Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Miksi haluat eron jälkeen perustaa uuden perheen?
03.01.2014 |
Kun olet sitä lapsiperhe-elämää jo kokenut, miksi ihmeessä pitää vielä kokea se uuden miehen kanssa uudelleen. Ymmärrän toki ne, jotka eivät ole sitä lapsiperhe-elämää voineet viettää esim. lapsen syntymästä saakka yh:na olleet tai ne, jotka ovat eronneet lapsen parin ensimmäisen elinvuoden aikana tai joilla on vain yksi lapsi ja haave useammasta. Mutta en käsitä näitä, joilla on jo vähintään se kaksi lasta, jotka ovat sinnitelleet sen pikkulapsivaiheen läpi ja eläneet sitä lapsiperhearkea ihan kunnolla. Miksi ihmeessä pitää nämä olemassa olevat lapset altistaa aivan ventovieraalle ihmissuhteelle ja vielä lisälapsille, jotka väkisinkin muuttavat perhedynamiikkaa? Eikö tuossa ole taustalla jo ihan pohjaton itsekkyys, kun ne olemassa olevat eivät riitä ja omien tarpeiden priorisointi on noin räikeää perheessä?
Meillä on nyt mieheni kanssa 11v ja 7v lapset ja vaikka ennen vaikeuksia haaveiltiin kolmannesta ja jopa neljännestäkin lapsesta, niin en missään nimessä voisi kuvitellakaan tekaisevani näitä lapsia jonkun ihan uuden miehen kanssa vain, jotta oma haaveeni toteutuisi. Minulla on jo lapsia, jotka ovat ihan ykkösiä tässä elämässä. En voisi pakottaa heitä elämään jonkin laihan isänkorvikkeen kanssa vaan aivan ehdottomasti minä ja lapset olisimme oma yksikkömme (ja isänsä luona sitten omanlaisensa yksikkö) ja jos löytäisin uuden rakkauden, niin tämän kanssa sitten seurusteltaisiin omissa talouksissa, saatettaisiin toki viettää viikonloppuja ja lomia yhdessä mutta ei todellakaan enää jaettaisi sitä perusarkea, jotta lapset saisivat jälleen kerran totutella uuteen elämään juuri, kun eron jälkeen on totuteltu toisenlaiseen. Aikuisena ihmisenä osaan järjestää elämäni niin, että olen siihen kohtuutyytyväinen mutta en nosta omia tarpeitani ykköseksi vaan lapseni tarpeet ovat niitä ykkösiä. Lapsilla ei tuossa vaiheessa ole tarvetta nähdä ns. normaalia perhe-elämää, koska he ovat sitä nähneet yhteisessä kodissamme ja nyt molempien vanhempien luona. Ei se uusi puoliso tuo mitään uutta ja mullistavaa, joka lasten olisi pakko kokea eikä missään nimessä ne uudet lapset tuo lapsilleni mitään lisäarvoa, vaikka kuinka sisaruksia pidettäisiinkin rikkautena. Kun perheessä on eri vanhempien lapsia, tulee joillekin sukulaisia ja toisille ei, vaikeita ihmissuhteita, eriarvoista asemaa, suosimisia ja vaikka mitä ristiriitoja, joita uusperheissä ihan väkisinkin on. Miksi ihmeessä ottaisin riskin ja laittaisin lapseni käymään tuon kaiken läpi ehkä vain todetakseni, että hups, eihän tämä toimikaan. En näe mahdollista toimivuutta (joka tilastollisesti on aika pieni todennäköisyys, kun 2/3 uusperheistä eroaa) niin tavoiteltavana asiana, että olisin valmis laittamaan lapseni läpi rankan mankelin jälleen kerran.
Ettekö halua suojella lapsianne aikuisten välisten monimutkaisten asioiden läpikäymisestä jälleen kerran? Miksi olette valmiita riskeeraamaan lastenne onnen vain, jotta itse olisitte ehkä mahdollisesti onnellisempia kuin esim. seurustelemalla eri talouksissa? Ei vaihtoehtona ole nunnaksi ryhtyminen vaan se, että lasten elämää ei mullisteta joka käänteessä.
Kommentit (88)
Olen miettinyt samaa kuin AP. Meidän perheessä on kaksi lasta ja olemme ns. ydinperhe. Jos joskus eroaisimme niin mahdolliseen uusperheeseen ei tulisi lisää lapsia. Minulle kävisi ainoastaan kahden aikuisen suhde. Sellainen kuin Daniel Craig ja Rachel Weisz :-) Minusta he ovat tehneet hienosti ja aikuismaisesti toisin kuin Kate Winslet, jolla kolme lasta ja jokaisella eri isä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="04.01.2014 klo 08:51"]
Eiväthän he perusta uutta perhettä vaan jatkavat jo olevaa perhettä, koska aikaisemmat lapset kuuluvat tähän perheeseen myös.
On toki niitä uusperheitä, mitkä ei toimi, mutta samanlaisia toimimattomia perheitä on myös ydinperheissä. Joten pitäisi muotoilla kysymys siihen, että miksi muodostat perheen, jos et tiedä osaako Se mies olla lapsien kanssa tai haluaako Se olla kanssasi loppuelämänsä tai haluatko sinä?
Rakas ap, elämä ei ole niin mustavalkoista, mitä kuvittelet. Elämä ei ole helppoa, eikä yhtä ainoaa oikeaa toimivaa perhemallia ole. Keskitä siis ajattelusi vaikka uuteen lasten sairaalaan, sen rakentaminen on helpompaa, kuin saada sinut ymmärtämään asioita :)
[/quote]
Ne eivät ole samaa perhettä. Kokeeko sisarukset ihan oikeasti että se on perhe?
Kokeeko että sisarukset toisensa tasa-arvoisiksi? Onko heillä kaikilla kunnon sisaruus suhde?
minusta on kummallista yleistystä että lapsiperheen arki olisi haastavaa? Meillä menee helposti kahden helpon lapsen kanssa ja raha toki auttaa siihen että saa hoito, siivous yms apua. En koe pikkulapsi aikaa mitenkään haastavana tämä on elämää.
Iltatähti tulee sitten aikanaan
Samaa mieltä ap:n kanssa.
Olen ensimmäisessä avioliitossani, ja puolisoni kanssa meillä on kolme kouluikäistä lasta. Molemmille meistä on itsestäänselvää, että vaikka elämä heittelisi miten, meidän lapset on tässä, niitä ei enää toisten ihmisten kanssa tehdä, vaikka tulisikin ero tai kuolema. Meidän onkin molemmat steriloitu joten tämä ei oo teoreettista pohdiskelua.
Olen monesti ajatellut, että jos eroan tai leskeydyn, mulla ei oo mitään tarvetta saada miestä saman katon alle. Rakastaja, ystävä, kumppani, miksei. Mut arkeani jakamaan en toista tarvitse. Joku Tarja Halosen "Naapurinmies-ratkaisu" sopisi minulle hyvin.
[quote author="Vierailija" time="04.01.2014 klo 10:44"]
Tässä perusteluita (minulla siis uusi puoliso, ei yhteisiä lapsia vielä, lapset vuoroviikoin minulla ja isällään):
- uusi puolisoni osallistuu lasten elämään täysillä, on kiinnostuneempi touhuamaan lasten kanssa kuin heidän isänsä. Lautapelejä, kalastusta, partiotaitojen opettamista, kävelylenkkejä... Exälle tuntuu että lapset vain kasvavat siinä sivussa, eikä heihin erikseen tarvitse panostaa. Lapsilla on siis yksi luottoaikuinen lisää elämässä.
- puolisoni vanhemmat ovat ottaneet lapset kuin omakseen, heillä ei aiemmin valitettavasti ollut osallistuvia isovanhempia.
- kun muutimme yhteen, muutimme vuokrakolmiosta isoon omakotitaloon, jossa on kaikille lapsille omat huoneet. Ei liene mikään kärsimys sekään? Elintaso nousi huimasti.
- itsekin jaksan paremmin kun arkea ja kasvatusvastuuta on jakamassa toinen aikuinen
- yhteisiä lapsia ei siis vielä ole, ehkä tulee. Lapset toivovat pikkuveljeä :) Jos taloon tulee vauva, niin varmaankin isommat alkavat viettää enemmän aikaa täällä. Ex tuskin on lisää lapsia tekemässä.
Onhan tässä siis riskinsäkin, mutta minusta niin paljon myös hyviä puolia etten todellakaan menisi suorilta väittämään että uusi liitto on lapsille kärsimys.
[/quote]
Hienoa, että lapsillasi mielestäsi sujuu hienosti. Tähän on vähän vaikea ottaa kantaa, kun en lapsiasi enkä perhettäsi tunne, mutta vaikuttaa siltä, että kaikki sujuu teidän perheessänne hienosti, jos uusi mies vain jaksaa edelleen olla kiinnostunut lapsistasi vauvan synnyttyä, jos hän edelleen viitsii jakaa rahakukkaraonsa ei-biologisten lapsien kanssa ja jos hän edelleen haluaa olla tasapuolinen biologisten ja ei-biologisten lasten välillä.
Riskinhän olet jo ottanut, kun olet muuttanut yhteen tämän miehen kanssa ja näin pakottanut lapsesi elämään arkea tämän miehen kanssa. Se, että sujuu näin hyvin, on ollut riski, jonka olet ottanut. Koska riski kannatti, niin kuin esitit, olet valmis ottamaan seuraavan riskin. Lastesi kustannuksella. Tämän riskin ymmärrän paremmin. On aika huumaavaa huomata, että oma riskipeli on kannattanut ja niin kuin uhkapelissä aina, nälkä kasvaa syödessä. Miksi tähän onneen ei mahtuisi uusi vauva, ehkä kaksikin? Rahaa on, aikaa on, mies on täydellinen. Mikäs tässä...
Olisi mielenkiintoista jutella lastesi kanssa ja oikeasti tietää, onko onni todellista vai vain heijastusta äidin tunteista? Onko oikeasti mielekkäämpää asua viikko yhdessä kodissa ja viikko yhdessä kodissa, onko isäpuoli se rakkaampi aikuinen (niin kuin rivien välistä esitit), ja olisiko uuden vauvan tulo niin iso ja ihana juttu oikeasti, että isän luona asumisesta luovuttaisiin tämän takia? Toki asia voi olla juuri näin kun esitit, vaikuttaa siltä, että riskipeli teidän perheessänne kannatti ja kuulutte niihin harvinaisiin 1/3 uusperheistä, jotka eivät eroa. Toki se varsinainen tulikoe, uusi vauva ja murrosikäiset lapset, on vielä kokematta, mutta näillä onnistumisprosenteilla se riskinotto lasten onnen suhteen kannattaa. Koko onnihan teillä perustuu siihen, että se uusi mies jaksaa kannatella teidän perhettänne.
On mielenkiintoista, että monet uusperheen perustaneet siis vähättelevät riskiä ja luottavat, että se uusi aikuinen jaksaa olla superihminen. Kannattaa varmaan ainakin pitää todella kuin kukkaa kämmenellä, kun yhden ihmisen panos on noin suuri.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä on mieheni kanssa yksi lapsi, ja olen ajatellut, että jos me joskus eroaisimme (toivottavasti ei!), niin lapsen takia en mitenkään uskaltaisi alkaa uuteen parisuhteeseen. Siis ainakaan sellaiseen, jossa mahdollinen uusi mies tulisi mukaan myös lapsen elämään. Niin monet ihmiset nimittäin tuntuvat olevan enemmän tai vähemmän hulluja, mutta huonot piirteet voivat paljastua vasta sitten, kun on asuttu jonkin aikaa yhdessä. Jotta saisin selville, olisiko mahdollinen mies täyspäinen vai esittäisikö hän vain sellaista, minä ja lapsi joutuisimme siis jakamaan arkemme hänen kanssaan. Jos mies sitten paljastuisi sekopääksi ja lapseni kärsisi asiasta, niin en antaisi itselleni koskaan anteeksi.
Tietysti ydinperheessäkin puoliso ja lapsen isä voi osoittautua hulluksi, ja sen takia olisikin hyvä elää pidemmän aikaa ihan kahdestaan ennen lapsen hankkimista.
Kuulostan varmaan vähän vainoharhaiselta, mutta minulla on huonoja lapsuudenkokemuksia miehiin liittyen...
Ap jatkaa.
Uusperheissä korostetaan usein, että lapset saavat uuden välittävän aikuisen lisää. Samalla vihjaistaan (niin kuin yllä lainaamani henkilö), että tämä uusi aikuinen on parempi kuin lapsen biologinen vanhempi ja että tapaamisia biologisen vanhemman luona voidaan vähentää, kun tämä uusi aikuinen korvaa tämän ja perheeseen syntynyt vauva voittaa perhekilpailunkin. Eikö tällainen ajattelutapa kannusta lapsia kertakuluttamaan ihmissuhteita? Kilpailuttamaan niitä? Lopettamaan, jos ei sillä hetkellä miellytä?
En ikinä voi ymmärtää, miten ihmeessä toiseen perheeseen syntynyt vauva ja jaksava isäpuoli voisivat korvata suhdetta biologisen isän kanssa. Jos lapset näin ajattelisivat, on mielestäni aikuisten arvot tosi pahasti pielessä. Perhe-elämä ei ole kilpailua eivätkä ihmissuhteet ole korvattavissa. Uusi aikuinen on hieno juttu lasten elämässä, mutta niin on uusi ystävä, uusi perheystävä, uusi isovanhempikin. Se tuo lasten elämään lisäarvoa, ei korvaa vanhaa ihmissuhdetta. Lapsen ja biologisen vanhemman suhde on ainutlaatuinen (jos kyse ei ole alkoholistista tai henkistä tai fyysistä väkivaltaa harjoittavasta) ja tärkeä, ja näitä suhteita pitäisi eroperheissä nimenomaan ylläpitää eikä häivyttää, koska esimerkkiä pitkäjänteisestä ihmissuhteesta vanhempien välillä ei ole.
On surullista, minkälaisia ihmissuhdetaitoja uusperheiden lapset saattavat oppia, kun isä tai äiti on korvattavissa ja uusilla vauvoilla kilpailutetaan perheiden suosiota.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Blaablaablaa, voi kun olen niin pyhä ja hyvä ap kun en altista lapsiani uusille ihmissuhteille, edes sisaruksille. Minun on varmasti parempi kasvattaa lapset ihan neljän seinän sisällä pelkästään etteivät he tajua että maailmassa on muitakin tärkeitä ihmisiä kuin he ja etteivät vain vahingossakaan ole sosiaalisia, opi jakamaan ja käsittelemään ristiriitoja.
Mistä näitä kalamaljassa kasvattajia sikiää?
Terkuin ei kenkään äiti.
Mä en ymmärrä OLLENKAAN ap:n aloitusta.
Jos eroaisin lasteni isästä ja rakastuisin sen jälkeen toiseen ihmiseen, ja haluaisin jakaa elämäni ja viettää loppuelämäni hänen kanssaan, totta kai sen tekisin. Mutta tekisin sen mahdollisimman harkitusti ja lapsia asiaan hiljakseen totuttaen.
Millainen on se äiti, joka jättää omat tarpeensa aina lapset saatuaan taka-alalle ja petaa vain lapsilleen sellaista elämää, jonka kuvittelee olevan näille mielekkäintä? Varmaankin tosi onnellinen ja hyvä äiti?
Entä mikä on "laiha isänkorvike"? Jos eroaisin lasteni isästä ja löytäisin uuden, kaikella todennäköisyydellä kelpuuttaisin miehen, joka on ominaisuuksiltaan mielestäni parempi ja minulle sopivampi kuin nykyinen. Ja hänen todellakin pitäisi olla hyvää isäainesta!
Perhedynamiikan muutokset..? Eikö perhedynamiikka muutu silloinkin joka kerta, kun perheeseen syntyy uusi lapsi? Ja uskon, että lapset sopeutuvat uuteen, mukavaan ja fiksuun "isänkorvikkeeseen" varsin hyvin kun sen ei tarvitse tapahtua yhdessä yössä. Jos perheestä on joka tapauksessa lähtenyt toinen osapuoli pois, miksi kahden aikuisen malli olisi jotenkin mahdottoman hankala tilanne lapsen kannalta? Uskoakseni isä- tai äitipuoli voi olla sen sukupuolen malli lapsille ja hyvin tärkeä ihminen siinä missä biologinen vanhempikin.
Ymmärrän tavallaan ap huolesi uusperheiden lasten elämästä, mutta kohdennat sen aivan väärin kaikkiin uusperheisiin. Ja en voi välttyä ajattelemasta, että tällaisessa kirjoituksessa on aina taustalla oma kateus tai vastaava kauna. Itse olen huolissani ydinperheistä, joissa on pahoja ongelmia vanhemmilla, sekä uusperheistä, joissa vanhemmat ovat kypsymättömiä, puoliso on ensimmäinen vastaantulija ja vaihtuu tasaiseen tahtiin. Tosin niissäkin perheissä lapsilla todennäköisesti olisi yhtä hankalat oltavat myös ennen eroamista ensimmäisestä puolisosta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen itse uusperheen äitipuoli ja minusta nämä asiat eivät ole noin mustavalkoisia. Uusperhe voi toimia tai olla toimimatta, ihan samalla tavalla kuin ydinperhekin. Ei kukaan voi asettaa itseään jumalasta seuraavaksi ja väittää että kaikki uusperheet voivat hyvin ja että ydinperheet olisivat mahtavia onneloita. Itse olen saanut isäpuolen murrosikäisenä ja isäpuoleni on nykyään lapsilleni kuin ukki, isäpuoleni on ollut minulle se oikea miehen malli kun taas isäni on lähinnä itsesäälissä rypevä tuurijuoppo. Itse taas koen oman lapsipuoleni läheiseksi, kuin omaksi.
Paljon riippuu mielestäni siitä, miten ja kuinka nopeasti uusi perhe kasataan. Kyllä minuakin kauhistuttaa se vauhti millä jotkut siirtyvät parisuhtesta toiseen a lapset vain seuraavat vanhempaa kun eivät muuta voi. Voisihan sitä käydä ne edellisen liiton epäonnistuneet asiat sun muut ensin rauhassa läpi ja vasta sitten miettiä uuden perheen kasaamista. Mutta tunnen kyllä muutaman muunkin uusperheen jossa kaikilla on asiat hyvin, edellisen liiton ongelmat on puitu rauhassa ennen uuteen suhteeseen ryhtymistä ja vanhemmat osaavat eronkin jälkeen toimia lapsen parhaaksi.
[quote author="Vierailija" time="04.01.2014 klo 12:00"]
Olen itse uusperheen äitipuoli ja minusta nämä asiat eivät ole noin mustavalkoisia. Uusperhe voi toimia tai olla toimimatta, ihan samalla tavalla kuin ydinperhekin. Ei kukaan voi asettaa itseään jumalasta seuraavaksi ja väittää että kaikki uusperheet voivat hyvin ja että ydinperheet olisivat mahtavia onneloita. Itse olen saanut isäpuolen murrosikäisenä ja isäpuoleni on nykyään lapsilleni kuin ukki, isäpuoleni on ollut minulle se oikea miehen malli kun taas isäni on lähinnä itsesäälissä rypevä tuurijuoppo. Itse taas koen oman lapsipuoleni läheiseksi, kuin omaksi.
Paljon riippuu mielestäni siitä, miten ja kuinka nopeasti uusi perhe kasataan. Kyllä minuakin kauhistuttaa se vauhti millä jotkut siirtyvät parisuhtesta toiseen a lapset vain seuraavat vanhempaa kun eivät muuta voi. Voisihan sitä käydä ne edellisen liiton epäonnistuneet asiat sun muut ensin rauhassa läpi ja vasta sitten miettiä uuden perheen kasaamista. Mutta tunnen kyllä muutaman muunkin uusperheen jossa kaikilla on asiat hyvin, edellisen liiton ongelmat on puitu rauhassa ennen uuteen suhteeseen ryhtymistä ja vanhemmat osaavat eronkin jälkeen toimia lapsen parhaaksi.
[/quote]
Siis piti sanomani että kukaan ei voi väittää että kaikki uusperheet voivat huonosti, ajatuskatkos.. :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="04.01.2014 klo 11:53"]
Mä en ymmärrä OLLENKAAN ap:n aloitusta.
Jos eroaisin lasteni isästä ja rakastuisin sen jälkeen toiseen ihmiseen, ja haluaisin jakaa elämäni ja viettää loppuelämäni hänen kanssaan, totta kai sen tekisin. Mutta tekisin sen mahdollisimman harkitusti ja lapsia asiaan hiljakseen totuttaen.
Millainen on se äiti, joka jättää omat tarpeensa aina lapset saatuaan taka-alalle ja petaa vain lapsilleen sellaista elämää, jonka kuvittelee olevan näille mielekkäintä? Varmaankin tosi onnellinen ja hyvä äiti?
Entä mikä on "laiha isänkorvike"? Jos eroaisin lasteni isästä ja löytäisin uuden, kaikella todennäköisyydellä kelpuuttaisin miehen, joka on ominaisuuksiltaan mielestäni parempi ja minulle sopivampi kuin nykyinen. Ja hänen todellakin pitäisi olla hyvää isäainesta!
Perhedynamiikan muutokset..? Eikö perhedynamiikka muutu silloinkin joka kerta, kun perheeseen syntyy uusi lapsi? Ja uskon, että lapset sopeutuvat uuteen, mukavaan ja fiksuun "isänkorvikkeeseen" varsin hyvin kun sen ei tarvitse tapahtua yhdessä yössä. Jos perheestä on joka tapauksessa lähtenyt toinen osapuoli pois, miksi kahden aikuisen malli olisi jotenkin mahdottoman hankala tilanne lapsen kannalta? Uskoakseni isä- tai äitipuoli voi olla sen sukupuolen malli lapsille ja hyvin tärkeä ihminen siinä missä biologinen vanhempikin.
Ymmärrän tavallaan ap huolesi uusperheiden lasten elämästä, mutta kohdennat sen aivan väärin kaikkiin uusperheisiin. Ja en voi välttyä ajattelemasta, että tällaisessa kirjoituksessa on aina taustalla oma kateus tai vastaava kauna. Itse olen huolissani ydinperheistä, joissa on pahoja ongelmia vanhemmilla, sekä uusperheistä, joissa vanhemmat ovat kypsymättömiä, puoliso on ensimmäinen vastaantulija ja vaihtuu tasaiseen tahtiin. Tosin niissäkin perheissä lapsilla todennäköisesti olisi yhtä hankalat oltavat myös ennen eroamista ensimmäisestä puolisosta.
[/quote]
Mielestäni lähestyt tätä kovin omanapaisesti niin kuin aikaa ennen lapsia. Tokihan silloinkin varmasti hankit parhaan mahdollisen miehen ja parhaan mahdollisen isän lapsillesi. Jotain meni mönkään ja tuli ero.
Miksi olet valmis vain oman rakastumisesi takia (ja miten kävikään edellisen kerran...) laittamaan lapset uudestaan saman läpi? Mistä voit olla varma, että tälläkään kerralla onnistut (ja tilastollisesti epäonnistut todennäköisemmin kuin ensimmäisellä kerralla)?
Ei kukaan kiellä sinua olemasta onnellinen. Miksi et ole onnellinen seurustelemalla miehen kanssa, yökyläilemällä, viettämällä lomia yhdessä? Miksi sen onnen täytyy olla kodin jakamista, uusia lapsia, rahan jakamista ja samalla sitten kaikesta näistä riitelemistä?
On totta, että osa uusperheistä on onnellisia ja parempia kuin ydinperheet ikinä. Mutta puhumme nyt todella pienestä määrästä. Suurimmassa osassa on isoja ongelmia ja ne päätyvät jossain vaiheessa eroon. Tapaan työssäni paljon eroperheiden lapsia, ja uusperheiden lasten kertomukset ovat ihan kamalia. Hirveintä on, kun vanhemmat eivät yhtään tajua, mistä on kyse, vaikka yrittäisi rautalangasta vääntää. Kaikki on vaan sen esimurkun hankalan luonteen syytä ja kaikki muut perheessä ovat onnellisia. Ei huomata tai ei tahdota huomata, miten vähän aikaa sille esimurkulle on, miten esimurkun tarpeet sivuutetaan jatkuvasti pienempien tarpeiden takia ja miten hankalaa sille lapselle on asua äidin valitseman ihmisen kanssa, kun ei kemiat vaan kerta kaikkiaan kohtaa.
Kaikissa uusperheissä ei käy näin, mutta miten uskallat ottaa riskin? Miksi lapsesi eivät riitä sinulle? Miksi seurustelu ei riitä sinulle? Miksi vielä haaveilet uudesta perheestä ja uusista lapsista? Pitääkö kaikkien mielihalujesi toteutua, vaikka samalla sivuutat lastesi mielihalut?
Minä ole uusperheessä kasvanut, minun vanhempani erosivat isän alkoholismin takia kun olin 2v. Isäpuolella oli myös yksi poika kun menivät äitini kanssa yhteen kun olin n. 5v. Äitini ja isäpuoleni saivat 3 yhteistä lasta, ja ovat yhdessä edelleen, olleet jo yli 30 vuotta.
Minä olin nuorena myös tyhmä ja menin yhteen juopon kanssa, sain hänen kanssaan yhden lapsen, ja 8 vuoden yhdessäolon jälkeen lähdin lapsen kanssa. 26 vuotiaana löysin aviomieheni, minullla oli 6 vuotias lapsi, miehellä ei ollut lapsia ollenkaan, kyllä minä halusin suoda miehelleni myös oman lapsen, siihen meni 8 vuotta ennenkuin se toteutui. Ei minun lapseni ole siitä kärsinyt että sai isäpuolen, eikä siitä että sai pikkusisarukset.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On tosiaan vaikea ymmärtää ap:n ajatuksenjuoksua. Eiköhän jokainen omassa tilanteessaan harkitse, mikä on parasta. Miksi juuri 2 lasta olisi riittävä kaikille? Minulla on 1 lapsi, joten ap:kin suo minulle uusperheen, mutta itse en näe mikä siinä niin iso ero olisi, jos minulla olisi toinenkin lapsi. Puolisolla ei ole vielä yhtään ja hänkin haluaa lapsia. Lapsi tulee hyvin toimeen puolisoni kanssa enkä näe mitään syytä, miksei perheeseemme sopisi lisääkin lapsia. Mikä ihme oletus tuo on, että lapset eivät haluaisi uusperhettä ja se on heille todennäköisesti huono juttu? Joillain toimii paremmin ja joillain huonommin, se on selvä, mutta miksi odottaa sitä pahinta?
Aikuisen on ajateltava myös itseään ja omaa hyvinvointiaan, enkä ymmärrä miksi se olisi ristiriidassa lasten hyvinvoinnin kanssa (huonosti voiva vanhempi ei ole hyväksi lapsille). Jos yksinhuoltaja löytää ihanan ihmisen, joka on valmis liittymään osaksi perhettä ja sitä kautta helpottamaan yh:n arkeakin niin on ihan luvallista ja suotavaa toivoa hyvää perhe-elämää eikä lapsille kärsimyksiä.
Mitä se teitä nyppii, jos toiset tekevät elämässään erilaisia valintoja kuin itse tekisitte?
Voi jeesus! Ei voi muuta sanoa. Nyt ois hyvä aika heittää peliin jotain tutkimusta uusperheissä asuvien lasten pahoinvoinnista. Mutu ei riitä. Jos lapsista ei huolehdita, syy on kyllä jossain muussa kuin perhemuodossa. Jos vanhemmille lapsille ei riitä aikaa, niin edelleenkään syy ei ole siinä että ollaan uusperheellisiä, vaan jossain muussa.
Minä väitän, että ne jotka hyppivät surutta ja lapsistaan välittämättä suhteesta toiseen ja tekevät lapsia jokaisen kumppanin kanssa, ovat se häviävän pieni osa perhe-elämää viettävistä.
Mulla oli 3 valmista lasta kun tapadin nyk mieheni, hanella ei yhtaan. Olisin ollut aika itsekas jos olisin kieltanyt hanelta bio-isyyden! Yksi yhteinen saatiin, onneksi. Lahes 18 vuotta ollaan eletty onnellisena perheena.
[quote author="Vierailija" time="04.01.2014 klo 11:20"]
Hienoa, että lapsillasi mielestäsi sujuu hienosti. Tähän on vähän vaikea ottaa kantaa, kun en lapsiasi enkä perhettäsi tunne, mutta vaikuttaa siltä, että kaikki sujuu teidän perheessänne hienosti, jos uusi mies vain jaksaa edelleen olla kiinnostunut lapsistasi vauvan synnyttyä, jos hän edelleen viitsii jakaa rahakukkaraonsa ei-biologisten lapsien kanssa ja jos hän edelleen haluaa olla tasapuolinen biologisten ja ei-biologisten lasten välillä.
Riskinhän olet jo ottanut, kun olet muuttanut yhteen tämän miehen kanssa ja näin pakottanut lapsesi elämään arkea tämän miehen kanssa. Se, että sujuu näin hyvin, on ollut riski, jonka olet ottanut. Koska riski kannatti, niin kuin esitit, olet valmis ottamaan seuraavan riskin. Lastesi kustannuksella. Tämän riskin ymmärrän paremmin. On aika huumaavaa huomata, että oma riskipeli on kannattanut ja niin kuin uhkapelissä aina, nälkä kasvaa syödessä. Miksi tähän onneen ei mahtuisi uusi vauva, ehkä kaksikin? Rahaa on, aikaa on, mies on täydellinen. Mikäs tässä...
Olisi mielenkiintoista jutella lastesi kanssa ja oikeasti tietää, onko onni todellista vai vain heijastusta äidin tunteista? Onko oikeasti mielekkäämpää asua viikko yhdessä kodissa ja viikko yhdessä kodissa, onko isäpuoli se rakkaampi aikuinen (niin kuin rivien välistä esitit), ja olisiko uuden vauvan tulo niin iso ja ihana juttu oikeasti, että isän luona asumisesta luovuttaisiin tämän takia? Toki asia voi olla juuri näin kun esitit, vaikuttaa siltä, että riskipeli teidän perheessänne kannatti ja kuulutte niihin harvinaisiin 1/3 uusperheistä, jotka eivät eroa. Toki se varsinainen tulikoe, uusi vauva ja murrosikäiset lapset, on vielä kokematta, mutta näillä onnistumisprosenteilla se riskinotto lasten onnen suhteen kannattaa. Koko onnihan teillä perustuu siihen, että se uusi mies jaksaa kannatella teidän perhettänne.
On mielenkiintoista, että monet uusperheen perustaneet siis vähättelevät riskiä ja luottavat, että se uusi aikuinen jaksaa olla superihminen. Kannattaa varmaan ainakin pitää todella kuin kukkaa kämmenellä, kun yhden ihmisen panos on noin suuri.
Ap
[/quote]
Ei isä puoli varmastikaan ole rakkaampi, en hetkeäkään niin ajattele. Kun se isä kuitenkin on jotenkuten kunnollinen ihminen, niin tietysti omat vanhemmat ovat ne rakkaimmat, vioistaan huolimatta. Sen vuoksi suostuinkin vuoroviikkoasumiseen aikanaan, sillä minusta läheisen suhteen ylläpitäminen molempiin vanhempiin on tärkeää. Minun nähdäkseni lapset ovat niin onnellisia kuin eroperheen lapset yleensä voivat olla. Ei mikään asumismuoto ole täydellinen, on vain valittava pienin paha.
Jos joskus saamme vauvan, isän luona asumisesta en halua luopua sen vuoksi että tämä perhe ja uusi puolisoni korvaisi isän, vaan sen vuoksi että isompien lasten ja uuden vauvan sisarussuhde pääsisi muodostumaan normaalisti. Lisäksi käytännönkin kannalta on järkevää että alakouluikäiset lapset viettävät enemmän aikaansa täällä jos minä olen päivät kotona vauvan kanssa. Ja miksi vauva? Minä en välttämättä lisää lapsia enää tarvitsisi, mutta miehelläni ei ole biologisia lapsia. Minusta hänelläkin on niihin oikeus ja pidän kyllä ajatuksesta, että meillä on suuri perhe (sitten lapsia olisi neljä). En siis vastustakaan ajatusta :)
Tuo viittaus rahakukkaroon oli ikävä, uusi puolisoni ei todellakaan elätä lapsiani, mutta yhdessä olemme pystyneet hankkimaan talon. Kahden työssäkäyvän tulot riittävät enempään kuin yhden. Minä vastaan pääsääntöisesti lasten kuluista, ruokakulut ehkä menevät puoliksi. Jäi kommentistasi vain mielikuva että olisin vain halunnut elättäjän lapsilleni.
Ei arki ole mitenkään auvoista ja vailla haasteita, uusperheessä on aina omat kompastuskivensä. Mutta en vain ymmärrä miksi uusperhe teilataan niin jyrkästi, ja siksi halusin tuoda esiin että paljon hyviäkin puolia on.
Hirveintä on, kun vanhemmat eivät yhtään tajua, mistä on kyse, vaikka yrittäisi rautalangasta vääntää. Kaikki on vaan sen esimurkun hankalan luonteen syytä ja kaikki muut perheessä ovat onnellisia
Juuri näin.
Ja nämä uusperheitä pykäävät ihmiset eivät välitä yhtään siitä mitä tekevät lapsilleen, oman kokemukseni mukaan kyse on vaan heidän tarpeistaan, heidän haluistaan, edellisen liiton lapsen voivat pärjätä, jos pärjäävät, ihan sama, kunhan nämä uusperheilijät ovat tyytyväisiä.
Kyse on näkemyseroista, joillekin lapset ovat tärkeämpiä kuin toisille, sen takia näkemykset eivät kohtaa, uusperheilijät ovat itsekkäitä, itsekeskeisiä vanhempia - lapset etusijalle laittavat vanhemmat (ne jotka eivät lähde mukaan uusperheilyyn) eivät sen takia ymmärrä minkä takia jotkut tekevät tuollaista lapsilleen.
Kate winslet sanoi hyvin uudessa haastattelussaan, ettei kenelläkään ole oikeutta arvostella keneen hän rakastuu (häntähän on paljon arvosteltu viime aikoina mediassa, koska hänellä on menossa jo kolmas lapsi kolmannen miehen kanssa)... eli kyse on vain itsekkyydestä, ja omaan napaan tuijottamisesta.
Arvostelijat miettivät asiaa lasten kannalta, ja uusperheilijät miettivät vaan omaa kantaansa, lasten hyvinvointi tulee jossain perässä.
[quote author="Vierailija" time="04.01.2014 klo 16:50"]
[quote author="Vierailija" time="04.01.2014 klo 16:48"]
Olen ymmärtänyt, että uusperheellä on paremmat lähtökohdat onnistua, jos vain naisella on entuudestaan lapsia. Onko kukaan kuullut samaa? Pohjaa tälle?
[/quote]
Mä olen kirjoittanut tähän ketjuun ja moneen muuhun että meillä menee hyvin. Miehellä oli entuudestaan 1 lapsi ja oli siis yh kun tavattiin. Yhdessä ollaan oltu kohta reilu 15v ja yhteisiäkin on saatu 2.
[/quote]
Jokainen uusperhe on tietysti oma tapauksensa, mutta lapseton mies uusperheeseen liittyessään on tietysti vapaampi toimimaan omien tarpeidensa pohjalta kun ei ole omia lapsia mitä pitäisi ottaa huomioon sekä tietysti vapaa elatusmaksuista mikä tuo lisää taloudellista liikkumavaraa. Eli lähtökohtaisesti ehkä parempi onnistumisen mahdollisuus, mutta kuten sanoin - jokainen tapaus on omansa.
Alue: Aihe vapaa
Minäkään en ymmärrä sitä, että lapsia tehdään usean miehen kanssa, etenkin jos lapsia on jo useampi aikaisemmasta liitosta. Miksei voi keskittyä olemassa oleviin lapsiin? Uusperheet myös hajoavat aika usein, ja silloin yksi vanhempi saattaa jäädä kaikkien lastensa ainoaksi lähihuoltajaksi. Kannattaisi mitoittaa lapsimäärä niin, että jaksaa lasten kanssa yksinkin taloudellisesti ja henkisesti. Muuten seurauksena on näitä eksyksissä olevia nuoria sirpaleisella kotitaustalla.