt suomeksi David Foster Wallacen Infinite Jestin. Paljon sen hankalampaa käännöstyötä on vaikea suomen kielellä kuvitella. Artikkelissa Valkonen toteaa mm., että
Olen opiskellut kirjallisuustiedettä, filosofiaa ja estetiikkaa eikä minulla ole mitään muodollista pätevyyttä tähän työhön, mutta kaunon kääntäjillä harvemmin on.
Minulla on sama kokemus muidenkin alojen kääntäjistä. Usein he eivät ole opiskelleet kääntämistä, vaan ovat kielitaitoisia ja ymmärtävät erikoisalansa.
Juu, oli kiva artikkeli. Juicekin käänsi runoutta kielistä, joita ei osannut. Onko se kääntämistä vai jotain muuta?
Monet oman erikoisalansa tekstejä kääntävät pärjäävät oikein hyvin ilman koulutusta. Saman alan asiantuntija, jolla on kääntäjän koulutus, näkee, missä kohdassa kielitaito ei enää riitäkään. Maallikko harvoin sitä huomaa, joten ura kääntäjänä saa jatkua. Ja mikäpä siinä, jos toimeksiantajan kriteerit saavutetaan.
Kyllä ainakin itse huomaan, kun käännös on kökkö esimerkiksi sanajärjestyksen osalta. Mutta näitä tulee vastaan myös ammattikääntäjien tekemien töiden kanssa. Käytännössä jonkin erikoisalan käännöstyö on pakko teettää alan osaajalla, vaikka tämä ei olisikaan ammattikääntäjä, koska ammattikääntäjällä menisi liikaa aikaa ensin opetella sen alan jargon ja perusasiat, ettei tule väärinymmäryksiä. Tietysti kannattaisi tarkistuttaa se käännös vielä, mutta käytännössä tätä ei tehdä koska siitä tulisi lisäkustannuksia kustantajalle.
Mielipide tuokin. Kaikenlaista sitä tulee luulleeksi, kun ei tiedä asiasta mitään. Hölmöimmät myös tuovat tietämättömyytensä julki.