Lue keskustelun säännöt.
Ollaan mieheni kanssa veloja. Anoppi ajattelee että minä estän miehen lisääntymisen.
07.10.2020 |
Raflaava otsikko kun koitin tiivistää, sori siitä. Kyseessä ei ensinnäkään ole anoppini, koska ei olla miehen kanssa naimisissa. Anoppikokelaasta voisi siis puhua. Lyhennän anopiksi.
Ollaan miehen kanssa päätetty olla lisääntymättä. Miehelle päätös oli itsestäänselvä, itse kipuilin asian kanssa pari vuotta kunnes ajatukseni selkiytyivät.
Sekä mun että mieheni äidit odottavat lisääntymistämme kuin kuuta nousevaa. On säästetty kaikki lastenvaatteet ja -kirjat sitä aikaa varten "kun teillä sitten joskus on ne kolme omaa pikkuista". Omalle äidilleni olen yrittänyt pehmeästi pohjustaa asiaa jo pari vuotta. Ensin ei uskonut, sitten pettyi, nyt alkaa tottua ajatukseen vaikkei siitä pidäkään. Sanottakoon että omalla äidilläni on jo lapsenlapsia, mutta kuulemma tyttären lapset on eri asia.
No, anoppini kysyi viinipäissään risteilyllä suoraan että onko lapsia tulossa ja koska jos on. Sanoin että ei ole tulossa kun ei kumpikaan haluta. Anoppi purskahti lohduttomaan itkuun. Pyysi kyllä tovin kuluttua anteeksi reaktiotaan, vaikka en siitä mitenkään suuttunutkaan.
Laastari tuli siis repäistyä, mutta nyt olen huomannut että asia vaivaa anopin päätä. Ongelmaksi koen sen, että kysymykset ja painostus kohdistuvat minuun, ei mieheeni. Kyselee kaksin ollessamme onko päätös varma yms. Kysymyksen muotoilu on aina muotoa: "kun SINÄ et halua niin onko se nyt sitten ihan varma--". Olen vastikään saanut päähäni ajatuksen että anopin mielestä minä olen se joka ei halua ja mies sopeutuu tilanteeseen. Tuntuu että hänen mielestään minä estän miehen lisääntymisen.
Kai pitäisi pyytää miestäni sanomaan äidilleen asiasta. Itseasiassa kaljapäissäni viikonloppuna tästä jo miehelle sanoinkin, mutta mies haluaa olla asiasta hiljaa koska ei halua pahoittaa kenenkään mieltä. Toivoo siis että asia unohtuu kun siitä ei puhuta.
Pahoittelen romaania. Kai piti johonkin saada avauduttua. Onko muilla ollut samantyyppistä tilannetta? Pidetäänkö päätöstä lisääntymisestä tai lisääntymättä jättämisestä enemmän naisen kun miehen heininä?
Vielä lisäyksenä että kun äitini ja anoppini keskustelivat yhdessä asiasta läsnäollessani, molemmat olivat sitä mieltä että mies kyllä rakastuu vauvaan synnärillä vaikka ei ensin olisi asiasta ollutkaan niin innoissaan. Mun mielestä pimeä ajatus lisääntyä miehen kanssa joka ei sitä aidosti itse halua.
Kommentit (565)
Lapseton 35+ jatkaa kirjoitti:
Jatkoa edelliseen:
Mielestäni miehesi pitäisi puhua äitinsä kanssa omasta päätöksestään ja ymmärtää, että ellei hän niin tee, sinä tunnet painetta ja syyllisyyttä asiasta hänen äitinsä taholta. Omakin mieheni mieluummin välttää hankalien asioiden käsittelemistä ja kieltämättä minullekin on ollut hankalaa puhua lapsettomuuspäätöksestä vanhemmilleni, sillä tunnen turhankin herkästi tuottavani pettymyksen, koska he eivät takiani saa lapsenlapsia. Samaan aikaan tiedostan tämän ajatuksen järjettömyyden, koska viime kädessä kyse on omasta elämästäni eivätkä muiden ihmisten odotukset ja toiveet ole riittävän hyvä syy olla elämättä itseni näköistä elämää. Herkkänä ihmisenä en silti voi olla aistimatta ja miettimättä muiden ihmisten tunteita, ja luulen että sinunkin kohdallasi kyse on osittain tästä.
Kiitos näistä kommenteista, kirjoitat viisaasti. On tähän ketjuun tullut muitakin fiksuja kommentteja, kokemuksia ja näkökulmia, mutta sitten tietysti vauvapalstan tapaan myös arvuutteluja pahuudesta, traumoista ja toivomuksia että minut ammuttaisiin tai ampuisin itseni. Tällaista on siis mukava lukea kaiken öhinän joukosta.
Tuo kipuiluvaihe on se mihin tosiaan monet ovat tarttuneet, sinä ymmärsit sen niin kuin sen tarkoitin. Lapsettomaksi jääminen on iso valinta joka vaikuttaa loppuelämään suuresti. Siksi heräsin sitä miettimään pitkäksi aikaa. Se ei tosiaan tarkoittanut omalla kohdallani muuta kuin että lapsettomuusajatus vahvistui. Monesti tuntuu tosiaan että lapsettomuus on se päätös mitä nimenomaan pohditaan tarkemmin kuin lisääntymistä. Oman äitini sanoin; lapset vaan kuuluivat pakettiin ja siihen miten elämä etenee. Itse en tee mitään päätöksiä ajatellen että niin vain kuuluu tehdä, pure hampaat yhteen ja tee. Elän täällä vain kerran.
Ja vanhemmat mielestäni saavatkin tuntea koko tuntemusten kirjon kun lapsenlapsia ei tulekaan. Se kuuluu asiaan. Lapsenlapset ovat kuuluneet heidän kuviteltuun elämäntarinaansa, joten totta kai se herättää tunteita kun niin ei käykään. Syyllisyyttä siitä on kuitenkin turha tuntea (helpommin sanottu kuin tehty); ei tätä elämää eletä loppujen lopuksi kuin itseä varten.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yksi tarkennus kiitos! Kun mainitsit, että kipuilit asian kanssa pari vuotta, niin tapahtuiko se tämän suhteen aikana, vai jo aikaisemmin? Eli olisitko halunnut joskus lapsia ylipäätään, mutta muuttanut sitten mielesi, vai muuttuiko mielesi tässä suhteessa, koska mies halunnut?
Hyvä kysymys. Olen ollut vela koko ikäni, mutta kun tauluun tuli 25 vuotta alkoi asia pyöriä yhtäkkiä päässä. Kai se oli sitä biologisen kellon tikitystä sitten, kaveritkin alkoivat lisääntyä ja ihmiset vihjailla meidän lisääntymisestämme. Haluanko sittenkin? Olenko varma etten halua? Mitä jos haluaisinkin sitten kun on liian myöhäistä?
Reilun vuoden nuo hommat välillä ahdistivat, mutta nyt olen velampi kuin koskaan. Eli jos mies muuttaisikin mielensä, ero olisi edessä.
Ap
Kertokaa nyt joku selkosuomeksi että mikä on "vela"? Mistä lyhenne tulee?
Onko se joku sairaus tai syndrooma? Seksuaalinen suuntautuminen? Luonnevika? Taloudellinen ongelma? Tai kärsiikö "vela" jostain rangaistuksesta?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yksi tarkennus kiitos! Kun mainitsit, että kipuilit asian kanssa pari vuotta, niin tapahtuiko se tämän suhteen aikana, vai jo aikaisemmin? Eli olisitko halunnut joskus lapsia ylipäätään, mutta muuttanut sitten mielesi, vai muuttuiko mielesi tässä suhteessa, koska mies halunnut?
Hyvä kysymys. Olen ollut vela koko ikäni, mutta kun tauluun tuli 25 vuotta alkoi asia pyöriä yhtäkkiä päässä. Kai se oli sitä biologisen kellon tikitystä sitten, kaveritkin alkoivat lisääntyä ja ihmiset vihjailla meidän lisääntymisestämme. Haluanko sittenkin? Olenko varma etten halua? Mitä jos haluaisinkin sitten kun on liian myöhäistä?
Reilun vuoden nuo hommat välillä ahdistivat, mutta nyt olen velampi kuin koskaan. Eli jos mies muuttaisikin mielensä, ero olisi edessä.
Ap
Kertokaa nyt joku selkosuomeksi että mikä on "vela"? Mistä lyhenne tulee?
Onko se joku sairaus tai syndrooma? Seksuaalinen suuntautuminen? Luonnevika? Taloudellinen ongelma? Tai kärsiikö "vela" jostain rangaistuksesta?
Etkö tosiaan itse keksi, millaista lyhennettä voi käyttää termistä "vapaaehtoisesti lapseton"?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yksi tarkennus kiitos! Kun mainitsit, että kipuilit asian kanssa pari vuotta, niin tapahtuiko se tämän suhteen aikana, vai jo aikaisemmin? Eli olisitko halunnut joskus lapsia ylipäätään, mutta muuttanut sitten mielesi, vai muuttuiko mielesi tässä suhteessa, koska mies halunnut?
Hyvä kysymys. Olen ollut vela koko ikäni, mutta kun tauluun tuli 25 vuotta alkoi asia pyöriä yhtäkkiä päässä. Kai se oli sitä biologisen kellon tikitystä sitten, kaveritkin alkoivat lisääntyä ja ihmiset vihjailla meidän lisääntymisestämme. Haluanko sittenkin? Olenko varma etten halua? Mitä jos haluaisinkin sitten kun on liian myöhäistä?
Reilun vuoden nuo hommat välillä ahdistivat, mutta nyt olen velampi kuin koskaan. Eli jos mies muuttaisikin mielensä, ero olisi edessä.
Ap
Kertokaa nyt joku selkosuomeksi että mikä on "vela"? Mistä lyhenne tulee?
Onko se joku sairaus tai syndrooma? Seksuaalinen suuntautuminen? Luonnevika? Taloudellinen ongelma? Tai kärsiikö "vela" jostain rangaistuksesta?
On muuten ensimmäinen hakutulos kun kirjoittaa Googleen vela.
Mutta joku sen sulle ehti jo selventääkin.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yksi tarkennus kiitos! Kun mainitsit, että kipuilit asian kanssa pari vuotta, niin tapahtuiko se tämän suhteen aikana, vai jo aikaisemmin? Eli olisitko halunnut joskus lapsia ylipäätään, mutta muuttanut sitten mielesi, vai muuttuiko mielesi tässä suhteessa, koska mies halunnut?
Hyvä kysymys. Olen ollut vela koko ikäni, mutta kun tauluun tuli 25 vuotta alkoi asia pyöriä yhtäkkiä päässä. Kai se oli sitä biologisen kellon tikitystä sitten, kaveritkin alkoivat lisääntyä ja ihmiset vihjailla meidän lisääntymisestämme. Haluanko sittenkin? Olenko varma etten halua? Mitä jos haluaisinkin sitten kun on liian myöhäistä?
Reilun vuoden nuo hommat välillä ahdistivat, mutta nyt olen velampi kuin koskaan. Eli jos mies muuttaisikin mielensä, ero olisi edessä.
Ap
Kertokaa nyt joku selkosuomeksi että mikä on "vela"? Mistä lyhenne tulee?
Onko se joku sairaus tai syndrooma? Seksuaalinen suuntautuminen? Luonnevika? Taloudellinen ongelma? Tai kärsiikö "vela" jostain rangaistuksesta?
On muuten ensimmäinen hakutulos kun kirjoittaa Googleen vela.
Mutta joku sen sulle ehti jo selventääkin.
Ap
Aloituksessa voisi todellakin käyttää selkokieltä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yksi tarkennus kiitos! Kun mainitsit, että kipuilit asian kanssa pari vuotta, niin tapahtuiko se tämän suhteen aikana, vai jo aikaisemmin? Eli olisitko halunnut joskus lapsia ylipäätään, mutta muuttanut sitten mielesi, vai muuttuiko mielesi tässä suhteessa, koska mies halunnut?
Hyvä kysymys. Olen ollut vela koko ikäni, mutta kun tauluun tuli 25 vuotta alkoi asia pyöriä yhtäkkiä päässä. Kai se oli sitä biologisen kellon tikitystä sitten, kaveritkin alkoivat lisääntyä ja ihmiset vihjailla meidän lisääntymisestämme. Haluanko sittenkin? Olenko varma etten halua? Mitä jos haluaisinkin sitten kun on liian myöhäistä?
Reilun vuoden nuo hommat välillä ahdistivat, mutta nyt olen velampi kuin koskaan. Eli jos mies muuttaisikin mielensä, ero olisi edessä.
Ap
Kertokaa nyt joku selkosuomeksi että mikä on "vela"? Mistä lyhenne tulee?
Onko se joku sairaus tai syndrooma? Seksuaalinen suuntautuminen? Luonnevika? Taloudellinen ongelma? Tai kärsiikö "vela" jostain rangaistuksesta?
Etkö tosiaan itse keksi, millaista lyhennettä voi käyttää termistä "vapaaehtoisesti lapseton"?
Nuo kaksi sanaakin olisi voinut laittaa lyhentämättä, kun ottaa huomioon, miten pitkä aloittajan kertomus on.
Nainenhan sen loppupelissä päättää tuleeko lapsia vai ei. Ehkä anoppi laittaa toivonsa miniään tämän takia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Anoppi voi itse hankkia lisää lapsia ja kiireesti!🍼
Olen transsukupuolinen ja ainoa asia mikä ihmisiä siinä vaivasi, oli se, että. hoidot tekevät hedelmättömäksi. Kiukuttelua tuli omilta vanhemmilta ja isovanhemmilta, että RIISTÄN heiltä. lapsenlapset. No varmaan joo, mutta en voisi muutenkaan saada lapsia. En ole ikinä voinut. Seksiasioista puhuminen on aina ollut tabu, en ole koskaan heille puhunit siitä, etten ennen tätä "sekoiluakaan" ole voinut saada lapsia. Sanoin kyllä, että aion tarkoin harkita asian että lähdenkö koko juttuun juuri siksi kun lapsia ei täysin transitioitunut voi saada, mutta noh, niin, ei minulla ole koskaan ollut kuukautisia ja olen itse lääkärin kanssa asiaa hoitanut, ei ole eikä tule, en voi saada lapsia ja sen saa kukin ajatella mitenpäin haluaa, asia ei muutu jos mummo valehtelee kylillä että olen hänen kiusakseen laittanut niinsanotusti piuhat poikki.
Tietysti sekin argumentti on, että "valehtelulla" estän tulevankin puolison lisääntymisen. Seurusteluasioissa kerron heti alkuunsa mikä tilanteeni on sukupuolen ja lastenhankintamahdollisuuksien kanssa, ja ymmärrän täysin jos joku ei niistä syistä halua olla kanssani. Mutta tottakai isoäiti ja äiti ovat sitä mieltä, että minä olen tehnyt kaiken tämän heidän ja seurustelukumppanini kiusaksi.
Tämän pohjalta voisin sanoa sinulle, että totuus ei muutu muuksi vaikka anoppikokelas sitä kuinka kääntelee ja vääntelee. Vaikka hän kertoisi koko maailmalle, että sinä estät miestäsi lisääntymästä, aina on vasta-argumenttina kysymus, että jos miehelle on perheenlisäys niin tärkeää, niin miksi hän on kanssasi? Miehesi pitäisi nyt suoraselkäisesti oilaista asiaa anopillesi, itse en ainakaan puolisoni harteille tuollaista syyttelyä vanhemmiltani soisi yhtään. Jokainen päättää itse elämänsä kulun, mutta vielä on se ajatus, että nainen ei ole kokonainen ennen kuin on synnyttänyt. Voiko lasta haluamaton äiti olla hyvä äiti? Antaa anopin kiukutella, olet tehnyt voitavasi. Inhottava fakta elämästä on myös se, että vaikka kuinka itse pyrkisi hoitamaan omata asiansa hyvin ja olemaan muille kunnioittava, joku voi silti pienessä mielessään kääntää tekosi pahuudeksi ja ilkeilyksi ja mustamaalata.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hei AP, olet vielä linjoilla - itsehän olisin jo sulkenut selaimen aikaa sitten ja antanut äitihullujen raivota itsekseen. :D
Mutta halusin vielä sanoa IHAN AIHEESEEN LIITTYEN: kannattaa varmaan puhua puolisolle mahdollisimman nopeasti. En toki tunne sinua, tai tiedä sinänsä mitään parisuhteestanne, joten tämä on nyt omalta osaltani hieman arvailua. Jos kuitenkin koet, että anoppisi asenne alkaa ärsyttämään - ja nimenomaan siksi, että miehesi ei haluaisi asiasta keskustella - on mahdollista, että rupeat sitten alitajuisesti kyräilemään miestäsi. Kuten sanottua, tämä on vain spekulointia, en yritä tässä analysoida sinua tai suhdettanne sen enempää. :)
Ja nyt mammakreisit: se "kipuilu" ei ole mitään jäätävää angstia, vaan kuten joku jo selvensikin, asioiden perinpohjaisesti miettimistä. Kävin tämän vaiheen itsekin läpi, pari vuotta mietin oikein toden teolla tätä lapsiasiaa, tutkiskelin itseäni ja asenteitani joka taholta. Asenteeni lapsettomuudesta vain vahvistui. En koe minkäänlaista tuskaa asiasta.
Mieheni kanssa kävimme läpi saman prosessin, juttelimme, mietimme, harkitsimme. Joka kerta päädyimme samaan lopputulokseen: emme halua lapsia. Olen henkilökohtaisesti sitä mieltä, että hyvin moni vela on lastenhankintaa miettinyt rutkasti enemmän kuin monet vanhemmat. Ja kuten on tässäkin ketjussa havaittu, moni vanhempi näyttää ajatelleen, että se nyt on vaan osa elämää että ne lapset hankitaan ja piste: ei minkäänlaista kyseenalaistamista. No, tiedoksenne - moni on kyseenalaistanut ja sitten vahvasti kokenut, että ei tämä minulle sovikaan. En tosiaan ymmärrä, miksi tämä aihe on niin monia henkilökohtaisesti loukannut. :D Te saatte edelleen lapsia hankkia, ei se ole veloilta pois, eikä se 99% veloja kiinnostakaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minkä ikäisiä olette?
Lähempänä kolmea- kuin kahtakymppiä molemmat.
Ap
Miksi teidän piti tehdä tästä asiasta jotain päätöstä alle kolmikymppisinä? Ainakin viisi vuotta aikaa elää ihan vaan pariskuntana sen kummemmin asiaa pohtimatta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kiitoksia edelleen fiksuista kommenteista!
Hiukan pitää tosiaan välillä pitää paussia keskustelusta kun meni ajoittain koko touhu ihan pimeäksi, mutta täällä vielä lurkin aina kun ehdin. :D
Sinulle joka korjasit sukupuolesi; mun tilanne ei ole lähellekään noin ahdistava kuin sinun. Voiko joku ihan oikeasti ajatella että toinen ihminen jättää lapset tekemättä jonkun toisen kiusaksi? Lähetän sulle etävoimia selvitä moisten ihmisten kanssa. Vaikutat fiksulta tyypiltä.
Tuo oli hyvä huomio että edelleen vallitsee osittain ajatusmaailma jossa nainen on nainen vasta synnytettyään. Se on surullista.
471: Saatat hyvinkin olla oikeassa, ikävä kyllä. Jos pidän nyt pääni kiinni, saattaa käydä niin että pian mies tuntee nahassaan negatiiviset tunteeni ilman että oikein kumpikaan tietää mistä tarkkaan ottaen on kyse. Erittäin hyvä pointti siis.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minkä ikäisiä olette?
Lähempänä kolmea- kuin kahtakymppiä molemmat.
Ap
Miksi teidän piti tehdä tästä asiasta jotain päätöstä alle kolmikymppisinä? Ainakin viisi vuotta aikaa elää ihan vaan pariskuntana sen kummemmin asiaa pohtimatta.
Totta. Kannattaisi olla hiljaa vaan ja rakennella elämää yhdessä, kunnes sitten kolmevitosena selviää että halutaan aivan eri asioita elämältä.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos minulle tulevaisuudessa tulisi anoppina vastaava tilanne, toimisin varmaan samoin, kuin ap:n anoppi. Olisin taatusti surullinen, kun ajattelisin, että lapseni ei saisi kokea niitä samoja tunteita ja asioita oman lapsen kanssa, jotka itse olen kokenut. Sitä on vaikea selittää, mutta oman lapsen kanssa asioissa ja tunteissa on erilainen mittakaava.
Ja vaikka tietäisin, että päätös olisi lapseni ja puolisoni yhteinen, yrittäisin varmasti puhua molempien kanssa kahdenkesken. Vaikka sisimmässäni tiedän, että haluan kunnioittaa toisten ihmisten omia päätöksiä, niin silti yrittäisin toimia sen mukaan, mitä itse näkisin oman lapseni parhaaksi.
Olisin varmaan anoppi from hell.
Eli et toimisi lapsesi vaan itsesi parhaaksi.
Pienestä ihmisestä asti vanhemman tehtävä on ohjata lasta siihen suuntaan, jonka vanhempi itse näkee lapselle parhaaksi. Alkaen vaikkapa vaippavalinnasta tai siitä missä iässä lapsi saa mennä uimaan ilman vahtia. Uskon, että tästä ajatuksesta on vaikea päästää irti siinä vaiheessa, kun lapsi on aikuinen. Tiedän toki, että lapsen pitää saada itsenäistyä ja että hänellä on oikeus omaan elämäänsä ja omiin päätöksiinsä.
Ei se silti poista sitä, että se tulee olemaan minulle vaikeaa, ja että vanhempana varmasti kuvittelen tietäväni, mikä olisi parempi valinta. Siksi tuo anoppi from hell.Ei, viimeistään siinä vaiheessa, kun täysi-ikäinen lapsi muuttaa omilleen, pitää vanhemman ajatella, että lapsi tietää itse, mikä on hänelle parhaaksi. Itse huomasin miten paljon lapset kasvavat ja kehittyvät, kun he saavat tilaa ympärilleen. Jossain vaiheessa vanhempi-lapsi -suhteen pitää muuttua aikuinen-aikuinen -suhteeksi.
Miten muuten omalla kohdallasi on ollut, onko appivanhempasi puuttuneet kovinkin paljon teidän elämään ohjein ja vaatimuksin? Kielsivätkö he koiran hankkimisen ja ulkomaanmatkat? Ostitteko sen asunnon, jonka appivanhempasi olivat valinneet teille?
Äh, kun on hankala kirjoittaa niin, että pointti tulisi ymmärretyksi. Olen samaa mieltä kanssasi. Täysin.
Yritän tarkoittaa sitä, että me tulevat anopitkin olemme vain ihmisiä. Ja että vaikka tiedämme, että nenäämme ei tarvitse enää lasten asioihin työntää, voi se silti olla hankalaa. Tai siis ainakaan minä en uskalla luvata, että varmasti osaan oikealla hetkellä olla tarpeeksi irti lapsestani. Toki haluan, että niin olisi, ja siihen pyrin. Tietenkin.
Ihmisiä olemme kaikki, ja haluan suoda vähän ymmärtämystä anopeillekin, ja sille surulle, mitä saattavat ko. tilanteessa tuntea.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minkä ikäisiä olette?
Lähempänä kolmea- kuin kahtakymppiä molemmat.
Ap
Miksi teidän piti tehdä tästä asiasta jotain päätöstä alle kolmikymppisinä? Ainakin viisi vuotta aikaa elää ihan vaan pariskuntana sen kummemmin asiaa pohtimatta.
Totta. Kannattaisi olla hiljaa vaan ja rakennella elämää yhdessä, kunnes sitten kolmevitosena selviää että halutaan aivan eri asioita elämältä.
Ap
Jaa meinaat että tiedätte jo nyt miten elämä vie ja mitä 5-10 vuoden päästä haluatte? Me todettiin tuossa iässä ihan vaan että juuri nyt ei haluta lapsia - mutta ei tehty siitä mitään elämän mittaista päätöstä. Myöhemmin sitten todettiin että tilanne on taas eri ja saatiin lapsiakin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minkä ikäisiä olette?
Lähempänä kolmea- kuin kahtakymppiä molemmat.
Ap
Miksi teidän piti tehdä tästä asiasta jotain päätöstä alle kolmikymppisinä? Ainakin viisi vuotta aikaa elää ihan vaan pariskuntana sen kummemmin asiaa pohtimatta.
Totta. Kannattaisi olla hiljaa vaan ja rakennella elämää yhdessä, kunnes sitten kolmevitosena selviää että halutaan aivan eri asioita elämältä.
Ap
Jaa meinaat että tiedätte jo nyt miten elämä vie ja mitä 5-10 vuoden päästä haluatte? Me todettiin tuossa iässä ihan vaan että juuri nyt ei haluta lapsia - mutta ei tehty siitä mitään elämän mittaista päätöstä. Myöhemmin sitten todettiin että tilanne on taas eri ja saatiin lapsiakin.
Hyvä teille. En ymmärtänyt miten se liittyy asiaan että te tiesitte haluavanne joskus lapsia, mutta hyvä toki että niitä saitte.
Tämä on kyllä jännä ilmiö. On tullut tutuksi ennenkin. Nainen ei ainakaan tässä asiassa tunnu koskaan olevan päätösvaltainen aikuinen ihminen. En tiedä mihin ikään asti miehille viserretään että et voi tietää, mieli muuttuu. Palstalta olen lukenut että naisille jopa melkein viisikymppiseksi asti.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos minulle tulevaisuudessa tulisi anoppina vastaava tilanne, toimisin varmaan samoin, kuin ap:n anoppi. Olisin taatusti surullinen, kun ajattelisin, että lapseni ei saisi kokea niitä samoja tunteita ja asioita oman lapsen kanssa, jotka itse olen kokenut. Sitä on vaikea selittää, mutta oman lapsen kanssa asioissa ja tunteissa on erilainen mittakaava.
Ja vaikka tietäisin, että päätös olisi lapseni ja puolisoni yhteinen, yrittäisin varmasti puhua molempien kanssa kahdenkesken. Vaikka sisimmässäni tiedän, että haluan kunnioittaa toisten ihmisten omia päätöksiä, niin silti yrittäisin toimia sen mukaan, mitä itse näkisin oman lapseni parhaaksi.
Olisin varmaan anoppi from hell.
Eli et toimisi lapsesi vaan itsesi parhaaksi.
Pienestä ihmisestä asti vanhemman tehtävä on ohjata lasta siihen suuntaan, jonka vanhempi itse näkee lapselle parhaaksi. Alkaen vaikkapa vaippavalinnasta tai siitä missä iässä lapsi saa mennä uimaan ilman vahtia. Uskon, että tästä ajatuksesta on vaikea päästää irti siinä vaiheessa, kun lapsi on aikuinen. Tiedän toki, että lapsen pitää saada itsenäistyä ja että hänellä on oikeus omaan elämäänsä ja omiin päätöksiinsä.
Ei se silti poista sitä, että se tulee olemaan minulle vaikeaa, ja että vanhempana varmasti kuvittelen tietäväni, mikä olisi parempi valinta. Siksi tuo anoppi from hell.Ei, viimeistään siinä vaiheessa, kun täysi-ikäinen lapsi muuttaa omilleen, pitää vanhemman ajatella, että lapsi tietää itse, mikä on hänelle parhaaksi. Itse huomasin miten paljon lapset kasvavat ja kehittyvät, kun he saavat tilaa ympärilleen. Jossain vaiheessa vanhempi-lapsi -suhteen pitää muuttua aikuinen-aikuinen -suhteeksi.
Miten muuten omalla kohdallasi on ollut, onko appivanhempasi puuttuneet kovinkin paljon teidän elämään ohjein ja vaatimuksin? Kielsivätkö he koiran hankkimisen ja ulkomaanmatkat? Ostitteko sen asunnon, jonka appivanhempasi olivat valinneet teille?
Äh, kun on hankala kirjoittaa niin, että pointti tulisi ymmärretyksi. Olen samaa mieltä kanssasi. Täysin.
Yritän tarkoittaa sitä, että me tulevat anopitkin olemme vain ihmisiä. Ja että vaikka tiedämme, että nenäämme ei tarvitse enää lasten asioihin työntää, voi se silti olla hankalaa. Tai siis ainakaan minä en uskalla luvata, että varmasti osaan oikealla hetkellä olla tarpeeksi irti lapsestani. Toki haluan, että niin olisi, ja siihen pyrin. Tietenkin.
Ihmisiä olemme kaikki, ja haluan suoda vähän ymmärtämystä anopeillekin, ja sille surulle, mitä saattavat ko. tilanteessa tuntea.
Koen ymmärtäväni anopin tunteita ihan hyvin. Ihmetyttää vain että miksi kysymykset ja jossittelu kohdistuu minuun. Jos minä muutankin mieleni ja lähden lisääntymään, ei hänen lapsenlapsitilanteensa muutu mihinkään. Hänen poikansa on se jonka kautta hänen lapsenlapsensa tulevat jos ovat tullakseen.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minkä ikäisiä olette?
Lähempänä kolmea- kuin kahtakymppiä molemmat.
Ap
Miksi teidän piti tehdä tästä asiasta jotain päätöstä alle kolmikymppisinä? Ainakin viisi vuotta aikaa elää ihan vaan pariskuntana sen kummemmin asiaa pohtimatta.
Totta. Kannattaisi olla hiljaa vaan ja rakennella elämää yhdessä, kunnes sitten kolmevitosena selviää että halutaan aivan eri asioita elämältä.
Ap
Jaa meinaat että tiedätte jo nyt miten elämä vie ja mitä 5-10 vuoden päästä haluatte? Me todettiin tuossa iässä ihan vaan että juuri nyt ei haluta lapsia - mutta ei tehty siitä mitään elämän mittaista päätöstä. Myöhemmin sitten todettiin että tilanne on taas eri ja saatiin lapsiakin.
Hyvä teille. En ymmärtänyt miten se liittyy asiaan että te tiesitte haluavanne joskus lapsia, mutta hyvä toki että niitä saitte.
Tämä on kyllä jännä ilmiö. On tullut tutuksi ennenkin. Nainen ei ainakaan tässä asiassa tunnu koskaan olevan päätösvaltainen aikuinen ihminen. En tiedä mihin ikään asti miehille viserretään että et voi tietää, mieli muuttuu. Palstalta olen lukenut että naisille jopa melkein viisikymppiseksi asti.
Ap
Kyllä sä saat päättää vaikka mihin paitaan pukeudut kymmenen vuoden päästä jos haluat. Pointti on että miksi asia pitää päättää nyt. Miten voi oikeasti tietää mitä haluat(te) kymmenen vuoden päästä? Toisin kuin käsitit, me emme tienneet joskus myöhemmin haluavamme lapsia vaan teidän ikäisinä kun asiaa mietimme, totesimme ettemme ainakaan nyt halua. Kymmenen vuoden päästä tilanne olisi voinut olla asian tiimoilta sama, ja silloin päätös olisi jo sitten voinutkin olla lopullinen, ihan biologiasta johtuen.
Vierailija kirjoitti:
Jos minulle tulevaisuudessa tulisi anoppina vastaava tilanne, toimisin varmaan samoin, kuin ap:n anoppi. Olisin taatusti surullinen, kun ajattelisin, että lapseni ei saisi kokea niitä samoja tunteita ja asioita oman lapsen kanssa, jotka itse olen kokenut. Sitä on vaikea selittää, mutta oman lapsen kanssa asioissa ja tunteissa on erilainen mittakaava.
Ja vaikka tietäisin, että päätös olisi lapseni ja puolisoni yhteinen, yrittäisin varmasti puhua molempien kanssa kahdenkesken. Vaikka sisimmässäni tiedän, että haluan kunnioittaa toisten ihmisten omia päätöksiä, niin silti yrittäisin toimia sen mukaan, mitä itse näkisin oman lapseni parhaaksi.
Olisin varmaan anoppi from hell.
Olen tuo 40v vela, joka tiesi jo 6-vuotiaana, etten halua lapsia. Minä en kokisi enkä koe lasten kanssa mitään ihania tunteita toisin kuin hän, joka lapsia haluaa. Samoin kuin se, joka haluaa lapsia eikä niitä saa, ei koe mitään ihania tunteita tästä "vapaudesta".
Jos oikeasti ajattelet lapsesi parasta, tuet häntä hänen päätöksissään. Kaikki muu on vain sitä, että SINULLE ei tulisi paha mieli. Ei vaikka miten yrittäisi selittää asian, että "En kun minä vaan nyt ajattelen tyttäreni/poikani parasta".
Etkä ajattele. Omaa pahaa mieltäsi sinä ajattelet.
Minä en ole tuon edellisen kommentin kirjoittaja, mutta kirjoitin eilen samansuuntaisen tekstin. Ihan samoin olin itsekin aloituksen ymmärtänyt. Jos joku haluaa välttämättä itselleen lapsenlapsia, niin hänen itsensä pitää tehdä lapsia niin paljon, että joku hankkii jälkikasvua. 5-6 lasta luulisi riittävän mummoksi haluavalle.