Keskenmenon kokeneet kuumeilijat - kokemuksia

Mesenius: Tuli kyllä varsinkin sen toisen lääkkeen jälkeen klönttejä ja hyytymiä mutta silti tavaraa jäi reilusti. Itse tosiaan luulin silloin että kaikki tuli ulos. Kaavinnan jälkeenkin kun heräsin ja kävin vessassa niin tuli kananmunan kokoinen klöntti jotain hyytyneen veren näköistä pönttöön voin sanoa että ei ollu kiva kokemus :/.

Kukkaistyttö: Onnittelinkin sua jo tuolla yritys päällä 2014 ryhmässä mutta vielä kerran ONNEA ja tarrasukkia! Tulee itsellekkin sellanen olo että vielä on mahdollista se vauva meillekkin...

Kiitos paljon, tänään jo vahvempi viiva, kai se on pakko uskoa, pelottaa silti <3

Kukkaistyttö88 yk7, km jk yk3, plussa 25.9. (DPO14), RV 4+0

Heippa, ensimmäistä tääläkin yritetään ja biologinen kellokin tikittää jo päässä. Minulla takana vajaa pari kuukautta sitten kohdunulkoinen raskaus. Kirjoittelin aikanaan heinäkuisissa murheistani kun alkuraskaus meni tiputteluvuotoa murehtien. 7+3 vuoto muuttui runsaammaksi ja hakeuduin lääkäriin. Minut leikattiin kiireellisenä ja samalla jouduttiin poistamaan munatorvi jossa raskausmateriaali oli. Sairaalassa olin 3 päivää, saikulla kaikkiaan viikon. Hcg oli parhaimmillaan 13000, mutta laski lähes nolliin reilussa viikossa. Parin viikon päästä raskaustesti näytti negaa. Sairaalassa henkilökunta oli aivan ihanan sydämellisiä, samaten neuvolassa kun kävin tarkastuskäynnillä. Niille tyypeille kannattaa oikeasti puhua ajatuksistaan ja tietenkin sille omalle kumppanille!

Meille oli selvää että uutta yritystä perään heti kun lupa on. Nyt jännäilen loppukiertoa olisiko tärpännyt uudelleen!

Surullinen saa olla, kukaan muu ei voi ymmärtää sitä tunnemylläkkää mikä sisällä on. Ajattelin ensin, että en puhu tästä muille ja selviän itsekseni. Nyt kun aikaa on vähän kulunut, olen kertonut muutamalle ystävälle ja todennut että puhuminen kyllä auttaa.

Voimia ja jaksamista sinulle kaavintaan ja siitä toipumiseen. Toivottavasti parantuminen tapahtuu nopeasti ja omat tunteet sekenevät! Vaikka maailma hetkeksi romahtaakin, toivoa on silti vielä!

Mulla on takana nyt kaksi keskenmenoa. Ensimmäinen viime elokuussa ja toinen nyt joulukuussa. Esikoista myös yritetään ja yhteensä yritystä takana viimeiset 2 vuotta.

Elokuussa keskenmeno alkoi itsestään rv 6+6. Tulin nopeasti uudelleen raskaaksi ja raskauden edetessä malttamattomana varasin varhaisultran joulukuussa. Surukseni siellä todettiin tuulimuna rv 7+6. Sitten sain viikon odotella, jos keskenmeno alkaisi itsestään. Koska vuoto ei alkanut, kättärillä annettiin keskeytyslääkkeet seuraavalla viikolla rv 8+5 ja otin lääkkeet kotona. Mulla vuotoa tuli n. 2,5 viikkoa ja reilun viikon verran runsaasti ja kovien kipujen kanssa. Huomenna teen raskaustestin, joka toivottavasti näyttää negaa. Odotan menkkojen alkavan 1,5 - 2 viikon kuluessa ja sen jälkeen alkaa taas yrittäminen.

Ymmärrän tunteen tuosta omasta "viallisuudesta". Olen paljon murehtinut ja pohtinut sitä myös, mikä minussa on vialla, vaikka näennäisesti mitään vikaa ei ole ja tarkemminhan asiaa vasta aletaan tutkimaan, jos takana on 3 peräkkäistä keskenmenoa. Kättärillä on kovasti vaan vakuuteltu, että mulla on vain todella huono tuuri ja tämä on tosi yleistä. Yritän uskoa sen.

Mulla on ihana mies, jonka kanssa ollaan itketty yhdessä ja hän on ollut joka lääkärinkäynnillä mukana ja todella vahva tuki. Kyllä nämä kokemukset niin rajuja henkisesti ja fyysisesti ovat olleet, että en kyllä olis tässä ilman omaa miestä. Olen myös löytänyt apua, kun olen kirjoittanut omista tunteista (olen muusikko ja teen biisejä) ja musiikin kuuntelu on myöskin ollut terapeuttista. Ekasta keskenmenosta puhuin paljonkin ihmisten kanssa, mutta tästä toisesta en ole halunnut puhua. Jotenkin nyt on olo vielä herkempi ja tiedän, että en voi jutella aiheesta vieläkään ilman isoja tunnekuohuja. Ekan keskenmenon jälkeen multa kysyttiin paljon tyhmiä (ja loukkaaviakin) kysymyksiä, joten nyt oon halunnu minimoida kaiken ärsytyksen ja keskittyä seuraavaan yritykseen ja siihen, että jaksan päivästä toiseen. Niille, jotka tiesi tästä toisesta keskenmenosta on mies viestinnyt, että hänen kanssaan voi asiasta puhua, mutta minä en halua puhua asiasta. Onneksi tätä pyyntöä on kunnioitettu. Uskon, että kun ens kuussa kuumeilu taas alkaa, niin se valo arkeen alkaa taas pikkuhiljaa löytymään. Voimia teille kovasti! <3

Heippa.. Täällä toiveissa toinen lapsi. Mulla tuli viime vuonna 2 keskenmenoa. Ensimmäinen huhti-toukokuun vaihteessa siitä vuosin 8 viikkoa! Siitä en niin surrut, kun en edes tiennyt raskaudesta, raskaustestit eivät koskaan plussaa näyttäneet, mutta verikokeissa sitten ilmeni kun yksi yö piti lähteä jäätävien alavatsakipujen takia päivystykseen.

 Toinen raskaus oli sitten ihana yllätys hääpäivän korvilla syyskuussa, mutta kesken meni 4 päivää myöhemmin. Siitä oli alusta asti hyvin epäilevät fiilikset kyllä. Tosi hentoinen viiva ja jatkuvat alavatsakivut, ja kun tein parin päivän päästä uuden testin siihen hädintuskin tuli mitään viivaa ja siitä pari päivää alkoikin vuoto. Se kesti tällä kertaa onneksi vain 7 päivää, tuon jälkeen olin pitkään ihan maassa, olin kerennyt innostua kuitenkin, vaikka aistin että kaikki ei ehkä ole hyvin. 

Nyt tällä hetkellä aika nollassa vauvakuumeet ja mennään nyt tämä alkuvuosi ainakin ajatuksella että meillä on jo yksi ihana ja jos ei muita meille suoda eletään sen kanssa. Pientä muodonmuutos/elämänmuutos projektia tässä on nyt päällä ja ihan hyvä, meinasi kyllä joulukuun alusta pää hajota kun monet tuttavat plussistaan ilmoittelivat tasaiseen tahtiin, vaikka onnellinen olen kaikkien puolesta.

Nyt tammikuussa meille tuli täyteen vuosi yrittämisestä, esikko on 1,5 v ja jos meille toinen on tulossa niin toivoisin että ennen kun pikkuneiti täyttää 3v.

rankkoja kokemuskia teillä tautalla :( paljon tsemppiä ja voimia <3 toivottavasti tänä vuonna plussia paukkuis ja kyytiläiset pysyis matkassa loppuun asti <3

Heippa.. Täällä toiveissa toinen lapsi. Mulla tuli viime vuonna 2 keskenmenoa. Ensimmäinen huhti-toukokuun vaihteessa siitä vuosin 8 viikkoa! Siitä en niin surrut, kun en edes tiennyt raskaudesta, raskaustestit eivät koskaan plussaa näyttäneet, mutta verikokeissa sitten ilmeni kun yksi yö piti lähteä jäätävien alavatsakipujen takia päivystykseen.

 Toinen raskaus oli sitten ihana yllätys hääpäivän korvilla syyskuussa, mutta kesken meni 4 päivää myöhemmin. Siitä oli alusta asti hyvin epäilevät fiilikset kyllä. Tosi hentoinen viiva ja jatkuvat alavatsakivut, ja kun tein parin päivän päästä uuden testin siihen hädintuskin tuli mitään viivaa ja siitä pari päivää alkoikin vuoto. Se kesti tällä kertaa onneksi vain 7 päivää, tuon jälkeen olin pitkään ihan maassa, olin kerennyt innostua kuitenkin, vaikka aistin että kaikki ei ehkä ole hyvin. 

Nyt tällä hetkellä aika nollassa vauvakuumeet ja mennään nyt tämä alkuvuosi ainakin ajatuksella että meillä on jo yksi ihana ja jos ei muita meille suoda eletään sen kanssa. Pientä muodonmuutos/elämänmuutos projektia tässä on nyt päällä ja ihan hyvä, meinasi kyllä joulukuun alusta pää hajota kun monet tuttavat plussistaan ilmoittelivat tasaiseen tahtiin, vaikka onnellinen olen kaikkien puolesta.

Nyt tammikuussa meille tuli täyteen vuosi yrittämisestä, esikko on 1,5 v ja jos meille toinen on tulossa niin toivoisin että ennen kun pikkuneiti täyttää 3v.

rankkoja kokemuskia teillä tautalla :( paljon tsemppiä ja voimia <3 toivottavasti tänä vuonna plussia paukkuis ja kyytiläiset pysyis matkassa loppuun asti <3

Marjamiini, miten kaavinta meni? Minulla oli kaavinta samana päivänä. Kuumeilin sekä toukokuisissa että kesäkuisissa joista molemmista odotus ja keskenmenot syyskuussa (spontaani) ja joulukuussa (keskeytynyt). Kuukausi lääkkeellisen tyhjennyksen jälkeen nyt kaavinta. Hcg ei laskenut ja jotain oli jäänyt kohtuun. Nyt epäillään rypäleraskautta ja siitähän seuraa vuoden karenssi raskautumisessa. Jänniä aikoja odottaa tuloksia...

Kiitos kaikki ihanat vastauksistanne! Surullisin mielin luin kokemuksistanne - perättäiset keskenmenot, kohdunulkoinen ja munatorven poisto, epätietoisuus raskaudenkeskeytyksen pitkittyessä ja rypäleraskausepäilystä... En voi muuta kuin ihailla jaksamistanne ja toivoa parempaa tulevaa meille kaikille.

Jonsteri mehän kuumeilimme samoissa ketjuissa viime vuonna, todella epäreilua että tekin jouduitte nyt tuulimunan kokemaan. Me teimme sitten lääkkeellisen keskeytyksen samoilla viikoilla (itsellä myös 8+5).

Ampperi kiitos kysymästä, kaavinta meni minulla ymmärtääkseni olosuhteisiin nähden todella hyvin. Kuinka sinulla? Minulla oli kipuja lähinnä vain heräämisen jälkeen ja seuraavana päivänä ja vuotokin hiljeni heti kaavintapäivän jälkeen niin että nyt pärjää jo hyvin pikkuhousunsuojalla. Varmasti tähän vaikutti se, että vuosin todella paljon viikon ajan lääkkeellisestä keskeytyksestä ja tällöin myös kaikenlaiset köntit ja hyytymät tulivat jo ulos.

Itseäni mietityttää nyt muutama asia. Ensinnäkin jotenkin minua vaivaa, etten tiedä kuinka kaavinta käytännössä suoritettiin, erityisesti oliko kohdunsuu valmiiksi auki vai pitikö se avata mekaanisesti. Ja onko se jo nyt kiinni vai ei? En myöskään tajunnut kysyä milloin vatsalihasten harjoittamista voi jatkaa, minulle vain sanottiin että liikuntaa voi aloitella sitten kun vuoto on loppunut mutta normaalisti teen tosi rankkojakin treenejä salilla ja ohjatuilla tunneilla ja haluaisin tietää, voinko vahingossa vaurioittaa kohdun paranemista. Laitoin näistä viestiä gynekologilleni ja odottelen vastausta.

Lisäksi minua häiritsee että minulle annettiin sairaalassa kuukaudeksi ehkäisypilleriresepti! Sanoin kyllä saman tien, etten sitä aio käyttää - ilmeisesti heidän perusteena oli kasvattaa kohdun limakalvoa pillereillä ja samalla huolehtia ehkäisystä sillä lääkäri aika topakasti sanoi että mahdollisen uuden raskauden onnistumisprosentti heti kaavinnan jälkeen on 50-50. En kuitenkaan haluaisi odottaa yksiä kuukautisia vaan yrittää mahdollista raskautta jo tässä "kierrossa" jos siltä tuntuu. Kohdun limakalvoa uskon osaavani elvyttää myös ravintolisillä ja toisaalta luotan siihen, että uusi raskaus ei ala jos kohtu ei siihen vielä ole valmis. Jotenkin tuntuu, että miksi välittäisin todennäköisyyksistä kun ihan ilman kaavintaakin tämän ensimmäisen raskauteni onnistumisprosentti oli näin jälkikäteen todeten 0?!

Millaisia ohjeita te saitte keskenmenon jälkeen ja noudatitteko niitä? Entä tarjosiko hoitohenkilökunta teille konkreettisesti tuota Liinun mainitsemaa keskusteluapua? Minua vaivaa sekin, että kukaan ei missään vaiheessa kysynyt minun jaksamistani tai tarjonnut keskusteluapua. Sairaslomaa sain kun sitä itkultani kykenin pyytämään. Vieläkään en tunne olevani henkisesti kunnossa palatakseni töihin ja tästäkin mainitsin lääkärille laittamassani viestissä ja kysyin myös, olisiko mahdollista päästä jonkun juttusille keskenmenon käsittelemiseksi. Ehkä tilanteeni tekee erikoiseksi se, että asun tällä hetkellä ulkomailla eikä minulla ole täällä mieheni lisäksi ketään läheistä tukena. Omalle perheelleni en ole halunnut raskaudesta tai keskenmenosta kertoa, sillä en kestäisi heidän "etäsuruaan" oman surkean oloni lisäksi.

Vielä jatkan sen verran että ihana Jonsteri että sinulla on mies niin hyvänä tukena ja voit käsitellä tunteitasi myös ammattisi musiikin kautta. Itse vaikutan ulospäin välillä liiankin vahvalta ja nyt jälkeenpäin kaduttaa etten pyytänyt puolisoani mukaan joka sairaalakäynnille. Hän siis oli mukanani ultrakäynneillä vain kun toivoa vielä oli ja sen jälkeen kun raskaudenkehityksen loppuminen oli varmistunut sanoin itse hänelle, ettei hänen tarvitsisi turhaa tulla keskeytyskäynneille. Nyt jälkeenpäin kaduttaa sillä tunnen välillä pahaa ahdistusta siitä, että jouduin hoitamaan raskaudenkeskeytyksen "yksin". Tämä on siis vain tunteeni sillä puolisoni oli kyllä kotona kun otin keskeytyslääkkeet, haki minut sairaalasta kaavinnan jälkeen ja on parhaansa mukaan tukenut minua. Silti mieleeni ovat iskostuneet ne kerrat kun odotin yksin lääkärin vastaanotolle itkua pidättäen, vastapäätä istui näkyvästi raskaana oleva nainen ja vastaanottohuoneesta tuli niin ikään raskaana oleva nainen miehensä kanssa. :'(

Masc mukava kuulla jos olet saanut arkeesi muutakin ajateltavaa vauvakuumeilun oheen. Itsekin päätin että ovista en aio tikutella ja muutenkin yritän parhaani mukaan nauttia lapsettoman perheen elämästä plussaa odotellessa. Ehkä pieni kuntokuurikin tekisi hyvää! Pakko kuitenkin myöntää, että raskaana olevien ja sylivauvojen kanssa liikkuvien naisten näkeminen tekee todella kipeää. Surullisinta on, että toisistamme tietämättä hyvä ystäväni oli plussannut kanssani samaan aikaan ja lasketut aikamme olisivat olleet parin päivän sisällä toisistaan! Sillä erotuksella että oma raskauteni keskeytyi ja ystäväni on edelleen raskaana...

Marjamiinille ja kaikille muille paljon tsemppiä jatkoon. Ei sitä tajuukaan kuinka rankkaa keskenmenon saaminen voi olla jos sitä ei oo itse kokenut. 

Mä itse tulin raskaaksi lokakuussa 2012 puolen vuoden yrittämisen jälkeen. Oli tosi kovat pahoinvoinnit ja muut raskausoireet ku ne sitte yhtäkki katos kaikki. Hakeuduin lääkärille viikolla 10 ja ultrassa todettiin et sikiö oli noin viikkoa aikaisemmin kuollut, mutta keskenmeno ei käynnistynyt. Sen uutisen kuuleminen oli niin järkyttävää ku jotenki sitä ei tajunnu et se keskenmeno voi oikeesti tapahtua myös mulle!! 

Sain sitte tyhjennystä varten valmistavan lääkityksen ja viikonlopun jälkeen tyhjennykseen sairaalaan. Mulla se tyhjennys meni jotenki tosi rankasti et se kohtu supisteli taukoomatta niin et makasin siel sairaalan lattialla ku en päässy nousemaan kipujen takia ylös. Mut kaikki kuitenki tyhjeni kerralla ettei kaavintaa tarvittu.

Oli kauheen rankkaa ilmottaa kaikille jotka ties et olin raskaana etten enää ollukaa, ku monet oli arvannu raskauden ku en juonu missää pikkujouluissa Ja mulla oli myös se tosi voimakas pahoinvointi mitä oli vaikee salailla. Toisaalta mua auttoi henkisesti ihan hirveesti se et pääsin juttelemaan yhdelle kaverille joka oli kokenu keskenmenon jo kahdesti.

Ohjeeks saatiin et pitäis oottaa yhet kuukautiset ja sit vasta alottaa taas yritys. Me ei kyllä odotettu sitä kuukautta ku aattelin just kans niin et ei se raskaus ala jos ei kroppa oo valmis. 

Kevät oli mulle ihan hirveen rankka ku odotin vaan et uus raskaus alkais ja siitä tuli ihan jonkilainen pakkomielle et oli vaikee aatella tai keskittyä mihinkään muuhun. Tällasta ei todellakaa ollu ennen ekaa raskautta, se keskenmeno vaikutti vaan niin voimakkaasti ku ehti jo kuvitella sen kevään et on raskaana ja kesällä syntyy vauva.

Toukokuussa tulin uudestaan raskaaks ja alkuraskaus oli ihan hirveetä ku oli koko ajan pientä vuotoo ni ootin vaan et koska sekin menee kesken. Siellä se pikkunen kuitenki on pysyny ja nyt on rv 38+1.

Ehdottomasti parhaiten siihen henkiseen puoleen keskenmenosta toipumiseen auttoi se kaverin vertaistuki, mut lopullisesti vasta tämä uusi raskaus.

Tsemppiä toipumiseen <3

Marjamiini tiedän tosissaan tuon pahan olon tunteen, kun näkee raskaana olevia ja kuulee niistä uutisia. Mulla on ollut sellainen olo, että oon vahva ja selvinnyt tosta toisestakin keskenmenosta ihan hyvin, mutta välillä todellisuus lyö vasten kasvoja kun huomaa miten paljon sattuu kuulla, kuinka toisilla raskaus etenee ilman ongelmia. Juuri tänään yks läheinen työkaveri ilmotti, että hänelle tulee juhannusvauva. Tuntui niin vaikealta hymyillä ja onnitella vaikka vilpittömästi olen onnellinen hänen puolestaan, mutta kun se oma kipu ja menetys tuntuu samalla NIIN pahalle. Samalla tuli myös se tunne, että haluisin vaan päästä täältä töistä ja pois ja kotiin itkemään. Täällä kun ei avokonttorissa oikein voi itkeä ilman, että se näkyy ja kuuluu kaikille. :(

Jos tuntuu, että tarvii sairaslomaa, niin ehdottamasti on hyvä sitä pyytää. Keskenmeno on niin rankka juttu ja jokainen käsittelee sen yksilöllisesti. Jos toinen pystyy heti palaamaan keskenmenon jälkeen töihin, niin ei se tarkoita, että toisen pitäisi pystyä. Oman psyykkeen mukaan on mentävä.

Aion soittaa työterveyslääkärille tänään ja pyytää verikokeeseen, missä tutkittaisiin kilppariarvot. Isoveljellä on todettu kilpirauhasen vajaatoiminta ja oon kuullu, että naisella se saattaa aiheuttaa keskenmenoja. Nyt kun ei vielä julkisella kahden keskenmenon jälkeen syytä tutkita, niin kokeilen pääsiskö työterveyshuollon kautta.

Mulla todettiin sikiön kuolleen 17.12. Piti olla ihan normaali neuvolakäynti, mutta päädyinkin naistentautien päivystykseen.. Raskausviikkoja silloin 16+5. Lääkkeelliseen tyhjennykseen sitten 19.12. Sikiö tuli lääkkeillä ulos, mutta istukka ei irronnut niin sitten päivystyksellinen kaavinta siihen päälle. Vuotoa tuli siinä muutamana päivänä niukasti kunnes oli muutaman päivän vuotamatta ja alkoi uudelleen -näinkin voi siis käydä. Yhteensä vuotoa tuli siis tuommoiset kaks ja puoli viikkoa. Viimeiset päivät enää sellaista rusehtavaa limaa. Se vuodon uudelleen alkaminen siinä, se oli todella musertavaa henkisesti kun oli jo ajatellut, että homma on ohi, mutta tulikin taas uusi muistutus tapahtuneesta.

Henkisesti alan nyt olemaan voiton puolella. "Toipuminen" alkoi ehkä uudenvuoden aattona kun mä vaan itkin ja itkin aina vaan, sitä vaan tuli jostain. Mies kittas kaljaa ja mäkin yritin siinä vähän jotain ottaa, mutta eipä se auttanut kun itketti vaan. Sitten jo hermostuin miehen kaljotteluunkin, että eikö jo riittäis ja alettiin siinä jo riitaa nukkumaan menoajastakin kehitellä, se vaati saada omaa aikaa jne. Aikamme vängättiin ja lopputulos oli se, että mies totesi, että "se, mitä sä nyt itket, oli se hänenkin lapsensa" ja niin me itkettiin yhdessä. Ensimmäistä kertaa kahdeksaan vuoteen näin mieheni itkevän. Mies, joka vaan totesi "no, harmittaahan se" kun sikiön kuolema todettiin... Kuvittelin, että se ei oo vielä osannut ajatella sitä vauvaa kun mun maha ei ollu juurikaan kasvanut jne, että oli vielä niin etäinen juttu sille eikä ymmärtänyt sen merkitystä mulle. Mutta yllättäen se oli sillekin niin kova paikka. Se auttoi kun tunne olikin yhteinen eikä ollut vain niin, että se yrittää ymmärtää ja parhaansa mukaan silittää mun päätä kun itken..

Seuraava itku tuli tuossa pari päivää sitten kun totesin, että en ole vuotanut muutamaan päivään ja että periaatteessa mitään fyysistä estettä (tulehdusvaaraa tms.) ei ole sille, etteikö voitaisi alkaa tekemään uutta vauvaa. Tajusin, että mua pelottaa ihan hirveästi. Sekä se vaihtoehto, että tulen raskaaksi -ja mitä sitten?? että se vaihtoehto jos en tulekaan. Miehelle tätä kerroin ja hän sanoi olevansa aina mun vierellä <3

Niinpä sitten aloitettiin uuden vauvan teko samana iltana. Viis siitä, että lääkärit yleensä käskevät odottaa ne ekat kuukautiset tai siitä, että kun mulla oli myöhäinen keskenmeno niin pitäis ottaa ne jotkut SPR:n hyytymistekijäkokeet maaliskuun puolivälin jälkeen ja vasta sen jälkeen aloittaa vauvan tekeminen (raskaus vaikuttaa niihin hyytymistekijöihin vielä sen kolme kuukautta ja sitä ennen ei tietty sais myöskään tulla raskaaksi uudelleen). Mutta koska ainoalta lääkkeeltä tuntuu se uusi vauva niin päätin ottaa sen riskin, että hyytymistekijöissä jotain olisi -syön vahvaa E-Epaa 2 kapselia päivässä niin pitäisi senkin pitää verenkierto hyvänä, vähentää veritulppariskejä ym. Ja onhan mulla kaks onnistunutta raskautta jo muutenkin takana -poika 5/2007 ja tyttö 2/2009 niin ajattelis, että ei mitään hirveitä geenivirheitä mulla olis :)

Raskaana olevin kohtaaminen ei mua haittaa, jos kyseessä on vieras ihminen. Tietysti vähän kaiholla katson niitä vauvamahoja, mutta en ole siinä hetkessä katkera. Toisten keskenmenon kokeneiden puolesta suorastaan iloitsen -se antaa toivoa itsellekin. Eniten pelkään mieheni veljen vaimon kohtaamista, heille on tulossa kolmas lapsi nyt helmikuun lopussa. Sekin kirpaisee tosi pahasti jo kun hän hehkuttaa äitiyslomansa alkamista ym. facebookissa. Joulunajan jotenkin onnistuin välttelemään nämä tapaamiset, mutta tiedän, että jossain vaiheessa on pakko ja pelkään tosiaan omia tunnereaktioitani.

Tänään tuli epikriisi mun sairaalassaolosta. Kaikki mahdolliset toksoplasmoosit yms. oli negaa. Istukka normaali, sikiössä ei ulkoisia poikkeamia eikä patologikaan ollut löytänyt mitään erikoista. Ainut epäily, että keuhkopussissa/jossain rintaontelossa olis ollut ultranneen lääkärin mukaan ehkä vähän nestettä.. Tästä syystä parvovasta-aineet kai kontrolloidaan jossain vaiheessa, vaikka nekin oli nyt negaa..

Parhaiten vertaistukea olen saanut täältä palstalta ja facebookin keskenmenon kokeneiden ryhmästä, iso on ollut apu kun olen saanut lukea muiden tarinoita ja niin, että muutkin ovat selvinneet ja saaneet niitä uusiakin vauvoja ihan terveinä syliinsä jne.

Kaavinta meni minullakin ihan hyvin. Ei tullut kipuja eikä muuta. Liikuntaa saa parin päivän jälkeen harrastaa ja meinaan ihan normaalin raskasta urheilua kyllä jatkaa.

Lääkärit ovat olleet vähän eri mieltä siitä uuden raskauden yrittämisestä. Syyskuun keskenmenon jälkeen alettiin heti yrittää ja onnistuttiinkin heti. Se sitten päättyi joulukuun keskenmenoon viikoilla 12+. Oli kyllä kuollut jo viikoilla 8+. Viikoilla 6+ oltiin nähty sykekin vielä. Sen keskenmenon jälkeen lääkäri antoi luvan yrittää heti mutta hoitaja sanoi ettei kannata. Se lääkkeellinen keskeytys tehdään lääkkeillä joissa oleva keltarauhashormoni tai vastaava voi aiheuttaa keskenmenoja myöhemmillä viikoilla. Ja nyt viime viikolla lääkäri oli tyytyväinen, ettei oltu yritetty, koska jos kyseessä on nyt ollut rypäleraskaus, uusi raskauskin pitäisi nyt vielä keskeyttää. Ensimmäinen lääkäri sanoi, että se raskautumiskielto olisi jostain 90-luvulta mutta kyllä siinä jotain perää on. Minä ainakin odotan nyt tällä kertaa ne yhdet kuukautiset. Jollen siis saa sitä vuoden karenssia.

Sitä tukea luvattiin neuvolan psykologin kautta. En kyllä meinaa sinne mennä, kun en voi kun itkeä asiasta puhuessa. Nyt sitä käydään vaan miehen kanssa läpi. Ja itsekseni mietin asiaa läpi mielessäni. Ja minäkin kävin nämä toimenpiteet ja lääkärikäynnit yksin. Mielestäni se oli helpointa niin.

Ampperi, paljon tsemppiä sulle! Toivotaan, että et joudu karenssiin ja pääsette yrittämään pian uudelleen. Mullakin oli keskenmenot lähekkäin, eli elokuussa ja joulukuussa. Jotenki tuntuu näin jälkikäteen, että ehkä sitä ensimmäistäkään ei ollu kunnolla ehtiä käsittelemään ennen kuin se seuraava raskaus alkoi ja sitten taas loppui. :(

Blackpanther, uskon, että oma keho ja tuntemukset on aika hyvä mittari myös siinä millon kannattaa alkaa yrittää uudestaan. Tsemppiä sulle kans!
 

Mä tein eilen sen lääkkellisen tyhjennyksen jälkeisen kontrolliraskaustestin ja puhdasta negaa näytti, eli ollaan selvillä vesillä. Nyt odotan innolla, että seuraavat menkat alkaa, että päästään yrittämään taas. Sain myös ajan lääkärille, että tutkitaan se mahdollisuus kilpirauhasen vajaatoimintaan... tai ennemmin niin, että voidaan sulkea se mahdollisuus pois. Tavallaan mä toivoisin, että mulla olis se, että löytyis looginen selitys mun keskenmenoihin, vaikkakin kättärillä sanottiin, että yleensä mitään syytä ei löydy, kun aletaan tutkimaan. Keskenmeno johtuu yleensä vaan tosi huonosta tuurista. :(

Demi kiitos kokemuksesi jakamisesta ja paljon onnea uudesta hyvin menneestä raskaudesta! Tulethan sitten ilmoittelemaan, jahka nyytti on päättänyt syntyä tähän maailmaan :) Jonsterille kiitos tsempistä, tiedän niin tunteesi. Mulla oli joulukuun alussa töissä sama tilanne, että kollega kokouksessa ilmoitti kesävauvastaan. Minä vielä silloin hiljaa hymistelin mielessäni ja ajattelin olevani seuraava joka tällaisen ilmoituksen saisi tehdä (olin siis silloin plussannut mutta ikävät ultrat vielä edessä päin). Enpä sitten ikinä saanutkaan ja nyt en tiedä miten voin tämän työkaverin kohdata kasvavine vatsoineen... Hänellä vielä yksi hädin tuskin vuoden ikäinen lapsi ja en voi olla ajattelematta, että miksi toiset vaan plussaa putkeen ja meille ei tahdo ensimmäinenkään tulla :(

Ja Jonsteri hyvä että tsekkautat nuo kilpirauhasarvot! Itse kärsin monenlaisista oireista viime syksynä ja verikokeissa paljastui lievä kilpirauhasen vajaatoiminta ja myös kilpirauhasvasta-aineita löytyi. Ei muuten kannata hirveästi googletella, kilppariongelmat ja lapsettomuus kulkevat jonkin verran käsi kädessä ja itku tutkimustuloksia netistä lukiessa tuli. Kannattaa huomata, että vaikka verikoetulokset olisivat viitearvojen sisäpuolella voi vajaatoiminnasta kärsiä silti, etenkin jos siihen viittaavia oireita on. Vaadi siis rohkeasti lääkkeitä jos siltä tuntuu! Minulla ensimmäinen lääkäri olisi tyytynyt kontrolloimaan arvoja 6kk kuluttua (!), toiselta sain saman tien lääkkeet ja päivittelyt päälle miksei niitä oltu annettu aiemmin. Itsellä jotain positiivista on, että vaikka raskaus menikin nyt kesken niin plussa tuli juuri siitä kierrosta jossa olin kilpirauhaslääkityksen aloittanut. Lääkeannosta ehdittiin nostaa alkuraskauden vuoksi ja se myös jätettiin tällä hetkellä samalle tasolle, kun kontrolliverikokeissa arvot olivat parantuneet selvästi. Toivon todella, että lääkitys auttaisi tuomaan uuden plussan pikaisesti.

Blackpanther, olen niin pahoillani menetyksestänne! Kuumeilu- ja lyhyenä raskausaikanani seurasin monia keskustelupinoja ja luin siellä myös sinun kokemuksestasi. Toivottavasti teillä plussataan taas pian kun olette päässeet takaisin tositoimiin :) Ja voin tosiaan ymmärtää että keskenmeno koskettaa myös miehiä, vaikka he suruaan eivät niin suoraan näytäkään. Minäkin muuten ehdin jo turhaan hehkuttaa tuota vuodon loppumista. Maanantaina oli parempi päivä ja päädyimme mieheni kanssa uskaltautumaan petipuuhiin. Samoin kävin uhmassani juoksulenkillä (päässä oli sairaalassa saatu ohje, että urheilua voisi jatkaa normaaliin tapaan vuodon niukettua), mikä oli kyllä virhe sillä alavatsassa oli aika ikäviä tuntemuksia joita en tietenkään kuunnellut kun olen tottunut treenaamaan aika äärirajoilla. No, vuoto sitten runsastui uudelleen ja alkaa olla ihan veristä ruskean sijaan. Kyllä ottaa päähän! Lääkäriltä kun tämän jälkeen tsekkasin niin enemmän pilates/jooga/kuntosaliharjoittelutyyppistä kuulemma voisi tehdä mikä ei aiheuta tärinää. Kiitos kun nyt kerroitte...

Ampperi kiva kuulla että sielläkin kaavinta onnistui ok. Oletko jo uskaltautunut liikkumaan, millaista harjoitusta teit ja tuliko jotain oireita? Joudutteko muuten kauan odottamaan tuloksia mahdollisesta rypäleraskaudesta? Peukut pystyyn, ettei sitä nyt sentään teillä olisi! Tuo keltarauhashormonin koholla pysyminen voisi kyllä pitää paikkansa, sillä minulla ainakin keskeytyksen aikana puhkesi tosi paljon näppylöitä. :/ Luulin jo saaneeni jonkinlaisen ihottuman kun rintakehä ja kaulakin oli punaisilla laikuilla mutta näppyjä taitavat olla, hormonitoiminta sen verran sekaisin.

Itse kävin tänään psykoterapeutin juttusilla. Oli helpottavaa jutella jonkun ammattilaisen ja puolueettoman kanssa ja sain häneltä myös hyviä vinkkejä ja tukea tilanteessani. Aion tavata hänet ainakin toisen kerran vielä. Hän kannusti suremaan menetystä konkreettisesti, nimeämäänkin lapsen ja muistelemaan "kuviteltua" häntä päivittäin jos siltä tuntuu. Terapeutin mukaan suru on vain kohdattava nyt eikä sysättävä syrjään, jottei tukahdutetut tunteet pulpahda esiin myöhemmin. Sanoi kyllä, että matkaa on vielä päästä surusta yli ja sille on annettava aikaa, sillä enhän minäkään mitenkään pystynyt puhumaan asiasta itkemättä. :'(

Ai niin ja Jonsterille onnea negatiivisesta testistä! Eipä olisi uskonut että tätäkin hartaasti toivoo joku päivä... Aion itse testata herkällä testillä huomenaamulla niin tietää vähän paremmin missä mennään. Kontrolliultraa kun en ole vielä edes varannut.

Marjamiini: Kontrolliultraa? Meillä ei ollu mitään puhetta sellasesta. Sanottiin, että jos se raskaustesti on negatiivinen,  niin mitään ongelmaa ei oo, eli sit ei tarvii enää tulla. Sanottiinko sulle, että pitää kontrolliultra siltikin varata? Mietin tässä, että soittasko kättärille. Jotenki haluisin jättää koko keskenmenon vaan jo taakse.

Lääkärillä ja verikokeissa tuli käytyä. Laittoi samantien myös keliakia testeihin, koska toteamaton keliakin saattaa aiheuttaa keskenmenoa ja toisella veljelläni on se. Huh. Kaikenlaista. Mulla on kyllä aina ollut "huono vatsa", mut en oo ajatellut sitä sen enempää. Mutta hyvä, että kaikki tutkitaan. :) Ens viikon lopulla selviää tuloksia... hui! Mulla on menossa kp 30/~34 laskien ekasta tyhjennyspäivästä, joten viikon sisällä odottaisin menkkojen alkavan. Sit kun ne alkaa, niin voin todellakin todeta, että se km on nyt ohi kun saadaan alkaa yrittämään uudestaan.

Tsemppiä kaikille uusiin yrityksiin ja päivitetään tänne kuulumisia kans vaikka pinoissa roikuttais!

Jonsteri mulle ei puhuttu kotitestin teosta sairaalan taholta mitään, ehkä siksi kontrolliajan gynelle varasivat automaattisesti? Tosin se olisi vasta helmikuun puolenvälin jälkeen ja mielelläni menisin jo aiemmin. Mulla herkkä testi näyttää edelleen eilen haaleaa viivaa, teen ehkä alkuviikosta digitestin joka sitten yksiselitteisesti on positiivinen tai nega. Tsemppiä ja ilmoittelehan löytyykö verikokeissa jotain. Itseltänikin on keliakia testattu mutta sitä ei löytynyt. Olen kyllä kuullut että monilla keliakiaruokavalion noudattaminen on helpottanut erilaisia oireita vaikkei keliakiaa varsinaisesti olisi diagnosoitu.

Ja kannatan sitä, että tulettehan muut km:n kokeneet tänne myös päivittämään kuulumisia, tämä toimisi sitten hyvänä tsemppipinona tulevaisuudessa saman kokeville! Peukkuja ja plussatuulia sitä toivoville <3

Mulla on nyt tasan kuukaus siitä kaavinnasta. Tänään luulen tai luulin, että alkoi menkat. Mutta vuosikin vaan vähän ja loppui nyt illaksi.. yleensä kun mulla on menkat niin eka päivänä vuoto on kyllä niukahkoa, mutta ei se ikinä lopu vaan enemmänkin runsastuu ja sitte seuraavana päivänä on se kaikkein runsain päivä. PMS-oireita, mulla kyllä oli tuossa nii, että aavistelin menkojen olevan tulossa -siis kärttyisyyttä ja siivousintoa vuorotellen alakulon kanssa nyt lähinnä, mutta ei ihan niin voimakkaasti kuin pahimmillaan. Katotaan nyt mitä huominen tuo. Onko nämä oikeat menkat vai voiko hormonit olla vieläkin ihan sekaisin? Normaalisti mulla ihan säännöllinen kierto ja 5-6 päivää kestävät menkat (6 jos viimeisen päivän ihan pieni rusehtava tuhruvuotokin lasketaan).

Ääh. Olihan se rypäleraskaus. Ja sehän on uusiutuva joten vaikuttaa kaikkeen tulevaisuudessa. Puolen vuoden kielto raskautumiseen ja viikoittaiset verikokeet. Fiilis ei ole mitenkään korkealla. Se spontaani keskenmeno alkaa tuntua melkoisen armeliaalta tähän toiseen verrattuna. 

Urheilu sujuu ihan hyvin kaavinnan jälkeen. Siinä viikon sisällä kun kävin salilla, tuntui vähän mahassa mutta se on hävinnyt. Täytyyhän sitä fiilistä johonkin purkaa...

Toivottavasti teidän muiden testit näyttää nyt nopeasti negaa ja sitten sen jälkeen nopeasti taas plussaa. :) 

Minä en usko, että tässä on sen kummempia selityksiä miksi näin kävi. Uskon, että oli huono tuuri kahdesti peräkkäin ja kolmas kerta toden sanoo jahka se puoli vuotta tästä nyt vierähtää. 

Blackpanther, varmasti menkat voi tulla vähän outoina nyt aluksi. Toivotaan, että se on nyt kierron alku siinä. 

Marjamiini, hyvä että viiva on jo haalea. Se on hieno juttu. :)

Jos tavallinen raskaustesti on nega niin tosi hyvä. Siksi määrätään kontrolliin ja verikokeisiin, että normaali raskaustesti näyttää yleensä niin pitkään plussaa ja verikokeella voi katsoa, että hcg on kuitenkin laskenut ja näin ollen ok.