Asperger-ihmisen puoliso, mitä vinkkejä antaisit?

Lievästi autistisen puoliso täällä.

Olemme menneet suhteellisen nuorena yhteen, kuitenkin päälle parikymppisinä. Hän muutti luokseni suoraan vanhemmiltaan, eli ensimmäinen kokemus itsenäisestä elämästä. Nyt 5 vuotta yhteiseloa takana.

Ollaan järjestetty alusta asti niin, että kotitöitä tehdään normaalisti yhtä aikaa. Hän tekee tietyt jutut joista tykkää ja minä loput. Joskuson ollut aikoja kun en itse ole paljoa kotona ja hän on, silloin hoitaa sujuvasti kaikki siivous yms hommat.

Huolehdin myös pitkälti laskuista ja muusta virallisesta, maksetaan toki puoliksi mutta mun vastuulla että tulee maksettua ja hoidettua kaikki. (ts. muistutan).

Sosiaalisella puolella olen itse saanut opetella paljonkin hänen tavoilleen, välillä unohdan koko jutun kun niin tiiviisti ollaan tekemisissä ja silloin saattaa hetkeksi mennä ns sukset ristiin.

Fiksuin, herkin ja ystävällisin tyyppi jokatapauksessa, en vaihtaisi mihinkään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nais- ja miespuolisten assien erot eivät kyllä johdu vain siitä, että pojat saisivat tehdä mitä haluavat ja tytöt eivät. Naisten ja miesten aivoissa on eroja ja naisassi on usein toimintakykyisempi ja tietenkin käyttää jo nuorella ikää tätä kykyään helpottaa elämäänsä ja sopeutumistaan. Miesassin mahdollinen kyvyttömyys tähän on hänelle kärsimystä aiheuttava puute, ei kiva etuoikeus. Aspergernainen muistuttaa usein toiminnassaan enemmän neurotyypillistä miestä kuin aspergermiestä tai neurotyypillistä naista.

Näistäkin löytyy nykyään mielenkiintoisia kirjoituksia alan asiantuntijoilta.

Olen jo kuuskymppinen nainen, ja vasta nyt alkanut tajuta, että olen ilmeisesti assi.

Omassa lapsuudessa ja nuoruudessa tämmöisiä ei tunnistettu,nja naisten assipiirteitä ei ole osattu diagnosoida.

Mutta nyt ymmärrän, miksi olen aina kokenut erilaisuutta, poikkeavuutta. Olen juurikin 'neurotyypillinen mies'! Sen olen tajunnut aiemminkin, mutta en ole osannut yhdistää assiuteen. Opiskeoin luonno tieteelliseen ammattiin ja suhtautumiseni omiin lapsiini on aina ollut paremminkin 'isällistä' kuin äidillistä. Nyt minulla on lapsenlapsi, ja välillä ajattelen, että olen 'huono mummo', kun en paljon pidä yhteyttä. Miniä onneksi pitää minut ajan tasalla perheen kuvioista.

Tai sitten sattuu vain omaamaan miesaivot. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mieheni on kevyt assi, meillä ei ole lapsia. En osaa kuvitella lasta tähän yhtälöön, liikaa yllätyksiä ja joustoa..

Mun mies on tehokas, tarmokas, jopa nerokas. Meillä on haasteita tunnepuolella, kommunikointi on joskus tosi vaikeeta. Ei oikein riitä vihjailla omaa avuntarvetta, tai esittää retorisia kysymyksiä, vaikka se on luonnollinen tapa puhua. Tää on ehkä vaikeeta itsekin sillon kun en tiedä tarkalleen mitä haluan. Haluanko nyt halin? Omaa tilaa? Mikä mua ärsyttää? Kuitenkin mun pitää aika taitavasti ilmaista omat tarpeet, jos haluan että mies ne ymmärtää. Se aina haluaa mulle parasta ja tekee kaiken mun eteen, mutta tarvitsee suuntaviivoja. Joskus ois kiva jos se vaan "tajuais mut" heti.

Mun pitää osata jatkuvasti sellaista "kaapissa ei ole maitoa, sitä ei ole yhtään. Huomenna ei ole kahvin kanssa maitoa. Minä en ehdi kauppaan, sinun pitää mennä kauppaan jos haluat maitoa huomiseksi. Sinun pitää lähteä kello 17 maissa kauppaan, jos haluat maitoa, sillä sinä et ehdi myöhemmin. Haluatko maitoa huomiseksi? Jos haluat, mene tänään kauppaan kello 17.00".

Siis usein sellasta rautalankaa pitää käyttää sillon, kun tulee muutos ohjelmaan. Mun miehellä on aika selkeä mielikuva joka päivästä, mitä tapahtuu mihinkin aikaan. Usein se kertoo jo aamusta tai edellisenä iltana mulle päiväohjelmansa (ruoka-ajat, mitä syö, iltaharrasteet yms). Mä sitten yritän niitä muutoksia kertoa jämptisti, riittävän ajoissa, selvästi. Jos ehtis sanoa jo hyvissä ajoin "menisitkö huomenna kaupasta hakemaan maitoa" niin se ei ois ongelma. Mutta samalle päivälle ohjelmanmuutokset on kyllä.. niin en tiedä mikä siinä on, mutta mies menee siitä vähän lukkoon tai ärtyy, sanoo aina ensireaktiona että ei onnistu, ei voi, ei. Hetken miettii ja sit onnistuukin.

Et vinkkinä varmaan.. ei liikaa muutoksia, ei viimetinkaan ainakaan. Mutta voi olla että sun kumppani on tosi erilainen kuin mun.

Tämä on juuri se mikä omassa as-kumppanissani kiristää hermojani...normaali arkinen asia kuten yllättävä kaupassa käynti saattaa laittaa nupin sekaisin ja on sitä mieltä että ei onnistu. Vaikka tosiaan hetken mietittyään asia onnistuukin mutta sitä ennen menee ihan suunniltaan. En vaan ymmärrä enkä jaksaisi sellaisesta normaaliin arkeen kuuluvasta asiasta vääntää ylenmäärin. Mikä siellä aivoissa jumittaa ettei pysty heti ruveta miettimään päiväohjelmaansa uusiksi, kun ei kyse kuitenkaan ole mistään isosta asiasta kun vaan ihan tutussa kaupassa käymisestä. Auttakaa nyt vaimoa ymmärtämään.

Nimenomaan ne on ne aivot joissa jumittaa! Aivotoiminnassa tapahtuu tietysti muutoksia läpi elämän mutta ei ne taikaiskusta muutu toisenlaiseksi. No okei, ehkä meditaatio, terapia yms aktiiviset muokkausvälineet saa aikaan arkeen mittavastikin muutoksia parhaimmillaan mutta ei kaikkea voi muuttaa. Ajattele vaikka niin että sulla on kone joka on ohjelmoitu kutomaan villasukkia ja miehellä kone joka on ohjelmoitu kutomaan lapasia. Miehen kone ei ala kutoa villasukkia vaikka pomppisit tasajalkaa raivosta, vai osaatko sinä ohjelmoida? Toki jos mies saa villasukista erityiskiinnostuksen kohteen niin varmaan ohjelmoi uudelleen sen koneen. Mutta jos sen jälkeen taas toivot lapasia niin et saa.

Tiivistettynä, vihaisuutesi ei luultavasti muuta toisen aivoja sillä tavalla kun toivoisit, ymmärsitpä niitä tai et, ne on mitä on, sun pitää miettiä oma elämäsi sen mukaan. Ja tietysti mieheltä on lupa odottaa itseymmärrystä siinä mielessä että nuo piirteet on kumppanille raskaita. En itse ainakaan olisi assin kanssa joka ei ymmärrä omien ominaisuuksien vaikutusta muihin.

Miksi sen miehen aivot saa olla just niin kuin vastasyntyneellä, mutta naisen pitää venyä? Eihän ole missään sanottu, ettäkö se nainen toimii mukavuusalueellaan, ja etteikö hänelläkin voisi olla jotain haastetta.

Mua niin säälittää ja surettaa nämä omaishoivaajavaimot. Ja suoraan sanottuna oksettaa. Pitää muistuttaa, että käy pesulla, pitää muistuttaa, että harrasta nyt seksiä vaimosi kanssa. 

Ei ole kyse siitä saako mies- tai nais assin aivot olla sellaiset kuin ne ovat. Pointti nimenomaan on se että vaikka kumppanin, sinun tms mielestä aivot ei missään tapauksessa saa olla niinkuin ne on koska se on todella ärsyttävää niin ne aivotpa ei ole näistä toiveista tiennyt silloin kun ovat muovautuneet ja muutosmahdollisuudet ei ole rajattomat. Täällä perään kuulutetut normaalit käytöstavat on myös aivoissa oleva sosiaalinen konstruktio ja tunnetusti sosiaaliset konstruktiot eivät ole assien vahvinta alaa.

Mutta tietysti jokaisen pitää ottaa vastuu omasta elämästään, haasteiden selättämisestä, lapsista yms. Vaikka niin tekisi niin aivot on kuitenkin ne jotka sanoo error sillon kun ne saa hämmentäviä signaaleja, se mihin voi vaikuttaa on se miten siihen hämmennykseen reagoi muut huomioiden. Eli ihan assilta itseltään voi kysyä, että oletko huomannut että reaktiosi vaikuttavat koko perheen arkeen ja aiheuttavat minulle kohtuutonta kuormitusta joka rasittaa minua niinkuin hämmennys rasittaa sinua ja se ei ole tasapuolista. Voisitko harkita jotakin keinoja työstää asiaa? Tai ottaa vastuuta muista asioista jos kaikki yllättävä jää minulle? Miten itse koet tilanteen, ajatteletko että kannamme vastuuta tasapuolisesti? Mieti rauhassa ja keskustellaan näistä sitten perjantaina klo 17.07.

Assina elämäni on selviytymistä, eritysesti parisuhteessa. Jos sanoisi minulle noin, toteaisin ehkä että meidän on parasta erillään, joka olisi varmasti totta molemmille osapuolille. Pääni ei tästä muutu ja yritän parhaani. Olen kokenut useamman uupumisen, ja jos en ole tietyllä tavalla itsekäs rajoitteideni kanssa, on uupumus vastassa yhä uudelleen. Siitä toipuminen on joka kerta hitaampaa ja vaikeampaa.

Olet niin oikeassa! Olen diagnosoimaton naisassi, ja kohdannut miehiltäni kauheaa syyllistämistä ja lopulta hylkäämisen. Siitä huolimatta, että kävin töissä (->burnout) ja vein samalla perhettä eteenpäin, kun mies opiskeli toisella paikkakunnalla. Riittämättömyyden ja kelpaamattomuuden tunne on todella seurannut minua läpi elämän. Elämä ON pelkkää selviytymistä, joskus tulee pieniä suvantokohtia, mutta ne eivät viivy kauan.

Jos olisin nuorena ollut yhtä viisas kun nyt, en totisesti olisi hankkinut kuin yhden lapsen, jos sitäkään. Ja pyrkinyt elämään itsenäistä, enemmän omannäköistäni elämää. Nyt olen mukautunut kumppanien tarpeisiin ja olen eksynyt itsestäni.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mieheni on kevyt assi, meillä ei ole lapsia. En osaa kuvitella lasta tähän yhtälöön, liikaa yllätyksiä ja joustoa..

Mun mies on tehokas, tarmokas, jopa nerokas. Meillä on haasteita tunnepuolella, kommunikointi on joskus tosi vaikeeta. Ei oikein riitä vihjailla omaa avuntarvetta, tai esittää retorisia kysymyksiä, vaikka se on luonnollinen tapa puhua. Tää on ehkä vaikeeta itsekin sillon kun en tiedä tarkalleen mitä haluan. Haluanko nyt halin? Omaa tilaa? Mikä mua ärsyttää? Kuitenkin mun pitää aika taitavasti ilmaista omat tarpeet, jos haluan että mies ne ymmärtää. Se aina haluaa mulle parasta ja tekee kaiken mun eteen, mutta tarvitsee suuntaviivoja. Joskus ois kiva jos se vaan "tajuais mut" heti.

Mun pitää osata jatkuvasti sellaista "kaapissa ei ole maitoa, sitä ei ole yhtään. Huomenna ei ole kahvin kanssa maitoa. Minä en ehdi kauppaan, sinun pitää mennä kauppaan jos haluat maitoa huomiseksi. Sinun pitää lähteä kello 17 maissa kauppaan, jos haluat maitoa, sillä sinä et ehdi myöhemmin. Haluatko maitoa huomiseksi? Jos haluat, mene tänään kauppaan kello 17.00".

Siis usein sellasta rautalankaa pitää käyttää sillon, kun tulee muutos ohjelmaan. Mun miehellä on aika selkeä mielikuva joka päivästä, mitä tapahtuu mihinkin aikaan. Usein se kertoo jo aamusta tai edellisenä iltana mulle päiväohjelmansa (ruoka-ajat, mitä syö, iltaharrasteet yms). Mä sitten yritän niitä muutoksia kertoa jämptisti, riittävän ajoissa, selvästi. Jos ehtis sanoa jo hyvissä ajoin "menisitkö huomenna kaupasta hakemaan maitoa" niin se ei ois ongelma. Mutta samalle päivälle ohjelmanmuutokset on kyllä.. niin en tiedä mikä siinä on, mutta mies menee siitä vähän lukkoon tai ärtyy, sanoo aina ensireaktiona että ei onnistu, ei voi, ei. Hetken miettii ja sit onnistuukin.

Et vinkkinä varmaan.. ei liikaa muutoksia, ei viimetinkaan ainakaan. Mutta voi olla että sun kumppani on tosi erilainen kuin mun.

Tämä on juuri se mikä omassa as-kumppanissani kiristää hermojani...normaali arkinen asia kuten yllättävä kaupassa käynti saattaa laittaa nupin sekaisin ja on sitä mieltä että ei onnistu. Vaikka tosiaan hetken mietittyään asia onnistuukin mutta sitä ennen menee ihan suunniltaan. En vaan ymmärrä enkä jaksaisi sellaisesta normaaliin arkeen kuuluvasta asiasta vääntää ylenmäärin. Mikä siellä aivoissa jumittaa ettei pysty heti ruveta miettimään päiväohjelmaansa uusiksi, kun ei kyse kuitenkaan ole mistään isosta asiasta kun vaan ihan tutussa kaupassa käymisestä. Auttakaa nyt vaimoa ymmärtämään.

Nimenomaan ne on ne aivot joissa jumittaa! Aivotoiminnassa tapahtuu tietysti muutoksia läpi elämän mutta ei ne taikaiskusta muutu toisenlaiseksi. No okei, ehkä meditaatio, terapia yms aktiiviset muokkausvälineet saa aikaan arkeen mittavastikin muutoksia parhaimmillaan mutta ei kaikkea voi muuttaa. Ajattele vaikka niin että sulla on kone joka on ohjelmoitu kutomaan villasukkia ja miehellä kone joka on ohjelmoitu kutomaan lapasia. Miehen kone ei ala kutoa villasukkia vaikka pomppisit tasajalkaa raivosta, vai osaatko sinä ohjelmoida? Toki jos mies saa villasukista erityiskiinnostuksen kohteen niin varmaan ohjelmoi uudelleen sen koneen. Mutta jos sen jälkeen taas toivot lapasia niin et saa.

Tiivistettynä, vihaisuutesi ei luultavasti muuta toisen aivoja sillä tavalla kun toivoisit, ymmärsitpä niitä tai et, ne on mitä on, sun pitää miettiä oma elämäsi sen mukaan. Ja tietysti mieheltä on lupa odottaa itseymmärrystä siinä mielessä että nuo piirteet on kumppanille raskaita. En itse ainakaan olisi assin kanssa joka ei ymmärrä omien ominaisuuksien vaikutusta muihin.

Miksi sen miehen aivot saa olla just niin kuin vastasyntyneellä, mutta naisen pitää venyä? Eihän ole missään sanottu, ettäkö se nainen toimii mukavuusalueellaan, ja etteikö hänelläkin voisi olla jotain haastetta.

Mua niin säälittää ja surettaa nämä omaishoivaajavaimot. Ja suoraan sanottuna oksettaa. Pitää muistuttaa, että käy pesulla, pitää muistuttaa, että harrasta nyt seksiä vaimosi kanssa. 

Ei ole kyse siitä saako mies- tai nais assin aivot olla sellaiset kuin ne ovat. Pointti nimenomaan on se että vaikka kumppanin, sinun tms mielestä aivot ei missään tapauksessa saa olla niinkuin ne on koska se on todella ärsyttävää niin ne aivotpa ei ole näistä toiveista tiennyt silloin kun ovat muovautuneet ja muutosmahdollisuudet ei ole rajattomat. Täällä perään kuulutetut normaalit käytöstavat on myös aivoissa oleva sosiaalinen konstruktio ja tunnetusti sosiaaliset konstruktiot eivät ole assien vahvinta alaa.

Mutta tietysti jokaisen pitää ottaa vastuu omasta elämästään, haasteiden selättämisestä, lapsista yms. Vaikka niin tekisi niin aivot on kuitenkin ne jotka sanoo error sillon kun ne saa hämmentäviä signaaleja, se mihin voi vaikuttaa on se miten siihen hämmennykseen reagoi muut huomioiden. Eli ihan assilta itseltään voi kysyä, että oletko huomannut että reaktiosi vaikuttavat koko perheen arkeen ja aiheuttavat minulle kohtuutonta kuormitusta joka rasittaa minua niinkuin hämmennys rasittaa sinua ja se ei ole tasapuolista. Voisitko harkita jotakin keinoja työstää asiaa? Tai ottaa vastuuta muista asioista jos kaikki yllättävä jää minulle? Miten itse koet tilanteen, ajatteletko että kannamme vastuuta tasapuolisesti? Mieti rauhassa ja keskustellaan näistä sitten perjantaina klo 17.07.

Pystyykö assi tuommoiseen itsereflektioon? Ymmärtääkö hän olevansa rasittava?

Ei tuo ole _rasittavuutta_ - se on oire. Näin ollen on aivan yksi ja paskan haile reflektoida sitä. Se toistuu ja tulee toistumaan, halusipa kermapersemamma ”normielämineen” sitä tahi ei.

On se rasite vaikka ei olisi _tahallista tiedostettua rasittavuutta_. Onhan ihmisillä kaikenlaisia rasitteita, sydänvikaa, diabetestä, masennusta, toimintakyvyttömiä raajoja ja JOKAINEN joutuu miettimään elämänsä niissä puitteissa kuin se on annettu. En näkisi aaseja tästä poikkeuksena. Ei halvaantunutta esim voi pakottaa kävelemään tai assia neurotyypilliseksi mutta pitäähän sen halvaantuneenkin miettiä miten huolehtii lapsista ja parisuhteesta.

Voi olla että joku assi ei kykene itsereflektioon tai pääsee helpommalla olemalla perheessä yksi lapsi lisää mutta en liittäisi sitä automaattisesti assiuteen. Assiuteen liittyvät haasteet voi olla myös kipeitä paikkoja, onhan ne usein aiheuttanut harmia itselle ja muille koko elämän ajan ja kaikki ne tunteet saattaa kärjistyä kun asian ottaa esille.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mieheni on kevyt assi, meillä ei ole lapsia. En osaa kuvitella lasta tähän yhtälöön, liikaa yllätyksiä ja joustoa..

Mun mies on tehokas, tarmokas, jopa nerokas. Meillä on haasteita tunnepuolella, kommunikointi on joskus tosi vaikeeta. Ei oikein riitä vihjailla omaa avuntarvetta, tai esittää retorisia kysymyksiä, vaikka se on luonnollinen tapa puhua. Tää on ehkä vaikeeta itsekin sillon kun en tiedä tarkalleen mitä haluan. Haluanko nyt halin? Omaa tilaa? Mikä mua ärsyttää? Kuitenkin mun pitää aika taitavasti ilmaista omat tarpeet, jos haluan että mies ne ymmärtää. Se aina haluaa mulle parasta ja tekee kaiken mun eteen, mutta tarvitsee suuntaviivoja. Joskus ois kiva jos se vaan "tajuais mut" heti.

Mun pitää osata jatkuvasti sellaista "kaapissa ei ole maitoa, sitä ei ole yhtään. Huomenna ei ole kahvin kanssa maitoa. Minä en ehdi kauppaan, sinun pitää mennä kauppaan jos haluat maitoa huomiseksi. Sinun pitää lähteä kello 17 maissa kauppaan, jos haluat maitoa, sillä sinä et ehdi myöhemmin. Haluatko maitoa huomiseksi? Jos haluat, mene tänään kauppaan kello 17.00".

Siis usein sellasta rautalankaa pitää käyttää sillon, kun tulee muutos ohjelmaan. Mun miehellä on aika selkeä mielikuva joka päivästä, mitä tapahtuu mihinkin aikaan. Usein se kertoo jo aamusta tai edellisenä iltana mulle päiväohjelmansa (ruoka-ajat, mitä syö, iltaharrasteet yms). Mä sitten yritän niitä muutoksia kertoa jämptisti, riittävän ajoissa, selvästi. Jos ehtis sanoa jo hyvissä ajoin "menisitkö huomenna kaupasta hakemaan maitoa" niin se ei ois ongelma. Mutta samalle päivälle ohjelmanmuutokset on kyllä.. niin en tiedä mikä siinä on, mutta mies menee siitä vähän lukkoon tai ärtyy, sanoo aina ensireaktiona että ei onnistu, ei voi, ei. Hetken miettii ja sit onnistuukin.

Et vinkkinä varmaan.. ei liikaa muutoksia, ei viimetinkaan ainakaan. Mutta voi olla että sun kumppani on tosi erilainen kuin mun.

Tämä on juuri se mikä omassa as-kumppanissani kiristää hermojani...normaali arkinen asia kuten yllättävä kaupassa käynti saattaa laittaa nupin sekaisin ja on sitä mieltä että ei onnistu. Vaikka tosiaan hetken mietittyään asia onnistuukin mutta sitä ennen menee ihan suunniltaan. En vaan ymmärrä enkä jaksaisi sellaisesta normaaliin arkeen kuuluvasta asiasta vääntää ylenmäärin. Mikä siellä aivoissa jumittaa ettei pysty heti ruveta miettimään päiväohjelmaansa uusiksi, kun ei kyse kuitenkaan ole mistään isosta asiasta kun vaan ihan tutussa kaupassa käymisestä. Auttakaa nyt vaimoa ymmärtämään.

Nimenomaan ne on ne aivot joissa jumittaa! Aivotoiminnassa tapahtuu tietysti muutoksia läpi elämän mutta ei ne taikaiskusta muutu toisenlaiseksi. No okei, ehkä meditaatio, terapia yms aktiiviset muokkausvälineet saa aikaan arkeen mittavastikin muutoksia parhaimmillaan mutta ei kaikkea voi muuttaa. Ajattele vaikka niin että sulla on kone joka on ohjelmoitu kutomaan villasukkia ja miehellä kone joka on ohjelmoitu kutomaan lapasia. Miehen kone ei ala kutoa villasukkia vaikka pomppisit tasajalkaa raivosta, vai osaatko sinä ohjelmoida? Toki jos mies saa villasukista erityiskiinnostuksen kohteen niin varmaan ohjelmoi uudelleen sen koneen. Mutta jos sen jälkeen taas toivot lapasia niin et saa.

Tiivistettynä, vihaisuutesi ei luultavasti muuta toisen aivoja sillä tavalla kun toivoisit, ymmärsitpä niitä tai et, ne on mitä on, sun pitää miettiä oma elämäsi sen mukaan. Ja tietysti mieheltä on lupa odottaa itseymmärrystä siinä mielessä että nuo piirteet on kumppanille raskaita. En itse ainakaan olisi assin kanssa joka ei ymmärrä omien ominaisuuksien vaikutusta muihin.

Miksi sen miehen aivot saa olla just niin kuin vastasyntyneellä, mutta naisen pitää venyä? Eihän ole missään sanottu, ettäkö se nainen toimii mukavuusalueellaan, ja etteikö hänelläkin voisi olla jotain haastetta.

Mua niin säälittää ja surettaa nämä omaishoivaajavaimot. Ja suoraan sanottuna oksettaa. Pitää muistuttaa, että käy pesulla, pitää muistuttaa, että harrasta nyt seksiä vaimosi kanssa. 

Ei ole kyse siitä saako mies- tai nais assin aivot olla sellaiset kuin ne ovat. Pointti nimenomaan on se että vaikka kumppanin, sinun tms mielestä aivot ei missään tapauksessa saa olla niinkuin ne on koska se on todella ärsyttävää niin ne aivotpa ei ole näistä toiveista tiennyt silloin kun ovat muovautuneet ja muutosmahdollisuudet ei ole rajattomat. Täällä perään kuulutetut normaalit käytöstavat on myös aivoissa oleva sosiaalinen konstruktio ja tunnetusti sosiaaliset konstruktiot eivät ole assien vahvinta alaa.

Mutta tietysti jokaisen pitää ottaa vastuu omasta elämästään, haasteiden selättämisestä, lapsista yms. Vaikka niin tekisi niin aivot on kuitenkin ne jotka sanoo error sillon kun ne saa hämmentäviä signaaleja, se mihin voi vaikuttaa on se miten siihen hämmennykseen reagoi muut huomioiden. Eli ihan assilta itseltään voi kysyä, että oletko huomannut että reaktiosi vaikuttavat koko perheen arkeen ja aiheuttavat minulle kohtuutonta kuormitusta joka rasittaa minua niinkuin hämmennys rasittaa sinua ja se ei ole tasapuolista. Voisitko harkita jotakin keinoja työstää asiaa? Tai ottaa vastuuta muista asioista jos kaikki yllättävä jää minulle? Miten itse koet tilanteen, ajatteletko että kannamme vastuuta tasapuolisesti? Mieti rauhassa ja keskustellaan näistä sitten perjantaina klo 17.07.

Pystyykö assi tuommoiseen itsereflektioon? Ymmärtääkö hän olevansa rasittava?

Ei tuo ole _rasittavuutta_ - se on oire. Näin ollen on aivan yksi ja paskan haile reflektoida sitä. Se toistuu ja tulee toistumaan, halusipa kermapersemamma ”normielämineen” sitä tahi ei.

On se rasite vaikka ei olisi _tahallista tiedostettua rasittavuutta_. Onhan ihmisillä kaikenlaisia rasitteita, sydänvikaa, diabetestä, masennusta, toimintakyvyttömiä raajoja ja JOKAINEN joutuu miettimään elämänsä niissä puitteissa kuin se on annettu. En näkisi aaseja tästä poikkeuksena. Ei halvaantunutta esim voi pakottaa kävelemään tai assia neurotyypilliseksi mutta pitäähän sen halvaantuneenkin miettiä miten huolehtii lapsista ja parisuhteesta.

Voi olla että joku assi ei kykene itsereflektioon tai pääsee helpommalla olemalla perheessä yksi lapsi lisää mutta en liittäisi sitä automaattisesti assiuteen. Assiuteen liittyvät haasteet voi olla myös kipeitä paikkoja, onhan ne usein aiheuttanut harmia itselle ja muille koko elämän ajan ja kaikki ne tunteet saattaa kärjistyä kun asian ottaa esille.

Usko mitä uskot. Sun aivoituksillasi ei assin edessä pitkälle pötkitä. Mutta jos se sinua auttaa, niin kiva.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mieheni on kevyt assi, meillä ei ole lapsia. En osaa kuvitella lasta tähän yhtälöön, liikaa yllätyksiä ja joustoa..

Mun mies on tehokas, tarmokas, jopa nerokas. Meillä on haasteita tunnepuolella, kommunikointi on joskus tosi vaikeeta. Ei oikein riitä vihjailla omaa avuntarvetta, tai esittää retorisia kysymyksiä, vaikka se on luonnollinen tapa puhua. Tää on ehkä vaikeeta itsekin sillon kun en tiedä tarkalleen mitä haluan. Haluanko nyt halin? Omaa tilaa? Mikä mua ärsyttää? Kuitenkin mun pitää aika taitavasti ilmaista omat tarpeet, jos haluan että mies ne ymmärtää. Se aina haluaa mulle parasta ja tekee kaiken mun eteen, mutta tarvitsee suuntaviivoja. Joskus ois kiva jos se vaan "tajuais mut" heti.

Mun pitää osata jatkuvasti sellaista "kaapissa ei ole maitoa, sitä ei ole yhtään. Huomenna ei ole kahvin kanssa maitoa. Minä en ehdi kauppaan, sinun pitää mennä kauppaan jos haluat maitoa huomiseksi. Sinun pitää lähteä kello 17 maissa kauppaan, jos haluat maitoa, sillä sinä et ehdi myöhemmin. Haluatko maitoa huomiseksi? Jos haluat, mene tänään kauppaan kello 17.00".

Siis usein sellasta rautalankaa pitää käyttää sillon, kun tulee muutos ohjelmaan. Mun miehellä on aika selkeä mielikuva joka päivästä, mitä tapahtuu mihinkin aikaan. Usein se kertoo jo aamusta tai edellisenä iltana mulle päiväohjelmansa (ruoka-ajat, mitä syö, iltaharrasteet yms). Mä sitten yritän niitä muutoksia kertoa jämptisti, riittävän ajoissa, selvästi. Jos ehtis sanoa jo hyvissä ajoin "menisitkö huomenna kaupasta hakemaan maitoa" niin se ei ois ongelma. Mutta samalle päivälle ohjelmanmuutokset on kyllä.. niin en tiedä mikä siinä on, mutta mies menee siitä vähän lukkoon tai ärtyy, sanoo aina ensireaktiona että ei onnistu, ei voi, ei. Hetken miettii ja sit onnistuukin.

Et vinkkinä varmaan.. ei liikaa muutoksia, ei viimetinkaan ainakaan. Mutta voi olla että sun kumppani on tosi erilainen kuin mun.

Tämä on juuri se mikä omassa as-kumppanissani kiristää hermojani...normaali arkinen asia kuten yllättävä kaupassa käynti saattaa laittaa nupin sekaisin ja on sitä mieltä että ei onnistu. Vaikka tosiaan hetken mietittyään asia onnistuukin mutta sitä ennen menee ihan suunniltaan. En vaan ymmärrä enkä jaksaisi sellaisesta normaaliin arkeen kuuluvasta asiasta vääntää ylenmäärin. Mikä siellä aivoissa jumittaa ettei pysty heti ruveta miettimään päiväohjelmaansa uusiksi, kun ei kyse kuitenkaan ole mistään isosta asiasta kun vaan ihan tutussa kaupassa käymisestä. Auttakaa nyt vaimoa ymmärtämään.

Nimenomaan ne on ne aivot joissa jumittaa! Aivotoiminnassa tapahtuu tietysti muutoksia läpi elämän mutta ei ne taikaiskusta muutu toisenlaiseksi. No okei, ehkä meditaatio, terapia yms aktiiviset muokkausvälineet saa aikaan arkeen mittavastikin muutoksia parhaimmillaan mutta ei kaikkea voi muuttaa. Ajattele vaikka niin että sulla on kone joka on ohjelmoitu kutomaan villasukkia ja miehellä kone joka on ohjelmoitu kutomaan lapasia. Miehen kone ei ala kutoa villasukkia vaikka pomppisit tasajalkaa raivosta, vai osaatko sinä ohjelmoida? Toki jos mies saa villasukista erityiskiinnostuksen kohteen niin varmaan ohjelmoi uudelleen sen koneen. Mutta jos sen jälkeen taas toivot lapasia niin et saa.

Tiivistettynä, vihaisuutesi ei luultavasti muuta toisen aivoja sillä tavalla kun toivoisit, ymmärsitpä niitä tai et, ne on mitä on, sun pitää miettiä oma elämäsi sen mukaan. Ja tietysti mieheltä on lupa odottaa itseymmärrystä siinä mielessä että nuo piirteet on kumppanille raskaita. En itse ainakaan olisi assin kanssa joka ei ymmärrä omien ominaisuuksien vaikutusta muihin.

Miksi sen miehen aivot saa olla just niin kuin vastasyntyneellä, mutta naisen pitää venyä? Eihän ole missään sanottu, ettäkö se nainen toimii mukavuusalueellaan, ja etteikö hänelläkin voisi olla jotain haastetta.

Mua niin säälittää ja surettaa nämä omaishoivaajavaimot. Ja suoraan sanottuna oksettaa. Pitää muistuttaa, että käy pesulla, pitää muistuttaa, että harrasta nyt seksiä vaimosi kanssa. 

Ei ole kyse siitä saako mies- tai nais assin aivot olla sellaiset kuin ne ovat. Pointti nimenomaan on se että vaikka kumppanin, sinun tms mielestä aivot ei missään tapauksessa saa olla niinkuin ne on koska se on todella ärsyttävää niin ne aivotpa ei ole näistä toiveista tiennyt silloin kun ovat muovautuneet ja muutosmahdollisuudet ei ole rajattomat. Täällä perään kuulutetut normaalit käytöstavat on myös aivoissa oleva sosiaalinen konstruktio ja tunnetusti sosiaaliset konstruktiot eivät ole assien vahvinta alaa.

Mutta tietysti jokaisen pitää ottaa vastuu omasta elämästään, haasteiden selättämisestä, lapsista yms. Vaikka niin tekisi niin aivot on kuitenkin ne jotka sanoo error sillon kun ne saa hämmentäviä signaaleja, se mihin voi vaikuttaa on se miten siihen hämmennykseen reagoi muut huomioiden. Eli ihan assilta itseltään voi kysyä, että oletko huomannut että reaktiosi vaikuttavat koko perheen arkeen ja aiheuttavat minulle kohtuutonta kuormitusta joka rasittaa minua niinkuin hämmennys rasittaa sinua ja se ei ole tasapuolista. Voisitko harkita jotakin keinoja työstää asiaa? Tai ottaa vastuuta muista asioista jos kaikki yllättävä jää minulle? Miten itse koet tilanteen, ajatteletko että kannamme vastuuta tasapuolisesti? Mieti rauhassa ja keskustellaan näistä sitten perjantaina klo 17.07.

Pystyykö assi tuommoiseen itsereflektioon? Ymmärtääkö hän olevansa rasittava?

Ei tuo ole _rasittavuutta_ - se on oire. Näin ollen on aivan yksi ja paskan haile reflektoida sitä. Se toistuu ja tulee toistumaan, halusipa kermapersemamma ”normielämineen” sitä tahi ei.

Näinhän se on. Itse olen ex-kumppanin mielestä vain veemäinen ämmä, kun 'skitsoilin' yhteiselämänme pilalle. :(( Minkäs mahat, no can do. Puoliso joko ymmärtää ja rakastaa, tai sitten ei.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mieheni on kevyt assi, meillä ei ole lapsia. En osaa kuvitella lasta tähän yhtälöön, liikaa yllätyksiä ja joustoa..

Mun mies on tehokas, tarmokas, jopa nerokas. Meillä on haasteita tunnepuolella, kommunikointi on joskus tosi vaikeeta. Ei oikein riitä vihjailla omaa avuntarvetta, tai esittää retorisia kysymyksiä, vaikka se on luonnollinen tapa puhua. Tää on ehkä vaikeeta itsekin sillon kun en tiedä tarkalleen mitä haluan. Haluanko nyt halin? Omaa tilaa? Mikä mua ärsyttää? Kuitenkin mun pitää aika taitavasti ilmaista omat tarpeet, jos haluan että mies ne ymmärtää. Se aina haluaa mulle parasta ja tekee kaiken mun eteen, mutta tarvitsee suuntaviivoja. Joskus ois kiva jos se vaan "tajuais mut" heti.

Mun pitää osata jatkuvasti sellaista "kaapissa ei ole maitoa, sitä ei ole yhtään. Huomenna ei ole kahvin kanssa maitoa. Minä en ehdi kauppaan, sinun pitää mennä kauppaan jos haluat maitoa huomiseksi. Sinun pitää lähteä kello 17 maissa kauppaan, jos haluat maitoa, sillä sinä et ehdi myöhemmin. Haluatko maitoa huomiseksi? Jos haluat, mene tänään kauppaan kello 17.00".

Siis usein sellasta rautalankaa pitää käyttää sillon, kun tulee muutos ohjelmaan. Mun miehellä on aika selkeä mielikuva joka päivästä, mitä tapahtuu mihinkin aikaan. Usein se kertoo jo aamusta tai edellisenä iltana mulle päiväohjelmansa (ruoka-ajat, mitä syö, iltaharrasteet yms). Mä sitten yritän niitä muutoksia kertoa jämptisti, riittävän ajoissa, selvästi. Jos ehtis sanoa jo hyvissä ajoin "menisitkö huomenna kaupasta hakemaan maitoa" niin se ei ois ongelma. Mutta samalle päivälle ohjelmanmuutokset on kyllä.. niin en tiedä mikä siinä on, mutta mies menee siitä vähän lukkoon tai ärtyy, sanoo aina ensireaktiona että ei onnistu, ei voi, ei. Hetken miettii ja sit onnistuukin.

Et vinkkinä varmaan.. ei liikaa muutoksia, ei viimetinkaan ainakaan. Mutta voi olla että sun kumppani on tosi erilainen kuin mun.

Tämä on juuri se mikä omassa as-kumppanissani kiristää hermojani...normaali arkinen asia kuten yllättävä kaupassa käynti saattaa laittaa nupin sekaisin ja on sitä mieltä että ei onnistu. Vaikka tosiaan hetken mietittyään asia onnistuukin mutta sitä ennen menee ihan suunniltaan. En vaan ymmärrä enkä jaksaisi sellaisesta normaaliin arkeen kuuluvasta asiasta vääntää ylenmäärin. Mikä siellä aivoissa jumittaa ettei pysty heti ruveta miettimään päiväohjelmaansa uusiksi, kun ei kyse kuitenkaan ole mistään isosta asiasta kun vaan ihan tutussa kaupassa käymisestä. Auttakaa nyt vaimoa ymmärtämään.

Nimenomaan ne on ne aivot joissa jumittaa! Aivotoiminnassa tapahtuu tietysti muutoksia läpi elämän mutta ei ne taikaiskusta muutu toisenlaiseksi. No okei, ehkä meditaatio, terapia yms aktiiviset muokkausvälineet saa aikaan arkeen mittavastikin muutoksia parhaimmillaan mutta ei kaikkea voi muuttaa. Ajattele vaikka niin että sulla on kone joka on ohjelmoitu kutomaan villasukkia ja miehellä kone joka on ohjelmoitu kutomaan lapasia. Miehen kone ei ala kutoa villasukkia vaikka pomppisit tasajalkaa raivosta, vai osaatko sinä ohjelmoida? Toki jos mies saa villasukista erityiskiinnostuksen kohteen niin varmaan ohjelmoi uudelleen sen koneen. Mutta jos sen jälkeen taas toivot lapasia niin et saa.

Tiivistettynä, vihaisuutesi ei luultavasti muuta toisen aivoja sillä tavalla kun toivoisit, ymmärsitpä niitä tai et, ne on mitä on, sun pitää miettiä oma elämäsi sen mukaan. Ja tietysti mieheltä on lupa odottaa itseymmärrystä siinä mielessä että nuo piirteet on kumppanille raskaita. En itse ainakaan olisi assin kanssa joka ei ymmärrä omien ominaisuuksien vaikutusta muihin.

Miksi sen miehen aivot saa olla just niin kuin vastasyntyneellä, mutta naisen pitää venyä? Eihän ole missään sanottu, ettäkö se nainen toimii mukavuusalueellaan, ja etteikö hänelläkin voisi olla jotain haastetta.

Mua niin säälittää ja surettaa nämä omaishoivaajavaimot. Ja suoraan sanottuna oksettaa. Pitää muistuttaa, että käy pesulla, pitää muistuttaa, että harrasta nyt seksiä vaimosi kanssa. 

Ei ole kyse siitä saako mies- tai nais assin aivot olla sellaiset kuin ne ovat. Pointti nimenomaan on se että vaikka kumppanin, sinun tms mielestä aivot ei missään tapauksessa saa olla niinkuin ne on koska se on todella ärsyttävää niin ne aivotpa ei ole näistä toiveista tiennyt silloin kun ovat muovautuneet ja muutosmahdollisuudet ei ole rajattomat. Täällä perään kuulutetut normaalit käytöstavat on myös aivoissa oleva sosiaalinen konstruktio ja tunnetusti sosiaaliset konstruktiot eivät ole assien vahvinta alaa.

Mutta tietysti jokaisen pitää ottaa vastuu omasta elämästään, haasteiden selättämisestä, lapsista yms. Vaikka niin tekisi niin aivot on kuitenkin ne jotka sanoo error sillon kun ne saa hämmentäviä signaaleja, se mihin voi vaikuttaa on se miten siihen hämmennykseen reagoi muut huomioiden. Eli ihan assilta itseltään voi kysyä, että oletko huomannut että reaktiosi vaikuttavat koko perheen arkeen ja aiheuttavat minulle kohtuutonta kuormitusta joka rasittaa minua niinkuin hämmennys rasittaa sinua ja se ei ole tasapuolista. Voisitko harkita jotakin keinoja työstää asiaa? Tai ottaa vastuuta muista asioista jos kaikki yllättävä jää minulle? Miten itse koet tilanteen, ajatteletko että kannamme vastuuta tasapuolisesti? Mieti rauhassa ja keskustellaan näistä sitten perjantaina klo 17.07.

Pystyykö assi tuommoiseen itsereflektioon? Ymmärtääkö hän olevansa rasittava?

Ei tuo ole _rasittavuutta_ - se on oire. Näin ollen on aivan yksi ja paskan haile reflektoida sitä. Se toistuu ja tulee toistumaan, halusipa kermapersemamma ”normielämineen” sitä tahi ei.

Näinhän se on. Itse olen ex-kumppanin mielestä vain veemäinen ämmä, kun 'skitsoilin' yhteiselämänme pilalle. :(( Minkäs mahat, no can do. Puoliso joko ymmärtää ja rakastaa, tai sitten ei.

Älä välitä - minä olen lähes _kaikkien_ ihmisten mielestä Veemäinen Ämmä. Se on rooli siinä missä jokin muukin :)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mieheni on kevyt assi, meillä ei ole lapsia. En osaa kuvitella lasta tähän yhtälöön, liikaa yllätyksiä ja joustoa..

Mun mies on tehokas, tarmokas, jopa nerokas. Meillä on haasteita tunnepuolella, kommunikointi on joskus tosi vaikeeta. Ei oikein riitä vihjailla omaa avuntarvetta, tai esittää retorisia kysymyksiä, vaikka se on luonnollinen tapa puhua. Tää on ehkä vaikeeta itsekin sillon kun en tiedä tarkalleen mitä haluan. Haluanko nyt halin? Omaa tilaa? Mikä mua ärsyttää? Kuitenkin mun pitää aika taitavasti ilmaista omat tarpeet, jos haluan että mies ne ymmärtää. Se aina haluaa mulle parasta ja tekee kaiken mun eteen, mutta tarvitsee suuntaviivoja. Joskus ois kiva jos se vaan "tajuais mut" heti.

Mun pitää osata jatkuvasti sellaista "kaapissa ei ole maitoa, sitä ei ole yhtään. Huomenna ei ole kahvin kanssa maitoa. Minä en ehdi kauppaan, sinun pitää mennä kauppaan jos haluat maitoa huomiseksi. Sinun pitää lähteä kello 17 maissa kauppaan, jos haluat maitoa, sillä sinä et ehdi myöhemmin. Haluatko maitoa huomiseksi? Jos haluat, mene tänään kauppaan kello 17.00".

Siis usein sellasta rautalankaa pitää käyttää sillon, kun tulee muutos ohjelmaan. Mun miehellä on aika selkeä mielikuva joka päivästä, mitä tapahtuu mihinkin aikaan. Usein se kertoo jo aamusta tai edellisenä iltana mulle päiväohjelmansa (ruoka-ajat, mitä syö, iltaharrasteet yms). Mä sitten yritän niitä muutoksia kertoa jämptisti, riittävän ajoissa, selvästi. Jos ehtis sanoa jo hyvissä ajoin "menisitkö huomenna kaupasta hakemaan maitoa" niin se ei ois ongelma. Mutta samalle päivälle ohjelmanmuutokset on kyllä.. niin en tiedä mikä siinä on, mutta mies menee siitä vähän lukkoon tai ärtyy, sanoo aina ensireaktiona että ei onnistu, ei voi, ei. Hetken miettii ja sit onnistuukin.

Et vinkkinä varmaan.. ei liikaa muutoksia, ei viimetinkaan ainakaan. Mutta voi olla että sun kumppani on tosi erilainen kuin mun.

Tämä on juuri se mikä omassa as-kumppanissani kiristää hermojani...normaali arkinen asia kuten yllättävä kaupassa käynti saattaa laittaa nupin sekaisin ja on sitä mieltä että ei onnistu. Vaikka tosiaan hetken mietittyään asia onnistuukin mutta sitä ennen menee ihan suunniltaan. En vaan ymmärrä enkä jaksaisi sellaisesta normaaliin arkeen kuuluvasta asiasta vääntää ylenmäärin. Mikä siellä aivoissa jumittaa ettei pysty heti ruveta miettimään päiväohjelmaansa uusiksi, kun ei kyse kuitenkaan ole mistään isosta asiasta kun vaan ihan tutussa kaupassa käymisestä. Auttakaa nyt vaimoa ymmärtämään.

Nimenomaan ne on ne aivot joissa jumittaa! Aivotoiminnassa tapahtuu tietysti muutoksia läpi elämän mutta ei ne taikaiskusta muutu toisenlaiseksi. No okei, ehkä meditaatio, terapia yms aktiiviset muokkausvälineet saa aikaan arkeen mittavastikin muutoksia parhaimmillaan mutta ei kaikkea voi muuttaa. Ajattele vaikka niin että sulla on kone joka on ohjelmoitu kutomaan villasukkia ja miehellä kone joka on ohjelmoitu kutomaan lapasia. Miehen kone ei ala kutoa villasukkia vaikka pomppisit tasajalkaa raivosta, vai osaatko sinä ohjelmoida? Toki jos mies saa villasukista erityiskiinnostuksen kohteen niin varmaan ohjelmoi uudelleen sen koneen. Mutta jos sen jälkeen taas toivot lapasia niin et saa.

Tiivistettynä, vihaisuutesi ei luultavasti muuta toisen aivoja sillä tavalla kun toivoisit, ymmärsitpä niitä tai et, ne on mitä on, sun pitää miettiä oma elämäsi sen mukaan. Ja tietysti mieheltä on lupa odottaa itseymmärrystä siinä mielessä että nuo piirteet on kumppanille raskaita. En itse ainakaan olisi assin kanssa joka ei ymmärrä omien ominaisuuksien vaikutusta muihin.

Miksi sen miehen aivot saa olla just niin kuin vastasyntyneellä, mutta naisen pitää venyä? Eihän ole missään sanottu, ettäkö se nainen toimii mukavuusalueellaan, ja etteikö hänelläkin voisi olla jotain haastetta.

Mua niin säälittää ja surettaa nämä omaishoivaajavaimot. Ja suoraan sanottuna oksettaa. Pitää muistuttaa, että käy pesulla, pitää muistuttaa, että harrasta nyt seksiä vaimosi kanssa. 

Ei ole kyse siitä saako mies- tai nais assin aivot olla sellaiset kuin ne ovat. Pointti nimenomaan on se että vaikka kumppanin, sinun tms mielestä aivot ei missään tapauksessa saa olla niinkuin ne on koska se on todella ärsyttävää niin ne aivotpa ei ole näistä toiveista tiennyt silloin kun ovat muovautuneet ja muutosmahdollisuudet ei ole rajattomat. Täällä perään kuulutetut normaalit käytöstavat on myös aivoissa oleva sosiaalinen konstruktio ja tunnetusti sosiaaliset konstruktiot eivät ole assien vahvinta alaa.

Mutta tietysti jokaisen pitää ottaa vastuu omasta elämästään, haasteiden selättämisestä, lapsista yms. Vaikka niin tekisi niin aivot on kuitenkin ne jotka sanoo error sillon kun ne saa hämmentäviä signaaleja, se mihin voi vaikuttaa on se miten siihen hämmennykseen reagoi muut huomioiden. Eli ihan assilta itseltään voi kysyä, että oletko huomannut että reaktiosi vaikuttavat koko perheen arkeen ja aiheuttavat minulle kohtuutonta kuormitusta joka rasittaa minua niinkuin hämmennys rasittaa sinua ja se ei ole tasapuolista. Voisitko harkita jotakin keinoja työstää asiaa? Tai ottaa vastuuta muista asioista jos kaikki yllättävä jää minulle? Miten itse koet tilanteen, ajatteletko että kannamme vastuuta tasapuolisesti? Mieti rauhassa ja keskustellaan näistä sitten perjantaina klo 17.07.

Assina elämäni on selviytymistä, eritysesti parisuhteessa. Jos sanoisi minulle noin, toteaisin ehkä että meidän on parasta erillään, joka olisi varmasti totta molemmille osapuolille. Pääni ei tästä muutu ja yritän parhaani. Olen kokenut useamman uupumisen, ja jos en ole tietyllä tavalla itsekäs rajoitteideni kanssa, on uupumus vastassa yhä uudelleen. Siitä toipuminen on joka kerta hitaampaa ja vaikeampaa.

Siitähän tuossa juuri on kyse, keskustelusta ja yhteisten mahdollisuuksien ja mahdottomuuksien kartoittamisesta jos yhteiseen elämään on päädytty. Parempi tietysti jos kaikki olisivat heti sen verran hereillä että rajoitukset on jo suhteen alussa selvillä ja niillä ehdoin alettu suhteeseen. Jos kuitenkin suhteeseen on menty tiedostamatta omia ja toisen ominaisuuksia ja lapsiakin jo tehty niin mitä muuta voi kun keskustella tai erota jos assin elämään mukautuminen tuntuu liian raskaalta ja assi kokee olevansa äärirajoilla? Ok, sinä olet itsekäs kun on ollut jo burn outeja, yhtälailla se toinen saa kyseenalaistaa haluaako hän burnoutia jos elämään on haalittu enemmän vastuita kun yhdessä jaksetaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mieheni on kevyt assi, meillä ei ole lapsia. En osaa kuvitella lasta tähän yhtälöön, liikaa yllätyksiä ja joustoa..

Mun mies on tehokas, tarmokas, jopa nerokas. Meillä on haasteita tunnepuolella, kommunikointi on joskus tosi vaikeeta. Ei oikein riitä vihjailla omaa avuntarvetta, tai esittää retorisia kysymyksiä, vaikka se on luonnollinen tapa puhua. Tää on ehkä vaikeeta itsekin sillon kun en tiedä tarkalleen mitä haluan. Haluanko nyt halin? Omaa tilaa? Mikä mua ärsyttää? Kuitenkin mun pitää aika taitavasti ilmaista omat tarpeet, jos haluan että mies ne ymmärtää. Se aina haluaa mulle parasta ja tekee kaiken mun eteen, mutta tarvitsee suuntaviivoja. Joskus ois kiva jos se vaan "tajuais mut" heti.

Mun pitää osata jatkuvasti sellaista "kaapissa ei ole maitoa, sitä ei ole yhtään. Huomenna ei ole kahvin kanssa maitoa. Minä en ehdi kauppaan, sinun pitää mennä kauppaan jos haluat maitoa huomiseksi. Sinun pitää lähteä kello 17 maissa kauppaan, jos haluat maitoa, sillä sinä et ehdi myöhemmin. Haluatko maitoa huomiseksi? Jos haluat, mene tänään kauppaan kello 17.00".

Siis usein sellasta rautalankaa pitää käyttää sillon, kun tulee muutos ohjelmaan. Mun miehellä on aika selkeä mielikuva joka päivästä, mitä tapahtuu mihinkin aikaan. Usein se kertoo jo aamusta tai edellisenä iltana mulle päiväohjelmansa (ruoka-ajat, mitä syö, iltaharrasteet yms). Mä sitten yritän niitä muutoksia kertoa jämptisti, riittävän ajoissa, selvästi. Jos ehtis sanoa jo hyvissä ajoin "menisitkö huomenna kaupasta hakemaan maitoa" niin se ei ois ongelma. Mutta samalle päivälle ohjelmanmuutokset on kyllä.. niin en tiedä mikä siinä on, mutta mies menee siitä vähän lukkoon tai ärtyy, sanoo aina ensireaktiona että ei onnistu, ei voi, ei. Hetken miettii ja sit onnistuukin.

Et vinkkinä varmaan.. ei liikaa muutoksia, ei viimetinkaan ainakaan. Mutta voi olla että sun kumppani on tosi erilainen kuin mun.

Tämä on juuri se mikä omassa as-kumppanissani kiristää hermojani...normaali arkinen asia kuten yllättävä kaupassa käynti saattaa laittaa nupin sekaisin ja on sitä mieltä että ei onnistu. Vaikka tosiaan hetken mietittyään asia onnistuukin mutta sitä ennen menee ihan suunniltaan. En vaan ymmärrä enkä jaksaisi sellaisesta normaaliin arkeen kuuluvasta asiasta vääntää ylenmäärin. Mikä siellä aivoissa jumittaa ettei pysty heti ruveta miettimään päiväohjelmaansa uusiksi, kun ei kyse kuitenkaan ole mistään isosta asiasta kun vaan ihan tutussa kaupassa käymisestä. Auttakaa nyt vaimoa ymmärtämään.

Nimenomaan ne on ne aivot joissa jumittaa! Aivotoiminnassa tapahtuu tietysti muutoksia läpi elämän mutta ei ne taikaiskusta muutu toisenlaiseksi. No okei, ehkä meditaatio, terapia yms aktiiviset muokkausvälineet saa aikaan arkeen mittavastikin muutoksia parhaimmillaan mutta ei kaikkea voi muuttaa. Ajattele vaikka niin että sulla on kone joka on ohjelmoitu kutomaan villasukkia ja miehellä kone joka on ohjelmoitu kutomaan lapasia. Miehen kone ei ala kutoa villasukkia vaikka pomppisit tasajalkaa raivosta, vai osaatko sinä ohjelmoida? Toki jos mies saa villasukista erityiskiinnostuksen kohteen niin varmaan ohjelmoi uudelleen sen koneen. Mutta jos sen jälkeen taas toivot lapasia niin et saa.

Tiivistettynä, vihaisuutesi ei luultavasti muuta toisen aivoja sillä tavalla kun toivoisit, ymmärsitpä niitä tai et, ne on mitä on, sun pitää miettiä oma elämäsi sen mukaan. Ja tietysti mieheltä on lupa odottaa itseymmärrystä siinä mielessä että nuo piirteet on kumppanille raskaita. En itse ainakaan olisi assin kanssa joka ei ymmärrä omien ominaisuuksien vaikutusta muihin.

Miksi sen miehen aivot saa olla just niin kuin vastasyntyneellä, mutta naisen pitää venyä? Eihän ole missään sanottu, ettäkö se nainen toimii mukavuusalueellaan, ja etteikö hänelläkin voisi olla jotain haastetta.

Mua niin säälittää ja surettaa nämä omaishoivaajavaimot. Ja suoraan sanottuna oksettaa. Pitää muistuttaa, että käy pesulla, pitää muistuttaa, että harrasta nyt seksiä vaimosi kanssa. 

Ei ole kyse siitä saako mies- tai nais assin aivot olla sellaiset kuin ne ovat. Pointti nimenomaan on se että vaikka kumppanin, sinun tms mielestä aivot ei missään tapauksessa saa olla niinkuin ne on koska se on todella ärsyttävää niin ne aivotpa ei ole näistä toiveista tiennyt silloin kun ovat muovautuneet ja muutosmahdollisuudet ei ole rajattomat. Täällä perään kuulutetut normaalit käytöstavat on myös aivoissa oleva sosiaalinen konstruktio ja tunnetusti sosiaaliset konstruktiot eivät ole assien vahvinta alaa.

Mutta tietysti jokaisen pitää ottaa vastuu omasta elämästään, haasteiden selättämisestä, lapsista yms. Vaikka niin tekisi niin aivot on kuitenkin ne jotka sanoo error sillon kun ne saa hämmentäviä signaaleja, se mihin voi vaikuttaa on se miten siihen hämmennykseen reagoi muut huomioiden. Eli ihan assilta itseltään voi kysyä, että oletko huomannut että reaktiosi vaikuttavat koko perheen arkeen ja aiheuttavat minulle kohtuutonta kuormitusta joka rasittaa minua niinkuin hämmennys rasittaa sinua ja se ei ole tasapuolista. Voisitko harkita jotakin keinoja työstää asiaa? Tai ottaa vastuuta muista asioista jos kaikki yllättävä jää minulle? Miten itse koet tilanteen, ajatteletko että kannamme vastuuta tasapuolisesti? Mieti rauhassa ja keskustellaan näistä sitten perjantaina klo 17.07.

Pystyykö assi tuommoiseen itsereflektioon? Ymmärtääkö hän olevansa rasittava?

Ei tuo ole _rasittavuutta_ - se on oire. Näin ollen on aivan yksi ja paskan haile reflektoida sitä. Se toistuu ja tulee toistumaan, halusipa kermapersemamma ”normielämineen” sitä tahi ei.

Näinhän se on. Itse olen ex-kumppanin mielestä vain veemäinen ämmä, kun 'skitsoilin' yhteiselämänme pilalle. :(( Minkäs mahat, no can do. Puoliso joko ymmärtää ja rakastaa, tai sitten ei.

Älä välitä - minä olen lähes _kaikkien_ ihmisten mielestä Veemäinen Ämmä. Se on rooli siinä missä jokin muukin :)

No mut se on eri asia, jos tietoisesti haluaa identifioitua kuspiäksi. Assi on sitä tahtomattaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mieheni on kevyt assi, meillä ei ole lapsia. En osaa kuvitella lasta tähän yhtälöön, liikaa yllätyksiä ja joustoa..

Mun mies on tehokas, tarmokas, jopa nerokas. Meillä on haasteita tunnepuolella, kommunikointi on joskus tosi vaikeeta. Ei oikein riitä vihjailla omaa avuntarvetta, tai esittää retorisia kysymyksiä, vaikka se on luonnollinen tapa puhua. Tää on ehkä vaikeeta itsekin sillon kun en tiedä tarkalleen mitä haluan. Haluanko nyt halin? Omaa tilaa? Mikä mua ärsyttää? Kuitenkin mun pitää aika taitavasti ilmaista omat tarpeet, jos haluan että mies ne ymmärtää. Se aina haluaa mulle parasta ja tekee kaiken mun eteen, mutta tarvitsee suuntaviivoja. Joskus ois kiva jos se vaan "tajuais mut" heti.

Mun pitää osata jatkuvasti sellaista "kaapissa ei ole maitoa, sitä ei ole yhtään. Huomenna ei ole kahvin kanssa maitoa. Minä en ehdi kauppaan, sinun pitää mennä kauppaan jos haluat maitoa huomiseksi. Sinun pitää lähteä kello 17 maissa kauppaan, jos haluat maitoa, sillä sinä et ehdi myöhemmin. Haluatko maitoa huomiseksi? Jos haluat, mene tänään kauppaan kello 17.00".

Siis usein sellasta rautalankaa pitää käyttää sillon, kun tulee muutos ohjelmaan. Mun miehellä on aika selkeä mielikuva joka päivästä, mitä tapahtuu mihinkin aikaan. Usein se kertoo jo aamusta tai edellisenä iltana mulle päiväohjelmansa (ruoka-ajat, mitä syö, iltaharrasteet yms). Mä sitten yritän niitä muutoksia kertoa jämptisti, riittävän ajoissa, selvästi. Jos ehtis sanoa jo hyvissä ajoin "menisitkö huomenna kaupasta hakemaan maitoa" niin se ei ois ongelma. Mutta samalle päivälle ohjelmanmuutokset on kyllä.. niin en tiedä mikä siinä on, mutta mies menee siitä vähän lukkoon tai ärtyy, sanoo aina ensireaktiona että ei onnistu, ei voi, ei. Hetken miettii ja sit onnistuukin.

Et vinkkinä varmaan.. ei liikaa muutoksia, ei viimetinkaan ainakaan. Mutta voi olla että sun kumppani on tosi erilainen kuin mun.

Tämä on juuri se mikä omassa as-kumppanissani kiristää hermojani...normaali arkinen asia kuten yllättävä kaupassa käynti saattaa laittaa nupin sekaisin ja on sitä mieltä että ei onnistu. Vaikka tosiaan hetken mietittyään asia onnistuukin mutta sitä ennen menee ihan suunniltaan. En vaan ymmärrä enkä jaksaisi sellaisesta normaaliin arkeen kuuluvasta asiasta vääntää ylenmäärin. Mikä siellä aivoissa jumittaa ettei pysty heti ruveta miettimään päiväohjelmaansa uusiksi, kun ei kyse kuitenkaan ole mistään isosta asiasta kun vaan ihan tutussa kaupassa käymisestä. Auttakaa nyt vaimoa ymmärtämään.

Nimenomaan ne on ne aivot joissa jumittaa! Aivotoiminnassa tapahtuu tietysti muutoksia läpi elämän mutta ei ne taikaiskusta muutu toisenlaiseksi. No okei, ehkä meditaatio, terapia yms aktiiviset muokkausvälineet saa aikaan arkeen mittavastikin muutoksia parhaimmillaan mutta ei kaikkea voi muuttaa. Ajattele vaikka niin että sulla on kone joka on ohjelmoitu kutomaan villasukkia ja miehellä kone joka on ohjelmoitu kutomaan lapasia. Miehen kone ei ala kutoa villasukkia vaikka pomppisit tasajalkaa raivosta, vai osaatko sinä ohjelmoida? Toki jos mies saa villasukista erityiskiinnostuksen kohteen niin varmaan ohjelmoi uudelleen sen koneen. Mutta jos sen jälkeen taas toivot lapasia niin et saa.

Tiivistettynä, vihaisuutesi ei luultavasti muuta toisen aivoja sillä tavalla kun toivoisit, ymmärsitpä niitä tai et, ne on mitä on, sun pitää miettiä oma elämäsi sen mukaan. Ja tietysti mieheltä on lupa odottaa itseymmärrystä siinä mielessä että nuo piirteet on kumppanille raskaita. En itse ainakaan olisi assin kanssa joka ei ymmärrä omien ominaisuuksien vaikutusta muihin.

Miksi sen miehen aivot saa olla just niin kuin vastasyntyneellä, mutta naisen pitää venyä? Eihän ole missään sanottu, ettäkö se nainen toimii mukavuusalueellaan, ja etteikö hänelläkin voisi olla jotain haastetta.

Mua niin säälittää ja surettaa nämä omaishoivaajavaimot. Ja suoraan sanottuna oksettaa. Pitää muistuttaa, että käy pesulla, pitää muistuttaa, että harrasta nyt seksiä vaimosi kanssa. 

Ei ole kyse siitä saako mies- tai nais assin aivot olla sellaiset kuin ne ovat. Pointti nimenomaan on se että vaikka kumppanin, sinun tms mielestä aivot ei missään tapauksessa saa olla niinkuin ne on koska se on todella ärsyttävää niin ne aivotpa ei ole näistä toiveista tiennyt silloin kun ovat muovautuneet ja muutosmahdollisuudet ei ole rajattomat. Täällä perään kuulutetut normaalit käytöstavat on myös aivoissa oleva sosiaalinen konstruktio ja tunnetusti sosiaaliset konstruktiot eivät ole assien vahvinta alaa.

Mutta tietysti jokaisen pitää ottaa vastuu omasta elämästään, haasteiden selättämisestä, lapsista yms. Vaikka niin tekisi niin aivot on kuitenkin ne jotka sanoo error sillon kun ne saa hämmentäviä signaaleja, se mihin voi vaikuttaa on se miten siihen hämmennykseen reagoi muut huomioiden. Eli ihan assilta itseltään voi kysyä, että oletko huomannut että reaktiosi vaikuttavat koko perheen arkeen ja aiheuttavat minulle kohtuutonta kuormitusta joka rasittaa minua niinkuin hämmennys rasittaa sinua ja se ei ole tasapuolista. Voisitko harkita jotakin keinoja työstää asiaa? Tai ottaa vastuuta muista asioista jos kaikki yllättävä jää minulle? Miten itse koet tilanteen, ajatteletko että kannamme vastuuta tasapuolisesti? Mieti rauhassa ja keskustellaan näistä sitten perjantaina klo 17.07.

Pystyykö assi tuommoiseen itsereflektioon? Ymmärtääkö hän olevansa rasittava?

Ei tuo ole _rasittavuutta_ - se on oire. Näin ollen on aivan yksi ja paskan haile reflektoida sitä. Se toistuu ja tulee toistumaan, halusipa kermapersemamma ”normielämineen” sitä tahi ei.

Näinhän se on. Itse olen ex-kumppanin mielestä vain veemäinen ämmä, kun 'skitsoilin' yhteiselämänme pilalle. :(( Minkäs mahat, no can do. Puoliso joko ymmärtää ja rakastaa, tai sitten ei.

Älä välitä - minä olen lähes _kaikkien_ ihmisten mielestä Veemäinen Ämmä. Se on rooli siinä missä jokin muukin :)

No mut se on eri asia, jos tietoisesti haluaa identifioitua kuspiäksi. Assi on sitä tahtomattaan.

Sanoinko että haluan? Olen assi, ja arvo on ihan annettuna saatu. Siinä vaiheessa, kun alkoi peräämään oikeuksiaan, eikä alistunut enää neurotyypillisten sairaaseen vaatimusmaailmaan ja illuusioon ”normaalista”. Helvetin tyytyväinen päätökseeni kuitenkin, minua ei enää potkita erilaisuuteni vuoksi kertaakaan, tai täältä pesee, kovaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mieheni on kevyt assi, meillä ei ole lapsia. En osaa kuvitella lasta tähän yhtälöön, liikaa yllätyksiä ja joustoa..

Mun mies on tehokas, tarmokas, jopa nerokas. Meillä on haasteita tunnepuolella, kommunikointi on joskus tosi vaikeeta. Ei oikein riitä vihjailla omaa avuntarvetta, tai esittää retorisia kysymyksiä, vaikka se on luonnollinen tapa puhua. Tää on ehkä vaikeeta itsekin sillon kun en tiedä tarkalleen mitä haluan. Haluanko nyt halin? Omaa tilaa? Mikä mua ärsyttää? Kuitenkin mun pitää aika taitavasti ilmaista omat tarpeet, jos haluan että mies ne ymmärtää. Se aina haluaa mulle parasta ja tekee kaiken mun eteen, mutta tarvitsee suuntaviivoja. Joskus ois kiva jos se vaan "tajuais mut" heti.

Mun pitää osata jatkuvasti sellaista "kaapissa ei ole maitoa, sitä ei ole yhtään. Huomenna ei ole kahvin kanssa maitoa. Minä en ehdi kauppaan, sinun pitää mennä kauppaan jos haluat maitoa huomiseksi. Sinun pitää lähteä kello 17 maissa kauppaan, jos haluat maitoa, sillä sinä et ehdi myöhemmin. Haluatko maitoa huomiseksi? Jos haluat, mene tänään kauppaan kello 17.00".

Siis usein sellasta rautalankaa pitää käyttää sillon, kun tulee muutos ohjelmaan. Mun miehellä on aika selkeä mielikuva joka päivästä, mitä tapahtuu mihinkin aikaan. Usein se kertoo jo aamusta tai edellisenä iltana mulle päiväohjelmansa (ruoka-ajat, mitä syö, iltaharrasteet yms). Mä sitten yritän niitä muutoksia kertoa jämptisti, riittävän ajoissa, selvästi. Jos ehtis sanoa jo hyvissä ajoin "menisitkö huomenna kaupasta hakemaan maitoa" niin se ei ois ongelma. Mutta samalle päivälle ohjelmanmuutokset on kyllä.. niin en tiedä mikä siinä on, mutta mies menee siitä vähän lukkoon tai ärtyy, sanoo aina ensireaktiona että ei onnistu, ei voi, ei. Hetken miettii ja sit onnistuukin.

Et vinkkinä varmaan.. ei liikaa muutoksia, ei viimetinkaan ainakaan. Mutta voi olla että sun kumppani on tosi erilainen kuin mun.

Tämä on juuri se mikä omassa as-kumppanissani kiristää hermojani...normaali arkinen asia kuten yllättävä kaupassa käynti saattaa laittaa nupin sekaisin ja on sitä mieltä että ei onnistu. Vaikka tosiaan hetken mietittyään asia onnistuukin mutta sitä ennen menee ihan suunniltaan. En vaan ymmärrä enkä jaksaisi sellaisesta normaaliin arkeen kuuluvasta asiasta vääntää ylenmäärin. Mikä siellä aivoissa jumittaa ettei pysty heti ruveta miettimään päiväohjelmaansa uusiksi, kun ei kyse kuitenkaan ole mistään isosta asiasta kun vaan ihan tutussa kaupassa käymisestä. Auttakaa nyt vaimoa ymmärtämään.

Nimenomaan ne on ne aivot joissa jumittaa! Aivotoiminnassa tapahtuu tietysti muutoksia läpi elämän mutta ei ne taikaiskusta muutu toisenlaiseksi. No okei, ehkä meditaatio, terapia yms aktiiviset muokkausvälineet saa aikaan arkeen mittavastikin muutoksia parhaimmillaan mutta ei kaikkea voi muuttaa. Ajattele vaikka niin että sulla on kone joka on ohjelmoitu kutomaan villasukkia ja miehellä kone joka on ohjelmoitu kutomaan lapasia. Miehen kone ei ala kutoa villasukkia vaikka pomppisit tasajalkaa raivosta, vai osaatko sinä ohjelmoida? Toki jos mies saa villasukista erityiskiinnostuksen kohteen niin varmaan ohjelmoi uudelleen sen koneen. Mutta jos sen jälkeen taas toivot lapasia niin et saa.

Tiivistettynä, vihaisuutesi ei luultavasti muuta toisen aivoja sillä tavalla kun toivoisit, ymmärsitpä niitä tai et, ne on mitä on, sun pitää miettiä oma elämäsi sen mukaan. Ja tietysti mieheltä on lupa odottaa itseymmärrystä siinä mielessä että nuo piirteet on kumppanille raskaita. En itse ainakaan olisi assin kanssa joka ei ymmärrä omien ominaisuuksien vaikutusta muihin.

Miksi sen miehen aivot saa olla just niin kuin vastasyntyneellä, mutta naisen pitää venyä? Eihän ole missään sanottu, ettäkö se nainen toimii mukavuusalueellaan, ja etteikö hänelläkin voisi olla jotain haastetta.

Mua niin säälittää ja surettaa nämä omaishoivaajavaimot. Ja suoraan sanottuna oksettaa. Pitää muistuttaa, että käy pesulla, pitää muistuttaa, että harrasta nyt seksiä vaimosi kanssa. 

Ei ole kyse siitä saako mies- tai nais assin aivot olla sellaiset kuin ne ovat. Pointti nimenomaan on se että vaikka kumppanin, sinun tms mielestä aivot ei missään tapauksessa saa olla niinkuin ne on koska se on todella ärsyttävää niin ne aivotpa ei ole näistä toiveista tiennyt silloin kun ovat muovautuneet ja muutosmahdollisuudet ei ole rajattomat. Täällä perään kuulutetut normaalit käytöstavat on myös aivoissa oleva sosiaalinen konstruktio ja tunnetusti sosiaaliset konstruktiot eivät ole assien vahvinta alaa.

Mutta tietysti jokaisen pitää ottaa vastuu omasta elämästään, haasteiden selättämisestä, lapsista yms. Vaikka niin tekisi niin aivot on kuitenkin ne jotka sanoo error sillon kun ne saa hämmentäviä signaaleja, se mihin voi vaikuttaa on se miten siihen hämmennykseen reagoi muut huomioiden. Eli ihan assilta itseltään voi kysyä, että oletko huomannut että reaktiosi vaikuttavat koko perheen arkeen ja aiheuttavat minulle kohtuutonta kuormitusta joka rasittaa minua niinkuin hämmennys rasittaa sinua ja se ei ole tasapuolista. Voisitko harkita jotakin keinoja työstää asiaa? Tai ottaa vastuuta muista asioista jos kaikki yllättävä jää minulle? Miten itse koet tilanteen, ajatteletko että kannamme vastuuta tasapuolisesti? Mieti rauhassa ja keskustellaan näistä sitten perjantaina klo 17.07.

Pystyykö assi tuommoiseen itsereflektioon? Ymmärtääkö hän olevansa rasittava?

Ei tuo ole _rasittavuutta_ - se on oire. Näin ollen on aivan yksi ja paskan haile reflektoida sitä. Se toistuu ja tulee toistumaan, halusipa kermapersemamma ”normielämineen” sitä tahi ei.

On se rasite vaikka ei olisi _tahallista tiedostettua rasittavuutta_. Onhan ihmisillä kaikenlaisia rasitteita, sydänvikaa, diabetestä, masennusta, toimintakyvyttömiä raajoja ja JOKAINEN joutuu miettimään elämänsä niissä puitteissa kuin se on annettu. En näkisi aaseja tästä poikkeuksena. Ei halvaantunutta esim voi pakottaa kävelemään tai assia neurotyypilliseksi mutta pitäähän sen halvaantuneenkin miettiä miten huolehtii lapsista ja parisuhteesta.

Voi olla että joku assi ei kykene itsereflektioon tai pääsee helpommalla olemalla perheessä yksi lapsi lisää mutta en liittäisi sitä automaattisesti assiuteen. Assiuteen liittyvät haasteet voi olla myös kipeitä paikkoja, onhan ne usein aiheuttanut harmia itselle ja muille koko elämän ajan ja kaikki ne tunteet saattaa kärjistyä kun asian ottaa esille.

Usko mitä uskot. Sun aivoituksillasi ei assin edessä pitkälle pötkitä. Mutta jos se sinua auttaa, niin kiva.

Joo lähtökohtaisesti välttelenkin viimeiseen asti ihmisiä joiden elämään ei mahdu muita kun he itse ja on käsittämätön vaatimus huomioida muut ihmiset. Onneksi olen törmännyt asseihin jotka osaavat huomioida muita ja näkevät syitä ja seurauksia, sinulla ilmeisesti muita kokemuksia.

Vierailija kirjoitti:

Kiitoksia näistä autismin kirjolaisten elämän haasteista kuvaavista kommenteista. Olen pitkään pohtinut mistä psyykkeen ongelmani johtuvat ja olen ajatellut että jotain ns. autismin kirjon poikkeavuutta olisi, mutta näin ei suinkaan ole vaan vetäytyminen omiin maailmoihini johtuu jostakin muusta sillä mulla ei ole rutiinipakkoa vaan päinvastoin epäsäännöllisempi elämä.

Kaikilla ei ole rutiinipakkoa. Monella myös on useampi dg vaikuttamassa, esim. As+add. Meillä on yksi joustava rutiinikko, yksi sekä/että ja sitten yksi, jolle rutiinit ovat kauhistus. Mutta kuitenkin arki sujuisi parhaiten vain niiden avulla..

Ei kenenkään tietenkään kannata olla kumppanin kanssa joka syyllistää omista neurologisista ominaisuuksista. En ihmettelisi vaikka varsinkin naisassit päätyisivät muutenkin persoonallisuushäiriöisten yms kanssa yhteen jos ei täysin hahmota mikä on normaalia. Ei se kuitenkaan tarkoita sitä että kaikki kumppanit joilla on raskasta assin rinnalla on kusipäitä. Varmasti on noita joita sapettaa ettei saanutkaan neurotyypillistä helppoa kotipiikaa tai perheen elättäjää vaan ongelmakimpun ja sitten taas niitä jotka haluaisivat ymmärtää ja jaksaa paremmin mutta raskasta on. Ja tietysti niitä jotka sopeutuu, ymmärtää realiteetit ja arvostaa valintaansa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nais- ja miespuolisten assien erot eivät kyllä johdu vain siitä, että pojat saisivat tehdä mitä haluavat ja tytöt eivät. Naisten ja miesten aivoissa on eroja ja naisassi on usein toimintakykyisempi ja tietenkin käyttää jo nuorella ikää tätä kykyään helpottaa elämäänsä ja sopeutumistaan. Miesassin mahdollinen kyvyttömyys tähän on hänelle kärsimystä aiheuttava puute, ei kiva etuoikeus. Aspergernainen muistuttaa usein toiminnassaan enemmän neurotyypillistä miestä kuin aspergermiestä tai neurotyypillistä naista.

Näistäkin löytyy nykyään mielenkiintoisia kirjoituksia alan asiantuntijoilta.

Varmasti mukana on usein kumpaakin. En itse koe että naisille neuroepätyypillisyys on erityinen lahja vaan kyllähän se vaatii useimmiten ihan hitonmoista sopeutumista. Nyt aikuiset naiset on kuitenkin sosiaalistettu siihen että he hoivaavat ja nyt aikuiset miehet siihen että joku muu hoivaa ja pojat on poikia. Niin mitäpä naisepätyypillinen muuta voi kun kehitellä selviytymiskeinoja jotka sitten kantaakin. Olisi kamalaa vähättelyä sanoa että tuo usein vuosikymmenien työ sulautua normaaliin elämään ja kehitellä selviytymismekanismeja olisi etuoikeus!

En todellakaan kutsunut sitä etuoikeudeksi tai lahjaksi, vaan puhuin neutraalisti eroista.

Mutta jos siitä haluaa puhua niin olin itse haaveillut itsemurhasta ja kokenut muihin sopeutumisen valtavana vaivana, tuntien itseni täysin turhaksi, typeräksi ja vialliseksi olennoksi ymmärtämättä miksi kaikki on minulle niin vaikeaa. Näyttelemällä ulkoaopittua roolia olen kuitenkin jotenkuten pärjännyt elämässä ja saanut esimerkiksi töitä, vaikka sekin on valtavan kuluttavaa. Mielestäni tämä on parempi kuin se, etten pystyisi mitenkään sopeutumaan mihinkään ja minusta näkisi metrien päähän että jotain on vialla.

Vierailija kirjoitti:

Ei kenenkään tietenkään kannata olla kumppanin kanssa joka syyllistää omista neurologisista ominaisuuksista. En ihmettelisi vaikka varsinkin naisassit päätyisivät muutenkin persoonallisuushäiriöisten yms kanssa yhteen jos ei täysin hahmota mikä on normaalia. Ei se kuitenkaan tarkoita sitä että kaikki kumppanit joilla on raskasta assin rinnalla on kusipäitä. Varmasti on noita joita sapettaa ettei saanutkaan neurotyypillistä helppoa kotipiikaa tai perheen elättäjää vaan ongelmakimpun ja sitten taas niitä jotka haluaisivat ymmärtää ja jaksaa paremmin mutta raskasta on. Ja tietysti niitä jotka sopeutuu, ymmärtää realiteetit ja arvostaa valintaansa.

Loppupelissä kyse on _haluamisesta_. Kompromisseista, prioriteeteista ja etenkin rakkaudesta. Ei kuvasta tai illuusiosta ”elämästä”.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen luultavasti as itsekin ja perheessä muita.. Välillä mikään ei suju kuormituksen vuoksi. Mutta jos jostain asiasta yhtään innostuu, se tulee itselle tärkeäksi, näkee sen merkityksen niin homma voi alkaa toteutumaan. Esim. aikataulun avulla. Johon täytyy löytyä sitä aikaa runsaasti palautumiseen ja kivoille omille jutuille. Jos näkee ja ymmärtää, että pieni päivittäinen vaiva kotitöihin (joiden tärkeyden myös allekirjoittaa) tiettyyn aikaan antaa paljon tilaa omalle muulle olemiselle, niin se voi onnistua. Oman kiinnostuksen kautta, sanoisin. Ja arki mahdollisimman helpoksi (joka tarkoittaa jokaiselle eri asioita) .

Minä en nyt oikein tiedä teistä asseista, tiedostat että "omien kivojen juttujen kautta"- osaatko ajatella kun vaadit muita järkkäämään sinulle niitä kivoja juttuja että HÄNELLEKIN PITÄÄ OLLA OMIA KIVOJA JUTTUJA YHTÄLAILLA? Vai onko ihan vierasta ajatusta?

Miksi sinä huudat? Tottakai molemmille. Se on hyvä että ymmärrät itsekin järjestää elämä sillä tavoin, että kaikilla on myös lepoaikaa. Sinä olet myös tärkeä, pidä itsestäsi huolta. Meillä kaikki ovat asseja, elämä on oikein mukavaa.

Mitenkä ihmeessä sitten voi asssin kanssa olla vaikeaa kun hän jumittuu omiaan tekemään jos asia on kerran puhuttavissa ettei niin tehdä?

Minusta tuntuu että assius on vaan tekosyy usein olla itsekäs eikä muuta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen luultavasti as itsekin ja perheessä muita.. Välillä mikään ei suju kuormituksen vuoksi. Mutta jos jostain asiasta yhtään innostuu, se tulee itselle tärkeäksi, näkee sen merkityksen niin homma voi alkaa toteutumaan. Esim. aikataulun avulla. Johon täytyy löytyä sitä aikaa runsaasti palautumiseen ja kivoille omille jutuille. Jos näkee ja ymmärtää, että pieni päivittäinen vaiva kotitöihin (joiden tärkeyden myös allekirjoittaa) tiettyyn aikaan antaa paljon tilaa omalle muulle olemiselle, niin se voi onnistua. Oman kiinnostuksen kautta, sanoisin. Ja arki mahdollisimman helpoksi (joka tarkoittaa jokaiselle eri asioita) .

Minä en nyt oikein tiedä teistä asseista, tiedostat että "omien kivojen juttujen kautta"- osaatko ajatella kun vaadit muita järkkäämään sinulle niitä kivoja juttuja että HÄNELLEKIN PITÄÄ OLLA OMIA KIVOJA JUTTUJA YHTÄLAILLA? Vai onko ihan vierasta ajatusta?

Miksi sinä huudat? Tottakai molemmille. Se on hyvä että ymmärrät itsekin järjestää elämä sillä tavoin, että kaikilla on myös lepoaikaa. Sinä olet myös tärkeä, pidä itsestäsi huolta. Meillä kaikki ovat asseja, elämä on oikein mukavaa.

Mitenkä ihmeessä sitten voi asssin kanssa olla vaikeaa kun hän jumittuu omiaan tekemään jos asia on kerran puhuttavissa ettei niin tehdä?

Minusta tuntuu että assius on vaan tekosyy usein olla itsekäs eikä muuta.

Sinun ”tuntemuksesi” on korkeintaan tunnevammaisuutta. Ja hyvä niin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen luultavasti as itsekin ja perheessä muita.. Välillä mikään ei suju kuormituksen vuoksi. Mutta jos jostain asiasta yhtään innostuu, se tulee itselle tärkeäksi, näkee sen merkityksen niin homma voi alkaa toteutumaan. Esim. aikataulun avulla. Johon täytyy löytyä sitä aikaa runsaasti palautumiseen ja kivoille omille jutuille. Jos näkee ja ymmärtää, että pieni päivittäinen vaiva kotitöihin (joiden tärkeyden myös allekirjoittaa) tiettyyn aikaan antaa paljon tilaa omalle muulle olemiselle, niin se voi onnistua. Oman kiinnostuksen kautta, sanoisin. Ja arki mahdollisimman helpoksi (joka tarkoittaa jokaiselle eri asioita) .

Minä en nyt oikein tiedä teistä asseista, tiedostat että "omien kivojen juttujen kautta"- osaatko ajatella kun vaadit muita järkkäämään sinulle niitä kivoja juttuja että HÄNELLEKIN PITÄÄ OLLA OMIA KIVOJA JUTTUJA YHTÄLAILLA? Vai onko ihan vierasta ajatusta?

Miksi sinä huudat? Tottakai molemmille. Se on hyvä että ymmärrät itsekin järjestää elämä sillä tavoin, että kaikilla on myös lepoaikaa. Sinä olet myös tärkeä, pidä itsestäsi huolta. Meillä kaikki ovat asseja, elämä on oikein mukavaa.

Mitenkä ihmeessä sitten voi asssin kanssa olla vaikeaa kun hän jumittuu omiaan tekemään jos asia on kerran puhuttavissa ettei niin tehdä?

Minusta tuntuu että assius on vaan tekosyy usein olla itsekäs eikä muuta.

Ennemmin se on syy miksi assi on itsekäs kuin tekosyy. Jos aivoista puuttuu palikka joka ohjaa olemaan epäitsekäs, haluamaan kuulumaan yhteisöön joka edellyttää tekoja muiden hyväksi ja moninaisiin sosiaalisiin verkottumisiin ja

muiden ymmärtämiseen niin kyllä, silloin on varmasti nimenomaan lähtökohtaisesti itsekään puoleinen. Mutta kyllä assikin rautalangasta väännettynä ymmärtää velvollisuuksia, eri asia taipuuko sille mutkalle ja millä keinoin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei kenenkään tietenkään kannata olla kumppanin kanssa joka syyllistää omista neurologisista ominaisuuksista. En ihmettelisi vaikka varsinkin naisassit päätyisivät muutenkin persoonallisuushäiriöisten yms kanssa yhteen jos ei täysin hahmota mikä on normaalia. Ei se kuitenkaan tarkoita sitä että kaikki kumppanit joilla on raskasta assin rinnalla on kusipäitä. Varmasti on noita joita sapettaa ettei saanutkaan neurotyypillistä helppoa kotipiikaa tai perheen elättäjää vaan ongelmakimpun ja sitten taas niitä jotka haluaisivat ymmärtää ja jaksaa paremmin mutta raskasta on. Ja tietysti niitä jotka sopeutuu, ymmärtää realiteetit ja arvostaa valintaansa.

Loppupelissä kyse on _haluamisesta_. Kompromisseista, prioriteeteista ja etenkin rakkaudesta. Ei kuvasta tai illuusiosta ”elämästä”.

Sehän se on, kummankin pitää parisuhteessa haluta olla niin että toinen jää jotta parisuhdetta on. Ja lapsien tullessa ei enää kysytä haluatko.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nais- ja miespuolisten assien erot eivät kyllä johdu vain siitä, että pojat saisivat tehdä mitä haluavat ja tytöt eivät. Naisten ja miesten aivoissa on eroja ja naisassi on usein toimintakykyisempi ja tietenkin käyttää jo nuorella ikää tätä kykyään helpottaa elämäänsä ja sopeutumistaan. Miesassin mahdollinen kyvyttömyys tähän on hänelle kärsimystä aiheuttava puute, ei kiva etuoikeus. Aspergernainen muistuttaa usein toiminnassaan enemmän neurotyypillistä miestä kuin aspergermiestä tai neurotyypillistä naista.

Näistäkin löytyy nykyään mielenkiintoisia kirjoituksia alan asiantuntijoilta.

Varmasti mukana on usein kumpaakin. En itse koe että naisille neuroepätyypillisyys on erityinen lahja vaan kyllähän se vaatii useimmiten ihan hitonmoista sopeutumista. Nyt aikuiset naiset on kuitenkin sosiaalistettu siihen että he hoivaavat ja nyt aikuiset miehet siihen että joku muu hoivaa ja pojat on poikia. Niin mitäpä naisepätyypillinen muuta voi kun kehitellä selviytymiskeinoja jotka sitten kantaakin. Olisi kamalaa vähättelyä sanoa että tuo usein vuosikymmenien työ sulautua normaaliin elämään ja kehitellä selviytymismekanismeja olisi etuoikeus!

En todellakaan kutsunut sitä etuoikeudeksi tai lahjaksi, vaan puhuin neutraalisti eroista.

Mutta jos siitä haluaa puhua niin olin itse haaveillut itsemurhasta ja kokenut muihin sopeutumisen valtavana vaivana, tuntien itseni täysin turhaksi, typeräksi ja vialliseksi olennoksi ymmärtämättä miksi kaikki on minulle niin vaikeaa. Näyttelemällä ulkoaopittua roolia olen kuitenkin jotenkuten pärjännyt elämässä ja saanut esimerkiksi töitä, vaikka sekin on valtavan kuluttavaa. Mielestäni tämä on parempi kuin se, etten pystyisi mitenkään sopeutumaan mihinkään ja minusta näkisi metrien päähän että jotain on vialla.

Olen pahoillani kokemuksistasi. Äkkiseltään kuulostaisi siltä ettei ole erityisen kiva olla assi yhteiskunnan osasena olipa mies tai nainen.