Betamiehen avautuminen.
Ja joo olen katkera...sitä ei tarvitse minulle kertoa.
Olen 36 -vuotias ihan omillani toimeentuleva tavallinen yksinäinen mies. Ystäviä on pari mutta naisystävää saati puolisoa ei ole vierelle löytynyt. Koko elämäni aikana olen oikeastaan seurustellut vain kerran ja senkin suhteen päättymisestä on jo yli viisi vuotta.
Tiedän ainakin osittain omat puutteeni. En ole järin komea(joskaan en mikään rumiluskaan) ja pituuttakin on "vain" 174cm joka on alle sen maagisen 180.
Tiedän kyllä, että monet muutkin "ei niin komeat" miehet ovat onnistuneet pariutumaan, osa jopa ylöspäin mutta nämä ovat näitä ns. supliikkimiehiä, jotka ovat pariutuneet puhetaidoillaan ja huumorilla tms.
Itse taas olen ujohko, eikä sellainen smalltalk tai läpän heitto tule minulta oikein luonnostaan. Kun tutustun paremmin olen kyllä ihan hyvä seuramies. Todella harvan naisen kanssa vaan olen ikinä sille asteelle edes päässyt!
Todella turhauttavaa, koska koen oikeasti olevani ihan hyvä mies. Käyn töissä, maksan itse laskuni, omaan suht hyvän yleistiedon(en ole mikään tyhmä), en tupakoi ja alkoholiakin käytän melko vähän. Silti naisille tälläinen beta on täysin ilmaa. Tuntuu, että kaikilla työttömillä kaljankittaajilla on naisia jonoksi asti mutta tälläinen mies ei kelpaa kelleen.
Isäni oli ja on samanlainen. Teki pitkän työuran, hoiti hommansa ja perheensä hyvin. Äitini on ollut aina tyytyväinen isääni, koska hän on niin kunnollinen mies joka ei ryyppää eikä rellestä! Minua aina kehuu miten hyvän miehen joku minusta vielä saa kun olen ihan kuin isäni... Ahdistaa ihan välillä vastata hänen uteluihin, että jokos se oma kulta on löytynyt? Ei ole, eikä löydy kun nykyään tälläinen perusOk mies ei ole mitään! Sillä, ettei ryyppää ja rellestä ei kuuhun mennä! Ennen oli eri!!
Kiitos jos jaksoit lukea ja sori!!!
Kommentit (209)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Et saa naisia, koska syrjäytyneisyys ja katkeruus huokuu sinusta. Tiedän, kyseessä on noidankehä.
Oudoksuttaa se, että usein kaltaisesi yksin jääneet miehet puhuvat ryyppäämisestä ja polttamisesta kuin se olisi jokin naisen saamisen ehto. Ei minun omassa elinpiirissäni kyllä tällaista asennetta esiinny. Omakaan mies ei juo eikä polta. Millaisissa piireissä oikein naista metsästät? Haluaisitko muka itse jännänaisen, jolle ryypiskely ja röökin sauhuttelu on tavallisessa arjessa tärkeä kulmakivi? Toki jos olet ehdoton kiihkoabsolutisti joka pitää äänekkäitä moraalisaarnoja kun juhlissa otetaan malja kuohuvaa niin se saattaa kyllä vaikeuttaa asiaa.
Olen ihan varma että Suomessakin olisi lukuisia tavallisia hissukkanaisia jotka jatkuvasti kokevat häviävänsä pariutumismarkkinoilla ja mielellään ottaisivat kaltaisesi miehen. Ongelman ydin lienee siinä että nämä ihmisryhmät eivät kohtaa. Välillä vaikuttaa siltä että nämä yksin jääneet miehet havittelevat alfanaaraita ja vaille jäätyään katkeroituvat entisestään.
"Huokuu sinusta"? Minusta kaikki tuollainen on taikauskoista ajattelua. Eivät ihmiset osaa lukea toistensa ajatuksia.
Siis koet, että toisen ihmisen kehonkielestä ja olemuksesta ei voi tehdä päätelmiä hänen tunnetiloistaan? Mielenkiintoista. Oletko autisminkirjolainen? Kirjolaisia dissaamatta kysyn, sillä kuulostaa, että sulla on haastetta tunnetilojen tunnistamisessa.
En ole. En kuitenkaan usko, että pystyt erittelemään negatiivisia tunnetiloja tuntemattomasta ihmisestä pelkän elekielen perusteella. Vai osaatko kertoa, miten stressi näkyy eri tavalla ulospäin kuin vaikkapa katkeruus?
En mä jaksa kertoa, sillä mun pitäisi kirjoittaa ainakin A4 verran tekstiä. Mutta jos et tähän ikään ole oppinut huomaamaan keskustelukumppanissa vihjeitä mielentilasta ilman, että sinulle sanotaan, että "olen stressaantunut" tai "olen katkera", niin en mä tiedä voiko sua tässä valaista mitenkään.
Hengasin nuorempana porukoissa joissa oli yksi tällainen ikisinkku mies. Ulkonäöltään hän miellytti minua vaikka ei mikään komea ollutkaan, mutta kun hänessä ei ollut mitään tarttumapintaa. Kuin olisi ollut näkymätön seinä edessä. En tänä päivänä tiedä pitikö hän minusta yhtään vai mitä mieltä oli. Näen häntä edelleen silloin tällöin kylillä. En koskaan naisen tai perheen kanssa. Joku antoi täällä sellaisen vihjeen että näytä naiselle että haluat juuri hänet. Tällaisissa tilanteissa juuri näin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niinhän se on, ennen oli otettava joku mies eli jos löysit jonkun joka ei sentään ryyppää ja käy töissä niin sehän oli jo lottovoitto. Nykyään naiset pärjää omillaan ja vaatii mieheltä enemmän, kun ei sellaista tarvi hengissä pysyäkseen.
Ennenvanhaan naiset olivat järjestään köyhiä ja kouluttamattomia, naisista alle 20 prosentilla oli korkeakoulututkinto. Nyt tuo luku työikäisissä naisissa taitaa olla likempänä 60 ellei ylikin ja naiset tienaavat monesti paremmin, kuin mies. Eivät he tarvitse mitään elättäjää, niinkuin ennenvanhaan. Nykypäivänä sellaiset asiat kuin tasa-arvo tuntuvat vieraalta vanhuksille. Heidän nuoruudessaan nainen hoiti kotia ja oli hellan ja nyrkin välissä, omaa rahaa monesti 0 markkaa. Nykyään naiset pyörivät ku**ikarusellissa nuorena, kun kysyntää on yllin kyllin ja jokainen mies haluaa naida.
M35
No enpä ole missään q karysellissä pyörinyt, ellei hullun vaativaa nykyajan työelämää sellaiseksi lasketa. Eihän tässä edes jaksa tavata ihmisiä kun vapaa-aika menee vain lataantumiseen, eikä riitä edes.
Ja haluaisitko sinä sitten takaisin siihen aikaan kun naiset halusivat miehiä vain rahan takia?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Et saa naisia, koska syrjäytyneisyys ja katkeruus huokuu sinusta. Tiedän, kyseessä on noidankehä.
Oudoksuttaa se, että usein kaltaisesi yksin jääneet miehet puhuvat ryyppäämisestä ja polttamisesta kuin se olisi jokin naisen saamisen ehto. Ei minun omassa elinpiirissäni kyllä tällaista asennetta esiinny. Omakaan mies ei juo eikä polta. Millaisissa piireissä oikein naista metsästät? Haluaisitko muka itse jännänaisen, jolle ryypiskely ja röökin sauhuttelu on tavallisessa arjessa tärkeä kulmakivi? Toki jos olet ehdoton kiihkoabsolutisti joka pitää äänekkäitä moraalisaarnoja kun juhlissa otetaan malja kuohuvaa niin se saattaa kyllä vaikeuttaa asiaa.
Olen ihan varma että Suomessakin olisi lukuisia tavallisia hissukkanaisia jotka jatkuvasti kokevat häviävänsä pariutumismarkkinoilla ja mielellään ottaisivat kaltaisesi miehen. Ongelman ydin lienee siinä että nämä ihmisryhmät eivät kohtaa. Välillä vaikuttaa siltä että nämä yksin jääneet miehet havittelevat alfanaaraita ja vaille jäätyään katkeroituvat entisestään.
"Huokuu sinusta"? Minusta kaikki tuollainen on taikauskoista ajattelua. Eivät ihmiset osaa lukea toistensa ajatuksia.
Siis koet, että toisen ihmisen kehonkielestä ja olemuksesta ei voi tehdä päätelmiä hänen tunnetiloistaan? Mielenkiintoista. Oletko autisminkirjolainen? Kirjolaisia dissaamatta kysyn, sillä kuulostaa, että sulla on haastetta tunnetilojen tunnistamisessa.
En ole. En kuitenkaan usko, että pystyt erittelemään negatiivisia tunnetiloja tuntemattomasta ihmisestä pelkän elekielen perusteella. Vai osaatko kertoa, miten stressi näkyy eri tavalla ulospäin kuin vaikkapa katkeruus?
No tottakai noissa on iso ero. Stressaantunut ihminen on ahdistunut, katkera on vihainen.
Miten nuo näkyvät eri tavalla ulospäin? Stressikin muuten aiheuttaa vihaisuutta monesti.
Siis ihan tosissasi esität ettei ahdistunutta ihmistä pysty erottamaan vihaisesta? Ja mitä siitä että stressi voi joillakin aiheuttaa vihaisuutta. No niin voi, ja sitten se näkyy siinä että ihminen vaikuttaa vihaiselta. Joka tapauksessa ei ole otollinen mieliala pariutumista ajatellen, kuten ei katkeruuskaan. Mutta joo. Vakuuttele ihan niin paljon kuin haluat ettei muut ihmiset kykene erottelemaan toistensa tunnetiloja. Se ei siitä totuudeksi muutu ja itsepähän siitä kärsit.
Missä minä sanoin olevani itse katkera? En tiedä, onko tämän palstan käyttäjien luetunymmärtämisessä puutteita vai miksi täällä lähdetään aina heijastamaan omia ennakkoluuloja toisiin kommentoijiin. Kritisoin vain tuota typerää "katkeruus näkyy ulospäin" - olettamaa, koska siitä ei ole minusta ap:lle mitään hyötyä.
Missä kukaan väittää juuri sinun olevan katkera? Ja ap:lle teet karhunpalveluksen jos väität ettei katkeruus näy ulospäin.
"Vakuuttele ihan niin paljon kuin haluat ettei muut ihmiset kykene erottelemaan toistensa tunnetiloja. Se ei siitä totuudeksi muutu ja itsepähän siitä kärsit".
Mistä minä nyt sinun mielestäsi sitten kärsin, jos en katkeruudesta?
No siis sen seurauksista, että et kykene lukemaan ihmisten tunnetiloja. Eli saatat itse päätyä toimimaan tahdittomasti tilanteissa, joita et osaa lukea. Yleensä sellaiset ihmiset eivät ole kovin suosittuja, sillä eivät osaa kovinkaan hyvin huomioida muiden tunteita. Sillä eivät huomaa niitä. Mä olen melko varma, että ainakin vähän kirjolainen olet. Se ei varmasti ole helppoa, mutta se ainakaan ei auta, että vaität jotain olemattomaksi kun se todellisuudessa on vain näkymätön sinulle (koska aivosi toimivat poikkeuksellisesti), mutta ihan selvä asia suurimmalle osalle muita.

Olen vain väittänyt, että on vaikea tunnistaa tuntemattomista ihmisistä muita kuin perustunnetiloja (katkeruus ei kuulu niihin). Väitätkö sinä kykeneväsi tunnistamaan katkeran ihmisen, jos sellainen kävelee sinua kadulla vastaan? Olet kyllä varsinainen psykologin irvikuva, jos luulet pystyväsi diagnosoimaan jonkun autistiseksi muutaman nettikommentin perusteella. Itse olen opiskellut psykologiaa yliopistotasolla, oletko sinä?
Kumman aivot tässä toimivat poikkeavasti, kun sinä projisoit omia ennakkoluulojasi minuun? En ole kertonut itsestäni lähellekään niin paljoa kuin sinä yrität olettaa vailla minkäänlaista todellista tietoa.
Tätä typerää jankkausta ei tarvitse enää jatkaa. Tästä ei ole mitään hyötyä minulle eikä ap:lle. Sinä voit nähdä palstalla "kirjolaisia" kuin juoppo pikku-ukkoja deliriumin kourissa, mutta se ei tee kenestäkään palstalaisesta "kirjolaista". Ymmärrätkö?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kerropa ap muuten rehellisesti että millaiset kriteerit sinulla on naiselle. Tämä ei ole vinoilua. Olen oikeasti kiinnostunut ymmärtämään koko kuviota.
Eipä minulla ihan mahdottomia vaatimuksia ole. Ikä +/- muutama vuosi omasta, ei päihdeongelmia jne, mielellään ei tupakoiva, töissä käyvä tai ainakin töihin haluava rehellinen nainen. Sellainen joka hyväksyy minut tällaisena hissukkana kuin olen eikä yritä muuttaa minua sellaiseksi mitä en ole. Mistään missistä tai instatyrkystä en todellakaan haaveile.
Ap
Vaikuttaa siltä, että olet joko helevetin tylsä tyyppi tai sitten 100 prosenttisen aloitekyvytön yksilö. Mitään muuta syytä en keksi tuolle ongelmallesi! Jos vaatimukset eivät ole tuon kovemmat niin kyllä jonkun luulisi löytyvän! Vai asutko jossain perähikiällä jossa ei edes ole yhtään sinkku naista?
Vieläkö tämä autisti jaksaa jauhaa se ka-ru-sellaistä ja muuta jaksaa? Syystä olet yksi, ei ole naisten vika. Ja kyllä katkeruus näkyy ulospäin, älä muuta luule.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä olen kunnollinen lapseton betanainen, vakituinen työpaikka, asunto ja auto maksettu ja vaatimattomaan osakesalkkuun teen kuukausittain pieniä ostoja. Normaali ulkonäkö-ja koko. Viihdyn ihan tavallisessa arjessa oikein hyvin ilman draamaa. Joskus käyn baarissa/ulkona syömässä/teatterissa/konsertissa/keikalla. Ja niin vain olen ilmaa vastakkaiselle sukupuolelle. Tyydyn tähän mukisematta, tyhjän saa pyytämättäkin.
Mahdollista vain kolmessa tapauksessa.
a) olet ilmaa sinua kiinnostaville, eli komeille ja karismaattisille, miehille. Muita miehiä et laske mukan ollenkaan.
b) et kerro rehellisesti ulkonäöstäsi.
c) et anna pienimpiäkään positiivisia signaaleja tavismiehille, vaan päin vastoin sinulla on RBF ja teet olemuksellasi selväksi että pysy kaukana, beta.
Höpöhöpö, meitä tavallisia, toimeentulevia normaaleja naisia on valtavasti joihin ei vastakkainen sukupuoli ota mitään kontaktia vaikka olisimme "saatavilla"! Ja ihan sitä tavallista ja normaalia miestä etsisimme. Tuskin hän velattomuudestaan ja osakeostoistaan pahemmin julistaa muille. En minä ainakaan suitsuttaisi tuolla asialla julkisesti.