Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Miksi haluat eron jälkeen perustaa uuden perheen?
03.01.2014 |
Kun olet sitä lapsiperhe-elämää jo kokenut, miksi ihmeessä pitää vielä kokea se uuden miehen kanssa uudelleen. Ymmärrän toki ne, jotka eivät ole sitä lapsiperhe-elämää voineet viettää esim. lapsen syntymästä saakka yh:na olleet tai ne, jotka ovat eronneet lapsen parin ensimmäisen elinvuoden aikana tai joilla on vain yksi lapsi ja haave useammasta. Mutta en käsitä näitä, joilla on jo vähintään se kaksi lasta, jotka ovat sinnitelleet sen pikkulapsivaiheen läpi ja eläneet sitä lapsiperhearkea ihan kunnolla. Miksi ihmeessä pitää nämä olemassa olevat lapset altistaa aivan ventovieraalle ihmissuhteelle ja vielä lisälapsille, jotka väkisinkin muuttavat perhedynamiikkaa? Eikö tuossa ole taustalla jo ihan pohjaton itsekkyys, kun ne olemassa olevat eivät riitä ja omien tarpeiden priorisointi on noin räikeää perheessä?
Meillä on nyt mieheni kanssa 11v ja 7v lapset ja vaikka ennen vaikeuksia haaveiltiin kolmannesta ja jopa neljännestäkin lapsesta, niin en missään nimessä voisi kuvitellakaan tekaisevani näitä lapsia jonkun ihan uuden miehen kanssa vain, jotta oma haaveeni toteutuisi. Minulla on jo lapsia, jotka ovat ihan ykkösiä tässä elämässä. En voisi pakottaa heitä elämään jonkin laihan isänkorvikkeen kanssa vaan aivan ehdottomasti minä ja lapset olisimme oma yksikkömme (ja isänsä luona sitten omanlaisensa yksikkö) ja jos löytäisin uuden rakkauden, niin tämän kanssa sitten seurusteltaisiin omissa talouksissa, saatettaisiin toki viettää viikonloppuja ja lomia yhdessä mutta ei todellakaan enää jaettaisi sitä perusarkea, jotta lapset saisivat jälleen kerran totutella uuteen elämään juuri, kun eron jälkeen on totuteltu toisenlaiseen. Aikuisena ihmisenä osaan järjestää elämäni niin, että olen siihen kohtuutyytyväinen mutta en nosta omia tarpeitani ykköseksi vaan lapseni tarpeet ovat niitä ykkösiä. Lapsilla ei tuossa vaiheessa ole tarvetta nähdä ns. normaalia perhe-elämää, koska he ovat sitä nähneet yhteisessä kodissamme ja nyt molempien vanhempien luona. Ei se uusi puoliso tuo mitään uutta ja mullistavaa, joka lasten olisi pakko kokea eikä missään nimessä ne uudet lapset tuo lapsilleni mitään lisäarvoa, vaikka kuinka sisaruksia pidettäisiinkin rikkautena. Kun perheessä on eri vanhempien lapsia, tulee joillekin sukulaisia ja toisille ei, vaikeita ihmissuhteita, eriarvoista asemaa, suosimisia ja vaikka mitä ristiriitoja, joita uusperheissä ihan väkisinkin on. Miksi ihmeessä ottaisin riskin ja laittaisin lapseni käymään tuon kaiken läpi ehkä vain todetakseni, että hups, eihän tämä toimikaan. En näe mahdollista toimivuutta (joka tilastollisesti on aika pieni todennäköisyys, kun 2/3 uusperheistä eroaa) niin tavoiteltavana asiana, että olisin valmis laittamaan lapseni läpi rankan mankelin jälleen kerran.
Ettekö halua suojella lapsianne aikuisten välisten monimutkaisten asioiden läpikäymisestä jälleen kerran? Miksi olette valmiita riskeeraamaan lastenne onnen vain, jotta itse olisitte ehkä mahdollisesti onnellisempia kuin esim. seurustelemalla eri talouksissa? Ei vaihtoehtona ole nunnaksi ryhtyminen vaan se, että lasten elämää ei mullisteta joka käänteessä.
Kommentit (88)
[quote author="Vierailija" time="04.01.2014 klo 12:00"]
Olen itse uusperheen äitipuoli ja minusta nämä asiat eivät ole noin mustavalkoisia. Uusperhe voi toimia tai olla toimimatta, ihan samalla tavalla kuin ydinperhekin. Ei kukaan voi asettaa itseään jumalasta seuraavaksi ja väittää että kaikki uusperheet voivat hyvin ja että ydinperheet olisivat mahtavia onneloita. Itse olen saanut isäpuolen murrosikäisenä ja isäpuoleni on nykyään lapsilleni kuin ukki, isäpuoleni on ollut minulle se oikea miehen malli kun taas isäni on lähinnä itsesäälissä rypevä tuurijuoppo. Itse taas koen oman lapsipuoleni läheiseksi, kuin omaksi.
Paljon riippuu mielestäni siitä, miten ja kuinka nopeasti uusi perhe kasataan. Kyllä minuakin kauhistuttaa se vauhti millä jotkut siirtyvät parisuhtesta toiseen a lapset vain seuraavat vanhempaa kun eivät muuta voi. Voisihan sitä käydä ne edellisen liiton epäonnistuneet asiat sun muut ensin rauhassa läpi ja vasta sitten miettiä uuden perheen kasaamista. Mutta tunnen kyllä muutaman muunkin uusperheen jossa kaikilla on asiat hyvin, edellisen liiton ongelmat on puitu rauhassa ennen uuteen suhteeseen ryhtymistä ja vanhemmat osaavat eronkin jälkeen toimia lapsen parhaaksi.
[/quote]
Tunnet vai? Eli jos eroaisit nykyisestä miehestäsi niin laittaisit hänen lapsensa samalla viivalle omiesi kanssa? Koska jos et laita niin et pidä heitä lapsinasi. Katsos vanhemmuus ei katkea vaikka parisuhde katkeaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ymmärrän ap:n pointin ja ihan asiaahan hän puhui. Varsinkin ap:n antama esimerkki ystävästä, jonka uusi mies muutti sisään melkein samalla ovenavauksella, kun vanha mies muutti ulos ja nyt ollaan jo maha pystyssä. Ihme touhua enkä tuollaista ihan heti ymmärrä, vaikka olen itsekin uusperheellinen.
Ja jo aloituksessahan ap selvästi sanoi, että ihmettelee niitä perheitä, joissa molemmilla on lapsia jo ennestään. Täällä lähes kaikissa vastauksissa on ollut niin, että miehellä ei ole ollut lapsia tai on itsellä ollut vain yksi lapsi. Minäkin ihmettelen, että jos molemmilla on isoja lapsia (yli 10-vuotiaita), niin mikä pakko on heti sitä uusperhettä perustaa ja lisää lapsiakin vääntää. Varsinkin jos erosta on vähän aikaa.
Tälläkin palstalla on vähän väliä niitä idiootteja, jotka ovat aivan liian nopeasti ja vastuuttomasti uusperheen perustaneet ja täällä sitten vingutaan, kuinka ärsyttävä se miehen pentu onkaan. Käy aina niin sääliksi näitä lapsia. Ja juuri näiden tapausten takia uusperheillä on niin huono maine ja eroprosentti korkea.
[quote author="Vierailija" time="04.01.2014 klo 14:18"]
[quote author="Vierailija" time="04.01.2014 klo 12:00"]
Olen itse uusperheen äitipuoli ja minusta nämä asiat eivät ole noin mustavalkoisia. Uusperhe voi toimia tai olla toimimatta, ihan samalla tavalla kuin ydinperhekin. Ei kukaan voi asettaa itseään jumalasta seuraavaksi ja väittää että kaikki uusperheet voivat hyvin ja että ydinperheet olisivat mahtavia onneloita. Itse olen saanut isäpuolen murrosikäisenä ja isäpuoleni on nykyään lapsilleni kuin ukki, isäpuoleni on ollut minulle se oikea miehen malli kun taas isäni on lähinnä itsesäälissä rypevä tuurijuoppo. Itse taas koen oman lapsipuoleni läheiseksi, kuin omaksi.
Paljon riippuu mielestäni siitä, miten ja kuinka nopeasti uusi perhe kasataan. Kyllä minuakin kauhistuttaa se vauhti millä jotkut siirtyvät parisuhtesta toiseen a lapset vain seuraavat vanhempaa kun eivät muuta voi. Voisihan sitä käydä ne edellisen liiton epäonnistuneet asiat sun muut ensin rauhassa läpi ja vasta sitten miettiä uuden perheen kasaamista. Mutta tunnen kyllä muutaman muunkin uusperheen jossa kaikilla on asiat hyvin, edellisen liiton ongelmat on puitu rauhassa ennen uuteen suhteeseen ryhtymistä ja vanhemmat osaavat eronkin jälkeen toimia lapsen parhaaksi.
[/quote]
Tunnet vai? Eli jos eroaisit nykyisestä miehestäsi niin laittaisit hänen lapsensa samalla viivalle omiesi kanssa? Koska jos et laita niin et pidä heitä lapsinasi. Katsos vanhemmuus ei katkea vaikka parisuhde katkeaa.
[/quote]
Miten niin en laita? Kyseessä on jo pian omilleen muuttava nuori, joten varmaan ihan samalla tavaööa soittelisin kuulumisia, kävisin kylässä ja antaisin lähtiessä vähän ruokarahaa kuin jos kyseessä olisi oma lapsi. Ollaan oltu perheenä jo niin kauan että tämä on ihan normaali olotila.
Miten sinä ap kehtaat lapsien kautta puhua? Minä olisin lapsena tahtonut että äiti olisi saanut uuden miehensä kanssa vauvan mutta se meni kesken.
Kun menettää perheensä niin näkee miten tärkeää on elää ja elämä.
Näen että olet jäänyt pahasti jumiin mutta ei kaikki tunne samoin kuin sinä. Miksi sinun sanasi olisi jotain oikeaa?
Ei lapset kärsi siitä että kotona menee hyvin ja elämää syntyy.
Kyllähän naiset tekee kokonaan isättömiäkin lapsia.
Sinulla on kyllä melko kurja mielipidesuhtautuminen, mitä jos lapset saisivat tuntea myös iloa syntyvistä lapsista?
ämmillä on näet se lisääntymivimma..siittiöitä pitää saada vaikka minkälaisilta kulkujätkiltä... järki jättää...jos sitä on ollutkaan...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="04.01.2014 klo 14:40"]
ämmillä on näet se lisääntymivimma..siittiöitä pitää saada vaikka minkälaisilta kulkujätkiltä... järki jättää...jos sitä on ollutkaan...
[/quote]
Harvassa tosiaan on ne miehet, joilla on mukuloita useamman naisen kanssa. Ja varmasti se on niiden naisten vika...
Ymmärrän ap:n pointin. En ymmärrä kuitenkaan miksi täällä taas haukutaan ja mollataan toisia omasta lähtökohdastaan. Itse eronneena olen tehnyt sen valinnan, että en halua muuttaa asumaan miesystäväni kanssa, ennen kuin molempien lapset ovat omillaan. Olemme sitoutuneet toisiimme ja vietämme aikaa koko porukalla, arjessa ja matkustellen. Tämä sopii meille hyvin. Lapset ovat saaneet oman vanhemman kanssa käydä läpi murrosiän mullistuksen. Olisi ollut liian paljon vaatia heiltä sopeutumaan uuteen aikuiseen kaiken sen keskellä. Ehkä tilanne olisi ollut eri, jos tavatessamme lapset olisivat olleet hyvin pieniä.
Nyt kun lapset ovat toisilla vanhemmillaan, voimme miehen kanssa keskittyä toisiimme. Olemme saaneet tutustua toistemme lapsiin rauhassa, ilman paineita, eikä lasten ole tarvinnut tuntea oloaan mustasukkaiseksi tai kilpailla vanhemman suosiosta ja jaksamisesta.
Korostan kuitenkin, että tämä sopii meille. Jollekin toisille sopii toinen. Toivoisin kuitenkin, että useammat miettisivät myös tällaista vaihtoehtoa, varsinkin, kun lapset ovat isompia ja teinejä.
Alue: Aihe vapaa
[quote author="Vierailija" time="04.01.2014 klo 11:53"]
Mä en ymmärrä OLLENKAAN ap:n aloitusta.
Jos eroaisin lasteni isästä ja rakastuisin sen jälkeen toiseen ihmiseen, ja haluaisin jakaa elämäni ja viettää loppuelämäni hänen kanssaan, totta kai sen tekisin. Mutta tekisin sen mahdollisimman harkitusti ja lapsia asiaan hiljakseen totuttaen.
Millainen on se äiti, joka jättää omat tarpeensa aina lapset saatuaan taka-alalle ja petaa vain lapsilleen sellaista elämää, jonka kuvittelee olevan näille mielekkäintä? Varmaankin tosi onnellinen ja hyvä äiti?
Entä mikä on "laiha isänkorvike"? Jos eroaisin lasteni isästä ja löytäisin uuden, kaikella todennäköisyydellä kelpuuttaisin miehen, joka on ominaisuuksiltaan mielestäni parempi ja minulle sopivampi kuin nykyinen. Ja hänen todellakin pitäisi olla hyvää isäainesta!
Perhedynamiikan muutokset..? Eikö perhedynamiikka muutu silloinkin joka kerta, kun perheeseen syntyy uusi lapsi? Ja uskon, että lapset sopeutuvat uuteen, mukavaan ja fiksuun "isänkorvikkeeseen" varsin hyvin kun sen ei tarvitse tapahtua yhdessä yössä. Jos perheestä on joka tapauksessa lähtenyt toinen osapuoli pois, miksi kahden aikuisen malli olisi jotenkin mahdottoman hankala tilanne lapsen kannalta? Uskoakseni isä- tai äitipuoli voi olla sen sukupuolen malli lapsille ja hyvin tärkeä ihminen siinä missä biologinen vanhempikin.
Ymmärrän tavallaan ap huolesi uusperheiden lasten elämästä, mutta kohdennat sen aivan väärin kaikkiin uusperheisiin. Ja en voi välttyä ajattelemasta, että tällaisessa kirjoituksessa on aina taustalla oma kateus tai vastaava kauna. Itse olen huolissani ydinperheistä, joissa on pahoja ongelmia vanhemmilla, sekä uusperheistä, joissa vanhemmat ovat kypsymättömiä, puoliso on ensimmäinen vastaantulija ja vaihtuu tasaiseen tahtiin. Tosin niissäkin perheissä lapsilla todennäköisesti olisi yhtä hankalat oltavat myös ennen eroamista ensimmäisestä puolisosta.
[/quote]
Vanhemmat juuri elävät lasten takia ei itsensä takia. Kun niitä lapsia tekee niin siitä hetkestä lähtien siihen kun lapsi täyttää 18 kaikki päätökset pitää tehdä lapsien etua ajatellen.
Todella usein lapsi ei halua toista miestä elämäänsä. Mutta sinuahan se ei kiinnosta. Se uusi mies ei ole lapsen vanhempi eikä näin ollen ole oikeutettu määräämään lapsia mitenkään. Jos biologinen isä on vielä elossa niin hän on lapsen isä eikä se muuksi muutu. Sinun tekstistäsi paistaa läpi järjetön itsekkyys. Lapsien muka pitäisi sopeutua mihin tahansa vain koska sinä haluat.