Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Miksi haluat eron jälkeen perustaa uuden perheen?
03.01.2014 |
Kun olet sitä lapsiperhe-elämää jo kokenut, miksi ihmeessä pitää vielä kokea se uuden miehen kanssa uudelleen. Ymmärrän toki ne, jotka eivät ole sitä lapsiperhe-elämää voineet viettää esim. lapsen syntymästä saakka yh:na olleet tai ne, jotka ovat eronneet lapsen parin ensimmäisen elinvuoden aikana tai joilla on vain yksi lapsi ja haave useammasta. Mutta en käsitä näitä, joilla on jo vähintään se kaksi lasta, jotka ovat sinnitelleet sen pikkulapsivaiheen läpi ja eläneet sitä lapsiperhearkea ihan kunnolla. Miksi ihmeessä pitää nämä olemassa olevat lapset altistaa aivan ventovieraalle ihmissuhteelle ja vielä lisälapsille, jotka väkisinkin muuttavat perhedynamiikkaa? Eikö tuossa ole taustalla jo ihan pohjaton itsekkyys, kun ne olemassa olevat eivät riitä ja omien tarpeiden priorisointi on noin räikeää perheessä?
Meillä on nyt mieheni kanssa 11v ja 7v lapset ja vaikka ennen vaikeuksia haaveiltiin kolmannesta ja jopa neljännestäkin lapsesta, niin en missään nimessä voisi kuvitellakaan tekaisevani näitä lapsia jonkun ihan uuden miehen kanssa vain, jotta oma haaveeni toteutuisi. Minulla on jo lapsia, jotka ovat ihan ykkösiä tässä elämässä. En voisi pakottaa heitä elämään jonkin laihan isänkorvikkeen kanssa vaan aivan ehdottomasti minä ja lapset olisimme oma yksikkömme (ja isänsä luona sitten omanlaisensa yksikkö) ja jos löytäisin uuden rakkauden, niin tämän kanssa sitten seurusteltaisiin omissa talouksissa, saatettaisiin toki viettää viikonloppuja ja lomia yhdessä mutta ei todellakaan enää jaettaisi sitä perusarkea, jotta lapset saisivat jälleen kerran totutella uuteen elämään juuri, kun eron jälkeen on totuteltu toisenlaiseen. Aikuisena ihmisenä osaan järjestää elämäni niin, että olen siihen kohtuutyytyväinen mutta en nosta omia tarpeitani ykköseksi vaan lapseni tarpeet ovat niitä ykkösiä. Lapsilla ei tuossa vaiheessa ole tarvetta nähdä ns. normaalia perhe-elämää, koska he ovat sitä nähneet yhteisessä kodissamme ja nyt molempien vanhempien luona. Ei se uusi puoliso tuo mitään uutta ja mullistavaa, joka lasten olisi pakko kokea eikä missään nimessä ne uudet lapset tuo lapsilleni mitään lisäarvoa, vaikka kuinka sisaruksia pidettäisiinkin rikkautena. Kun perheessä on eri vanhempien lapsia, tulee joillekin sukulaisia ja toisille ei, vaikeita ihmissuhteita, eriarvoista asemaa, suosimisia ja vaikka mitä ristiriitoja, joita uusperheissä ihan väkisinkin on. Miksi ihmeessä ottaisin riskin ja laittaisin lapseni käymään tuon kaiken läpi ehkä vain todetakseni, että hups, eihän tämä toimikaan. En näe mahdollista toimivuutta (joka tilastollisesti on aika pieni todennäköisyys, kun 2/3 uusperheistä eroaa) niin tavoiteltavana asiana, että olisin valmis laittamaan lapseni läpi rankan mankelin jälleen kerran.
Ettekö halua suojella lapsianne aikuisten välisten monimutkaisten asioiden läpikäymisestä jälleen kerran? Miksi olette valmiita riskeeraamaan lastenne onnen vain, jotta itse olisitte ehkä mahdollisesti onnellisempia kuin esim. seurustelemalla eri talouksissa? Ei vaihtoehtona ole nunnaksi ryhtyminen vaan se, että lasten elämää ei mullisteta joka käänteessä.
Kommentit (88)
Tarkoitin lähinnä sitä, että joko onnistu tai ei. Toisaalta pitäisikö minun elää yksin, koska minut on jätetty ja sen vuoksi jättää lapsiluku kahteen ? En harkitse enempää enkä usko sopivaan ehdokkaaseen törmääväni, muttateoriassa näin. Tiedän että eroprosentit suuremmat uusperheissä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="04.01.2014 klo 16:41"]
Lähinnä pohdin syitä, miksi eronneet haluavat perustaa sen uuden perheen, mutta tässä ketjussa on tullut vastaan aimo annos naiiviutta ja huolettomuutta. Ihmiset taitavat olla luonteeltaan uhkapelureita eikä ole väliä, onko kyseessä lasten elämällä uhkapelaaminen vai omalla.
[/quote]
Miksi ihmeessä tulet tänne muka pohtimaan tätä asiaa, kun sinä et lukuisista perusteluista suostu myöntämään että näkemyksesi on liian yksipuoleinen? Olet asettanut itsesi jollekin jalustalle, ja omat mielipiteesi ovat ainoita oikeita.
T. eräs ketjuun vastanneista uusperheellisistä, jonka vastauksissa ei ollut tippaakaan naiviutta. Paitsi ehkä sinun lasiesi läpi luettuna.
Melko provosoivasti kirjoitettu, liian vähän kappalejakoja, lisäksi kohtalaisen yksinkertainen ja näköalaton mielipide joka tursuaa vääränlaista omahyväisyyttä.
Ihmisten elämät ovat erilaisia, niin ydinperheissä, yksinhuoltajien perheissä kuin uusperheissäkin, joten aikuinen ihminen olisi sen aikoja sitten jo oivaltanut.
Ja se arvon jankuttaminen jota ap kirjoituksessaan viljeli; ihmissuhteet ovat AINA elämää rikastuttavia, ovat ne sitten sisar-/velipuolia tai täysiä sisaria, adoptoituja, tuttavia, koulussa tavattuja ystäviä, mitä vain. Minun on henkilökohtaisesti hankala käsittää ap:n pointiksi mitään muuta kuin oman olemattoman erinomaisuuden esittely, verhottuna "mielipiteeseen".
Mutta toivon, että jos ap:lle ja hänen miehelleen joskus ero tulee, että toimii juuri niin kuin itse on kirjoittanut. Jos se kerta on se oikea tapa kasvattaa tasapainoisia lapsia. On sitten edes pari valioyksilöä rotua jatkamassa ;)
AP, vaikuttaa siltä, että et ehkä itse ole täysin tyytyväinen omiin ratkaisuihisi.
Uusi puoliso, uusi vauva ja uusi perheidylli halutaan itselle aiempien lasten hinnalla. Ja jos aiemmat lapset eivät sopeudu, niistä voi aina hankkiutua eroon. Ensin ex-puoliso ja sitten ex-lapset.
http://yle.fi/uutiset/lapsia_annetaan_huostaan_uuden_perheen_tielta/5348991
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="05.01.2014 klo 16:30"]
[quote author="Vierailija" time="05.01.2014 klo 00:12"]
[quote author="Vierailija" time="04.01.2014 klo 23:25"]
Melko provosoivasti kirjoitettu, liian vähän kappalejakoja, lisäksi kohtalaisen yksinkertainen ja näköalaton mielipide joka tursuaa vääränlaista omahyväisyyttä.
Ihmisten elämät ovat erilaisia, niin ydinperheissä, yksinhuoltajien perheissä kuin uusperheissäkin, joten aikuinen ihminen olisi sen aikoja sitten jo oivaltanut.
Ja se arvon jankuttaminen jota ap kirjoituksessaan viljeli; ihmissuhteet ovat AINA elämää rikastuttavia, ovat ne sitten sisar-/velipuolia tai täysiä sisaria, adoptoituja, tuttavia, koulussa tavattuja ystäviä, mitä vain. Minun on henkilökohtaisesti hankala käsittää ap:n pointiksi mitään muuta kuin oman olemattoman erinomaisuuden esittely, verhottuna "mielipiteeseen".
Mutta toivon, että jos ap:lle ja hänen miehelleen joskus ero tulee, että toimii juuri niin kuin itse on kirjoittanut. Jos se kerta on se oikea tapa kasvattaa tasapainoisia lapsia. On sitten edes pari valioyksilöä rotua jatkamassa ;)
[/quote]
Pakko ihmetellä: kuinka paljon rikkautta Erikan äitipuoli toi Erikalle, kun kerta sekin ihmissuhde rikastutti Erikan elämää sinun mottosi mukaan?
Muuten kantaa ottamatta totean, että oma mielipiteesi on näköalaton, yksinkertainen ja omahyväinen. Kaikki ihmissuhteet EIVÄT rikastuta eikä kenenkään koskaan pidä kuvitella, että sen takia voi tunkea lapsensa elämään vaikka minkälaista tallaajaa. Niin yksinkertainen ei sentään saa olla.
[/quote]
Wuhuu. Pettämätön kortti otettu käyttöön: Erika.
Mikään ei voi uusperheissä olla hyvin, koska Erika.
Ydinperheet ovat lasten taivas, koska Erika.
Unohdetaan pahoinpidellyt ydinperheonnen lapset, koska Erika.
Tässä viestiketjussa on mahdotonta perustella yhtään hyvää uusperheonnea, koska Erika.
[/quote]
Luetun ymmärtäminen auttaisi.
Ketjussa ei ole kyse ydinperheen ja uusperhene vertailusta vaan siitä, onko pakko perustaa se toinen perhe nopeasti ja usein heti perään vaan voisiko harkita aikuisten seurustelusuhdetta kahdesta eri taloudesta käsin.
Ettekö te ymmärrä lukemaanne vai ajatteletteko heti uusperhe-sanan nähdessänne, että taas ne ydinperheläiset haukkuvat? Oma tapansa on tietysti viedä keskustelu sivuraiteille niin kuin monesti ketjussa on yritettykin, mutta aiheena ei ollut ydinperheen paremmuus, ap itsekin on eroamassa, vaan uusperheen välttämättömyys. Miksi pitää perustaa uusi perhe heti vanhan hajoamisen jälkeen, kun se selvästi ei ole lasten kannalta hyvä asia?
Perusta oma ketju ydinperhe-uusperhe-vertailullesi.
Uhkapelaaminen omalla elämällä on ihan ok. Joskus voittaa ja tulee hyviä tuloksia, kaikki voivat hyvin, saavat uusia ihania ihmissuhteita, elämää, kokemuksia. Joskus ei käy näin.
Uhkapelaat tai et, kaikilla samat vuodet vierii ja hauta on meillä kaikilla määränpää. Ohjeeni on:, elä elämäsi, älä varmistele.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="05.01.2014 klo 21:23"]
Uhkapelaaminen omalla elämällä on ihan ok. Joskus voittaa ja tulee hyviä tuloksia, kaikki voivat hyvin, saavat uusia ihania ihmissuhteita, elämää, kokemuksia. Joskus ei käy näin.
Uhkapelaat tai et, kaikilla samat vuodet vierii ja hauta on meillä kaikilla määränpää. Ohjeeni on:, elä elämäsi, älä varmistele.
[/quote]
Minustakin omalla elämällä uhkapelaaminen on ok. Niinhän me kaikki teemme, kun perustamme sen ensimmäisen perheen. Mutta mikä oikeus sinulla on uhkapelata lastesi elämällä? Eikö silloin vähintäänkin pitäisi yrittää varmistaa, että valitsemasi tie on se oikea? Odottaa ja katsoa? Antaa ajan kulua? Kun perustat perheen, et voi enää olla samalla tavalla itsekäs kuin ennen.
No, kun se nyt vaan on mahdotonta 100 % ennustaa kenen ja minkälainen elämä "onnistuu" lasten kannalta, niin me kaikki uhkapelaamme. Myös ydinperheet. Sanon edelleen, elä elämäsi. Lapset löytävät sitten oman polkunsa. Keksin pahempiakin syntejä kuin uusien perheiden perustaminen. Sehän nyt on lähtökohtaisesti vedonlyöntiä onnen puolesta. Harva tahallaan päättää perustaa onnettoman perheen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nämä ovat kovin yksilöllisiä juttuja. Olen itsekin eronnut n. 1.5v sitten, exällä on uusi perhe, minä olen vasta toipumassa lastemme kanssa. Paljon ongelmia tullut heidän suhteessaan esille ja mies on jopa yrittänyt palata luokseni takaisin (hyi, en olisi ottanut) Olemme ystävällisissä väleissä.
Minä en ole tätä tilannetta päässyt valitsemaan itse. Tällä hetkellä tuntuu lapsiluku sopivalta ja sitoutuminen keneenkään vaikealta juuri lasten vuoksi, enkä haluaisi kokea tätä enää koskaan.
Toisaalta lisääntymisikää minulla on 5-7v jäljellä. Elämästä ei voi varmaksi koskaan sanoa, miten tämä tulee menemään. Tällä hetkellä katselen kumppaniksi miestä, jolla olisi jo lapsi/lapsia, eikä halukkuutta hankkia niitä lisää.
Poissuljettu ei ole mahdollisuus, että eläisin itsenäistä elämää lapsieni kanssa.
Toisaalta toivoisin voivani tarjota vielä paremman mallin parisuhteesta, kuin isänsä kanssa, joka jatkaa samoja huonoja tapojaan siellä uudessakin perheessään.
Työssäni näen toimivia, että ongelmaisia uusperheitä. Itsekään en heti alkaisi perustaa eronneena, enkä eronneen kanssa uutta perhettä varovaisena ihmisenä. Onnistumisen mahdollisuudet ovat varmaan puolet/puolet :)
Onnistumisen mahdollisuudet uusperheessä on reilusti vähemmän kuin puolet eli muistaakseni lähes 70% uusperheistä päätyy eroon.
Siitähän tässä on kyse: minkälaisen riskin olet valmis ottamaan, jotta saat omat tarpeesi tyydytettyä ja kuinka paljon otat huomioon lastesi tarpeet?
Joku aiemmin korosti, että sisaruspuolet ovat lähes aina iso onni, mutta tämähän ei ole totta. Jopa täyssisaruksista tunnetaan useimmiten mustasukkaisuutta saatikka sitten puolikkaista, jotka saavat sen vanhemman huomiosta leijonanosan ja entistä vähempään on taas tyytyminen. Voidaan tietysti ajatella (niin kuin joku ketjussa aiemmin), että lasten tehtävä on sopeutua vanhemman määräämään rytmiin ja elämään, mutta kun ne lapset ovat eron myötä joutuneet jo isoon mullistukseen, niin kuinka paljon lisää heidän on kestettävä. Mahdollisuudet siihen onneen ja autuuteen on kuitenkin reilu 30 %. Noinko oikeasti kannattaa riskeerata?
Lähinnä pohdin syitä, miksi eronneet haluavat perustaa sen uuden perheen, mutta tässä ketjussa on tullut vastaan aimo annos naiiviutta ja huolettomuutta. Ihmiset taitavat olla luonteeltaan uhkapelureita eikä ole väliä, onko kyseessä lasten elämällä uhkapelaaminen vai omalla.
Iloinen tietysti olen jokaisesta onnistuneesta ja hyvästä uusperhekokemuksesta. Jotenkin näistäkin kuitenkin saa tunteen, että uhkapelaus on vain onnistunut paitsi ehkä niissä perheissä, joissa on rauhallisesti maltettu tutustua ja yhteen menty vasta useiden vuosien jälkeen. Riskipeliä toki tuokin, koska onhan sen ensimmäinen perhekin perustettu monesti monien vuosien harkinnan jälkeen (näin ainakin minulla). Yritän tässä lähinnä sanoa, että on helppo pelata uhkapeliä, kun kyseessä on vain oma elämä ja tietämättömyys lapsiperhe-elämästä ja parisuhteen kiemuroista. Kun sen kuitenkin on kerran käynyt läpi, on ainakin minulle paljon vaikeampaa luottaa omiin tuntemuksiini ja uskoa, että tällä kertaa olen viisaampi.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No, en haaveile todellakaan kun siitä sotkusta pääsin eroon. Ei tulis mieleenkään muuttaa edes asumaan miehen kanssa. Yksi lapsi jäi huonon liiton takia tekemättä mutta en ole sitä sen kummemmin murehtinut. Hyvästä kumppanista en kieltäydy, mutta olen todella onnellinen nykyisen perheeni- eli lasteni kanssa. Uusperhesäätöä saavat sitten isänsä luona.
Olen ymmärtänyt, että uusperheellä on paremmat lähtökohdat onnistua, jos vain naisella on entuudestaan lapsia. Onko kukaan kuullut samaa? Pohjaa tälle?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="04.01.2014 klo 16:48"]
Olen ymmärtänyt, että uusperheellä on paremmat lähtökohdat onnistua, jos vain naisella on entuudestaan lapsia. Onko kukaan kuullut samaa? Pohjaa tälle?
[/quote]
Mä olen kirjoittanut tähän ketjuun ja moneen muuhun että meillä menee hyvin. Miehellä oli entuudestaan 1 lapsi ja oli siis yh kun tavattiin. Yhdessä ollaan oltu kohta reilu 15v ja yhteisiäkin on saatu 2.
[quote author="Vierailija" time="04.01.2014 klo 12:55"]
Jos joskus saamme vauvan, isän luona asumisesta en halua luopua sen vuoksi että tämä perhe ja uusi puolisoni korvaisi isän, vaan sen vuoksi että isompien lasten ja uuden vauvan sisarussuhde pääsisi muodostumaan normaalisti. Lisäksi käytännönkin kannalta on järkevää että alakouluikäiset lapset viettävät enemmän aikaansa täällä jos minä olen päivät kotona vauvan kanssa. Ja miksi vauva? Minä en välttämättä lisää lapsia enää tarvitsisi, mutta miehelläni ei ole biologisia lapsia.
[/quote]
Eli vauva korvaa lasten läheisen isäsuhteen, kun muuten ei muodostuisi hyvää sisarussuhdetta, ja vauvaa tarvitaan tyydyttämään isäpuolen tarpeet. Missä kohtaa ajatellaan niiden jo olemassa olevien lasten tarpeita? Heillä on jo sisarussuhde kahteen muuhun, he eivät tarvitse uutta sisarussuhdetta, mutta heillä on tasan yksi isä. Miksi miehesi haluama biologinen vauva on oikeutettu läheiseen sisarussuhteeseen ja biologisten vanhempien jatkuvaan läsnäoloon, kun isommilta on riistetty se läheinen isäsuhde tämän takia?
Huomaatko itse lainkaan, minkälaisia epäreiluja ristiriitoja uusperhe luo. Lasten väliset ihmissuhteet ovat eriarvoisia ja epäreiluja, joku lapsista sopeutuu ja hyväksyy, joku ei. Riskipeliä.
Mitä jos se isäkin haluaa vauvan? Kenen sisarussuhdetta nyt edistetään?
Lukioaikana äitini meni uudelleen naimisiin. Minä en kauheasti tuosta uudesta miehestä perustanut (enkä vieläkään arvosta "nössökkää").
Mutta äiti ja uusi mies hankkivat myös kaksi lasta. Rakastan yli kaiken uusia pikkusisaruksiani (jotka ovat nyt jo aikuisia). Kestän kyllä saamatonta isäpuoltani, koska ihanat siskokset ovat parasta mitä voi olla enkä voisi edes kuvitella elämääni ilman heitä.
[quote author="Vierailija" time="04.01.2014 klo 13:38"]
Lukioaikana äitini meni uudelleen naimisiin. Minä en kauheasti tuosta uudesta miehestä perustanut (enkä vieläkään arvosta "nössökkää").
Mutta äiti ja uusi mies hankkivat myös kaksi lasta. Rakastan yli kaiken uusia pikkusisaruksiani (jotka ovat nyt jo aikuisia). Kestän kyllä saamatonta isäpuoltani, koska ihanat siskokset ovat parasta mitä voi olla enkä voisi edes kuvitella elämääni ilman heitä.
[/quote]
Oliko sinulla täyssisaruksia? Asenne voi ola hyvinkin eri, jos on jo täyssisaruksia.
Ystäväni sai 7-vuotiaana pikkuveljen äitinsä puolelta ja pikkusiskon isänsä puolelta. Pikkuveli oli luontevasti kuin täysveli (joka hänellä jo olikin), koska 28 päivää kuukaudessa hän asui äitinsä kanssa. Ne kaksi päivää kuukaudesta hän asui isänsä perheessä ja sitä mustasukkaisuuden määrää tätä toista sisaruspuolta kohtaan! Ystäväni näki isäänsä harvoin ja joutui nyt todistamaan vierestä, miten toinen lapsi sai kaiken rakkauden, läheisyyden ja materian, mitä hän ei saanut. Teini-iässä vierailut vähenivät muutamaan kertaan vuodessa, kun oli niin paha olo katsella uuden prinsessan kasvua isänsä huomassa.
Ystäväni sai myös kurkkauksen isäpuolensa entisiin lapsiin, jotka myös olivat harvinaisia ja ei-toivottuja vieraita. Isäpuolen lapset nukkuivat lattialla, kun kävivät ja näitä haukuttiin jatkuvasti, kun kehtasivat tunkea perheen mukavaan elämään.
Edelleen tämä uusperhe kaikkine lapsikuvioineen luokitellaan onnistuneeksi uusperheeksi, kun vanhemmat ovat naimisissa ja lapset kasvaneet aikuisiksi murhaamatta toisiaan. Mutta monenlaista ongelmaa on ollut, välit erittäin huonot etävanhempiin ja oudonlaisia rippijuhlia, ylioppilasjuhlia ja häitä on vietetty (yleensä kaksin kappalein, kun aikuiset eivät kykene olemaan samassa tilaisuudessa).
Minulla on kaksi nuorempaa täyssisarusta, mutta ei sisarrakkauden määrä ole mielestäni mitenkään rajoitettu sisarten määrään.
-46
[quote author="Vierailija" time="04.01.2014 klo 13:52"]
[quote author="Vierailija" time="04.01.2014 klo 13:38"]
Lukioaikana äitini meni uudelleen naimisiin. Minä en kauheasti tuosta uudesta miehestä perustanut (enkä vieläkään arvosta "nössökkää").
Mutta äiti ja uusi mies hankkivat myös kaksi lasta. Rakastan yli kaiken uusia pikkusisaruksiani (jotka ovat nyt jo aikuisia). Kestän kyllä saamatonta isäpuoltani, koska ihanat siskokset ovat parasta mitä voi olla enkä voisi edes kuvitella elämääni ilman heitä.
[/quote]
Oliko sinulla täyssisaruksia? Asenne voi ola hyvinkin eri, jos on jo täyssisaruksia.
Ystäväni sai 7-vuotiaana pikkuveljen äitinsä puolelta ja pikkusiskon isänsä puolelta. Pikkuveli oli luontevasti kuin täysveli (joka hänellä jo olikin), koska 28 päivää kuukaudessa hän asui äitinsä kanssa. Ne kaksi päivää kuukaudesta hän asui isänsä perheessä ja sitä mustasukkaisuuden määrää tätä toista sisaruspuolta kohtaan! Ystäväni näki isäänsä harvoin ja joutui nyt todistamaan vierestä, miten toinen lapsi sai kaiken rakkauden, läheisyyden ja materian, mitä hän ei saanut. Teini-iässä vierailut vähenivät muutamaan kertaan vuodessa, kun oli niin paha olo katsella uuden prinsessan kasvua isänsä huomassa.
Ystäväni sai myös kurkkauksen isäpuolensa entisiin lapsiin, jotka myös olivat harvinaisia ja ei-toivottuja vieraita. Isäpuolen lapset nukkuivat lattialla, kun kävivät ja näitä haukuttiin jatkuvasti, kun kehtasivat tunkea perheen mukavaan elämään.
Edelleen tämä uusperhe kaikkine lapsikuvioineen luokitellaan onnistuneeksi uusperheeksi, kun vanhemmat ovat naimisissa ja lapset kasvaneet aikuisiksi murhaamatta toisiaan. Mutta monenlaista ongelmaa on ollut, välit erittäin huonot etävanhempiin ja oudonlaisia rippijuhlia, ylioppilasjuhlia ja häitä on vietetty (yleensä kaksin kappalein, kun aikuiset eivät kykene olemaan samassa tilaisuudessa).
[/quote]
Meillä minä järkkäsin rippijuhlat isän kanssa, lapsen äiti leipoi sinne myös ja minä hoidin kahvinkeitot ym. käytännön asiat juhlissa jotta vanhemmat saisivat keskittyä vieraiden kanssa jutusteluun. Tosi kivat kekkerit oli ja sain lapsen äidiltä kiitokseksi ison kukkapuskan. Kas kun kaikkien elämä ei mene vanhoista asioista taisteluun vaan osataan ajatella sen lapsen/nuoren parasta ja myös käyttäytyä siten. Ja onneksi mies ja exänsä ovat hoitaneet aikanaan eron niin fiksusti että ei ole tarvinnut jälkikäteen tapella mistään, kenenkään. Kyllä siis meidänlaisiakin uusperheitä löytyy.
Alue: Aihe vapaa
Tarkoitin lähinnä sitä, että joko onnistu tai ei. Toisaalta pitäisikö minun elää yksin, koska minut on jätetty ja sen vuoksi jättää lapsiluku kahteen ? En harkitse enempää enkä usko sopivaan ehdokkaaseen törmääväni, muttateoriassa näin. Tiedän että eroprosentit suuremmat uusperheissä.