Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Asperger-ihmisen puoliso, mitä vinkkejä antaisit?
11.10.2020 |
Millaisia käytännön vinkkejä tai oivalluksia ja järjestelyitä teillä on tehty, että se tavallinen arki sujuisi helpommin?
Meillä on arkeen tuonut valtavasti helpotusta jääkaapin oveen kiinnitetyt to do -listat. Puolisollani on vaikeuksia käytännön töissä, oma-aloitteisuudessa eikä ikään kuin huomaa mitä pitäisi kotona tehdä, kun uppoutuu tunneiksi siihen omaan kiinnostuksen kohteeseensa. Tehtävälista, jonka olen muka kirjoittanut itselleni muistilistaksi, saa hänetkin tajuamaan, että ääriään myöten täynnä oleva pyykkikori pitäisi pestä ja mitä kaikkia pihahommia täytyy tehdä ennen lumentuloa. Monelta riidalta on vältytty sen jälkeen, kun keksin tämän listan!
Kommentit (116)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mistä sitä apua voi hakea silloin kun puolisoa ei ole vielä diagnosoitu ja perhe-elämä on kuormittunut puolison joustamattomuuden ym oireiden takia?
Perheneuvola, lastensuojelu. Kolmannen sektorin palvelut.
Yksityiset palvelut = siivous jne.No apua ei ehkä tarvita perheen arjen sujuvuuteen vaan lähinnä että as-puoliso saisi henkkoht apua oman diagnoosinsa ymmärtämiseen ja oppisi keinoja selviytymään arjesta ja tunne-elämän asioista sekä tiedostaisi diagnoosinsa ja toimintansa vaikutuksen ihmissuhteisiinsa. Mikä paikka se on josta tällaista lähdetään purkamaan? Ihan tk-lääkärikö?
Perheneuvola, työterveys, oma terveysasema, yksityiset lääkäriasemat ja psykoterapeutit, nepsy-valmentajat. Kelalta voi hakea sopeutumisvalmennuskursseja lääkärin lausunnolla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mistä sitä apua voi hakea silloin kun puolisoa ei ole vielä diagnosoitu ja perhe-elämä on kuormittunut puolison joustamattomuuden ym oireiden takia?
OT, mutta oletko itse ainoa lapsi?
Öö, en?
Olet ollut jollakin tavalla ainoa kuitenkin, kun piti sanoa öö,?
Kiitoksia näistä autismin kirjolaisten elämän haasteista kuvaavista kommenteista. Olen pitkään pohtinut mistä psyykkeen ongelmani johtuvat ja olen ajatellut että jotain ns. autismin kirjon poikkeavuutta olisi, mutta näin ei suinkaan ole vaan vetäytyminen omiin maailmoihini johtuu jostakin muusta sillä mulla ei ole rutiinipakkoa vaan päinvastoin epäsäännöllisempi elämä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mistä sitä apua voi hakea silloin kun puolisoa ei ole vielä diagnosoitu ja perhe-elämä on kuormittunut puolison joustamattomuuden ym oireiden takia?
OT, mutta oletko itse ainoa lapsi?
Öö, en?
Olet ollut jollakin tavalla ainoa kuitenkin, kun piti sanoa öö,?
Sanoin öö siksi koska en ymmärrä miksi kysyit asiaa. En ole ainoa lapsi, enkä ole missään vaiheessa elämääni ollutkaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mistä sitä apua voi hakea silloin kun puolisoa ei ole vielä diagnosoitu ja perhe-elämä on kuormittunut puolison joustamattomuuden ym oireiden takia?
OT, mutta oletko itse ainoa lapsi?
Öö, en?
Olet ollut jollakin tavalla ainoa kuitenkin, kun piti sanoa öö,?
Sanoin öö siksi koska en ymmärrä miksi kysyit asiaa. En ole ainoa lapsi, enkä ole missään vaiheessa elämääni ollutkaan.
https://yle.fi/aihe/artikkeli/2016/03/15/ainoan-lapsen-asemassa-myos-pa…
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mistä sitä apua voi hakea silloin kun puolisoa ei ole vielä diagnosoitu ja perhe-elämä on kuormittunut puolison joustamattomuuden ym oireiden takia?
OT, mutta oletko itse ainoa lapsi?
Öö, en?
Olet ollut jollakin tavalla ainoa kuitenkin, kun piti sanoa öö,?
Sanoin öö siksi koska en ymmärrä miksi kysyit asiaa. En ole ainoa lapsi, enkä ole missään vaiheessa elämääni ollutkaan.
https://yle.fi/aihe/artikkeli/2016/03/15/ainoan-lapsen-asemassa-myos-pa…
Kiitos linkistä, en kuitenkaan ymmärrä miten tämä liittyy kysymykseeni.
Vierailija kirjoitti:
Kiitoksia näistä autismin kirjolaisten elämän haasteista kuvaavista kommenteista. Olen pitkään pohtinut mistä psyykkeen ongelmani johtuvat ja olen ajatellut että jotain ns. autismin kirjon poikkeavuutta olisi, mutta näin ei suinkaan ole vaan vetäytyminen omiin maailmoihini johtuu jostakin muusta sillä mulla ei ole rutiinipakkoa vaan päinvastoin epäsäännöllisempi elämä.
ADD?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mistä sitä apua voi hakea silloin kun puolisoa ei ole vielä diagnosoitu ja perhe-elämä on kuormittunut puolison joustamattomuuden ym oireiden takia?
OT, mutta oletko itse ainoa lapsi?
Öö, en?
Olet ollut jollakin tavalla ainoa kuitenkin, kun piti sanoa öö,?
Sanoin öö siksi koska en ymmärrä miksi kysyit asiaa. En ole ainoa lapsi, enkä ole missään vaiheessa elämääni ollutkaan.
https://yle.fi/aihe/artikkeli/2016/03/15/ainoan-lapsen-asemassa-myos-pa…
Kiitos linkistä, en kuitenkaan ymmärrä miten tämä liittyy kysymykseeni.
Tai ylipäänsä ketjun aiheeseen! Kiinnostaisi kokemukset asseista eikä jankutus jostakin sisaruslukumäärästä, teehän ainutlapsihullu oma ketju aiheellesi.
Sivusta
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mieheni on kevyt assi, meillä ei ole lapsia. En osaa kuvitella lasta tähän yhtälöön, liikaa yllätyksiä ja joustoa..
Mun mies on tehokas, tarmokas, jopa nerokas. Meillä on haasteita tunnepuolella, kommunikointi on joskus tosi vaikeeta. Ei oikein riitä vihjailla omaa avuntarvetta, tai esittää retorisia kysymyksiä, vaikka se on luonnollinen tapa puhua. Tää on ehkä vaikeeta itsekin sillon kun en tiedä tarkalleen mitä haluan. Haluanko nyt halin? Omaa tilaa? Mikä mua ärsyttää? Kuitenkin mun pitää aika taitavasti ilmaista omat tarpeet, jos haluan että mies ne ymmärtää. Se aina haluaa mulle parasta ja tekee kaiken mun eteen, mutta tarvitsee suuntaviivoja. Joskus ois kiva jos se vaan "tajuais mut" heti.
Mun pitää osata jatkuvasti sellaista "kaapissa ei ole maitoa, sitä ei ole yhtään. Huomenna ei ole kahvin kanssa maitoa. Minä en ehdi kauppaan, sinun pitää mennä kauppaan jos haluat maitoa huomiseksi. Sinun pitää lähteä kello 17 maissa kauppaan, jos haluat maitoa, sillä sinä et ehdi myöhemmin. Haluatko maitoa huomiseksi? Jos haluat, mene tänään kauppaan kello 17.00".
Siis usein sellasta rautalankaa pitää käyttää sillon, kun tulee muutos ohjelmaan. Mun miehellä on aika selkeä mielikuva joka päivästä, mitä tapahtuu mihinkin aikaan. Usein se kertoo jo aamusta tai edellisenä iltana mulle päiväohjelmansa (ruoka-ajat, mitä syö, iltaharrasteet yms). Mä sitten yritän niitä muutoksia kertoa jämptisti, riittävän ajoissa, selvästi. Jos ehtis sanoa jo hyvissä ajoin "menisitkö huomenna kaupasta hakemaan maitoa" niin se ei ois ongelma. Mutta samalle päivälle ohjelmanmuutokset on kyllä.. niin en tiedä mikä siinä on, mutta mies menee siitä vähän lukkoon tai ärtyy, sanoo aina ensireaktiona että ei onnistu, ei voi, ei. Hetken miettii ja sit onnistuukin.Et vinkkinä varmaan.. ei liikaa muutoksia, ei viimetinkaan ainakaan. Mutta voi olla että sun kumppani on tosi erilainen kuin mun.
Tämä on juuri se mikä omassa as-kumppanissani kiristää hermojani...normaali arkinen asia kuten yllättävä kaupassa käynti saattaa laittaa nupin sekaisin ja on sitä mieltä että ei onnistu. Vaikka tosiaan hetken mietittyään asia onnistuukin mutta sitä ennen menee ihan suunniltaan. En vaan ymmärrä enkä jaksaisi sellaisesta normaaliin arkeen kuuluvasta asiasta vääntää ylenmäärin. Mikä siellä aivoissa jumittaa ettei pysty heti ruveta miettimään päiväohjelmaansa uusiksi, kun ei kyse kuitenkaan ole mistään isosta asiasta kun vaan ihan tutussa kaupassa käymisestä. Auttakaa nyt vaimoa ymmärtämään.
Nimenomaan ne on ne aivot joissa jumittaa! Aivotoiminnassa tapahtuu tietysti muutoksia läpi elämän mutta ei ne taikaiskusta muutu toisenlaiseksi. No okei, ehkä meditaatio, terapia yms aktiiviset muokkausvälineet saa aikaan arkeen mittavastikin muutoksia parhaimmillaan mutta ei kaikkea voi muuttaa. Ajattele vaikka niin että sulla on kone joka on ohjelmoitu kutomaan villasukkia ja miehellä kone joka on ohjelmoitu kutomaan lapasia. Miehen kone ei ala kutoa villasukkia vaikka pomppisit tasajalkaa raivosta, vai osaatko sinä ohjelmoida? Toki jos mies saa villasukista erityiskiinnostuksen kohteen niin varmaan ohjelmoi uudelleen sen koneen. Mutta jos sen jälkeen taas toivot lapasia niin et saa.
Tiivistettynä, vihaisuutesi ei luultavasti muuta toisen aivoja sillä tavalla kun toivoisit, ymmärsitpä niitä tai et, ne on mitä on, sun pitää miettiä oma elämäsi sen mukaan. Ja tietysti mieheltä on lupa odottaa itseymmärrystä siinä mielessä että nuo piirteet on kumppanille raskaita. En itse ainakaan olisi assin kanssa joka ei ymmärrä omien ominaisuuksien vaikutusta muihin.
Miksi sen miehen aivot saa olla just niin kuin vastasyntyneellä, mutta naisen pitää venyä? Eihän ole missään sanottu, ettäkö se nainen toimii mukavuusalueellaan, ja etteikö hänelläkin voisi olla jotain haastetta.
Mua niin säälittää ja surettaa nämä omaishoivaajavaimot. Ja suoraan sanottuna oksettaa. Pitää muistuttaa, että käy pesulla, pitää muistuttaa, että harrasta nyt seksiä vaimosi kanssa.
Ei ole kyse siitä saako mies- tai nais assin aivot olla sellaiset kuin ne ovat. Pointti nimenomaan on se että vaikka kumppanin, sinun tms mielestä aivot ei missään tapauksessa saa olla niinkuin ne on koska se on todella ärsyttävää niin ne aivotpa ei ole näistä toiveista tiennyt silloin kun ovat muovautuneet ja muutosmahdollisuudet ei ole rajattomat. Täällä perään kuulutetut normaalit käytöstavat on myös aivoissa oleva sosiaalinen konstruktio ja tunnetusti sosiaaliset konstruktiot eivät ole assien vahvinta alaa.
Mutta tietysti jokaisen pitää ottaa vastuu omasta elämästään, haasteiden selättämisestä, lapsista yms. Vaikka niin tekisi niin aivot on kuitenkin ne jotka sanoo error sillon kun ne saa hämmentäviä signaaleja, se mihin voi vaikuttaa on se miten siihen hämmennykseen reagoi muut huomioiden. Eli ihan assilta itseltään voi kysyä, että oletko huomannut että reaktiosi vaikuttavat koko perheen arkeen ja aiheuttavat minulle kohtuutonta kuormitusta joka rasittaa minua niinkuin hämmennys rasittaa sinua ja se ei ole tasapuolista. Voisitko harkita jotakin keinoja työstää asiaa? Tai ottaa vastuuta muista asioista jos kaikki yllättävä jää minulle? Miten itse koet tilanteen, ajatteletko että kannamme vastuuta tasapuolisesti? Mieti rauhassa ja keskustellaan näistä sitten perjantaina klo 17.07.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mieheni on kevyt assi, meillä ei ole lapsia. En osaa kuvitella lasta tähän yhtälöön, liikaa yllätyksiä ja joustoa..
Mun mies on tehokas, tarmokas, jopa nerokas. Meillä on haasteita tunnepuolella, kommunikointi on joskus tosi vaikeeta. Ei oikein riitä vihjailla omaa avuntarvetta, tai esittää retorisia kysymyksiä, vaikka se on luonnollinen tapa puhua. Tää on ehkä vaikeeta itsekin sillon kun en tiedä tarkalleen mitä haluan. Haluanko nyt halin? Omaa tilaa? Mikä mua ärsyttää? Kuitenkin mun pitää aika taitavasti ilmaista omat tarpeet, jos haluan että mies ne ymmärtää. Se aina haluaa mulle parasta ja tekee kaiken mun eteen, mutta tarvitsee suuntaviivoja. Joskus ois kiva jos se vaan "tajuais mut" heti.
Mun pitää osata jatkuvasti sellaista "kaapissa ei ole maitoa, sitä ei ole yhtään. Huomenna ei ole kahvin kanssa maitoa. Minä en ehdi kauppaan, sinun pitää mennä kauppaan jos haluat maitoa huomiseksi. Sinun pitää lähteä kello 17 maissa kauppaan, jos haluat maitoa, sillä sinä et ehdi myöhemmin. Haluatko maitoa huomiseksi? Jos haluat, mene tänään kauppaan kello 17.00".
Siis usein sellasta rautalankaa pitää käyttää sillon, kun tulee muutos ohjelmaan. Mun miehellä on aika selkeä mielikuva joka päivästä, mitä tapahtuu mihinkin aikaan. Usein se kertoo jo aamusta tai edellisenä iltana mulle päiväohjelmansa (ruoka-ajat, mitä syö, iltaharrasteet yms). Mä sitten yritän niitä muutoksia kertoa jämptisti, riittävän ajoissa, selvästi. Jos ehtis sanoa jo hyvissä ajoin "menisitkö huomenna kaupasta hakemaan maitoa" niin se ei ois ongelma. Mutta samalle päivälle ohjelmanmuutokset on kyllä.. niin en tiedä mikä siinä on, mutta mies menee siitä vähän lukkoon tai ärtyy, sanoo aina ensireaktiona että ei onnistu, ei voi, ei. Hetken miettii ja sit onnistuukin.Et vinkkinä varmaan.. ei liikaa muutoksia, ei viimetinkaan ainakaan. Mutta voi olla että sun kumppani on tosi erilainen kuin mun.
Tämä on juuri se mikä omassa as-kumppanissani kiristää hermojani...normaali arkinen asia kuten yllättävä kaupassa käynti saattaa laittaa nupin sekaisin ja on sitä mieltä että ei onnistu. Vaikka tosiaan hetken mietittyään asia onnistuukin mutta sitä ennen menee ihan suunniltaan. En vaan ymmärrä enkä jaksaisi sellaisesta normaaliin arkeen kuuluvasta asiasta vääntää ylenmäärin. Mikä siellä aivoissa jumittaa ettei pysty heti ruveta miettimään päiväohjelmaansa uusiksi, kun ei kyse kuitenkaan ole mistään isosta asiasta kun vaan ihan tutussa kaupassa käymisestä. Auttakaa nyt vaimoa ymmärtämään.
Nimenomaan ne on ne aivot joissa jumittaa! Aivotoiminnassa tapahtuu tietysti muutoksia läpi elämän mutta ei ne taikaiskusta muutu toisenlaiseksi. No okei, ehkä meditaatio, terapia yms aktiiviset muokkausvälineet saa aikaan arkeen mittavastikin muutoksia parhaimmillaan mutta ei kaikkea voi muuttaa. Ajattele vaikka niin että sulla on kone joka on ohjelmoitu kutomaan villasukkia ja miehellä kone joka on ohjelmoitu kutomaan lapasia. Miehen kone ei ala kutoa villasukkia vaikka pomppisit tasajalkaa raivosta, vai osaatko sinä ohjelmoida? Toki jos mies saa villasukista erityiskiinnostuksen kohteen niin varmaan ohjelmoi uudelleen sen koneen. Mutta jos sen jälkeen taas toivot lapasia niin et saa.
Tiivistettynä, vihaisuutesi ei luultavasti muuta toisen aivoja sillä tavalla kun toivoisit, ymmärsitpä niitä tai et, ne on mitä on, sun pitää miettiä oma elämäsi sen mukaan. Ja tietysti mieheltä on lupa odottaa itseymmärrystä siinä mielessä että nuo piirteet on kumppanille raskaita. En itse ainakaan olisi assin kanssa joka ei ymmärrä omien ominaisuuksien vaikutusta muihin.
Tavallaan ymmärrän tuon että aivot on ohjelmoitu päivän askareisiin mutta en ymmärrä miksi ensimmäinen reaktio on hermojen menetys kun rutiinin rikkoo niinkin tuttu asia kuin kaupassa käynti. Eikö as-ihminen todella pysty hiljentyä miettimään että olisiko se kaupassa käyminen mahdollista, sehän on ihan normaaleihin käytöstapoihin kuuluvaa? Lapsiperhearjessa on aika paljon yllättäviä menoja ja jos yksi perheenjäsen reagoi aina hermoilulla, on se aika raskasta muille perheessä...
Tätä on varmaan normaalin ihmisen vaikea ymmärtää, mutta kyllä, niinkin normaali asia kuin suunnittelematon kaupassa käynti voi olla raastavan vaikeaa. Se on raskasta perheelle ja raskasta as-piirteiselle. Kaupassa käynti ylipäätään voi olla uuvuttavaa eteenkin on jos on aistiyliherkkyyttä. Kaupassa kuormittaa kaikkia aisteja äänet, valot, liian lähelle tulevat ihmiset, hyllyjärjestys jota ei toivottavasti muuteta koskaan, lämpötila ja mahdollinen kauppalistan puuttuminen. Sellaiset asiat joita normaali ihminen ei edes huomaa.
Joku tuossa yllä kuvasi hienosti miten päivän ohjelma ja rutiinit on piirtyneet päähän. Kun joku rikkoo sen valmiin ohjelman, joutuu aivan hukkaan. Miten sen selittäisi... alkaa lyömään tyhjää, joskus on pahimmillaan kuin putoaisi kuiluun tai olisi lingossa kun yrittää järjestää päätä uuteen järjestykseen. Error kuvasi tilannetta hyvin.
Pystyn kyllä spontaanin toimintaan, mutta silloin pitää olla ohjelmoituna tyhjää päivään ja palautuminen varmistettu. Ohjelman rikkominen on mielelle katastrofi. On huomioitava kuitenkin että as-ihmisiä on kovin erilaisia ja piirteiden vaihtelevuus suurtakin. Emme ole samasta muotista.
Vierailija kirjoitti:
Ystävälläni as-mies ja as-pojat. Jatkuvaa toiminnan ohjausta ainakin tarvitsevat ja asioiden toistoa.
Huh huh, mahtaa olla rankkaa. Mutta itsepä on osansa valinnut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Se yksi yllättävä kauppareissu ei myöskään välttämättä tarkoita sitä että assi romahtaa jokaisesta pienestä asiasta, vaan niitä pieniä asioita joiden kanssa taistelee onnistuneestikkin voi olla lukuisia ja viimeisin lisämuutos vain on jossain vaiheessa se joka on liikaa.
Vierailija kirjoitti:
Nais- ja miespuolisten assien erot eivät kyllä johdu vain siitä, että pojat saisivat tehdä mitä haluavat ja tytöt eivät. Naisten ja miesten aivoissa on eroja ja naisassi on usein toimintakykyisempi ja tietenkin käyttää jo nuorella ikää tätä kykyään helpottaa elämäänsä ja sopeutumistaan. Miesassin mahdollinen kyvyttömyys tähän on hänelle kärsimystä aiheuttava puute, ei kiva etuoikeus. Aspergernainen muistuttaa usein toiminnassaan enemmän neurotyypillistä miestä kuin aspergermiestä tai neurotyypillistä naista.
Näistäkin löytyy nykyään mielenkiintoisia kirjoituksia alan asiantuntijoilta.
Varmasti mukana on usein kumpaakin. En itse koe että naisille neuroepätyypillisyys on erityinen lahja vaan kyllähän se vaatii useimmiten ihan hitonmoista sopeutumista. Nyt aikuiset naiset on kuitenkin sosiaalistettu siihen että he hoivaavat ja nyt aikuiset miehet siihen että joku muu hoivaa ja pojat on poikia. Niin mitäpä naisepätyypillinen muuta voi kun kehitellä selviytymiskeinoja jotka sitten kantaakin. Olisi kamalaa vähättelyä sanoa että tuo usein vuosikymmenien työ sulautua normaaliin elämään ja kehitellä selviytymismekanismeja olisi etuoikeus!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mieheni on kevyt assi, meillä ei ole lapsia. En osaa kuvitella lasta tähän yhtälöön, liikaa yllätyksiä ja joustoa..
Mun mies on tehokas, tarmokas, jopa nerokas. Meillä on haasteita tunnepuolella, kommunikointi on joskus tosi vaikeeta. Ei oikein riitä vihjailla omaa avuntarvetta, tai esittää retorisia kysymyksiä, vaikka se on luonnollinen tapa puhua. Tää on ehkä vaikeeta itsekin sillon kun en tiedä tarkalleen mitä haluan. Haluanko nyt halin? Omaa tilaa? Mikä mua ärsyttää? Kuitenkin mun pitää aika taitavasti ilmaista omat tarpeet, jos haluan että mies ne ymmärtää. Se aina haluaa mulle parasta ja tekee kaiken mun eteen, mutta tarvitsee suuntaviivoja. Joskus ois kiva jos se vaan "tajuais mut" heti.
Mun pitää osata jatkuvasti sellaista "kaapissa ei ole maitoa, sitä ei ole yhtään. Huomenna ei ole kahvin kanssa maitoa. Minä en ehdi kauppaan, sinun pitää mennä kauppaan jos haluat maitoa huomiseksi. Sinun pitää lähteä kello 17 maissa kauppaan, jos haluat maitoa, sillä sinä et ehdi myöhemmin. Haluatko maitoa huomiseksi? Jos haluat, mene tänään kauppaan kello 17.00".
Siis usein sellasta rautalankaa pitää käyttää sillon, kun tulee muutos ohjelmaan. Mun miehellä on aika selkeä mielikuva joka päivästä, mitä tapahtuu mihinkin aikaan. Usein se kertoo jo aamusta tai edellisenä iltana mulle päiväohjelmansa (ruoka-ajat, mitä syö, iltaharrasteet yms). Mä sitten yritän niitä muutoksia kertoa jämptisti, riittävän ajoissa, selvästi. Jos ehtis sanoa jo hyvissä ajoin "menisitkö huomenna kaupasta hakemaan maitoa" niin se ei ois ongelma. Mutta samalle päivälle ohjelmanmuutokset on kyllä.. niin en tiedä mikä siinä on, mutta mies menee siitä vähän lukkoon tai ärtyy, sanoo aina ensireaktiona että ei onnistu, ei voi, ei. Hetken miettii ja sit onnistuukin.Et vinkkinä varmaan.. ei liikaa muutoksia, ei viimetinkaan ainakaan. Mutta voi olla että sun kumppani on tosi erilainen kuin mun.
Tämä on juuri se mikä omassa as-kumppanissani kiristää hermojani...normaali arkinen asia kuten yllättävä kaupassa käynti saattaa laittaa nupin sekaisin ja on sitä mieltä että ei onnistu. Vaikka tosiaan hetken mietittyään asia onnistuukin mutta sitä ennen menee ihan suunniltaan. En vaan ymmärrä enkä jaksaisi sellaisesta normaaliin arkeen kuuluvasta asiasta vääntää ylenmäärin. Mikä siellä aivoissa jumittaa ettei pysty heti ruveta miettimään päiväohjelmaansa uusiksi, kun ei kyse kuitenkaan ole mistään isosta asiasta kun vaan ihan tutussa kaupassa käymisestä. Auttakaa nyt vaimoa ymmärtämään.
Nimenomaan ne on ne aivot joissa jumittaa! Aivotoiminnassa tapahtuu tietysti muutoksia läpi elämän mutta ei ne taikaiskusta muutu toisenlaiseksi. No okei, ehkä meditaatio, terapia yms aktiiviset muokkausvälineet saa aikaan arkeen mittavastikin muutoksia parhaimmillaan mutta ei kaikkea voi muuttaa. Ajattele vaikka niin että sulla on kone joka on ohjelmoitu kutomaan villasukkia ja miehellä kone joka on ohjelmoitu kutomaan lapasia. Miehen kone ei ala kutoa villasukkia vaikka pomppisit tasajalkaa raivosta, vai osaatko sinä ohjelmoida? Toki jos mies saa villasukista erityiskiinnostuksen kohteen niin varmaan ohjelmoi uudelleen sen koneen. Mutta jos sen jälkeen taas toivot lapasia niin et saa.
Tiivistettynä, vihaisuutesi ei luultavasti muuta toisen aivoja sillä tavalla kun toivoisit, ymmärsitpä niitä tai et, ne on mitä on, sun pitää miettiä oma elämäsi sen mukaan. Ja tietysti mieheltä on lupa odottaa itseymmärrystä siinä mielessä että nuo piirteet on kumppanille raskaita. En itse ainakaan olisi assin kanssa joka ei ymmärrä omien ominaisuuksien vaikutusta muihin.
Miksi sen miehen aivot saa olla just niin kuin vastasyntyneellä, mutta naisen pitää venyä? Eihän ole missään sanottu, ettäkö se nainen toimii mukavuusalueellaan, ja etteikö hänelläkin voisi olla jotain haastetta.
Mua niin säälittää ja surettaa nämä omaishoivaajavaimot. Ja suoraan sanottuna oksettaa. Pitää muistuttaa, että käy pesulla, pitää muistuttaa, että harrasta nyt seksiä vaimosi kanssa.
Ei ole kyse siitä saako mies- tai nais assin aivot olla sellaiset kuin ne ovat. Pointti nimenomaan on se että vaikka kumppanin, sinun tms mielestä aivot ei missään tapauksessa saa olla niinkuin ne on koska se on todella ärsyttävää niin ne aivotpa ei ole näistä toiveista tiennyt silloin kun ovat muovautuneet ja muutosmahdollisuudet ei ole rajattomat. Täällä perään kuulutetut normaalit käytöstavat on myös aivoissa oleva sosiaalinen konstruktio ja tunnetusti sosiaaliset konstruktiot eivät ole assien vahvinta alaa.
Mutta tietysti jokaisen pitää ottaa vastuu omasta elämästään, haasteiden selättämisestä, lapsista yms. Vaikka niin tekisi niin aivot on kuitenkin ne jotka sanoo error sillon kun ne saa hämmentäviä signaaleja, se mihin voi vaikuttaa on se miten siihen hämmennykseen reagoi muut huomioiden. Eli ihan assilta itseltään voi kysyä, että oletko huomannut että reaktiosi vaikuttavat koko perheen arkeen ja aiheuttavat minulle kohtuutonta kuormitusta joka rasittaa minua niinkuin hämmennys rasittaa sinua ja se ei ole tasapuolista. Voisitko harkita jotakin keinoja työstää asiaa? Tai ottaa vastuuta muista asioista jos kaikki yllättävä jää minulle? Miten itse koet tilanteen, ajatteletko että kannamme vastuuta tasapuolisesti? Mieti rauhassa ja keskustellaan näistä sitten perjantaina klo 17.07.
Pystyykö assi tuommoiseen itsereflektioon? Ymmärtääkö hän olevansa rasittava?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mieheni on kevyt assi, meillä ei ole lapsia. En osaa kuvitella lasta tähän yhtälöön, liikaa yllätyksiä ja joustoa..
Mun mies on tehokas, tarmokas, jopa nerokas. Meillä on haasteita tunnepuolella, kommunikointi on joskus tosi vaikeeta. Ei oikein riitä vihjailla omaa avuntarvetta, tai esittää retorisia kysymyksiä, vaikka se on luonnollinen tapa puhua. Tää on ehkä vaikeeta itsekin sillon kun en tiedä tarkalleen mitä haluan. Haluanko nyt halin? Omaa tilaa? Mikä mua ärsyttää? Kuitenkin mun pitää aika taitavasti ilmaista omat tarpeet, jos haluan että mies ne ymmärtää. Se aina haluaa mulle parasta ja tekee kaiken mun eteen, mutta tarvitsee suuntaviivoja. Joskus ois kiva jos se vaan "tajuais mut" heti.
Mun pitää osata jatkuvasti sellaista "kaapissa ei ole maitoa, sitä ei ole yhtään. Huomenna ei ole kahvin kanssa maitoa. Minä en ehdi kauppaan, sinun pitää mennä kauppaan jos haluat maitoa huomiseksi. Sinun pitää lähteä kello 17 maissa kauppaan, jos haluat maitoa, sillä sinä et ehdi myöhemmin. Haluatko maitoa huomiseksi? Jos haluat, mene tänään kauppaan kello 17.00".
Siis usein sellasta rautalankaa pitää käyttää sillon, kun tulee muutos ohjelmaan. Mun miehellä on aika selkeä mielikuva joka päivästä, mitä tapahtuu mihinkin aikaan. Usein se kertoo jo aamusta tai edellisenä iltana mulle päiväohjelmansa (ruoka-ajat, mitä syö, iltaharrasteet yms). Mä sitten yritän niitä muutoksia kertoa jämptisti, riittävän ajoissa, selvästi. Jos ehtis sanoa jo hyvissä ajoin "menisitkö huomenna kaupasta hakemaan maitoa" niin se ei ois ongelma. Mutta samalle päivälle ohjelmanmuutokset on kyllä.. niin en tiedä mikä siinä on, mutta mies menee siitä vähän lukkoon tai ärtyy, sanoo aina ensireaktiona että ei onnistu, ei voi, ei. Hetken miettii ja sit onnistuukin.Et vinkkinä varmaan.. ei liikaa muutoksia, ei viimetinkaan ainakaan. Mutta voi olla että sun kumppani on tosi erilainen kuin mun.
Tämä on juuri se mikä omassa as-kumppanissani kiristää hermojani...normaali arkinen asia kuten yllättävä kaupassa käynti saattaa laittaa nupin sekaisin ja on sitä mieltä että ei onnistu. Vaikka tosiaan hetken mietittyään asia onnistuukin mutta sitä ennen menee ihan suunniltaan. En vaan ymmärrä enkä jaksaisi sellaisesta normaaliin arkeen kuuluvasta asiasta vääntää ylenmäärin. Mikä siellä aivoissa jumittaa ettei pysty heti ruveta miettimään päiväohjelmaansa uusiksi, kun ei kyse kuitenkaan ole mistään isosta asiasta kun vaan ihan tutussa kaupassa käymisestä. Auttakaa nyt vaimoa ymmärtämään.
Nimenomaan ne on ne aivot joissa jumittaa! Aivotoiminnassa tapahtuu tietysti muutoksia läpi elämän mutta ei ne taikaiskusta muutu toisenlaiseksi. No okei, ehkä meditaatio, terapia yms aktiiviset muokkausvälineet saa aikaan arkeen mittavastikin muutoksia parhaimmillaan mutta ei kaikkea voi muuttaa. Ajattele vaikka niin että sulla on kone joka on ohjelmoitu kutomaan villasukkia ja miehellä kone joka on ohjelmoitu kutomaan lapasia. Miehen kone ei ala kutoa villasukkia vaikka pomppisit tasajalkaa raivosta, vai osaatko sinä ohjelmoida? Toki jos mies saa villasukista erityiskiinnostuksen kohteen niin varmaan ohjelmoi uudelleen sen koneen. Mutta jos sen jälkeen taas toivot lapasia niin et saa.
Tiivistettynä, vihaisuutesi ei luultavasti muuta toisen aivoja sillä tavalla kun toivoisit, ymmärsitpä niitä tai et, ne on mitä on, sun pitää miettiä oma elämäsi sen mukaan. Ja tietysti mieheltä on lupa odottaa itseymmärrystä siinä mielessä että nuo piirteet on kumppanille raskaita. En itse ainakaan olisi assin kanssa joka ei ymmärrä omien ominaisuuksien vaikutusta muihin.
Miksi sen miehen aivot saa olla just niin kuin vastasyntyneellä, mutta naisen pitää venyä? Eihän ole missään sanottu, ettäkö se nainen toimii mukavuusalueellaan, ja etteikö hänelläkin voisi olla jotain haastetta.
Mua niin säälittää ja surettaa nämä omaishoivaajavaimot. Ja suoraan sanottuna oksettaa. Pitää muistuttaa, että käy pesulla, pitää muistuttaa, että harrasta nyt seksiä vaimosi kanssa.
Ei ole kyse siitä saako mies- tai nais assin aivot olla sellaiset kuin ne ovat. Pointti nimenomaan on se että vaikka kumppanin, sinun tms mielestä aivot ei missään tapauksessa saa olla niinkuin ne on koska se on todella ärsyttävää niin ne aivotpa ei ole näistä toiveista tiennyt silloin kun ovat muovautuneet ja muutosmahdollisuudet ei ole rajattomat. Täällä perään kuulutetut normaalit käytöstavat on myös aivoissa oleva sosiaalinen konstruktio ja tunnetusti sosiaaliset konstruktiot eivät ole assien vahvinta alaa.
Mutta tietysti jokaisen pitää ottaa vastuu omasta elämästään, haasteiden selättämisestä, lapsista yms. Vaikka niin tekisi niin aivot on kuitenkin ne jotka sanoo error sillon kun ne saa hämmentäviä signaaleja, se mihin voi vaikuttaa on se miten siihen hämmennykseen reagoi muut huomioiden. Eli ihan assilta itseltään voi kysyä, että oletko huomannut että reaktiosi vaikuttavat koko perheen arkeen ja aiheuttavat minulle kohtuutonta kuormitusta joka rasittaa minua niinkuin hämmennys rasittaa sinua ja se ei ole tasapuolista. Voisitko harkita jotakin keinoja työstää asiaa? Tai ottaa vastuuta muista asioista jos kaikki yllättävä jää minulle? Miten itse koet tilanteen, ajatteletko että kannamme vastuuta tasapuolisesti? Mieti rauhassa ja keskustellaan näistä sitten perjantaina klo 17.07.
Pystyykö assi tuommoiseen itsereflektioon? Ymmärtääkö hän olevansa rasittava?
Kyllä pystyy. Kyllä ymmärtää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mieheni on kevyt assi, meillä ei ole lapsia. En osaa kuvitella lasta tähän yhtälöön, liikaa yllätyksiä ja joustoa..
Mun mies on tehokas, tarmokas, jopa nerokas. Meillä on haasteita tunnepuolella, kommunikointi on joskus tosi vaikeeta. Ei oikein riitä vihjailla omaa avuntarvetta, tai esittää retorisia kysymyksiä, vaikka se on luonnollinen tapa puhua. Tää on ehkä vaikeeta itsekin sillon kun en tiedä tarkalleen mitä haluan. Haluanko nyt halin? Omaa tilaa? Mikä mua ärsyttää? Kuitenkin mun pitää aika taitavasti ilmaista omat tarpeet, jos haluan että mies ne ymmärtää. Se aina haluaa mulle parasta ja tekee kaiken mun eteen, mutta tarvitsee suuntaviivoja. Joskus ois kiva jos se vaan "tajuais mut" heti.
Mun pitää osata jatkuvasti sellaista "kaapissa ei ole maitoa, sitä ei ole yhtään. Huomenna ei ole kahvin kanssa maitoa. Minä en ehdi kauppaan, sinun pitää mennä kauppaan jos haluat maitoa huomiseksi. Sinun pitää lähteä kello 17 maissa kauppaan, jos haluat maitoa, sillä sinä et ehdi myöhemmin. Haluatko maitoa huomiseksi? Jos haluat, mene tänään kauppaan kello 17.00".
Siis usein sellasta rautalankaa pitää käyttää sillon, kun tulee muutos ohjelmaan. Mun miehellä on aika selkeä mielikuva joka päivästä, mitä tapahtuu mihinkin aikaan. Usein se kertoo jo aamusta tai edellisenä iltana mulle päiväohjelmansa (ruoka-ajat, mitä syö, iltaharrasteet yms). Mä sitten yritän niitä muutoksia kertoa jämptisti, riittävän ajoissa, selvästi. Jos ehtis sanoa jo hyvissä ajoin "menisitkö huomenna kaupasta hakemaan maitoa" niin se ei ois ongelma. Mutta samalle päivälle ohjelmanmuutokset on kyllä.. niin en tiedä mikä siinä on, mutta mies menee siitä vähän lukkoon tai ärtyy, sanoo aina ensireaktiona että ei onnistu, ei voi, ei. Hetken miettii ja sit onnistuukin.Et vinkkinä varmaan.. ei liikaa muutoksia, ei viimetinkaan ainakaan. Mutta voi olla että sun kumppani on tosi erilainen kuin mun.
Tämä on juuri se mikä omassa as-kumppanissani kiristää hermojani...normaali arkinen asia kuten yllättävä kaupassa käynti saattaa laittaa nupin sekaisin ja on sitä mieltä että ei onnistu. Vaikka tosiaan hetken mietittyään asia onnistuukin mutta sitä ennen menee ihan suunniltaan. En vaan ymmärrä enkä jaksaisi sellaisesta normaaliin arkeen kuuluvasta asiasta vääntää ylenmäärin. Mikä siellä aivoissa jumittaa ettei pysty heti ruveta miettimään päiväohjelmaansa uusiksi, kun ei kyse kuitenkaan ole mistään isosta asiasta kun vaan ihan tutussa kaupassa käymisestä. Auttakaa nyt vaimoa ymmärtämään.
Nimenomaan ne on ne aivot joissa jumittaa! Aivotoiminnassa tapahtuu tietysti muutoksia läpi elämän mutta ei ne taikaiskusta muutu toisenlaiseksi. No okei, ehkä meditaatio, terapia yms aktiiviset muokkausvälineet saa aikaan arkeen mittavastikin muutoksia parhaimmillaan mutta ei kaikkea voi muuttaa. Ajattele vaikka niin että sulla on kone joka on ohjelmoitu kutomaan villasukkia ja miehellä kone joka on ohjelmoitu kutomaan lapasia. Miehen kone ei ala kutoa villasukkia vaikka pomppisit tasajalkaa raivosta, vai osaatko sinä ohjelmoida? Toki jos mies saa villasukista erityiskiinnostuksen kohteen niin varmaan ohjelmoi uudelleen sen koneen. Mutta jos sen jälkeen taas toivot lapasia niin et saa.
Tiivistettynä, vihaisuutesi ei luultavasti muuta toisen aivoja sillä tavalla kun toivoisit, ymmärsitpä niitä tai et, ne on mitä on, sun pitää miettiä oma elämäsi sen mukaan. Ja tietysti mieheltä on lupa odottaa itseymmärrystä siinä mielessä että nuo piirteet on kumppanille raskaita. En itse ainakaan olisi assin kanssa joka ei ymmärrä omien ominaisuuksien vaikutusta muihin.
Miksi sen miehen aivot saa olla just niin kuin vastasyntyneellä, mutta naisen pitää venyä? Eihän ole missään sanottu, ettäkö se nainen toimii mukavuusalueellaan, ja etteikö hänelläkin voisi olla jotain haastetta.
Mua niin säälittää ja surettaa nämä omaishoivaajavaimot. Ja suoraan sanottuna oksettaa. Pitää muistuttaa, että käy pesulla, pitää muistuttaa, että harrasta nyt seksiä vaimosi kanssa.
Ei ole kyse siitä saako mies- tai nais assin aivot olla sellaiset kuin ne ovat. Pointti nimenomaan on se että vaikka kumppanin, sinun tms mielestä aivot ei missään tapauksessa saa olla niinkuin ne on koska se on todella ärsyttävää niin ne aivotpa ei ole näistä toiveista tiennyt silloin kun ovat muovautuneet ja muutosmahdollisuudet ei ole rajattomat. Täällä perään kuulutetut normaalit käytöstavat on myös aivoissa oleva sosiaalinen konstruktio ja tunnetusti sosiaaliset konstruktiot eivät ole assien vahvinta alaa.
Mutta tietysti jokaisen pitää ottaa vastuu omasta elämästään, haasteiden selättämisestä, lapsista yms. Vaikka niin tekisi niin aivot on kuitenkin ne jotka sanoo error sillon kun ne saa hämmentäviä signaaleja, se mihin voi vaikuttaa on se miten siihen hämmennykseen reagoi muut huomioiden. Eli ihan assilta itseltään voi kysyä, että oletko huomannut että reaktiosi vaikuttavat koko perheen arkeen ja aiheuttavat minulle kohtuutonta kuormitusta joka rasittaa minua niinkuin hämmennys rasittaa sinua ja se ei ole tasapuolista. Voisitko harkita jotakin keinoja työstää asiaa? Tai ottaa vastuuta muista asioista jos kaikki yllättävä jää minulle? Miten itse koet tilanteen, ajatteletko että kannamme vastuuta tasapuolisesti? Mieti rauhassa ja keskustellaan näistä sitten perjantaina klo 17.07.
Assina elämäni on selviytymistä, eritysesti parisuhteessa. Jos sanoisi minulle noin, toteaisin ehkä että meidän on parasta erillään, joka olisi varmasti totta molemmille osapuolille. Pääni ei tästä muutu ja yritän parhaani. Olen kokenut useamman uupumisen, ja jos en ole tietyllä tavalla itsekäs rajoitteideni kanssa, on uupumus vastassa yhä uudelleen. Siitä toipuminen on joka kerta hitaampaa ja vaikeampaa.
Vierailija kirjoitti:
Nais- ja miespuolisten assien erot eivät kyllä johdu vain siitä, että pojat saisivat tehdä mitä haluavat ja tytöt eivät. Naisten ja miesten aivoissa on eroja ja naisassi on usein toimintakykyisempi ja tietenkin käyttää jo nuorella ikää tätä kykyään helpottaa elämäänsä ja sopeutumistaan. Miesassin mahdollinen kyvyttömyys tähän on hänelle kärsimystä aiheuttava puute, ei kiva etuoikeus. Aspergernainen muistuttaa usein toiminnassaan enemmän neurotyypillistä miestä kuin aspergermiestä tai neurotyypillistä naista.
Näistäkin löytyy nykyään mielenkiintoisia kirjoituksia alan asiantuntijoilta.
Olen jo kuuskymppinen nainen, ja vasta nyt alkanut tajuta, että olen ilmeisesti assi.
Omassa lapsuudessa ja nuoruudessa tämmöisiä ei tunnistettu,nja naisten assipiirteitä ei ole osattu diagnosoida.
Mutta nyt ymmärrän, miksi olen aina kokenut erilaisuutta, poikkeavuutta. Olen juurikin 'neurotyypillinen mies'! Sen olen tajunnut aiemminkin, mutta en ole osannut yhdistää assiuteen. Opiskeoin luonno tieteelliseen ammattiin ja suhtautumiseni omiin lapsiini on aina ollut paremminkin 'isällistä' kuin äidillistä. Nyt minulla on lapsenlapsi, ja välillä ajattelen, että olen 'huono mummo', kun en paljon pidä yhteyttä. Miniä onneksi pitää minut ajan tasalla perheen kuvioista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mieheni on kevyt assi, meillä ei ole lapsia. En osaa kuvitella lasta tähän yhtälöön, liikaa yllätyksiä ja joustoa..
Mun mies on tehokas, tarmokas, jopa nerokas. Meillä on haasteita tunnepuolella, kommunikointi on joskus tosi vaikeeta. Ei oikein riitä vihjailla omaa avuntarvetta, tai esittää retorisia kysymyksiä, vaikka se on luonnollinen tapa puhua. Tää on ehkä vaikeeta itsekin sillon kun en tiedä tarkalleen mitä haluan. Haluanko nyt halin? Omaa tilaa? Mikä mua ärsyttää? Kuitenkin mun pitää aika taitavasti ilmaista omat tarpeet, jos haluan että mies ne ymmärtää. Se aina haluaa mulle parasta ja tekee kaiken mun eteen, mutta tarvitsee suuntaviivoja. Joskus ois kiva jos se vaan "tajuais mut" heti.
Mun pitää osata jatkuvasti sellaista "kaapissa ei ole maitoa, sitä ei ole yhtään. Huomenna ei ole kahvin kanssa maitoa. Minä en ehdi kauppaan, sinun pitää mennä kauppaan jos haluat maitoa huomiseksi. Sinun pitää lähteä kello 17 maissa kauppaan, jos haluat maitoa, sillä sinä et ehdi myöhemmin. Haluatko maitoa huomiseksi? Jos haluat, mene tänään kauppaan kello 17.00".
Siis usein sellasta rautalankaa pitää käyttää sillon, kun tulee muutos ohjelmaan. Mun miehellä on aika selkeä mielikuva joka päivästä, mitä tapahtuu mihinkin aikaan. Usein se kertoo jo aamusta tai edellisenä iltana mulle päiväohjelmansa (ruoka-ajat, mitä syö, iltaharrasteet yms). Mä sitten yritän niitä muutoksia kertoa jämptisti, riittävän ajoissa, selvästi. Jos ehtis sanoa jo hyvissä ajoin "menisitkö huomenna kaupasta hakemaan maitoa" niin se ei ois ongelma. Mutta samalle päivälle ohjelmanmuutokset on kyllä.. niin en tiedä mikä siinä on, mutta mies menee siitä vähän lukkoon tai ärtyy, sanoo aina ensireaktiona että ei onnistu, ei voi, ei. Hetken miettii ja sit onnistuukin.Et vinkkinä varmaan.. ei liikaa muutoksia, ei viimetinkaan ainakaan. Mutta voi olla että sun kumppani on tosi erilainen kuin mun.
Tämä on juuri se mikä omassa as-kumppanissani kiristää hermojani...normaali arkinen asia kuten yllättävä kaupassa käynti saattaa laittaa nupin sekaisin ja on sitä mieltä että ei onnistu. Vaikka tosiaan hetken mietittyään asia onnistuukin mutta sitä ennen menee ihan suunniltaan. En vaan ymmärrä enkä jaksaisi sellaisesta normaaliin arkeen kuuluvasta asiasta vääntää ylenmäärin. Mikä siellä aivoissa jumittaa ettei pysty heti ruveta miettimään päiväohjelmaansa uusiksi, kun ei kyse kuitenkaan ole mistään isosta asiasta kun vaan ihan tutussa kaupassa käymisestä. Auttakaa nyt vaimoa ymmärtämään.
Nimenomaan ne on ne aivot joissa jumittaa! Aivotoiminnassa tapahtuu tietysti muutoksia läpi elämän mutta ei ne taikaiskusta muutu toisenlaiseksi. No okei, ehkä meditaatio, terapia yms aktiiviset muokkausvälineet saa aikaan arkeen mittavastikin muutoksia parhaimmillaan mutta ei kaikkea voi muuttaa. Ajattele vaikka niin että sulla on kone joka on ohjelmoitu kutomaan villasukkia ja miehellä kone joka on ohjelmoitu kutomaan lapasia. Miehen kone ei ala kutoa villasukkia vaikka pomppisit tasajalkaa raivosta, vai osaatko sinä ohjelmoida? Toki jos mies saa villasukista erityiskiinnostuksen kohteen niin varmaan ohjelmoi uudelleen sen koneen. Mutta jos sen jälkeen taas toivot lapasia niin et saa.
Tiivistettynä, vihaisuutesi ei luultavasti muuta toisen aivoja sillä tavalla kun toivoisit, ymmärsitpä niitä tai et, ne on mitä on, sun pitää miettiä oma elämäsi sen mukaan. Ja tietysti mieheltä on lupa odottaa itseymmärrystä siinä mielessä että nuo piirteet on kumppanille raskaita. En itse ainakaan olisi assin kanssa joka ei ymmärrä omien ominaisuuksien vaikutusta muihin.
Miksi sen miehen aivot saa olla just niin kuin vastasyntyneellä, mutta naisen pitää venyä? Eihän ole missään sanottu, ettäkö se nainen toimii mukavuusalueellaan, ja etteikö hänelläkin voisi olla jotain haastetta.
Mua niin säälittää ja surettaa nämä omaishoivaajavaimot. Ja suoraan sanottuna oksettaa. Pitää muistuttaa, että käy pesulla, pitää muistuttaa, että harrasta nyt seksiä vaimosi kanssa.
Ei ole kyse siitä saako mies- tai nais assin aivot olla sellaiset kuin ne ovat. Pointti nimenomaan on se että vaikka kumppanin, sinun tms mielestä aivot ei missään tapauksessa saa olla niinkuin ne on koska se on todella ärsyttävää niin ne aivotpa ei ole näistä toiveista tiennyt silloin kun ovat muovautuneet ja muutosmahdollisuudet ei ole rajattomat. Täällä perään kuulutetut normaalit käytöstavat on myös aivoissa oleva sosiaalinen konstruktio ja tunnetusti sosiaaliset konstruktiot eivät ole assien vahvinta alaa.
Mutta tietysti jokaisen pitää ottaa vastuu omasta elämästään, haasteiden selättämisestä, lapsista yms. Vaikka niin tekisi niin aivot on kuitenkin ne jotka sanoo error sillon kun ne saa hämmentäviä signaaleja, se mihin voi vaikuttaa on se miten siihen hämmennykseen reagoi muut huomioiden. Eli ihan assilta itseltään voi kysyä, että oletko huomannut että reaktiosi vaikuttavat koko perheen arkeen ja aiheuttavat minulle kohtuutonta kuormitusta joka rasittaa minua niinkuin hämmennys rasittaa sinua ja se ei ole tasapuolista. Voisitko harkita jotakin keinoja työstää asiaa? Tai ottaa vastuuta muista asioista jos kaikki yllättävä jää minulle? Miten itse koet tilanteen, ajatteletko että kannamme vastuuta tasapuolisesti? Mieti rauhassa ja keskustellaan näistä sitten perjantaina klo 17.07.
Pystyykö assi tuommoiseen itsereflektioon? Ymmärtääkö hän olevansa rasittava?
Ei tuo ole _rasittavuutta_ - se on oire. Näin ollen on aivan yksi ja paskan haile reflektoida sitä. Se toistuu ja tulee toistumaan, halusipa kermapersemamma ”normielämineen” sitä tahi ei.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mieheni on kevyt assi, meillä ei ole lapsia. En osaa kuvitella lasta tähän yhtälöön, liikaa yllätyksiä ja joustoa..
Mun mies on tehokas, tarmokas, jopa nerokas. Meillä on haasteita tunnepuolella, kommunikointi on joskus tosi vaikeeta. Ei oikein riitä vihjailla omaa avuntarvetta, tai esittää retorisia kysymyksiä, vaikka se on luonnollinen tapa puhua. Tää on ehkä vaikeeta itsekin sillon kun en tiedä tarkalleen mitä haluan. Haluanko nyt halin? Omaa tilaa? Mikä mua ärsyttää? Kuitenkin mun pitää aika taitavasti ilmaista omat tarpeet, jos haluan että mies ne ymmärtää. Se aina haluaa mulle parasta ja tekee kaiken mun eteen, mutta tarvitsee suuntaviivoja. Joskus ois kiva jos se vaan "tajuais mut" heti.
Mun pitää osata jatkuvasti sellaista "kaapissa ei ole maitoa, sitä ei ole yhtään. Huomenna ei ole kahvin kanssa maitoa. Minä en ehdi kauppaan, sinun pitää mennä kauppaan jos haluat maitoa huomiseksi. Sinun pitää lähteä kello 17 maissa kauppaan, jos haluat maitoa, sillä sinä et ehdi myöhemmin. Haluatko maitoa huomiseksi? Jos haluat, mene tänään kauppaan kello 17.00".
Siis usein sellasta rautalankaa pitää käyttää sillon, kun tulee muutos ohjelmaan. Mun miehellä on aika selkeä mielikuva joka päivästä, mitä tapahtuu mihinkin aikaan. Usein se kertoo jo aamusta tai edellisenä iltana mulle päiväohjelmansa (ruoka-ajat, mitä syö, iltaharrasteet yms). Mä sitten yritän niitä muutoksia kertoa jämptisti, riittävän ajoissa, selvästi. Jos ehtis sanoa jo hyvissä ajoin "menisitkö huomenna kaupasta hakemaan maitoa" niin se ei ois ongelma. Mutta samalle päivälle ohjelmanmuutokset on kyllä.. niin en tiedä mikä siinä on, mutta mies menee siitä vähän lukkoon tai ärtyy, sanoo aina ensireaktiona että ei onnistu, ei voi, ei. Hetken miettii ja sit onnistuukin.Et vinkkinä varmaan.. ei liikaa muutoksia, ei viimetinkaan ainakaan. Mutta voi olla että sun kumppani on tosi erilainen kuin mun.
Tämä on juuri se mikä omassa as-kumppanissani kiristää hermojani...normaali arkinen asia kuten yllättävä kaupassa käynti saattaa laittaa nupin sekaisin ja on sitä mieltä että ei onnistu. Vaikka tosiaan hetken mietittyään asia onnistuukin mutta sitä ennen menee ihan suunniltaan. En vaan ymmärrä enkä jaksaisi sellaisesta normaaliin arkeen kuuluvasta asiasta vääntää ylenmäärin. Mikä siellä aivoissa jumittaa ettei pysty heti ruveta miettimään päiväohjelmaansa uusiksi, kun ei kyse kuitenkaan ole mistään isosta asiasta kun vaan ihan tutussa kaupassa käymisestä. Auttakaa nyt vaimoa ymmärtämään.
Nimenomaan ne on ne aivot joissa jumittaa! Aivotoiminnassa tapahtuu tietysti muutoksia läpi elämän mutta ei ne taikaiskusta muutu toisenlaiseksi. No okei, ehkä meditaatio, terapia yms aktiiviset muokkausvälineet saa aikaan arkeen mittavastikin muutoksia parhaimmillaan mutta ei kaikkea voi muuttaa. Ajattele vaikka niin että sulla on kone joka on ohjelmoitu kutomaan villasukkia ja miehellä kone joka on ohjelmoitu kutomaan lapasia. Miehen kone ei ala kutoa villasukkia vaikka pomppisit tasajalkaa raivosta, vai osaatko sinä ohjelmoida? Toki jos mies saa villasukista erityiskiinnostuksen kohteen niin varmaan ohjelmoi uudelleen sen koneen. Mutta jos sen jälkeen taas toivot lapasia niin et saa.
Tiivistettynä, vihaisuutesi ei luultavasti muuta toisen aivoja sillä tavalla kun toivoisit, ymmärsitpä niitä tai et, ne on mitä on, sun pitää miettiä oma elämäsi sen mukaan. Ja tietysti mieheltä on lupa odottaa itseymmärrystä siinä mielessä että nuo piirteet on kumppanille raskaita. En itse ainakaan olisi assin kanssa joka ei ymmärrä omien ominaisuuksien vaikutusta muihin.
Tavallaan ymmärrän tuon että aivot on ohjelmoitu päivän askareisiin mutta en ymmärrä miksi ensimmäinen reaktio on hermojen menetys kun rutiinin rikkoo niinkin tuttu asia kuin kaupassa käynti. Eikö as-ihminen todella pysty hiljentyä miettimään että olisiko se kaupassa käyminen mahdollista, sehän on ihan normaaleihin käytöstapoihin kuuluvaa? Lapsiperhearjessa on aika paljon yllättäviä menoja ja jos yksi perheenjäsen reagoi aina hermoilulla, on se aika raskasta muille perheessä...
Tätä on varmaan normaalin ihmisen vaikea ymmärtää, mutta kyllä, niinkin normaali asia kuin suunnittelematon kaupassa käynti voi olla raastavan vaikeaa. Se on raskasta perheelle ja raskasta as-piirteiselle. Kaupassa käynti ylipäätään voi olla uuvuttavaa eteenkin on jos on aistiyliherkkyyttä. Kaupassa kuormittaa kaikkia aisteja äänet, valot, liian lähelle tulevat ihmiset, hyllyjärjestys jota ei toivottavasti muuteta koskaan, lämpötila ja mahdollinen kauppalistan puuttuminen. Sellaiset asiat joita normaali ihminen ei edes huomaa.
Joku tuossa yllä kuvasi hienosti miten päivän ohjelma ja rutiinit on piirtyneet päähän. Kun joku rikkoo sen valmiin ohjelman, joutuu aivan hukkaan. Miten sen selittäisi... alkaa lyömään tyhjää, joskus on pahimmillaan kuin putoaisi kuiluun tai olisi lingossa kun yrittää järjestää päätä uuteen järjestykseen. Error kuvasi tilannetta hyvin.
Pystyn kyllä spontaanin toimintaan, mutta silloin pitää olla ohjelmoituna tyhjää päivään ja palautuminen varmistettu. Ohjelman rikkominen on mielelle katastrofi. On huomioitava kuitenkin että as-ihmisiä on kovin erilaisia ja piirteiden vaihtelevuus suurtakin. Emme ole samasta muotista.
Tästä tuli mieleen että auttaisikohan näitä ”yllätyksistä” (eli normaaliinelämään kuuluvista ennakoimattomista muutoksista) kärsiviä kontrollifriikkejä se että joka päivään, viikkoon tms olisi laskettu aikaa ”perheen menoilla”. Niin että assi voisi tehdä etukäteen jo sen henkisen työnsä että lapsiperhe tms elämä nyt vain edellyttää aikaa niille asioille. Jos mitään yllättävää ei tule niin sille ajalle on sitten varattu muuten jotain ikäviä kiireettömiä velvollisuuksia jokatapauksessa.
Pahinta tuntuu olevan se että assi jumittuu niin mukavuusalueelle omiin juttuihinsa että lopulta juuri mikä vain pieni ikävä asia shokki, ehkäpä mukavuusalueen rajaa pitäisi venyttää kohtuullisesti ennakoivasti nimenomaan silloin kun tilanne ei ole akuutisti päällä.
Alue: Aihe vapaa
Siksi, että se on mies/poika. Koska pojilta, varsinkaan as-pojilta ei koskaan vaadita mitään. Vastaavilta naisilta/tytöiltä vaaditaan.
Kuitenkin eihän kukaan hyväksy ADHD-miehenkään levotonta, impulsiivista, jopa väkivaltaista käytöstä siksi, että ne aivot nyt vaan toimii tuolla tavalla!
Tuollainen as-käytös on henkistä väkivaltaa ja se on ihan yhtä vahingollista kuin fyysinenkin.
Kuntoutusta, terapiaa saa aikuisenakin. Ja toki piuhat poikki, jos ei joustoa löydy.