Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Miksi haluat eron jälkeen perustaa uuden perheen?
03.01.2014 |
Kun olet sitä lapsiperhe-elämää jo kokenut, miksi ihmeessä pitää vielä kokea se uuden miehen kanssa uudelleen. Ymmärrän toki ne, jotka eivät ole sitä lapsiperhe-elämää voineet viettää esim. lapsen syntymästä saakka yh:na olleet tai ne, jotka ovat eronneet lapsen parin ensimmäisen elinvuoden aikana tai joilla on vain yksi lapsi ja haave useammasta. Mutta en käsitä näitä, joilla on jo vähintään se kaksi lasta, jotka ovat sinnitelleet sen pikkulapsivaiheen läpi ja eläneet sitä lapsiperhearkea ihan kunnolla. Miksi ihmeessä pitää nämä olemassa olevat lapset altistaa aivan ventovieraalle ihmissuhteelle ja vielä lisälapsille, jotka väkisinkin muuttavat perhedynamiikkaa? Eikö tuossa ole taustalla jo ihan pohjaton itsekkyys, kun ne olemassa olevat eivät riitä ja omien tarpeiden priorisointi on noin räikeää perheessä?
Meillä on nyt mieheni kanssa 11v ja 7v lapset ja vaikka ennen vaikeuksia haaveiltiin kolmannesta ja jopa neljännestäkin lapsesta, niin en missään nimessä voisi kuvitellakaan tekaisevani näitä lapsia jonkun ihan uuden miehen kanssa vain, jotta oma haaveeni toteutuisi. Minulla on jo lapsia, jotka ovat ihan ykkösiä tässä elämässä. En voisi pakottaa heitä elämään jonkin laihan isänkorvikkeen kanssa vaan aivan ehdottomasti minä ja lapset olisimme oma yksikkömme (ja isänsä luona sitten omanlaisensa yksikkö) ja jos löytäisin uuden rakkauden, niin tämän kanssa sitten seurusteltaisiin omissa talouksissa, saatettaisiin toki viettää viikonloppuja ja lomia yhdessä mutta ei todellakaan enää jaettaisi sitä perusarkea, jotta lapset saisivat jälleen kerran totutella uuteen elämään juuri, kun eron jälkeen on totuteltu toisenlaiseen. Aikuisena ihmisenä osaan järjestää elämäni niin, että olen siihen kohtuutyytyväinen mutta en nosta omia tarpeitani ykköseksi vaan lapseni tarpeet ovat niitä ykkösiä. Lapsilla ei tuossa vaiheessa ole tarvetta nähdä ns. normaalia perhe-elämää, koska he ovat sitä nähneet yhteisessä kodissamme ja nyt molempien vanhempien luona. Ei se uusi puoliso tuo mitään uutta ja mullistavaa, joka lasten olisi pakko kokea eikä missään nimessä ne uudet lapset tuo lapsilleni mitään lisäarvoa, vaikka kuinka sisaruksia pidettäisiinkin rikkautena. Kun perheessä on eri vanhempien lapsia, tulee joillekin sukulaisia ja toisille ei, vaikeita ihmissuhteita, eriarvoista asemaa, suosimisia ja vaikka mitä ristiriitoja, joita uusperheissä ihan väkisinkin on. Miksi ihmeessä ottaisin riskin ja laittaisin lapseni käymään tuon kaiken läpi ehkä vain todetakseni, että hups, eihän tämä toimikaan. En näe mahdollista toimivuutta (joka tilastollisesti on aika pieni todennäköisyys, kun 2/3 uusperheistä eroaa) niin tavoiteltavana asiana, että olisin valmis laittamaan lapseni läpi rankan mankelin jälleen kerran.
Ettekö halua suojella lapsianne aikuisten välisten monimutkaisten asioiden läpikäymisestä jälleen kerran? Miksi olette valmiita riskeeraamaan lastenne onnen vain, jotta itse olisitte ehkä mahdollisesti onnellisempia kuin esim. seurustelemalla eri talouksissa? Ei vaihtoehtona ole nunnaksi ryhtyminen vaan se, että lasten elämää ei mullisteta joka käänteessä.
Kommentit (88)
Aloittaja oli ihan fiksun kuuloinen, mutta aika tärkeä seikka jäi minusta pois. Ei ihminen voi päättää, että jaahas tässä on nyt tämä uusi mies ja se tekee juuri niinkuin minä haluan. Toki voi valita sellaisen joka haluaa asioiden olevan juuri niinkuin itse haluaa niiden olevan.
Tilanne voi kuitenkin mennä niin, että kohtaa ihmisen jossa on paljon sellaista mistä pitää, mutta tämä ei halua sitä arkea viettää juuri samallalailla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mitä olen tätä palstaa seuraillut, mammat tuntuu olevan sitä mieltä että jos yhdessä asutaan, rahat on yhteiset eikä niin lasketa, kuka ostaa kenenkin lapsille ruokaa...
Rakkaus, kokemus toimivasta perheestä ja hyvän miehen malli. Siinä meidän uusioperheen syyt. Lapsia yhteensä 6.
[quote author="Vierailija" time="04.01.2014 klo 00:50"]
[quote author="Vierailija" time="04.01.2014 klo 00:20"]
Miten kaikki vanhempien eron kokeneet voivat tietää normaalista perhe-elämästä? Monihan eroaa eim. alkoholimin, väkivallan, pettämisen, henkisen väkivallan, peliriippuvaisuuden, huumeiden yms. takia.
Silloinhan lapset jäävät kokonaan ilman hyvää ihmissuhdemallia. Tätäkö ap haluat?
Kyselee vanhempiensa eron kokenut ja rakastavan isäpuolen ja sisaruspuolia ja sitä myötä onnellisen perheen saanut?
[/quote]
Mielestäni kai korostin, että lapset ovat kokeneet normaalia lapsiperhe-elämää ennen eroa, mutta selvennän nyt vielä, etten tarkoita tällaisia naisia, jotka ovat lapsineen kärsineet perheväkivallasta, alkoholismista tai joilla se isä ei ole ollut läsnä.
Listasin myös, että yksilapsiset eivät tavallaan kuulu ihmettelyni kohteeksi, koska ymmärrän kaipuun saada lapselle sisarus. Ihmettelinkin siis tällaisia naisten ratkaisuja, joilla on vähintään kaksi lasta ja lapsiperhe-elämää takana enemmänkin kuin vuosi tai kaksi ja näin siis lapsilla kokemusta varsin tavallisesta perhe-elämästä. Eron tullen lapset joutuvat sopeutumaan aivan uudenlaiseen perhe-elämään ja sitten taas uuden puolison tullen pitää taas sopeutua uudenlaiseen elämään, uuteen ihmiseen ja mahdollisesti tämän uuden ihmisen lapsiin, sukulaisiin, ystäväpiiriin, tapoihin. Eikö se ole jo liian rankkaa?
Ap
[/quote]
Eli et siis uskonut, kun kerroin, että niin isäpuoleni kuin sisaruspuoleni ovat tuoneet hyviä asioita elämääni? Miten sinä täysin itetämättä toisten elämästä sanot täysin vastaan minun sanomaani, että se on ollut minulle liian rankkaa?
Jos muuten uskot, että nuo uudet perhekuviot tuovat aina ja jokaiselle pelkästään ahdistusta ja surua, niin miksi ajattelet, että nuo muutokset olisivat yksilapsiselle perheelle helpommat? Niissähän tuo yksi lapsi jäisi täysin yksin omien tunteidensa kanssa, kun kerran sinun mukaasi niistä muista ihmisitä olisi vain haittaa?
Samoin mietin noita alkoholistivanhemman lapsia: Miksi heille voisi olla uuden perhéenjäsenen saaminen hyväksi, kun kerran muille ei ole?
[quote author="Vierailija" time="04.01.2014 klo 00:20"]
Miten kaikki vanhempien eron kokeneet voivat tietää normaalista perhe-elämästä? Monihan eroaa eim. alkoholimin, väkivallan, pettämisen, henkisen väkivallan, peliriippuvaisuuden, huumeiden yms. takia.
Kerro tarkemmin, haluaisin tietää mikä teki sinun uusperhekokemuksestasi hyvän.
Minkä ikäinen olit kun vanhempasi erosivat, oliko ero sopuisa ja lapsen tarpeet asetettiin etusijalle?
Kuinkapian eron jälkeen päädyit uusperheeseen, oliko vanhempasi uudella puolisolla lapsia ja minkö ikäisiä?
Oliko kaikki heti ihanaa vai vaatiko sopeutumista?
Silloinhan lapset jäävät kokonaan ilman hyvää ihmissuhdemallia. Tätäkö ap haluat?
Kyselee vanhempiensa eron kokenut ja rakastavan isäpuolen ja sisaruspuolia ja sitä myötä onnellisen perheen saanut?
[/quote]
Kerro tarkemmin, haluaisin tietää mikä teki sinun uusperhekokemuksestasi hyvän.
Minkä ikäinen olit kun vanhempasi erosivat, oliko ero sopuisa ja lapsen tarpeet asetettiin etusijalle?
Kuinka pian eron jälkeen päädyit uusperheeseen, minkä ikäisiä te lapset ( uudet sisarukset) olitte tuolloin?
Oliko kaikki heti ihanaa vai vaatiko sopeutumista?
Millainen suhde sinulla oli isääsi, oliko hänellä myös uusi kumppani heti?
t: ex-mies haluaa pienet lapsemme osaksi uusperhettään
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla on kaksi lasta. Erosin heidän isästään oikeastaan heti kun toinen lapsi syntyi. Se ei todellakaan ollut päivääkään normaalia perhe-elämää ja olen iloinen että lähdimme. Exäni ei ole sen koommin juurikaan kuulunut elämäämme, hän on onnistunut pilaamaan koko elämänsä mm. hankkimalla rikosrekisteriä, lukuisia lapsia eri naisten kanssa, ryyppäämällä, rahat ulosotossa, välillä naisystävä(t) turvakodissa jne. perinteistä väkivaltaisen narsistin touhua.
Yllättäenkin minulle ja lapsille jäi kammo miehiä kohtaan ja kasvatin heidät täysin yksin ajatellen että olen ikuisesti yksin ja pidän siitä. Kukaan meistä ei kärsinyt mitenkään tilanteesta. Olimme pieni perhe.
Kaikki kuitenkin muuttui kun lapset aloittivat koulun. He ymmärsivät että "kaikilla" kavereilla on iskät, joillakin jopa hyvät ja lastensa elämään aktiivisesti osallistuvat, mukavat ja kunnolliset isät.
Alettiin käydä kotona keskusteluja miksi äiti on yksin. Keskustelimme asiasta aika kauan, oli jännä huomata että lapsilla oli nimenomaan tullut tarve isähahmoon. Aikaisemmin he olivat sitä mieltä että minun ei tarvitse käydä treffeillä yms.
Sitten eräänä kauniina päivänä tapasin miehen josta tiesin heti että tuo on MINUN. Hiukan resuinen, elämän ruhjoma kypsässä iässä oleva mieshenkilö astui elämääni. Hänkin oli eronnut ja tiesi mitä halusi elämältä, kova tekemään töitä jne. Lapseni ihastuivat häneen välittömästi. Hän tuntui ikäänkuin meidän perheen puuttuvalta palaselta. Emme tienneet kaipaavamme juuri häntä ennen kuin löysimme hänet. Nyt emme voisi enää elää ilman häntä.
Ainoa ongelma tuntui olevan se, että hänellä ei ole lapsia ja kypsää ikää lähestyvien miesten tavoin hänellä oli jo armoton vauvakuume. En tiedä kuinka minä ja lapset saimme tartunnan tästä vauvakuumeesta. Ensin olin täysin asiaa vastaan - mies olisi varmasti ollut kanssani loppuelämän vaikka olisin mennyt suunnittelemaani sterilisaatioon.
Lopputulema on se, että meille on tällä hetkellä vauva tulossa. Lapset ovat innoissaan, mies on innoissaan, oikeastaan alan itsekin olla innoissaan tästä iltatähdestä. En tiedä mitä tästä elämästä meillä tulee, sen aika näyttää.
Toivoisin että kaikkia uusioperheitä ei teilata heti suoralta kädeltä, meissä on hyviäkin vanhempia. Me olemme onnellisia.
Se, että osa uusperheistä onnistuu, ei poista sitä tosiasiaa, että enemmistö ei onnistu. Ap:han peräänkuulutti tässä juuri tätä, että pelataan uhkapeliä omien lasten hyvinvoinnilla. Jokainenhan on aina suhteen alussa varma, että tämä kyllä onnistuu. Sen perusteella ei voi "tietää" ettei omista uusperheviritelmistä tulisi olemaan haittaa lapsille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eiväthän he perusta uutta perhettä vaan jatkavat jo olevaa perhettä, koska aikaisemmat lapset kuuluvat tähän perheeseen myös.
On toki niitä uusperheitä, mitkä ei toimi, mutta samanlaisia toimimattomia perheitä on myös ydinperheissä. Joten pitäisi muotoilla kysymys siihen, että miksi muodostat perheen, jos et tiedä osaako Se mies olla lapsien kanssa tai haluaako Se olla kanssasi loppuelämänsä tai haluatko sinä?
Rakas ap, elämä ei ole niin mustavalkoista, mitä kuvittelet. Elämä ei ole helppoa, eikä yhtä ainoaa oikeaa toimivaa perhemallia ole. Keskitä siis ajattelusi vaikka uuteen lasten sairaalaan, sen rakentaminen on helpompaa, kuin saada sinut ymmärtämään asioita :)
Uhkapeliähän kaikki on elämässä on muutenkin. Se Eka liitto, toka ja miksei viideskymmeneskin? Meillä, joilla on yhdessä kuusi lasta, on omat ongelmamme, mutta täydellinen sitoutuminen jokaiseen lapseen. Sekä miehen aikuisiin lapsiin, minun teinareihini ja noihin eskareihin. Ei meillä jaotella, kuka on kenenkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No mites se toinen osapuoli? Serkkuni löysi puolison, jolla on ennestään lapsia, mutta hän halusi omiakin lapsia. Ja luulen, että myös hänen puolisonsa halusi lisää lapsia. Hän oli eronnut lastensa isästä käsittääkseni melko pian lasten synytymän jälkeen, joten oli ehtinyt aika kauan olla sinkkuvanhempana.
Niin, tai sitten voisi pyrkiä varmistamaan, ettei lasten tarvitse enempää kärsiä aikuisten ihmissuhdesotkuista, ja jatkaa sitä uhkapelaamista sitten myöhemmin, kun lapset ovat aikuistuneet. Sitä kutsutaan rakkaudeksi. Itse arvostan todella korkealle yh:oita, jotka kykenevät laittamaan lasten tarpeet omien edelle, vaikka se varmasti onkin haastavaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="04.01.2014 klo 09:04"]
Niin, tai sitten voisi pyrkiä varmistamaan, ettei lasten tarvitse enempää kärsiä aikuisten ihmissuhdesotkuista, ja jatkaa sitä uhkapelaamista sitten myöhemmin, kun lapset ovat aikuistuneet. Sitä kutsutaan rakkaudeksi. Itse arvostan todella korkealle yh:oita, jotka kykenevät laittamaan lasten tarpeet omien edelle, vaikka se varmasti onkin haastavaa.
[/quote]
Mä en ainakaan näe, että vanhemman uuden kumppanin löytyminen tarkoittaa automaattisesti "lasten kärsimistä", sen verran kivoja uusperheitä tuttavapiiriini kuuluu. Esim. mainittu serkkuni on kumppaninsa lapsille todella läheinen ja lapset ovat saaneet myös yhdet välittävät isovanhemmat lisää.
16
Hmmm. Nyt ei pointtini taida aueta kaikille.
Ydinperheen tilannetta ei voi verrata uusperheeseen mitenkään siksi, että KENELLÄKÄÄN EI OLE KOKEMUSTA LAPSIPERHEESTÄ EIKÄ NIITÄ LAPSIA YLIPÄÄTÄÄN. Näin ollen siis halutaan perustaa perhe ja uskotaan syvästi, että meistä on tähän. Kyse on sillä hetkellä täysin kahden aikuisen haluista ja tarpeista, ketään muuta ei tarvitse ottaa huomioon. Näin ollen siis toimimaton ydinperhe on aivan oma lukunsa kuin toimimaton uusperhe.
Toiseksi mainitsin selvästi, että ymmärrän yksilapsisten vanhempien haaveet sisaruksista, koska myös itse pidän sisaruksia rikkautena lapsille. Näin ollen jos lapsia on vain yksi, voi olla vanhemmilla tarve ns. ajatella lapsen parasta (vaikka toki tosiasiassa ajattelevat omaa parastaan) ja hankkia tälle sisarus. MUTTA JOS NIITÄ SISARUKSIA JO ON, niin on aivan selvää, ettei eri vanhempien kanssa hankitut lisälapset ole näille isommille lapsille vain rikkaus vaan enemmänkin taloudellinen tappio ja suuri henkinen tappio, kun vanhempia voi maksimissaan nähdä puolet ajasta ja sekin puolet pitää jakaa paitsi täyssisarusten kanssa niin vielä niiden ylimääräisten lapsien kanssa. Kuka rehellisesti voi väittää, että tällaiset sisarukset olisivat jokaiselle lapselle aina suuri rikkaus? Väitän (ja jopa tiedän), että sisaruspuolistaan onnelliset lapset ovat vähemmistö, vain muutamia prosentteja kaikkien uusperheen lapsien mielipiteistä.
En siis ymmärrä, miksi olet valmis ottamaan näin ison riskin lastesi onnen suhteen. On olemassa toimivia uusperheitä, erotilastojen mukaan 1/3 ja tuskin näistäkään kaikki ovat toimivia, vaikka vanhemmat tilanteeseen tyytyväisiä olisivatkin. Uusperheissä eläneiden kokemukset ja kommentit ovat karuja, vaikka aiheesta ei ole vielä tehty tutkimusta. Toimivassakin uusperheessä on monenlaisia skismoja, rakkaudennälkää, yksinäisyyttä, kateutta. Kun on jo kasvatettu yhtä perhettä pitkälle (lapset jo kouluikäisiä), niin miksi ihmeessä pitää kokea se kaikki uudelleen ollakseen muka onnellinen? Olisiko taustalla vain se, että halutaan korjata oma epäonnistuminen omien lasten onnen riskipelillä. Ja tätä juuri en ymmärrä.
Esimerkkinä otan ystäväni, joka erosi reilu vuosi sitten. Lapset olivat 12v, 10v, 7v ja 6v, kun vanhemmat erosivat. Lapset asuvat molemmilla vanhemmilla, ja samana päivänä kun isä muutti pois, muutti äidin uusi mies taloon. Nyt äiti on raskaana. Isäkin on löytänyt uuden ja lapsilla on molemmissa kodeissaan nyt uusi aikuinen asumassa, pian uusi perheenjäsenkin. Eivät nämä lapset nyt huuda jokakäänteessä sopeutumisvaikeuttaan, vanhemmat itse asiassa uskovat syvästi, että koska ero oli rauhallinen, kaikki on hyvin ja lapset erittäin onnellisia. Ne hetket, kun lasten kaipuu vanhaan näyttäytyy, hyssytellään nopeasti pois, koska saattehan nyt uuden sisaruksen ja iskän uusi puoliso on kampaaja ja laittaa hiuksenne hienosti.
En jaksa ymmärtää tätä. Äiti oli kyllästynyt lapsiperhearkeen ja halusi nauttia aikuisemmasta elämästä. Tämä oli syy eroon, kun isälle se lapsiperhearki riitti. Vuotta myöhemmin tämä äiti on aloittamassa pikkulapsiarkea, on vienyt lapsensa monen prässin läpi ja vielä hymysuin kiittelee, miten lapset ovat onnellisia, kun hänkin on ja kaikki on yhtä onnea. Olenko pessimisti vai miksi uskon (ja tiedän), että teini-ikäiset alkavat ihan juuri reagoida ja edessä on mielettömät myrskyt, jotka toki latistetaan murrosiän myrskyiksi, kun ei kyetä näkemään totuutta?
Miksi siis haluat lapsillesi lisää sisaruksia, vaikka selvästi he eivät niitä tarvitse, kun heillä niitä jo on? Miksi haluat lapsille miehen mallin, vaikka heillä on selvät mielikuvat ydinperhe-elämästä ja isä, joka on arjessa läsnä kaiken aikaa? Miksi et pysty olemaan onnellinen edes joitakin vuosia ilman miestä kaiken aikaa asumassa kanssasi? Miksi et pysty tai halua antaa lapsille rauha kasvaa tutussa ympäristössä tuttujen tapojen ympäröiminä, koska uusi ihmissuhde omassa kodissa muuttaa kyllä kaiken tutun? Miksi on vaikeaa vain seurustella, tutustua hissukseen, viettää lomia yhdessä ja ehkä sitten kun lapset ovat jo muuttaneet tai kohta muuttamassa kotoa miettiä sitä yhteenmuuttoa? Tällöin lapsetkin ovat jo niin isoja, että pystyvät ilmaisemaan mielipiteensä ilman että syyllistävät itseään äidin onnen estämisestä.
Näihin haluaisin vastauksia, en mitään itkemistä siitä, miten on niitä toimimattomia ydinperheitäkin. Niin on, niistä syntyy niitä eronneita yh-perheitä, mutta niistä ei ole pakko syntyä uusperhe.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap niputat nyt aika monta kysymystä samaan. En pysynyt enää kärryillä, että millaista uusperhettä sinä tässä nyt tarkoitat? Itse erosin (ex löysi uuden) kun toinen lapsi oli 6v ja toinen vasta kohdussa. Oliko lapset siis isoja vai pieniä? Oliko lapset saaneet elää tarpeeksi ydinperhe-elämää?
Exäni ei juonut eikä hakannut, ns. erkanimme toisistamme. Kun hän löysi uuden rakkauden, en voinut tehdä asialle enää mitään. En hommannut itselleni HETI (mikä tuntuu olevan se yleisin syy paheksua uusperheitä) uutta miestä, vaan elelin pari kolme vuotta lasteni kanssa. Tapasin lapsettoman miehen jonka kanssa vuosien kuluttua muutettiin kimppaan. Yhteisiä lapsia meille ei tule. On tää hirveetä ja lapsetkin kärsii. Joo. Mitä hittoa, ei niitä lapsia missään kuplassa voi kasvattaa.
Nyt vielä puuttuu että joku ottaa tämän nykypäivän muoti-ilmaisun, "huolen" esiin. Sehän on nykykään kuin "lapsen etu" ennen. Ollaan huolissaan. Pyöritellään silmiä, on se kauheaa. Kyllä meillä täällä ydinperheessä on paremmin, ja ollaan parempia eikä meillä ainakaan noin huonosti ole asiat kuin noilla. Lapsiraukoilla on kaksi kotiakin. Ei tule mitään. Huolissaan ollaan noista.
[quote author="Vierailija" time="04.01.2014 klo 10:18"]
Ap niputat nyt aika monta kysymystä samaan. En pysynyt enää kärryillä, että millaista uusperhettä sinä tässä nyt tarkoitat? Itse erosin (ex löysi uuden) kun toinen lapsi oli 6v ja toinen vasta kohdussa. Oliko lapset siis isoja vai pieniä? Oliko lapset saaneet elää tarpeeksi ydinperhe-elämää?
Exäni ei juonut eikä hakannut, ns. erkanimme toisistamme. Kun hän löysi uuden rakkauden, en voinut tehdä asialle enää mitään. En hommannut itselleni HETI (mikä tuntuu olevan se yleisin syy paheksua uusperheitä) uutta miestä, vaan elelin pari kolme vuotta lasteni kanssa. Tapasin lapsettoman miehen jonka kanssa vuosien kuluttua muutettiin kimppaan. Yhteisiä lapsia meille ei tule. On tää hirveetä ja lapsetkin kärsii. Joo. Mitä hittoa, ei niitä lapsia missään kuplassa voi kasvattaa.
Nyt vielä puuttuu että joku ottaa tämän nykypäivän muoti-ilmaisun, "huolen" esiin. Sehän on nykykään kuin "lapsen etu" ennen. Ollaan huolissaan. Pyöritellään silmiä, on se kauheaa. Kyllä meillä täällä ydinperheessä on paremmin, ja ollaan parempia eikä meillä ainakaan noin huonosti ole asiat kuin noilla. Lapsiraukoilla on kaksi kotiakin. Ei tule mitään. Huolissaan ollaan noista.
[/quote]
Nuorempi lapsesi ei ole elänyt ns. normaalia lapsiperhearkea isänsä kanssa, joten et ehkä kuulu tähän kategoriaan, jota ihmettelen. Myös ensimmäinen lapsesi on aika nuori. Itse taas olet mielestäni toiminut varsin vastuullisesti lasten parasta ajatellen niin, että uusi mies ei ole vängätty osaksi perhettänne samantien etkä ole hankkimassa lisää lapsia perheeseen.
Mielenkiinnosta silti kysyn, vaikka et ihan kohderyhmääni kuulukaan:
- harkitsitko uuden miehen kanssa seurustelun jatkamista vai oliko tärkeä osa suhdettanne, että muutatte yhteen ja perustatte yhteistalouden?
- halusitko miehen taloon siksi, että arkea jakamassa olisi toinen aikuinen?
- kuinka usein lapsesi tapaavat isäänsä ja tämän perhettä?
En pidä ajatuksestasi verrata asioita ydinperheeseen. En pidä ydinperhettä pyhänä, olenhan itsekin eroamassa. Mutta en rehellisesti ymmärrä aikuisten itsekkyyttä vääntää lapsensa läpi vaikka minkälaisesta muotista vain, koska omat tarpeet ovat ne tärkeimmät. Tätä yritän tässä ihmetellä. Miten ihmeessä on lapsen etu eron sopeutumisen jälkeen sopeutua vieraaseen aikuiseen omassa perheessä ja sen jälkeen mahdollisiin uusiin sisaruksiin, jotka väkisinkin vievät sitä vähää aikaa vanhemman kanssa pois niin, että aikaa ja rahaa on aina vain vähemmän. Harva kokee täyssisarusten jälkeen, että olisi tarvetta vielä muille lapsille, se tarve lähtee aikuisesta ja tätä tarvetta ihmettelen. Klassisesti esittäen, onko pakko pykätä lapsia ihan joka miehelle, eivätkö ne olemassa olevat riitä ja jos eivät, niin miksi ei?
Tämä viimeinen siis esitettynä yleisesti, ei sinulle.
Ap
[quote author="Vierailija" time="04.01.2014 klo 00:20"]
Miten kaikki vanhempien eron kokeneet voivat tietää normaalista perhe-elämästä? Monihan eroaa eim. alkoholimin, väkivallan, pettämisen, henkisen väkivallan, peliriippuvaisuuden, huumeiden yms. takia.
Silloinhan lapset jäävät kokonaan ilman hyvää ihmissuhdemallia. Tätäkö ap haluat?
Kyselee vanhempiensa eron kokenut ja rakastavan isäpuolen ja sisaruspuolia ja sitä myötä onnellisen perheen saanut?
[/quote]
Parempi ilman isää kuin joku muka muka isä. Uusioperhe on aina huono juttu. Varsinkin jos kummallakin on lapsia toisesta suhteesta. Lapset eivät voi ikinä olla tasavertaisia eikä heille tule oikeata sisaruussuhdetta koskaan.
Nyt jos siihen päälle vielä tehdään yhteisiä lapsia niin päin persettä menee koko juttu
Tässä perusteluita (minulla siis uusi puoliso, ei yhteisiä lapsia vielä, lapset vuoroviikoin minulla ja isällään):
- uusi puolisoni osallistuu lasten elämään täysillä, on kiinnostuneempi touhuamaan lasten kanssa kuin heidän isänsä. Lautapelejä, kalastusta, partiotaitojen opettamista, kävelylenkkejä... Exälle tuntuu että lapset vain kasvavat siinä sivussa, eikä heihin erikseen tarvitse panostaa. Lapsilla on siis yksi luottoaikuinen lisää elämässä.
- puolisoni vanhemmat ovat ottaneet lapset kuin omakseen, heillä ei aiemmin valitettavasti ollut osallistuvia isovanhempia.
- kun muutimme yhteen, muutimme vuokrakolmiosta isoon omakotitaloon, jossa on kaikille lapsille omat huoneet. Ei liene mikään kärsimys sekään? Elintaso nousi huimasti.
- itsekin jaksan paremmin kun arkea ja kasvatusvastuuta on jakamassa toinen aikuinen
- yhteisiä lapsia ei siis vielä ole, ehkä tulee. Lapset toivovat pikkuveljeä :) Jos taloon tulee vauva, niin varmaankin isommat alkavat viettää enemmän aikaa täällä. Ex tuskin on lisää lapsia tekemässä.
Onhan tässä siis riskinsäkin, mutta minusta niin paljon myös hyviä puolia etten todellakaan menisi suorilta väittämään että uusi liitto on lapsille kärsimys.
[quote author="Vierailija" time="04.01.2014 klo 00:54"]
Aloittaja oli ihan fiksun kuuloinen, mutta aika tärkeä seikka jäi minusta pois. Ei ihminen voi päättää, että jaahas tässä on nyt tämä uusi mies ja se tekee juuri niinkuin minä haluan. Toki voi valita sellaisen joka haluaa asioiden olevan juuri niinkuin itse haluaa niiden olevan.
Tilanne voi kuitenkin mennä niin, että kohtaa ihmisen jossa on paljon sellaista mistä pitää, mutta tämä ei halua sitä arkea viettää juuri samallalailla.
[/quote]
Juuri tuossa mennäänkin päin persettä. Kun juuri se saman asian haluaminen pitää olla se syy miksi ollaan yhdessä eikä joku muu. Miksi joku rupeaisi seurustelemaan ihmisen kanssa joka haluaa tulevaisuudelta ihan eri asioita kuin itse? Eihän siinä ole mitään järkeä. Lapsia EI pidä koskaan hankkia jos OIKEASTI kumpikin niitä ei halua.
[quote author="Vierailija" time="04.01.2014 klo 10:31"]
[/quote]
Nuorempi lapsesi ei ole elänyt ns. normaalia lapsiperhearkea isänsä kanssa, joten et ehkä kuulu tähän kategoriaan, jota ihmettelen. Myös ensimmäinen lapsesi on aika nuori. Itse taas olet mielestäni toiminut varsin vastuullisesti lasten parasta ajatellen niin, että uusi mies ei ole vängätty osaksi perhettänne samantien etkä ole hankkimassa lisää lapsia perheeseen.
Mielenkiinnosta silti kysyn, vaikka et ihan kohderyhmääni kuulukaan:
- harkitsitko uuden miehen kanssa seurustelun jatkamista vai oliko tärkeä osa suhdettanne, että muutatte yhteen ja perustatte yhteistalouden?
- halusitko miehen taloon siksi, että arkea jakamassa olisi toinen aikuinen?
- kuinka usein lapsesi tapaavat isäänsä ja tämän perhettä?
En pidä ajatuksestasi verrata asioita ydinperheeseen. En pidä ydinperhettä pyhänä, olenhan itsekin eroamassa. Mutta en rehellisesti ymmärrä aikuisten itsekkyyttä vääntää lapsensa läpi vaikka minkälaisesta muotista vain, koska omat tarpeet ovat ne tärkeimmät. Tätä yritän tässä ihmetellä. Miten ihmeessä on lapsen etu eron sopeutumisen jälkeen sopeutua vieraaseen aikuiseen omassa perheessä ja sen jälkeen mahdollisiin uusiin sisaruksiin, jotka väkisinkin vievät sitä vähää aikaa vanhemman kanssa pois niin, että aikaa ja rahaa on aina vain vähemmän. Harva kokee täyssisarusten jälkeen, että olisi tarvetta vielä muille lapsille, se tarve lähtee aikuisesta ja tätä tarvetta ihmettelen. Klassisesti esittäen, onko pakko pykätä lapsia ihan joka miehelle, eivätkö ne olemassa olevat riitä ja jos eivät, niin miksi ei?
Tämä viimeinen siis esitettynä yleisesti, ei sinulle.
Ap
[/quote]
Jos asiaa kysytään nuoremmalta lapseltani, hän on todennäköisesti omasta mielestään elänyt ihan normaalia lapsiperhe-elämää. Ne on sitten toiset jotka määrittelevät hänen elämänsä jotenkin epänormaaliksi.
Lapseni ovat myös niitä paljon parjattuja "vuoroviikkolapsia", vaikka ei meillä viikot ihan tasan mene. Joten lapset ovat siis osa isänsä perhettä, sukua, perinteitä yms... Ja tietenkin mietimme mieheni kanssa (reilu 5v sitten) että hommataanko yhteinen koti. Päätettiin näin tehdä. Saahan sitä ihmetellä, ja ihmettelen itsekin jos jollain on tapana muuttaa uuden puolison kanssa heti yhteen ja tehdä niitä rakkauden hedelmiä uuden onnen vakuudeksi. Näitähän löytyy niin miehissä kuin naisissakin. Toisaalta ei voi tietää kaikkien taustoja, en minäkään esim. naapureille ole paljon eromme taustoista puhellut. Voivat sitten vetää ties mitä johtopäätöksiä meidän elämästä, ovessa on 3 nimeä, voi ahistaa joitain. Lisäksi ulkopuoliset eivät myöskään voi tietää, kuinka pajon lapsi kärsii mahdollisista uusperhesisaruksistaan ja näiden viemästä huomiosta. Lapsi (etenkin vähän vanhempi) tajuaa itsekin mitä mieltä ympärillä olevat ihmiset ovat ja mitä paheksutaan. Varmaan kiva kuunnella tätien päivittelyä omasta perheestä ja elämästä. Kuinka se on kauheeta. Ja juu, teinitkin voi lukea vaikkapa tätä palstaa.
Alue: Aihe vapaa
[quote author="Vierailija" time="04.01.2014 klo 00:20"]
Miten kaikki vanhempien eron kokeneet voivat tietää normaalista perhe-elämästä? Monihan eroaa eim. alkoholimin, väkivallan, pettämisen, henkisen väkivallan, peliriippuvaisuuden, huumeiden yms. takia.
Silloinhan lapset jäävät kokonaan ilman hyvää ihmissuhdemallia. Tätäkö ap haluat?
Kyselee vanhempiensa eron kokenut ja rakastavan isäpuolen ja sisaruspuolia ja sitä myötä onnellisen perheen saanut?
[/quote]
Mielestäni kai korostin, että lapset ovat kokeneet normaalia lapsiperhe-elämää ennen eroa, mutta selvennän nyt vielä, etten tarkoita tällaisia naisia, jotka ovat lapsineen kärsineet perheväkivallasta, alkoholismista tai joilla se isä ei ole ollut läsnä.
Listasin myös, että yksilapsiset eivät tavallaan kuulu ihmettelyni kohteeksi, koska ymmärrän kaipuun saada lapselle sisarus. Ihmettelinkin siis tällaisia naisten ratkaisuja, joilla on vähintään kaksi lasta ja lapsiperhe-elämää takana enemmänkin kuin vuosi tai kaksi ja näin siis lapsilla kokemusta varsin tavallisesta perhe-elämästä. Eron tullen lapset joutuvat sopeutumaan aivan uudenlaiseen perhe-elämään ja sitten taas uuden puolison tullen pitää taas sopeutua uudenlaiseen elämään, uuteen ihmiseen ja mahdollisesti tämän uuden ihmisen lapsiin, sukulaisiin, ystäväpiiriin, tapoihin. Eikö se ole jo liian rankkaa?
Ap