Lue keskustelun säännöt.
Ollaan mieheni kanssa veloja. Anoppi ajattelee että minä estän miehen lisääntymisen.
07.10.2020 |
Raflaava otsikko kun koitin tiivistää, sori siitä. Kyseessä ei ensinnäkään ole anoppini, koska ei olla miehen kanssa naimisissa. Anoppikokelaasta voisi siis puhua. Lyhennän anopiksi.
Ollaan miehen kanssa päätetty olla lisääntymättä. Miehelle päätös oli itsestäänselvä, itse kipuilin asian kanssa pari vuotta kunnes ajatukseni selkiytyivät.
Sekä mun että mieheni äidit odottavat lisääntymistämme kuin kuuta nousevaa. On säästetty kaikki lastenvaatteet ja -kirjat sitä aikaa varten "kun teillä sitten joskus on ne kolme omaa pikkuista". Omalle äidilleni olen yrittänyt pehmeästi pohjustaa asiaa jo pari vuotta. Ensin ei uskonut, sitten pettyi, nyt alkaa tottua ajatukseen vaikkei siitä pidäkään. Sanottakoon että omalla äidilläni on jo lapsenlapsia, mutta kuulemma tyttären lapset on eri asia.
No, anoppini kysyi viinipäissään risteilyllä suoraan että onko lapsia tulossa ja koska jos on. Sanoin että ei ole tulossa kun ei kumpikaan haluta. Anoppi purskahti lohduttomaan itkuun. Pyysi kyllä tovin kuluttua anteeksi reaktiotaan, vaikka en siitä mitenkään suuttunutkaan.
Laastari tuli siis repäistyä, mutta nyt olen huomannut että asia vaivaa anopin päätä. Ongelmaksi koen sen, että kysymykset ja painostus kohdistuvat minuun, ei mieheeni. Kyselee kaksin ollessamme onko päätös varma yms. Kysymyksen muotoilu on aina muotoa: "kun SINÄ et halua niin onko se nyt sitten ihan varma--". Olen vastikään saanut päähäni ajatuksen että anopin mielestä minä olen se joka ei halua ja mies sopeutuu tilanteeseen. Tuntuu että hänen mielestään minä estän miehen lisääntymisen.
Kai pitäisi pyytää miestäni sanomaan äidilleen asiasta. Itseasiassa kaljapäissäni viikonloppuna tästä jo miehelle sanoinkin, mutta mies haluaa olla asiasta hiljaa koska ei halua pahoittaa kenenkään mieltä. Toivoo siis että asia unohtuu kun siitä ei puhuta.
Pahoittelen romaania. Kai piti johonkin saada avauduttua. Onko muilla ollut samantyyppistä tilannetta? Pidetäänkö päätöstä lisääntymisestä tai lisääntymättä jättämisestä enemmän naisen kun miehen heininä?
Vielä lisäyksenä että kun äitini ja anoppini keskustelivat yhdessä asiasta läsnäollessani, molemmat olivat sitä mieltä että mies kyllä rakastuu vauvaan synnärillä vaikka ei ensin olisi asiasta ollutkaan niin innoissaan. Mun mielestä pimeä ajatus lisääntyä miehen kanssa joka ei sitä aidosti itse halua.
Kommentit (565)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jotenkin saa surulliseksi ajatus, että jos lapsen jättää hankkimatta, niin ei saa koskaan tutustua siihen ihmiseen joka omasta lapsesta olisi tullut. Katuuko sitä sitten vanhempana?
Toiseksi oman suvun linja saattaa päättyä siihen jos ei ole veljiä tai sisaruksia.. sekin surullinen ajatus sinänsä.
Onko tämä muka hyvä syy hankkia lapsia?? Kukaan ei tiedä etukäteen millainen ihminen sieltä alapäästä pullahtaa. Olen sen verran kranttu ihmisten suhteen (mulle ei olisi kelvannut ihan kuka tahansa tindermies parisuhteeseen vaikkapa, ja ystävänikin on aika tarkkaan valikoituja) niin miksi ottaa riski että hauskasti kokeilee millaisen tyypin sieltä revenneestä toosastaan tekee, että jos se olisikin vaikka tosi kiva! Entä jos se ei olekaan kiva, voiko sen sitten perua kun on ensin vähän tutustunut ja todennut että ei olekaan mun tyyppinen?
Ai jestas, tälle repesin! :D Syntyvän lapsen ja Tindermiesten vertaaminen.
On niin selvää, että suurin osa tässä ketjussa kirjoittavista on lapsettomia. Ja melko nuoria. Idealismi kohtaa lumihiutaleet...
Pointti oli että jos ei muutenkaan kelpuuta elämäänsä ihan ketä tahansa niin lapsi josta ei tiedä yhtään mitään etukäteen on hirvittävä riski. Lapset eivät ole aina vanhempiensa kaltaisia, ne ovat ihan omia persooniaan. ihminen voi saada temperamentiltaan täysin vastakkaisen lapsen kuin mitä on itse. Itse en haluaisi elämääni metelöivää ja jatkuvaa huomiota vaativaa ekstroverttia, enkä osaisi sellaista kasvattaa. Koska en jaksaisi sellaista tyyppiä.
Parempi että ne hankkivat lapsia joille kelpaa ihan mikä tahansa ja kuka tahansa elämässä. Ne jotka ovat kelpuuttaneet puolison vaikka siksi että se on mies/nainen, tarpeeksi pitkä ja sopivan ikäinen, persoonalla ei niin väliä.
Mulla on tästä hyvä esimerkki; isäni. Isäni on vanhan liiton sovinistinen mies. Semmonen tolkun ihminen. Hänelle tyttäret olivat ihan hirveä pettymys, kun naisista ei ole mihinkään. Kun veljeni syntyi, isäni oli mielen kielin. Nyt hän sai pojan, josta voi kasvattaa miniversion itsestään. Riuska, rohkea, uhmakas eräjormailija, joka rakastaa samoja asioita ja omaa samat arvot kuin isäni. Kunnon fyysisesti vahva tyyppi, joka ei puhu eikä pussaa.
Ironisesti veljeni on kuitenkin luonteeltaan täysin isäni vastakohta. Ei hitustakaan samaa. Ei tullut miniversiota isästä hänestä, vaikka isä miten kovasti yritti ja toivoi. Tuli herkkä runoilija, joka viihtyy sisällä ja on luonteeltaan avoin ja hoivaava.
Tupla-ironisesti siskoni on tuollainen raisu eräjorma, joka ei puhu eikä pussaa ja tykkää samoista asioista kuin isäni, ja on valitettavasti perinyt ainakin osittain isän sovinismia.
Olikin sitten tytär, se hyödytön turhake, josta tuli miniversio itsestä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joo, vähän samanlaisia piirteitä oli omassa anopissani (on nyt kuollut). Mieheni on vela, ei ole koskaan halunnut omia lapsia vaikka kyllä lapsista pitää, sehän oli tietysti minun vikani anopin mielestä. Koskaan ei ottanut puheeksi poikansa kanssa näitä asioita mutta minua kyllä nälvi jatkuvasti. Anoppi vielä suunnitteli että kun hommataan perhe niin voisimme muuttaa anoppilaan ja anoppi sitten hoitaisi lapsia ja taloa kun käymme töissä. Juu ei.
Itse olisin vielä parikymppisenä halunnut lapsia mutta kun sairastuin vakavasti oli vain todettava ettei siitä haavesta mitään tule, anopille en sen kummemmin puhunut siitä. Anoppini olii kova juoruamaan kaikille tutuilleen lastensa asioista ja minä tiesin tämän, siksi olin hyvin tarkka siitä mitä anopille kerroin.
Anopilla oli kuitenkin lapsenlapsia ettei ilmankaan jäänyt, siksi en ymmärrä miksi minua piti kiusata.
Ikävää sulle, mutta mulle kiva kuulla etten ole ainut.
Tuli mieleen että ovatko nämä anopit itse hommanneet lapsensa ilman isän suostumusta? Vai miksi päätös on naisen eikä miehen? Vai meinaavatko että kaikki miehet haluavat lapsia, mutta eivät saa niitä koska naisensa eivät halua?
Ap
Mulle on sanonut ihan kolmikymppinen kaverini, että eiväthän ne miehet ikinä lapsia halua. En osannut sanoa mitään, oli niin outo kommentti. Omassa tuttavapiirissäni ne on useinkin olleet miehiä, joilla on ollut vahva lapsitoive suhteessa. Ja myös veljeni on tällainen, hänen aloitteestaan tuli vielä kolmas lapsi perheeseensä.
Mitä anoppeihin tulee, meillä oli vähän samaa ilmassa ennen kuin saimme lapsia. Täytyyhän sen vian olla miniässä jos niitä ei "hankita". Ja niinhän se olikin, ikävä kyllä vaan sellainen fyysinen vika että piti käydä läpi raskaat hormonihoidot ensin. Juu, emme olleet läheisiä anopin kanssa.
No onpa tosiaan ollut omituinen kommentti, ihan miehiä halventava. Omassa lähipiirissäni on vain kaksi velamiestä, velanaisia tunnen 10. Yksi läheinen mies vauvakuumeili jo 15-vuotiaana niin paljon, että mietti vakavissaan nimivaihtoehtoja lapsilleen ja odotti, milloin olisi ikää tarpeeksi ja löytäisi puolison. Valitettavasti hän on vieläkin näin nelikymppisenä lapseton sinkku ja kärsii siitä.
Vierailija kirjoitti:
Jgghj kirjoitti:
Myöhemmin teille tulee ero, ukkosi löytää uuden ja tämä pamahtaa paksuksi alta aikayksikön. Pieni ennustus illan kevennykseksi.
Olet noin viidessadas omaperäinen ajattelija ketjussa, joka sanoo samaa. Lastentekohimo, mielikuvituksettomuus ja tyhmyys korreloivat.
Katsoinkin että onpas täältä kadonnut vähän helevetisti viestejä sitten eilisen. Vain velamyönteinen rummutus sallitaan.
Vierailija kirjoitti:
Omalle äidilles pehmustit asiaa pitkään ja anopille pamautit suoraan. Reilupeli.
Pointti ja se, miten monet naiset ajattelevat, tulikin jo sivulla 2.
Niin, AP pohjusti äidilleen pitkään ja niin olisi miehenkin pitänyt pohjustaa omalleen. Jos mies olisi toiminut kuten AP, eli pehmeästi pohjustanut äitiään hyväksymään ajatuksen, että hän ei lasta halua, ei anoppi nyt syyttelisi APta siitä, mitä hänen poikansa ei halua.
Mutta tämänkin kirjoittajan mielestä on reilupeli, että miehen äidin tunteet ja niiden käsittely on APn vastuulla.
Kummallista, miten nämä keskustelut aina alkaakin niin, että vela valittaa, miten heitä veloja väärinymmärretään ja sorsitaan. Siitä vähän eteenpäin ja velat alkavat morkata perheellisiä mielikuvituksettomiksi, tyhmiksi, lisääntymään pakotetuiksi huonokäytöksisten persehetelmien, jotka loppupeleissä eivät edes p*sko vanhempiensa suuntaan, tuottajiksi Siitä vähän eteenpäin ja velat alkavat korostaa, miten lapsia hankkineet aina käyvätkin heidän raasujen kimppuun. Lopussa vela-Castafiore hoilaa "Ah ma NAURAN, kun kuvani niin kauniina kateellisten perheellisten yläpuolella peilistäin nään."
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yksi tarkennus kiitos! Kun mainitsit, että kipuilit asian kanssa pari vuotta, niin tapahtuiko se tämän suhteen aikana, vai jo aikaisemmin? Eli olisitko halunnut joskus lapsia ylipäätään, mutta muuttanut sitten mielesi, vai muuttuiko mielesi tässä suhteessa, koska mies halunnut?
Hyvä kysymys. Olen ollut vela koko ikäni, mutta kun tauluun tuli 25 vuotta alkoi asia pyöriä yhtäkkiä päässä. Kai se oli sitä biologisen kellon tikitystä sitten, kaveritkin alkoivat lisääntyä ja ihmiset vihjailla meidän lisääntymisestämme. Haluanko sittenkin? Olenko varma etten halua? Mitä jos haluaisinkin sitten kun on liian myöhäistä?
Reilun vuoden nuo hommat välillä ahdistivat, mutta nyt olen velampi kuin koskaan. Eli jos mies muuttaisikin mielensä, ero olisi edessä.
Ap
Tuu kertoon sitten miten menee kun oot kuuskympppinen.
Todennäköisesti miesystäväsi on lähtenyt, löytänyt toisen ja on perheellinen.
Jäät yksin kuin nalli kallioille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minkä ikäisiä olette?
Lähempänä kolmea- kuin kahtakymppiä molemmat.
Ap
Miksi teidän piti tehdä tästä asiasta jotain päätöstä alle kolmikymppisinä? Ainakin viisi vuotta aikaa elää ihan vaan pariskuntana sen kummemmin asiaa pohtimatta.
Totta. Kannattaisi olla hiljaa vaan ja rakennella elämää yhdessä, kunnes sitten kolmevitosena selviää että halutaan aivan eri asioita elämältä.
Ap
Jaa meinaat että tiedätte jo nyt miten elämä vie ja mitä 5-10 vuoden päästä haluatte? Me todettiin tuossa iässä ihan vaan että juuri nyt ei haluta lapsia - mutta ei tehty siitä mitään elämän mittaista päätöstä. Myöhemmin sitten todettiin että tilanne on taas eri ja saatiin lapsiakin.
Hyvä teille. En ymmärtänyt miten se liittyy asiaan että te tiesitte haluavanne joskus lapsia, mutta hyvä toki että niitä saitte.
Tämä on kyllä jännä ilmiö. On tullut tutuksi ennenkin. Nainen ei ainakaan tässä asiassa tunnu koskaan olevan päätösvaltainen aikuinen ihminen. En tiedä mihin ikään asti miehille viserretään että et voi tietää, mieli muuttuu. Palstalta olen lukenut että naisille jopa melkein viisikymppiseksi asti.
Ap
Kyllä sä saat päättää vaikka mihin paitaan pukeudut kymmenen vuoden päästä jos haluat. Pointti on että miksi asia pitää päättää nyt. Miten voi oikeasti tietää mitä haluat(te) kymmenen vuoden päästä? Toisin kuin käsitit, me emme tienneet joskus myöhemmin haluavamme lapsia vaan teidän ikäisinä kun asiaa mietimme, totesimme ettemme ainakaan nyt halua. Kymmenen vuoden päästä tilanne olisi voinut olla asian tiimoilta sama, ja silloin päätös olisi jo sitten voinutkin olla lopullinen, ihan biologiasta johtuen.
Enpä usko, että asiaa on päätetty nyt, vaan se on tiedossa nyt. Ei ole enää mitään päättämistä, joka mahdollisesti muutetaan tässä joskus. Jotkut ovat sellaisia, tietävät, mitä tahtovat nyt ja tulevaisuudessa, ei tarvitse jättää elämäänsä jossittelujen ja ehkien ja mahkusti joskus juttujen varaan ja tuhlata energiaansa miettimällä asioita, jotka eivät muutu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yksi tarkennus kiitos! Kun mainitsit, että kipuilit asian kanssa pari vuotta, niin tapahtuiko se tämän suhteen aikana, vai jo aikaisemmin? Eli olisitko halunnut joskus lapsia ylipäätään, mutta muuttanut sitten mielesi, vai muuttuiko mielesi tässä suhteessa, koska mies halunnut?
Hyvä kysymys. Olen ollut vela koko ikäni, mutta kun tauluun tuli 25 vuotta alkoi asia pyöriä yhtäkkiä päässä. Kai se oli sitä biologisen kellon tikitystä sitten, kaveritkin alkoivat lisääntyä ja ihmiset vihjailla meidän lisääntymisestämme. Haluanko sittenkin? Olenko varma etten halua? Mitä jos haluaisinkin sitten kun on liian myöhäistä?
Reilun vuoden nuo hommat välillä ahdistivat, mutta nyt olen velampi kuin koskaan. Eli jos mies muuttaisikin mielensä, ero olisi edessä.
Ap
Tuu kertoon sitten miten menee kun oot kuuskympppinen.
Todennäköisesti miesystäväsi on lähtenyt, löytänyt toisen ja on perheellinen.
Jäät yksin kuin nalli kallioille.
Mikä ihmeen juttu tämä on? Siis jankutus siitä, että velamies lähtee perustamaan perhettä nallittaen naisen kalliolle ja sen pelosta pitää varulta tehdä lapsi?
Miksi naista pitäisi pelottaa erityisesti se, että mies lähtee toisen kanssa tekemään lasta, kun nainen ei ole halunnut lasta?
Kun tälle linjalle lähdetään, niin varmistellaan sitten kunnolla. Tehdään lapsi, jotta mies ei lähde tekemään sitä toisen kanssa. Käännytään islamiin, että mies ei käänny sinne jonkun toisen kanssa. Ostetaan hevonen, että mies ei lähde toisen kanssa hevostelemaan. Ostetaan omakotitalo, rivi- ja kerrostaloasunto, ettei mies vaan lähde toisen kanssa niitä ostelemaan.
Ja sitten kuitenkin me elämää nähneet tiedämme, että mies lähtee jonkun velakristityn, hevosettoman ja vuokra-asunnossa asuvan matkaan.
No jos poika on äitinsä ainoa lapsi niin oma vikansa kun ei hankkinut useampaa. Jos lapsenlapset ovat hänelle siis suuri haave. Olisi kannattanut ajatella sitäkin asiaa sitten ajoissa.
Mutta niin, miksi anoppi ap:lta asiaa kyselee. Koska ajattelee, että ap saattaisi muuttaa mielensä ja poika vain ehjä sitten jos ap muuttaisi mielensä. Ei ilmeisesti kuitenkaan kuin satunnaisesti viinipäissään ota asiaa puheeksi. Jos asia siis vaivaa niin jätä seurustelujuomat vähemmälle anopin kanssa. Kas noin, montakin ongelmaa ratkeaa.
Minulla sitten on tai ei ole lapsia, miettikääs nyt pitääkö tätä peukuttaa vai ei.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yksi tarkennus kiitos! Kun mainitsit, että kipuilit asian kanssa pari vuotta, niin tapahtuiko se tämän suhteen aikana, vai jo aikaisemmin? Eli olisitko halunnut joskus lapsia ylipäätään, mutta muuttanut sitten mielesi, vai muuttuiko mielesi tässä suhteessa, koska mies halunnut?
Hyvä kysymys. Olen ollut vela koko ikäni, mutta kun tauluun tuli 25 vuotta alkoi asia pyöriä yhtäkkiä päässä. Kai se oli sitä biologisen kellon tikitystä sitten, kaveritkin alkoivat lisääntyä ja ihmiset vihjailla meidän lisääntymisestämme. Haluanko sittenkin? Olenko varma etten halua? Mitä jos haluaisinkin sitten kun on liian myöhäistä?
Reilun vuoden nuo hommat välillä ahdistivat, mutta nyt olen velampi kuin koskaan. Eli jos mies muuttaisikin mielensä, ero olisi edessä.
Ap
Tuu kertoon sitten miten menee kun oot kuuskympppinen.
Todennäköisesti miesystäväsi on lähtenyt, löytänyt toisen ja on perheellinen.
Jäät yksin kuin nalli kallioille.
Minä olisin mieluummin yksin kuin parisuhteessa, jossa täytyy tehdä asioita, joita ei ole ikinä halunnut. Olen 37-vuotias, avioliitossa ja 11-vuotiaasta asti tiennyt, etten halua lapsia
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yksi tarkennus kiitos! Kun mainitsit, että kipuilit asian kanssa pari vuotta, niin tapahtuiko se tämän suhteen aikana, vai jo aikaisemmin? Eli olisitko halunnut joskus lapsia ylipäätään, mutta muuttanut sitten mielesi, vai muuttuiko mielesi tässä suhteessa, koska mies halunnut?
Hyvä kysymys. Olen ollut vela koko ikäni, mutta kun tauluun tuli 25 vuotta alkoi asia pyöriä yhtäkkiä päässä. Kai se oli sitä biologisen kellon tikitystä sitten, kaveritkin alkoivat lisääntyä ja ihmiset vihjailla meidän lisääntymisestämme. Haluanko sittenkin? Olenko varma etten halua? Mitä jos haluaisinkin sitten kun on liian myöhäistä?
Reilun vuoden nuo hommat välillä ahdistivat, mutta nyt olen velampi kuin koskaan. Eli jos mies muuttaisikin mielensä, ero olisi edessä.
Ap
Tuu kertoon sitten miten menee kun oot kuuskympppinen.
Todennäköisesti miesystäväsi on lähtenyt, löytänyt toisen ja on perheellinen.
Jäät yksin kuin nalli kallioille.Mikä ihmeen juttu tämä on? Siis jankutus siitä, että velamies lähtee perustamaan perhettä nallittaen naisen kalliolle ja sen pelosta pitää varulta tehdä lapsi?
Miksi naista pitäisi pelottaa erityisesti se, että mies lähtee toisen kanssa tekemään lasta, kun nainen ei ole halunnut lasta?
Kun tälle linjalle lähdetään, niin varmistellaan sitten kunnolla. Tehdään lapsi, jotta mies ei lähde tekemään sitä toisen kanssa. Käännytään islamiin, että mies ei käänny sinne jonkun toisen kanssa. Ostetaan hevonen, että mies ei lähde toisen kanssa hevostelemaan. Ostetaan omakotitalo, rivi- ja kerrostaloasunto, ettei mies vaan lähde toisen kanssa niitä ostelemaan.
Ja sitten kuitenkin me elämää nähneet tiedämme, että mies lähtee jonkun velakristityn, hevosettoman ja vuokra-asunnossa asuvan matkaan.
Todennäköisesti mies jää lapsettomaksi. Ap:n lähipiiristä kukaan ei ole kouluttautunut pitkälle ja tilastollisesti hänen miehellään on sosioekonomisen aseman vuoksi suuri todennäköisyys jäädä lapsettomuus vielä silloinkin jos mieli muuttuisi. Eli tähän tarvitse palata, ap voi huokaista helpotuksesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yksi tarkennus kiitos! Kun mainitsit, että kipuilit asian kanssa pari vuotta, niin tapahtuiko se tämän suhteen aikana, vai jo aikaisemmin? Eli olisitko halunnut joskus lapsia ylipäätään, mutta muuttanut sitten mielesi, vai muuttuiko mielesi tässä suhteessa, koska mies halunnut?
Hyvä kysymys. Olen ollut vela koko ikäni, mutta kun tauluun tuli 25 vuotta alkoi asia pyöriä yhtäkkiä päässä. Kai se oli sitä biologisen kellon tikitystä sitten, kaveritkin alkoivat lisääntyä ja ihmiset vihjailla meidän lisääntymisestämme. Haluanko sittenkin? Olenko varma etten halua? Mitä jos haluaisinkin sitten kun on liian myöhäistä?
Reilun vuoden nuo hommat välillä ahdistivat, mutta nyt olen velampi kuin koskaan. Eli jos mies muuttaisikin mielensä, ero olisi edessä.
Ap
Tuu kertoon sitten miten menee kun oot kuuskympppinen.
Todennäköisesti miesystäväsi on lähtenyt, löytänyt toisen ja on perheellinen.
Jäät yksin kuin nalli kallioille.
En ole ap, mutta mikä yksinolossa on vikana? Tuskinpa ap:n miesystävä lapsia hankkii kun ei heitä halua. Vaikka vaimoa vaihtaisikin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yksi tarkennus kiitos! Kun mainitsit, että kipuilit asian kanssa pari vuotta, niin tapahtuiko se tämän suhteen aikana, vai jo aikaisemmin? Eli olisitko halunnut joskus lapsia ylipäätään, mutta muuttanut sitten mielesi, vai muuttuiko mielesi tässä suhteessa, koska mies halunnut?
Hyvä kysymys. Olen ollut vela koko ikäni, mutta kun tauluun tuli 25 vuotta alkoi asia pyöriä yhtäkkiä päässä. Kai se oli sitä biologisen kellon tikitystä sitten, kaveritkin alkoivat lisääntyä ja ihmiset vihjailla meidän lisääntymisestämme. Haluanko sittenkin? Olenko varma etten halua? Mitä jos haluaisinkin sitten kun on liian myöhäistä?
Reilun vuoden nuo hommat välillä ahdistivat, mutta nyt olen velampi kuin koskaan. Eli jos mies muuttaisikin mielensä, ero olisi edessä.
Ap
Tuu kertoon sitten miten menee kun oot kuuskympppinen.
Todennäköisesti miesystäväsi on lähtenyt, löytänyt toisen ja on perheellinen.
Jäät yksin kuin nalli kallioille.Mikä ihmeen juttu tämä on? Siis jankutus siitä, että velamies lähtee perustamaan perhettä nallittaen naisen kalliolle ja sen pelosta pitää varulta tehdä lapsi?
Miksi naista pitäisi pelottaa erityisesti se, että mies lähtee toisen kanssa tekemään lasta, kun nainen ei ole halunnut lasta?
Kun tälle linjalle lähdetään, niin varmistellaan sitten kunnolla. Tehdään lapsi, jotta mies ei lähde tekemään sitä toisen kanssa. Käännytään islamiin, että mies ei käänny sinne jonkun toisen kanssa. Ostetaan hevonen, että mies ei lähde toisen kanssa hevostelemaan. Ostetaan omakotitalo, rivi- ja kerrostaloasunto, ettei mies vaan lähde toisen kanssa niitä ostelemaan.
Ja sitten kuitenkin me elämää nähneet tiedämme, että mies lähtee jonkun velakristityn, hevosettoman ja vuokra-asunnossa asuvan matkaan.
Haha justiin näin! Mäkin sitten istun yksin muslimina vanhainkodissa ja mietin, että kuka mun hevosta hoitaa kun mieskin lähti onnellisena perheellistymään. Onneksi on noi kämpät niin on varaa siihen parempaan vanhustaloon mutta laiha lohtu.
Vaikuttaa siltä että ap on sittenkin painostanut miehen myöntymään lapsettomuuteen. Ota tai jätä -periaate. Mikähän lapsissa pelottaa? Vauva-vaihe? Synnytys? Vai pelko siitä ettei osaa olla äitinä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yksi tarkennus kiitos! Kun mainitsit, että kipuilit asian kanssa pari vuotta, niin tapahtuiko se tämän suhteen aikana, vai jo aikaisemmin? Eli olisitko halunnut joskus lapsia ylipäätään, mutta muuttanut sitten mielesi, vai muuttuiko mielesi tässä suhteessa, koska mies halunnut?
Hyvä kysymys. Olen ollut vela koko ikäni, mutta kun tauluun tuli 25 vuotta alkoi asia pyöriä yhtäkkiä päässä. Kai se oli sitä biologisen kellon tikitystä sitten, kaveritkin alkoivat lisääntyä ja ihmiset vihjailla meidän lisääntymisestämme. Haluanko sittenkin? Olenko varma etten halua? Mitä jos haluaisinkin sitten kun on liian myöhäistä?
Reilun vuoden nuo hommat välillä ahdistivat, mutta nyt olen velampi kuin koskaan. Eli jos mies muuttaisikin mielensä, ero olisi edessä.
Ap
Tuu kertoon sitten miten menee kun oot kuuskympppinen.
Todennäköisesti miesystäväsi on lähtenyt, löytänyt toisen ja on perheellinen.
Jäät yksin kuin nalli kallioille.Mikä ihmeen juttu tämä on? Siis jankutus siitä, että velamies lähtee perustamaan perhettä nallittaen naisen kalliolle ja sen pelosta pitää varulta tehdä lapsi?
Miksi naista pitäisi pelottaa erityisesti se, että mies lähtee toisen kanssa tekemään lasta, kun nainen ei ole halunnut lasta?
Kun tälle linjalle lähdetään, niin varmistellaan sitten kunnolla. Tehdään lapsi, jotta mies ei lähde tekemään sitä toisen kanssa. Käännytään islamiin, että mies ei käänny sinne jonkun toisen kanssa. Ostetaan hevonen, että mies ei lähde toisen kanssa hevostelemaan. Ostetaan omakotitalo, rivi- ja kerrostaloasunto, ettei mies vaan lähde toisen kanssa niitä ostelemaan.
Ja sitten kuitenkin me elämää nähneet tiedämme, että mies lähtee jonkun velakristityn, hevosettoman ja vuokra-asunnossa asuvan matkaan.
Haha justiin näin! Mäkin sitten istun yksin muslimina vanhainkodissa ja mietin, että kuka mun hevosta hoitaa kun mieskin lähti onnellisena perheellistymään. Onneksi on noi kämpät niin on varaa siihen parempaan vanhustaloon mutta laiha lohtu.
Kuolen nauruun...Tulin kirjoittamaan ihan vakavaa kommenttia, mutta nyt jäi toiseen kertaan.
Vierailija kirjoitti:
Vaikuttaa siltä että ap on sittenkin painostanut miehen myöntymään lapsettomuuteen. Ota tai jätä -periaate. Mikähän lapsissa pelottaa? Vauva-vaihe? Synnytys? Vai pelko siitä ettei osaa olla äitinä?
Ihan oikeasti, usko jo. Lapset eivät ole kaikista kiinnostavia. Eikä niitä silloin tietenkään halua.
Terveisin kahden äiti joka ei tuputa valintaansa toisille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaikuttaa siltä että ap on sittenkin painostanut miehen myöntymään lapsettomuuteen. Ota tai jätä -periaate. Mikähän lapsissa pelottaa? Vauva-vaihe? Synnytys? Vai pelko siitä ettei osaa olla äitinä?
Ihan oikeasti, usko jo. Lapset eivät ole kaikista kiinnostavia. Eikä niitä silloin tietenkään halua.
Terveisin kahden äiti joka ei tuputa valintaansa toisille.
Niin, tietystikään KUKAAN ei voi olla vela ilman, että joku on painostanut siihen.
Vierailija kirjoitti:
Lapseton 35+ jatkaa kirjoitti:
Jatkoa edelliseen:
Mielestäni miehesi pitäisi puhua äitinsä kanssa omasta päätöksestään ja ymmärtää, että ellei hän niin tee, sinä tunnet painetta ja syyllisyyttä asiasta hänen äitinsä taholta. Omakin mieheni mieluummin välttää hankalien asioiden käsittelemistä ja kieltämättä minullekin on ollut hankalaa puhua lapsettomuuspäätöksestä vanhemmilleni, sillä tunnen turhankin herkästi tuottavani pettymyksen, koska he eivät takiani saa lapsenlapsia. Samaan aikaan tiedostan tämän ajatuksen järjettömyyden, koska viime kädessä kyse on omasta elämästäni eivätkä muiden ihmisten odotukset ja toiveet ole riittävän hyvä syy olla elämättä itseni näköistä elämää. Herkkänä ihmisenä en silti voi olla aistimatta ja miettimättä muiden ihmisten tunteita, ja luulen että sinunkin kohdallasi kyse on osittain tästä.
Kiitos näistä kommenteista, kirjoitat viisaasti. On tähän ketjuun tullut muitakin fiksuja kommentteja, kokemuksia ja näkökulmia, mutta sitten tietysti vauvapalstan tapaan myös arvuutteluja pahuudesta, traumoista ja toivomuksia että minut ammuttaisiin tai ampuisin itseni. Tällaista on siis mukava lukea kaiken öhinän joukosta.
Tuo kipuiluvaihe on se mihin tosiaan monet ovat tarttuneet, sinä ymmärsit sen niin kuin sen tarkoitin. Lapsettomaksi jääminen on iso valinta joka vaikuttaa loppuelämään suuresti. Siksi heräsin sitä miettimään pitkäksi aikaa. Se ei tosiaan tarkoittanut omalla kohdallani muuta kuin että lapsettomuusajatus vahvistui. Monesti tuntuu tosiaan että lapsettomuus on se päätös mitä nimenomaan pohditaan tarkemmin kuin lisääntymistä. Oman äitini sanoin; lapset vaan kuuluivat pakettiin ja siihen miten elämä etenee. Itse en tee mitään päätöksiä ajatellen että niin vain kuuluu tehdä, pure hampaat yhteen ja tee. Elän täällä vain kerran.
Ja vanhemmat mielestäni saavatkin tuntea koko tuntemusten kirjon kun lapsenlapsia ei tulekaan. Se kuuluu asiaan. Lapsenlapset ovat kuuluneet heidän kuviteltuun elämäntarinaansa, joten totta kai se herättää tunteita kun niin ei käykään. Syyllisyyttä siitä on kuitenkin turha tuntea (helpommin sanottu kuin tehty); ei tätä elämää eletä loppujen lopuksi kuin itseä varten.
Ap
Olet liian nuori ja lyhytnäköinen.
Maailmankuva avartuu myöhemmin.
Itselle tulee mieleen että menetät paljon, et vaan tajua sitä.
Vapaaehtoisen lapsettomuuden ottavat henkilökohtaisena loukkauksena useimmiten juuri lapset tavan vuoksi ja kyseenalaistamatta hankkineet ihmiset. Syy: eivät miettineet loppuun saakka, sopivatko vanhemmuus ja perhe-elämä heille ja nyt uuvuttavan perhearjen keskeltä on helppo tuntea vihaa ja katkeruutta toisin valinneita veloja kohtaan.
Sen sijaan lapsia aidosti toivoneet ja vanhemmuuteen motivoituneet ihmiset eivät yleensä sekaannu kenenkään valintoihin, koska heille se vanhemmuus itsessään on mielekästä eikä sen kylkiäiseksi tarvitse mitään itsepönkitystä. Jotkut superhurmosmammat ovat toki asia erikseen mutta heitä lienee loppujen lopuksi melko pieni vähemmistö lapsia halunneista.
Tämä ilmiö näkyy muillakin elämänalueilla. Elämänsä ja valintojensa kanssa sinut olevat ihmiset eivät tunne tarvetta puuttua toisten asioihin, koska heillä riittää elettävää omassa elämässään. Ne katkeroituneet ja vääristä valinnoistaan kärsineet sen sijaan "käsittelevät" tunteensa usein haukkumalla ja vähättelemällä toisin valinneita ihmisiä ja yrittävät nostaa itseään jalustalle näiden kustannuksella. Katkeroituminen on sinänsä inhimillistä mutta se pitäisi osata käsitellä muuten kuin hyökkäämällä itsestä poikkeavien ihmisten kimppuun.