Dinosaurukset ihmettelee työttömyyttäni ja päivittelevät miksen "mene" töihin
Siis aikan jolloin kuka tahansa sai töitä kun meni vaan, samoin opiskelemaan pääsi kun oli ylioppilas. Molemmat saivat heti valmistumisen jälkeen viran, jossa toinen oli eläkeikään asti. Valitsivat vaan minne haluavat asettua. Koskaan ei ollut yt:t.
Itse olen korkeakoulusta valmistunut, pitkään töitä tehnyt, nyt työttömänä. Vanhemmat ihmettelevät miksen "mene" töihin.
En ole päässyt haastatteluun edes muutamaan sellaiseen hommaan joihin olen selvästi ylikoulutettu ja -kokenut. Tyyliin tehtävä jota tein osa-aikaisena opiskeluaikoinani. Hakemuksia lähtee useita viikossa.
Mitä sanoa vanhemmille jotka ihmettelee ja päivittelee. Pyytävät katsomaan peiliin ja miettivät ääneen miksi vieroksun työntekoa. Ihan normaalijärkisiä, mutta mennessä maailmassa eläviä dinosauruksia, joiden eläke julkiselta sektorilta tosin on isompi kuin palkkani oli edes 10v työkokemuksen jälkeen.
Kommentit (109)
Medianomikoulutus rajahti kasiin jossain vaiheessa kun sita tittelia alettiin jakamaan joka joen notkosta eparealistisilla tulevaisuudenkuvilla. Nykyaan MOL:in sivuilla on rehellisempi ammatin kuvaus. Silla alalla tapahtui kaksi isoa asiaa: Yle ei palkannutkaan elakkeelle siirtyvien tilalle uusia. Alan digitaalisoituminen muutti taysin markkinat. Ennen editointia opiskeltiin satojatuhansia maksavilla laitteilla, nykyaan joka jannulla on varmaa ladata kotikoneeseen leikkausohjelma. Oi kun oisi kristallipallo...
[quote author="Vierailija" time="08.01.2014 klo 12:20"]
[quote author="Vierailija" time="08.01.2014 klo 12:14"]
Johan se on uutisoitu tänäänkin, että köyhyys ja rikkaus periytyvät. Myös sosiaalinen status periytyy. Silti meillä on vapaa koulutus kaikille, ja kaikki voivat opiskella itselleen vanhempiaan paremman ammatin.
Mutta: jos sosiaalinen status ja tulotaso silti edelleen periytyvät, niin ihmekö, jos tulos on juuri tämä mikä nyt onkin: köyhien kersoista valmistuu niitä köyhiä työttömiä dippainssejä ja valtiotieteiden tohtoreita.
Hyvät duunit ja ylipäänsä duunit menevät suhteilla kuten aina ovat menneet. meillä on väliinputoajien luokka, joille on luvattu maat ja mannut vaikka alhaalta ponnistetaankin. Rajaton mahdollisuuksien maailma on saatukin opiskelupaikkojen suhteen mutta ei yhtään pidemmälle, koska loppu on kiinni suhdeverkostoista.
[/quote]
Ja mikä kummallisinta: nämä pätevät ja osaavat "nousukkaat" ei koskaan, ei milloinkaan voi perustaa yritystä, koska he haluavat palkkatyön helppouden samalla kun ne menestyvät opiskelukaverit ottaa riskejä, teke ylipitkiä työpäiviä ja saa tehdä työtä, jota haluaa. Yrittäjinä.
[/quote]
itse olen pätevä nousukas ja totta on, etten ikinä uskaltaisi perustaa yritystä. Se on suomessa tehty pelottavaksi, byrokratiaan hukuttavaksi ja jos epäonnistuu, niin kusessa on huomattavasti esim. usaa pahemmin. Täällä todella rangaistaan yrittämisestä.
Onneksi löysin kk-palkkaisen työn. toivon todella että yhteiskunta helpottaisi yrittämisen aloittamiskynnystä. Täällä asenteet ovat 1970-luvulla, jolloin jokainen yrittäjä oli lähtökohtaisesti verta imevä kapitalistisika, jopa köyhä maatalousyrittäjä. Kohtelu sitten sen mukainen.
[quote author="Vierailija" time="08.01.2014 klo 12:04"]
[quote author="Vierailija" time="08.01.2014 klo 11:16"]
Suuret ikäluokat ostivat kotimaista koska ulkomaankauppaa rajoitettiin niin voimakkaasti että valinnanvaraa ei paljon ollut. He eivät siis olleet eettisesti mitenkään korkeatasoisempia ihmisiä kuin 80-luvun kasvatit. Tuolloin julkinen sektori oli valtava ja idänkauppaa pidettiin yllä valtion tuilla, molemmat työllistivät todella paljon ihmisiä.
Pienipalkkaisuuskin on suhteellinen käsitys, meillä esimerkiksi oli kotiapulainen vaikka vahemmat julkisella sektorilla sellaisissa viroissa joita nykyisin pidetään koulutettujen ihmisten pienipalkkaisina aloina. Eipä olis sellaiseen varaa nykyisin vaikka työskentelemme mieheni kanssa yksityisellä sektorilla.
[quote author="Vierailija" time="08.01.2014 klo 10:54"]
Tai sitten he tietävät sen, mitä lehdissäkin kerrotaan eli että työpaikkoja on, hakijoita ei.
Voin vakuuttaa, että ei ne palkat 1960-luvulla erityisen isoja olleet ja työttömyyttäkin oli aika vakuuttavasti 1970-luvulla, jolloin Kekkonen julisti kansallisen hätätilan (juu, lukumääräisesti työttömiä on nyt paljon enemmän, mutta myös työpaikkoja on määrällisesti enemmän kuin tuolloin).
Tälläkin viikolla sadat aloittavat uudessa työpaikassa. Miksi et ole yksi heistä? Opiskelitko väärää alaa, teitkö vääriä valintoja, jätitkö jotain tekemättä? Joku pääsee töihin, sinä et => vika on yhteiskunnassa eikä sinussa?
1980-luvun sukupolvi ei ymmärrä, että vain kotimaista työtä ostamalla raha pysyy kotimaassa. Ruoka tuodaan Puolasta ja Aasiasta, vaatteet valmistetaan kiinalaisten toimesta Afrikassa, ostokset tehdään verkkokaupasta. Käykö mielessä, että jokainen oma valinta vaikuttaa työllisyyteen?
Suurten ikäluokkien oli pakko suosia kotimaista niin ostoksissa, matkailussa kuin puolisonvalinnassa. Siksi heillä oli töitä.
[/quote]
[/quote]
Mutta kuten kirjoitettiin: suuret ikäluokat meni töihin! Kyllä, valtio rajoitti heidän osteluaan ja matkustelua jne., mutta sen vastapuolella oli se, mitä nyt kaivataan eli töitä kaikille.
Et voi sekä syödä että säilyttää kakkua eli pitää valita. Nykyinen aikuissukupolvi valitsi sen, että suomalaisuus ei ole mitään ja heti perään itkevät, kun ei ole töitä. Mitä töitä olisi, kun itse halutaan, että Suomesta ei osteta?
[/quote]
Et varmaan tajua edes perusasioita: Suomi elää viennillä. Haukut lähes täysin väärää puuta. Ymmärryksesi kuvastaa kyllä suurten ikäluokkien ajattelun tasoa..
KTM
sosiaalisen aseman lisäksi periytyy myös esim. työmoraali, kyky omaksua uusia asioita ja tapa katsoa maailmaa.
Valoisa asenne sulla. Ei kannata ihmetellä, miksi koulutus ei auta murtamaan periytyviä tulo- ja statustasoja. Jos asenteet on näin kivan natsiset siellä ylätasoilla, niin kohtalohan on sientöity jo syntymällä väärille vanhemmille väärään luokkaan. Paskaako sitä työttömän hitsarin kersaa toimitusjohtajaksi palkkaamaan, papereista huolimatta se on kuitenkin lusmu ja rajoitteinen.
[quote author="Vierailija" time="08.01.2014 klo 12:00"]
No ei silloin 90-luvulla, kun minä tein opiskeluvalintani kannattanut valita sairaanhoitajan hommaa, pätkätöitä ja työttömyyttä oli vain tarjolla. Silloin ilkuttiin, että olisiko kannattanut opiskella puunjalostustekniikkaa, paperiala veti ja työllisti. Lällällää hoitsut, paperimies se vain tienaa. Maailma muuttuu.
[/quote]
Niinpä! Muistan kun 1990-luvulla lukioaikaan jatko-opintoja pähkäillessämme kaverin sairaanhoitajaäiti vannotti meille, että sille alalle ei ikinä kannattaisi lähteä, tarjolla ei ollut kuin surkeapalkkaista pätkää. Niin se maailma vaan muuttuu. Kristallipalloa ei ole kellään, ja kun opinnot ovat pitkät, niin sitä saattaa aloittaa opinnot hyvin vetävällä alalla ja valmistuakin sitten katastrofitilanteeseen suoraan kortistoon.
Tällä tarkoitetaan ennemminkin sitä, että esim. akateemiset vanhemmat kannutavat lapsiaan enemmän opiskelemaan kuin ei akateemiset. Samoin esim. jos perheessä luetaan paljon lapsetkin todennäköisemmin lukevat kirjoja.
Varakkaat pystyvät paremmin auttamaan lapsiaan elämän alkuun, esim. monille ystävilleni vanhemmat ostivat ensiasunon. Siitä vaihtaa isompaan kohtuullisillakin palkkatuloilla kun perhe kasvaa. Köyhästä perheestä oleva säästää monta vuotta että saa 15% potin ensiyksiötä varten kasaan. Tällä aikaa elintaso on alhaisempi kun pitää maksaa vuokraa ja säästää. Omistusasunnon arvo ehtii kasvaa vähemmän aikaa kun sen hankkii myöhemmin jne.
[quote author="Vierailija" time="08.01.2014 klo 12:14"]
Johan se on uutisoitu tänäänkin, että köyhyys ja rikkaus periytyvät. Myös sosiaalinen status periytyy. Silti meillä on vapaa koulutus kaikille, ja kaikki voivat opiskella itselleen vanhempiaan paremman ammatin.
Mutta: jos sosiaalinen status ja tulotaso silti edelleen periytyvät, niin ihmekö, jos tulos on juuri tämä mikä nyt onkin: köyhien kersoista valmistuu niitä köyhiä työttömiä dippainssejä ja valtiotieteiden tohtoreita.
Hyvät duunit ja ylipäänsä duunit menevät suhteilla kuten aina ovat menneet. meillä on väliinputoajien luokka, joille on luvattu maat ja mannut vaikka alhaalta ponnistetaankin. Rajaton mahdollisuuksien maailma on saatukin opiskelupaikkojen suhteen mutta ei yhtään pidemmälle, koska loppu on kiinni suhdeverkostoista.
[/quote]
[quote author="Vierailija" time="08.01.2014 klo 12:37"]
[quote author="Vierailija" time="08.01.2014 klo 12:00"]
No ei silloin 90-luvulla, kun minä tein opiskeluvalintani kannattanut valita sairaanhoitajan hommaa, pätkätöitä ja työttömyyttä oli vain tarjolla. Silloin ilkuttiin, että olisiko kannattanut opiskella puunjalostustekniikkaa, paperiala veti ja työllisti. Lällällää hoitsut, paperimies se vain tienaa. Maailma muuttuu.
[/quote]
Niinpä! Muistan kun 1990-luvulla lukioaikaan jatko-opintoja pähkäillessämme kaverin sairaanhoitajaäiti vannotti meille, että sille alalle ei ikinä kannattaisi lähteä, tarjolla ei ollut kuin surkeapalkkaista pätkää. Niin se maailma vaan muuttuu. Kristallipalloa ei ole kellään, ja kun opinnot ovat pitkät, niin sitä saattaa aloittaa opinnot hyvin vetävällä alalla ja valmistuakin sitten katastrofitilanteeseen suoraan kortistoon.
[/quote]
Ei 90-luvulla on ollut nettiä tai nykyisen kaltaista tietotulvaa työelämästä. Pikkupaikkakuntien opot varmaan ihan pihalla sen ajan tai tulevaisuuden työelämästä. Kyllä siinä lukiolainen aika yksin oli valintojensa kanssa, ehkä kuunteli vanhempiaan tai luki valintaopasta, mutta tuskin kukaan valitsi alaa ajatellen työttömyyttä. Lukiossa painostettiin jatkamaan sinne missä oli vahva tai mikä kiinnosti, ei kukaan puhunut siitä mitä sitten isona oikeasti työksi tehdään.
Jokainen varmasti tekee vääriä valintoja, mutta sitä valintaa tehdessään ei tietenkään tiedä valitsevansa väärin. Turha syyllistää "väärän valinnan" tehnyttä.
Huolissaan pitäisi olla ehkä enemmän nuorisosta, joka tekee nyt niitä valintoja. Monella kun haaveissa on blogijulkkis, juontaja tai no julkkis muuten vaan. Kumpi on tulevaisuuden kannalta parempi; opiskella vaikkapa historiaa tai kirjoittaa pari vuotta suosittua blogia, jonka suosio hiipuu ja hiipuu...
Otappas nyt itseäsi niskasta kiinni ja hanki joku ammatti.
Ja jokin asia jonka todella osaat.
Hakeudu vaikka ulkomaille duuniin/harjoitteleen.
Vasta tutkinnon jälkeinen työkokemus pätevöittää.
Tsemppiä työnhakuun, aika ei nyt ole ehkä paras (kuten ei se koskaan sitä ole).
[quote author="Vierailija" time="08.01.2014 klo 11:23"]
[quote author="Vierailija" time="08.01.2014 klo 10:32"]
En ole päässyt haastatteluun edes muutamaan sellaiseen hommaan joihin olen selvästi ylikoulutettu ja -kokenut. Tyyliin tehtävä jota tein osa-aikaisena opiskeluaikoinani. Hakemuksia lähtee useita viikossa.
Mitä sanoa vanhemmille jotka ihmettelee ja päivittelee. Pyytävät katsomaan peiliin
[/quote]
Mistähän vetoa, että olet hurahtanut johonkin humanistiseen hömppäalaan, jolta ei ole koskaan voinut edes kuvitella saavansa töitä? Nykyään pitäisi tosi tarkkaan katsoa, mihin kouluttautuu. Kaikille opiskeltaville aineille ei ole riittävästi töitä, kuten taanoisesta täysin ylimitoitetusta medianomi-koulutuksesta nähtiin.
[/quote]
Jos et ole tietoinen, niin mainittakoon, että lukumääräisesti kaksi eniten työtöntä akateemista koulutusalaa on kaupan ja tekniikan alat, eli dippainssit ja KTM:t
Varsin humanistista hömppää, eikä totta?
Ei 90-luvulla on ollut nettiä tai nykyisen kaltaista tietotulvaa työelämästä. Pikkupaikkakuntien opot varmaan ihan pihalla sen ajan tai tulevaisuuden työelämästä. Kyllä siinä lukiolainen aika yksin oli valintojensa kanssa, ehkä kuunteli vanhempiaan tai luki valintaopasta, mutta tuskin kukaan valitsi alaa ajatellen työttömyyttä. Lukiossa painostettiin jatkamaan sinne missä oli vahva tai mikä kiinnosti, ei kukaan puhunut siitä mitä sitten isona oikeasti työksi tehdään.
tämä on niin totta! meille ei puhuttu työelämästä mitään, yhtään mitään lukiossa. Häveliäästi esiteltiin noin yleisesti aloja, mutta opo ei ohjannut mihinkään ketään, joka ei tiennyt jo kotilähtökohtien, vanhempien ja sukulaisten ym. verkoston vinkkien pohjalta, mitä kannattaa lähteä lukemaan.
Duunarien kersaa ei todellakaan kannustettu lääkikseen, jos duunarin pentu ei ihan itse sitä ideaa keksinyt. Mutta mistä sen olisi keksinyt siihen maailman aikaan?
Ja palkat: meille ei koskaan koulussa kerrottu, että voisi olla fiksua tavoitella suurempaa palkkaa kuin pienempää. Palkatkin oli sellainen häveliäästi vaiettu juttu. Ilmeisesti silloin kuten nykyäänkin toivottiin, etteivät ihan kaikki yrittäisi tavoitella samoja hyviä duuneja ja palkkoja, vain ne, jotka jutun hokaavat. No, minä en hokannut.
Onneksi nykyään on tietoa niin palkoista kuin ammateista. Ennen oltii opon ja kotoa saadun tiedon varassa. Jos kotoa ei tullut ohjausta, sitä ei käytännössä ollut.
Pakko kommentoida tätä alanvalinta-asiaa. Itse ainakin olin aika nuori ja työmarkkinoita ymmärtämätön natiainen lukiossa, eikä siellä käsitelty alan valinnan tärkeyttä ja puhuttu paljon mitään eri alojen työllisyystilanteista ja siitä mitä ne työt käytännössä on. Olen monta kertaa miettinyt että olisipa ollut hyvä tietää vähän enemmän silloin, kun silloin kuitenkin valinta piti tehdä. No, tein sen valinnan kiinnostuksen perusteella. Tyhmää varmaan, myönnän sen, mutta luulen että näin on monen muunkin kohdalla. Pari kaveriani meni pääsi lääkikseen vaikka käsittääkseni kummallakaan ei mitään suurta kutsumusta ollut, ja ajattelin silloin että parempi varmaan itse opiskella sellaista alaa joka kiinnostaa, eikä suorittaa elämää järkeväksi havaitun kaavan mukaan. Ehkä olisi pitänyt. Onhan tässä nyt vielä elämää aikaa kouluttautua uudelleen tai yrittää tällä alalla, mutta totean vain että silloin kuin useimmat tuon alanvalintapäätöksen tekee, ei porukalla ole välttämättä ollenkaan selvillä näitä elämän karuja totuuksia.
Noi kai sitä nyt yrityksen tuosta vain perustaa, kun fyffet siihen saa vanhemmilta, jotka maksavat myös asumisen :) Omillaan olevalla riski on paljon suurempi, ja siksi siihen ei niin helposti lähdetäkään. Tuttavapiirissäkin lähes jokainen yrittämisen valinnut asuu vanhempien ostamassa asunnossa ja on saanut heiltä tukea myös yritystä varten. [quote author="Vierailija" time="08.01.2014 klo 12:20"]
[quote author="Vierailija" time="08.01.2014 klo 12:14"]
Johan se on uutisoitu tänäänkin, että köyhyys ja rikkaus periytyvät. Myös sosiaalinen status periytyy. Silti meillä on vapaa koulutus kaikille, ja kaikki voivat opiskella itselleen vanhempiaan paremman ammatin.
Mutta: jos sosiaalinen status ja tulotaso silti edelleen periytyvät, niin ihmekö, jos tulos on juuri tämä mikä nyt onkin: köyhien kersoista valmistuu niitä köyhiä työttömiä dippainssejä ja valtiotieteiden tohtoreita.
Hyvät duunit ja ylipäänsä duunit menevät suhteilla kuten aina ovat menneet. meillä on väliinputoajien luokka, joille on luvattu maat ja mannut vaikka alhaalta ponnistetaankin. Rajaton mahdollisuuksien maailma on saatukin opiskelupaikkojen suhteen mutta ei yhtään pidemmälle, koska loppu on kiinni suhdeverkostoista.
[/quote]
Ja mikä kummallisinta: nämä pätevät ja osaavat "nousukkaat" ei koskaan, ei milloinkaan voi perustaa yritystä, koska he haluavat palkkatyön helppouden samalla kun ne menestyvät opiskelukaverit ottaa riskejä, teke ylipitkiä työpäiviä ja saa tehdä työtä, jota haluaa. Yrittäjinä.
[/quote]
Minäkin olin valitsemassa ammatialaani 90- luvulla, jolloin tosiaan sairaanhoitajilla oli suuri työttömyys. Moni valmistunut lähti ulkomaille, mm moni Norjaan. Nyt sairaanhoitajilla on töitä, mutta mitä luulette tapahtuvan, kun suuret ikäluokat saadaan maan poveen? Tämä tulee tapahtumaan suurelta osin jo 20 vuodessa (nykyajan elintasosairaudet + alkoholismi verrattuna edelliseen sukupolveen). Silloin on pilvin pimein työttömiä sairaanhoitajia ja lähihoitajia. Vanhainkoteja ja sairaalaosastoja suljetaan.
Enää ei ole vanhan ajan patruunoja, joille työntekijä oli ihminen. Mummoni aikaan (1918 syntynyt) tehtailla siivoiltiin ja tehtiin muita vastaavia juttuja, kun oli hiljaista. Nyt porukka laitetaan pellolle. Yritysten pitää tuotaa voittoa koko ajan.
On todella vaikeata tietää mikä ala vetäisi koko ajan. Luultavasti sellaista ei enää ole. Ihmisten pitää mukautua, koska yhteiskunta muuttuu niin nopeasti. Pitää hankkia ehkä töysin toisistaan poikkeavia koulutuksia/ ammatteja.
[quote author="Vierailija" time="08.01.2014 klo 12:56"]
Jos et ole tietoinen, niin mainittakoon, että lukumääräisesti kaksi eniten työtöntä akateemista koulutusalaa on kaupan ja tekniikan alat, eli dippainssit ja KTM:t
Varsin humanistista hömppää, eikä totta?
[/quote]
En usko väitettäsi, että inssialat vetäisivät edelleenkään vähemmän kuin humanistiset. Se on totta että inssialatkaan eivät enää takaa varmaa paikkaa. Huonosti palkattuja tai työttömiä inssejä on esim. tietotekniikka-alalla aivan tajuttomasti. Samoin biokemistien on kuulemaa vaikea työllistyä.
Mutta kun tarkastellaan minkä verran folkloristeista oikeasti pääsee folkloristeiksi ja arkeologeista arkeologeiksi jne. jne., niin takaan ja vannon, että niitä, jotka eivät pääse työtään vastaavaan duuniin tai ajautuvat kortistoon tai katoavat kotiäideiksi, löytyy nimenomaan näistä humanistisista turhakealoista edelleen eniten. Minulla ei ole asiasta tutkimustietoa, vain kokemuksia ympäristön naisista. Tuntuu että tosin monilla heistä oli tarkoituskin vain saada maisterin paperit ikään kuin koristeeksi ja ryhtyä sitten lääkärin maisteri-kotitäitivaimoksi.
Ehehe,
sulle vaan tiedoksi että alakohtaista työkokemusta on yli 10v sekä Suomesta että ulkomailta. Samoin olen osan opinnoistani suorittanut ulkomaisessa yliopistossa. Ei se ulkomaankokemuskaan välttämättä työllistä vaikka sitä nykyisin halutaan vähän alalla kuin alalla.
Mitähän ihan konkreettisesti tarkoitat sillä niskasta kiinni ottamisella? Ryhdistäytyisin? Lähettäisin vielä enemmän niitä työhakemuksia? Käyttäisin kontaktejani? Hakisin avoimella haulla? Kokeiltu on. Kuulostat vanhemmiltani.
[quote author="Vierailija" time="08.01.2014 klo 12:53"]
Otappas nyt itseäsi niskasta kiinni ja hanki joku ammatti.
Ja jokin asia jonka todella osaat.
Hakeudu vaikka ulkomaille duuniin/harjoitteleen.
Vasta tutkinnon jälkeinen työkokemus pätevöittää.
Tsemppiä työnhakuun, aika ei nyt ole ehkä paras (kuten ei se koskaan sitä ole).
[/quote]
Mieheni on KTM (nuori, muutama vuosi sitten valmistunut, sen jälkeen pari pidempää pätkää tehnyt, kunnes viimeisin työpaikka kaatui konkurssin myötä), joka on aktiivisesti etsinyt töitä viimeisen 3-4 kk:n ajan. Toki ei vielä kovin pitkää työttömyyttä ole takana, ja mainittakoot, että avoimia työpaikkoja näkyy esim. juuri nyt olevan enemmän kuin vaikka marraskuussa. Mutta totta on, että hakijoita on niin valtavasti, ettei kaikille millään ole töitä, vaikka olisi kuin hyvät koulu- ja työtodistukset sekä suositukset. Ja helppohan se on huudella, että lähde toiselle paikkakunnalle tai peräti maahan, mutta ei se perheellisellä ihmisellä ihan niin vaan käy.
Tsemppiä ap, et ole yksin (valitettavasti, mikä työnhakijoiden määrässä näkyy)!
[quote author="Vierailija" time="08.01.2014 klo 13:13"]
Ehehe,
sulle vaan tiedoksi että alakohtaista työkokemusta on yli 10v sekä Suomesta että ulkomailta. Samoin olen osan opinnoistani suorittanut ulkomaisessa yliopistossa. Ei se ulkomaankokemuskaan välttämättä työllistä vaikka sitä nykyisin halutaan vähän alalla kuin alalla.
Mitähän ihan konkreettisesti tarkoitat sillä niskasta kiinni ottamisella? Ryhdistäytyisin? Lähettäisin vielä enemmän niitä työhakemuksia? Käyttäisin kontaktejani? Hakisin avoimella haulla? Kokeiltu on. Kuulostat vanhemmiltani.
[/quote]
Suomessa ollaan tulossa pelottavalla vauhdilla samaan, mikä on ollut vallalla usassa jo pitkään. Siellä on massoittain väliinputoajia, jotka lähettelvät tuhansittain hakemuksia firmoille, jotka eivät enää pysty edes lukemaan niitä. Isommissa firmoissa hakemuksista vain haetaan tiettyjä ydinsanoja ja niiden kautta valitaan osa hakemuksista lähemmin syynättäviksi. karsinta hoituu siis hakuroboteilla. Voit hakea hakemuksillasi loppuikäsi saavuttamatta edes ihmistä, joka lukee tekstisi kerran. Ja silti sinulla voi olla uskomattoman hyvät paperit yliopistosta. Mutta so, jos muillakin on?
Usassa on jo hakukursseja, jotka opettavat ihmisiä hakemaan töitä oikein. tällä osa työllistää itsensä ja kuppaa tyhmiltä rahat pois. Suomi on aika onnela vielä mutta ei kauan. AP:n tilanne on se, mihin yhä useammat ovat tulossa. Ja huom. se ei ole todellakaan kenenkään oma vika, sehän tässä traagista on.
[quote author="Vierailija" time="08.01.2014 klo 13:07"]
Noi kai sitä nyt yrityksen tuosta vain perustaa, kun fyffet siihen saa vanhemmilta, jotka maksavat myös asumisen :) Omillaan olevalla riski on paljon suurempi, ja siksi siihen ei niin helposti lähdetäkään. Tuttavapiirissäkin lähes jokainen yrittämisen valinnut asuu vanhempien ostamassa asunnossa ja on saanut heiltä tukea myös yritystä varten. [quote author="Vierailija" time="08.01.2014 klo 12:20"]
[quote author="Vierailija" time="08.01.2014 klo 12:14"]
Johan se on uutisoitu tänäänkin, että köyhyys ja rikkaus periytyvät. Myös sosiaalinen status periytyy. Silti meillä on vapaa koulutus kaikille, ja kaikki voivat opiskella itselleen vanhempiaan paremman ammatin.
Mutta: jos sosiaalinen status ja tulotaso silti edelleen periytyvät, niin ihmekö, jos tulos on juuri tämä mikä nyt onkin: köyhien kersoista valmistuu niitä köyhiä työttömiä dippainssejä ja valtiotieteiden tohtoreita.
Hyvät duunit ja ylipäänsä duunit menevät suhteilla kuten aina ovat menneet. meillä on väliinputoajien luokka, joille on luvattu maat ja mannut vaikka alhaalta ponnistetaankin. Rajaton mahdollisuuksien maailma on saatukin opiskelupaikkojen suhteen mutta ei yhtään pidemmälle, koska loppu on kiinni suhdeverkostoista.
[/quote]
Ja mikä kummallisinta: nämä pätevät ja osaavat "nousukkaat" ei koskaan, ei milloinkaan voi perustaa yritystä, koska he haluavat palkkatyön helppouden samalla kun ne menestyvät opiskelukaverit ottaa riskejä, teke ylipitkiä työpäiviä ja saa tehdä työtä, jota haluaa. Yrittäjinä.
[/quote]
[/quote]
Ymmärrätkö ite. miksi sinä olet työtön ja moni muu ei? Koska sinusta ei ole tekemään töitä, ainoastaan nostamaan palkkaeuroja.
Minulle sanottiin aamulla hyvin vähättelevään äänensävyyn, että tuskin olet edes hakenut töitä. Juu enpä. Osoittakaapa työpaikka niin menen sinne riemusta kiljuen - ei työttömyys ole aina valinta.
Nää "mene töihin" -saurukset voisivat itse kokeilla työnhakua ja tuilla kituuttamista. Ei elämä niin herkkua ole kun vuokran jälkeen käteen jää 150 €, siitä vielä
pois ruokakulut, puhelinlaskut, kodintarvikkeet, lääkkeet jne. Päivät menee sumussa kun ei ole oikeasti järkevää tekemistä.. Turha kadehtia. :)