Toisesta ketjusta järkyttyneenä kysyn, mitä sinulle tulee mieleen sanasta erityislapsi?

Sisarukseni. Juuri mitään positiivista sanottavaa ei ole hänestä enää nykyään koska on menettänyt sairauden tuntonsa ja kaikki apu on vainoamista ja kiusaamista. On myös ollut lapsesta asti aggressiivinen ja väkivaltainen menettäessään hermot eikä osaa hallita itseään. Välissä meni jo monta vuotta että ei ollut mutta ei ole kauaa kun yritti käydä päälle. Tämän seurauksena katkaisin välit lopullisesti.

Yhteen vetona voisin todeta että raskaita, rasittavia ja vaikeita. Jopa pelottavia. Sisarukselleni on saatu kaikki mahdolliset tuet, avut ja terapiat pienestä asti ja hänellä on koulutus työhön jota voi tehdä ja kaikki sujui hyvin vuosikausia mutta silti nyt nuorena aikuisena meno on pahempaa kuin koskaan ennen. Jonkunlainen hoito olisi varmaan paikallaan mutta en tiedä mitä hyötyisi siitä kun hänellä ei ole omasta mielestään mitään ongelmia vaikka diagnooseja on vino pino.

Pitääkö sitä haaste sanaa käyttää joka asiassa yleensä? Joskus toisinaan asiat on oikeasti hankalia, vaativia, vaikeita..?

Ei mitään tiettyä. Erityislapsia on laidasta laitaan. Jotkut pitää omaansa erityislapsena, koska on laiska ja huonokäytöksinen. Sellainenkin voi koulun näkökulmasta olla erityislapsi erityisine tukineen. Toisessa ääripäässä on mielenterveysongelmaiset, kehitysvammaiset, neurologiset sos.em. haasteet, oppimisen pulmat jne. Siis ihan kaikkea löytyy termin "erityislapsi" alta. Erityislapsi voi olla vanhemmille helppokin tai sitten koko perheen mullistava ja todella raskas.

Miksi täällä jotkut loukkaantuu ja alentuu haukkumaan muita, kun kysyttiin "mitä sinulle tulee mieleen..."? Eihän siihen ole oikeaa vastausta, siinä kysytään mielikuvia. Lopettakaa toisten haukkuminen.

Vai saako erityisvanhemmat haukkua muita? Sekö oli ketjun tarkoitus? 

Vierailija kirjoitti:

Miksi täällä jotkut loukkaantuu ja alentuu haukkumaan muita, kun kysyttiin "mitä sinulle tulee mieleen..."? Eihän siihen ole oikeaa vastausta, siinä kysytään mielikuvia. Lopettakaa toisten haukkuminen.

Vai saako erityisvanhemmat haukkua muita? Sekö oli ketjun tarkoitus? 

En ole koskaan kuullut erityisvanhemman haukkuvan muita.

ap

Jokin (neurologinen) poikkeama lapsella, esim ADHD tai asperger. Kehitys- ja liikuntavammat ovat mielestäni eri asia, mutta voin olla väärässäkin.

Lähipiiriin kuuluu perhe, joilla on asperger-lapsi. Tiedän että perheellä on ollut välillä tosi vaikeaa eikä lapsi pysty esim. käymään tavallista koulua (käy sairaalakoulua), mutta ei ne ongelmat ulkopuoliselle juuri näy. Lapsi on vieraiden seurassa ujon oloinen, mutta kiva ja hyväkäytöksinen poika.

Vierailija kirjoitti:

Kaunisteltu nimi todella vaikealle lapselle.

Entisaikoina hänet olisi laitettu joko apukouluun tai tarkkailuluokalle riippuen tapauksen luonteesta. Vaikemmissa tapauksissa vanhemmat joutuvat huolehtimaan hänestä koko aikuisiän.

Ennen oli B-mielisairaaloita joissa asui milloin minkäkinlaista väkeä.

Mulla on ihana 6-vuotias tytär, hän on aivan erityinen ja tarvitsee paljon tukea jotta hänestä tulisi juuri sellainainen kuin hän on. Eikä mikään syrjääntynyt tai sekopää. Sillä tavalla erityinen.. en tiedä mitä se virallisesti on.

"Erityislapsia" on ollut aina ja nykykriteereillä heitä olisi todennäköisesti vieläkin enemmän "vanhoina hyvinä aikoina".

Moni varmasti olisi toivonut täysin terveen lapsen kuin erityislapsen. Jännää, että joku kadehtii tuollaisestakin. Suomessa todellakin kateus on vahvempaa kuin kiima. Toisten vammojakin kadehditaan. Huoh.

Ensimmäinen mielikuva valitettavasti on lapsi, joka käyttäytyy muita kunnioittamatta. Lyö, hakkaa, kuristaa, haukkuu päiväkoti/koulukaverit. Aikuisille selittää silmät hehkuen ei se ollut mun vika.

Kun mietin asiaa tarkemmin, toinen mielikuva on lapsi, joka on kaikkien kaveri. Osaa pyytää anteeksi, jos tulee aihetta. Osaa sopia ja unohtaa riidat, näkee myös oman huonon käytöksen eikä syytä kaikkia muita pelkästään. Omaa kauniit käytöstavat, on kohtelias ja ihana.

Molemmissa näissä mielikuvissa tulee mieleeni samanikäinen, samaa sukupuolta ja saman diagnoosin omaavat. Toisella vanhemmat hyväksyy haasteet, hakee ja ottaa apua vastaan. Toisessa kielletään kaikki ja syytetään muita oman lapsen huonosta käytöksestä.

Vierailija kirjoitti:

Jokin (neurologinen) poikkeama lapsella, esim ADHD tai asperger. Kehitys- ja liikuntavammat ovat mielestäni eri asia, mutta voin olla väärässäkin.

Lähipiiriin kuuluu perhe, joilla on asperger-lapsi. Tiedän että perheellä on ollut välillä tosi vaikeaa eikä lapsi pysty esim. käymään tavallista koulua (käy sairaalakoulua), mutta ei ne ongelmat ulkopuoliselle juuri näy. Lapsi on vieraiden seurassa ujon oloinen, mutta kiva ja hyväkäytöksinen poika.

Kyllä liikuntavammainen, kuulovammainen, näkövammainen, diabeteslapsi, sydänvikainen, munuaisvikainen, raajapuutoksinen, raajojen epämuodostuman omaava, leukemiaa sairastava ja ihan millä tavalla tahansa erityistä tukea tarvitseva lapsi on myös erityistarvelapsi eli lyhennettynä erityislapsi.

Vierailija kirjoitti:

"Erityislapsia" on ollut aina ja nykykriteereillä heitä olisi todennäköisesti vieläkin enemmän "vanhoina hyvinä aikoina".

Moni varmasti olisi toivonut täysin terveen lapsen kuin erityislapsen. Jännää, että joku kadehtii tuollaisestakin. Suomessa todellakin kateus on vahvempaa kuin kiima. Toisten vammojakin kadehditaan. Huoh.

Missä joku kadehtii? Voitko siteerata, kiitos.

Vierailija kirjoitti:

Sellainen lapsi, joka ei pysty kognitiivisten kykyjen puutteiden samaan kuin ikäisensä. Monet ongelmat ovat synnynnäisiä ja neurologisia. Vaativat aikaa, huomiota ja tukea paljon enemmän kuin ns.terveet lapset.

Korjaan sen verran, että kognitiiviset kyvyt voivat myös olla normaalit tai jopa yli normaalin (autismin kirjo, adhd) eli vaikka ongelmat sosiaalisemotionaalisia tai tarkkaavuudessa niin vaikeuttavat oppimista vaikkei kognitiivisesti olisi heikompi. 

Lapsi, jolla on fyysinen tai henkinen ongelma, johon hän toivottavasti saa apua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsi jolla on jokin päälle päin näkyvä tai näkymätön haaste, jota suurimmalla osalla ikätovereista ei ole. Täytyy sanoa että suhtautuminen aiheeseen on muuttunut erittäin paljon sen jälkeen kun itselleni tuli erityislapsi. Aiemmin minäkin ajattelin että ihmiset hakee lapsilleen muotidiagnooseja, mutta arki erityislapsi kanssa on jotain, mitä ei voi ulkoa päin ymmärtää (tai sitten pitää olla tosi läheinen suhde perheeseen).

Toista ketjua en ole lukenut, joten en tiedä mitä siellä on puhuttu.

Kyseessä on se ketju, jossa sen ketjun aloittaja on burnoutin partaalla erityislapsiarjen kanssa. Ellet halua järkyttyä, en suosittele lukemaan sitä. Se on alusta loppuun järkyttävä.

Mitä siinä nyt niin uutta ja ihmeellistä on?

Linkki alkuperäiseen ketjuun?

Ongelmalapsi vielä ongelmallisemmilla vanhemmilla. Ällistyttävän usein perheessä on ammennettu geenipoolin pohjilta ja useita sisaruksia erityislapsia.

Tulevat järjettömän kalliiksi yhteiskunnalle ratsastusterapioineen ym. hömppineen, joista normaalien lasten vanhemmat joutuvat itse maksamaan.

Aiheuttavat kouluissa isoja ongelmia muiden lapsien opiskelulle inkluusion ja integroinnin takia.

Vierailija kirjoitti:

Erityislapsi tarkoittaa erityistä tukea päiväkodissa ja koulussa tarvitsevaa lasta.

Syy tuen tarpeelle voi olla melkein mitä vain, diabeteksesta kuulovammaan, liikuntaesteestä autismiin, kehitysvammasta psyykkiseen oireiluun.

On hemmetin typerää luokitella kaikki erityislapset samanlaisiksi. Tässäkin ketjussa on muutama kommentoija, joilla ei ole tietoa, mutta sitäkin enemmän ilkeyttä ja ennakkoluuloja. Pidän teitå ala-mittaisina ihmisinä henkisessä mielessä.

Ja noin lumihiutale taas tuomitsi kaikki jotka uskaltavat olla hiukankaan erimieltä. Hienoa! Ei ihme, että se oma lapsi on ”erityislapsi”.

Joko kehitysvammaisen sievistely tai sitten jollakin tapaa rajautunut verrattuna normaaliin kuten oletan terminä tarkoittavankin.