Lue keskustelun säännöt.
Mitä yliopistossa opetettavaa ei voi oppia itse kotona?
Kommentit (137)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No, omalta kohdaltani voin kertoa, että kääntämisen ja tulkkauksen opiskelu kotona kävisi mahdottomaksi. Olihan meillä aikoinamme kirjatenttejäkin, mutta valtaosa opiskelusta oli tiivistä yhteistyötä monen tahon kesken.
Kasvatustieteiden opiskelu taas sujuu kirjojen avulla siihen saakka, kun lähdetään käytännön hommiin. Opetusharjoittelu yms. ei onnistu omassa olohuoneessa istumalla.
Olen kääntämisestä hyvin eri mieltä. Ei siihen tarvita ketään sanomaan mikä on oikein ja mikä väärin. Hyvin moni kääntäjä on ns. itseoppinut. Juuri oli viikonloppuna Hesarissa kiva artikkeli Tero Valkosesta, joka on kääntänyt suomeksi David Foster Wallacen Infinite Jestin. Paljon sen hankalampaa käännöstyötä on vaikea suomen kielellä kuvitella. Artikkelissa Valkonen toteaa mm., että
Olen opiskellut kirjallisuustiedettä, filosofiaa ja estetiikkaa eikä minulla ole mitään muodollista pätevyyttä tähän työhön, mutta kaunon kääntäjillä harvemmin on.
Minulla on sama kokemus muidenkin alojen kääntäjistä. Usein he eivät ole opiskelleet kääntämistä, vaan ovat kielitaitoisia ja ymmärtävät erikoisalansa.
Juu, oli kiva artikkeli. Juicekin käänsi runoutta kielistä, joita ei osannut. Onko se kääntämistä vai jotain muuta?
Monet oman erikoisalansa tekstejä kääntävät pärjäävät oikein hyvin ilman koulutusta. Saman alan asiantuntija, jolla on kääntäjän koulutus, näkee, missä kohdassa kielitaito ei enää riitäkään. Maallikko harvoin sitä huomaa, joten ura kääntäjänä saa jatkua. Ja mikäpä siinä, jos toimeksiantajan kriteerit saavutetaan.
Aika fakiiri saa olla jos kykenee hankkimaan esim. sekä lääketieteen tohtorin että kääntäjän (FM) tutkinnon. Tai haluaisi näin tehdä. Eli aika turvassa on kyllä erikoisalojen kääntäjät, jos vain kääntäjän tutkinnon suorittanut alan asiantuntija pystyy arvioimaan heidän osaamistaan.
OK, et siis tunne kääntämistä, kääntäjänkoulutusta etkä kääntäjän käytännön työtä kummoisesti. Olet myös mieltynyt ääriesimerkkeihin, joten annetaanpa keskustelun olla.
Nönnönnöö. Itse et näytä ymmärtävän edes mitä olet itse kirjoittanut.
Mielipide tuokin. Kaikenlaista sitä tulee luulleeksi, kun ei tiedä asiasta mitään. Hölmöimmät myös tuovat tietämättömyytensä julki.
Minua ainakin kiinnostaisi ihan aidosti, miten kääntäjän koulutuksen saanut henkilö voi kääntää erikoisalan tekstejä ilman alan koulutusta?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yliopisto-opinnoista 75 % on kirjojen lukemista ja tenttimistä luennoilla kerrotaan asioita joita on myös kirjoissa.
Olen historian maisteri. Historiassa opinnot ovat hyvpin pitkälti kirjojen lukua ja luento-opetusta, jonka nykyisin voi tehdä myös etänä. Aika vähän kampuksella pitää käydä seminaareja lukuunottamatta, joissa juuri vertaisarviointi on tärkein elementti läsnäolopakolle. Historia oppiaineena on luonteeltaan sen kaltainen, että usein ilmaantuu itseoppineita haastamaan yliopistokoulutettuja. Tyypillistä näille itseoppineille on kokonaisuuksien tajun puute. On luettu sieltä täältä sälää ohjaamatta ja ymmärtämättä kontekstia. Saatetaan osata näsäviisastella joillain nippeleillä juuri sieltä omasta ydinkiinnostuksen kohteesta, mutta historian lainalaisuuksia tai syy-seuraussuhteita ei ymmärretä lainkaan. Myöskään soveltaminen tai kriittinen vertailu ei onnistu. Käytännössä en myöskään ymmärrä miksi sitä yliopistokoulutusta pitää ylipäätään haastaa. Jos ala kiinnostaa, niin yliopisto-opinnot kannattaa tehdä.
Tämä on kyllä sellanen asia, jota monet eivät opi yliopistossakaan. Mutta jokainen siellä opiskellut osaa luettelemasi litanian sanasta sanaan.
Vaikka on totta, että tiettyjä asioita on vähintään helpompi käytännön kannalta oppia yliopistossa, monilla akateemisilla on kummallisia uskomuksia ja luuloja "itseopinneista". Nimenomaan tunteisiin perustuvia uskomuksia ja kuvitelmia, eivät faktaa.
Näiden eroa on todella monen hankala erottaa koulutustaustasta huolimatta.
Voisitko antaa jonkun käytännön esimerkin tällaisesta uskomuksesta tai luulosta?
En ole tuo ylempi vastaaja, mutta on kyllä totta, että usein oman alan "opillista puhtautta" vaalitaan kuin jossain kultissa. Tämä tuntuu vaivaavan erityisesti humanistisia tieteitä, mutta esimerkkejä on myös ns. kovista tieteistä ajan saatossa. Esimerkiksi tuo ylempi historian alan henkilö tuntuu uskovan, etteivät muiden alojen tutkijat voisi kirjoittaa historian alan julkaisua, koska eivät tunne kaikkia lähteitä - en ihan ymmärrä, mikä estää käyttämästä kaikkia samoja lähteitä kuin alan varsinaisetkin tutkijat. Tieteellinen metodihan on kaikilla aloilla periaatteessa sama.
Mitä sä sössötät? En todellakaan väittänyt, että ongelma on siinä, että ei tunne kaikkia lähteitä. Ongelma on siinä, että niitä lähteitä ei ymmärrä ilman, että opintoja on takana enemmänkin. Ihan hyvin voit lukea vaikka Jefferssonin puheita, mutta ei siitä ymmärrä tuon taivaallista ymmärtämättä kontekstia ja kykenemättä asettamaan sitä historialliseen mittakaavaan.
Juuri lähteiden käytöstähän tuossa on kyse. Mikä estää lukemasta kaikkia samoja lähteitä kuin Jeffersonin puheiden muut analysoijat? Onko teidän metodologianne jotain salaista tietoa, jonka kirjoja ei lainata kuin alan opiskelijoille? Paljon itseopiskeluahan se tietää, mutta ei siinä mitään periaatteellista estettä ole.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No, omalta kohdaltani voin kertoa, että kääntämisen ja tulkkauksen opiskelu kotona kävisi mahdottomaksi. Olihan meillä aikoinamme kirjatenttejäkin, mutta valtaosa opiskelusta oli tiivistä yhteistyötä monen tahon kesken.
Kasvatustieteiden opiskelu taas sujuu kirjojen avulla siihen saakka, kun lähdetään käytännön hommiin. Opetusharjoittelu yms. ei onnistu omassa olohuoneessa istumalla.
Olen kääntämisestä hyvin eri mieltä. Ei siihen tarvita ketään sanomaan mikä on oikein ja mikä väärin. Hyvin moni kääntäjä on ns. itseoppinut. Juuri oli viikonloppuna Hesarissa kiva artikkeli Tero Valkosesta, joka on kääntänyt suomeksi David Foster Wallacen Infinite Jestin. Paljon sen hankalampaa käännöstyötä on vaikea suomen kielellä kuvitella. Artikkelissa Valkonen toteaa mm., että
Olen opiskellut kirjallisuustiedettä, filosofiaa ja estetiikkaa eikä minulla ole mitään muodollista pätevyyttä tähän työhön, mutta kaunon kääntäjillä harvemmin on.
Minulla on sama kokemus muidenkin alojen kääntäjistä. Usein he eivät ole opiskelleet kääntämistä, vaan ovat kielitaitoisia ja ymmärtävät erikoisalansa.
Juu, oli kiva artikkeli. Juicekin käänsi runoutta kielistä, joita ei osannut. Onko se kääntämistä vai jotain muuta?
Monet oman erikoisalansa tekstejä kääntävät pärjäävät oikein hyvin ilman koulutusta. Saman alan asiantuntija, jolla on kääntäjän koulutus, näkee, missä kohdassa kielitaito ei enää riitäkään. Maallikko harvoin sitä huomaa, joten ura kääntäjänä saa jatkua. Ja mikäpä siinä, jos toimeksiantajan kriteerit saavutetaan.
Aika fakiiri saa olla jos kykenee hankkimaan esim. sekä lääketieteen tohtorin että kääntäjän (FM) tutkinnon. Tai haluaisi näin tehdä. Eli aika turvassa on kyllä erikoisalojen kääntäjät, jos vain kääntäjän tutkinnon suorittanut alan asiantuntija pystyy arvioimaan heidän osaamistaan.
OK, et siis tunne kääntämistä, kääntäjänkoulutusta etkä kääntäjän käytännön työtä kummoisesti. Olet myös mieltynyt ääriesimerkkeihin, joten annetaanpa keskustelun olla.
Nönnönnöö. Itse et näytä ymmärtävän edes mitä olet itse kirjoittanut.
Mielipide tuokin. Kaikenlaista sitä tulee luulleeksi, kun ei tiedä asiasta mitään. Hölmöimmät myös tuovat tietämättömyytensä julki.
Minua ainakin kiinnostaisi ihan aidosti, miten kääntäjän koulutuksen saanut henkilö voi kääntää erikoisalan tekstejä ilman alan koulutusta?
Täällä pyörii joku itsensäylentänyt yyberkääntäjä, joka ei koskaan tee virheitä eikä jätä käännöksiä tehdessään yhtäkään kiveä kääntämättä (pun intended). Hänelle on yliopiston kääntäjäohjelmassa opetettu ihan kaikki maailman asiat, joita käännökset voivat koskea. Hän on lääketieteen, jamaikalaisen kalastuskulttuurin, kiviporien ja lamellitekniikan erikoishenkilö, joka taitaa teknologian, hallinnon, kaupan ja vaikkapa tenniksen konventiot ja sisäpiirin huumorin. Koska näitähän ei missään muualla voi oppia kuin suomalaisessa maakuntayliopistossa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yliopisto-opinnoista 75 % on kirjojen lukemista ja tenttimistä luennoilla kerrotaan asioita joita on myös kirjoissa.
Olen historian maisteri. Historiassa opinnot ovat hyvpin pitkälti kirjojen lukua ja luento-opetusta, jonka nykyisin voi tehdä myös etänä. Aika vähän kampuksella pitää käydä seminaareja lukuunottamatta, joissa juuri vertaisarviointi on tärkein elementti läsnäolopakolle. Historia oppiaineena on luonteeltaan sen kaltainen, että usein ilmaantuu itseoppineita haastamaan yliopistokoulutettuja. Tyypillistä näille itseoppineille on kokonaisuuksien tajun puute. On luettu sieltä täältä sälää ohjaamatta ja ymmärtämättä kontekstia. Saatetaan osata näsäviisastella joillain nippeleillä juuri sieltä omasta ydinkiinnostuksen kohteesta, mutta historian lainalaisuuksia tai syy-seuraussuhteita ei ymmärretä lainkaan. Myöskään soveltaminen tai kriittinen vertailu ei onnistu. Käytännössä en myöskään ymmärrä miksi sitä yliopistokoulutusta pitää ylipäätään haastaa. Jos ala kiinnostaa, niin yliopisto-opinnot kannattaa tehdä.
Tämä on kyllä sellanen asia, jota monet eivät opi yliopistossakaan. Mutta jokainen siellä opiskellut osaa luettelemasi litanian sanasta sanaan.
Vaikka on totta, että tiettyjä asioita on vähintään helpompi käytännön kannalta oppia yliopistossa, monilla akateemisilla on kummallisia uskomuksia ja luuloja "itseopinneista". Nimenomaan tunteisiin perustuvia uskomuksia ja kuvitelmia, eivät faktaa.
Näiden eroa on todella monen hankala erottaa koulutustaustasta huolimatta.
Voisitko antaa jonkun käytännön esimerkin tällaisesta uskomuksesta tai luulosta?
En ole tuo ylempi vastaaja, mutta on kyllä totta, että usein oman alan "opillista puhtautta" vaalitaan kuin jossain kultissa. Tämä tuntuu vaivaavan erityisesti humanistisia tieteitä, mutta esimerkkejä on myös ns. kovista tieteistä ajan saatossa. Esimerkiksi tuo ylempi historian alan henkilö tuntuu uskovan, etteivät muiden alojen tutkijat voisi kirjoittaa historian alan julkaisua, koska eivät tunne kaikkia lähteitä - en ihan ymmärrä, mikä estää käyttämästä kaikkia samoja lähteitä kuin alan varsinaisetkin tutkijat. Tieteellinen metodihan on kaikilla aloilla periaatteessa sama.
Mitä sä sössötät? En todellakaan väittänyt, että ongelma on siinä, että ei tunne kaikkia lähteitä. Ongelma on siinä, että niitä lähteitä ei ymmärrä ilman, että opintoja on takana enemmänkin. Ihan hyvin voit lukea vaikka Jefferssonin puheita, mutta ei siitä ymmärrä tuon taivaallista ymmärtämättä kontekstia ja kykenemättä asettamaan sitä historialliseen mittakaavaan.
Juuri lähteiden käytöstähän tuossa on kyse. Mikä estää lukemasta kaikkia samoja lähteitä kuin Jeffersonin puheiden muut analysoijat? Onko teidän metodologianne jotain salaista tietoa, jonka kirjoja ei lainata kuin alan opiskelijoille? Paljon itseopiskeluahan se tietää, mutta ei siinä mitään periaatteellista estettä ole.
Sinä et ihan aidosti hahmota, että pelkät puheet eivät riitä, vaan pitää ymmärtää se konteksti, missä ne kirjoitettiin? Tätähän toki näkyy paljon populäärikirjallisuudessa. Ymmärretään esim. nykyajan lähtökohdista jotain muinaisen ajan lähdeaineistoa ja kuvitellaan, että ihan fiksusti tulkittiin sitä.
Vierailija kirjoitti:
Lääketieteellisten ja eläinlääketieteellisten toimenpiteiden harjoittelu. Haluaisin nähdä (tai oikeastaan en haluaisi) sen vapaaehtoisen henkilön, joka antaisi sinun harjoitella vaikka kirurgiaa itseensä kotonasi. Tai antaisi lemmikkinsä elävänä leikeltäväksesi.
Tulee mieleen aika paljon muitakin asioita, mutta on jo mainittu tässä ketjussa, kuten tuo yllä mainitsemanikin.
Että joo, olen vähän itseopiskellut lääketiedettä ja katsonut ERää ja Casualtyä niin kyllä minä pystyn sulta umpparin poistamaan. Skalpelli ja Emla voidaan ostaa apteekista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No, omalta kohdaltani voin kertoa, että kääntämisen ja tulkkauksen opiskelu kotona kävisi mahdottomaksi. Olihan meillä aikoinamme kirjatenttejäkin, mutta valtaosa opiskelusta oli tiivistä yhteistyötä monen tahon kesken.
Kasvatustieteiden opiskelu taas sujuu kirjojen avulla siihen saakka, kun lähdetään käytännön hommiin. Opetusharjoittelu yms. ei onnistu omassa olohuoneessa istumalla.
Olen kääntämisestä hyvin eri mieltä. Ei siihen tarvita ketään sanomaan mikä on oikein ja mikä väärin. Hyvin moni kääntäjä on ns. itseoppinut. Juuri oli viikonloppuna Hesarissa kiva artikkeli Tero Valkosesta, joka on kääntänyt suomeksi David Foster Wallacen Infinite Jestin. Paljon sen hankalampaa käännöstyötä on vaikea suomen kielellä kuvitella. Artikkelissa Valkonen toteaa mm., että
Olen opiskellut kirjallisuustiedettä, filosofiaa ja estetiikkaa eikä minulla ole mitään muodollista pätevyyttä tähän työhön, mutta kaunon kääntäjillä harvemmin on.
Minulla on sama kokemus muidenkin alojen kääntäjistä. Usein he eivät ole opiskelleet kääntämistä, vaan ovat kielitaitoisia ja ymmärtävät erikoisalansa.
Juu, oli kiva artikkeli. Juicekin käänsi runoutta kielistä, joita ei osannut. Onko se kääntämistä vai jotain muuta?
Monet oman erikoisalansa tekstejä kääntävät pärjäävät oikein hyvin ilman koulutusta. Saman alan asiantuntija, jolla on kääntäjän koulutus, näkee, missä kohdassa kielitaito ei enää riitäkään. Maallikko harvoin sitä huomaa, joten ura kääntäjänä saa jatkua. Ja mikäpä siinä, jos toimeksiantajan kriteerit saavutetaan.
Aika fakiiri saa olla jos kykenee hankkimaan esim. sekä lääketieteen tohtorin että kääntäjän (FM) tutkinnon. Tai haluaisi näin tehdä. Eli aika turvassa on kyllä erikoisalojen kääntäjät, jos vain kääntäjän tutkinnon suorittanut alan asiantuntija pystyy arvioimaan heidän osaamistaan.
OK, et siis tunne kääntämistä, kääntäjänkoulutusta etkä kääntäjän käytännön työtä kummoisesti. Olet myös mieltynyt ääriesimerkkeihin, joten annetaanpa keskustelun olla.
Nönnönnöö. Itse et näytä ymmärtävän edes mitä olet itse kirjoittanut.
Mielipide tuokin. Kaikenlaista sitä tulee luulleeksi, kun ei tiedä asiasta mitään. Hölmöimmät myös tuovat tietämättömyytensä julki.
Minua ainakin kiinnostaisi ihan aidosti, miten kääntäjän koulutuksen saanut henkilö voi kääntää erikoisalan tekstejä ilman alan koulutusta?
Täällä pyörii joku itsensäylentänyt yyberkääntäjä, joka ei koskaan tee virheitä eikä jätä käännöksiä tehdessään yhtäkään kiveä kääntämättä (pun intended). Hänelle on yliopiston kääntäjäohjelmassa opetettu ihan kaikki maailman asiat, joita käännökset voivat koskea. Hän on lääketieteen, jamaikalaisen kalastuskulttuurin, kiviporien ja lamellitekniikan erikoishenkilö, joka taitaa teknologian, hallinnon, kaupan ja vaikkapa tenniksen konventiot ja sisäpiirin huumorin. Koska näitähän ei missään muualla voi oppia kuin suomalaisessa maakuntayliopistossa.
Kääntäjätkin erikoistuvat johonkin /joihinkin aloihin. Ja ei sitten sattunut käymään mielessä, että niillä kääntäjäkoulutuksenkin saaneilla kääntäjillä saattaa olla opintoja myös muilta aloilta vähintään edes sivuaineina. Täten ymmärtävät jotain käännettävästä alastakin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yliopisto-opinnoista 75 % on kirjojen lukemista ja tenttimistä luennoilla kerrotaan asioita joita on myös kirjoissa.
Olen historian maisteri. Historiassa opinnot ovat hyvpin pitkälti kirjojen lukua ja luento-opetusta, jonka nykyisin voi tehdä myös etänä. Aika vähän kampuksella pitää käydä seminaareja lukuunottamatta, joissa juuri vertaisarviointi on tärkein elementti läsnäolopakolle. Historia oppiaineena on luonteeltaan sen kaltainen, että usein ilmaantuu itseoppineita haastamaan yliopistokoulutettuja. Tyypillistä näille itseoppineille on kokonaisuuksien tajun puute. On luettu sieltä täältä sälää ohjaamatta ja ymmärtämättä kontekstia. Saatetaan osata näsäviisastella joillain nippeleillä juuri sieltä omasta ydinkiinnostuksen kohteesta, mutta historian lainalaisuuksia tai syy-seuraussuhteita ei ymmärretä lainkaan. Myöskään soveltaminen tai kriittinen vertailu ei onnistu. Käytännössä en myöskään ymmärrä miksi sitä yliopistokoulutusta pitää ylipäätään haastaa. Jos ala kiinnostaa, niin yliopisto-opinnot kannattaa tehdä.
Tämä on kyllä sellanen asia, jota monet eivät opi yliopistossakaan. Mutta jokainen siellä opiskellut osaa luettelemasi litanian sanasta sanaan.
Vaikka on totta, että tiettyjä asioita on vähintään helpompi käytännön kannalta oppia yliopistossa, monilla akateemisilla on kummallisia uskomuksia ja luuloja "itseopinneista". Nimenomaan tunteisiin perustuvia uskomuksia ja kuvitelmia, eivät faktaa.
Näiden eroa on todella monen hankala erottaa koulutustaustasta huolimatta.
Voisitko antaa jonkun käytännön esimerkin tällaisesta uskomuksesta tai luulosta?
Esimerkiksi yllä lainattu:
"Tyypillistä näille itseoppineille on kokonaisuuksien tajun puute. On luettu sieltä täältä sälää ohjaamatta ja ymmärtämättä kontekstia. Saatetaan osata näsäviisastella joillain nippeleillä juuri sieltä omasta ydinkiinnostuksen kohteesta, mutta historian lainalaisuuksia tai syy-seuraussuhteita ei ymmärretä lainkaan. Myöskään soveltaminen tai kriittinen vertailu ei onnistu."
Tuossa varmaan yleisimmät uskomukset pähkinänkuoressa: ei-akateemiset eivät osaa ajatella kriittisesti, hahmottaa laajoja kokonaisuuksia ja syy-seuraussuhteita jne.
Tarkoituksella tai tahattomasti usein unohdetaan, että useat tieteenalat ovat paljosta velkaa ja jopa jossain määrin riippuvaisia parjatuista "itseoppineista" harrastelijoista. Erityisesti "puhtaasti poikkitieteellisillä" aloilla.
Mieluumin korostetaan itseoppimista ja kriittisyyttä ja häivytetään sitä faktaa, että opetussunnitelma, opetusmateriaalien valinta ja opintojen rakenne perustuvat aina tietynlaiseen arvotukseen ja yliopiston kiinnostuksen kohteisiin. Ei ole mitenkään selvää, että kaikki hahmottaisivat eron opetuksen sisällön ja tavotteiden välillä.
Nykypulliaisella on siinä mielessä helpompaa, että nykyään monet tutkimuksetkin ovat kaikkien saatavilla, eivätkä ainoastaan yliopistojen hallussa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No, omalta kohdaltani voin kertoa, että kääntämisen ja tulkkauksen opiskelu kotona kävisi mahdottomaksi. Olihan meillä aikoinamme kirjatenttejäkin, mutta valtaosa opiskelusta oli tiivistä yhteistyötä monen tahon kesken.
Kasvatustieteiden opiskelu taas sujuu kirjojen avulla siihen saakka, kun lähdetään käytännön hommiin. Opetusharjoittelu yms. ei onnistu omassa olohuoneessa istumalla.
Olen kääntämisestä hyvin eri mieltä. Ei siihen tarvita ketään sanomaan mikä on oikein ja mikä väärin. Hyvin moni kääntäjä on ns. itseoppinut. Juuri oli viikonloppuna Hesarissa kiva artikkeli Tero Valkosesta, joka on kääntänyt suomeksi David Foster Wallacen Infinite Jestin. Paljon sen hankalampaa käännöstyötä on vaikea suomen kielellä kuvitella. Artikkelissa Valkonen toteaa mm., että
Olen opiskellut kirjallisuustiedettä, filosofiaa ja estetiikkaa eikä minulla ole mitään muodollista pätevyyttä tähän työhön, mutta kaunon kääntäjillä harvemmin on.
Minulla on sama kokemus muidenkin alojen kääntäjistä. Usein he eivät ole opiskelleet kääntämistä, vaan ovat kielitaitoisia ja ymmärtävät erikoisalansa.
Juu, oli kiva artikkeli. Juicekin käänsi runoutta kielistä, joita ei osannut. Onko se kääntämistä vai jotain muuta?
Monet oman erikoisalansa tekstejä kääntävät pärjäävät oikein hyvin ilman koulutusta. Saman alan asiantuntija, jolla on kääntäjän koulutus, näkee, missä kohdassa kielitaito ei enää riitäkään. Maallikko harvoin sitä huomaa, joten ura kääntäjänä saa jatkua. Ja mikäpä siinä, jos toimeksiantajan kriteerit saavutetaan.
Aika fakiiri saa olla jos kykenee hankkimaan esim. sekä lääketieteen tohtorin että kääntäjän (FM) tutkinnon. Tai haluaisi näin tehdä. Eli aika turvassa on kyllä erikoisalojen kääntäjät, jos vain kääntäjän tutkinnon suorittanut alan asiantuntija pystyy arvioimaan heidän osaamistaan.
OK, et siis tunne kääntämistä, kääntäjänkoulutusta etkä kääntäjän käytännön työtä kummoisesti. Olet myös mieltynyt ääriesimerkkeihin, joten annetaanpa keskustelun olla.
Nönnönnöö. Itse et näytä ymmärtävän edes mitä olet itse kirjoittanut.
Mielipide tuokin. Kaikenlaista sitä tulee luulleeksi, kun ei tiedä asiasta mitään. Hölmöimmät myös tuovat tietämättömyytensä julki.
Minua ainakin kiinnostaisi ihan aidosti, miten kääntäjän koulutuksen saanut henkilö voi kääntää erikoisalan tekstejä ilman alan koulutusta?
Mitä ihmettä sinä luulet kääntäjäopintoihin kuuluvan? Minä valmistuin viime vuosituhannella, mutta jo tuolloin opiskeltiin yksi erikoisala erikoiskielineen. Nyttemmin minulla on yksi uusi tutkinto ja parin muun alan (kieli)työkokemusta riittävästi moitteettomien käännösten tekemiseen. Nyt yli viisikymppisenä suoritan taas yhtä uuden alan perusopintokokonaisuutta, vaikkakin lähinnä oman mielenkiintoni vuoksi.
Isommissa yliopistoissa on aina ollut mahdollista opiskella kääntämisen ohessa muitakin aineita. Sivuaineopinnot antavat hyvän alkuvauhdin kääntäjän työlle.
Kääntämisen opinnoissa muuten käännetään hämmästyttävän vähän (ja vastoin monen maallikon käsityksiä, sanastoa ei opiskella lainkaan). Taito "purkaa ja siirtää ajatuksia" täytyy olla jo pääsykokeissa. Meille muun muassa otettiin opiskelijoita, jotka eivät osanneet haluamaansa pääkieltä lainkaan ja joiden kielentaju testattiin muilla keinoin. Laitosten sivuilta voi katsoa, mitä kaikkea opintoihin kuuluu. Voi tulla yllätyksenä.
Kahdesta opiskelukaveristani tuli palkittuja kaunokirjallisuuden kääntäjiä, yksi on tunnettu tietokirjojen kääntäjä ja ainakin yhdestä tuli tutkija. Ei siis mikään turha koulutus, vaikka joku tuolla aiemmin jo sylkäisi. Joukossa on myös jokunen sellainen, joiden kohdalla oli aivan selvää, että kääntäjiksi heistä ei ole. Taidot eivät riittäneet eivätkä karttuneet. Jotkut ihmiset voivat kääntää ilman koulutusta (mutta eivät ilman mitään koulutusta) ja toisista ei tule hyvää kouluttamallakaan.
Kaunokirjallisuuden kääntäminen on oma alansa. Valkosella on oikein hyvä koulutus Wallacen taiteen suomentamiseen. Osaatko selittää sen, miksi kirjoitin nuo kaksi sanaa kursiivilla?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yliopisto-opinnoista 75 % on kirjojen lukemista ja tenttimistä luennoilla kerrotaan asioita joita on myös kirjoissa.
Olen historian maisteri. Historiassa opinnot ovat hyvpin pitkälti kirjojen lukua ja luento-opetusta, jonka nykyisin voi tehdä myös etänä. Aika vähän kampuksella pitää käydä seminaareja lukuunottamatta, joissa juuri vertaisarviointi on tärkein elementti läsnäolopakolle. Historia oppiaineena on luonteeltaan sen kaltainen, että usein ilmaantuu itseoppineita haastamaan yliopistokoulutettuja. Tyypillistä näille itseoppineille on kokonaisuuksien tajun puute. On luettu sieltä täältä sälää ohjaamatta ja ymmärtämättä kontekstia. Saatetaan osata näsäviisastella joillain nippeleillä juuri sieltä omasta ydinkiinnostuksen kohteesta, mutta historian lainalaisuuksia tai syy-seuraussuhteita ei ymmärretä lainkaan. Myöskään soveltaminen tai kriittinen vertailu ei onnistu. Käytännössä en myöskään ymmärrä miksi sitä yliopistokoulutusta pitää ylipäätään haastaa. Jos ala kiinnostaa, niin yliopisto-opinnot kannattaa tehdä.
Tämä on kyllä sellanen asia, jota monet eivät opi yliopistossakaan. Mutta jokainen siellä opiskellut osaa luettelemasi litanian sanasta sanaan.
Vaikka on totta, että tiettyjä asioita on vähintään helpompi käytännön kannalta oppia yliopistossa, monilla akateemisilla on kummallisia uskomuksia ja luuloja "itseopinneista". Nimenomaan tunteisiin perustuvia uskomuksia ja kuvitelmia, eivät faktaa.
Näiden eroa on todella monen hankala erottaa koulutustaustasta huolimatta.
Voisitko antaa jonkun käytännön esimerkin tällaisesta uskomuksesta tai luulosta?
Esimerkiksi yllä lainattu:
"Tyypillistä näille itseoppineille on kokonaisuuksien tajun puute. On luettu sieltä täältä sälää ohjaamatta ja ymmärtämättä kontekstia. Saatetaan osata näsäviisastella joillain nippeleillä juuri sieltä omasta ydinkiinnostuksen kohteesta, mutta historian lainalaisuuksia tai syy-seuraussuhteita ei ymmärretä lainkaan. Myöskään soveltaminen tai kriittinen vertailu ei onnistu."
Tuossa varmaan yleisimmät uskomukset pähkinänkuoressa: ei-akateemiset eivät osaa ajatella kriittisesti, hahmottaa laajoja kokonaisuuksia ja syy-seuraussuhteita jne.
Tarkoituksella tai tahattomasti usein unohdetaan, että useat tieteenalat ovat paljosta velkaa ja jopa jossain määrin riippuvaisia parjatuista "itseoppineista" harrastelijoista. Erityisesti "puhtaasti poikkitieteellisillä" aloilla.
Mieluumin korostetaan itseoppimista ja kriittisyyttä ja häivytetään sitä faktaa, että opetussunnitelma, opetusmateriaalien valinta ja opintojen rakenne perustuvat aina tietynlaiseen arvotukseen ja yliopiston kiinnostuksen kohteisiin. Ei ole mitenkään selvää, että kaikki hahmottaisivat eron opetuksen sisällön ja tavotteiden välillä.
Nykypulliaisella on siinä mielessä helpompaa, että nykyään monet tutkimuksetkin ovat kaikkien saatavilla, eivätkä ainoastaan yliopistojen hallussa.
Ne itseoppineet harrastelijat, joilla oli oikeasti mitään sanottavaa tieteeseen vaan loppuivat jo 1800 -luvulla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No, omalta kohdaltani voin kertoa, että kääntämisen ja tulkkauksen opiskelu kotona kävisi mahdottomaksi. Olihan meillä aikoinamme kirjatenttejäkin, mutta valtaosa opiskelusta oli tiivistä yhteistyötä monen tahon kesken.
Kasvatustieteiden opiskelu taas sujuu kirjojen avulla siihen saakka, kun lähdetään käytännön hommiin. Opetusharjoittelu yms. ei onnistu omassa olohuoneessa istumalla.
Olen kääntämisestä hyvin eri mieltä. Ei siihen tarvita ketään sanomaan mikä on oikein ja mikä väärin. Hyvin moni kääntäjä on ns. itseoppinut. Juuri oli viikonloppuna Hesarissa kiva artikkeli Tero Valkosesta, joka on kääntänyt suomeksi David Foster Wallacen Infinite Jestin. Paljon sen hankalampaa käännöstyötä on vaikea suomen kielellä kuvitella. Artikkelissa Valkonen toteaa mm., että
Olen opiskellut kirjallisuustiedettä, filosofiaa ja estetiikkaa eikä minulla ole mitään muodollista pätevyyttä tähän työhön, mutta kaunon kääntäjillä harvemmin on.
Minulla on sama kokemus muidenkin alojen kääntäjistä. Usein he eivät ole opiskelleet kääntämistä, vaan ovat kielitaitoisia ja ymmärtävät erikoisalansa.
Juu, oli kiva artikkeli. Juicekin käänsi runoutta kielistä, joita ei osannut. Onko se kääntämistä vai jotain muuta?
Monet oman erikoisalansa tekstejä kääntävät pärjäävät oikein hyvin ilman koulutusta. Saman alan asiantuntija, jolla on kääntäjän koulutus, näkee, missä kohdassa kielitaito ei enää riitäkään. Maallikko harvoin sitä huomaa, joten ura kääntäjänä saa jatkua. Ja mikäpä siinä, jos toimeksiantajan kriteerit saavutetaan.
Aika fakiiri saa olla jos kykenee hankkimaan esim. sekä lääketieteen tohtorin että kääntäjän (FM) tutkinnon. Tai haluaisi näin tehdä. Eli aika turvassa on kyllä erikoisalojen kääntäjät, jos vain kääntäjän tutkinnon suorittanut alan asiantuntija pystyy arvioimaan heidän osaamistaan.
OK, et siis tunne kääntämistä, kääntäjänkoulutusta etkä kääntäjän käytännön työtä kummoisesti. Olet myös mieltynyt ääriesimerkkeihin, joten annetaanpa keskustelun olla.
Nönnönnöö. Itse et näytä ymmärtävän edes mitä olet itse kirjoittanut.
Mielipide tuokin. Kaikenlaista sitä tulee luulleeksi, kun ei tiedä asiasta mitään. Hölmöimmät myös tuovat tietämättömyytensä julki.
Minua ainakin kiinnostaisi ihan aidosti, miten kääntäjän koulutuksen saanut henkilö voi kääntää erikoisalan tekstejä ilman alan koulutusta?
Huonosti.
Pahimmillaan teksti on siansaksaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yliopisto-opinnoista 75 % on kirjojen lukemista ja tenttimistä luennoilla kerrotaan asioita joita on myös kirjoissa.
Olen historian maisteri. Historiassa opinnot ovat hyvpin pitkälti kirjojen lukua ja luento-opetusta, jonka nykyisin voi tehdä myös etänä. Aika vähän kampuksella pitää käydä seminaareja lukuunottamatta, joissa juuri vertaisarviointi on tärkein elementti läsnäolopakolle. Historia oppiaineena on luonteeltaan sen kaltainen, että usein ilmaantuu itseoppineita haastamaan yliopistokoulutettuja. Tyypillistä näille itseoppineille on kokonaisuuksien tajun puute. On luettu sieltä täältä sälää ohjaamatta ja ymmärtämättä kontekstia. Saatetaan osata näsäviisastella joillain nippeleillä juuri sieltä omasta ydinkiinnostuksen kohteesta, mutta historian lainalaisuuksia tai syy-seuraussuhteita ei ymmärretä lainkaan. Myöskään soveltaminen tai kriittinen vertailu ei onnistu. Käytännössä en myöskään ymmärrä miksi sitä yliopistokoulutusta pitää ylipäätään haastaa. Jos ala kiinnostaa, niin yliopisto-opinnot kannattaa tehdä.
Tämä on kyllä sellanen asia, jota monet eivät opi yliopistossakaan. Mutta jokainen siellä opiskellut osaa luettelemasi litanian sanasta sanaan.
Vaikka on totta, että tiettyjä asioita on vähintään helpompi käytännön kannalta oppia yliopistossa, monilla akateemisilla on kummallisia uskomuksia ja luuloja "itseopinneista". Nimenomaan tunteisiin perustuvia uskomuksia ja kuvitelmia, eivät faktaa.
Näiden eroa on todella monen hankala erottaa koulutustaustasta huolimatta.
Voisitko antaa jonkun käytännön esimerkin tällaisesta uskomuksesta tai luulosta?
Esimerkiksi yllä lainattu:
"Tyypillistä näille itseoppineille on kokonaisuuksien tajun puute. On luettu sieltä täältä sälää ohjaamatta ja ymmärtämättä kontekstia. Saatetaan osata näsäviisastella joillain nippeleillä juuri sieltä omasta ydinkiinnostuksen kohteesta, mutta historian lainalaisuuksia tai syy-seuraussuhteita ei ymmärretä lainkaan. Myöskään soveltaminen tai kriittinen vertailu ei onnistu."
Tuossa varmaan yleisimmät uskomukset pähkinänkuoressa: ei-akateemiset eivät osaa ajatella kriittisesti, hahmottaa laajoja kokonaisuuksia ja syy-seuraussuhteita jne.
Tarkoituksella tai tahattomasti usein unohdetaan, että useat tieteenalat ovat paljosta velkaa ja jopa jossain määrin riippuvaisia parjatuista "itseoppineista" harrastelijoista. Erityisesti "puhtaasti poikkitieteellisillä" aloilla.
Mieluumin korostetaan itseoppimista ja kriittisyyttä ja häivytetään sitä faktaa, että opetussunnitelma, opetusmateriaalien valinta ja opintojen rakenne perustuvat aina tietynlaiseen arvotukseen ja yliopiston kiinnostuksen kohteisiin. Ei ole mitenkään selvää, että kaikki hahmottaisivat eron opetuksen sisällön ja tavotteiden välillä.
Nykypulliaisella on siinä mielessä helpompaa, että nykyään monet tutkimuksetkin ovat kaikkien saatavilla, eivätkä ainoastaan yliopistojen hallussa.
Tiede on julkista ja jokainen tiedemies haluaa nimenomaan levittää artikkeleita ja teoksiaan mahdollisimman laajalle. Niitä voi lueskella kuka haluaa. Sen sijaan yliopisto-opettajilla on kykyä hahmottaa teosten tieteellistä arvoa ja opettaa tätä hahmotuskykyä myös oppilailleen. Jokainen artikkeli ei ole hyvä, joukossa on aina hyvin kyseenalaisiakin artikkeleita, osa on suorastaan tieteen väärennökiä, popularisointia jne. Kykyä erottaa jyvät akanoista opitaan yliopistoilla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yliopisto-opinnoista 75 % on kirjojen lukemista ja tenttimistä luennoilla kerrotaan asioita joita on myös kirjoissa.
Olen historian maisteri. Historiassa opinnot ovat hyvpin pitkälti kirjojen lukua ja luento-opetusta, jonka nykyisin voi tehdä myös etänä. Aika vähän kampuksella pitää käydä seminaareja lukuunottamatta, joissa juuri vertaisarviointi on tärkein elementti läsnäolopakolle. Historia oppiaineena on luonteeltaan sen kaltainen, että usein ilmaantuu itseoppineita haastamaan yliopistokoulutettuja. Tyypillistä näille itseoppineille on kokonaisuuksien tajun puute. On luettu sieltä täältä sälää ohjaamatta ja ymmärtämättä kontekstia. Saatetaan osata näsäviisastella joillain nippeleillä juuri sieltä omasta ydinkiinnostuksen kohteesta, mutta historian lainalaisuuksia tai syy-seuraussuhteita ei ymmärretä lainkaan. Myöskään soveltaminen tai kriittinen vertailu ei onnistu. Käytännössä en myöskään ymmärrä miksi sitä yliopistokoulutusta pitää ylipäätään haastaa. Jos ala kiinnostaa, niin yliopisto-opinnot kannattaa tehdä.
Tämä on kyllä sellanen asia, jota monet eivät opi yliopistossakaan. Mutta jokainen siellä opiskellut osaa luettelemasi litanian sanasta sanaan.
Vaikka on totta, että tiettyjä asioita on vähintään helpompi käytännön kannalta oppia yliopistossa, monilla akateemisilla on kummallisia uskomuksia ja luuloja "itseopinneista". Nimenomaan tunteisiin perustuvia uskomuksia ja kuvitelmia, eivät faktaa.
Näiden eroa on todella monen hankala erottaa koulutustaustasta huolimatta.
Voisitko antaa jonkun käytännön esimerkin tällaisesta uskomuksesta tai luulosta?
Esimerkiksi yllä lainattu:
"Tyypillistä näille itseoppineille on kokonaisuuksien tajun puute. On luettu sieltä täältä sälää ohjaamatta ja ymmärtämättä kontekstia. Saatetaan osata näsäviisastella joillain nippeleillä juuri sieltä omasta ydinkiinnostuksen kohteesta, mutta historian lainalaisuuksia tai syy-seuraussuhteita ei ymmärretä lainkaan. Myöskään soveltaminen tai kriittinen vertailu ei onnistu."
Tuossa varmaan yleisimmät uskomukset pähkinänkuoressa: ei-akateemiset eivät osaa ajatella kriittisesti, hahmottaa laajoja kokonaisuuksia ja syy-seuraussuhteita jne.
Tarkoituksella tai tahattomasti usein unohdetaan, että useat tieteenalat ovat paljosta velkaa ja jopa jossain määrin riippuvaisia parjatuista "itseoppineista" harrastelijoista. Erityisesti "puhtaasti poikkitieteellisillä" aloilla.
Mieluumin korostetaan itseoppimista ja kriittisyyttä ja häivytetään sitä faktaa, että opetussunnitelma, opetusmateriaalien valinta ja opintojen rakenne perustuvat aina tietynlaiseen arvotukseen ja yliopiston kiinnostuksen kohteisiin. Ei ole mitenkään selvää, että kaikki hahmottaisivat eron opetuksen sisällön ja tavotteiden välillä.
Nykypulliaisella on siinä mielessä helpompaa, että nykyään monet tutkimuksetkin ovat kaikkien saatavilla, eivätkä ainoastaan yliopistojen hallussa.
Ne itseoppineet harrastelijat, joilla oli oikeasti mitään sanottavaa tieteeseen vaan loppuivat jo 1800 -luvulla.
Nykypäivän esimerkkeinä esim. Kirjallisuustiede ja historia eivät ole ainoastaan käyttäneet harrastajien/itseoppineiden materiaalia tutkimusaineistona vaan ne ovat myös ammentaneet teorioita ja ideoita suoraan sieltä. Samoin kuin esim. Kirjallisuustiede ja psykologia ovat vuorovaikutuksessa keskenään ovat tutkijat tiedeyhteisön lisäksi vuorovaikutuksessa yleisöön. Ei se ole mikään yksisuuntainen tie, jossa toinen puoli syytää tietoa ja toinen ottaa sitä vastaan.
Samalla tavalla myös yliopistoa käymättömät käsittelevät, arvioivat ja ottavat vastaan tietoa ja tutkivat. Laadukkuudessa on ennemmin kyse yksilöllisistä ominaisuuksista kuin koulutuksesta.
Itseoppineiden eduksi voi myös laskea aidon kiinnostuksen, joka on tervetullut lisä niihin tiedeyhteisöihin, jotka lähinnä keskittyvät toistensa seläntaputteluihin ja/tai tutkivat sitä mitä mistä jotain apurahoja on mahdollista nyhtää.
En lähtisi vähättelemään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yliopisto-opinnoista 75 % on kirjojen lukemista ja tenttimistä luennoilla kerrotaan asioita joita on myös kirjoissa.
Olen historian maisteri. Historiassa opinnot ovat hyvpin pitkälti kirjojen lukua ja luento-opetusta, jonka nykyisin voi tehdä myös etänä. Aika vähän kampuksella pitää käydä seminaareja lukuunottamatta, joissa juuri vertaisarviointi on tärkein elementti läsnäolopakolle. Historia oppiaineena on luonteeltaan sen kaltainen, että usein ilmaantuu itseoppineita haastamaan yliopistokoulutettuja. Tyypillistä näille itseoppineille on kokonaisuuksien tajun puute. On luettu sieltä täältä sälää ohjaamatta ja ymmärtämättä kontekstia. Saatetaan osata näsäviisastella joillain nippeleillä juuri sieltä omasta ydinkiinnostuksen kohteesta, mutta historian lainalaisuuksia tai syy-seuraussuhteita ei ymmärretä lainkaan. Myöskään soveltaminen tai kriittinen vertailu ei onnistu. Käytännössä en myöskään ymmärrä miksi sitä yliopistokoulutusta pitää ylipäätään haastaa. Jos ala kiinnostaa, niin yliopisto-opinnot kannattaa tehdä.
Tämä on kyllä sellanen asia, jota monet eivät opi yliopistossakaan. Mutta jokainen siellä opiskellut osaa luettelemasi litanian sanasta sanaan.
Vaikka on totta, että tiettyjä asioita on vähintään helpompi käytännön kannalta oppia yliopistossa, monilla akateemisilla on kummallisia uskomuksia ja luuloja "itseopinneista". Nimenomaan tunteisiin perustuvia uskomuksia ja kuvitelmia, eivät faktaa.
Näiden eroa on todella monen hankala erottaa koulutustaustasta huolimatta.
Voisitko antaa jonkun käytännön esimerkin tällaisesta uskomuksesta tai luulosta?
Esimerkiksi yllä lainattu:
"Tyypillistä näille itseoppineille on kokonaisuuksien tajun puute. On luettu sieltä täältä sälää ohjaamatta ja ymmärtämättä kontekstia. Saatetaan osata näsäviisastella joillain nippeleillä juuri sieltä omasta ydinkiinnostuksen kohteesta, mutta historian lainalaisuuksia tai syy-seuraussuhteita ei ymmärretä lainkaan. Myöskään soveltaminen tai kriittinen vertailu ei onnistu."
Tuossa varmaan yleisimmät uskomukset pähkinänkuoressa: ei-akateemiset eivät osaa ajatella kriittisesti, hahmottaa laajoja kokonaisuuksia ja syy-seuraussuhteita jne.
Tarkoituksella tai tahattomasti usein unohdetaan, että useat tieteenalat ovat paljosta velkaa ja jopa jossain määrin riippuvaisia parjatuista "itseoppineista" harrastelijoista. Erityisesti "puhtaasti poikkitieteellisillä" aloilla.
Mieluumin korostetaan itseoppimista ja kriittisyyttä ja häivytetään sitä faktaa, että opetussunnitelma, opetusmateriaalien valinta ja opintojen rakenne perustuvat aina tietynlaiseen arvotukseen ja yliopiston kiinnostuksen kohteisiin. Ei ole mitenkään selvää, että kaikki hahmottaisivat eron opetuksen sisällön ja tavotteiden välillä.
Nykypulliaisella on siinä mielessä helpompaa, että nykyään monet tutkimuksetkin ovat kaikkien saatavilla, eivätkä ainoastaan yliopistojen hallussa.
Ne itseoppineet harrastelijat, joilla oli oikeasti mitään sanottavaa tieteeseen vaan loppuivat jo 1800 -luvulla.
Nykypäivän esimerkkeinä esim. Kirjallisuustiede ja historia eivät ole ainoastaan käyttäneet harrastajien/itseoppineiden materiaalia tutkimusaineistona vaan ne ovat myös ammentaneet teorioita ja ideoita suoraan sieltä. Samoin kuin esim. Kirjallisuustiede ja psykologia ovat vuorovaikutuksessa keskenään ovat tutkijat tiedeyhteisön lisäksi vuorovaikutuksessa yleisöön. Ei se ole mikään yksisuuntainen tie, jossa toinen puoli syytää tietoa ja toinen ottaa sitä vastaan.
Samalla tavalla myös yliopistoa käymättömät käsittelevät, arvioivat ja ottavat vastaan tietoa ja tutkivat. Laadukkuudessa on ennemmin kyse yksilöllisistä ominaisuuksista kuin koulutuksesta.
Itseoppineiden eduksi voi myös laskea aidon kiinnostuksen, joka on tervetullut lisä niihin tiedeyhteisöihin, jotka lähinnä keskittyvät toistensa seläntaputteluihin ja/tai tutkivat sitä mitä mistä jotain apurahoja on mahdollista nyhtää.
En lähtisi vähättelemään.
Nyt on kyllä paksua. Itse tunnen tutkijoita, professoreita ja dosentteja, joille yhteistä on intohimoinen suhde omaan tieteenalaansa. Sen vuoksihan he ovat asiaa alkaneet opiskella, tutkia ja opettaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yliopisto-opinnoista 75 % on kirjojen lukemista ja tenttimistä luennoilla kerrotaan asioita joita on myös kirjoissa.
Olen historian maisteri. Historiassa opinnot ovat hyvpin pitkälti kirjojen lukua ja luento-opetusta, jonka nykyisin voi tehdä myös etänä. Aika vähän kampuksella pitää käydä seminaareja lukuunottamatta, joissa juuri vertaisarviointi on tärkein elementti läsnäolopakolle. Historia oppiaineena on luonteeltaan sen kaltainen, että usein ilmaantuu itseoppineita haastamaan yliopistokoulutettuja. Tyypillistä näille itseoppineille on kokonaisuuksien tajun puute. On luettu sieltä täältä sälää ohjaamatta ja ymmärtämättä kontekstia. Saatetaan osata näsäviisastella joillain nippeleillä juuri sieltä omasta ydinkiinnostuksen kohteesta, mutta historian lainalaisuuksia tai syy-seuraussuhteita ei ymmärretä lainkaan. Myöskään soveltaminen tai kriittinen vertailu ei onnistu. Käytännössä en myöskään ymmärrä miksi sitä yliopistokoulutusta pitää ylipäätään haastaa. Jos ala kiinnostaa, niin yliopisto-opinnot kannattaa tehdä.
Tämä on kyllä sellanen asia, jota monet eivät opi yliopistossakaan. Mutta jokainen siellä opiskellut osaa luettelemasi litanian sanasta sanaan.
Vaikka on totta, että tiettyjä asioita on vähintään helpompi käytännön kannalta oppia yliopistossa, monilla akateemisilla on kummallisia uskomuksia ja luuloja "itseopinneista". Nimenomaan tunteisiin perustuvia uskomuksia ja kuvitelmia, eivät faktaa.
Näiden eroa on todella monen hankala erottaa koulutustaustasta huolimatta.
Voisitko antaa jonkun käytännön esimerkin tällaisesta uskomuksesta tai luulosta?
Esimerkiksi yllä lainattu:
"Tyypillistä näille itseoppineille on kokonaisuuksien tajun puute. On luettu sieltä täältä sälää ohjaamatta ja ymmärtämättä kontekstia. Saatetaan osata näsäviisastella joillain nippeleillä juuri sieltä omasta ydinkiinnostuksen kohteesta, mutta historian lainalaisuuksia tai syy-seuraussuhteita ei ymmärretä lainkaan. Myöskään soveltaminen tai kriittinen vertailu ei onnistu."
Tuossa varmaan yleisimmät uskomukset pähkinänkuoressa: ei-akateemiset eivät osaa ajatella kriittisesti, hahmottaa laajoja kokonaisuuksia ja syy-seuraussuhteita jne.
Tarkoituksella tai tahattomasti usein unohdetaan, että useat tieteenalat ovat paljosta velkaa ja jopa jossain määrin riippuvaisia parjatuista "itseoppineista" harrastelijoista. Erityisesti "puhtaasti poikkitieteellisillä" aloilla.
Mieluumin korostetaan itseoppimista ja kriittisyyttä ja häivytetään sitä faktaa, että opetussunnitelma, opetusmateriaalien valinta ja opintojen rakenne perustuvat aina tietynlaiseen arvotukseen ja yliopiston kiinnostuksen kohteisiin. Ei ole mitenkään selvää, että kaikki hahmottaisivat eron opetuksen sisällön ja tavotteiden välillä.
Nykypulliaisella on siinä mielessä helpompaa, että nykyään monet tutkimuksetkin ovat kaikkien saatavilla, eivätkä ainoastaan yliopistojen hallussa.
Ne itseoppineet harrastelijat, joilla oli oikeasti mitään sanottavaa tieteeseen vaan loppuivat jo 1800 -luvulla.
Nykypäivän esimerkkeinä esim. Kirjallisuustiede ja historia eivät ole ainoastaan käyttäneet harrastajien/itseoppineiden materiaalia tutkimusaineistona vaan ne ovat myös ammentaneet teorioita ja ideoita suoraan sieltä. Samoin kuin esim. Kirjallisuustiede ja psykologia ovat vuorovaikutuksessa keskenään ovat tutkijat tiedeyhteisön lisäksi vuorovaikutuksessa yleisöön. Ei se ole mikään yksisuuntainen tie, jossa toinen puoli syytää tietoa ja toinen ottaa sitä vastaan.
Samalla tavalla myös yliopistoa käymättömät käsittelevät, arvioivat ja ottavat vastaan tietoa ja tutkivat. Laadukkuudessa on ennemmin kyse yksilöllisistä ominaisuuksista kuin koulutuksesta.
Itseoppineiden eduksi voi myös laskea aidon kiinnostuksen, joka on tervetullut lisä niihin tiedeyhteisöihin, jotka lähinnä keskittyvät toistensa seläntaputteluihin ja/tai tutkivat sitä mitä mistä jotain apurahoja on mahdollista nyhtää.
En lähtisi vähättelemään.
Nyt on kyllä paksua. Itse tunnen tutkijoita, professoreita ja dosentteja, joille yhteistä on intohimoinen suhde omaan tieteenalaansa. Sen vuoksihan he ovat asiaa alkaneet opiskella, tutkia ja opettaa.
Entä sitten? Niin tunnen itsekin. Samoin tiedän reilusti myös vähemmän intohimoisia tapauksia.
Omalla alallani itseopiskelija tarvitsisi kotiinsa tyyriitä instrumentteja ja niiden asianmukaiseen käyttöön kaikenlaista muuta pientä kuten radioaktiivisia aineita, vaarallisia kemikaaleja, ja nestemäistä heliumia ja argonia.
On kyllä totuuden nimissä hankala kuvitella, että joku pääsisi ilman mitään mentorointia kovin pitkälle noiden menetelmien kanssa, kun osa fiksuista opiskelijoista on suurissa vaikeuksissa jatkuvasta tuesta ja perimätiedosta huolimatta. Oletteko koskaan yrittäneet selostaa puhelimessa isovanhemmillenne, miten älypuhelimen saa jakamaan mobiiliyhteyden wifiksi? Ja se on kuitenkin triviaali temppu. Näissä analyyseissä onnistuminen vaatii satojen tai tuhansien vastaavien askelten onnistunutta ketjuttamista.
Yhtä tärkeää asiaa täällä ei ole vielä mainittu, ja se on resurssi nimeltä aika. Kuka tahansa, joka valmistuu tohtoriksi alaltaan, on käyttänyt asian haltuun ottamiseen noin 9 vuotta täysipäiväistä työaikaa. Se on todella iso pala elämää. Vaikka kotona voikin jotain oppia, on täysi mahdottomuus kehittää varsinaista asiantuntemusta muutaman viikon lueskelulla. Jos taas on valmis satsaamaan noin paljon aikaa asialle kotona, en kyllä ymmärrä miksi ei lähtisi saman tien valmiiksi viitoitetulle tielle.
Vierailija kirjoitti:
Mies 29v plus 1v miettii kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Opetusharjoittelu ois ollut vähän haastava tehdä kotona.
Tämä pitäisi ruveta hoitamaan niin, että ihmiset voisivat yleisen kielitutkinnon tapaan opiskella tarvittavat asiat netistä omaan tahtiin ilman kouluun hakemisia ja elämäntavan muuttamista koulun ehdoilla. Sitten kun tiedot on osoitettu tentissä, heidät lisätään johonkin rekisteriin ja ruvetaan tarjoamaan työharjoitteluja, joiden kautta saa lopulliset luvat.
Nykyään matkalla työelämään on hirveästi esteitä, jotka aiheuttavat näköalattomuutta, sosiaalisia ja taloudellisia ongelmia ja itsemurhia. Nuorille esim.opetetaan, että pitää hakea 'hyvään lukioon', vaikka lukion tietoja ei tosiasiassa tarvitse korkeakouluopinnoissa, vaan voisi mennä suoraan avoimeen korkeakouluun kuten osa tekeekin. Asioita kuitenkin paisutellaan ja katastrofisoidaan, koska eri hallintoasteilla on hirveästi ihmisiä, joiden työpaikka ja asema riippuu näiden jäykkien järjestelmien olemassaolosta tai vaihtoehtoja ei osata vielä kuvitella. Monet ihmiset tarvitsisivat luotettavia tukihenkilöitä, jotka auttaisivat luovimaan näiden haasteiden läpi ja pitämään toivoa yllä, mutta kun niitä ei ole, näköalattomuus valtaa mielen.
Kaikkien korkeakoulujen kurssisisällöt pitäisi avata julkiseksi kuten nettilukio on lukion kurssien tapauksessa tehnyt ja sitten ihmiset näkisivät heti taustoista riippumatta ovatko ne asiat vaikeita vai onko se kaikki oman elämän järjestely koulun ehdoilla sittenkin se vaikea asia.
Asiaa voi verrata vaikka vieraaseen maahan muuttamiseen; siellä vieraassa maassa puhutaan eri kieltä ja se saattaa huolettaa, että oppiiko. Kielen voi kuitenkin opetella kotona netin avulla (ilmaisia keskustelukumppaneja on rajattomasti etäyhteyden päässä) ja paljon isompi juttu taitaa olla sukulaisten ja kaverien jättäminen, työn saaminen, uuteen kulttuuriin sopeutuminen, erilaisten tapojen ja lakien oppiminen, sosiaaliturva-asiat, konkreettinen kirjojen ja tavaroiden muutto uuteen paikkaan, omien terveysasioiden siirtäminen eri puolelle maailmaa (erilaiset hoidot tai lääkkeet jne.). Saattaa olla, että fiksulle ihmiselle se kielen opettelu on pienin asia, koska kukaan ei voi sitä estää eikä se vaadi rahaa.
Tutkinto-opiskelujuttuja voi verrata muuttoon sillä tavalla, että myös opiskelija joutuu tekemään samanlaisia kompromisseja ja kohtaamaan samanlaisia haasteita saadakseen muodollisen pätevyyden; muutto on usein edessä, vaikka ei ihan ulkomaille asti ja monesti saattaa olla niin, että koulussa opetettavat asiat osaa jo ennen muuttoa, mutta ilman paperia ei ole työmarkkinoille asiaa. Koska nämä kaikki vaikeudet kuitenkin kasaantuvat opiskeluun liittyvän muutoksen myötä, saattaa siitä tulla sellainen illuusio, että nimenomaan se opiskelu ja opiskeltavat asiat olisivat vaikeita, vaikka oikeasti se oman elämän nurinpäin kääntäminen paperin saamiseksi on se hankala asia.
Tämä kuullostaa äärimmäisen hyödyttömältä yhteiskunnallisesti. On totta, että akateemisen osaamisen voi hankkia itsekin, mutta se vaatii moninkertaisen työn kuin tutkinnon tekeminen yliopistossa. Tässä haetaan, jotain mt potilaiden ja vässyköiden ohituskaistaa. Että ei tarvitsisi mennä paikan päälle yliopistolle (sos. tilanteiden pelko?) ja sopeuttaa elämäänsä opintoihin. Lisäksi halutaan, että JOKU MUU hankkii harjoittelupaikat kuin opiskelija itse. Ensinnäkin, millaiseen työhön tällainen ihminen kykenee, joka ei kykene edes yliopistolla asioimaan? Kun siihen työhönkin tulee sopeuttaa elämänsä. Toisekseen nämä harjoittelut ja muut ovat kaikki itse hankittavia, ihan niinkuin työpaikatkin kun valmistuu. Ei ole kenenkään etu tehdä järjestelmiä, joiden koko perusajatus on, että pääsisi helpommalla kuin muut ja voisi elvistellä "tutkinnolla", jolla ei saisi ainuttakaan työpaikkaa.
Yliopistoon ei normaalisti mennä hankkimaan 'akateemista osaamista', vaan opiskelemaan ammattia varten tai esteiden murtamiseksi, koska yhä useampiin töihin vaaditaan tutkinto, vaikka työn voisi opettaa työpaikalla.
Se ei voi olla ohituskaista jos se on avoin kaikille; sen sijaan suuttuminen siitä ajatuksesta, että joku voisi oppia saman eikä sitä kiellettäisi jonkun harmaaparran asiakirjajekkuilun avulla ("ei koulutusta") on rajoittavaa ja epäreiluakin, koska kaikkien perhetilanne, rahatilanne, terveystilanne yms. ei taivu samalla tavalla jäykkään tutkinto-opiskeluun ja on muutenkin kaikkien etu, että älyä käytetään uuden luomiseen eikä vanhan puolustamiseen; ei kuulosta kovin tieteelliseltä ja viisaalta puolustaa vihaisesti Aatamin aikaisia järjestelmiä. Ihan sama kuin juttu se, että sinä voit mennä johonkin kykyohjelmaan tai vaikka Idolsiin, vaikka et olisi kirskuttanut hampaita Sibelius-opistoissa tai sirkuskoulussa.
Yritetään nyt muistaa, että koulutuksella ja tutkinnolla ei ole mitään itseisarvoa monille ihmisille eikä edes useimmille työnantajille muuten kuin siten, että laki saattaa vaatia jonkun tietyn paperin ja sitten oikeusturvajuttujen takia eivät voi palkata parempaa 'paperitonta' työntekijää. Osaamisella on itseisarvo ja pitäisi päästä sellaiseen tilanteeseen, että sen voisi osoittaa joustavammin ja lisäksi sellaiset työpaikat, joihin opetetaan työpaikalla ne, joilta löytyy tutkinto X, voitaisi alustavasti vapauttaa siten, että kaikille jotka ovat käyneet AMK:n ja yliopiston kursseja haluamistaan aiheista yhteensä XXX pistettä voisivat jostain tutkintopajalta hakea paperin, koska he ovat osoittaneet kärsivällisyyttä ja kirjoitustaitoa samalla tavalla.
Työharjoitteluissa on monenlaista ongelmaa; ensinnäkin epätasa-arvo, koska työharjoittelupaikan riippuminen riippuu alasta. Ökyalojen opiskelijoille nuo asiat menevät omalla painollaan, mutta nukkavierujen ammattikorkeakoulujen opiskelijoihin suhtaudutaan nuivasti ja halutaan CV:tä, hyvännäköistä naamakuvaa ja muuta epäasiallista ja sen jälkeen lyödään ovi kiinni jos arvioidaan, ettei tästä saada hyödyllistä ilmaistyöntekijää. Eli työpaikoilla katsotaan, että harjoittelijasta on riesaa (jos eivät voi hyväksikäyttää harjoittelijaa) paitsi ökyaloilla tai sellaisilla selkeäpiirteisillä aloilla, joissa on kehittynyt selkeät yhteistyösopimukset työelämätahojen ja oppilaitosten välillä, jolloin opiskelijan ei tarvitse nuolla kenenkään peppua saadakseen tutkinnon kannalta välttämättömiä opintojaksoja suoritettua. Perustuslakien sun muiden kannalta on ongelmallista, että tuollaista vaaditaan kouluun päässeeltä ja lisäksi kukaan ei ole selittänyt sitä miksi tukea on järjestetty kunnolla toisella asteella, mutta ei kolmannella asteella. Ehkä kolmannes aste pitäisi lopettaa ja lain ammatillisesta koulutuksesta koskea myös AMK:ta ja yliopistoa, jotka sulautettaisiin amikseen; se voisi auttaa siihen, ettei lahjakkuuksia voitaisi lannistaa vittumaisuudella ja vetoamalla keinotekoisiin hallintoasteisiin. Opiskelijat voivat tarvita hyvin erilaista tukea, vaikka osaisivatkin tehdä tenttinsä vasemmalla kädellä.
Itse asiassa ei pidä olla! Tieteen tarkoitus on olla itsearvioivaa, ja jos professorin sanomiset asetetaan arvovaltaisemmaksi vain siksi, että hän on professori, on kyseessä argumentointivirhe argumentum ad authoritatem. Todella huolestuttavaa, etteivät kaikki akateemiset ihmiset hahmota tätä tieteen perusasiaa.