Lue keskustelun säännöt.
Mitä yliopistossa opetettavaa ei voi oppia itse kotona?
Kommentit (137)
Vierailija kirjoitti:
No, omalta kohdaltani voin kertoa, että kääntämisen ja tulkkauksen opiskelu kotona kävisi mahdottomaksi. Olihan meillä aikoinamme kirjatenttejäkin, mutta valtaosa opiskelusta oli tiivistä yhteistyötä monen tahon kesken.
Kasvatustieteiden opiskelu taas sujuu kirjojen avulla siihen saakka, kun lähdetään käytännön hommiin. Opetusharjoittelu yms. ei onnistu omassa olohuoneessa istumalla.
Olen kääntämisestä hyvin eri mieltä. Ei siihen tarvita ketään sanomaan mikä on oikein ja mikä väärin. Hyvin moni kääntäjä on ns. itseoppinut. Juuri oli viikonloppuna Hesarissa kiva artikkeli Tero Valkosesta, joka on kääntänyt suomeksi David Foster Wallacen Infinite Jestin. Paljon sen hankalampaa käännöstyötä on vaikea suomen kielellä kuvitella. Artikkelissa Valkonen toteaa mm., että
Olen opiskellut kirjallisuustiedettä, filosofiaa ja estetiikkaa eikä minulla ole mitään muodollista pätevyyttä tähän työhön, mutta kaunon kääntäjillä harvemmin on.
Minulla on sama kokemus muidenkin alojen kääntäjistä. Usein he eivät ole opiskelleet kääntämistä, vaan ovat kielitaitoisia ja ymmärtävät erikoisalansa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On totta, että luettavaa riittää aineessa kuin aineessa ja että luennoilla käsitelläänasioita, jotka löytyvät myös kirjoista. Ero on vain siinä, että luennolla luennoitsija pystyy avaamaan ja selittämään näitä kirjoistakin löytyviä asioita. Olen itse opiskellut vieraita kieliä ja tuleepa mieleeni esim. kielihistoria, siis kielen kehittyminen vuosisatojen ja -tuhansien kuluessa. Pelkästään kirjasta opiskeltuna suurin osa asiasta olisi mennyt yli hilseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yliopisto-opinnoista 75 % on kirjojen lukemista ja tenttimistä luennoilla kerrotaan asioita joita on myös kirjoissa.
Olen historian maisteri. Historiassa opinnot ovat hyvpin pitkälti kirjojen lukua ja luento-opetusta, jonka nykyisin voi tehdä myös etänä. Aika vähän kampuksella pitää käydä seminaareja lukuunottamatta, joissa juuri vertaisarviointi on tärkein elementti läsnäolopakolle. Historia oppiaineena on luonteeltaan sen kaltainen, että usein ilmaantuu itseoppineita haastamaan yliopistokoulutettuja. Tyypillistä näille itseoppineille on kokonaisuuksien tajun puute. On luettu sieltä täältä sälää ohjaamatta ja ymmärtämättä kontekstia. Saatetaan osata näsäviisastella joillain nippeleillä juuri sieltä omasta ydinkiinnostuksen kohteesta, mutta historian lainalaisuuksia tai syy-seuraussuhteita ei ymmärretä lainkaan. Myöskään soveltaminen tai kriittinen vertailu ei onnistu. Käytännössä en myöskään ymmärrä miksi sitä yliopistokoulutusta pitää ylipäätään haastaa. Jos ala kiinnostaa, niin yliopisto-opinnot kannattaa tehdä.
Tää pätee aika moneen oppialan, mm. oikeustieteeseen. Oikiksessa keskeistä ei ole lukea ulkoa lakikirjaa, vaan opetella tulkitsemaan sitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yliopisto-opinnoista 75 % on kirjojen lukemista ja tenttimistä luennoilla kerrotaan asioita joita on myös kirjoissa.
Olen historian maisteri. Historiassa opinnot ovat hyvpin pitkälti kirjojen lukua ja luento-opetusta, jonka nykyisin voi tehdä myös etänä. Aika vähän kampuksella pitää käydä seminaareja lukuunottamatta, joissa juuri vertaisarviointi on tärkein elementti läsnäolopakolle. Historia oppiaineena on luonteeltaan sen kaltainen, että usein ilmaantuu itseoppineita haastamaan yliopistokoulutettuja. Tyypillistä näille itseoppineille on kokonaisuuksien tajun puute. On luettu sieltä täältä sälää ohjaamatta ja ymmärtämättä kontekstia. Saatetaan osata näsäviisastella joillain nippeleillä juuri sieltä omasta ydinkiinnostuksen kohteesta, mutta historian lainalaisuuksia tai syy-seuraussuhteita ei ymmärretä lainkaan. Myöskään soveltaminen tai kriittinen vertailu ei onnistu. Käytännössä en myöskään ymmärrä miksi sitä yliopistokoulutusta pitää ylipäätään haastaa. Jos ala kiinnostaa, niin yliopisto-opinnot kannattaa tehdä.
Tuo nyt on vain älyn puutetta ja sitä ei opita yliopistossa. Jos looginen päättelykyky on huono ja kyky johtaa tosiasioista sekä ymmärtää laajoja kokonaisuuksia ei onnistu niin se on järki kun puuttuu. Ja se puuttuu suurimmalta osalta ihmisiä.
Olen samaa mieltä. Mä en näy, että yliopistossa opetettaisiin varsinaisesti mitään, mitä ei voisi oppia myös itse. Haasteena on toki saada apua, jos törmää johonkin, joka on vaikea ymmärtää ja yksinoppimisen vaarana on se, että ymmärtää jotain väärin, eikä sitä huomaa.
Ryhmässä oppimisen etu (oli se sitten koulu tai oma, itsekasattu ryhmä) on mielestäni se, että sitä omaa ajattelua saa haastettua ja joku toinen voi bongata sen virheen, mitä itse ei ole huomannut.
Ja lisäisin vielä, että tutkinto itsessään on vain osoitus siitä, että olet opiskellut alaa ja olet tentein tai muulla tavoin osoittanut, että hallitset tietyt asiat.
Mitä siis olet opiskellut itsenäisesti ja millä osoitat sen, että hallitset alan samalla tavalla kuin maisterintutkinnon siitä suorittanut?
Jossain maissa on näyttökokeet jopa terveydenhoidon alalla. Eli voit kokeella osoittaa hallitsevasi ne asiat, jotka opetussuunnitelmiin on kirjattu.
Vierailija kirjoitti:
On totta, että luettavaa riittää aineessa kuin aineessa ja että luennoilla käsitelläänasioita, jotka löytyvät myös kirjoista. Ero on vain siinä, että luennolla luennoitsija pystyy avaamaan ja selittämään näitä kirjoistakin löytyviä asioita. Olen itse opiskellut vieraita kieliä ja tuleepa mieleeni esim. kielihistoria, siis kielen kehittyminen vuosisatojen ja -tuhansien kuluessa. Pelkästään kirjasta opiskeltuna suurin osa asiasta olisi mennyt yli hilseen.
Opiskelin 10 vuotta sitten erästä filologiaa suomalaisessa yliopistossa, eikä siellä valitettavasti keskusteltu yhtään mistään. Opiskelijat istuivat tuppisuina.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yliopisto-opinnoista 75 % on kirjojen lukemista ja tenttimistä luennoilla kerrotaan asioita joita on myös kirjoissa.
Olen historian maisteri. Historiassa opinnot ovat hyvpin pitkälti kirjojen lukua ja luento-opetusta, jonka nykyisin voi tehdä myös etänä. Aika vähän kampuksella pitää käydä seminaareja lukuunottamatta, joissa juuri vertaisarviointi on tärkein elementti läsnäolopakolle. Historia oppiaineena on luonteeltaan sen kaltainen, että usein ilmaantuu itseoppineita haastamaan yliopistokoulutettuja. Tyypillistä näille itseoppineille on kokonaisuuksien tajun puute. On luettu sieltä täältä sälää ohjaamatta ja ymmärtämättä kontekstia. Saatetaan osata näsäviisastella joillain nippeleillä juuri sieltä omasta ydinkiinnostuksen kohteesta, mutta historian lainalaisuuksia tai syy-seuraussuhteita ei ymmärretä lainkaan. Myöskään soveltaminen tai kriittinen vertailu ei onnistu. Käytännössä en myöskään ymmärrä miksi sitä yliopistokoulutusta pitää ylipäätään haastaa. Jos ala kiinnostaa, niin yliopisto-opinnot kannattaa tehdä.
Tuo nyt on vain älyn puutetta ja sitä ei opita yliopistossa. Jos looginen päättelykyky on huono ja kyky johtaa tosiasioista sekä ymmärtää laajoja kokonaisuuksia ei onnistu niin se on järki kun puuttuu. Ja se puuttuu suurimmalta osalta ihmisiä.
Olen samaa mieltä. Mä en näy, että yliopistossa opetettaisiin varsinaisesti mitään, mitä ei voisi oppia myös itse. Haasteena on toki saada apua, jos törmää johonkin, joka on vaikea ymmärtää ja yksinoppimisen vaarana on se, että ymmärtää jotain väärin, eikä sitä huomaa.
Ryhmässä oppimisen etu (oli se sitten koulu tai oma, itsekasattu ryhmä) on mielestäni se, että sitä omaa ajattelua saa haastettua ja joku toinen voi bongata sen virheen, mitä itse ei ole huomannut.
Ja lisäisin vielä, että tutkinto itsessään on vain osoitus siitä, että olet opiskellut alaa ja olet tentein tai muulla tavoin osoittanut, että hallitset tietyt asiat.
Mitä siis olet opiskellut itsenäisesti ja millä osoitat sen, että hallitset alan samalla tavalla kuin maisterintutkinnon siitä suorittanut?
Jossain maissa on näyttökokeet jopa terveydenhoidon alalla. Eli voit kokeella osoittaa hallitsevasi ne asiat, jotka opetussuunnitelmiin on kirjattu.
Terveydenhuolto on hyvin konkreettinen ala. Miten todistaisit kykysi esim. vastaaviksi kuin oikeustieteen maisterin tai historian maisterin?
Turhautumisen ja tylsistymisen sietoa. Kotona ei ikinä tarvitsisi kuunnella itsestäänselvyyksiä tuntikausia putkeen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Opetusharjoittelu ois ollut vähän haastava tehdä kotona.
Tämä pitäisi ruveta hoitamaan niin, että ihmiset voisivat yleisen kielitutkinnon tapaan opiskella tarvittavat asiat netistä omaan tahtiin ilman kouluun hakemisia ja elämäntavan muuttamista koulun ehdoilla. Sitten kun tiedot on osoitettu tentissä, heidät lisätään johonkin rekisteriin ja ruvetaan tarjoamaan työharjoitteluja, joiden kautta saa lopulliset luvat.
Nykyään matkalla työelämään on hirveästi esteitä, jotka aiheuttavat näköalattomuutta, sosiaalisia ja taloudellisia ongelmia ja itsemurhia. Nuorille esim.opetetaan, että pitää hakea 'hyvään lukioon', vaikka lukion tietoja ei tosiasiassa tarvitse korkeakouluopinnoissa, vaan voisi mennä suoraan avoimeen korkeakouluun kuten osa tekeekin. Asioita kuitenkin paisutellaan ja katastrofisoidaan, koska eri hallintoasteilla on hirveästi ihmisiä, joiden työpaikka ja asema riippuu näiden jäykkien järjestelmien olemassaolosta tai vaihtoehtoja ei osata vielä kuvitella. Monet ihmiset tarvitsisivat luotettavia tukihenkilöitä, jotka auttaisivat luovimaan näiden haasteiden läpi ja pitämään toivoa yllä, mutta kun niitä ei ole, näköalattomuus valtaa mielen.
Kaikkien korkeakoulujen kurssisisällöt pitäisi avata julkiseksi kuten nettilukio on lukion kurssien tapauksessa tehnyt ja sitten ihmiset näkisivät heti taustoista riippumatta ovatko ne asiat vaikeita vai onko se kaikki oman elämän järjestely koulun ehdoilla sittenkin se vaikea asia.
Asiaa voi verrata vaikka vieraaseen maahan muuttamiseen; siellä vieraassa maassa puhutaan eri kieltä ja se saattaa huolettaa, että oppiiko. Kielen voi kuitenkin opetella kotona netin avulla (ilmaisia keskustelukumppaneja on rajattomasti etäyhteyden päässä) ja paljon isompi juttu taitaa olla sukulaisten ja kaverien jättäminen, työn saaminen, uuteen kulttuuriin sopeutuminen, erilaisten tapojen ja lakien oppiminen, sosiaaliturva-asiat, konkreettinen kirjojen ja tavaroiden muutto uuteen paikkaan, omien terveysasioiden siirtäminen eri puolelle maailmaa (erilaiset hoidot tai lääkkeet jne.). Saattaa olla, että fiksulle ihmiselle se kielen opettelu on pienin asia, koska kukaan ei voi sitä estää eikä se vaadi rahaa.
Tutkinto-opiskelujuttuja voi verrata muuttoon sillä tavalla, että myös opiskelija joutuu tekemään samanlaisia kompromisseja ja kohtaamaan samanlaisia haasteita saadakseen muodollisen pätevyyden; muutto on usein edessä, vaikka ei ihan ulkomaille asti ja monesti saattaa olla niin, että koulussa opetettavat asiat osaa jo ennen muuttoa, mutta ilman paperia ei ole työmarkkinoille asiaa. Koska nämä kaikki vaikeudet kuitenkin kasaantuvat opiskeluun liittyvän muutoksen myötä, saattaa siitä tulla sellainen illuusio, että nimenomaan se opiskelu ja opiskeltavat asiat olisivat vaikeita, vaikka oikeasti se oman elämän nurinpäin kääntäminen paperin saamiseksi on se hankala asia.
Omahyväisyyttä ja matalammin koulutettujen ylenkatsomista on vaikea yksin saada hiottua täydelliseksi. Yksin opiskellessa on jotenkin tietoisempi siitä, miten keinotekoisia ja jossain määrin satunnaisia varsinkin yliopistotutkinnot ovat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yliopisto-opinnoista 75 % on kirjojen lukemista ja tenttimistä luennoilla kerrotaan asioita joita on myös kirjoissa.
Olen historian maisteri. Historiassa opinnot ovat hyvpin pitkälti kirjojen lukua ja luento-opetusta, jonka nykyisin voi tehdä myös etänä. Aika vähän kampuksella pitää käydä seminaareja lukuunottamatta, joissa juuri vertaisarviointi on tärkein elementti läsnäolopakolle. Historia oppiaineena on luonteeltaan sen kaltainen, että usein ilmaantuu itseoppineita haastamaan yliopistokoulutettuja. Tyypillistä näille itseoppineille on kokonaisuuksien tajun puute. On luettu sieltä täältä sälää ohjaamatta ja ymmärtämättä kontekstia. Saatetaan osata näsäviisastella joillain nippeleillä juuri sieltä omasta ydinkiinnostuksen kohteesta, mutta historian lainalaisuuksia tai syy-seuraussuhteita ei ymmärretä lainkaan. Myöskään soveltaminen tai kriittinen vertailu ei onnistu. Käytännössä en myöskään ymmärrä miksi sitä yliopistokoulutusta pitää ylipäätään haastaa. Jos ala kiinnostaa, niin yliopisto-opinnot kannattaa tehdä.
Tuo nyt on vain älyn puutetta ja sitä ei opita yliopistossa. Jos looginen päättelykyky on huono ja kyky johtaa tosiasioista sekä ymmärtää laajoja kokonaisuuksia ei onnistu niin se on järki kun puuttuu. Ja se puuttuu suurimmalta osalta ihmisiä.
Olen samaa mieltä. Mä en näy, että yliopistossa opetettaisiin varsinaisesti mitään, mitä ei voisi oppia myös itse. Haasteena on toki saada apua, jos törmää johonkin, joka on vaikea ymmärtää ja yksinoppimisen vaarana on se, että ymmärtää jotain väärin, eikä sitä huomaa.
Ryhmässä oppimisen etu (oli se sitten koulu tai oma, itsekasattu ryhmä) on mielestäni se, että sitä omaa ajattelua saa haastettua ja joku toinen voi bongata sen virheen, mitä itse ei ole huomannut.
Ja lisäisin vielä, että tutkinto itsessään on vain osoitus siitä, että olet opiskellut alaa ja olet tentein tai muulla tavoin osoittanut, että hallitset tietyt asiat.
Mitä siis olet opiskellut itsenäisesti ja millä osoitat sen, että hallitset alan samalla tavalla kuin maisterintutkinnon siitä suorittanut?
Jossain maissa on näyttökokeet jopa terveydenhoidon alalla. Eli voit kokeella osoittaa hallitsevasi ne asiat, jotka opetussuunnitelmiin on kirjattu.
Lääkäreilläkö?
Mulla tökkäsi niinkin helppo tietotekniikan peruskurssi kuin laitetekniikka, kun kotona ei koneiden teho riittänyt. Etänä yritin, oli avoimen etäkurssi, jossa piti asentaa vähän sitä sun tätä koneelle, mulla kone meni jumiin. Itse kurssi ei olisi mitenkään haastava ollut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mies 29v plus 1v miettii kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Opetusharjoittelu ois ollut vähän haastava tehdä kotona.
Tämä pitäisi ruveta hoitamaan niin, että ihmiset voisivat yleisen kielitutkinnon tapaan opiskella tarvittavat asiat netistä omaan tahtiin ilman kouluun hakemisia ja elämäntavan muuttamista koulun ehdoilla. Sitten kun tiedot on osoitettu tentissä, heidät lisätään johonkin rekisteriin ja ruvetaan tarjoamaan työharjoitteluja, joiden kautta saa lopulliset luvat.
Nykyään matkalla työelämään on hirveästi esteitä, jotka aiheuttavat näköalattomuutta, sosiaalisia ja taloudellisia ongelmia ja itsemurhia. Nuorille esim.opetetaan, että pitää hakea 'hyvään lukioon', vaikka lukion tietoja ei tosiasiassa tarvitse korkeakouluopinnoissa, vaan voisi mennä suoraan avoimeen korkeakouluun kuten osa tekeekin. Asioita kuitenkin paisutellaan ja katastrofisoidaan, koska eri hallintoasteilla on hirveästi ihmisiä, joiden työpaikka ja asema riippuu näiden jäykkien järjestelmien olemassaolosta tai vaihtoehtoja ei osata vielä kuvitella. Monet ihmiset tarvitsisivat luotettavia tukihenkilöitä, jotka auttaisivat luovimaan näiden haasteiden läpi ja pitämään toivoa yllä, mutta kun niitä ei ole, näköalattomuus valtaa mielen.
Kaikkien korkeakoulujen kurssisisällöt pitäisi avata julkiseksi kuten nettilukio on lukion kurssien tapauksessa tehnyt ja sitten ihmiset näkisivät heti taustoista riippumatta ovatko ne asiat vaikeita vai onko se kaikki oman elämän järjestely koulun ehdoilla sittenkin se vaikea asia.
Asiaa voi verrata vaikka vieraaseen maahan muuttamiseen; siellä vieraassa maassa puhutaan eri kieltä ja se saattaa huolettaa, että oppiiko. Kielen voi kuitenkin opetella kotona netin avulla (ilmaisia keskustelukumppaneja on rajattomasti etäyhteyden päässä) ja paljon isompi juttu taitaa olla sukulaisten ja kaverien jättäminen, työn saaminen, uuteen kulttuuriin sopeutuminen, erilaisten tapojen ja lakien oppiminen, sosiaaliturva-asiat, konkreettinen kirjojen ja tavaroiden muutto uuteen paikkaan, omien terveysasioiden siirtäminen eri puolelle maailmaa (erilaiset hoidot tai lääkkeet jne.). Saattaa olla, että fiksulle ihmiselle se kielen opettelu on pienin asia, koska kukaan ei voi sitä estää eikä se vaadi rahaa.
Tutkinto-opiskelujuttuja voi verrata muuttoon sillä tavalla, että myös opiskelija joutuu tekemään samanlaisia kompromisseja ja kohtaamaan samanlaisia haasteita saadakseen muodollisen pätevyyden; muutto on usein edessä, vaikka ei ihan ulkomaille asti ja monesti saattaa olla niin, että koulussa opetettavat asiat osaa jo ennen muuttoa, mutta ilman paperia ei ole työmarkkinoille asiaa. Koska nämä kaikki vaikeudet kuitenkin kasaantuvat opiskeluun liittyvän muutoksen myötä, saattaa siitä tulla sellainen illuusio, että nimenomaan se opiskelu ja opiskeltavat asiat olisivat vaikeita, vaikka oikeasti se oman elämän nurinpäin kääntäminen paperin saamiseksi on se hankala asia.
Tämä kuullostaa äärimmäisen hyödyttömältä yhteiskunnallisesti. On totta, että akateemisen osaamisen voi hankkia itsekin, mutta se vaatii moninkertaisen työn kuin tutkinnon tekeminen yliopistossa. Tässä haetaan, jotain mt potilaiden ja vässyköiden ohituskaistaa. Että ei tarvitsisi mennä paikan päälle yliopistolle (sos. tilanteiden pelko?) ja sopeuttaa elämäänsä opintoihin. Lisäksi halutaan, että JOKU MUU hankkii harjoittelupaikat kuin opiskelija itse. Ensinnäkin, millaiseen työhön tällainen ihminen kykenee, joka ei kykene edes yliopistolla asioimaan? Kun siihen työhönkin tulee sopeuttaa elämänsä. Toisekseen nämä harjoittelut ja muut ovat kaikki itse hankittavia, ihan niinkuin työpaikatkin kun valmistuu. Ei ole kenenkään etu tehdä järjestelmiä, joiden koko perusajatus on, että pääsisi helpommalla kuin muut ja voisi elvistellä "tutkinnolla", jolla ei saisi ainuttakaan työpaikkaa.
Mies 29v plus 1v miettii kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No juu voinhan mä lukea asiota kotona, mutta yliopistossa laitetaan soveltamaan opittua tehtävien ja tenttien ym. muodossa. Saa myös ammattilaiselta, eli proffalta, palautetta.
Opitun soveltaminen tenttien muodossa? Eihän se edes ole vielä soveltamista, vaan toistat sen mitä kirjassa sanotaan, ehkä reflektoiden.
Ja palaute, hienoa, jos sitä jossain saa. Yleensä se palaute on vain arvosana reksiterissä, etkä koskaan voi tietää, tippuiko numero sen takia, ettei reflektoistasi pidetty vai olitko unohtanut, mitä luki sivun 332 alareunassa.
t. yhteiskunta- ja kasvutustieteen opintoihin pettynyt.
Tentit ovat nimenomaan sitä, että kirjoitetaan se kirjasta luettu asia vähän eri muodossa omin sanoin. Kun nypitään villat ja höyhenet pois, sitä se konkreettisesti on. En ymmärrä miksi tätä pitäisi hienostella tai kierrellä; onhan se silti oppimista ja omalla tavallaan arvostettavaa.
Palautetta saa tuurilla ja arvosana ei aina muodostu varsinaisen osaamisen perusteella, vaan lähdeviittauskäytäntöjen ja muiden muodollisuuksien perusteella; yleensä ei voi tietää tarkkaan minkälaista vastausta opettaja haluaa. Joillakin omasta asemastaan muuttuvassa maailmassa taistelevilla aloilla saatetaan myös palautteessa saivarrella asioista, jotka on tulkittu kritiikiksi alan arvomaailmaa kohtaan.
Mitäs sinä, Mies1986, oletkaan opiskellut? Muistaakseni ylioppilas olet, mutta sen korkeampaa koulutusta sinulla ei ole. Vai onko jokin muuttunut niiltä ajoilta, kun ruikutit toisella keskustelupalstalla itsellesi nimitystä "Professori" sen vuoksi, että olet lukenut niin paljon naisista ja erityisesti naisten sukupuolielimistä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No, omalta kohdaltani voin kertoa, että kääntämisen ja tulkkauksen opiskelu kotona kävisi mahdottomaksi. Olihan meillä aikoinamme kirjatenttejäkin, mutta valtaosa opiskelusta oli tiivistä yhteistyötä monen tahon kesken.
Kasvatustieteiden opiskelu taas sujuu kirjojen avulla siihen saakka, kun lähdetään käytännön hommiin. Opetusharjoittelu yms. ei onnistu omassa olohuoneessa istumalla.
Olen kääntämisestä hyvin eri mieltä. Ei siihen tarvita ketään sanomaan mikä on oikein ja mikä väärin. Hyvin moni kääntäjä on ns. itseoppinut. Juuri oli viikonloppuna Hesarissa kiva artikkeli Tero Valkosesta, joka on kääntänyt suomeksi David Foster Wallacen Infinite Jestin. Paljon sen hankalampaa käännöstyötä on vaikea suomen kielellä kuvitella. Artikkelissa Valkonen toteaa mm., että
Olen opiskellut kirjallisuustiedettä, filosofiaa ja estetiikkaa eikä minulla ole mitään muodollista pätevyyttä tähän työhön, mutta kaunon kääntäjillä harvemmin on.
Minulla on sama kokemus muidenkin alojen kääntäjistä. Usein he eivät ole opiskelleet kääntämistä, vaan ovat kielitaitoisia ja ymmärtävät erikoisalansa.
Kääntäjillä tosiaan usein pätevyysvaatimuksena juuri 'soveltuva korkeakoulututkinto', jolloin tutkinto voi olla muultakin alalta. Sinänsä turha koko korkeakoulututkinto, koska työ on kuitenkin opeteltava itse.
Vierailija kirjoitti:
Mies 29v plus 1v miettii kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Opetusharjoittelu ois ollut vähän haastava tehdä kotona.
Tämä pitäisi ruveta hoitamaan niin, että ihmiset voisivat yleisen kielitutkinnon tapaan opiskella tarvittavat asiat netistä omaan tahtiin ilman kouluun hakemisia ja elämäntavan muuttamista koulun ehdoilla. Sitten kun tiedot on osoitettu tentissä, heidät lisätään johonkin rekisteriin ja ruvetaan tarjoamaan työharjoitteluja, joiden kautta saa lopulliset luvat.
Nykyään matkalla työelämään on hirveästi esteitä, jotka aiheuttavat näköalattomuutta, sosiaalisia ja taloudellisia ongelmia ja itsemurhia. Nuorille esim.opetetaan, että pitää hakea 'hyvään lukioon', vaikka lukion tietoja ei tosiasiassa tarvitse korkeakouluopinnoissa, vaan voisi mennä suoraan avoimeen korkeakouluun kuten osa tekeekin. Asioita kuitenkin paisutellaan ja katastrofisoidaan, koska eri hallintoasteilla on hirveästi ihmisiä, joiden työpaikka ja asema riippuu näiden jäykkien järjestelmien olemassaolosta tai vaihtoehtoja ei osata vielä kuvitella. Monet ihmiset tarvitsisivat luotettavia tukihenkilöitä, jotka auttaisivat luovimaan näiden haasteiden läpi ja pitämään toivoa yllä, mutta kun niitä ei ole, näköalattomuus valtaa mielen.
Kaikkien korkeakoulujen kurssisisällöt pitäisi avata julkiseksi kuten nettilukio on lukion kurssien tapauksessa tehnyt ja sitten ihmiset näkisivät heti taustoista riippumatta ovatko ne asiat vaikeita vai onko se kaikki oman elämän järjestely koulun ehdoilla sittenkin se vaikea asia.
Asiaa voi verrata vaikka vieraaseen maahan muuttamiseen; siellä vieraassa maassa puhutaan eri kieltä ja se saattaa huolettaa, että oppiiko. Kielen voi kuitenkin opetella kotona netin avulla (ilmaisia keskustelukumppaneja on rajattomasti etäyhteyden päässä) ja paljon isompi juttu taitaa olla sukulaisten ja kaverien jättäminen, työn saaminen, uuteen kulttuuriin sopeutuminen, erilaisten tapojen ja lakien oppiminen, sosiaaliturva-asiat, konkreettinen kirjojen ja tavaroiden muutto uuteen paikkaan, omien terveysasioiden siirtäminen eri puolelle maailmaa (erilaiset hoidot tai lääkkeet jne.). Saattaa olla, että fiksulle ihmiselle se kielen opettelu on pienin asia, koska kukaan ei voi sitä estää eikä se vaadi rahaa.
Tutkinto-opiskelujuttuja voi verrata muuttoon sillä tavalla, että myös opiskelija joutuu tekemään samanlaisia kompromisseja ja kohtaamaan samanlaisia haasteita saadakseen muodollisen pätevyyden; muutto on usein edessä, vaikka ei ihan ulkomaille asti ja monesti saattaa olla niin, että koulussa opetettavat asiat osaa jo ennen muuttoa, mutta ilman paperia ei ole työmarkkinoille asiaa. Koska nämä kaikki vaikeudet kuitenkin kasaantuvat opiskeluun liittyvän muutoksen myötä, saattaa siitä tulla sellainen illuusio, että nimenomaan se opiskelu ja opiskeltavat asiat olisivat vaikeita, vaikka oikeasti se oman elämän nurinpäin kääntäminen paperin saamiseksi on se hankala asia.
Tämä kuullostaa äärimmäisen hyödyttömältä yhteiskunnallisesti. On totta, että akateemisen osaamisen voi hankkia itsekin, mutta se vaatii moninkertaisen työn kuin tutkinnon tekeminen yliopistossa. Tässä haetaan, jotain mt potilaiden ja vässyköiden ohituskaistaa. Että ei tarvitsisi mennä paikan päälle yliopistolle (sos. tilanteiden pelko?) ja sopeuttaa elämäänsä opintoihin. Lisäksi halutaan, että JOKU MUU hankkii harjoittelupaikat kuin opiskelija itse. Ensinnäkin, millaiseen työhön tällainen ihminen kykenee, joka ei kykene edes yliopistolla asioimaan? Kun siihen työhönkin tulee sopeuttaa elämänsä. Toisekseen nämä harjoittelut ja muut ovat kaikki itse hankittavia, ihan niinkuin työpaikatkin kun valmistuu. Ei ole kenenkään etu tehdä järjestelmiä, joiden koko perusajatus on, että pääsisi helpommalla kuin muut ja voisi elvistellä "tutkinnolla", jolla ei saisi ainuttakaan työpaikkaa.
Jos ihminen käyttää sanaa 'kuullostaa' jo ensimmäisessä lauseessa, kirjoituksen loppuosaan on enää hyvin vaikea suhtautua vakavasti.
Voihan kotona opiskella vaikka mitä, mutta eipä siinä joudu asettamaan itseään rehellisen arvionnin kohteeksi. Kotona opiskeltaessa kuka tahansa voi uskotella itselleen osaavansa mitä tahansa, kun omia tekstejään ei tarvitse altistaa asiantuntijoiden kritiikille.
On eri juttu sanoa itselleen että "onpa muuten hyvää matskua", kuin ottaa sama palaute vastaan opiskelualan professorilta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No, omalta kohdaltani voin kertoa, että kääntämisen ja tulkkauksen opiskelu kotona kävisi mahdottomaksi. Olihan meillä aikoinamme kirjatenttejäkin, mutta valtaosa opiskelusta oli tiivistä yhteistyötä monen tahon kesken.
Kasvatustieteiden opiskelu taas sujuu kirjojen avulla siihen saakka, kun lähdetään käytännön hommiin. Opetusharjoittelu yms. ei onnistu omassa olohuoneessa istumalla.
Olen kääntämisestä hyvin eri mieltä. Ei siihen tarvita ketään sanomaan mikä on oikein ja mikä väärin. Hyvin moni kääntäjä on ns. itseoppinut. Juuri oli viikonloppuna Hesarissa kiva artikkeli Tero Valkosesta, joka on kääntänyt suomeksi David Foster Wallacen Infinite Jestin. Paljon sen hankalampaa käännöstyötä on vaikea suomen kielellä kuvitella. Artikkelissa Valkonen toteaa mm., että
Olen opiskellut kirjallisuustiedettä, filosofiaa ja estetiikkaa eikä minulla ole mitään muodollista pätevyyttä tähän työhön, mutta kaunon kääntäjillä harvemmin on.
Minulla on sama kokemus muidenkin alojen kääntäjistä. Usein he eivät ole opiskelleet kääntämistä, vaan ovat kielitaitoisia ja ymmärtävät erikoisalansa.
Aina on akateemisia, jotka kuvittelevat olevansa pätevämpiä, koska heillä on tutkintopaperi. Melko kiistaton tosiasia silti on, että kun ihminen on kääntänyt Infinite Jestin suomeksi, hän ei enää tarvitse tutkintopaperia todistaakseen osaamisensa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No, omalta kohdaltani voin kertoa, että kääntämisen ja tulkkauksen opiskelu kotona kävisi mahdottomaksi. Olihan meillä aikoinamme kirjatenttejäkin, mutta valtaosa opiskelusta oli tiivistä yhteistyötä monen tahon kesken.
Kasvatustieteiden opiskelu taas sujuu kirjojen avulla siihen saakka, kun lähdetään käytännön hommiin. Opetusharjoittelu yms. ei onnistu omassa olohuoneessa istumalla.
Olen kääntämisestä hyvin eri mieltä. Ei siihen tarvita ketään sanomaan mikä on oikein ja mikä väärin. Hyvin moni kääntäjä on ns. itseoppinut. Juuri oli viikonloppuna Hesarissa kiva artikkeli Tero Valkosesta, joka on kääntänyt suomeksi David Foster Wallacen Infinite Jestin. Paljon sen hankalampaa käännöstyötä on vaikea suomen kielellä kuvitella. Artikkelissa Valkonen toteaa mm., että
Olen opiskellut kirjallisuustiedettä, filosofiaa ja estetiikkaa eikä minulla ole mitään muodollista pätevyyttä tähän työhön, mutta kaunon kääntäjillä harvemmin on.
Minulla on sama kokemus muidenkin alojen kääntäjistä. Usein he eivät ole opiskelleet kääntämistä, vaan ovat kielitaitoisia ja ymmärtävät erikoisalansa.
Juu, oli kiva artikkeli. Juicekin käänsi runoutta kielistä, joita ei osannut. Onko se kääntämistä vai jotain muuta?
Monet oman erikoisalansa tekstejä kääntävät pärjäävät oikein hyvin ilman koulutusta. Saman alan asiantuntija, jolla on kääntäjän koulutus, näkee, missä kohdassa kielitaito ei enää riitäkään. Maallikko harvoin sitä huomaa, joten ura kääntäjänä saa jatkua. Ja mikäpä siinä, jos toimeksiantajan kriteerit saavutetaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Matemaattisen alan tohtorina lähes kaikki on ollut ohjausta vaativaa vaikka itse opiskelu teknisesti olikin sen tyyppistä, että se ei ollut aikaan ja paikkaan sidottua. Yliopisto-opiskelun pohjimmainen tarkoitus on itsenäiseksi tiedemieheksi kehittyminen, vaikka suurin osa ei koskaan tohtoritasoa saavutakaan. Se kehityskulku ei onnistu yksin kotona istumalla vaan perustuu tiedeyhteisössä toimimiseen ja vaatii usein myös jaksoja muissa yliopistoissa ulkomailla, tieteellisissä konferensseissa käymistä ym. tieteellistä kansainvälistä yhteistyötä. Yliopistot ovat tieteellisiä tutkimuslaitoksia jotka samalla tuottavat seuraavan sukupolven tiedemiehet, eivät ammattikouluja (pl. yliopistolliset ammattiin johtavat tutkinnot kuten lääkäri tai lakimies).
Mutta vaatiiko se tiettyjen kurssien käymistä, jonkin tutkinnon virallista suorittamista vai voiko aihetta opiskella omaehtoisesti?
Itse näkisin, että tiedeyhteisössä toimiminen on pääosin kuitenkin keskustelua, eikä se vaadi varsinaisesti (jatko-)opiskelijastatusta tai tutkintoa. Artikkeleiden julkaiseminen on tiedeyhteisössä toimimista ja sellaisen voi nyt kirjoittaa periaatteessa kuka vaan.
Se, miksi tutkimus keskittyy yliopistoihin ja tutkimuslaitoksiin johtuu ainakin osittain siitä, että tutkimuslaitteet on kalliita ja tutkimusrahoitusta ei taida yksittäinen ihminen ilman kytköksiä johonkin instanssiin saada.
Kyllä kuka tahansa voi julkaista artikkeleita, mutta ne tulee olla tiedeyhteisön kriteereiden mukaisia. Parhaiten kriteerit oppii yliopistolla. Myös artikkelin luotettavuutta lisää mikäli kirjoittajalla on joku akateeminen oppiarvo. Professorin artikkelilla on aina suurempi painoarvo kuin rivimaisterin julkaisulla.
Tottakai pitää olla. Sitä en kieltänytkään.
Tentit ovat nimenomaan sitä, että kirjoitetaan se kirjasta luettu asia vähän eri muodossa omin sanoin. Kun nypitään villat ja höyhenet pois, sitä se konkreettisesti on. En ymmärrä miksi tätä pitäisi hienostella tai kierrellä; onhan se silti oppimista ja omalla tavallaan arvostettavaa.
Palautetta saa tuurilla ja arvosana ei aina muodostu varsinaisen osaamisen perusteella, vaan lähdeviittauskäytäntöjen ja muiden muodollisuuksien perusteella; yleensä ei voi tietää tarkkaan minkälaista vastausta opettaja haluaa. Joillakin omasta asemastaan muuttuvassa maailmassa taistelevilla aloilla saatetaan myös palautteessa saivarrella asioista, jotka on tulkittu kritiikiksi alan arvomaailmaa kohtaan.