Asperger-ihmisen puoliso, mitä vinkkejä antaisit?

Assinaisena. Lapsiperhe-elämä on ihan mahdollista, mutta sen aikaa kun lapset on pieniä, molempien pitäisi priorisoida se ja panostaa siihen, että se sujuu. Siihen kohtaan ei pitäisi suunnitella haasteellista urakehitystä, ei valmistumista toiseen ammattiin, ei rakennusprojektia tai kaiket illat harrastamista.

Oma virheeni oli puolison valinta, varmaan koska assina ihmistuntemus on huono. Oma puolisoni oli ainakin vahvasti ADHD. Ehkä myös kaksisuuntainen? Hän saattoi olla tapaamisesta rutiininomaisesti myöhässä vartin, satunnaisesti kaksi tuntia, ja joskus unohti minut jonnekin odottamaan kokonaan. Hänen mielestä vauva-aikana oli hyvä idea aloittaa kylppäriremontti, uusi työprojekti ja uusi aikaa vievä harrastus.

Sanomatta selvää, että minun piti opetella selviämään vauva-arjesta nopeasti yksin. Minä ja vauva selvittiin, parisuhde ei.

Nykyinen mies on "vain" assi, ja perhearki sujuu ihan hyvin. Ehkä lapsi oli se minun erityinen mielenkiinnon kohde, niin sillä olen selvinnyt.

Mistä sitä apua voi hakea silloin kun puolisoa ei ole vielä diagnosoitu ja perhe-elämä on kuormittunut puolison joustamattomuuden ym oireiden takia?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ero.

Vähintään omat asunnot.

Sulla on yksi elämä, ja sun pitää kasvattaa lapset ja huolehtia heistä. Sen jälkeen sun pitää huolehtia itsestäsi ja nauttia elämästäsi. Kannattaa tosiaan harkita, alkaako aikuisen ihmisen äidiksi/omaishoitajaksi.

Ei ihminen jolla on as tai nykyinen termi taitaa olla lievä autismikirjon häiriö tms. vaadi mitään omaishoitajaa. Ihan opiskelevia/työssäkäyviä ihmisiä yleensä ovat, toki joitain erityispiirteitä on mutta ei se tarkoita, että puolison pitäisi omaishoitajaksi ryhtyä. Tietääkö täällä keskustelevat edes, millaisesta häiriöstä on kyse? 

Kyllä minä ainakin tiedän. Itse olen assinainen. Ei ole olemassakaan miehiä, jotka hyysäisivät ja paapoisivat minua tai ketään muutakaan assinaista. Naisen on vain selviydyttävä itse. Assimiehiä hyysäävät ja paapovat kaikki.

Just näin, olen myös assinainen ja kuormitun. Kukaan ei ole hyysännyt, itse on pitänyt järjestää arkensa niin, että selviää siitä. Minulla on vastuullinen työ, olen yh ja omakotitalo. Kaikki onnistuu, kun en sen päälle vaadi itseltäni esim harrastuksia ja joulukorttien kirjoittelua.

Koti on näyttänyt samalta nyt 15 vuotta, tavarat on karsittu aika minimiin, ettei siivoaminen ole urakka. Koti on myös uudehko, ettei remontteja tarvitse tehdä kuin yksi vuodessa. Senkin teetän jollain, tehokkaasti ja aikataulutetusti. Kaikki kaaos saa pääni räjähtämään.

Arki menee aina samalla rutiinilla, ostan kaupasta samat asiat, syömme samat asiat. Ollaan teinin kanssa molemmat asseja, joten meistä on vain mukavaa syödä aina samanlainen aamupala samaan aikaan, ja tehdä aina perjantaisin sama pitsa ja katsoa samaa sarjaa seuraava jakso.

Vaatteita meillä on vähän. Hänellä on samaa vaatetta eri väreissä, minulla erilaisia, mutta kaikki mustaa. Näin on helppoa olla aina siisti, eikä väärä vaate ole juuri pyykissä. Vaaterumbaa ei myöskään ole, vaatteet laitetaan kuivurista päälle.

Harrastuksista parhaat on sellaiset joihin voi mennä kun itsestä tuntuu, esim 24/7 sali. Tai tietokonepelit.

Liian ohjelmoitu aikataulu ei sovi meille. Viikonlopussa voi olla yksi meno, esim juhliin, ei enempää. Näitä ei pidä olla peräkkäisinä viikonloppuina. Viikolla ei pidä olla töiden jälkeen menoja kuin max 2 päivänä, tai on ihan loppu viikonloppuna. Jos tulee enemmän, perun jonkun vaikka jollain tekosyyllä. Jos en peru, huomaan etten vain mene, ja se on tylympää.

Emme shoppaile, kaikki vaatteet tilataan netistä. Jo hänen ollessa lapsi tilasin hänelle näin, koska sai rauhassa sovittaa kotona.

En käy marketeissa, käytän pienintä lähikauppaa, jonka osaan ulkoa.

Lomalla laiskottelemme kotona. Kerran vuodessa voidaan käydä jollain kaupunkilomalla, kun se on suunniteltu huolella etukäteen koneen ääressä. Kumpikaan meistä ei kestäisi yli neljää päivää retkeilyä ja olla pois kotoa.

Ap:n kuvaama arki kahden vuorotyön kanssa olisi ihan helvettiä. Mikään ei toistu, pelkkää säätöä ja improvisointia, monta lasta vielä joita pitää viedä eri aikoihin eri paikkaan. Pelkkää logistiikkaa ja stressiä. Olisin burnutissa vuodessa ja kyhjöttäisin kaiken vapaa-ajan nurkassa tuijottaen seinään. Välillä ehkä itkisin.

Paras on säännöllinen työaika, vähän siirtymisiä. Teen 8-4. Ihan sama vaikka alkaisi viideltä, kunhan on aina sama. Selviän niukoista tuloista, mutta en niukasta "omasta" ajasta eli palautumisesta.

Teen eväät töihin, niin en joudu lähtemään lounaalle vaan voin esim lukea ja lepuuttaa pään.

Paljo asiakaskontakti ja ihmiskontakti on rankkaa, selviän siitä kun on kalenteri hyvin hallinnassa. Kaikki on kalenterissa, kaikki on paikallaan ja ennakoitavissa. Multitasking olisi ihan helvetillistä.

Täydellinen kuvaus siitä miten elämä toimii. ❤️ Juuri tuo että kuormittavia menoja ja tekijöitä yksinkertaisesti voi olla vain tietty määrä, jos väkisin yrittää enemmän seuraa siitä pian error aivoissa ja hallinta luisuu. Tiedän sellaisia jotka voi hetkellisesti täyttää kalenterin mielekkäillä kiireillä ja multitaskingkin onnistuu mutta jotta pakka pysyisi kasassa pitää se kaikki ottaa myöhemmin takaisin vastaavana palautumisena ja silti on riski että kuormitus on arvioitu väärin.

Mieheni on kevyt assi, meillä ei ole lapsia. En osaa kuvitella lasta tähän yhtälöön, liikaa yllätyksiä ja joustoa..

Mun mies on tehokas, tarmokas, jopa nerokas. Meillä on haasteita tunnepuolella, kommunikointi on joskus tosi vaikeeta. Ei oikein riitä vihjailla omaa avuntarvetta, tai esittää retorisia kysymyksiä, vaikka se on luonnollinen tapa puhua. Tää on ehkä vaikeeta itsekin sillon kun en tiedä tarkalleen mitä haluan. Haluanko nyt halin? Omaa tilaa? Mikä mua ärsyttää? Kuitenkin mun pitää aika taitavasti ilmaista omat tarpeet, jos haluan että mies ne ymmärtää. Se aina haluaa mulle parasta ja tekee kaiken mun eteen, mutta tarvitsee suuntaviivoja. Joskus ois kiva jos se vaan "tajuais mut" heti.

Mun pitää osata jatkuvasti sellaista "kaapissa ei ole maitoa, sitä ei ole yhtään. Huomenna ei ole kahvin kanssa maitoa. Minä en ehdi kauppaan, sinun pitää mennä kauppaan jos haluat maitoa huomiseksi. Sinun pitää lähteä kello 17 maissa kauppaan, jos haluat maitoa, sillä sinä et ehdi myöhemmin. Haluatko maitoa huomiseksi? Jos haluat, mene tänään kauppaan kello 17.00".

Siis usein sellasta rautalankaa pitää käyttää sillon, kun tulee muutos ohjelmaan. Mun miehellä on aika selkeä mielikuva joka päivästä, mitä tapahtuu mihinkin aikaan. Usein se kertoo jo aamusta tai edellisenä iltana mulle päiväohjelmansa (ruoka-ajat, mitä syö, iltaharrasteet yms). Mä sitten yritän niitä muutoksia kertoa jämptisti, riittävän ajoissa, selvästi. Jos ehtis sanoa jo hyvissä ajoin "menisitkö huomenna kaupasta hakemaan maitoa" niin se ei ois ongelma. Mutta samalle päivälle ohjelmanmuutokset on kyllä.. niin en tiedä mikä siinä on, mutta mies menee siitä vähän lukkoon tai ärtyy, sanoo aina ensireaktiona että ei onnistu, ei voi, ei. Hetken miettii ja sit onnistuukin.

Et vinkkinä varmaan.. ei liikaa muutoksia, ei viimetinkaan ainakaan. Mutta voi olla että sun kumppani on tosi erilainen kuin mun.

Vierailija kirjoitti:

Mieheni on kevyt assi, meillä ei ole lapsia. En osaa kuvitella lasta tähän yhtälöön, liikaa yllätyksiä ja joustoa..

Mun mies on tehokas, tarmokas, jopa nerokas. Meillä on haasteita tunnepuolella, kommunikointi on joskus tosi vaikeeta. Ei oikein riitä vihjailla omaa avuntarvetta, tai esittää retorisia kysymyksiä, vaikka se on luonnollinen tapa puhua. Tää on ehkä vaikeeta itsekin sillon kun en tiedä tarkalleen mitä haluan. Haluanko nyt halin? Omaa tilaa? Mikä mua ärsyttää? Kuitenkin mun pitää aika taitavasti ilmaista omat tarpeet, jos haluan että mies ne ymmärtää. Se aina haluaa mulle parasta ja tekee kaiken mun eteen, mutta tarvitsee suuntaviivoja. Joskus ois kiva jos se vaan "tajuais mut" heti.

Mun pitää osata jatkuvasti sellaista "kaapissa ei ole maitoa, sitä ei ole yhtään. Huomenna ei ole kahvin kanssa maitoa. Minä en ehdi kauppaan, sinun pitää mennä kauppaan jos haluat maitoa huomiseksi. Sinun pitää lähteä kello 17 maissa kauppaan, jos haluat maitoa, sillä sinä et ehdi myöhemmin. Haluatko maitoa huomiseksi? Jos haluat, mene tänään kauppaan kello 17.00".

Siis usein sellasta rautalankaa pitää käyttää sillon, kun tulee muutos ohjelmaan. Mun miehellä on aika selkeä mielikuva joka päivästä, mitä tapahtuu mihinkin aikaan. Usein se kertoo jo aamusta tai edellisenä iltana mulle päiväohjelmansa (ruoka-ajat, mitä syö, iltaharrasteet yms). Mä sitten yritän niitä muutoksia kertoa jämptisti, riittävän ajoissa, selvästi. Jos ehtis sanoa jo hyvissä ajoin "menisitkö huomenna kaupasta hakemaan maitoa" niin se ei ois ongelma. Mutta samalle päivälle ohjelmanmuutokset on kyllä.. niin en tiedä mikä siinä on, mutta mies menee siitä vähän lukkoon tai ärtyy, sanoo aina ensireaktiona että ei onnistu, ei voi, ei. Hetken miettii ja sit onnistuukin.

Et vinkkinä varmaan.. ei liikaa muutoksia, ei viimetinkaan ainakaan. Mutta voi olla että sun kumppani on tosi erilainen kuin mun.

Tämä on juuri se mikä omassa as-kumppanissani kiristää hermojani...normaali arkinen asia kuten yllättävä kaupassa käynti saattaa laittaa nupin sekaisin ja on sitä mieltä että ei onnistu. Vaikka tosiaan hetken mietittyään asia onnistuukin mutta sitä ennen menee ihan suunniltaan. En vaan ymmärrä enkä jaksaisi sellaisesta normaaliin arkeen kuuluvasta asiasta vääntää ylenmäärin. Mikä siellä aivoissa jumittaa ettei pysty heti ruveta miettimään päiväohjelmaansa uusiksi, kun ei kyse kuitenkaan ole mistään isosta asiasta kun vaan ihan tutussa kaupassa käymisestä. Auttakaa nyt vaimoa ymmärtämään.

Vierailija kirjoitti:

Tässäkin nähdään miten paljon helpompaa miehillä on. Yksikään mies ei alkaisi hyysäämään assinaista tuolla tavalla.

Olen todennäköisesti AS-nainen (ei siis ole diagnoosia) ja todellakin tarvitsisin vaimon! Keskittyisin itse työntekoon ja harrastamiseen ja vaimo hoitaisi sen arjen pyörittämisen eli hoitaisi laskut ja kaikki juoksevat velvollisuudet, tekisi pääosan ruoista ja muistuttelisi asioista, hoitaisi pukeutumisjutut (ostaisi mulle vaatteita ja laittaisi ne aamuksi valmiiksi). Enpä sellaista löydä koskaan - en nais- enkä miespuolistakaan. Kunpa olisin syntynyt mieheksi.

Assimiehen vaimona sanoisin että tärkeimmät asiat ovat kärsivällisyys, anteeksianto ja huumorintaju. Niillä pääsee pitkälle.

Mieheni on älykäs, ihana ihminen ja loistava isä tyttärellemme. Mutta hän on myös sosiaalisesti koko lailla lahjaton, todella ahdistusherkkä ja impulsiivinen. Häntä täytyy muistuttaa (ja usein ihan käskeä) pesemään itsensä ja kuuntelemaan kun hänelle puhutaan. Hän saattaa jaanata omista kiinnostuksenkohteistaan loputtomiin ja suuttuu helposti jos en kuule häntä toisesta huoneesta imurin kohinan läpi. Hän ei vaan tajua. Kaupoissa hän törmäilee kärryllä ihmisiin koska ei koskaan katso minne on menossa. Joistain asioista tulee hänelle pakkomielle ja valtava stressi, jonka laukaisee vain kunnon riita.

Mutta miehessäni on myös se ihana puoli, että hän ymmärtää omat as-piirteeni ja osaa jättää mut rauhaan kun tarvitsen tilaa. Hän on samanlainen kotona viihtyvä introvertti kuin itsekin olen, ja meillä on hyvä olla yhdessä. Häntä ei tarvitse viihdyttää ja hänelle voi sanoa asioista suoraan. Hän arvostaa minua ja minä häntä.

Eli summa summarum: assien kanssa voi olla hankalaa jos odotat helppoa ja ns. normaalia parisuhdetta. Mutta jos pidät erikoisemmista tyypeistä, assi voi olla loistopuoliso.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mieheni on kevyt assi, meillä ei ole lapsia. En osaa kuvitella lasta tähän yhtälöön, liikaa yllätyksiä ja joustoa..

Mun mies on tehokas, tarmokas, jopa nerokas. Meillä on haasteita tunnepuolella, kommunikointi on joskus tosi vaikeeta. Ei oikein riitä vihjailla omaa avuntarvetta, tai esittää retorisia kysymyksiä, vaikka se on luonnollinen tapa puhua. Tää on ehkä vaikeeta itsekin sillon kun en tiedä tarkalleen mitä haluan. Haluanko nyt halin? Omaa tilaa? Mikä mua ärsyttää? Kuitenkin mun pitää aika taitavasti ilmaista omat tarpeet, jos haluan että mies ne ymmärtää. Se aina haluaa mulle parasta ja tekee kaiken mun eteen, mutta tarvitsee suuntaviivoja. Joskus ois kiva jos se vaan "tajuais mut" heti.

Mun pitää osata jatkuvasti sellaista "kaapissa ei ole maitoa, sitä ei ole yhtään. Huomenna ei ole kahvin kanssa maitoa. Minä en ehdi kauppaan, sinun pitää mennä kauppaan jos haluat maitoa huomiseksi. Sinun pitää lähteä kello 17 maissa kauppaan, jos haluat maitoa, sillä sinä et ehdi myöhemmin. Haluatko maitoa huomiseksi? Jos haluat, mene tänään kauppaan kello 17.00".

Siis usein sellasta rautalankaa pitää käyttää sillon, kun tulee muutos ohjelmaan. Mun miehellä on aika selkeä mielikuva joka päivästä, mitä tapahtuu mihinkin aikaan. Usein se kertoo jo aamusta tai edellisenä iltana mulle päiväohjelmansa (ruoka-ajat, mitä syö, iltaharrasteet yms). Mä sitten yritän niitä muutoksia kertoa jämptisti, riittävän ajoissa, selvästi. Jos ehtis sanoa jo hyvissä ajoin "menisitkö huomenna kaupasta hakemaan maitoa" niin se ei ois ongelma. Mutta samalle päivälle ohjelmanmuutokset on kyllä.. niin en tiedä mikä siinä on, mutta mies menee siitä vähän lukkoon tai ärtyy, sanoo aina ensireaktiona että ei onnistu, ei voi, ei. Hetken miettii ja sit onnistuukin.

Et vinkkinä varmaan.. ei liikaa muutoksia, ei viimetinkaan ainakaan. Mutta voi olla että sun kumppani on tosi erilainen kuin mun.

Tämä on juuri se mikä omassa as-kumppanissani kiristää hermojani...normaali arkinen asia kuten yllättävä kaupassa käynti saattaa laittaa nupin sekaisin ja on sitä mieltä että ei onnistu. Vaikka tosiaan hetken mietittyään asia onnistuukin mutta sitä ennen menee ihan suunniltaan. En vaan ymmärrä enkä jaksaisi sellaisesta normaaliin arkeen kuuluvasta asiasta vääntää ylenmäärin. Mikä siellä aivoissa jumittaa ettei pysty heti ruveta miettimään päiväohjelmaansa uusiksi, kun ei kyse kuitenkaan ole mistään isosta asiasta kun vaan ihan tutussa kaupassa käymisestä. Auttakaa nyt vaimoa ymmärtämään.

No mä luulen että mun miehelle elämä ja todellisuus on vain osittain tää ympäröivä maailma. Varmaan puolet todellisuudesta on se mieleen rakennettu järjestys, sitä kautta se ymmärtää ja käsittelee asiat. Se tietää että tänään tapahtuu nämä 14 asiaa tässä järjestyksessä ja se on totta, se on nyt tämä elämä. Ja asiat etenee kuin höyryjuna massiivisilla rautaraiteilla ilman risteyksiä.

Sit mun todellisuus ja elämä on enemmän sellasta reaktiivista. Miltä musta tuntuu? Mitä tarttis tehdä? Mitä mä haluan tehdä? Tutkin uusia vaihtoehtoja, teen päätöksiä lennossa, perun aiempia ideoita. En oo juna kiskoilla, vaan moottorivene järvellä; kaikki suunnat ja nopeat käännökset on mahdollisia. Mun on tietysti paljon kevyempi päättää lähteä kauppaan, tai kutsua vieraita kylään, tai mennä kävelylle, tai mitä ikinä. Se ei sodi vastaan mun todellisuuskäsitystä.

Miehelle jos ehdotan että "mun äiti tulis kylään tossa 45min päästä, viittitkö tehdä meille voileipiä", sen pitäis rakentaa uudestaan se sisäinen todellisuus vastaamaan ulkoista. Siks se varmaan meneekin hetkeks siihen Error! Error! tilaansa.

Eroa

Ainiin raha-asiat.. mun on pitänyt mieheni kanssa oppia puuttumaan sen rahan käyttöön. Se ei tunnu luontevalta, en tykkää yhtään että pitää kysellä mitä toi makso, mitä oot tilannu, paljon sulla on rahaa.. Mutta kyllä se vaan kannattaa, kun se on impulsiivinen ja innostunut, niin laittaa helposti puolet palkasta johonkin uuteen harrastuslaitteeseen, eikä muista ensin tarkistaa onko laskut maksettu.

Onneks ei tartte kovin paljon asiasta muistuttaa, mutta sillon tällön. Ja välillä jopa "kiellän" ostamasta uutta innostuksen kohdetta, sanon että pitää eka oottaa kuukausi, kokeilla vaikka lainavälineillä ja kattoa kiinnostaako vielä.

Kyllähän se myy pois niitä sitten kun kyllästyy, mutta rahaa menee kun uudelleenmyyntihinnat kerran käytetyissä laitteissakin on aika matalat.

Vierailija kirjoitti:

Ainiin raha-asiat.. mun on pitänyt mieheni kanssa oppia puuttumaan sen rahan käyttöön. Se ei tunnu luontevalta, en tykkää yhtään että pitää kysellä mitä toi makso, mitä oot tilannu, paljon sulla on rahaa.. Mutta kyllä se vaan kannattaa, kun se on impulsiivinen ja innostunut, niin laittaa helposti puolet palkasta johonkin uuteen harrastuslaitteeseen, eikä muista ensin tarkistaa onko laskut maksettu.

Onneks ei tartte kovin paljon asiasta muistuttaa, mutta sillon tällön. Ja välillä jopa "kiellän" ostamasta uutta innostuksen kohdetta, sanon että pitää eka oottaa kuukausi, kokeilla vaikka lainavälineillä ja kattoa kiinnostaako vielä.

Kyllähän se myy pois niitä sitten kun kyllästyy, mutta rahaa menee kun uudelleenmyyntihinnat kerran käytetyissä laitteissakin on aika matalat.

Vielä jatkan että meillä on erilliset rahat, vaikka asutaan yhdessä ja ostettiin asunto puoliksi. Silti vähän kattelen miehen rahankäyttöä, ettei lähde lapasesta. Sille on myös helppo myydä, joten en mielellään anna sen mennä yksin mihinkään tyrkytyspaikoille ja markkinoille.

Vierailija kirjoitti:

Mistä sitä apua voi hakea silloin kun puolisoa ei ole vielä diagnosoitu ja perhe-elämä on kuormittunut puolison joustamattomuuden ym oireiden takia?

OT, mutta oletko itse ainoa lapsi?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mistä sitä apua voi hakea silloin kun puolisoa ei ole vielä diagnosoitu ja perhe-elämä on kuormittunut puolison joustamattomuuden ym oireiden takia?

OT, mutta oletko itse ainoa lapsi?

Öö, en?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mieheni on kevyt assi, meillä ei ole lapsia. En osaa kuvitella lasta tähän yhtälöön, liikaa yllätyksiä ja joustoa..

Mun mies on tehokas, tarmokas, jopa nerokas. Meillä on haasteita tunnepuolella, kommunikointi on joskus tosi vaikeeta. Ei oikein riitä vihjailla omaa avuntarvetta, tai esittää retorisia kysymyksiä, vaikka se on luonnollinen tapa puhua. Tää on ehkä vaikeeta itsekin sillon kun en tiedä tarkalleen mitä haluan. Haluanko nyt halin? Omaa tilaa? Mikä mua ärsyttää? Kuitenkin mun pitää aika taitavasti ilmaista omat tarpeet, jos haluan että mies ne ymmärtää. Se aina haluaa mulle parasta ja tekee kaiken mun eteen, mutta tarvitsee suuntaviivoja. Joskus ois kiva jos se vaan "tajuais mut" heti.

Mun pitää osata jatkuvasti sellaista "kaapissa ei ole maitoa, sitä ei ole yhtään. Huomenna ei ole kahvin kanssa maitoa. Minä en ehdi kauppaan, sinun pitää mennä kauppaan jos haluat maitoa huomiseksi. Sinun pitää lähteä kello 17 maissa kauppaan, jos haluat maitoa, sillä sinä et ehdi myöhemmin. Haluatko maitoa huomiseksi? Jos haluat, mene tänään kauppaan kello 17.00".

Siis usein sellasta rautalankaa pitää käyttää sillon, kun tulee muutos ohjelmaan. Mun miehellä on aika selkeä mielikuva joka päivästä, mitä tapahtuu mihinkin aikaan. Usein se kertoo jo aamusta tai edellisenä iltana mulle päiväohjelmansa (ruoka-ajat, mitä syö, iltaharrasteet yms). Mä sitten yritän niitä muutoksia kertoa jämptisti, riittävän ajoissa, selvästi. Jos ehtis sanoa jo hyvissä ajoin "menisitkö huomenna kaupasta hakemaan maitoa" niin se ei ois ongelma. Mutta samalle päivälle ohjelmanmuutokset on kyllä.. niin en tiedä mikä siinä on, mutta mies menee siitä vähän lukkoon tai ärtyy, sanoo aina ensireaktiona että ei onnistu, ei voi, ei. Hetken miettii ja sit onnistuukin.

Et vinkkinä varmaan.. ei liikaa muutoksia, ei viimetinkaan ainakaan. Mutta voi olla että sun kumppani on tosi erilainen kuin mun.

Tämä on juuri se mikä omassa as-kumppanissani kiristää hermojani...normaali arkinen asia kuten yllättävä kaupassa käynti saattaa laittaa nupin sekaisin ja on sitä mieltä että ei onnistu. Vaikka tosiaan hetken mietittyään asia onnistuukin mutta sitä ennen menee ihan suunniltaan. En vaan ymmärrä enkä jaksaisi sellaisesta normaaliin arkeen kuuluvasta asiasta vääntää ylenmäärin. Mikä siellä aivoissa jumittaa ettei pysty heti ruveta miettimään päiväohjelmaansa uusiksi, kun ei kyse kuitenkaan ole mistään isosta asiasta kun vaan ihan tutussa kaupassa käymisestä. Auttakaa nyt vaimoa ymmärtämään.

Nimenomaan ne on ne aivot joissa jumittaa! Aivotoiminnassa tapahtuu tietysti muutoksia läpi elämän mutta ei ne taikaiskusta muutu toisenlaiseksi. No okei, ehkä meditaatio, terapia yms aktiiviset muokkausvälineet saa aikaan arkeen mittavastikin muutoksia parhaimmillaan mutta ei kaikkea voi muuttaa. Ajattele vaikka niin että sulla on kone joka on ohjelmoitu kutomaan villasukkia ja miehellä kone joka on ohjelmoitu kutomaan lapasia. Miehen kone ei ala kutoa villasukkia vaikka pomppisit tasajalkaa raivosta, vai osaatko sinä ohjelmoida? Toki jos mies saa villasukista erityiskiinnostuksen kohteen niin varmaan ohjelmoi uudelleen sen koneen. Mutta jos sen jälkeen taas toivot lapasia niin et saa.

Tiivistettynä, vihaisuutesi ei luultavasti muuta toisen aivoja sillä tavalla kun toivoisit, ymmärsitpä niitä tai et, ne on mitä on, sun pitää miettiä oma elämäsi sen mukaan. Ja tietysti mieheltä on lupa odottaa itseymmärrystä siinä mielessä että nuo piirteet on kumppanille raskaita. En itse ainakaan olisi assin kanssa joka ei ymmärrä omien ominaisuuksien vaikutusta muihin.

Vierailija kirjoitti:

Mistä sitä apua voi hakea silloin kun puolisoa ei ole vielä diagnosoitu ja perhe-elämä on kuormittunut puolison joustamattomuuden ym oireiden takia?

Perheneuvola, lastensuojelu. Kolmannen sektorin palvelut.

Yksityiset palvelut = siivous jne.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mieheni on kevyt assi, meillä ei ole lapsia. En osaa kuvitella lasta tähän yhtälöön, liikaa yllätyksiä ja joustoa..

Mun mies on tehokas, tarmokas, jopa nerokas. Meillä on haasteita tunnepuolella, kommunikointi on joskus tosi vaikeeta. Ei oikein riitä vihjailla omaa avuntarvetta, tai esittää retorisia kysymyksiä, vaikka se on luonnollinen tapa puhua. Tää on ehkä vaikeeta itsekin sillon kun en tiedä tarkalleen mitä haluan. Haluanko nyt halin? Omaa tilaa? Mikä mua ärsyttää? Kuitenkin mun pitää aika taitavasti ilmaista omat tarpeet, jos haluan että mies ne ymmärtää. Se aina haluaa mulle parasta ja tekee kaiken mun eteen, mutta tarvitsee suuntaviivoja. Joskus ois kiva jos se vaan "tajuais mut" heti.

Mun pitää osata jatkuvasti sellaista "kaapissa ei ole maitoa, sitä ei ole yhtään. Huomenna ei ole kahvin kanssa maitoa. Minä en ehdi kauppaan, sinun pitää mennä kauppaan jos haluat maitoa huomiseksi. Sinun pitää lähteä kello 17 maissa kauppaan, jos haluat maitoa, sillä sinä et ehdi myöhemmin. Haluatko maitoa huomiseksi? Jos haluat, mene tänään kauppaan kello 17.00".

Siis usein sellasta rautalankaa pitää käyttää sillon, kun tulee muutos ohjelmaan. Mun miehellä on aika selkeä mielikuva joka päivästä, mitä tapahtuu mihinkin aikaan. Usein se kertoo jo aamusta tai edellisenä iltana mulle päiväohjelmansa (ruoka-ajat, mitä syö, iltaharrasteet yms). Mä sitten yritän niitä muutoksia kertoa jämptisti, riittävän ajoissa, selvästi. Jos ehtis sanoa jo hyvissä ajoin "menisitkö huomenna kaupasta hakemaan maitoa" niin se ei ois ongelma. Mutta samalle päivälle ohjelmanmuutokset on kyllä.. niin en tiedä mikä siinä on, mutta mies menee siitä vähän lukkoon tai ärtyy, sanoo aina ensireaktiona että ei onnistu, ei voi, ei. Hetken miettii ja sit onnistuukin.

Et vinkkinä varmaan.. ei liikaa muutoksia, ei viimetinkaan ainakaan. Mutta voi olla että sun kumppani on tosi erilainen kuin mun.

Tämä on juuri se mikä omassa as-kumppanissani kiristää hermojani...normaali arkinen asia kuten yllättävä kaupassa käynti saattaa laittaa nupin sekaisin ja on sitä mieltä että ei onnistu. Vaikka tosiaan hetken mietittyään asia onnistuukin mutta sitä ennen menee ihan suunniltaan. En vaan ymmärrä enkä jaksaisi sellaisesta normaaliin arkeen kuuluvasta asiasta vääntää ylenmäärin. Mikä siellä aivoissa jumittaa ettei pysty heti ruveta miettimään päiväohjelmaansa uusiksi, kun ei kyse kuitenkaan ole mistään isosta asiasta kun vaan ihan tutussa kaupassa käymisestä. Auttakaa nyt vaimoa ymmärtämään.

Nimenomaan ne on ne aivot joissa jumittaa! Aivotoiminnassa tapahtuu tietysti muutoksia läpi elämän mutta ei ne taikaiskusta muutu toisenlaiseksi. No okei, ehkä meditaatio, terapia yms aktiiviset muokkausvälineet saa aikaan arkeen mittavastikin muutoksia parhaimmillaan mutta ei kaikkea voi muuttaa. Ajattele vaikka niin että sulla on kone joka on ohjelmoitu kutomaan villasukkia ja miehellä kone joka on ohjelmoitu kutomaan lapasia. Miehen kone ei ala kutoa villasukkia vaikka pomppisit tasajalkaa raivosta, vai osaatko sinä ohjelmoida? Toki jos mies saa villasukista erityiskiinnostuksen kohteen niin varmaan ohjelmoi uudelleen sen koneen. Mutta jos sen jälkeen taas toivot lapasia niin et saa.

Tiivistettynä, vihaisuutesi ei luultavasti muuta toisen aivoja sillä tavalla kun toivoisit, ymmärsitpä niitä tai et, ne on mitä on, sun pitää miettiä oma elämäsi sen mukaan. Ja tietysti mieheltä on lupa odottaa itseymmärrystä siinä mielessä että nuo piirteet on kumppanille raskaita. En itse ainakaan olisi assin kanssa joka ei ymmärrä omien ominaisuuksien vaikutusta muihin.

Tavallaan ymmärrän tuon että aivot on ohjelmoitu päivän askareisiin mutta en ymmärrä miksi ensimmäinen reaktio on hermojen menetys kun rutiinin rikkoo niinkin tuttu asia kuin kaupassa käynti. Eikö as-ihminen todella pysty hiljentyä miettimään että olisiko se kaupassa käyminen mahdollista, sehän on ihan normaaleihin käytöstapoihin kuuluvaa? Lapsiperhearjessa on aika paljon yllättäviä menoja ja jos yksi perheenjäsen reagoi aina hermoilulla, on se aika raskasta muille perheessä...

Vierailija kirjoitti:

Assimiehen vaimona sanoisin että tärkeimmät asiat ovat kärsivällisyys, anteeksianto ja huumorintaju. Niillä pääsee pitkälle.

Mieheni on älykäs, ihana ihminen ja loistava isä tyttärellemme. Mutta hän on myös sosiaalisesti koko lailla lahjaton, todella ahdistusherkkä ja impulsiivinen. Häntä täytyy muistuttaa (ja usein ihan käskeä) pesemään itsensä ja kuuntelemaan kun hänelle puhutaan. Hän saattaa jaanata omista kiinnostuksenkohteistaan loputtomiin ja suuttuu helposti jos en kuule häntä toisesta huoneesta imurin kohinan läpi. Hän ei vaan tajua. Kaupoissa hän törmäilee kärryllä ihmisiin koska ei koskaan katso minne on menossa. Joistain asioista tulee hänelle pakkomielle ja valtava stressi, jonka laukaisee vain kunnon riita.

Mutta miehessäni on myös se ihana puoli, että hän ymmärtää omat as-piirteeni ja osaa jättää mut rauhaan kun tarvitsen tilaa. Hän on samanlainen kotona viihtyvä introvertti kuin itsekin olen, ja meillä on hyvä olla yhdessä. Häntä ei tarvitse viihdyttää ja hänelle voi sanoa asioista suoraan. Hän arvostaa minua ja minä häntä.

Eli summa summarum: assien kanssa voi olla hankalaa jos odotat helppoa ja ns. normaalia parisuhdetta. Mutta jos pidät erikoisemmista tyypeistä, assi voi olla loistopuoliso.

Käskeä mies pesemään itsensä?

Siis että tämmöisiä aikuisia oikeasti ja joku katselee ja kasvattaa tuommoista miestä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ero.

Vähintään omat asunnot.

Sulla on yksi elämä, ja sun pitää kasvattaa lapset ja huolehtia heistä. Sen jälkeen sun pitää huolehtia itsestäsi ja nauttia elämästäsi. Kannattaa tosiaan harkita, alkaako aikuisen ihmisen äidiksi/omaishoitajaksi.

Ei ihminen jolla on as tai nykyinen termi taitaa olla lievä autismikirjon häiriö tms. vaadi mitään omaishoitajaa. Ihan opiskelevia/työssäkäyviä ihmisiä yleensä ovat, toki joitain erityispiirteitä on mutta ei se tarkoita, että puolison pitäisi omaishoitajaksi ryhtyä. Tietääkö täällä keskustelevat edes, millaisesta häiriöstä on kyse? 

Kyllä minä ainakin tiedän. Itse olen assinainen. Ei ole olemassakaan miehiä, jotka hyysäisivät ja paapoisivat minua tai ketään muutakaan assinaista. Naisen on vain selviydyttävä itse. Assimiehiä hyysäävät ja paapovat kaikki.

Minulla on mies, joka kyllä paapoo minua. Joskus hänelle on hyvin vaikea ymmärtää tarpeitani ja puutteitani, mutta yrittää kyllä kärsivällisesti jos itse saan suun auki ja selitettyä tilannetta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mieheni on kevyt assi, meillä ei ole lapsia. En osaa kuvitella lasta tähän yhtälöön, liikaa yllätyksiä ja joustoa..

Mun mies on tehokas, tarmokas, jopa nerokas. Meillä on haasteita tunnepuolella, kommunikointi on joskus tosi vaikeeta. Ei oikein riitä vihjailla omaa avuntarvetta, tai esittää retorisia kysymyksiä, vaikka se on luonnollinen tapa puhua. Tää on ehkä vaikeeta itsekin sillon kun en tiedä tarkalleen mitä haluan. Haluanko nyt halin? Omaa tilaa? Mikä mua ärsyttää? Kuitenkin mun pitää aika taitavasti ilmaista omat tarpeet, jos haluan että mies ne ymmärtää. Se aina haluaa mulle parasta ja tekee kaiken mun eteen, mutta tarvitsee suuntaviivoja. Joskus ois kiva jos se vaan "tajuais mut" heti.

Mun pitää osata jatkuvasti sellaista "kaapissa ei ole maitoa, sitä ei ole yhtään. Huomenna ei ole kahvin kanssa maitoa. Minä en ehdi kauppaan, sinun pitää mennä kauppaan jos haluat maitoa huomiseksi. Sinun pitää lähteä kello 17 maissa kauppaan, jos haluat maitoa, sillä sinä et ehdi myöhemmin. Haluatko maitoa huomiseksi? Jos haluat, mene tänään kauppaan kello 17.00".

Siis usein sellasta rautalankaa pitää käyttää sillon, kun tulee muutos ohjelmaan. Mun miehellä on aika selkeä mielikuva joka päivästä, mitä tapahtuu mihinkin aikaan. Usein se kertoo jo aamusta tai edellisenä iltana mulle päiväohjelmansa (ruoka-ajat, mitä syö, iltaharrasteet yms). Mä sitten yritän niitä muutoksia kertoa jämptisti, riittävän ajoissa, selvästi. Jos ehtis sanoa jo hyvissä ajoin "menisitkö huomenna kaupasta hakemaan maitoa" niin se ei ois ongelma. Mutta samalle päivälle ohjelmanmuutokset on kyllä.. niin en tiedä mikä siinä on, mutta mies menee siitä vähän lukkoon tai ärtyy, sanoo aina ensireaktiona että ei onnistu, ei voi, ei. Hetken miettii ja sit onnistuukin.

Et vinkkinä varmaan.. ei liikaa muutoksia, ei viimetinkaan ainakaan. Mutta voi olla että sun kumppani on tosi erilainen kuin mun.

Tämä on juuri se mikä omassa as-kumppanissani kiristää hermojani...normaali arkinen asia kuten yllättävä kaupassa käynti saattaa laittaa nupin sekaisin ja on sitä mieltä että ei onnistu. Vaikka tosiaan hetken mietittyään asia onnistuukin mutta sitä ennen menee ihan suunniltaan. En vaan ymmärrä enkä jaksaisi sellaisesta normaaliin arkeen kuuluvasta asiasta vääntää ylenmäärin. Mikä siellä aivoissa jumittaa ettei pysty heti ruveta miettimään päiväohjelmaansa uusiksi, kun ei kyse kuitenkaan ole mistään isosta asiasta kun vaan ihan tutussa kaupassa käymisestä. Auttakaa nyt vaimoa ymmärtämään.

Nimenomaan ne on ne aivot joissa jumittaa! Aivotoiminnassa tapahtuu tietysti muutoksia läpi elämän mutta ei ne taikaiskusta muutu toisenlaiseksi. No okei, ehkä meditaatio, terapia yms aktiiviset muokkausvälineet saa aikaan arkeen mittavastikin muutoksia parhaimmillaan mutta ei kaikkea voi muuttaa. Ajattele vaikka niin että sulla on kone joka on ohjelmoitu kutomaan villasukkia ja miehellä kone joka on ohjelmoitu kutomaan lapasia. Miehen kone ei ala kutoa villasukkia vaikka pomppisit tasajalkaa raivosta, vai osaatko sinä ohjelmoida? Toki jos mies saa villasukista erityiskiinnostuksen kohteen niin varmaan ohjelmoi uudelleen sen koneen. Mutta jos sen jälkeen taas toivot lapasia niin et saa.

Tiivistettynä, vihaisuutesi ei luultavasti muuta toisen aivoja sillä tavalla kun toivoisit, ymmärsitpä niitä tai et, ne on mitä on, sun pitää miettiä oma elämäsi sen mukaan. Ja tietysti mieheltä on lupa odottaa itseymmärrystä siinä mielessä että nuo piirteet on kumppanille raskaita. En itse ainakaan olisi assin kanssa joka ei ymmärrä omien ominaisuuksien vaikutusta muihin.

Miksi sen miehen aivot saa olla just niin kuin vastasyntyneellä, mutta naisen pitää venyä? Eihän ole missään sanottu, ettäkö se nainen toimii mukavuusalueellaan, ja etteikö hänelläkin voisi olla jotain haastetta.

Mua niin säälittää ja surettaa nämä omaishoivaajavaimot. Ja suoraan sanottuna oksettaa. Pitää muistuttaa, että käy pesulla, pitää muistuttaa, että harrasta nyt seksiä vaimosi kanssa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mistä sitä apua voi hakea silloin kun puolisoa ei ole vielä diagnosoitu ja perhe-elämä on kuormittunut puolison joustamattomuuden ym oireiden takia?

Perheneuvola, lastensuojelu. Kolmannen sektorin palvelut.

Yksityiset palvelut = siivous jne.

No apua ei ehkä tarvita perheen arjen sujuvuuteen vaan lähinnä että as-puoliso saisi henkkoht apua oman diagnoosinsa ymmärtämiseen ja oppisi keinoja selviytymään arjesta ja tunne-elämän asioista sekä tiedostaisi diagnoosinsa ja toimintansa vaikutuksen ihmissuhteisiinsa. Mikä paikka se on josta tällaista lähdetään purkamaan? Ihan tk-lääkärikö?