Mitä yliopistossa opetettavaa ei voi oppia itse kotona?

Musiikin alan maisteritason koulutuksessa on esim. orkesterissa ja muissa kokoonpanoissa soittamista, jota ei yksin voi tehdä. Lisäksi musiikki on sellainen ala, että soittotaidon kehittyminen pysähtyy jossain vaiheessa ilman taitavan opettajan ohjausta, tulee vastaan sekä teknisiä, motorisia että tulkinnallisia ongelmia joita ei yksin osaa ratkaista kuin ehkä joku yksi miljoonasta, jolla on aivan todella poikkeava erityislahjakkuus.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yliopisto-opinnoista 75 % on kirjojen lukemista ja tenttimistä luennoilla kerrotaan asioita joita on myös kirjoissa.

Olen historian maisteri. Historiassa opinnot ovat hyvpin pitkälti kirjojen lukua ja luento-opetusta, jonka nykyisin voi tehdä myös etänä. Aika vähän kampuksella pitää käydä seminaareja lukuunottamatta, joissa juuri vertaisarviointi on tärkein elementti läsnäolopakolle. Historia oppiaineena on luonteeltaan sen kaltainen, että usein ilmaantuu itseoppineita haastamaan yliopistokoulutettuja. Tyypillistä näille itseoppineille on kokonaisuuksien tajun puute. On luettu sieltä täältä sälää ohjaamatta ja ymmärtämättä kontekstia. Saatetaan osata näsäviisastella joillain nippeleillä juuri sieltä omasta ydinkiinnostuksen kohteesta, mutta historian lainalaisuuksia tai syy-seuraussuhteita ei ymmärretä lainkaan. Myöskään soveltaminen tai kriittinen vertailu ei onnistu. Käytännössä en myöskään ymmärrä miksi sitä yliopistokoulutusta pitää ylipäätään haastaa. Jos ala kiinnostaa, niin yliopisto-opinnot kannattaa tehdä.

Tämä on kyllä sellanen asia, jota monet eivät opi yliopistossakaan. Mutta jokainen siellä opiskellut osaa luettelemasi litanian sanasta sanaan.

Vaikka on totta, että tiettyjä asioita on vähintään helpompi käytännön kannalta oppia yliopistossa, monilla akateemisilla on kummallisia uskomuksia ja luuloja "itseopinneista". Nimenomaan tunteisiin perustuvia uskomuksia ja kuvitelmia, eivät faktaa.

Näiden eroa on todella monen hankala erottaa koulutustaustasta huolimatta.

Voisitko antaa jonkun käytännön esimerkin tällaisesta uskomuksesta tai luulosta?

Jos budjetti on riittävän iso, ei sellaista varmaan olekaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yliopisto-opinnoista 75 % on kirjojen lukemista ja tenttimistä luennoilla kerrotaan asioita joita on myös kirjoissa.

Olen historian maisteri. Historiassa opinnot ovat hyvpin pitkälti kirjojen lukua ja luento-opetusta, jonka nykyisin voi tehdä myös etänä. Aika vähän kampuksella pitää käydä seminaareja lukuunottamatta, joissa juuri vertaisarviointi on tärkein elementti läsnäolopakolle. Historia oppiaineena on luonteeltaan sen kaltainen, että usein ilmaantuu itseoppineita haastamaan yliopistokoulutettuja. Tyypillistä näille itseoppineille on kokonaisuuksien tajun puute. On luettu sieltä täältä sälää ohjaamatta ja ymmärtämättä kontekstia. Saatetaan osata näsäviisastella joillain nippeleillä juuri sieltä omasta ydinkiinnostuksen kohteesta, mutta historian lainalaisuuksia tai syy-seuraussuhteita ei ymmärretä lainkaan. Myöskään soveltaminen tai kriittinen vertailu ei onnistu. Käytännössä en myöskään ymmärrä miksi sitä yliopistokoulutusta pitää ylipäätään haastaa. Jos ala kiinnostaa, niin yliopisto-opinnot kannattaa tehdä.

Tämä on kyllä sellanen asia, jota monet eivät opi yliopistossakaan. Mutta jokainen siellä opiskellut osaa luettelemasi litanian sanasta sanaan.

Vaikka on totta, että tiettyjä asioita on vähintään helpompi käytännön kannalta oppia yliopistossa, monilla akateemisilla on kummallisia uskomuksia ja luuloja "itseopinneista". Nimenomaan tunteisiin perustuvia uskomuksia ja kuvitelmia, eivät faktaa.

Näiden eroa on todella monen hankala erottaa koulutustaustasta huolimatta.

Voisitko antaa jonkun käytännön esimerkin tällaisesta uskomuksesta tai luulosta?

Ei niillä ole. Itseoppineet yleensä aina vänkää, että he osaa ihan yhtä hyvin kuin koulutetutkin. Vaikka eivät pystykään todistamaan sitä mitenkään. 

Ei yliopistoilla edes opeteta vaan opiskelet ne itse muutenkin. Paitsi harvat poikkeukset kuten lääkis, kun täytyy opetella käytäntö.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitään, mihin liittyy esim. kemiallinen tai fysikaalinen analytiikka. Niitä laitteistoja ja tarvittavia kemikaaleja kun et saa sinne kotiisi ostettua, vaikka kuvittelisitkin manuaalien ja analyysiohjeiden avulla mukamas ihan itse oppivasi. Mitä tuonne alle nyt sitten aloja mahtuu: kemia, fysiikka, biologia, molekyylibiologia, biokemia, lääketiede, eläinlääketiede, farmasia...

Myös lähes kaikkien teknillisten alojen opiskelu vaatii paljon laboratoriotöitä erilaisissa laboratoriotiloissa. Jos pystyy kotiinsa pystyttämään esimerkiksi puhdastilan tai hankkimaan laitteistoa vaikkapa paloturvallisuutta mittaaviin kokeisiin niin siitäpä vaan.

Veikkaan, että myös tieteen muotovaatimukset täyttävä kirjoitustaito, jota mm. raporteissa ja tutkielmissa tarvitaan, voi jäädä itseoppineella tieteenharjoittajalla puutteelliseksi.

Höpöhöpö. Itse olen opiskellu itseni dipaksi käymättä koululla kertaakaan varsinaisilla luennoilla. Labrajuttuja ei dippavaiheessa ollut. Tentit koululla exam-akvaariossa silloin kun itselle sopi. Jotain ryhmäjuttuja oli, mutta etänä Teamsin kautta. Dipan tein työn ohella.

Joo, ei kaikilla aloilla olekaan, kuten sanoinkin. Omalla alallani oli. Vaikea myöskään tehdä dippaa, jos ei ole kandin tutkintoa, tai joissain tapauksissa AMK-tutkintoa.

Lisäksi tässä ei ole kyse esimerkiksi opiskelun etämahdollisuuksista, vaan ilman yliopistoa, eli esim opetusta ja arviointia opiskelusta. Kannattaa opetella lukemaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yliopisto-opinnoista 75 % on kirjojen lukemista ja tenttimistä luennoilla kerrotaan asioita joita on myös kirjoissa.

Olen historian maisteri. Historiassa opinnot ovat hyvpin pitkälti kirjojen lukua ja luento-opetusta, jonka nykyisin voi tehdä myös etänä. Aika vähän kampuksella pitää käydä seminaareja lukuunottamatta, joissa juuri vertaisarviointi on tärkein elementti läsnäolopakolle. Historia oppiaineena on luonteeltaan sen kaltainen, että usein ilmaantuu itseoppineita haastamaan yliopistokoulutettuja. Tyypillistä näille itseoppineille on kokonaisuuksien tajun puute. On luettu sieltä täältä sälää ohjaamatta ja ymmärtämättä kontekstia. Saatetaan osata näsäviisastella joillain nippeleillä juuri sieltä omasta ydinkiinnostuksen kohteesta, mutta historian lainalaisuuksia tai syy-seuraussuhteita ei ymmärretä lainkaan. Myöskään soveltaminen tai kriittinen vertailu ei onnistu. Käytännössä en myöskään ymmärrä miksi sitä yliopistokoulutusta pitää ylipäätään haastaa. Jos ala kiinnostaa, niin yliopisto-opinnot kannattaa tehdä.

Tuo nyt on vain älyn puutetta ja sitä ei opita yliopistossa. Jos looginen päättelykyky on huono ja kyky johtaa tosiasioista sekä ymmärtää laajoja kokonaisuuksia ei onnistu niin se on järki kun puuttuu. Ja se puuttuu suurimmalta osalta ihmisiä.

Olen samaa mieltä. Mä en näy, että yliopistossa opetettaisiin varsinaisesti mitään, mitä ei voisi oppia myös itse. Haasteena on toki saada apua, jos törmää johonkin, joka on vaikea ymmärtää ja yksinoppimisen vaarana on se, että ymmärtää jotain väärin, eikä sitä huomaa.

Ryhmässä oppimisen etu (oli se sitten koulu tai oma, itsekasattu ryhmä) on mielestäni se, että sitä omaa ajattelua saa haastettua ja joku toinen voi bongata sen virheen, mitä itse ei ole huomannut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitään, mihin liittyy esim. kemiallinen tai fysikaalinen analytiikka. Niitä laitteistoja ja tarvittavia kemikaaleja kun et saa sinne kotiisi ostettua, vaikka kuvittelisitkin manuaalien ja analyysiohjeiden avulla mukamas ihan itse oppivasi. Mitä tuonne alle nyt sitten aloja mahtuu: kemia, fysiikka, biologia, molekyylibiologia, biokemia, lääketiede, eläinlääketiede, farmasia...

Myös lähes kaikkien teknillisten alojen opiskelu vaatii paljon laboratoriotöitä erilaisissa laboratoriotiloissa. Jos pystyy kotiinsa pystyttämään esimerkiksi puhdastilan tai hankkimaan laitteistoa vaikkapa paloturvallisuutta mittaaviin kokeisiin niin siitäpä vaan.

Veikkaan, että myös tieteen muotovaatimukset täyttävä kirjoitustaito, jota mm. raporteissa ja tutkielmissa tarvitaan, voi jäädä itseoppineella tieteenharjoittajalla puutteelliseksi.

Höpöhöpö. Itse olen opiskellu itseni dipaksi käymättä koululla kertaakaan varsinaisilla luennoilla. Labrajuttuja ei dippavaiheessa ollut. Tentit koululla exam-akvaariossa silloin kun itselle sopi. Jotain ryhmäjuttuja oli, mutta etänä Teamsin kautta. Dipan tein työn ohella.

Teollisuustalous taitaa olla vähiten paikalla olemista vaativa ala. Ilmankos sieltä valmistutaan nopeasti.

Vierailija kirjoitti:

Keskustelemaan ja tuottamaan tutkimuksia ja kirjoittamaan niistä julkaisuja. Vuorovaikutus ja vertaisarviointi on olennainen osa tieteitä.

Toki jo tämä poikkeusaika on osoittautunut ettei vuorovaikutuksen tarvitse tapahtua edes kasvokkain. Tieteessä voi keskustella myös artikkeleilla, sitä se tiede omasta näkökulmastani itseasiassa nimenomaan on. Voit kirjoittaa vastatutkimuksen itsenäisesti bkotoa mihin vaan tekstiin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitään, mihin liittyy esim. kemiallinen tai fysikaalinen analytiikka. Niitä laitteistoja ja tarvittavia kemikaaleja kun et saa sinne kotiisi ostettua, vaikka kuvittelisitkin manuaalien ja analyysiohjeiden avulla mukamas ihan itse oppivasi. Mitä tuonne alle nyt sitten aloja mahtuu: kemia, fysiikka, biologia, molekyylibiologia, biokemia, lääketiede, eläinlääketiede, farmasia...

Myös lähes kaikkien teknillisten alojen opiskelu vaatii paljon laboratoriotöitä erilaisissa laboratoriotiloissa. Jos pystyy kotiinsa pystyttämään esimerkiksi puhdastilan tai hankkimaan laitteistoa vaikkapa paloturvallisuutta mittaaviin kokeisiin niin siitäpä vaan.

Veikkaan, että myös tieteen muotovaatimukset täyttävä kirjoitustaito, jota mm. raporteissa ja tutkielmissa tarvitaan, voi jäädä itseoppineella tieteenharjoittajalla puutteelliseksi.

Höpöhöpö. Itse olen opiskellu itseni dipaksi käymättä koululla kertaakaan varsinaisilla luennoilla. Labrajuttuja ei dippavaiheessa ollut. Tentit koululla exam-akvaariossa silloin kun itselle sopi. Jotain ryhmäjuttuja oli, mutta etänä Teamsin kautta. Dipan tein työn ohella.

Tekniikan aloja onkin joka lähtöön, ja tuossa ylemmässä viestissä ei väitetä, että kaikilla tekniikan aloilla olisi labratöitä. Lisäksi sinä puhut vain dippavaiheesta, se ei ole ainoa osa tekniikan yliopistokoulutusta.

Itse olen rakennusalan DI, ja kandivaiheessa jokaiseen fysiikan kurssiin kuului kuudesta yhdeksään tuntia fysiikan labraa ja näistä 2-3 kirjoitettavaa raporttia. Lisäksi esimerkiksi geotekniikan opiskelu oli aika labrapainotteista. Harvalla on mahdollisuus kotioloissa ottaa maaperäkairalla näytettä vaikkapa kahdeksan metrin syvyydestä, tai seuloa ja kuivattaa maalajinäytteitä. Näiden lisäksi on tullut tehtyä noita ylemmässä viestissä mainittuja paloturvallisuuteen liittyviä kokeita.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yliopisto-opinnoista 75 % on kirjojen lukemista ja tenttimistä luennoilla kerrotaan asioita joita on myös kirjoissa.

Olen historian maisteri. Historiassa opinnot ovat hyvpin pitkälti kirjojen lukua ja luento-opetusta, jonka nykyisin voi tehdä myös etänä. Aika vähän kampuksella pitää käydä seminaareja lukuunottamatta, joissa juuri vertaisarviointi on tärkein elementti läsnäolopakolle. Historia oppiaineena on luonteeltaan sen kaltainen, että usein ilmaantuu itseoppineita haastamaan yliopistokoulutettuja. Tyypillistä näille itseoppineille on kokonaisuuksien tajun puute. On luettu sieltä täältä sälää ohjaamatta ja ymmärtämättä kontekstia. Saatetaan osata näsäviisastella joillain nippeleillä juuri sieltä omasta ydinkiinnostuksen kohteesta, mutta historian lainalaisuuksia tai syy-seuraussuhteita ei ymmärretä lainkaan. Myöskään soveltaminen tai kriittinen vertailu ei onnistu. Käytännössä en myöskään ymmärrä miksi sitä yliopistokoulutusta pitää ylipäätään haastaa. Jos ala kiinnostaa, niin yliopisto-opinnot kannattaa tehdä.

Tuo nyt on vain älyn puutetta ja sitä ei opita yliopistossa. Jos looginen päättelykyky on huono ja kyky johtaa tosiasioista sekä ymmärtää laajoja kokonaisuuksia ei onnistu niin se on järki kun puuttuu. Ja se puuttuu suurimmalta osalta ihmisiä.

Olen samaa mieltä. Mä en näy, että yliopistossa opetettaisiin varsinaisesti mitään, mitä ei voisi oppia myös itse. Haasteena on toki saada apua, jos törmää johonkin, joka on vaikea ymmärtää ja yksinoppimisen vaarana on se, että ymmärtää jotain väärin, eikä sitä huomaa.

Ryhmässä oppimisen etu (oli se sitten koulu tai oma, itsekasattu ryhmä) on mielestäni se, että sitä omaa ajattelua saa haastettua ja joku toinen voi bongata sen virheen, mitä itse ei ole huomannut.

Ja lisäisin vielä, että tutkinto itsessään on vain osoitus siitä, että olet opiskellut alaa ja olet tentein tai muulla tavoin osoittanut, että hallitset tietyt asiat.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yliopisto-opinnoista 75 % on kirjojen lukemista ja tenttimistä luennoilla kerrotaan asioita joita on myös kirjoissa.

Olen historian maisteri. Historiassa opinnot ovat hyvpin pitkälti kirjojen lukua ja luento-opetusta, jonka nykyisin voi tehdä myös etänä. Aika vähän kampuksella pitää käydä seminaareja lukuunottamatta, joissa juuri vertaisarviointi on tärkein elementti läsnäolopakolle. Historia oppiaineena on luonteeltaan sen kaltainen, että usein ilmaantuu itseoppineita haastamaan yliopistokoulutettuja. Tyypillistä näille itseoppineille on kokonaisuuksien tajun puute. On luettu sieltä täältä sälää ohjaamatta ja ymmärtämättä kontekstia. Saatetaan osata näsäviisastella joillain nippeleillä juuri sieltä omasta ydinkiinnostuksen kohteesta, mutta historian lainalaisuuksia tai syy-seuraussuhteita ei ymmärretä lainkaan. Myöskään soveltaminen tai kriittinen vertailu ei onnistu. Käytännössä en myöskään ymmärrä miksi sitä yliopistokoulutusta pitää ylipäätään haastaa. Jos ala kiinnostaa, niin yliopisto-opinnot kannattaa tehdä.

Tuo nyt on vain älyn puutetta ja sitä ei opita yliopistossa. Jos looginen päättelykyky on huono ja kyky johtaa tosiasioista sekä ymmärtää laajoja kokonaisuuksia ei onnistu niin se on järki kun puuttuu. Ja se puuttuu suurimmalta osalta ihmisiä.

Olen samaa mieltä. Mä en näy, että yliopistossa opetettaisiin varsinaisesti mitään, mitä ei voisi oppia myös itse. Haasteena on toki saada apua, jos törmää johonkin, joka on vaikea ymmärtää ja yksinoppimisen vaarana on se, että ymmärtää jotain väärin, eikä sitä huomaa.

Ryhmässä oppimisen etu (oli se sitten koulu tai oma, itsekasattu ryhmä) on mielestäni se, että sitä omaa ajattelua saa haastettua ja joku toinen voi bongata sen virheen, mitä itse ei ole huomannut.

Ja lisäisin vielä, että tutkinto itsessään on vain osoitus siitä, että olet opiskellut alaa ja olet tentein tai muulla tavoin osoittanut, että hallitset tietyt asiat.

Mitä siis olet opiskellut itsenäisesti ja millä osoitat sen, että hallitset alan samalla tavalla kuin maisterintutkinnon siitä suorittanut?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yliopisto-opinnoista 75 % on kirjojen lukemista ja tenttimistä luennoilla kerrotaan asioita joita on myös kirjoissa.

Olen historian maisteri. Historiassa opinnot ovat hyvpin pitkälti kirjojen lukua ja luento-opetusta, jonka nykyisin voi tehdä myös etänä. Aika vähän kampuksella pitää käydä seminaareja lukuunottamatta, joissa juuri vertaisarviointi on tärkein elementti läsnäolopakolle. Historia oppiaineena on luonteeltaan sen kaltainen, että usein ilmaantuu itseoppineita haastamaan yliopistokoulutettuja. Tyypillistä näille itseoppineille on kokonaisuuksien tajun puute. On luettu sieltä täältä sälää ohjaamatta ja ymmärtämättä kontekstia. Saatetaan osata näsäviisastella joillain nippeleillä juuri sieltä omasta ydinkiinnostuksen kohteesta, mutta historian lainalaisuuksia tai syy-seuraussuhteita ei ymmärretä lainkaan. Myöskään soveltaminen tai kriittinen vertailu ei onnistu. Käytännössä en myöskään ymmärrä miksi sitä yliopistokoulutusta pitää ylipäätään haastaa. Jos ala kiinnostaa, niin yliopisto-opinnot kannattaa tehdä.

Tuo nyt on vain älyn puutetta ja sitä ei opita yliopistossa. Jos looginen päättelykyky on huono ja kyky johtaa tosiasioista sekä ymmärtää laajoja kokonaisuuksia ei onnistu niin se on järki kun puuttuu. Ja se puuttuu suurimmalta osalta ihmisiä.

Olen samaa mieltä. Mä en näy, että yliopistossa opetettaisiin varsinaisesti mitään, mitä ei voisi oppia myös itse. Haasteena on toki saada apua, jos törmää johonkin, joka on vaikea ymmärtää ja yksinoppimisen vaarana on se, että ymmärtää jotain väärin, eikä sitä huomaa.

Ryhmässä oppimisen etu (oli se sitten koulu tai oma, itsekasattu ryhmä) on mielestäni se, että sitä omaa ajattelua saa haastettua ja joku toinen voi bongata sen virheen, mitä itse ei ole huomannut.

Ja lisäisin vielä, että tutkinto itsessään on vain osoitus siitä, että olet opiskellut alaa ja olet tentein tai muulla tavoin osoittanut, että hallitset tietyt asiat.

Mitä siis olet opiskellut itsenäisesti ja millä osoitat sen, että hallitset alan samalla tavalla kuin maisterintutkinnon siitä suorittanut?

Tästähän ei ollutkaan kysymys. Vaan siitä, että mitä yliopistossa opetettavaa ei voi oppia itse.

Maallikkohistorian harrastajat yleensä kiinnostuvat jostain asiasta, ja hakevat todisteita, että näin on.

Historiantutkijat pohtivat historianfilosofiaa, lähdekritiikkiä, miten ja miksi joku aineisto on säilynyt, analysoivat eri menetelmillä ja suhteuttavat muihin tutkimuksiin.

Tutkija on aina valmis myöntämään, että alkuoletus oli osin tai kokonaan väärä. Lähtökohta ei siis ole todistaa omaa maailmankuvaa oikeaksi.

Kyse ei ole nippelitiedosta, vaan laajoista kokonaisuuksista. Liukuma näiden välillä on suuri ja hyvin aiheeseen perehtynyt fiktion kirjoittaja voi tulkita mennyttä paremmin kuin kömpelö ja laiska historiantutkija.

Historiantutkimus pohtii paljon sitä, miten tarinat phjaavat mennneisyyskuvaa ja miten eri yleisölle kerrottuna painopisteet muuttuvat.

Tieteellistä kirjoittamista ei käytännössä opi yksin, mutta ei siihen fyysistä läsnäoloa tarvitse.

Digitaalisia ja muitakin humanistisia menetelmiä voi hyvinkin oppia yksin kotona, ihan kuten voi yksin omalla pihalla voi harjoitella vqikka golfia. Mutta jossain vaiheessa käytetty työaika yksin puurtaen käy todella suureksi eikä lopputulos sittenkään vastaa sitä, että oppisi vertaisryhmässä.

Matemaattisen alan tohtorina lähes kaikki on ollut ohjausta vaativaa vaikka itse opiskelu teknisesti olikin sen tyyppistä, että se ei ollut aikaan ja paikkaan sidottua. Yliopisto-opiskelun pohjimmainen tarkoitus on itsenäiseksi tiedemieheksi kehittyminen, vaikka suurin osa ei koskaan tohtoritasoa saavutakaan. Se kehityskulku ei onnistu yksin kotona istumalla vaan perustuu tiedeyhteisössä toimimiseen ja vaatii usein myös jaksoja muissa yliopistoissa ulkomailla, tieteellisissä konferensseissa käymistä ym. tieteellistä kansainvälistä yhteistyötä. Yliopistot ovat tieteellisiä tutkimuslaitoksia jotka samalla tuottavat seuraavan sukupolven tiedemiehet, eivät ammattikouluja (pl. yliopistolliset ammattiin johtavat tutkinnot kuten lääkäri tai lakimies).

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yliopisto-opinnoista 75 % on kirjojen lukemista ja tenttimistä luennoilla kerrotaan asioita joita on myös kirjoissa.

Olen historian maisteri. Historiassa opinnot ovat hyvpin pitkälti kirjojen lukua ja luento-opetusta, jonka nykyisin voi tehdä myös etänä. Aika vähän kampuksella pitää käydä seminaareja lukuunottamatta, joissa juuri vertaisarviointi on tärkein elementti läsnäolopakolle. Historia oppiaineena on luonteeltaan sen kaltainen, että usein ilmaantuu itseoppineita haastamaan yliopistokoulutettuja. Tyypillistä näille itseoppineille on kokonaisuuksien tajun puute. On luettu sieltä täältä sälää ohjaamatta ja ymmärtämättä kontekstia. Saatetaan osata näsäviisastella joillain nippeleillä juuri sieltä omasta ydinkiinnostuksen kohteesta, mutta historian lainalaisuuksia tai syy-seuraussuhteita ei ymmärretä lainkaan. Myöskään soveltaminen tai kriittinen vertailu ei onnistu. Käytännössä en myöskään ymmärrä miksi sitä yliopistokoulutusta pitää ylipäätään haastaa. Jos ala kiinnostaa, niin yliopisto-opinnot kannattaa tehdä.

Tuo nyt on vain älyn puutetta ja sitä ei opita yliopistossa. Jos looginen päättelykyky on huono ja kyky johtaa tosiasioista sekä ymmärtää laajoja kokonaisuuksia ei onnistu niin se on järki kun puuttuu. Ja se puuttuu suurimmalta osalta ihmisiä.

Olen samaa mieltä. Mä en näy, että yliopistossa opetettaisiin varsinaisesti mitään, mitä ei voisi oppia myös itse. Haasteena on toki saada apua, jos törmää johonkin, joka on vaikea ymmärtää ja yksinoppimisen vaarana on se, että ymmärtää jotain väärin, eikä sitä huomaa.

Ryhmässä oppimisen etu (oli se sitten koulu tai oma, itsekasattu ryhmä) on mielestäni se, että sitä omaa ajattelua saa haastettua ja joku toinen voi bongata sen virheen, mitä itse ei ole huomannut.

Ja lisäisin vielä, että tutkinto itsessään on vain osoitus siitä, että olet opiskellut alaa ja olet tentein tai muulla tavoin osoittanut, että hallitset tietyt asiat.

Mitä siis olet opiskellut itsenäisesti ja millä osoitat sen, että hallitset alan samalla tavalla kuin maisterintutkinnon siitä suorittanut?

Olen opiskellut itsenäisesti vaikka mitä, mutta yliopistotutkinto mulla on tekniikan alalta. Se, ei poissulje sitä vaihtoehtoa, etteikö joku olisi niin kiinnostunut tekniikasta, että olisi opiskellut samoja asioita ihan omalla ajalla.

Yksi tapa osoittaa osaaminen on suorittaa se tutkinto, jolloin on virallisesti samalla viivalla muiden alan osaajien kanssa. Toinen tapa olisi varmaan kirjoittaa tieteellisiä julkaisuja, jotka vertaisarvioidaan. Kaljakuppilakeskusteluissa papereilla ja julkaisuilla ei ole merkitystä.

Vierailija kirjoitti:

Matemaattisen alan tohtorina lähes kaikki on ollut ohjausta vaativaa vaikka itse opiskelu teknisesti olikin sen tyyppistä, että se ei ollut aikaan ja paikkaan sidottua. Yliopisto-opiskelun pohjimmainen tarkoitus on itsenäiseksi tiedemieheksi kehittyminen, vaikka suurin osa ei koskaan tohtoritasoa saavutakaan. Se kehityskulku ei onnistu yksin kotona istumalla vaan perustuu tiedeyhteisössä toimimiseen ja vaatii usein myös jaksoja muissa yliopistoissa ulkomailla, tieteellisissä konferensseissa käymistä ym. tieteellistä kansainvälistä yhteistyötä. Yliopistot ovat tieteellisiä tutkimuslaitoksia jotka samalla tuottavat seuraavan sukupolven tiedemiehet, eivät ammattikouluja (pl. yliopistolliset ammattiin johtavat tutkinnot kuten lääkäri tai lakimies).

Mutta vaatiiko se tiettyjen kurssien käymistä, jonkin tutkinnon virallista suorittamista vai voiko aihetta opiskella omaehtoisesti?

Itse näkisin, että tiedeyhteisössä toimiminen on pääosin kuitenkin keskustelua, eikä se vaadi varsinaisesti (jatko-)opiskelijastatusta tai tutkintoa. Artikkeleiden julkaiseminen on tiedeyhteisössä toimimista ja sellaisen voi nyt kirjoittaa periaatteessa kuka vaan.

Se, miksi tutkimus keskittyy yliopistoihin ja tutkimuslaitoksiin johtuu ainakin osittain siitä, että tutkimuslaitteet on kalliita ja tutkimusrahoitusta ei taida yksittäinen ihminen ilman kytköksiä johonkin instanssiin saada.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yliopisto-opinnoista 75 % on kirjojen lukemista ja tenttimistä luennoilla kerrotaan asioita joita on myös kirjoissa.

Olen historian maisteri. Historiassa opinnot ovat hyvpin pitkälti kirjojen lukua ja luento-opetusta, jonka nykyisin voi tehdä myös etänä. Aika vähän kampuksella pitää käydä seminaareja lukuunottamatta, joissa juuri vertaisarviointi on tärkein elementti läsnäolopakolle. Historia oppiaineena on luonteeltaan sen kaltainen, että usein ilmaantuu itseoppineita haastamaan yliopistokoulutettuja. Tyypillistä näille itseoppineille on kokonaisuuksien tajun puute. On luettu sieltä täältä sälää ohjaamatta ja ymmärtämättä kontekstia. Saatetaan osata näsäviisastella joillain nippeleillä juuri sieltä omasta ydinkiinnostuksen kohteesta, mutta historian lainalaisuuksia tai syy-seuraussuhteita ei ymmärretä lainkaan. Myöskään soveltaminen tai kriittinen vertailu ei onnistu. Käytännössä en myöskään ymmärrä miksi sitä yliopistokoulutusta pitää ylipäätään haastaa. Jos ala kiinnostaa, niin yliopisto-opinnot kannattaa tehdä.

Tuo nyt on vain älyn puutetta ja sitä ei opita yliopistossa. Jos looginen päättelykyky on huono ja kyky johtaa tosiasioista sekä ymmärtää laajoja kokonaisuuksia ei onnistu niin se on järki kun puuttuu. Ja se puuttuu suurimmalta osalta ihmisiä.

Olen samaa mieltä. Mä en näy, että yliopistossa opetettaisiin varsinaisesti mitään, mitä ei voisi oppia myös itse. Haasteena on toki saada apua, jos törmää johonkin, joka on vaikea ymmärtää ja yksinoppimisen vaarana on se, että ymmärtää jotain väärin, eikä sitä huomaa.

Ryhmässä oppimisen etu (oli se sitten koulu tai oma, itsekasattu ryhmä) on mielestäni se, että sitä omaa ajattelua saa haastettua ja joku toinen voi bongata sen virheen, mitä itse ei ole huomannut.

Ja lisäisin vielä, että tutkinto itsessään on vain osoitus siitä, että olet opiskellut alaa ja olet tentein tai muulla tavoin osoittanut, että hallitset tietyt asiat.

Mitä siis olet opiskellut itsenäisesti ja millä osoitat sen, että hallitset alan samalla tavalla kuin maisterintutkinnon siitä suorittanut?

Olen opiskellut itsenäisesti vaikka mitä, mutta yliopistotutkinto mulla on tekniikan alalta. Se, ei poissulje sitä vaihtoehtoa, etteikö joku olisi niin kiinnostunut tekniikasta, että olisi opiskellut samoja asioita ihan omalla ajalla.

Yksi tapa osoittaa osaaminen on suorittaa se tutkinto, jolloin on virallisesti samalla viivalla muiden alan osaajien kanssa. Toinen tapa olisi varmaan kirjoittaa tieteellisiä julkaisuja, jotka vertaisarvioidaan. Kaljakuppilakeskusteluissa papereilla ja julkaisuilla ei ole merkitystä.

Paljonko mahtaa olla olemassa maallikon laatimia, vertaisarvioituja (tai siis tutkinnon suorittaneiden käsittelemiä) julkaisuja?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Matemaattisen alan tohtorina lähes kaikki on ollut ohjausta vaativaa vaikka itse opiskelu teknisesti olikin sen tyyppistä, että se ei ollut aikaan ja paikkaan sidottua. Yliopisto-opiskelun pohjimmainen tarkoitus on itsenäiseksi tiedemieheksi kehittyminen, vaikka suurin osa ei koskaan tohtoritasoa saavutakaan. Se kehityskulku ei onnistu yksin kotona istumalla vaan perustuu tiedeyhteisössä toimimiseen ja vaatii usein myös jaksoja muissa yliopistoissa ulkomailla, tieteellisissä konferensseissa käymistä ym. tieteellistä kansainvälistä yhteistyötä. Yliopistot ovat tieteellisiä tutkimuslaitoksia jotka samalla tuottavat seuraavan sukupolven tiedemiehet, eivät ammattikouluja (pl. yliopistolliset ammattiin johtavat tutkinnot kuten lääkäri tai lakimies).

Mutta vaatiiko se tiettyjen kurssien käymistä, jonkin tutkinnon virallista suorittamista vai voiko aihetta opiskella omaehtoisesti?

Itse näkisin, että tiedeyhteisössä toimiminen on pääosin kuitenkin keskustelua, eikä se vaadi varsinaisesti (jatko-)opiskelijastatusta tai tutkintoa. Artikkeleiden julkaiseminen on tiedeyhteisössä toimimista ja sellaisen voi nyt kirjoittaa periaatteessa kuka vaan.

Se, miksi tutkimus keskittyy yliopistoihin ja tutkimuslaitoksiin johtuu ainakin osittain siitä, että tutkimuslaitteet on kalliita ja tutkimusrahoitusta ei taida yksittäinen ihminen ilman kytköksiä johonkin instanssiin saada.

Kyllä kuka tahansa voi julkaista artikkeleita, mutta ne tulee olla tiedeyhteisön kriteereiden mukaisia. Parhaiten kriteerit oppii yliopistolla. Myös artikkelin luotettavuutta lisää mikäli kirjoittajalla on joku akateeminen oppiarvo. Professorin artikkelilla on aina suurempi painoarvo kuin rivimaisterin julkaisulla. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yliopisto-opinnoista 75 % on kirjojen lukemista ja tenttimistä luennoilla kerrotaan asioita joita on myös kirjoissa.

Olen historian maisteri. Historiassa opinnot ovat hyvpin pitkälti kirjojen lukua ja luento-opetusta, jonka nykyisin voi tehdä myös etänä. Aika vähän kampuksella pitää käydä seminaareja lukuunottamatta, joissa juuri vertaisarviointi on tärkein elementti läsnäolopakolle. Historia oppiaineena on luonteeltaan sen kaltainen, että usein ilmaantuu itseoppineita haastamaan yliopistokoulutettuja. Tyypillistä näille itseoppineille on kokonaisuuksien tajun puute. On luettu sieltä täältä sälää ohjaamatta ja ymmärtämättä kontekstia. Saatetaan osata näsäviisastella joillain nippeleillä juuri sieltä omasta ydinkiinnostuksen kohteesta, mutta historian lainalaisuuksia tai syy-seuraussuhteita ei ymmärretä lainkaan. Myöskään soveltaminen tai kriittinen vertailu ei onnistu. Käytännössä en myöskään ymmärrä miksi sitä yliopistokoulutusta pitää ylipäätään haastaa. Jos ala kiinnostaa, niin yliopisto-opinnot kannattaa tehdä.

Ei kai sellainen ihminen, jonka työmarkkina-asema ja monesti koko identiteetti perustuu tutkinnon varaan rupea sanomaan mitään muuta ellei ole erityisen lojaali. Hänen kuuluu juurikin pelotella, paisutella, vähätellä (riippuen siitä mistä puhuu, siis paisutella omaa osaamista ja vähätellä toisten) ja huolellisella äidinkielen käytöllä välittää sellainen kuva, että tutkinto-opiskelussa on taikaa. 

Motiivi on hyvin selvä, joten kriittisesti ajattelevaan ihmiseen ei taida tuollainen "se vain on niin!" perustelu mennä läpi.