Lue keskustelun säännöt.
Kysymys markkina-arvomiehille: ymmärrän teorian pointin. Mitä nyt olisi tarkoitus tapahtua?
Tähän ketjuun olisi kiva saada vastauksia siihen, mitä on tarkoitus tapahtua, kun nainen ymmärtää, että toiset ovat suositumpia kuin toiset (minkä tosin ihmiset oppivat keskimäärin jo lapsina, mutta ei mennä siihen).
Mikä asia konkreettisesti muuttuu, kun naiset ovat samassa ymmärryksessä kanssanne siitä, että osa miehistä on toisia suositumpia?
Lisäksi olisi kiintoisaa kuulla, kumpi on totta seuraavista, molempia on nähty samoissa keskusteluissa:
A) Naisista 90% on miesten 10% perässä. Naiset jäävät vasten tahtoaan sinkuiksi, koska luulevat, että sänkyyn halukas komistus haluaisi myös parisuhteen.
B) Nainen saa parisuhteen lähes koska vain haluaa.
Lisäksi toivon tarkennusta sanaan "nainen": tarkoittaako tämä kaikkia aikuisia naisia, vai esimerkiksi jotakin tiettyä osaa naisista, kuten nuoria naisia? Jos ei ole tarkoitus puhua keski-ikäisistä tai vanhoista naisista vaan nuorista, miksi ei puhuta "nuorista naisista"?
Innolla odotan vastauksia.
Kommentit (2682)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Don Juan kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Don Juan kirjoitti:
"Kysymys markkina-arvomiehille: ymmärrän teorian pointin. Mitä nyt olisi tarkoitus tapahtua?"
Ei mitään. Luulen että suurin osa miehistä vain haluaa että naiset myöntävät tämän.
Että toiset ovat suositumpia (halutumpia) kuin toiset? Olen tiennyt sen lapsesta saakka.
Minulle tämä tuli käytännön tasolla shokkina. Luulin vielä teini-iässä että romanttinen pariutuminen tapahtuu kuten elokuvissa ja telkkarisarjoissa jossa "sankari" (joka ehkä on nörtti) saa lopulta sen kauniin naisen rinnalleen leffan lopussa. Suurin osa näkevät itsensä oman elämänsä sankarina, ja jos sitä kaunista naista ei "automaattisesti" ole siinä rinnalla edes jossain vaiheessa elämää niin se on ainakin alussa melkoinen shokki. Jotkut miehet eivät pääse tästä koskaan yli. Ehkä naisen versio tästä on vanheneminen ja sen tuoma efekti omaan seksuaaliseen vetovoimaan. Ehkä pointtini on enemmänkin se että vartumme helposti tietyssä kuplassa ja kun se puhkeaa jossain vaiheessa niin jäljelle ehkä jää vain tyhjä kuori. Toivoisin enemmän empatiaa, ymmärrystä ja rakkautta toisiamme kohtaan. Peräänkuulutan kuitenkin että asioita täytyy pystyä analysoimaan evoluutiobiologian ja psykologian kautta.
Toki, kyllä minäkin ymmärsin näitä sosiaalisen statuksen taso-eroja jo ala-asteella - mutta koska olin itse suosittu niin se ei tuntunut niin pahalta ja brutaalilta.
Mielenkiintoinen tunnustus, kiitos avoimuudesta. Palstalla usein herjataan naisia "Disney-kuvitelmissa" ja "Harlekiini-maailmassa" elämisestä, mutta taitaa olla yleisempää, että miehille tulee todellisuus yllätyksenä. Johtuisiko se siitä, että naisille opetetaan tytöistä alkaen, että me emme ole riittävän hyviä tällaisenaan vaan aina pitää muuttaa vartaloaan, hiuksiaan, kasvattaa kynsiä, meikata, pukeutua, miellyttää ulkonäöllä ympäristöä. Kun näin aikuisena naisena katsoo naistenlehtimaailmaa, niin sehän on ihan järkyttävä! Ja alkaa ilmeisesti jo teini- ellei peräti esiteini-iässä Demin kaltaisten lehtien ja sivustojen kautta.
Kokevatko nuoret pojat mitään vastaavaa? Että yhteiskunta/tytöt/muut pojat vaatisivat jatkuvaa oman ulkonäön muokkaamista tullakseen hyväksytyksi?
Mikäs on vakiovastaus näissä tasoteoria-ketjuissa?
Yksinäinen mies: kehitä itseäsi niin saatat joskus kelvata jollekin.
Samalla toki vittuillaan huonosta itsetunnosta.
eli mitäpä luulet kokevatko miehet tai pojat vastaavaa?
Mitä muuta ajattelit asialle olevan tehtävissä?
Jos ongelmana on yksinäisyys, kannattaisi varmaan joskus aloittaa ketju miesten kokemasta yksinäisyydestä. Sellainen, jossa nainen nähdään ihmisenä, ei vain reikänä, ja jossa ei mainita pihaustakaan mistään tasoteorioista, etteivät bordellihullut ja maailmanlopunmaalailijat aktivoidu. Muuten tämä tulee olemaan tätä samaa hyödytöntä jauhamista jatkossakin. Monelle tämä on viihdettä, sille yksinäiselle ehkä ei.
Miesten kokemasta yksinäisyydestä ei sovi puhua.
Se on välittömästi ulìnaa ja naiset uhriutuvat kuten tässäkin ketjussa, ihan ilman että kukaan puhuu tasoista mitään.
fakta on että on miehiä jotka eivät kelpaa naisille.
Omaa syytä? Tietysti. Ruminkin palovammapotilas saa naisen kun on tarpeeksi rahaa ja pitää positiivisen asenteen tähän ihanaan elämään. Ei ehkä sinua, mutta jonku. Siinä voi ainakin uskotella itselleen että nainen rakastaa häntä ihan vain omana itsenään.
Itse lähtisin kuitenkin siitä, että lopetettaisiin sellaiset "jokaiselle on joku jossain " paskanpuhuminen ja kerrottaisiin rehellisesti että ilman kovaa työtä miehet eivät tule kelpaamaan naisille. Lähde: avioeroluvut. On päästy parisuhteeseen mutta miespä ei täytä naisen vaatimuksia joten nainen hakee eroa.
Mitä useampi mies sisäistää tämän jo siellä peruskoulussa, sitä onnellisempia naiset ovat koska sitten parisuhdemarkkinoille tulisi vain miehiä joilla on motivaatiota olla kuin koira, ja täyttää emäntänsä kaikki toiveet ripeästi ja kyselemättä.
Loput miehet sitten voivat kulkea omia teitään, valaistuneena etteivät he nyt varsinaisesti naista tervitse onnelliseen elämään. Eikö tuossa olisi win-win? Tuohan on jo naisilla tilanne. Joku kutsuu sitä voimaantumiseksi?
Tämä on nyt sitä samaa jankutusta ilman totuuspohjaa. Positiivista edistystä on että annoit kuvitteelliselle palovammapotilaalle positiivisen elämän asenteen eli luonteenpiirteen joka usein on niillä suositummilla ihmisillä.
Tarkenna mikä on ilman totuuspohjaa?
- Miehen yksinäisyys on miehen omaa syytä
- naisen saa varmemmin jos tekee asian eteen kovasti työtä?
- jos ei muuten niin rahan avulla, jostain
- avioliitto vaatii työtä myös sen jälkeen kun ollaan sanottu "tahdon"
- asiasta tulisi kommukoida miehille jo nuoresta alkaen etteivät he kuvittele että perisuhde on naisen vastuulla?
- jos ylläolevat eivät sovi miehelle, hänen kannattaa totutella ajatukseen yksin olemisesta?
- mies voi olla onnellinen ilman naista, siinä missä nainen ilman miestä?
Näin ilmaisemalla asiasi saat parempia vastauksia.
Ainoa tämän uuden viestin kohdista olen eri mieltä tuosta rahasta, jos kokee yksinäisyyttä se ei katoa sillä että vieressä on maksettua seuraa.
Miksi olet sitä mieltä että näistä pitäisi kommunikoida vain miehille? Naisissa on myös yksinäisiä joiden saattaa olla hankala hyväksyä asia tilaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Don Juan kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Don Juan kirjoitti:
"Kysymys markkina-arvomiehille: ymmärrän teorian pointin. Mitä nyt olisi tarkoitus tapahtua?"
Ei mitään. Luulen että suurin osa miehistä vain haluaa että naiset myöntävät tämän.
Että toiset ovat suositumpia (halutumpia) kuin toiset? Olen tiennyt sen lapsesta saakka.
Minulle tämä tuli käytännön tasolla shokkina. Luulin vielä teini-iässä että romanttinen pariutuminen tapahtuu kuten elokuvissa ja telkkarisarjoissa jossa "sankari" (joka ehkä on nörtti) saa lopulta sen kauniin naisen rinnalleen leffan lopussa. Suurin osa näkevät itsensä oman elämänsä sankarina, ja jos sitä kaunista naista ei "automaattisesti" ole siinä rinnalla edes jossain vaiheessa elämää niin se on ainakin alussa melkoinen shokki. Jotkut miehet eivät pääse tästä koskaan yli. Ehkä naisen versio tästä on vanheneminen ja sen tuoma efekti omaan seksuaaliseen vetovoimaan. Ehkä pointtini on enemmänkin se että vartumme helposti tietyssä kuplassa ja kun se puhkeaa jossain vaiheessa niin jäljelle ehkä jää vain tyhjä kuori. Toivoisin enemmän empatiaa, ymmärrystä ja rakkautta toisiamme kohtaan. Peräänkuulutan kuitenkin että asioita täytyy pystyä analysoimaan evoluutiobiologian ja psykologian kautta.
Toki, kyllä minäkin ymmärsin näitä sosiaalisen statuksen taso-eroja jo ala-asteella - mutta koska olin itse suosittu niin se ei tuntunut niin pahalta ja brutaalilta.
Mielenkiintoinen tunnustus, kiitos avoimuudesta. Palstalla usein herjataan naisia "Disney-kuvitelmissa" ja "Harlekiini-maailmassa" elämisestä, mutta taitaa olla yleisempää, että miehille tulee todellisuus yllätyksenä. Johtuisiko se siitä, että naisille opetetaan tytöistä alkaen, että me emme ole riittävän hyviä tällaisenaan vaan aina pitää muuttaa vartaloaan, hiuksiaan, kasvattaa kynsiä, meikata, pukeutua, miellyttää ulkonäöllä ympäristöä. Kun näin aikuisena naisena katsoo naistenlehtimaailmaa, niin sehän on ihan järkyttävä! Ja alkaa ilmeisesti jo teini- ellei peräti esiteini-iässä Demin kaltaisten lehtien ja sivustojen kautta.
Kokevatko nuoret pojat mitään vastaavaa? Että yhteiskunta/tytöt/muut pojat vaatisivat jatkuvaa oman ulkonäön muokkaamista tullakseen hyväksytyksi?
Mikäs on vakiovastaus näissä tasoteoria-ketjuissa?
Yksinäinen mies: kehitä itseäsi niin saatat joskus kelvata jollekin.
Samalla toki vittuillaan huonosta itsetunnosta.
eli mitäpä luulet kokevatko miehet tai pojat vastaavaa?
Mitä muuta ajattelit asialle olevan tehtävissä?
Jos ongelmana on yksinäisyys, kannattaisi varmaan joskus aloittaa ketju miesten kokemasta yksinäisyydestä. Sellainen, jossa nainen nähdään ihmisenä, ei vain reikänä, ja jossa ei mainita pihaustakaan mistään tasoteorioista, etteivät bordellihullut ja maailmanlopunmaalailijat aktivoidu. Muuten tämä tulee olemaan tätä samaa hyödytöntä jauhamista jatkossakin. Monelle tämä on viihdettä, sille yksinäiselle ehkä ei.
Miesten kokemasta yksinäisyydestä ei sovi puhua.
Se on välittömästi ulìnaa ja naiset uhriutuvat kuten tässäkin ketjussa, ihan ilman että kukaan puhuu tasoista mitään.
fakta on että on miehiä jotka eivät kelpaa naisille.
Omaa syytä? Tietysti. Ruminkin palovammapotilas saa naisen kun on tarpeeksi rahaa ja pitää positiivisen asenteen tähän ihanaan elämään. Ei ehkä sinua, mutta jonku. Siinä voi ainakin uskotella itselleen että nainen rakastaa häntä ihan vain omana itsenään.
Itse lähtisin kuitenkin siitä, että lopetettaisiin sellaiset "jokaiselle on joku jossain " paskanpuhuminen ja kerrottaisiin rehellisesti että ilman kovaa työtä miehet eivät tule kelpaamaan naisille. Lähde: avioeroluvut. On päästy parisuhteeseen mutta miespä ei täytä naisen vaatimuksia joten nainen hakee eroa.
Mitä useampi mies sisäistää tämän jo siellä peruskoulussa, sitä onnellisempia naiset ovat koska sitten parisuhdemarkkinoille tulisi vain miehiä joilla on motivaatiota olla kuin koira, ja täyttää emäntänsä kaikki toiveet ripeästi ja kyselemättä.
Loput miehet sitten voivat kulkea omia teitään, valaistuneena etteivät he nyt varsinaisesti naista tervitse onnelliseen elämään. Eikö tuossa olisi win-win? Tuohan on jo naisilla tilanne. Joku kutsuu sitä voimaantumiseksi?
Avioerojen syiden kärkikastia vuodesta toiseen ovat uskottomuus, alkoholi ja (henkinen/fyysinen) väkivalta, jossakin järjestyksessä. Itsekin kerran eronneena voin kertoa, että siihen ei kukaan lähde kevyin perustein. Avioero ei ole kivaa, kevyttä eikä edes halpaa. Sittemmin on kokemusta onnellisesta avioliitosta, ja nähdäkseni sen salaisuus on molemminpuolisen kunnioituksen (ilman sitä muu on turhaa) lisäksi vastavuoroisuus. Vain toinen ei anna ja vain toinen ei ota. Ei kyse ole vain toisen toiveiden täyttämisestä.
Ihmiskuvasi on kovin surullinen, ja todella uskon, että itsetunnon kehittäminen (se löytyy sisältä, ei ulkoa) voisi muuttaa sitä parempaan suuntaan. Siihen saakka kannattaa unohtaa parisuhdekuviot ja keskittyä niihin omiin teihin...joka tapauksessa, siltä varalta, että meillä on vain tämä yksi, ainutkertainen elämä.
Helpottaako jos kerron etten puhu itsestäni. Olen muuten myös naimisissa.
Suosittelen omia teitä kaikille miehille jotka eivät ole valmiita tekemään töitä liittonsa eteen. Töihin tosiaan kuuluu sekin, ettei vain juo viinaa kavereiden kanssa ja kotiin tullessa hakkaa vaimoaan.
Miten helpottaa? Olen hämmentynyt, ei tässä ole mitään vaikeaa. Keskustelija on vaihtunut välissä. Tosin jos kykenet noin hyvin samaistumaan useamman yksinäisen miehen mielenmaisemaan, kannattaa varmaan tuoda näissä ketjuissa esille se, että tasoteoriasta jankkaus aihevapaalla on hedelmätön lähtökohta, jos tavoitteena on saada yksinäisten miesten ääni kuuluviin, tai sympatiaa heille. Ratkaisujahan ei tosiaan ole muita kuin itsensä kehittäminen tai tilanteeseen sopeutuminen. Noista omista teistä ollaan koko ajan oltu samaa mieltä, ehdottomasti suositeltavaa kaikille. Ihan liian moni märehtii sitä, mitä muut mahdollisesti ajattelevat, mutta ymmärrän sen kuuluvan nuoruuden epävarmuuteen. Siitä on kuitenkin mentävä eteenpäin jossain kohtaa.
Jos on tarve analysoida parisuhdetilannettani ja näkemystäni ihmisistä niin jotenkin on mennyt ihon alle. Vai käyttekö aina henkilöön kiinni?
En tietääkseni ole keskustellut parisuhdetilanteestasi, viestit tuosta "Mitä muuta ajattelit" eteenpäin ovat minun. Siinä taas ei ole mitään analysoitavaa, että näkemyksesi ihmisistä siinä muodossa, kuin olet tässä sitaattiketjussa tuonut esiin, on varsin kyyninen. Se(kin) on toteamus. Ei sille tarvitse tehdä mitään, jos olet tyytyväinen siihen. Jos et, itseään voi muuttaa, muita ei.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Don Juan kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Don Juan kirjoitti:
"Kysymys markkina-arvomiehille: ymmärrän teorian pointin. Mitä nyt olisi tarkoitus tapahtua?"
Ei mitään. Luulen että suurin osa miehistä vain haluaa että naiset myöntävät tämän.
Että toiset ovat suositumpia (halutumpia) kuin toiset? Olen tiennyt sen lapsesta saakka.
Minulle tämä tuli käytännön tasolla shokkina. Luulin vielä teini-iässä että romanttinen pariutuminen tapahtuu kuten elokuvissa ja telkkarisarjoissa jossa "sankari" (joka ehkä on nörtti) saa lopulta sen kauniin naisen rinnalleen leffan lopussa. Suurin osa näkevät itsensä oman elämänsä sankarina, ja jos sitä kaunista naista ei "automaattisesti" ole siinä rinnalla edes jossain vaiheessa elämää niin se on ainakin alussa melkoinen shokki. Jotkut miehet eivät pääse tästä koskaan yli. Ehkä naisen versio tästä on vanheneminen ja sen tuoma efekti omaan seksuaaliseen vetovoimaan. Ehkä pointtini on enemmänkin se että vartumme helposti tietyssä kuplassa ja kun se puhkeaa jossain vaiheessa niin jäljelle ehkä jää vain tyhjä kuori. Toivoisin enemmän empatiaa, ymmärrystä ja rakkautta toisiamme kohtaan. Peräänkuulutan kuitenkin että asioita täytyy pystyä analysoimaan evoluutiobiologian ja psykologian kautta.
Toki, kyllä minäkin ymmärsin näitä sosiaalisen statuksen taso-eroja jo ala-asteella - mutta koska olin itse suosittu niin se ei tuntunut niin pahalta ja brutaalilta.
Mielenkiintoinen tunnustus, kiitos avoimuudesta. Palstalla usein herjataan naisia "Disney-kuvitelmissa" ja "Harlekiini-maailmassa" elämisestä, mutta taitaa olla yleisempää, että miehille tulee todellisuus yllätyksenä. Johtuisiko se siitä, että naisille opetetaan tytöistä alkaen, että me emme ole riittävän hyviä tällaisenaan vaan aina pitää muuttaa vartaloaan, hiuksiaan, kasvattaa kynsiä, meikata, pukeutua, miellyttää ulkonäöllä ympäristöä. Kun näin aikuisena naisena katsoo naistenlehtimaailmaa, niin sehän on ihan järkyttävä! Ja alkaa ilmeisesti jo teini- ellei peräti esiteini-iässä Demin kaltaisten lehtien ja sivustojen kautta.
Kokevatko nuoret pojat mitään vastaavaa? Että yhteiskunta/tytöt/muut pojat vaatisivat jatkuvaa oman ulkonäön muokkaamista tullakseen hyväksytyksi?
Mikäs on vakiovastaus näissä tasoteoria-ketjuissa?
Yksinäinen mies: kehitä itseäsi niin saatat joskus kelvata jollekin.
Samalla toki vittuillaan huonosta itsetunnosta.
eli mitäpä luulet kokevatko miehet tai pojat vastaavaa?
Mitä muuta ajattelit asialle olevan tehtävissä?
Jos ongelmana on yksinäisyys, kannattaisi varmaan joskus aloittaa ketju miesten kokemasta yksinäisyydestä. Sellainen, jossa nainen nähdään ihmisenä, ei vain reikänä, ja jossa ei mainita pihaustakaan mistään tasoteorioista, etteivät bordellihullut ja maailmanlopunmaalailijat aktivoidu. Muuten tämä tulee olemaan tätä samaa hyödytöntä jauhamista jatkossakin. Monelle tämä on viihdettä, sille yksinäiselle ehkä ei.
Miesten kokemasta yksinäisyydestä ei sovi puhua.
Se on välittömästi ulìnaa ja naiset uhriutuvat kuten tässäkin ketjussa, ihan ilman että kukaan puhuu tasoista mitään.
fakta on että on miehiä jotka eivät kelpaa naisille.
Omaa syytä? Tietysti. Ruminkin palovammapotilas saa naisen kun on tarpeeksi rahaa ja pitää positiivisen asenteen tähän ihanaan elämään. Ei ehkä sinua, mutta jonku. Siinä voi ainakin uskotella itselleen että nainen rakastaa häntä ihan vain omana itsenään.
Itse lähtisin kuitenkin siitä, että lopetettaisiin sellaiset "jokaiselle on joku jossain " paskanpuhuminen ja kerrottaisiin rehellisesti että ilman kovaa työtä miehet eivät tule kelpaamaan naisille. Lähde: avioeroluvut. On päästy parisuhteeseen mutta miespä ei täytä naisen vaatimuksia joten nainen hakee eroa.
Mitä useampi mies sisäistää tämän jo siellä peruskoulussa, sitä onnellisempia naiset ovat koska sitten parisuhdemarkkinoille tulisi vain miehiä joilla on motivaatiota olla kuin koira, ja täyttää emäntänsä kaikki toiveet ripeästi ja kyselemättä.
Loput miehet sitten voivat kulkea omia teitään, valaistuneena etteivät he nyt varsinaisesti naista tervitse onnelliseen elämään. Eikö tuossa olisi win-win? Tuohan on jo naisilla tilanne. Joku kutsuu sitä voimaantumiseksi?
Useimmat avioerot käsittääkseni johtuvat siitä, että miehet eivät tee työtä avioliitossa. Se, että pääsee parisuhteeseen kun ei ole niinkään merkityksellistä, vaan se, miten siellä suhteessa on. Jos siellä suhteessa lyö elämän lekkeriksi, jättää väliin kotityöt, romantiikan, perhen arkeen osallistumisen, niin aika tarpeeton sellainen mies on. Paremmin ehkä pärjää, jos sen heivaa ulos. Naiset kun arvioivat sitä parisudetta ihan päiväkohtaisesti. Se, että kerran on sanottu tahdon ei riitä, vaan naisen täytyy tuntea voivansa sanoa tahdon ihan jokaisena päivänä.
Niinhän minä tuossa kerronkin. Kovaa työtä.
Ehkä se pitäisi saada myös nuorten miesten päähän? Voivat itse tosiaan päätellä onko työ sen arvoista.
Toimiva suhde vaatii työtä molemmilta.
Tietysti, sehän on selvää.
Naiset tuntuvat tietävän asian paremmin. Miksi näin?
Hyvä kysymys.
Mä en tiedä millaisia on miesten väliset ystävyyssuhteet, mutta esimerkiksi omien kavereiden kanssa autetaan toisiamme, kommunikoidaan ja jutellaan asioista toisinaan tosi syvällisestikin ja tuetaan toisiamme. Ehkä se tulee sieltä, tytöt oppii vastavuoroisen ihmissuhteen mallin jo nuoresta?
Mutta, mulla on hyviä ystäviä molemmista sukupuolista ja kaikki kaverit on sellasia, että eivät ole pelkästään ottajapuolella. Samat kaverit on myös hyviä vanhempia ja tuntuvat olevan onnellisissa parisuhteissa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Don Juan kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Don Juan kirjoitti:
"Kysymys markkina-arvomiehille: ymmärrän teorian pointin. Mitä nyt olisi tarkoitus tapahtua?"
Ei mitään. Luulen että suurin osa miehistä vain haluaa että naiset myöntävät tämän.
Että toiset ovat suositumpia (halutumpia) kuin toiset? Olen tiennyt sen lapsesta saakka.
Minulle tämä tuli käytännön tasolla shokkina. Luulin vielä teini-iässä että romanttinen pariutuminen tapahtuu kuten elokuvissa ja telkkarisarjoissa jossa "sankari" (joka ehkä on nörtti) saa lopulta sen kauniin naisen rinnalleen leffan lopussa. Suurin osa näkevät itsensä oman elämänsä sankarina, ja jos sitä kaunista naista ei "automaattisesti" ole siinä rinnalla edes jossain vaiheessa elämää niin se on ainakin alussa melkoinen shokki. Jotkut miehet eivät pääse tästä koskaan yli. Ehkä naisen versio tästä on vanheneminen ja sen tuoma efekti omaan seksuaaliseen vetovoimaan. Ehkä pointtini on enemmänkin se että vartumme helposti tietyssä kuplassa ja kun se puhkeaa jossain vaiheessa niin jäljelle ehkä jää vain tyhjä kuori. Toivoisin enemmän empatiaa, ymmärrystä ja rakkautta toisiamme kohtaan. Peräänkuulutan kuitenkin että asioita täytyy pystyä analysoimaan evoluutiobiologian ja psykologian kautta.
Toki, kyllä minäkin ymmärsin näitä sosiaalisen statuksen taso-eroja jo ala-asteella - mutta koska olin itse suosittu niin se ei tuntunut niin pahalta ja brutaalilta.
Mielenkiintoinen tunnustus, kiitos avoimuudesta. Palstalla usein herjataan naisia "Disney-kuvitelmissa" ja "Harlekiini-maailmassa" elämisestä, mutta taitaa olla yleisempää, että miehille tulee todellisuus yllätyksenä. Johtuisiko se siitä, että naisille opetetaan tytöistä alkaen, että me emme ole riittävän hyviä tällaisenaan vaan aina pitää muuttaa vartaloaan, hiuksiaan, kasvattaa kynsiä, meikata, pukeutua, miellyttää ulkonäöllä ympäristöä. Kun näin aikuisena naisena katsoo naistenlehtimaailmaa, niin sehän on ihan järkyttävä! Ja alkaa ilmeisesti jo teini- ellei peräti esiteini-iässä Demin kaltaisten lehtien ja sivustojen kautta.
Kokevatko nuoret pojat mitään vastaavaa? Että yhteiskunta/tytöt/muut pojat vaatisivat jatkuvaa oman ulkonäön muokkaamista tullakseen hyväksytyksi?
Mikäs on vakiovastaus näissä tasoteoria-ketjuissa?
Yksinäinen mies: kehitä itseäsi niin saatat joskus kelvata jollekin.
Samalla toki vittuillaan huonosta itsetunnosta.
eli mitäpä luulet kokevatko miehet tai pojat vastaavaa?
Mitä muuta ajattelit asialle olevan tehtävissä?
Jos ongelmana on yksinäisyys, kannattaisi varmaan joskus aloittaa ketju miesten kokemasta yksinäisyydestä. Sellainen, jossa nainen nähdään ihmisenä, ei vain reikänä, ja jossa ei mainita pihaustakaan mistään tasoteorioista, etteivät bordellihullut ja maailmanlopunmaalailijat aktivoidu. Muuten tämä tulee olemaan tätä samaa hyödytöntä jauhamista jatkossakin. Monelle tämä on viihdettä, sille yksinäiselle ehkä ei.
Miesten kokemasta yksinäisyydestä ei sovi puhua.
Se on välittömästi ulìnaa ja naiset uhriutuvat kuten tässäkin ketjussa, ihan ilman että kukaan puhuu tasoista mitään.
fakta on että on miehiä jotka eivät kelpaa naisille.
Omaa syytä? Tietysti. Ruminkin palovammapotilas saa naisen kun on tarpeeksi rahaa ja pitää positiivisen asenteen tähän ihanaan elämään. Ei ehkä sinua, mutta jonku. Siinä voi ainakin uskotella itselleen että nainen rakastaa häntä ihan vain omana itsenään.
Itse lähtisin kuitenkin siitä, että lopetettaisiin sellaiset "jokaiselle on joku jossain " paskanpuhuminen ja kerrottaisiin rehellisesti että ilman kovaa työtä miehet eivät tule kelpaamaan naisille. Lähde: avioeroluvut. On päästy parisuhteeseen mutta miespä ei täytä naisen vaatimuksia joten nainen hakee eroa.
Mitä useampi mies sisäistää tämän jo siellä peruskoulussa, sitä onnellisempia naiset ovat koska sitten parisuhdemarkkinoille tulisi vain miehiä joilla on motivaatiota olla kuin koira, ja täyttää emäntänsä kaikki toiveet ripeästi ja kyselemättä.
Loput miehet sitten voivat kulkea omia teitään, valaistuneena etteivät he nyt varsinaisesti naista tervitse onnelliseen elämään. Eikö tuossa olisi win-win? Tuohan on jo naisilla tilanne. Joku kutsuu sitä voimaantumiseksi?
Useimmat avioerot käsittääkseni johtuvat siitä, että miehet eivät tee työtä avioliitossa. Se, että pääsee parisuhteeseen kun ei ole niinkään merkityksellistä, vaan se, miten siellä suhteessa on. Jos siellä suhteessa lyö elämän lekkeriksi, jättää väliin kotityöt, romantiikan, perhen arkeen osallistumisen, niin aika tarpeeton sellainen mies on. Paremmin ehkä pärjää, jos sen heivaa ulos. Naiset kun arvioivat sitä parisudetta ihan päiväkohtaisesti. Se, että kerran on sanottu tahdon ei riitä, vaan naisen täytyy tuntea voivansa sanoa tahdon ihan jokaisena päivänä.
Niinhän minä tuossa kerronkin. Kovaa työtä.
Ehkä se pitäisi saada myös nuorten miesten päähän? Voivat itse tosiaan päätellä onko työ sen arvoista.
Toimiva suhde vaatii työtä molemmilta.
Ohiksena: tiedän parisuhdeasiantuntijoiden toistelevan tuota lausetta, mikä on mielestäni outo. Mitä ihmettä tarkoitetaan, kun parisuhdetta verrataan työntekoon, ellei sitten haluta antaa parisuhteesta ikävä kuva. En ole koskaan kokenut parisuhdettani ja avioliittoani työnä, vaan huvina ja nautintona. Naimisissa olen ollut 24 vuotta ja yhdessä vielä pitempään. Jokainen kasvaa ja kehittyy suhteessa ollessaan ja ilman parisuhdettakin, mutta työtä se ei ole. Ja normaalisti rakastettuaan haluaa miellyttää, eikä sitä koe työnä tai velvollisuutena. Ehkä lastenkasvatukseen liittyy enemmän velvollisuudentunnetta, mutta jos suhde perustuisi työntekoon, olisin varmasti jo eronnut aikaa sitten.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Don Juan kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Don Juan kirjoitti:
"Kysymys markkina-arvomiehille: ymmärrän teorian pointin. Mitä nyt olisi tarkoitus tapahtua?"
Ei mitään. Luulen että suurin osa miehistä vain haluaa että naiset myöntävät tämän.
Että toiset ovat suositumpia (halutumpia) kuin toiset? Olen tiennyt sen lapsesta saakka.
Minulle tämä tuli käytännön tasolla shokkina. Luulin vielä teini-iässä että romanttinen pariutuminen tapahtuu kuten elokuvissa ja telkkarisarjoissa jossa "sankari" (joka ehkä on nörtti) saa lopulta sen kauniin naisen rinnalleen leffan lopussa. Suurin osa näkevät itsensä oman elämänsä sankarina, ja jos sitä kaunista naista ei "automaattisesti" ole siinä rinnalla edes jossain vaiheessa elämää niin se on ainakin alussa melkoinen shokki. Jotkut miehet eivät pääse tästä koskaan yli. Ehkä naisen versio tästä on vanheneminen ja sen tuoma efekti omaan seksuaaliseen vetovoimaan. Ehkä pointtini on enemmänkin se että vartumme helposti tietyssä kuplassa ja kun se puhkeaa jossain vaiheessa niin jäljelle ehkä jää vain tyhjä kuori. Toivoisin enemmän empatiaa, ymmärrystä ja rakkautta toisiamme kohtaan. Peräänkuulutan kuitenkin että asioita täytyy pystyä analysoimaan evoluutiobiologian ja psykologian kautta.
Toki, kyllä minäkin ymmärsin näitä sosiaalisen statuksen taso-eroja jo ala-asteella - mutta koska olin itse suosittu niin se ei tuntunut niin pahalta ja brutaalilta.
Mielenkiintoinen tunnustus, kiitos avoimuudesta. Palstalla usein herjataan naisia "Disney-kuvitelmissa" ja "Harlekiini-maailmassa" elämisestä, mutta taitaa olla yleisempää, että miehille tulee todellisuus yllätyksenä. Johtuisiko se siitä, että naisille opetetaan tytöistä alkaen, että me emme ole riittävän hyviä tällaisenaan vaan aina pitää muuttaa vartaloaan, hiuksiaan, kasvattaa kynsiä, meikata, pukeutua, miellyttää ulkonäöllä ympäristöä. Kun näin aikuisena naisena katsoo naistenlehtimaailmaa, niin sehän on ihan järkyttävä! Ja alkaa ilmeisesti jo teini- ellei peräti esiteini-iässä Demin kaltaisten lehtien ja sivustojen kautta.
Kokevatko nuoret pojat mitään vastaavaa? Että yhteiskunta/tytöt/muut pojat vaatisivat jatkuvaa oman ulkonäön muokkaamista tullakseen hyväksytyksi?
Mikäs on vakiovastaus näissä tasoteoria-ketjuissa?
Yksinäinen mies: kehitä itseäsi niin saatat joskus kelvata jollekin.
Samalla toki vittuillaan huonosta itsetunnosta.
eli mitäpä luulet kokevatko miehet tai pojat vastaavaa?
Mitä muuta ajattelit asialle olevan tehtävissä?
Jos ongelmana on yksinäisyys, kannattaisi varmaan joskus aloittaa ketju miesten kokemasta yksinäisyydestä. Sellainen, jossa nainen nähdään ihmisenä, ei vain reikänä, ja jossa ei mainita pihaustakaan mistään tasoteorioista, etteivät bordellihullut ja maailmanlopunmaalailijat aktivoidu. Muuten tämä tulee olemaan tätä samaa hyödytöntä jauhamista jatkossakin. Monelle tämä on viihdettä, sille yksinäiselle ehkä ei.
Miesten kokemasta yksinäisyydestä ei sovi puhua.
Se on välittömästi ulìnaa ja naiset uhriutuvat kuten tässäkin ketjussa, ihan ilman että kukaan puhuu tasoista mitään.
fakta on että on miehiä jotka eivät kelpaa naisille.
Omaa syytä? Tietysti. Ruminkin palovammapotilas saa naisen kun on tarpeeksi rahaa ja pitää positiivisen asenteen tähän ihanaan elämään. Ei ehkä sinua, mutta jonku. Siinä voi ainakin uskotella itselleen että nainen rakastaa häntä ihan vain omana itsenään.
Itse lähtisin kuitenkin siitä, että lopetettaisiin sellaiset "jokaiselle on joku jossain " paskanpuhuminen ja kerrottaisiin rehellisesti että ilman kovaa työtä miehet eivät tule kelpaamaan naisille. Lähde: avioeroluvut. On päästy parisuhteeseen mutta miespä ei täytä naisen vaatimuksia joten nainen hakee eroa.
Mitä useampi mies sisäistää tämän jo siellä peruskoulussa, sitä onnellisempia naiset ovat koska sitten parisuhdemarkkinoille tulisi vain miehiä joilla on motivaatiota olla kuin koira, ja täyttää emäntänsä kaikki toiveet ripeästi ja kyselemättä.
Loput miehet sitten voivat kulkea omia teitään, valaistuneena etteivät he nyt varsinaisesti naista tervitse onnelliseen elämään. Eikö tuossa olisi win-win? Tuohan on jo naisilla tilanne. Joku kutsuu sitä voimaantumiseksi?
Useimmat avioerot käsittääkseni johtuvat siitä, että miehet eivät tee työtä avioliitossa. Se, että pääsee parisuhteeseen kun ei ole niinkään merkityksellistä, vaan se, miten siellä suhteessa on. Jos siellä suhteessa lyö elämän lekkeriksi, jättää väliin kotityöt, romantiikan, perhen arkeen osallistumisen, niin aika tarpeeton sellainen mies on. Paremmin ehkä pärjää, jos sen heivaa ulos. Naiset kun arvioivat sitä parisudetta ihan päiväkohtaisesti. Se, että kerran on sanottu tahdon ei riitä, vaan naisen täytyy tuntea voivansa sanoa tahdon ihan jokaisena päivänä.
Niinhän minä tuossa kerronkin. Kovaa työtä.
Ehkä se pitäisi saada myös nuorten miesten päähän? Voivat itse tosiaan päätellä onko työ sen arvoista.
Toimiva suhde vaatii työtä molemmilta.
Ohiksena: tiedän parisuhdeasiantuntijoiden toistelevan tuota lausetta, mikä on mielestäni outo. Mitä ihmettä tarkoitetaan, kun parisuhdetta verrataan työntekoon, ellei sitten haluta antaa parisuhteesta ikävä kuva. En ole koskaan kokenut parisuhdettani ja avioliittoani työnä, vaan huvina ja nautintona. Naimisissa olen ollut 24 vuotta ja yhdessä vielä pitempään. Jokainen kasvaa ja kehittyy suhteessa ollessaan ja ilman parisuhdettakin, mutta työtä se ei ole. Ja normaalisti rakastettuaan haluaa miellyttää, eikä sitä koe työnä tai velvollisuutena. Ehkä lastenkasvatukseen liittyy enemmän velvollisuudentunnetta, mutta jos suhde perustuisi työntekoon, olisin varmasti jo eronnut aikaa sitten.
Se tarkoittaa sitä, että ristiriidat käsitellään, eikä jätetä hautomaan, yhteistä aikaa järjestetään mahdollisuuksien mukaan ja toista huomioidaan ja ollaan tukena tarvittaessa murheissa ja juhlitaan, kun on ilon aihetta. Monelle ihmiselle nämä on itsestäänselvyyksiä, mutta koska elämässä tulee eteen kaikenlaista, toisinaan näitä asioita pitää tietoisesti työstää, koska muuten ne unohtuu sen kaiken arjen pyörityksen alle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Näitä jonkin aikaisemmassa viestissä olevan määritelmän mukaisia karismaattisia alfoja on kyllä olemassa, niin miehissä kuin naisissakin. Kymmentä prosenttia heitä ei missään nimessä ole, eikä varmaan prosenttiakaan, mutta he ovat niitä ihmissuhteissa kaikkia muita lahjakkaampia yksilöitä, joiden tasolle taviksilla ei ole mitään mahdollisuutta päästä. Jokaisella alalla ja elämän osa-alueella on muutamia huippulahjakkaita, ja vaikka ammattitaito koostuu suurimmaksi osaksi harjoittelusta, on näillä yksilöillä myös synnynnäisiä ominaisuuksia, joiden vuoksi vaikka pikajuoksu, viulunsoitto, rubikin kuution ratkaiseminen tai vaikka se naisten iskeminen sujuu.
Olen tavannut elämässäni kolme ihmissuhteiden saralla poikkeuksellisen lahjakasta yksilöä, yhden naisen ja kaksi miestä. Heistä jokainen herättää ihastusta ja saa sydämet läpättämään mihin tahansa meneekin.
He eivät ole poikkeuksellisen komeita tai kauniita vaikka hyvännäköisiä toki ovatkin, eivät poikkeuksellisen rikkaita, jykeväleukaisia tai arvostetussa asemassa. Se mikä heissä vetoaa on yksinkertaisesti karisma. Naiselle tulevat ventovieraat julistamaan kadulla ihastustaan ja pyytävät puhelinnumeroa tai anelevat päästä treffeille. Naispuoliset ystävät löytävät hänen kanssaan sisäisen lesbonsa ja rakastuvat, ja ystävyyssuhteet katkeavat tähän usein. Molemmilla miehillä on takanaan kymmenittäin lyhyitä kohtaamisia ja epäonnistuneita parisuhteita. Lähes jokainen jomman kumman näistä miehistä kohdanneista naisista ajattelee menettäneensä "sen oikean" ja jää kuukausiksi tai vuosiksi itkemään (sekä viestittelemään ja soittelemaan) tämän perään. Kohtasin itse toisen näistä miehistä romanttisessa mielessä ja vaikka hän ei ollut millään tavalla tyyppiäni, koin vastustamatonta vetovoimaa, joka ei helpottanut edes silloin kun ymmärsin että olen vain yksi pitkällä listalla. Se ei ollut jälkeenpäin ajateltuna edes kovin miellyttävää.
Mutta kummankaan näistä alfa-miehistä elämässä ei ole paljoa hurraamista. Toki he ovat päässeet viehätysvoimansa avulla helpommin eteenpäin myös urallaan, mutta liika karisma on pahaksi siinä missä liikaa mitä tahansa muutakin. Toinen miehistä ihastuu kaikkiin tapaamiinsa naisiin, mutta ei kykene säilyttämään mielenkiintoaan kun uusi rakkaus tulee viimeistään muutaman kuukauden päästä vastaan. Hän kärsii tästä itsekin valtavasti, koska haluaisi pitkän parisuhteen ja perheen, mutta ei millään kykene sitoutumaan kun rakastuu aina uudestaan ja uudestaan. Toinen on perinteisemmällä tavalla naisia hyväksikäyttävä elostelija, mutta hänenkin arkensa menee naissuhteiden verkossa luovimiseen ja ahdistusta lievittävät ainoastaan päihteet, joiden kanssa hänellä alkaa olla aika paha ongelma.
Heidän kaltaistensa ihmisten perusteella ei kuitenkaan kannata tehdä päätelmiä ihmisyksilöiden pariutumisesta, koska heitä on niin harvassa. Eikä heidän elämänsä ole suoraan sanottuna millään tavalla kahdehdittavaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä ymmärrän tämän pointin ja tasoteoriankin jossain määrin, mutta eikö tässä nyt pitäisi naisten sijaan kääntää syyttävä sormi kohti niitä kärkipään alfamiehiä kohti, jotka p*nee kaikkea mikä liikkuu. Heidän pitäisi tuntea vähän sympatiaa "alempitasoisia" miehiä kohtaan ja valita vain niitä omantasoisia kumppaneita. Nythän on niin, että naiset yrittää niitä tasokkaampia miehiä, jotka nauttivat saamastaan huomiosta ja käyttävät naisia hyväkseen. Nainen pettyy kun mies toisensa jälkeen kohtelee huonosti ja toteaa, että on mieluummin yksin. Jos alfamiehet pariutuisi jo nuorena sen kukasta kukkaan hyppäämisen sijaan, löytäisi sekä miehet että naiset helpommin hyvän puolison.
Höpönhöpön. Juuri tuossa tasoteoria menee harhaan. Molemmille sukupuolille kuuluu nuoreen aikuisuuteen seurustelun "harjoittelu" eli ensimmäiset seurustelusuhteet ja seksikokeilut, joiden ei vielä kuulukaan johtaa loppuelämän parisuhteeseen. Tulee pettymyksiä mutta myös kokemuksia.
No tämähän se on. On olemassa (isohko?) joukko miehiä, joiden mielestä niitä kokemuksia saisi olla vain pojilla ja miehillä. Ei missään tapauksessa tytöillä ja naisilla: tytöt ja naiset eivät saa seurustelusta ja seksistä kokemusta vaan he menevät siitä pilalle.
paskapuhetta, tämä on aivan omaa keksintöänne. Jos häpeät panojasi, älä projisoi sitä miehiin.
Ihan totta? Olenko nähnyt (painajais)unta kaikista niistä keskusteluista, joissa puhutaan h#orista, h#roista, kyl#pyöristä, sp#rmaämpäreistä ja m#llirännestä ja hehkutetaan (seksistä tykkääviä) neitseitä?Huh, ihanaa ettei se ollutkaan totta!
Vedänkö taas sen Valerien mukaan... feministi joka haaveili miesten hävittämisestä sukupuuttoon?
Voidaan siis vetää keskusteluun aina, kaikkialla että ryhjmä naisia jotka haluavat hävittää miehet. Sinun tulee sanoutua irti heidän ajatuksistaan.
Ei se taida oikeasti noin mennä, vai mitä?
Olen ihan oikeasti helpottunut, että joku mies tällä palstalla tunnustaa (sic!), ettei pidä naisen seksuaalista kokeneisuutta pahana asiana. Tuo näkemys on jotenkin niin läpitunkevasti esillä aihetta edes etäisesti sivuavissa keskusteluissa, että olin alkanut uskoa, että miehet ihan todella ajattelevat noin.
Tässä ketjussa esitetty esimerkki, jossa kerrottiin 10 miehen ja 10 naisen seksikokemusten kuvitteellisesta jakautumisesta, ja sen herättämä ajatus siitä, että 8 miestä noukkii vain murusia alfan pöydän alta, ei siis edusta mitään yleistä ajatustapaa, vaan nuo 8 miestä ovat ihan onnellisia kumppaneineen, vaikka nainen onkin ehkä ehtinyt hankkia kokemusta sen yhden suositun miehen kanssa? Hienoa. Yksikään mies ketjussa ei tosin sanonut tätä ääneen, mutta jatkossa uskon, että vaikeneminen ei ole myöntymisen vaan vastustamisen merkki. :)
Mieshän siinä se h***a on? Sillä on kymmenes kumppani menossa, muilla miehillä eka ja naisilla kaksi.
Pointti tasoissa on siinä, että tuolla on noita miehiä. Miksi siellä on niitä? Naiset haluavat pitää hauskaa (kaikki oikeus) tai joku voi luulla "kesyttävänsä" sen miehen ja sitten ihmettelee kun mies menee ja pettää.
Keskustelu on valitettavasti usein samaa tasoa kuin alettaisiin vänkäämään siitä että tuli polttaa. Niinhän se tekee, osaa kiinnostaa tietää miksi näin on (vaikkapa lämpötilalla on jotain tekemistä asian kanssa, palavalla materiaalilla, palokuormalla jne) kun taas toiset alkaa raivoamaan että mitäs tunget kättäsi sinne nuotioon ja haukkuvat vajaaksi.
Koita siinä sitten jutella asiasta. Ja mitä tulelle pitäisi tehdä? Ei mitään jos se on hallinnassa. Sitä kun tarvitaan monessa paikassa edelleen, on aina tarvittu.
Siis mitä?
Missä on mitä miehiä ja miksi? Eikö naisia ole? Ketkä alkavat vänkäämään? Kuka raivoaa?
Kokeilehan uudelleen niin, että päänsisäinen hässäkkä muuntuu ymmärrettäväksi esimerkiksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Arvo B kirjoitti:
Heteronainen saa suhteen heteromiehen kanssa jos vain haluaa.
Tämä pitää liki aina paikkansa.
Se vain että heteronaisen oma houkuttelevuus tietysti ratkaisee voiko sadasta tarjokkaasta valita esim 20:n vai 80 haluamansa joukosta.
Mitä vähemmän houkuttelevampi heteronainen se lähempänä on tuo 20/100 asetelma.
Olen joskus kertonut tällä palstalla mikä tekee naisesta ei-houkuttelevan, mutta ne postit on poistettu. Mikä on kummallista koska juuri tällaisen tiedon luulisi olevan Vauvassa tarpeellista tietoa.
Heteromies taasen ei saa välttämättä koskaan suhdetta yhteenkään heteronaiseen, koska luonnonlait.
Korjaan: Kuka vain saa suhteen, jos haluaa. Kaikki eivät saa suhdetta haluamansa ihmisen kanssa.
Siinä se. Muuta ei tarvita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Don Juan kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Don Juan kirjoitti:
"Kysymys markkina-arvomiehille: ymmärrän teorian pointin. Mitä nyt olisi tarkoitus tapahtua?"
Ei mitään. Luulen että suurin osa miehistä vain haluaa että naiset myöntävät tämän.
Että toiset ovat suositumpia (halutumpia) kuin toiset? Olen tiennyt sen lapsesta saakka.
Minulle tämä tuli käytännön tasolla shokkina. Luulin vielä teini-iässä että romanttinen pariutuminen tapahtuu kuten elokuvissa ja telkkarisarjoissa jossa "sankari" (joka ehkä on nörtti) saa lopulta sen kauniin naisen rinnalleen leffan lopussa. Suurin osa näkevät itsensä oman elämänsä sankarina, ja jos sitä kaunista naista ei "automaattisesti" ole siinä rinnalla edes jossain vaiheessa elämää niin se on ainakin alussa melkoinen shokki. Jotkut miehet eivät pääse tästä koskaan yli. Ehkä naisen versio tästä on vanheneminen ja sen tuoma efekti omaan seksuaaliseen vetovoimaan. Ehkä pointtini on enemmänkin se että vartumme helposti tietyssä kuplassa ja kun se puhkeaa jossain vaiheessa niin jäljelle ehkä jää vain tyhjä kuori. Toivoisin enemmän empatiaa, ymmärrystä ja rakkautta toisiamme kohtaan. Peräänkuulutan kuitenkin että asioita täytyy pystyä analysoimaan evoluutiobiologian ja psykologian kautta.
Toki, kyllä minäkin ymmärsin näitä sosiaalisen statuksen taso-eroja jo ala-asteella - mutta koska olin itse suosittu niin se ei tuntunut niin pahalta ja brutaalilta.
Mielenkiintoinen tunnustus, kiitos avoimuudesta. Palstalla usein herjataan naisia "Disney-kuvitelmissa" ja "Harlekiini-maailmassa" elämisestä, mutta taitaa olla yleisempää, että miehille tulee todellisuus yllätyksenä. Johtuisiko se siitä, että naisille opetetaan tytöistä alkaen, että me emme ole riittävän hyviä tällaisenaan vaan aina pitää muuttaa vartaloaan, hiuksiaan, kasvattaa kynsiä, meikata, pukeutua, miellyttää ulkonäöllä ympäristöä. Kun näin aikuisena naisena katsoo naistenlehtimaailmaa, niin sehän on ihan järkyttävä! Ja alkaa ilmeisesti jo teini- ellei peräti esiteini-iässä Demin kaltaisten lehtien ja sivustojen kautta.
Kokevatko nuoret pojat mitään vastaavaa? Että yhteiskunta/tytöt/muut pojat vaatisivat jatkuvaa oman ulkonäön muokkaamista tullakseen hyväksytyksi?
Mikäs on vakiovastaus näissä tasoteoria-ketjuissa?
Yksinäinen mies: kehitä itseäsi niin saatat joskus kelvata jollekin.
Samalla toki vittuillaan huonosta itsetunnosta.
eli mitäpä luulet kokevatko miehet tai pojat vastaavaa?
Mitä muuta ajattelit asialle olevan tehtävissä?
Jos ongelmana on yksinäisyys, kannattaisi varmaan joskus aloittaa ketju miesten kokemasta yksinäisyydestä. Sellainen, jossa nainen nähdään ihmisenä, ei vain reikänä, ja jossa ei mainita pihaustakaan mistään tasoteorioista, etteivät bordellihullut ja maailmanlopunmaalailijat aktivoidu. Muuten tämä tulee olemaan tätä samaa hyödytöntä jauhamista jatkossakin. Monelle tämä on viihdettä, sille yksinäiselle ehkä ei.
Miesten kokemasta yksinäisyydestä ei sovi puhua.
Se on välittömästi ulìnaa ja naiset uhriutuvat kuten tässäkin ketjussa, ihan ilman että kukaan puhuu tasoista mitään.
fakta on että on miehiä jotka eivät kelpaa naisille.
Omaa syytä? Tietysti. Ruminkin palovammapotilas saa naisen kun on tarpeeksi rahaa ja pitää positiivisen asenteen tähän ihanaan elämään. Ei ehkä sinua, mutta jonku. Siinä voi ainakin uskotella itselleen että nainen rakastaa häntä ihan vain omana itsenään.
Itse lähtisin kuitenkin siitä, että lopetettaisiin sellaiset "jokaiselle on joku jossain " paskanpuhuminen ja kerrottaisiin rehellisesti että ilman kovaa työtä miehet eivät tule kelpaamaan naisille. Lähde: avioeroluvut. On päästy parisuhteeseen mutta miespä ei täytä naisen vaatimuksia joten nainen hakee eroa.
Mitä useampi mies sisäistää tämän jo siellä peruskoulussa, sitä onnellisempia naiset ovat koska sitten parisuhdemarkkinoille tulisi vain miehiä joilla on motivaatiota olla kuin koira, ja täyttää emäntänsä kaikki toiveet ripeästi ja kyselemättä.
Loput miehet sitten voivat kulkea omia teitään, valaistuneena etteivät he nyt varsinaisesti naista tervitse onnelliseen elämään. Eikö tuossa olisi win-win? Tuohan on jo naisilla tilanne. Joku kutsuu sitä voimaantumiseksi?
Useimmat avioerot käsittääkseni johtuvat siitä, että miehet eivät tee työtä avioliitossa. Se, että pääsee parisuhteeseen kun ei ole niinkään merkityksellistä, vaan se, miten siellä suhteessa on. Jos siellä suhteessa lyö elämän lekkeriksi, jättää väliin kotityöt, romantiikan, perhen arkeen osallistumisen, niin aika tarpeeton sellainen mies on. Paremmin ehkä pärjää, jos sen heivaa ulos. Naiset kun arvioivat sitä parisudetta ihan päiväkohtaisesti. Se, että kerran on sanottu tahdon ei riitä, vaan naisen täytyy tuntea voivansa sanoa tahdon ihan jokaisena päivänä.
Niinhän minä tuossa kerronkin. Kovaa työtä.
Ehkä se pitäisi saada myös nuorten miesten päähän? Voivat itse tosiaan päätellä onko työ sen arvoista.
Toimiva suhde vaatii työtä molemmilta.
Ohiksena: tiedän parisuhdeasiantuntijoiden toistelevan tuota lausetta, mikä on mielestäni outo. Mitä ihmettä tarkoitetaan, kun parisuhdetta verrataan työntekoon, ellei sitten haluta antaa parisuhteesta ikävä kuva. En ole koskaan kokenut parisuhdettani ja avioliittoani työnä, vaan huvina ja nautintona. Naimisissa olen ollut 24 vuotta ja yhdessä vielä pitempään. Jokainen kasvaa ja kehittyy suhteessa ollessaan ja ilman parisuhdettakin, mutta työtä se ei ole. Ja normaalisti rakastettuaan haluaa miellyttää, eikä sitä koe työnä tai velvollisuutena. Ehkä lastenkasvatukseen liittyy enemmän velvollisuudentunnetta, mutta jos suhde perustuisi työntekoon, olisin varmasti jo eronnut aikaa sitten.
Se tarkoittaa sitä, että ristiriidat käsitellään, eikä jätetä hautomaan, yhteistä aikaa järjestetään mahdollisuuksien mukaan ja toista huomioidaan ja ollaan tukena tarvittaessa murheissa ja juhlitaan, kun on ilon aihetta. Monelle ihmiselle nämä on itsestäänselvyyksiä, mutta koska elämässä tulee eteen kaikenlaista, toisinaan näitä asioita pitää tietoisesti työstää, koska muuten ne unohtuu sen kaiken arjen pyörityksen alle.
Työnteko tuollaisen kuvaamiseen on mielestäni outo sanavalinta. Eihän sillä ole mitään tekemistä työelämän kanssa.
Ihmissuhteiden näkeminen työn kaltaisena on omassa kokemuspiirissäni tullut niiden suusta, joiden suhteessa on paljon ongelmia. Asiat eivät suju, koska pariskunta ei sovellu yhteen, heillä on erilaiset arvot ja päämäärät, jolloin mikään määrä työstämistä ei tilannetta korjaa, koska on loukattu jo liikaa (kenties jo pelkästään sen johdosta, ettei koskaan ole edes yhteen sovittu). Kaikki tällaiset liitot, joissa tehdään töitä, selvitellään asioita kroonisesti ja kriisissä ollaan milloin mistäkin kahnauksesta ovat päättyneet eroon.
Jos taas yhdessolo on luonnostaan nautinnollista, yhteys pelaa vaikeinakin aikoina ja tarpeelliset asiat selvitetään. Se taas on mahdollisimman kaukana työnteosta, kun voimakkaat tunteet näkyvät. Työelämässä on hoidettava asioita omista tunteista huolimatta, yksityiselämässä tunteet ja yhteys omiin tunteisiin on keskiössä. Mun logiikalla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Osaltaan tietynlainen tunnekylmyys on voimissaan nykyään. Ajatellaan että kaikki hyvä mitä itsellä on, on ansaittua ja saavutettua. Kaikki itselle haitalliset asiat taas ovat huonoa tuuria ja sattumuksia. Mutta sitten kun puhutaankin muista ihmisistä niin nämä kääntyvät päälaelleen. Muiden huonot asiat ovatkin heidän oma vikansa, heidän huonouttaan ja saamattomuuttaan. Ja muiden hyvät asiat taas tuurilla saatuja onnen kantamoisia.
Jos on tällaiselta pohjalta rakentanut maailmankuvansa, on helppo myös ajatella että kaikki on niinkuin pitääkin ja jokainen saa mitä ansaitsee. Eli jos ei saa niin ei ansaitsekaan. Nämä ihmiset ovat jotenkin viallisia ja huonoja, eivät epäonnekkaita. Tällainen ajattelu on vielä helpompaa jos ajattelee näitä muita ihmisryhmiä inhottavina ja epämiellyttävinä jolloin on helppo niputtaa kaikki omasta mielestä negatiiviset asiat samaksi massaksi. Huonoja yhdessä asiassa, huonoja kaikessa. Hyi.
Siksi puhutaan peräkammarin pojista ja vanhoista piioista. Halutaan mustamaalata ja tehdä tämä ihmisryhmä vastenmieliseksi vain jotta on itsensä helpompi dissata ja melkeinpä vihatakin heitä. Lopputulemana ovat siis surkeutensa ansainneet ja pääsee tuntemaan jonkinlaista paremmuuden tunnettakin.
korjaus: nykyään puhutaan vain peräkammarinpojista. "Vanhapiika" on itsenäinen voimaantunut nainen joka ei tarvitse miestä. Peräkammarinpoika on yksinäisyyttään ulìseva ihmisen varjo joka ansaitsee kohtalonsa koska ei ole riittävän hyvä naisille.
Kaikkien miesten tulisi kehittää itseään täyteen huippuunsa ihan vain naisten takia, jokainen nainen ansaitsee terveen ja hyvän parisuhteen mahdollisimman laadukkaan miehen kanssa. Naisilla on oikeus vaatia vain parasta!
Epäkelvot miehet tulisi tappaa kunnes miehiä et tarvita enää mihinkään (feministien viesti jo 70-luvulla)
Surullista, että noinkin fiksuun ja kiihkottomaan viestiin katsoit tarpeelliseksi laatia tällaisen ”korjauksen”.
Tuollainen asenne ja tapa yleistää, kärjistää ja yksinkertaistaa asioita on aika iso syy siihen, että vastaanotto on usein varsin kylmä. Silti näet vikaa vain ”naisissa”, keitä he nyt sitten ovatkaan. Tuskin kuitenkaan sinäkään tarkoita puolta maapallon väestöstä.
Mitä vikaa näin naisissa?
Eikö naisilla ole oikeutta laadukkaaseen parisuhteeseen? Kuinka se onnistuu ilman laadukasta miestä?
Kritiikkini kohdistuu miehiin. Nainen on huono syy kohittää itseään. Kannattaisi unohtaa naiset täysin ja jättää pelikenttä niille jotka ovat luonnostaan kelpoja valioyksilöitä.
Vai mikä järki sinusta on ysiluokkalaisen pojan alkaa miettimään "hmm... jos menen amikseen, en kelpaa kuin harvoille naisille täällä Kuusamossa. Siksi minun tulee käydä lukio, muuttaa Helsinkiin tai Turkuun, lukea lakimieheksi jotta kelpaisin useammalle ja olisin paras versio itsestäni. Ihan vain koska haluan naisen"
Ysiluokkalaisen pojan kannattaa ammatinvalunnassaan miettiä ihan sitä omaa tulevaisuuttaan eikö mennä yli sieltä missä aita on matalin. Toki iso osa pojista on juuri yläasteikäisenä niin tyhmiä, ettei ole mitään saumoja pärjätä edes lukiossa. Puhumattakaan siitä, että jatkokoulutuspaikka irtoaisi. Tokihan pskahommiin duunareita tarvitaan, ei sillä. Mutta aikamoisen valinnan siinä 16 v tekee oman elämänsä kannalta.
Kaikki eivät saa parisuhdetta vaikka kuinka haluaisivat. Ellei tätä käsitä ei elä 2000-luvun Suomessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän kyllä miksi ihmisten pariutumisstrategiat ovat kiinnostavia, ei tässä ketjussa suotta ole yli tuhatta viestiä ja itsekin luin osan viesteistä.
Ne asiat, joissa yhteys muihin eläinlajeihin vaikuttaa kiistattomalta ovat ulkonäön merkitys houkuttelevuudessa ja asema hierarkiassa. Sen jälkeen onkin jo vaikeampi löytää yleispäteviä ja yksilöstä lähteviä selitysmalleja ja pitäisi mielestäni turvautua populaatioon ja ympäristötekijöihin liittyviin malleihin. Miehiä esimerkiksi syntyy enemmän kuin naisia. Synnytykseen puolestaan kuolee paljon naisia. Siitä huolimatta joissakin kulttuureissa abortoidaan naispuolisia sikiöitä, mikä vääristää lopputulosta.
En usko, että ihmisapinan lisääntymisstrategioihin koskaan saadaan yleispätevää mallinnusta, vaan ne jäävät (kuten ovat jo jääneet) enemmän ko. historian ajanjakson kuvauksiksi eli heijastelevat sen ajan tieteen paradigmaa ja yleisiä arvostuksia sukupuolielämään liittyen.
Luonnossa pääsee lisääntymään lajista riippuen korein soidintanssija, koreimman pesäntekijä, vahvin taistelija tai isoimmat sarvet omaava.
Joskus myös se joka haisee eniten/kauimmas tai jolla on tarkin hajuaisti. Tai vastaava äänisignaalein. Tai monin muin perustein. Kaikissa tapauksissa silti vain siihen joukkoon rajautuen, joka sattuu olemaan ajassa ja paikassa tuurilla kohdillaan. Joskus kyse on todellisesta kilpakosinnasta mutta melkein aina ei, vaan pariutumaan pääsee yksinkertaisesti se joka sattuu olemaan paikalla ja joissain tapauksissa soidinmenojen perusteellakin se, joka sattuu olemaan paikalla JA jonka toinen soitimella hyväksyy. Useampi ei siis niinkään kilpaile vaan soitimella vaan koetetaan voittaa kumppanin kiinnostus. Soidintanssissa pitää olla viekoitteleva vaikka olisi ainut ehdokas. Tämä on suodatin, jonka perusteella pahiten luuseroituneet peräkammarinpojat eivät pääse pukille vaikka olisivat ainut miespuolinen maailmassa. Naaras jää mieluummin vanhaksi piiaksi kuin jatkaa huonoja geenejä. :)
Palstamiehet ei tajua sitä että pariutumisessakin on karsintaraja. He kuvittelevat että pahnanpohjimmainenkin saisi naisen jos sitä ja tätä. Ei saa. Pakko on kömpiä ulos kämpästä ja hankkia elämä. 150 000 anonyymia viestiä netin keskustelupalstalla ei tätä faktaa muuta miksikään.
Raha hiukan vääristää luonnollista kilpailua. Onneton surkimus saattaa päästä rahan turvin jatkamaan geenejään vaikka luonnossa tällä olisi ollut mitättömät mahdollisuudet. Ei sillä, onhan olemassa varattomia sukulinjoja mistä löytyy ties mitä sairauksia ja siltikin sitä jatketaan.
Tässä vaiheessa voidaankin miettiä lisääntymisen eettisiä puolia joita harva tulee miettineeksi biologisista syistä.Onko sulla antaa konkreettista esimerkistä onnettomasta surkimuksesta jolla on niin merkittäviä määriä rahaa, että se on oleellisesti vaikuttanut pariutumiseen?
Niin arvelinkin.
Bernie Ecclestone, ikä 89, puolisona brassimalli (toki nyt jo 44).
Olisiko noin ilman 2.3 miljardin omaisuutta? Paha sanoa.
Missä suhteessa Bernie Ecclestone on onneton surkimus? Tyyppi ,joka suurinpiirtein omisti ja loi F1 kilpailut?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Don Juan kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Don Juan kirjoitti:
"Kysymys markkina-arvomiehille: ymmärrän teorian pointin. Mitä nyt olisi tarkoitus tapahtua?"
Ei mitään. Luulen että suurin osa miehistä vain haluaa että naiset myöntävät tämän.
Että toiset ovat suositumpia (halutumpia) kuin toiset? Olen tiennyt sen lapsesta saakka.
Minulle tämä tuli käytännön tasolla shokkina. Luulin vielä teini-iässä että romanttinen pariutuminen tapahtuu kuten elokuvissa ja telkkarisarjoissa jossa "sankari" (joka ehkä on nörtti) saa lopulta sen kauniin naisen rinnalleen leffan lopussa. Suurin osa näkevät itsensä oman elämänsä sankarina, ja jos sitä kaunista naista ei "automaattisesti" ole siinä rinnalla edes jossain vaiheessa elämää niin se on ainakin alussa melkoinen shokki. Jotkut miehet eivät pääse tästä koskaan yli. Ehkä naisen versio tästä on vanheneminen ja sen tuoma efekti omaan seksuaaliseen vetovoimaan. Ehkä pointtini on enemmänkin se että vartumme helposti tietyssä kuplassa ja kun se puhkeaa jossain vaiheessa niin jäljelle ehkä jää vain tyhjä kuori. Toivoisin enemmän empatiaa, ymmärrystä ja rakkautta toisiamme kohtaan. Peräänkuulutan kuitenkin että asioita täytyy pystyä analysoimaan evoluutiobiologian ja psykologian kautta.
Toki, kyllä minäkin ymmärsin näitä sosiaalisen statuksen taso-eroja jo ala-asteella - mutta koska olin itse suosittu niin se ei tuntunut niin pahalta ja brutaalilta.
Mielenkiintoinen tunnustus, kiitos avoimuudesta. Palstalla usein herjataan naisia "Disney-kuvitelmissa" ja "Harlekiini-maailmassa" elämisestä, mutta taitaa olla yleisempää, että miehille tulee todellisuus yllätyksenä. Johtuisiko se siitä, että naisille opetetaan tytöistä alkaen, että me emme ole riittävän hyviä tällaisenaan vaan aina pitää muuttaa vartaloaan, hiuksiaan, kasvattaa kynsiä, meikata, pukeutua, miellyttää ulkonäöllä ympäristöä. Kun näin aikuisena naisena katsoo naistenlehtimaailmaa, niin sehän on ihan järkyttävä! Ja alkaa ilmeisesti jo teini- ellei peräti esiteini-iässä Demin kaltaisten lehtien ja sivustojen kautta.
Kokevatko nuoret pojat mitään vastaavaa? Että yhteiskunta/tytöt/muut pojat vaatisivat jatkuvaa oman ulkonäön muokkaamista tullakseen hyväksytyksi?
Mikäs on vakiovastaus näissä tasoteoria-ketjuissa?
Yksinäinen mies: kehitä itseäsi niin saatat joskus kelvata jollekin.
Samalla toki vittuillaan huonosta itsetunnosta.
eli mitäpä luulet kokevatko miehet tai pojat vastaavaa?
Mitä muuta ajattelit asialle olevan tehtävissä?
Jos ongelmana on yksinäisyys, kannattaisi varmaan joskus aloittaa ketju miesten kokemasta yksinäisyydestä. Sellainen, jossa nainen nähdään ihmisenä, ei vain reikänä, ja jossa ei mainita pihaustakaan mistään tasoteorioista, etteivät bordellihullut ja maailmanlopunmaalailijat aktivoidu. Muuten tämä tulee olemaan tätä samaa hyödytöntä jauhamista jatkossakin. Monelle tämä on viihdettä, sille yksinäiselle ehkä ei.
Miesten kokemasta yksinäisyydestä ei sovi puhua.
Se on välittömästi ulìnaa ja naiset uhriutuvat kuten tässäkin ketjussa, ihan ilman että kukaan puhuu tasoista mitään.
fakta on että on miehiä jotka eivät kelpaa naisille.
Omaa syytä? Tietysti. Ruminkin palovammapotilas saa naisen kun on tarpeeksi rahaa ja pitää positiivisen asenteen tähän ihanaan elämään. Ei ehkä sinua, mutta jonku. Siinä voi ainakin uskotella itselleen että nainen rakastaa häntä ihan vain omana itsenään.
Itse lähtisin kuitenkin siitä, että lopetettaisiin sellaiset "jokaiselle on joku jossain " paskanpuhuminen ja kerrottaisiin rehellisesti että ilman kovaa työtä miehet eivät tule kelpaamaan naisille. Lähde: avioeroluvut. On päästy parisuhteeseen mutta miespä ei täytä naisen vaatimuksia joten nainen hakee eroa.
Mitä useampi mies sisäistää tämän jo siellä peruskoulussa, sitä onnellisempia naiset ovat koska sitten parisuhdemarkkinoille tulisi vain miehiä joilla on motivaatiota olla kuin koira, ja täyttää emäntänsä kaikki toiveet ripeästi ja kyselemättä.
Loput miehet sitten voivat kulkea omia teitään, valaistuneena etteivät he nyt varsinaisesti naista tervitse onnelliseen elämään. Eikö tuossa olisi win-win? Tuohan on jo naisilla tilanne. Joku kutsuu sitä voimaantumiseksi?
Useimmat avioerot käsittääkseni johtuvat siitä, että miehet eivät tee työtä avioliitossa. Se, että pääsee parisuhteeseen kun ei ole niinkään merkityksellistä, vaan se, miten siellä suhteessa on. Jos siellä suhteessa lyö elämän lekkeriksi, jättää väliin kotityöt, romantiikan, perhen arkeen osallistumisen, niin aika tarpeeton sellainen mies on. Paremmin ehkä pärjää, jos sen heivaa ulos. Naiset kun arvioivat sitä parisudetta ihan päiväkohtaisesti. Se, että kerran on sanottu tahdon ei riitä, vaan naisen täytyy tuntea voivansa sanoa tahdon ihan jokaisena päivänä.
Niinhän minä tuossa kerronkin. Kovaa työtä.
Ehkä se pitäisi saada myös nuorten miesten päähän? Voivat itse tosiaan päätellä onko työ sen arvoista.
Toimiva suhde vaatii työtä molemmilta.
Ohiksena: tiedän parisuhdeasiantuntijoiden toistelevan tuota lausetta, mikä on mielestäni outo. Mitä ihmettä tarkoitetaan, kun parisuhdetta verrataan työntekoon, ellei sitten haluta antaa parisuhteesta ikävä kuva. En ole koskaan kokenut parisuhdettani ja avioliittoani työnä, vaan huvina ja nautintona. Naimisissa olen ollut 24 vuotta ja yhdessä vielä pitempään. Jokainen kasvaa ja kehittyy suhteessa ollessaan ja ilman parisuhdettakin, mutta työtä se ei ole. Ja normaalisti rakastettuaan haluaa miellyttää, eikä sitä koe työnä tai velvollisuutena. Ehkä lastenkasvatukseen liittyy enemmän velvollisuudentunnetta, mutta jos suhde perustuisi työntekoon, olisin varmasti jo eronnut aikaa sitten.
Se tarkoittaa sitä, että ristiriidat käsitellään, eikä jätetä hautomaan, yhteistä aikaa järjestetään mahdollisuuksien mukaan ja toista huomioidaan ja ollaan tukena tarvittaessa murheissa ja juhlitaan, kun on ilon aihetta. Monelle ihmiselle nämä on itsestäänselvyyksiä, mutta koska elämässä tulee eteen kaikenlaista, toisinaan näitä asioita pitää tietoisesti työstää, koska muuten ne unohtuu sen kaiken arjen pyörityksen alle.
Työnteko tuollaisen kuvaamiseen on mielestäni outo sanavalinta. Eihän sillä ole mitään tekemistä työelämän kanssa.
Ihmissuhteiden näkeminen työn kaltaisena on omassa kokemuspiirissäni tullut niiden suusta, joiden suhteessa on paljon ongelmia. Asiat eivät suju, koska pariskunta ei sovellu yhteen, heillä on erilaiset arvot ja päämäärät, jolloin mikään määrä työstämistä ei tilannetta korjaa, koska on loukattu jo liikaa (kenties jo pelkästään sen johdosta, ettei koskaan ole edes yhteen sovittu). Kaikki tällaiset liitot, joissa tehdään töitä, selvitellään asioita kroonisesti ja kriisissä ollaan milloin mistäkin kahnauksesta ovat päättyneet eroon.
Jos taas yhdessolo on luonnostaan nautinnollista, yhteys pelaa vaikeinakin aikoina ja tarpeelliset asiat selvitetään. Se taas on mahdollisimman kaukana työnteosta, kun voimakkaat tunteet näkyvät. Työelämässä on hoidettava asioita omista tunteista huolimatta, yksityiselämässä tunteet ja yhteys omiin tunteisiin on keskiössä. Mun logiikalla.
Lisäys: pahimmillaan työnteon korostaminen johtaa siihen, että pari ei eroa, koska parisuhteen kuuluukin olla yksi työmaa muiden töisen rinnalla. Ikään kuin suhteen kuuluusi olla vaikea eikä nautinnollista arkea voisi olla olemassakaan tai että se olisi jopa normaali olotila parisuhteessa. Siksi tuo sanavalinta häiritsee. Onko tuollainen kuva parisuhteesta uusi normaali? Projekti muisen rinnalla eikä lepopaikka kaiken vaikean keskellä. Mm työelämän välineellisten ihmissuhteiden rinnalla aito ja lämmin, elävä ja rosoinenkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lisäksi olisi kiintoisaa kuulla, kumpi on totta seuraavista, molempia on nähty samoissa keskusteluissa:
A) Naisista 90% on miesten 10% perässä. Naiset jäävät vasten tahtoaan sinkuiksi, koska luulevat, että sänkyyn halukas komistus haluaisi myös parisuhteen.
B) Nainen saa parisuhteen lähes koska vain haluaa.Aihän A) ja B) ole vaihtoehtoehtoja tai toisensa poissulkevia.
A) Ne 90% naisista jotka pyörivät miesten 10% pimpsakarusellissa jäävä lopulta yksin koska noiden miesten ei tarvitse sitoutua keneenkään toosaa saadakseen.
B) Nainen edelleen saa ainakin panosuhteen koska vain haluaa. Niin sysirumaa naista ei olekaan ettei toosa kelpaisi edes jollekin.
Ei jumalauta :)
Toi matikka on ihan uskomaton, nytkö 90 % naisista jää yksin? Eikö se niin mennyt aiemmissa että 90% naisista on garusellinaisia, joita 10% miehistä pyörittää?
Jolloin tietysti 90% miehistäkin tietysti jää yksin, elleivät ole homoja. Vastaako todellisuutta, onko 90% ihmisistä sinkkuja? :D
Kuule kyllä sunkin takapää jollekin isolle ja haisevalle kaverille kelpaa, eli saat ihan taatusti panosuhteen. Se ei ehkä ole sellainen suhde kun haluat, mutta samahan se on naiselle, se ettö saa panon ei tarkoita että saa sellaisen panon jonka haluaa.
Huhhei mikä ketju.
Onneksi alkupään potentiaaliselta kouluammuskelijalta vaikuttava reppana sentään lakkasi inttämästä jossain vaiheessa, tajuttuaan ehkä itsekin ettei hänen jutuissaan ole mitään järkeä.
Kaikki ei saa seksiä, rakkaudesta puhumattakaan. Se on ikävää.
Mutta sitten kun tuo "uhrius" mutatoituu harhaiseksi seksiin pakottamisen ideologiaksi, ollaan aika syvillä vesillä.
Don Juan kirjoitti:
"Kysymys markkina-arvomiehille: ymmärrän teorian pointin. Mitä nyt olisi tarkoitus tapahtua?"
Ei mitään. Luulen että suurin osa miehistä vain haluaa että naiset myöntävät tämän.
Mitä myöntämistä siinä on. Kyllähän jo tarhaikäiset lapset tietää että toiset on kivempiä leikkikavereita kuin toiset. Jos ei osaa toimia ryhmässä ja ole vuorovaikutustaitoja jää yksin jurottamaan. Onko tämä jollekin uutinen? Samoin parinvalunnassa. Aina joku jää ilman. Kukaan ei tuosta vaan "saa" parisuhdetta vaan kyllä siinä vaaditaan molempien kiinnostusta ryhtyä siihen suhteeseen. Naisilla kynnys ryhtyä suhteeseen on korkeampi kuin miehillä, sillä parisuhde ja varsinkin lisääntyminen on edelleen paskanakki ja laskee elämänlaatua.
En minä ainakaan halunnut muuta, kuin että tunnustetaan että ilmiö on todellinen. Kumman tiukassa sekin oli, vaikka väitetään että kaikki oppivat sen jo päiväkodissa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Don Juan kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Don Juan kirjoitti:
"Kysymys markkina-arvomiehille: ymmärrän teorian pointin. Mitä nyt olisi tarkoitus tapahtua?"
Ei mitään. Luulen että suurin osa miehistä vain haluaa että naiset myöntävät tämän.
Että toiset ovat suositumpia (halutumpia) kuin toiset? Olen tiennyt sen lapsesta saakka.
Minulle tämä tuli käytännön tasolla shokkina. Luulin vielä teini-iässä että romanttinen pariutuminen tapahtuu kuten elokuvissa ja telkkarisarjoissa jossa "sankari" (joka ehkä on nörtti) saa lopulta sen kauniin naisen rinnalleen leffan lopussa. Suurin osa näkevät itsensä oman elämänsä sankarina, ja jos sitä kaunista naista ei "automaattisesti" ole siinä rinnalla edes jossain vaiheessa elämää niin se on ainakin alussa melkoinen shokki. Jotkut miehet eivät pääse tästä koskaan yli. Ehkä naisen versio tästä on vanheneminen ja sen tuoma efekti omaan seksuaaliseen vetovoimaan. Ehkä pointtini on enemmänkin se että vartumme helposti tietyssä kuplassa ja kun se puhkeaa jossain vaiheessa niin jäljelle ehkä jää vain tyhjä kuori. Toivoisin enemmän empatiaa, ymmärrystä ja rakkautta toisiamme kohtaan. Peräänkuulutan kuitenkin että asioita täytyy pystyä analysoimaan evoluutiobiologian ja psykologian kautta.
Toki, kyllä minäkin ymmärsin näitä sosiaalisen statuksen taso-eroja jo ala-asteella - mutta koska olin itse suosittu niin se ei tuntunut niin pahalta ja brutaalilta.
Mielenkiintoinen tunnustus, kiitos avoimuudesta. Palstalla usein herjataan naisia "Disney-kuvitelmissa" ja "Harlekiini-maailmassa" elämisestä, mutta taitaa olla yleisempää, että miehille tulee todellisuus yllätyksenä. Johtuisiko se siitä, että naisille opetetaan tytöistä alkaen, että me emme ole riittävän hyviä tällaisenaan vaan aina pitää muuttaa vartaloaan, hiuksiaan, kasvattaa kynsiä, meikata, pukeutua, miellyttää ulkonäöllä ympäristöä. Kun näin aikuisena naisena katsoo naistenlehtimaailmaa, niin sehän on ihan järkyttävä! Ja alkaa ilmeisesti jo teini- ellei peräti esiteini-iässä Demin kaltaisten lehtien ja sivustojen kautta.
Kokevatko nuoret pojat mitään vastaavaa? Että yhteiskunta/tytöt/muut pojat vaatisivat jatkuvaa oman ulkonäön muokkaamista tullakseen hyväksytyksi?
Mikäs on vakiovastaus näissä tasoteoria-ketjuissa?
Yksinäinen mies: kehitä itseäsi niin saatat joskus kelvata jollekin.
Samalla toki vittuillaan huonosta itsetunnosta.
eli mitäpä luulet kokevatko miehet tai pojat vastaavaa?
Mitä muuta ajattelit asialle olevan tehtävissä?
Jos ongelmana on yksinäisyys, kannattaisi varmaan joskus aloittaa ketju miesten kokemasta yksinäisyydestä. Sellainen, jossa nainen nähdään ihmisenä, ei vain reikänä, ja jossa ei mainita pihaustakaan mistään tasoteorioista, etteivät bordellihullut ja maailmanlopunmaalailijat aktivoidu. Muuten tämä tulee olemaan tätä samaa hyödytöntä jauhamista jatkossakin. Monelle tämä on viihdettä, sille yksinäiselle ehkä ei.
Miesten kokemasta yksinäisyydestä ei sovi puhua.
Se on välittömästi ulìnaa ja naiset uhriutuvat kuten tässäkin ketjussa, ihan ilman että kukaan puhuu tasoista mitään.
fakta on että on miehiä jotka eivät kelpaa naisille.
Omaa syytä? Tietysti. Ruminkin palovammapotilas saa naisen kun on tarpeeksi rahaa ja pitää positiivisen asenteen tähän ihanaan elämään. Ei ehkä sinua, mutta jonku. Siinä voi ainakin uskotella itselleen että nainen rakastaa häntä ihan vain omana itsenään.
Itse lähtisin kuitenkin siitä, että lopetettaisiin sellaiset "jokaiselle on joku jossain " paskanpuhuminen ja kerrottaisiin rehellisesti että ilman kovaa työtä miehet eivät tule kelpaamaan naisille. Lähde: avioeroluvut. On päästy parisuhteeseen mutta miespä ei täytä naisen vaatimuksia joten nainen hakee eroa.
Mitä useampi mies sisäistää tämän jo siellä peruskoulussa, sitä onnellisempia naiset ovat koska sitten parisuhdemarkkinoille tulisi vain miehiä joilla on motivaatiota olla kuin koira, ja täyttää emäntänsä kaikki toiveet ripeästi ja kyselemättä.
Loput miehet sitten voivat kulkea omia teitään, valaistuneena etteivät he nyt varsinaisesti naista tervitse onnelliseen elämään. Eikö tuossa olisi win-win? Tuohan on jo naisilla tilanne. Joku kutsuu sitä voimaantumiseksi?
Tämä on nyt sitä samaa jankutusta ilman totuuspohjaa. Positiivista edistystä on että annoit kuvitteelliselle palovammapotilaalle positiivisen elämän asenteen eli luonteenpiirteen joka usein on niillä suositummilla ihmisillä.
Tarkenna mikä on ilman totuuspohjaa?
- Miehen yksinäisyys on miehen omaa syytä
- naisen saa varmemmin jos tekee asian eteen kovasti työtä?
- jos ei muuten niin rahan avulla, jostain
- avioliitto vaatii työtä myös sen jälkeen kun ollaan sanottu "tahdon"
- asiasta tulisi kommukoida miehille jo nuoresta alkaen etteivät he kuvittele että perisuhde on naisen vastuulla?
- jos ylläolevat eivät sovi miehelle, hänen kannattaa totutella ajatukseen yksin olemisesta?
- mies voi olla onnellinen ilman naista, siinä missä nainen ilman miestä?
Näin ilmaisemalla asiasi saat parempia vastauksia.
Ainoa tämän uuden viestin kohdista olen eri mieltä tuosta rahasta, jos kokee yksinäisyyttä se ei katoa sillä että vieressä on maksettua seuraa.
Miksi olet sitä mieltä että näistä pitäisi kommunikoida vain miehille? Naisissa on myös yksinäisiä joiden saattaa olla hankala hyväksyä asia tilaa.
Jos sä olet miljonääri niin ei miehen tarvitse yksin olla.
Kavereita riittää, myös naisista. Niiden motiivit voivat häiritä joitain, mutta se onkin eri tarinaa.
Vierailija kirjoitti:
En minä ainakaan halunnut muuta, kuin että tunnustetaan että ilmiö on todellinen. Kumman tiukassa sekin oli, vaikka väitetään että kaikki oppivat sen jo päiväkodissa.
Ei siitä kai kukaan ole ollutkaan koskaan eri mieltä, että osa ihmisistä on suositumpia ja halutumpia kuin toiset. Tai että ulkonäölläkin on merkitystä. Lähinnähän näissä keskusteluissa on oltu eri mieltä siitä, minkälaiset miehet ovat naisten mielestä kiinnostavia. Miesten mielestä naiset haluavat pitkiä lentäjiä, lääkäreitä tai jääkiekkoilijoita, joilla on hieno auto ja rahaa. Niin ja mahdollisimman iso leuka. Naiset taas ovat yrittäneet selittää, että tuo ei vastaa heidän unelmamiehensä määritelmää, ja moni on myös yrittänyt sanoa, että jotkut noista mainituista ominaisuuksista ovat ihan yhdentekeviä tai jopa miinusta, mutta miehet eivät usko. Minusta vaikuttaa usein siltä, että miehet itse ihailevat tietynlaisia miehiä - esimerkiksi koko lapsuutensa autoilla leikkineinä he ovat ITSE tietoisia automerkeistä ja oppineet ihailemaan autoja, ja sitten luulevat naistenkin olevan yhtä autohulluja. Ja samoin koko lapsuutensa ja nuoruutensa jääkiekkoilijoita ihailleina luulevat naistenkin olevan yhtä hulluina lätkään ja ihailevan jääkiekkovarusteidensa takana tunnistamattomaksi jääviä kiekkoilijoita. Itselleni on ihan mysteeri, mistä lentäjä ja lääkäri on reväisty ikuisuusesimerkeiksi - tai no, miehet varmaan muistavat lapsuutensa leikeistä ne lentokoneleikitkin, ehkä sitten siitä...
Eli kyllä minäkin ajattelen niin, että ihminen pyrkii samaan omasta mielestään mahdollisimman kiinnostavan kumppanin. Mutta on yksilöllistä eroa siinä, minkä kokee haluttavaksi. Ja vaikka jotain yleistettäviäkin ominaisuuksia olisi mahdollista löytää, on aina yksilöitä, joiden kohdalla tämä ei päde. Ja ne yleistykset eivät aina suinkaan naisten unelmien kohdalla noudata miesten omia unelmia, kuten "olispa siistii ohjata lentokonetta" ja "vitsi lätkänpelaajat on cooleja".
Jos on tarve analysoida parisuhdetilannettani ja näkemystäni ihmisistä niin jotenkin on mennyt ihon alle. Vai käyttekö aina henkilöön kiinni?