Kauniin naisen vanhenemisen kriisi
Olen kaunis nainen. Olin kaunis jo lapsena ja olen koko elämäni saanut kuulla siitä. Olen juuri niitä tyttöjä, joita erinäiset tahot yrittivät houkutella missikisoihin tai malliksi, siis ihan kadulla tuntemattomatkin. En väitä milään tavalla, etteikö kauneudesta olisi ollut etua, ihan varmasti on: olen koko tähänastisen elämäni ajan saanut tuntea, että minusta pidetään ja minua ihaillaan - mikä on ilman muuta vaikuttanut positiivisesti itsentuntooni ja tehnyt minusta itsevarman ihmisen. Olen ollut aina suosittu niin naisten, kuin miestenkin keskuudessa. Opiskelu ja työura on ollut myös menestyksekästä. Minua ei ole koskaan kiusattu tai syrjitty.
Nyt kun olen vähän yli 40 - vuotta ja ulkonäkö alkaa väistämättä muuttumaan, meinaa iskeä hirveä paniikki että mitä nyt... On todella surkeaa, että vaikka olen korkeasti koulutettu ja hyvässä asemassa työelämässä ja minulla on rakastava mies ja perhe, oman ulkonäön rapistuminen vaikuttaa minuun näin voimakkaasti. Pian en olekaan enää se, kenen ulkonäköä ihaillaan ja kenen perään käännytään kadulla katsomaan. Kauhuissani joskus mietin suhtaudutaanko minuun pian eritavalla, kun kauneus on kadonnut: Olenko työelämässä edelleen vaikutusvaltaisessa asemassa, vai jyräävätkö nuoret (kauniit) naiset ohitseni ja rakastaako mieheni minua edelleen kun olen vanha ja kurttuinen? Tiedän, että on todella surkeaa, että itsetuntoni on rakentunut näin ulkonäkökeskeiseksi, sillä ymmärrän toisaalta sen, että minussa on paljon muitakin puolia miksi minusta pidetään ja että olen oikeasti myös ihan fiksu tyyppi.
Nyt kaipaisin vinkkejä, miten päästä pois tästä ulkonäkökeskeisyydestäni itseni suhteen? (Huom: Muiden ihmisten ulkonäkö tai ikä ei ole minulle koskaan ollut tärkeässä asemassa, esim. ystäväni ovat ihan kaiken näköisiä, ikäisiä ja kokoisia ihmisiä). Miten te naiset, joita on ihasteltu läpi elämän olette sopeutuneet siihen että nämä ihailut vähenevät vääjäämättä ja loppuvat kokonaan aikanaan? Miten te olette uudelleen rakentaneet itsetuntonne, kun nämä ihailua aiheuttaneet elementit ovat kadonneet?
Ja toivomus vielä tyttölapsien äideille: Muistakaa kehua tyttöjänne myös muista asioista kuin heidän ulkonäöstään! Kehukaa ja ihailkaa heidän taitoja, osaamista, luonnetta ja sitä kuinka ihania ja mahtavia he ovat juuri sellaisina kuin ovat!
Kommentit (42)
Mä lohdutan sen verran että vaikea väkivaltalapsuus, traumat ja ahdistus sai mut vetäytymään kuoreeni ja olemaan ”elävä kollut” nelikymppiseksi asti ja häpesin itseäni (vaikka olin ihan kaunis). En kokenut olevani minkään arvoinen koska mua oli kohdeltu niin paskasti.
Nelikymppisenä viimein sain irtauduttua paskoista väkivaltavanhemmista - kumpa olisin uskaltanut aikaisemmin - ja puhkesin kukkaan ja aloin toipua.
Olen kohta 46 ja kauniimpi kuin ikinä. Ihan kuin herännyt eloon, silmät loistaa, tukkakin kiiltää.
En voisi olla onnellisempi ja tyytyväisempi.
En nyt mikään instabeibe ole mutta ikäisekseni loistokuosissa!
Ei se AINA mene niin että vanheneminen on kurjaa ja tyyliä ”mitäs tässä, kurjaa on ja kuolemaa odotellessa”. :)
Kaunis nainen on kaunis myös ikääntyessään. Esim Audrey Hepburn.