Toisesta ketjusta järkyttyneenä kysyn, mitä sinulle tulee mieleen sanasta erityislapsi?

Ensimmäisenä tulee mieleen vapaan kasvatuksen hedelmä, jonka vanhemmat haluavat oikeuttaa huonon käytöksen hakemalla haetulla diagnoosilla. Etenkin näin someaikaan saa paljon enemmän tykkäyksiä rankoista erityislapsista kuin normaaleista lapsista.

Vasta toisena tulee mieleen lapsi, jolla on oikeasti jotain poikkeamaa. Ensimmäiset ovat pilanneet näiden maineen.

Vierailija kirjoitti:

Lapsi jolla on jokin päälle päin näkyvä tai näkymätön haaste, jota suurimmalla osalla ikätovereista ei ole. Täytyy sanoa että suhtautuminen aiheeseen on muuttunut erittäin paljon sen jälkeen kun itselleni tuli erityislapsi. Aiemmin minäkin ajattelin että ihmiset hakee lapsilleen muotidiagnooseja, mutta arki erityislapsi kanssa on jotain, mitä ei voi ulkoa päin ymmärtää (tai sitten pitää olla tosi läheinen suhde perheeseen).

Toista ketjua en ole lukenut, joten en tiedä mitä siellä on puhuttu.

Näinpä. Meidän esikoisen kohdalla naapurit ihmettelivät kovasti, miksi niin kiltti ja kohtelias lapsi kulkee taksilla kauempana olevaan kouluun, kun ihan vieressäkin on hyvä koulu. No siinä koulussa ei ollut erityisluokkaa. Anoppi ei koskaan suostunut myöntämään lapsessa olevan mitään vikaa, kun lapsi on "ihan normaali". "Kyllä se aikanaan oppii puhumaan, on ne kaikki oppineet". Meidän lapsen kohdalla oli jopa niin päin, että esim. konttauaisässä hän ei mennyt lähellekään kuumaa uunia, koska aistiyliherkkänä lämpö tuntui niin pahalta jo matkan päähän. Tätäkin pidettiin vain kiltteytenä. 

Toki meidän lapsi oli aika lailla rajatapaus ja erityisluokkaan päädyttiin laajojen tutkimusten jälkeen, kognitiivisten kykyjen ollessa todella epätasaiset. Kuviopäättelyt menivät hetkessä oikein, kun taas yli kolmen sanan sanallise ohjeet olivat todella vaikeita ymmärtää. Hän tarvitsi jonkun sanomaan, ota vihko esille, ota kynä käteen jne. Sitten kun pääsi vauhtiin, niin sujui. Kokeista esimerkki: Hän yleensä osasi kaiken. Kerran tuli tilanne, että puolessa välissä ollutta kysymystä ei osannut. Niinpä hän jätti loputkin vastaamatta, vaikka olisi osannut, koska hänen mielestään ne piti vastata järjestyksessä. 

Tai kun tietyön takia mentiin kirjastoon eri reittiä kuin yleensä, hän alkoi itkeä "väärä tie". 

Hänestä tuli aikuisena huippukoodari. 

Vierailija kirjoitti:

Minä kuulun niihin, jotka eivät pidä erityislapsi- sanasta. Useimmilla tukea tarvitsevilla lapsilla on hyvin kapean sektorin avun tarve, ja muutoin he voivat olla hyvinkin lahjakkaita. On outoa leimata koko lapsi erityiseksi. Erityislapsesi sanoisin ehkä vain kehitysvammaista.

Eikä edes adhd-lapset automaattisesti käyttäydy huonosti. Veljeni on erittäin kiltti ja kohtelias, mutta levoton. Hän hermostuu herkästi, kun asiat ei suju mutta ei tee mitään pahaa eikä ole ikinä koskaan tahallaan rikkonut mitään. Kömpelyyden takia vain asiota rikkoontuu. 

Semmonen lapsi joka saa vanhempansa ongelmiin, esim ryöstää kaupan ja syyttää vanhempia

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Liikaa viljelty sana jolla nykyään saa kaiken anteeksi.

Mitä sillä saa anteeksi?

Mun mielestä pitäisi puhua asioista niiden oikeilla nimillä. Jos lapsella on kuulovamma, miksei voi sanoa, että lapsella on kuulovamma? Jos lapsella on Touretten syndrooma, miksei voi sanoa, että lapsella on Touretten syndrooma? Jos lapsella on adhd, miksei voi sanoa, että lapsella on adhd? Jos lapsella on diabetes, miksei voi sanoa, että lapsella on diabetes? 

Omalla lapsellani on dysmelia enkä mä ole koskaan kutsunut häntä erityislapseksi juuri sen vuoksi, että erityislapsi -sanalla on nykyisin aika ikävä leima.

Lapsen terveysasiat EIVÄT KUULU ULKOPUOLISILLE! Vanhemmilla on vaitiolovelvollisuus lapsen asioista. Vanhemmat ovat sen verran velkaa lapsilleen. Jos lapsen terveysasiat kerrotaan muille niinkuin sinä haluaisit, lapsi on sitten leimaantunut aikuisenakin, vaikka kykenisi muutoin normaalielämään, lapsuudessa saatu leima estää työpaikansaannin, parisuhteen, ystävyyssuhteet jne.

Vierailija kirjoitti:

ongelmia

Erityistä tukea tarvitseva lapsi, jolla voi olla ihan mitä tahansa vaikeasta kehitysvammasta neurologisten poikkeavuuksien kautta aistivammoihin. 

Tulee mieleen väsyneet vanhemmat ja av-ääliöiden kaltaiset ihmiset, jotka ei osaa muuta kuin länkyttää että mitäs teit lapsia ja erityisesti nepsy-lasten kohdalla, että anna sille vaan selkään, niin kyllä se siitä.

Itse rakastan erityislapsia, heissä on jotain niin paljon syvempää ja tuntemisen arvoisempaa kuin ihan tavislapsissa. Ja on maailman hienointa kun erityislapsen kanssa syntyy luottamussuhde, se kun ei ole mitenkään itsestäänselvää.

Levoton lapsi joka hälisee ja pälisee eikä pysy paikallaan sekuntiakaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Liikaa viljelty sana jolla nykyään saa kaiken anteeksi.

Mitä sillä saa anteeksi?

Mun mielestä pitäisi puhua asioista niiden oikeilla nimillä. Jos lapsella on kuulovamma, miksei voi sanoa, että lapsella on kuulovamma? Jos lapsella on Touretten syndrooma, miksei voi sanoa, että lapsella on Touretten syndrooma? Jos lapsella on adhd, miksei voi sanoa, että lapsella on adhd? Jos lapsella on diabetes, miksei voi sanoa, että lapsella on diabetes? 

Omalla lapsellani on dysmelia enkä mä ole koskaan kutsunut häntä erityislapseksi juuri sen vuoksi, että erityislapsi -sanalla on nykyisin aika ikävä leima.

Lapsen terveysasiat EIVÄT KUULU ULKOPUOLISILLE! Vanhemmilla on vaitiolovelvollisuus lapsen asioista. Vanhemmat ovat sen verran velkaa lapsilleen. Jos lapsen terveysasiat kerrotaan muille niinkuin sinä haluaisit, lapsi on sitten leimaantunut aikuisenakin, vaikka kykenisi muutoin normaalielämään, lapsuudessa saatu leima estää työpaikansaannin, parisuhteen, ystävyyssuhteet jne.

Tällainen asennoituminen on ymmärrettävää, mutta valitettavasti se ei ole millään lailla lapsen etu. Kun vanhempi opettaa, että lapsen erityisyys on jotain salattavaa, lapsi oppii kyllä itsekin sitä häpeämään. Lisäksi ympäristöstä tulee jatkuvaa huonoa palautetta lapselle, kun häntä ei ymmärretä.

Tämä on vähän sama asia, kun jenkeissä Down-lapsille tehdään kauneusleikkauksia, joissa ne down-piirteet häivytetään. Sitten nämä vanhemmat kuvittelee, että se oma lapsi olisi jotenkin samalla viivalla muiden kanssa? No ei ole, ne oikeat henkisen puolen erityispiirteet eivät ole kadonneet minnekään.

Lapseni luokalle tuli lapsi erityisluokalta. Itse tunnistin lapsen ongelmat jo ensimmäisinä viikkoina, kun kokemusta vastaavista on, mutta muut lapset ei tietenkään. Ensimmäisen kahden viikon jälkeen tuon lapsen ongelmat alkoi koulussa eskaloitua. Itse osasin omaani ohjata toimimaan kyseisen lapsen kanssa niin, että heille syntyi jopa hetkellinen ystävyyssuhde - mutta kun kaikki muut asiat luokassa kävi tälle erityislapselle niin raskaiksi, ja käytös sen mukaiseksi, en voinut enää omaanikaan kehottaa kuin pysymään kauempana. 

Uskon todellakin, että jos tuolle luokalle olisi voitu kertoa, mikä tuolla lapsella on, ja millaisella käytöksellä ja toimilla tuota lasta voisi tukea pärjäämään luokassa, asiat olisivat voineet päättyä täysin toisin. Nyt tuo lapsi oli luokalla muutaman kuukauden, ja sen jälkeen poistui luokalta, jälleen yhden suuren pettymyksen ja epäonnistumisen kokemuksen kera.

Mun mielestä on tosi vanhanaikaista ajattelua, että erityisyyttä pitäisi hävetä ja piilottaa. Sellainen asia, jota pitää salailla, se lopulta hallitsee kaikkea. Kun taas sellainen, minkä kanssa on sinut, sen kanssa oppii elämään ja se ei enää hallitse kaikkea.

T: ADHD-lapsen ADHD-äiti

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pieni lumihiutale, jonka vanhemmat on laiskoja, vastuuttomia, loisia ja itsekkäitä. 

Pari vuotta sitten olisin vastannut, että lapsi, jolla on erityistarve, esim. vaikeuksia oppimisen tai sosiaalisten taitojen kanssa. Lapsi, joka tarvitsee erityishuomiota.

Olen pahoillani kaikki erityislasten vanhemmat, yritän kuitekin aina ensin suhtautua teihinkin aivan vailla ennakkoluuloa. 

Onkohan sinulla ymmärtämättömällä ihmispololla mitään käsitystä, kuinka lujillle erityislasten vanhemmat joutuvat..

T: Se "laiska" erityislapsen vanhempi

Termin on pilanneet juuri nuo laiskat vanhemmat, jotka eivät jaksa kasvattaa lastaan vaan pitävät villikkoaan "erityisenä". En usko, että edellisen kommentinkaan kirjoittaja halveksuu niitä, joiden lapsella oikeasti on erityistarpeita.

-eri

Ja mistähän kuvittelet erottavasi nämä kaksi ryhmää toisistaan?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Liikaa viljelty sana jolla nykyään saa kaiken anteeksi.

Mitä sillä saa anteeksi?

Mun mielestä pitäisi puhua asioista niiden oikeilla nimillä. Jos lapsella on kuulovamma, miksei voi sanoa, että lapsella on kuulovamma? Jos lapsella on Touretten syndrooma, miksei voi sanoa, että lapsella on Touretten syndrooma? Jos lapsella on adhd, miksei voi sanoa, että lapsella on adhd? Jos lapsella on diabetes, miksei voi sanoa, että lapsella on diabetes? 

Omalla lapsellani on dysmelia enkä mä ole koskaan kutsunut häntä erityislapseksi juuri sen vuoksi, että erityislapsi -sanalla on nykyisin aika ikävä leima.

Lapsen terveysasiat EIVÄT KUULU ULKOPUOLISILLE! Vanhemmilla on vaitiolovelvollisuus lapsen asioista. Vanhemmat ovat sen verran velkaa lapsilleen. Jos lapsen terveysasiat kerrotaan muille niinkuin sinä haluaisit, lapsi on sitten leimaantunut aikuisenakin, vaikka kykenisi muutoin normaalielämään, lapsuudessa saatu leima estää työpaikansaannin, parisuhteen, ystävyyssuhteet jne.

Mun mielestä on tosi vanhanaikaista ajattelua, että erityisyyttä pitäisi hävetä ja piilottaa. Sellainen asia, jota pitää salailla, se lopulta hallitsee kaikkea. Kun taas sellainen, minkä kanssa on sinut, sen kanssa oppii elämään ja se ei enää hallitse kaikkea.

T: ADHD-lapsen ADHD-äiti

Ei se, että diagnoosia ei kerrota ulkopuolisille ole häpeämistä ja piilottamista. Jos ulkopuoliset tietävät diagnoosin, lapsen vähätkin kaverit kaikkoavat, alkavat kiusaamaan ja vanhemmat kieltävät yhdessä leikkimisen.

Itse olen tiennyt diagnoosini syntymästäni lähtien. Siitä on kerrottu myös muille. Se ei ole mitenkään auttanut minua elämässäni, olen täysin syrjäytynyt. Diagnoosini ja sairauteni hallitsee minua, se määrää ja määrittelee elämässäni KAIKEN, ei siitä ole mitään hyötyä vaikka diagnoosi on kerrottu koko pitäjälle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Liikaa viljelty sana jolla nykyään saa kaiken anteeksi.

Mitä sillä saa anteeksi?

Mun mielestä pitäisi puhua asioista niiden oikeilla nimillä. Jos lapsella on kuulovamma, miksei voi sanoa, että lapsella on kuulovamma? Jos lapsella on Touretten syndrooma, miksei voi sanoa, että lapsella on Touretten syndrooma? Jos lapsella on adhd, miksei voi sanoa, että lapsella on adhd? Jos lapsella on diabetes, miksei voi sanoa, että lapsella on diabetes? 

Omalla lapsellani on dysmelia enkä mä ole koskaan kutsunut häntä erityislapseksi juuri sen vuoksi, että erityislapsi -sanalla on nykyisin aika ikävä leima.

Lapsen terveysasiat EIVÄT KUULU ULKOPUOLISILLE! Vanhemmilla on vaitiolovelvollisuus lapsen asioista. Vanhemmat ovat sen verran velkaa lapsilleen. Jos lapsen terveysasiat kerrotaan muille niinkuin sinä haluaisit, lapsi on sitten leimaantunut aikuisenakin, vaikka kykenisi muutoin normaalielämään, lapsuudessa saatu leima estää työpaikansaannin, parisuhteen, ystävyyssuhteet jne.

Minäkin olen sitä mieltä, että niitä terveysasioita ei todellakaan kuulu toitottaa esim somessa. Jos vertaistukea kaipaa, niin löytyy kyllä salaisiakin ryhmiä. Tai vaikkapa tällainen anonyymi palsta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Liikaa viljelty sana jolla nykyään saa kaiken anteeksi.

Mitä sillä saa anteeksi?

Mun mielestä pitäisi puhua asioista niiden oikeilla nimillä. Jos lapsella on kuulovamma, miksei voi sanoa, että lapsella on kuulovamma? Jos lapsella on Touretten syndrooma, miksei voi sanoa, että lapsella on Touretten syndrooma? Jos lapsella on adhd, miksei voi sanoa, että lapsella on adhd? Jos lapsella on diabetes, miksei voi sanoa, että lapsella on diabetes? 

Omalla lapsellani on dysmelia enkä mä ole koskaan kutsunut häntä erityislapseksi juuri sen vuoksi, että erityislapsi -sanalla on nykyisin aika ikävä leima.

Lapsen terveysasiat EIVÄT KUULU ULKOPUOLISILLE! Vanhemmilla on vaitiolovelvollisuus lapsen asioista. Vanhemmat ovat sen verran velkaa lapsilleen. Jos lapsen terveysasiat kerrotaan muille niinkuin sinä haluaisit, lapsi on sitten leimaantunut aikuisenakin, vaikka kykenisi muutoin normaalielämään, lapsuudessa saatu leima estää työpaikansaannin, parisuhteen, ystävyyssuhteet jne.

EIHÄN ”ERITYISLASTEN” VANHEMMAT MUUTA TEEKKÄÄN KUN HUUTAVAT SITÄ ERITYISYYTTÄ KOKO AJAN. Olkaakin kilttejä ja pitäkää suu kiinni, puhukaa ammattilaisten kanssa, jättäkää suku, naapurit, kaveripiiri rauhaan, ja pitäkää se kaikkia kiusaava erityisenne kotona. Kiitos!

T. Erityisiin väsyneet suvustanne, kaveripiiristänne, harrastuspuiiristänne, pihalta, jne.....

Tiedän mikä on erityislapsi. Ongelmat voivat olla hyvin monenlaisia. Olen ollut sellasessa paikassa töissä, jossa heitä oli. Usein sellasen lapsen kanssa vanhemmat myös tarvitsevat erityisesti tukea.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Liikaa viljelty sana jolla nykyään saa kaiken anteeksi.

Mitä sillä saa anteeksi?

Mun mielestä pitäisi puhua asioista niiden oikeilla nimillä. Jos lapsella on kuulovamma, miksei voi sanoa, että lapsella on kuulovamma? Jos lapsella on Touretten syndrooma, miksei voi sanoa, että lapsella on Touretten syndrooma? Jos lapsella on adhd, miksei voi sanoa, että lapsella on adhd? Jos lapsella on diabetes, miksei voi sanoa, että lapsella on diabetes? 

Omalla lapsellani on dysmelia enkä mä ole koskaan kutsunut häntä erityislapseksi juuri sen vuoksi, että erityislapsi -sanalla on nykyisin aika ikävä leima.

Lapsen terveysasiat EIVÄT KUULU ULKOPUOLISILLE! Vanhemmilla on vaitiolovelvollisuus lapsen asioista. Vanhemmat ovat sen verran velkaa lapsilleen. Jos lapsen terveysasiat kerrotaan muille niinkuin sinä haluaisit, lapsi on sitten leimaantunut aikuisenakin, vaikka kykenisi muutoin normaalielämään, lapsuudessa saatu leima estää työpaikansaannin, parisuhteen, ystävyyssuhteet jne.

EIHÄN ”ERITYISLASTEN” VANHEMMAT MUUTA TEEKKÄÄN KUN HUUTAVAT SITÄ ERITYISYYTTÄ KOKO AJAN. Olkaakin kilttejä ja pitäkää suu kiinni, puhukaa ammattilaisten kanssa, jättäkää suku, naapurit, kaveripiiri rauhaan, ja pitäkää se kaikkia kiusaava erityisenne kotona. Kiitos!

T. Erityisiin väsyneet suvustanne, kaveripiiristänne, harrastuspuiiristänne, pihalta, jne.....

En ole koskaan kuullut erityislapsen vanhemman sanovan sanaa erityislapsi tai muuten puhuvan lapsensa haasteista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Liikaa viljelty sana jolla nykyään saa kaiken anteeksi.

Mitä sillä saa anteeksi?

Mun mielestä pitäisi puhua asioista niiden oikeilla nimillä. Jos lapsella on kuulovamma, miksei voi sanoa, että lapsella on kuulovamma? Jos lapsella on Touretten syndrooma, miksei voi sanoa, että lapsella on Touretten syndrooma? Jos lapsella on adhd, miksei voi sanoa, että lapsella on adhd? Jos lapsella on diabetes, miksei voi sanoa, että lapsella on diabetes? 

Omalla lapsellani on dysmelia enkä mä ole koskaan kutsunut häntä erityislapseksi juuri sen vuoksi, että erityislapsi -sanalla on nykyisin aika ikävä leima.

Lapsen terveysasiat EIVÄT KUULU ULKOPUOLISILLE! Vanhemmilla on vaitiolovelvollisuus lapsen asioista. Vanhemmat ovat sen verran velkaa lapsilleen. Jos lapsen terveysasiat kerrotaan muille niinkuin sinä haluaisit, lapsi on sitten leimaantunut aikuisenakin, vaikka kykenisi muutoin normaalielämään, lapsuudessa saatu leima estää työpaikansaannin, parisuhteen, ystävyyssuhteet jne.

EIHÄN ”ERITYISLASTEN” VANHEMMAT MUUTA TEEKKÄÄN KUN HUUTAVAT SITÄ ERITYISYYTTÄ KOKO AJAN. Olkaakin kilttejä ja pitäkää suu kiinni, puhukaa ammattilaisten kanssa, jättäkää suku, naapurit, kaveripiiri rauhaan, ja pitäkää se kaikkia kiusaava erityisenne kotona. Kiitos!

T. Erityisiin väsyneet suvustanne, kaveripiiristänne, harrastuspuiiristänne, pihalta, jne.....

Surullista mutta tuohan on se toinen puoli. Kaikkien pitäisi keskittyä sitä yhtä tai kahta riehuva ymmärtämään. Oikeat vammat ymmärrän mutta hermoheikkoja mukuloita, joita suku ja ystävät ivat seuranneet koko elämän, ja nähneet sen kasvatuksen ja laiminlyönnin, sitten pitäisi olla varpaillaan sen takia kun aikuinen ei viitsinyt olla aikuinen .

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Liikaa viljelty sana jolla nykyään saa kaiken anteeksi.

Mitä sillä saa anteeksi?

Mun mielestä pitäisi puhua asioista niiden oikeilla nimillä. Jos lapsella on kuulovamma, miksei voi sanoa, että lapsella on kuulovamma? Jos lapsella on Touretten syndrooma, miksei voi sanoa, että lapsella on Touretten syndrooma? Jos lapsella on adhd, miksei voi sanoa, että lapsella on adhd? Jos lapsella on diabetes, miksei voi sanoa, että lapsella on diabetes? 

Omalla lapsellani on dysmelia enkä mä ole koskaan kutsunut häntä erityislapseksi juuri sen vuoksi, että erityislapsi -sanalla on nykyisin aika ikävä leima.

Lapsen terveysasiat EIVÄT KUULU ULKOPUOLISILLE! Vanhemmilla on vaitiolovelvollisuus lapsen asioista. Vanhemmat ovat sen verran velkaa lapsilleen. Jos lapsen terveysasiat kerrotaan muille niinkuin sinä haluaisit, lapsi on sitten leimaantunut aikuisenakin, vaikka kykenisi muutoin normaalielämään, lapsuudessa saatu leima estää työpaikansaannin, parisuhteen, ystävyyssuhteet jne.

EIHÄN ”ERITYISLASTEN” VANHEMMAT MUUTA TEEKKÄÄN KUN HUUTAVAT SITÄ ERITYISYYTTÄ KOKO AJAN. Olkaakin kilttejä ja pitäkää suu kiinni, puhukaa ammattilaisten kanssa, jättäkää suku, naapurit, kaveripiiri rauhaan, ja pitäkää se kaikkia kiusaava erityisenne kotona. Kiitos!

T. Erityisiin väsyneet suvustanne, kaveripiiristänne, harrastuspuiiristänne, pihalta, jne.....

En ole koskaan kuullut erityislapsen vanhemman sanovan sanaa erityislapsi tai muuten puhuvan lapsensa haasteista.

Ja sitäei tapahdu koskaan, kun sinä et ole kuullut. Minäkään en ole tavannut Obamaa koskaan, mutta ymmärrän, että on satojatuhansia jotka ovat. Eli mikä on pointtisi kun sitä joja ketjussa hiet?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Liikaa viljelty sana jolla nykyään saa kaiken anteeksi.

Mitä sillä saa anteeksi?

Mun mielestä pitäisi puhua asioista niiden oikeilla nimillä. Jos lapsella on kuulovamma, miksei voi sanoa, että lapsella on kuulovamma? Jos lapsella on Touretten syndrooma, miksei voi sanoa, että lapsella on Touretten syndrooma? Jos lapsella on adhd, miksei voi sanoa, että lapsella on adhd? Jos lapsella on diabetes, miksei voi sanoa, että lapsella on diabetes? 

Omalla lapsellani on dysmelia enkä mä ole koskaan kutsunut häntä erityislapseksi juuri sen vuoksi, että erityislapsi -sanalla on nykyisin aika ikävä leima.

Lapsen terveysasiat EIVÄT KUULU ULKOPUOLISILLE! Vanhemmilla on vaitiolovelvollisuus lapsen asioista. Vanhemmat ovat sen verran velkaa lapsilleen. Jos lapsen terveysasiat kerrotaan muille niinkuin sinä haluaisit, lapsi on sitten leimaantunut aikuisenakin, vaikka kykenisi muutoin normaalielämään, lapsuudessa saatu leima estää työpaikansaannin, parisuhteen, ystävyyssuhteet jne.

EIHÄN ”ERITYISLASTEN” VANHEMMAT MUUTA TEEKKÄÄN KUN HUUTAVAT SITÄ ERITYISYYTTÄ KOKO AJAN. Olkaakin kilttejä ja pitäkää suu kiinni, puhukaa ammattilaisten kanssa, jättäkää suku, naapurit, kaveripiiri rauhaan, ja pitäkää se kaikkia kiusaava erityisenne kotona. Kiitos!

T. Erityisiin väsyneet suvustanne, kaveripiiristänne, harrastuspuiiristänne, pihalta, jne.....

En ole koskaan kuullut erityislapsen vanhemman sanovan sanaa erityislapsi tai muuten puhuvan lapsensa haasteista.

Ja sitäei tapahdu koskaan, kun sinä et ole kuullut. Minäkään en ole tavannut Obamaa koskaan, mutta ymmärrän, että on satojatuhansia jotka ovat. Eli mikä on pointtisi kun sitä joja ketjussa hiet?

Jotkut väittävät, että erityislasten vanhemmat puhuvan lastensa haasteista kaikille vastaantulijoille. Todellisuudessa he ovat niin uupuneita ja heillä on kädet täynnä sen lapsen kaitsemista, että he eivät todellakaan elä haasteita vielä uudestaan puhumalla niistä.

Olen työni kautta havainnut,että sekä käytös- että oppimisvaikeuksia on saman perheen lapsissa. Näin ollen taustalla täytyy olla joko genettisiä piirteitä vanhemmilta tai sitten perheen kasvatusympäristön vaikutus. Usein varmasti sekä että.

Luin sitä toista ketjua, enkä ymmärtänyt mikä siinä oli niin järkyttävää.

Kuuro, sokea, liikuntarajoitteinen, ehkä vaikea puhehäiriö, lukihäiriö, kaikki lapset jotka tarvitsevat lisää tukea.