Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Mies koko ajan pahalla päällä.
07.01.2014 |
Voiko toisen ärtymysraivoamiskierrettä katkaista mitenkään? Mies on jatkanut useamman viikon raivokasta käytöstä; keskinmäärin joka toinen päivä alkaa huutaan, äriseen tai ivaan turhista asioista. Siis sellaisista, mistä normaalissa tilassa oleva ihminen ei edes osaisi alkaa valittaan. Käytös muistuttaa vuoroin uhmaikäistä ja murkkuikäistä.
Olen tosi väsynyt. Mun päivät alkaa tän suhteen miettimisellä. En jaksa olla tollasen veemäisen käytöksen kohteena. Mitä voin tehdä?
Kommentit (43)
EI ne parisuhdeongelmat ratkea ikinä, mikäli nainen kuvittelee, että vika vain miehessä. Joku syy siihen lähes jatkuvaan ärtymykseen on olemassa.
Vaikkapa sitten tyytymättömyys parisuhteen laatuun tai naisen seksin pihtaamiseen millä verukkeella tahansa. Ei sillä keinolla ainakaan välejä paremmaksi tehdä, kuten ei nalkuttamisellakaan.... ja syyhän on tietty aina vain miehessä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="07.01.2014 klo 10:06"]
Ap lisää vielä edelliseen viestiinsä.
Todellakin toivoisin, että voisin jotain suhteen parantamiseksi tehdä. Ei vaan näytä olevan mitään, mitä minä voisin tehdä. Paitsi kadottaa itseni ja alkaa alistumaan hiirulaiseksi, joka yrittää olla olematta ettei mies hermostu.
[/quote]
Mulla oli juuri sama ongelma joskus muinoin kun oli vähän liikaa stressiä ja tekemistä. Stressi johtui siitä että tuntui kaikki kaatuvan päälle. Syinä:
* töissä jo kolmatta vuotta järkyttävä kiire (ylempi th, ei korvauksia n. 12 tunnin työpäivistä tai vkl -töistä), seuraavat yt:t alkoi kun edelliset oli ohi joissa siivottiin ne pois ketkä valittivat / eivät jaksaneet (kv konserni)
* palkka ei tuntunut riittävän mihinkään
* vaimon teki oikeutetusti mieli oikealle lomalle (erityisesti henkisesti), ei rahaa ja mulla huono omatunto. Rahaa toki olisi jälkeenpäin ajatellen ollut mutta priorisoitiin niitä taloon ja lainoihin. Sekä työnantaja ei olisi missään olosuhteissa antanut yli kahta viikkoa lomaa.
* olimme juuri rakennuttaneet talon ja kaikennäköiset pihatyöt vähän vaiheessa...onneksi talo oli valmis
* lapsien harrastukset veivät liikaa aikaa viikonlopusta kun olisi saanut levätä
* edellämainituista syistä ei oikein jaksanut hoitaa parisuhdetta tai itseäänkään.
Meillä ratkaisuksi koitui se että kertakaikkiaan pysähdyin, irtisanouduin kun sain reilun vuoden palkan kädenpuristukseksi ilman työvelvoitetta ja vaihdoin työpaikan samalle alalle pienehköön myyntiyritykseen missä työolot ovat inhimillisemmät ja palkkakin itseasiassa ainakin työtuntia kohti isompi.
Kiitos vaan perheelle jaksamisesta, oikeasti olin aika mulkku noihin aikoihin. Tilanteen paraneminen alkoi heti siitä päätöksestä että tämän täytyy muuttua...tuota päätöstä/muutosta vaan ei kukaan muu olisi pystynyt tekemään!
Sehän se näissä jutuissa just mättää, että vaikka suoraan kysyy, että vaivaako joku niin ei saa mitään vastausta. Helpottaisi kummasti kaikkia osapuolia, kun asioista puhuttaisiin.
[quote author="Vierailija" time="07.01.2014 klo 10:33"]
[quote author="Vierailija" time="07.01.2014 klo 10:06"]
Ap lisää vielä edelliseen viestiinsä.
Todellakin toivoisin, että voisin jotain suhteen parantamiseksi tehdä. Ei vaan näytä olevan mitään, mitä minä voisin tehdä. Paitsi kadottaa itseni ja alkaa alistumaan hiirulaiseksi, joka yrittää olla olematta ettei mies hermostu.
[/quote]
Mulla oli juuri sama ongelma joskus muinoin kun oli vähän liikaa stressiä ja tekemistä. Stressi johtui siitä että tuntui kaikki kaatuvan päälle. Syinä:
* töissä jo kolmatta vuotta järkyttävä kiire (ylempi th, ei korvauksia n. 12 tunnin työpäivistä tai vkl -töistä), seuraavat yt:t alkoi kun edelliset oli ohi joissa siivottiin ne pois ketkä valittivat / eivät jaksaneet (kv konserni)
* palkka ei tuntunut riittävän mihinkään
* vaimon teki oikeutetusti mieli oikealle lomalle (erityisesti henkisesti), ei rahaa ja mulla huono omatunto. Rahaa toki olisi jälkeenpäin ajatellen ollut mutta priorisoitiin niitä taloon ja lainoihin. Sekä työnantaja ei olisi missään olosuhteissa antanut yli kahta viikkoa lomaa.
* olimme juuri rakennuttaneet talon ja kaikennäköiset pihatyöt vähän vaiheessa...onneksi talo oli valmis
* lapsien harrastukset veivät liikaa aikaa viikonlopusta kun olisi saanut levätä
* edellämainituista syistä ei oikein jaksanut hoitaa parisuhdetta tai itseäänkään.
Meillä ratkaisuksi koitui se että kertakaikkiaan pysähdyin, irtisanouduin kun sain reilun vuoden palkan kädenpuristukseksi ilman työvelvoitetta ja vaihdoin työpaikan samalle alalle pienehköön myyntiyritykseen missä työolot ovat inhimillisemmät ja palkkakin itseasiassa ainakin työtuntia kohti isompi.
Kiitos vaan perheelle jaksamisesta, oikeasti olin aika mulkku noihin aikoihin. Tilanteen paraneminen alkoi heti siitä päätöksestä että tämän täytyy muuttua...tuota päätöstä/muutosta vaan ei kukaan muu olisi pystynyt tekemään!
[/quote]
Tykkäys sille, että myönnät itsekin olleesi tuossa elämäntilanteessa hankala.
Mun kohdalla mies on ollut sellainen myös silloin, kun on mennyt hyvin kaikin puolin. :( Aina vain se ikuinen tyytymättömyys vaivaa häntä :(
Oonhan mä joskus miettinyt, että paranisko vaihtamalla, mutta toisaalta mieheni on jossain määrin ihan hyvä isä, tosin aika tiuskiva sellainen.
Eikä kyse ole siitä, että parisuhteemme olisi sinänsä huono. Minä olen miestä kohtaan niin huomioon ottava kuin voin olla, mutta siihen en suostu, että hän määrää jopa, mitä musiikkia saan kuunnella. En halua olla manipulaation kohde, vaan tasavertainen puoliso...
15.
Monet saavat sen ihQun ja haluamansa miehenkörilään "satimeen" laittamalla itsensä raskaaksi ja sitten kun se karu todellisuus paljastuukin, eli äijä ei olekaan se omissa mielikuvissaan kehitetty rakastumisen (ihastumisen) kohde, vaan aivan jotain muuta, niin pettymyshän se sitten onkin. Ja aihe tyytymättömyyteen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="07.01.2014 klo 10:44"]
[quote author="Vierailija" time="07.01.2014 klo 10:33"]
[quote author="Vierailija" time="07.01.2014 klo 10:06"]
Ap lisää vielä edelliseen viestiinsä.
Todellakin toivoisin, että voisin jotain suhteen parantamiseksi tehdä. Ei vaan näytä olevan mitään, mitä minä voisin tehdä. Paitsi kadottaa itseni ja alkaa alistumaan hiirulaiseksi, joka yrittää olla olematta ettei mies hermostu.
[/quote]
Mulla oli juuri sama ongelma joskus muinoin kun oli vähän liikaa stressiä ja tekemistä. Stressi johtui siitä että tuntui kaikki kaatuvan päälle. Syinä:
* töissä jo kolmatta vuotta järkyttävä kiire (ylempi th, ei korvauksia n. 12 tunnin työpäivistä tai vkl -töistä), seuraavat yt:t alkoi kun edelliset oli ohi joissa siivottiin ne pois ketkä valittivat / eivät jaksaneet (kv konserni)
* palkka ei tuntunut riittävän mihinkään
* vaimon teki oikeutetusti mieli oikealle lomalle (erityisesti henkisesti), ei rahaa ja mulla huono omatunto. Rahaa toki olisi jälkeenpäin ajatellen ollut mutta priorisoitiin niitä taloon ja lainoihin. Sekä työnantaja ei olisi missään olosuhteissa antanut yli kahta viikkoa lomaa.
* olimme juuri rakennuttaneet talon ja kaikennäköiset pihatyöt vähän vaiheessa...onneksi talo oli valmis
* lapsien harrastukset veivät liikaa aikaa viikonlopusta kun olisi saanut levätä
* edellämainituista syistä ei oikein jaksanut hoitaa parisuhdetta tai itseäänkään.
Meillä ratkaisuksi koitui se että kertakaikkiaan pysähdyin, irtisanouduin kun sain reilun vuoden palkan kädenpuristukseksi ilman työvelvoitetta ja vaihdoin työpaikan samalle alalle pienehköön myyntiyritykseen missä työolot ovat inhimillisemmät ja palkkakin itseasiassa ainakin työtuntia kohti isompi.
Kiitos vaan perheelle jaksamisesta, oikeasti olin aika mulkku noihin aikoihin. Tilanteen paraneminen alkoi heti siitä päätöksestä että tämän täytyy muuttua...tuota päätöstä/muutosta vaan ei kukaan muu olisi pystynyt tekemään!
[/quote]
Tykkäys sille, että myönnät itsekin olleesi tuossa elämäntilanteessa hankala.
Mun kohdalla mies on ollut sellainen myös silloin, kun on mennyt hyvin kaikin puolin. :( Aina vain se ikuinen tyytymättömyys vaivaa häntä :(
Oonhan mä joskus miettinyt, että paranisko vaihtamalla, mutta toisaalta mieheni on jossain määrin ihan hyvä isä, tosin aika tiuskiva sellainen.
Eikä kyse ole siitä, että parisuhteemme olisi sinänsä huono. Minä olen miestä kohtaan niin huomioon ottava kuin voin olla, mutta siihen en suostu, että hän määrää jopa, mitä musiikkia saan kuunnella. En halua olla manipulaation kohde, vaan tasavertainen puoliso...
15.
[/quote]
20 jatkaa kysyen....
Mun mielestä pari rakentavaa vaihtoehtoa:
1. Ota asia puheeksi vaikka pistoolilla uhaten miehesi kanssa. Tosin rakentavasti ja yhdessä kompromissejä tehden ja edeten. Tee lista paperille ensin asioista mitkä mättää ja mihin sinun mielestäsi pitäisi kiinnittää huomiota. ÄLÄ kiristä. Tehkää yhdessä suunnitelma miten edetään.
2. Tai menkää parisuhdeterapiaan jossa ulkopuolinen konsultti tekee saman isoa laskua vastaan, sitoutuminenkin saattaa jäädä sinne terapeutin toimistolle
JOKAINEN aikuinen mies ottaa noista onkeensa ja aavistuksen hioo särmiään pois. Muutos ei tapahtu heti vaan ehkä vuoden-parin aikana - mutta teillähän on loppuelämä aikaa.
TAI sitten miehesi on vaan tunnevammainen, sille ei oikein mitään voi, pidä tai jätä
[quote author="Vierailija" time="07.01.2014 klo 10:54"]
[quote author="Vierailija" time="07.01.2014 klo 10:44"]
[quote author="Vierailija" time="07.01.2014 klo 10:33"]
[quote author="Vierailija" time="07.01.2014 klo 10:06"]
Ap lisää vielä edelliseen viestiinsä.
Todellakin toivoisin, että voisin jotain suhteen parantamiseksi tehdä. Ei vaan näytä olevan mitään, mitä minä voisin tehdä. Paitsi kadottaa itseni ja alkaa alistumaan hiirulaiseksi, joka yrittää olla olematta ettei mies hermostu.
[/quote]
Mulla oli juuri sama ongelma joskus muinoin kun oli vähän liikaa stressiä ja tekemistä. Stressi johtui siitä että tuntui kaikki kaatuvan päälle. Syinä:
* töissä jo kolmatta vuotta järkyttävä kiire (ylempi th, ei korvauksia n. 12 tunnin työpäivistä tai vkl -töistä), seuraavat yt:t alkoi kun edelliset oli ohi joissa siivottiin ne pois ketkä valittivat / eivät jaksaneet (kv konserni)
* palkka ei tuntunut riittävän mihinkään
* vaimon teki oikeutetusti mieli oikealle lomalle (erityisesti henkisesti), ei rahaa ja mulla huono omatunto. Rahaa toki olisi jälkeenpäin ajatellen ollut mutta priorisoitiin niitä taloon ja lainoihin. Sekä työnantaja ei olisi missään olosuhteissa antanut yli kahta viikkoa lomaa.
* olimme juuri rakennuttaneet talon ja kaikennäköiset pihatyöt vähän vaiheessa...onneksi talo oli valmis
* lapsien harrastukset veivät liikaa aikaa viikonlopusta kun olisi saanut levätä
* edellämainituista syistä ei oikein jaksanut hoitaa parisuhdetta tai itseäänkään.
Meillä ratkaisuksi koitui se että kertakaikkiaan pysähdyin, irtisanouduin kun sain reilun vuoden palkan kädenpuristukseksi ilman työvelvoitetta ja vaihdoin työpaikan samalle alalle pienehköön myyntiyritykseen missä työolot ovat inhimillisemmät ja palkkakin itseasiassa ainakin työtuntia kohti isompi.
Kiitos vaan perheelle jaksamisesta, oikeasti olin aika mulkku noihin aikoihin. Tilanteen paraneminen alkoi heti siitä päätöksestä että tämän täytyy muuttua...tuota päätöstä/muutosta vaan ei kukaan muu olisi pystynyt tekemään!
[/quote]
Tykkäys sille, että myönnät itsekin olleesi tuossa elämäntilanteessa hankala.
Mun kohdalla mies on ollut sellainen myös silloin, kun on mennyt hyvin kaikin puolin. :( Aina vain se ikuinen tyytymättömyys vaivaa häntä :(
Oonhan mä joskus miettinyt, että paranisko vaihtamalla, mutta toisaalta mieheni on jossain määrin ihan hyvä isä, tosin aika tiuskiva sellainen.
Eikä kyse ole siitä, että parisuhteemme olisi sinänsä huono. Minä olen miestä kohtaan niin huomioon ottava kuin voin olla, mutta siihen en suostu, että hän määrää jopa, mitä musiikkia saan kuunnella. En halua olla manipulaation kohde, vaan tasavertainen puoliso...
15.
[/quote]
20 jatkaa kysyen....
Mun mielestä pari rakentavaa vaihtoehtoa:
1. Ota asia puheeksi vaikka pistoolilla uhaten miehesi kanssa. Tosin rakentavasti ja yhdessä kompromissejä tehden ja edeten. Tee lista paperille ensin asioista mitkä mättää ja mihin sinun mielestäsi pitäisi kiinnittää huomiota. ÄLÄ kiristä. Tehkää yhdessä suunnitelma miten edetään.
2. Tai menkää parisuhdeterapiaan jossa ulkopuolinen konsultti tekee saman isoa laskua vastaan, sitoutuminenkin saattaa jäädä sinne terapeutin toimistolle
JOKAINEN aikuinen mies ottaa noista onkeensa ja aavistuksen hioo särmiään pois. Muutos ei tapahtu heti vaan ehkä vuoden-parin aikana - mutta teillähän on loppuelämä aikaa.
TAI sitten miehesi on vaan tunnevammainen, sille ei oikein mitään voi, pidä tai jätä
[/quote]
Valitettavasti välillä tuntuu, että tunnevammaisuudesta on kyse :(
Parisuhdeterapiaan ei suostu, koska ei halua puhua meidän asioista ulkopuolisille. Yksilöterapiassa ei myöskään halua käydä.
Ja kyllä minä olen asian ottanut puheeksi miehen kanssa lukemattomia kertoja, mutta ei vain mene perille. :/ Ja siis ihan suoraan olen sanonut esimerkiksi, että olen väsynyt hänen negatiivisuuteen.
15.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eipä tuo ongelma ratkea ikinä parisuhteessa pysyen, mikäli aloittajan mielestä syy tilanteeseen on VAIN miehessä.
Parempi laittaa eropaperit vetämään, mikäli noin on, tilanne on täysin ratkaisematon muuten. Kyllä se vaimokin voi tulla jonkun verran "vastaan", muutenkin kuin vaatimalla miestään lähtemään yksilöterapiaan.
Pakkopulla on pakkopullaa ja miksi kiusata itseään asumalla sellaisen kanssa samassa taloudessa , josta saa vain negatiivisia fiiliksiä itselleen. Siis miehen kannaltakin asiaa ajatellen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="07.01.2014 klo 11:04"]
Pakkopulla on pakkopullaa ja miksi kiusata itseään asumalla sellaisen kanssa samassa taloudessa , josta saa vain negatiivisia fiiliksiä itselleen. Siis miehen kannaltakin asiaa ajatellen.
[/quote]
Mun mielestä meidän kohdalla ei ole kyse siitä, että hän minua vihaisi tms. vaan on yleisesti vaan tyytymätön ihan kaikkeen elämässään. Aina.
Ei ole lapsillekaan kiva, jos isä on koko ajan kiukkuinen ja äyskii. Kuka haluaa olla jatkuvasti varpaillaan omassa kodissaan? Kodin pitäisi olla paikka, jossa saa olla oma itsensä ja rentoutua, tuntea rakkautta eikä tarvitse pelätä.
t. äkäisen isän pelokas pentu
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuota tässä on itsekin miettinyt, että miltä lapsesta tuntuu. :( Joskus on sanonut, että "ei saa huutaa" kun ollaan ääntä toisillemme korotettu. Lapsi on vielä aika pieni, eikä sitäkään vertaa ymmärrä miehen kiukunpuuskia kuin minä... :(
15.
Olin parisuhteessa myös tuollaisen jatkuvasti ärtyneen henkilön kanssa. Hän kiehui koko ajan ja kiroili silloinkin, kun puhui normaalisti. Tulin itsekin tosi pahantuuliseksi hänen seurassaan ja kiroileminen tarttui myös minuun. Onneksi erosimme, siitä ei olisi koskaan tullut mitään. Hän jatkaa edelleen samaan tyyliin. Ei ihme, ettei ole naista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="07.01.2014 klo 11:12"]
Tuota tässä on itsekin miettinyt, että miltä lapsesta tuntuu. :( Joskus on sanonut, että "ei saa huutaa" kun ollaan ääntä toisillemme korotettu. Lapsi on vielä aika pieni, eikä sitäkään vertaa ymmärrä miehen kiukunpuuskia kuin minä... :(
15.
[/quote]
Kokemuksesta voin kertoa, että lapsi helposti kokee olevansa syyllinen vanhempansa huonoon oloon. Tulee sellaiseksi "näkymättömäksi lapseksi", kuin muumeissa.
[quote author="Vierailija" time="07.01.2014 klo 11:16"]
[quote author="Vierailija" time="07.01.2014 klo 11:12"]
Tuota tässä on itsekin miettinyt, että miltä lapsesta tuntuu. :( Joskus on sanonut, että "ei saa huutaa" kun ollaan ääntä toisillemme korotettu. Lapsi on vielä aika pieni, eikä sitäkään vertaa ymmärrä miehen kiukunpuuskia kuin minä... :(
15.
[/quote]
Kokemuksesta voin kertoa, että lapsi helposti kokee olevansa syyllinen vanhempansa huonoon oloon. Tulee sellaiseksi "näkymättömäksi lapseksi", kuin muumeissa.
[/quote]
:( Just tällaista en haluaisi missään nimessä.
Olen kyllä huomannut, että lapsi jossain määrin varoo leikkimästä miehen vieressä samoja leikkejä, mitä minä annan leikkiä (Miehen mielestä minä olen lepsu, mielestäni hän kieltää liikaa kaiken normaalin lapsen leikkimisen). Minun kanssa kahdestaan ollessa lapsi tuntuu olevan paljon rennompi, koska olen hyväntuulinen ja kannustan häntä leikkimään ja vähän kiipeilemäänkin jne. Mielestäni kaikkea ei pidä lapselta kieltää, vaikka tietysti on rajat oltava.
Minun mieheni on fyysisesti sairas ja potee kovia kipuja. Hän on ollut taas yhtämittaa yli vuoden kotona sairastamassa ja sitä ennen rikkonaista työuraa. Hän on muuttunut huonojen unien ja kipujen myötä katkeraksi, vihaiseksi, kaunaiseksi ja syytteleväksi. Koitan jaksaa ymmärtää mieheni elämän vaikeutta, mutta pitkään jatkuneena tuo syyttely ja viha koko maailmaa kohtaan alkaa uuvuttaa meitä muitakin. En tiedä ratkaisua tähän. Mies ei suostu enää hakemaan apua lääkäreiltä, kun "ei ne mitään osaa tehdä, kaikki on tehty jo" eikä hän näe omassa toiminnassaan mitään vikaa. Olen muuttunut näkymättömäksi ja pelkään häntä. Yritän olla hiljaa, jottei hän suutu. Lapsille hän huutaa ja tiuskii, mutta vielä toistaiseksi lapset pitävät isistä.
Kannan syyllisyyttä siitä, etten jaksa. Olen harkinnut hakea apua itselleni, jotta jaksaisin tätä. Ehkä olen sitten itsekäs kun en jaksa toista, jolla on selkeät syyt vihaisuudelle eikä hän kivuilleen mitään voi. En vain voi sille mitään, että olen uupunut. En jaksa yksin hoitaa perheen käytännön asioita (mies ei kivuiltaan pysty osallistumaan kotitöihin) ja kuunnella haukkuja ja syyllistämistä siinä samalla. Mies ei halua apua hakea itselleen, joten minun on kai itselleni sitä haettava. En jaksa enää.
[quote author="Vierailija" time="07.01.2014 klo 10:43"]
Sehän se näissä jutuissa just mättää, että vaikka suoraan kysyy, että vaivaako joku niin ei saa mitään vastausta. Helpottaisi kummasti kaikkia osapuolia, kun asioista puhuttaisiin.
[/quote]
Auttaisiko jos mies vastaisi kuten naiset välillä: Jos et tiedä miksi olen vihainen, niin olet tyhmempi kuin luulin.
[quote author="Vierailija" time="07.01.2014 klo 11:23"]
Minun mieheni on fyysisesti sairas ja potee kovia kipuja. Hän on ollut taas yhtämittaa yli vuoden kotona sairastamassa ja sitä ennen rikkonaista työuraa. Hän on muuttunut huonojen unien ja kipujen myötä katkeraksi, vihaiseksi, kaunaiseksi ja syytteleväksi. Koitan jaksaa ymmärtää mieheni elämän vaikeutta, mutta pitkään jatkuneena tuo syyttely ja viha koko maailmaa kohtaan alkaa uuvuttaa meitä muitakin. En tiedä ratkaisua tähän. Mies ei suostu enää hakemaan apua lääkäreiltä, kun "ei ne mitään osaa tehdä, kaikki on tehty jo" eikä hän näe omassa toiminnassaan mitään vikaa. Olen muuttunut näkymättömäksi ja pelkään häntä. Yritän olla hiljaa, jottei hän suutu. Lapsille hän huutaa ja tiuskii, mutta vielä toistaiseksi lapset pitävät isistä.
Kannan syyllisyyttä siitä, etten jaksa. Olen harkinnut hakea apua itselleni, jotta jaksaisin tätä. Ehkä olen sitten itsekäs kun en jaksa toista, jolla on selkeät syyt vihaisuudelle eikä hän kivuilleen mitään voi. En vain voi sille mitään, että olen uupunut. En jaksa yksin hoitaa perheen käytännön asioita (mies ei kivuiltaan pysty osallistumaan kotitöihin) ja kuunnella haukkuja ja syyllistämistä siinä samalla. Mies ei halua apua hakea itselleen, joten minun on kai itselleni sitä haettava. En jaksa enää.
[/quote]
Kuin suoraan mun elämästä! Ainoa ero on se, että mies ainakin hetkittäin ja osittain ymmärtää kireytensä vaikuttavan koko perheen mielialoihin. Välillä tsemppaa ihan todella hyvin, mutta silloinkin jännitän kokoajan milloin taas repeää... Minimaaliset vastoinkäymiset nujertaa miehen täysin. Henkien ja fyysinen vastustuskyky on ihan nollissa, jatkuva stressi päällä. Ja tätä jatkunut jo vuosia.
Olen todella vuasynyt tilanteeseen, mutta eihän toista voi jättää kun kuitenkin yrittää parhaansa mukaan. Yrituan tsempata itseäni aina seuraavaan "kulmaan" asti; sitten helpottaa kun nuorin lapsista on isompi, kun miehen opinnot on loppu, kun taloudellinen tilanne helpottaa, kun ollaan muutettu, jne.
Voimia sinullekin.
Jatkoa edelliseen.
Joskus toivon miehen löytävän toisen naisen. Tulisi vaikka onnellisemmaksi ja minä voisin tehdä omat ratkaisuni selkeämmissä olosuhteissa.
Alue: Aihe vapaa
Tulin niin surulliseksi, kun lapsi oli piirtänyt kuvan omasta perheestä. Siinä kaikki muut oli hymysuita, mutta isän naama oli vihainen. T: 11