Lue keskustelun säännöt.
"Kun teillä alkaa jo ikääkin olla..." OLEN 26v!
23.12.2013 |
Samanikäisen kaverini kanssa tuli puheeksi lastenhankinta. Hän odottaa jo toistaan, minä sanoin että meillä ollaan miehen kanssa suunniteltu että esikoinen olisi hyvä tulevaksi siinä neljän-viiden vuoden päästä elikä kun olemme itse kolmekymppisiä.
Kaveri tähän totesi että eihän sitä niin viime tippaan pidä jättää, ja että meillä alkaa miehen kanssa jo ikä painamaan että pullaa uuniin kannattaisi alkaa jo laittamaan. MISTÄ lähtien 30-vuotias on ikäloppu saamaan esikoisen? Olenko itse ihan pihalla, kun mielestäni kaverillani on vähän hassu näkökulma, joskin ymmärrettävä kun itse on nuorempana lapsensa saanut. Mutta että kolmikymppinen olisi jo vanha....
Kommentit (115)
Ei missään muualla kuin av- vauva palstalla 30+ -vuotias ole liian äidiksi. Lapsia on iät ja ajat saatu 30 ikävuoden jälkeenkin.
Ei kaikkien ole pakko omistaa parhaita ikävuosiaan lapsille, kyllä ne ehtii tosiaan myöhemminkin. Ei tietenkään kaikki saa koskaa lapsia, mutta elämä on.
Minä sain esikon 27- vuotiaana. Toisaalta olisin voinut tehdä lapset aiemminkin jos mies olisi löytynyt aiemmin. Toisaalta olisin voinut ihan hyvin saada esikkoni vasta 30+- vuotiaana. Olisipa ainakin voinut nauttia vielä hetken vastuuttomuudesta ja helposta elämästä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="23.12.2013 klo 22:21"]
Ei kaikkia kiinnosta lisääntyä parikymppisenä, vaikka parisuhde olisikin ja muut puitteet kunnossa. Itse ainakin haluan nauttia aikuisuudesta ja itsenäisyydestä. Jos se nyt tarkoittaa pientä laskua hedelmällisyydessä, niin samantekevää.
t. 26-vuotias
[/quote]
Ymmärrän sinua mutta ymmärrä sinäkin heitä, jotka vapaaehtoisesti haluavat saada lapsia. Toiset nauttivat äitinä olosta ja lapsista enemmän kuin toiset.
Miettikää nyt jokainen lisääntymistä suunnitteleva miten elätätte ja koulutAtte tekeleenne. ei mene pitkä aika kun lukukausimaksut tulevat esim. 10.000 euroa vuosi. On surku ja sääli kun rahaa ei löydy kun ei mietitä muuta kuin sikiämistä.
Miten nämä mammat eivät koskaan puhu elättämiskyvystä. Älkää kukaan tehkö mulle lisää elättejä. Kiitos. jokainen elättää ihan itse mukiloissa. Parikymppisellä ei siihen ole varaa. Ei kaikilla kolmikymppisilläkään.
[quote author="Vierailija" time="23.12.2013 klo 22:59"]
Miettikää nyt jokainen lisääntymistä suunnitteleva miten elätätte ja koulutAtte tekeleenne. ei mene pitkä aika kun lukukausimaksut tulevat esim. 10.000 euroa vuosi. On surku ja sääli kun rahaa ei löydy kun ei mietitä muuta kuin sikiämistä.
[/quote]
Oletko tosissasi, että normaalijärkisen terveen ihmisen pitää moista pähkäillä, jotta uskaltaa lapsia hankkia? Tiedoksesi, että perhe elätetään työllä ja työtä saadaan koulutuksella. Harvinaisen yksinkertainen yhtälö. Töitä saa niin perhelliset kuin perhettömätkin.
Äläkä ala itkemään, että lapsia saa hankkia vasta kun koulut on takana ja vakityöpaikka alla, kun ne molemmat voivat mennä alta. Ammatti vanhentua ja töistä saada potkut. Toisinaan voi olla ihan hyväkin, että lapsia tulee aiemmin.
Kuten meillä ensimmäiset kolme lasta tuli opiskeluaikoina. Ja joo, elettiin silloin opintotuilla, opintolainalla, asumistuella, lapsilisillä ja tehtiin vähän töitä siinä sivussa. Sen jälkeen päästiinkin sitten oikein urakalla maksamaan takaisin, mitä oltiin yhteiskunnalta saatu. Viimeisimmällä äitiyslomalla äitiysrahani oli noin 5100 euroa / kk, joten arvaat varmaan että ihan kivaa palkkaa tuli nautittua ja vielä kivemmin tuli veroja maksettua. Samaa luokkaa äitiysraha tulee olemaan nyt viidennen lapsen kohdalla.
Jos emme olisi saaneet lapsia opiskeluaikoina, ei meillä olisi ollut laisinkaan niin kovaa tarvetta laittaa perusasioita kuntoon. Oltaisiin varmaan tyydytty aivan toisenlaiseen elämään. Silloin meistä olisi huomattavasti vähemmän hyötyä myös tälle yhteiskunnalle.
34
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuota minäkin tulin kertomaan, että hedelmällisyys laskee kolmenkympin jälkeen kuin lehmän häntä. Jos siis nyt jo puoliso löydettynä, niin en odottelisi. Nim. omaa kokemusta vuosien hoidoista.
60:n kommentti on aika ylilyönti, mutta on kyllä totta, että viime vuosikymmeninä on yleistynyt ajattelu, että lastenteko on jokaisen oikeus riippumatta siitä, onko niitä varaa elättää. Esim. sen köyhyyskirja Vaskivuorentie kirjoittaja kyseli haastattelussa, että kun heitä oli kaksi toisiaan rakastavaa ihmistä, niin eikö siinä ole riittävästi ja että paremmin toimeentulevan lapsentekoa ei kyseenalaistettaisi. Minusta tämä ei ole ihan tervettä kehitystä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihanko tosissaan 26-vuotiaan ihmisen pitäisi suunnitella elämäsä sen mukaan, että ehtii ottaa lapsenlapsensa hoitoon, ettei ole ryppyinen lastensa rippijuhlissa? Entä jos lastenlapsia ei tule, entä jos oma lapsi kuolee ennen rippijuhliaan, entä jos itse kuolet ennen kuin lapsi oppii puhumaan?
Minulle on niin vierasta elää noin kaukana tulevaisuudessa. Olen itse 27, onnellisesti avoliitossa ja opiskelen yliopistossa. Olen todella tyytyväinen elämääni. Tulevaisuudelta toivon monia asioita, yksi niistä on ehdottomasti oma lapsi. Mutta en ole valmis pikakelaamaan elämääni vain jotta ehtisin mahdollisimman paljon ja mahdollisimman monen ihmisen kautta. Minä elän tätä omaa elämääni rauhakseen, olen iloinen jokaisesta uudesta päivästä johon herään. En todellakaan mieti eläkepäiviäni ja panikoi tulevia lapsenlapsia.
Minä, joka sain esikoisen 23-vuotiaana, olin jo opiskelujen ohella ollut työelämässä. Äitiyslomarahoista sain säästöön niin paljon, että valmistuttuani kuittasin äitiyslomarahoilla aiemman opintolainan :) Eivät kaikki nuoret äidit elä tuilla tms.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oot kyllä jo oikeesti aika vanha, pienikin ongelma prosessissa ja sen korjaaminen kaikennäköisillä hoidoilla kestää helposti 5-8 vuottakin. Eli lapsesi pääsee ylioppilaaksi kun sinä hapuilet kuulokojettta ja keppiä.
Camoon, lientä vaan sisään ei se sun urantekelees assarina nyt niin tärkeä ole
Pääkaupunkiseudulla ensisynnyttäjän keski-ikä on tällä hetkellä 31 eli ei siinä mielessä vanha. Tekisin kuitenkin lapset nuorempana jos elämäntilanne sen sallii koska:
-nuorempana tulee helpommin raskaaksi
-jos et tule heti raskaaksi, ei tule kiire hoitojen kanssa. Ja jos hoidot tuntuvat raskailta ja/tai joutuu raskaampiin hoitoihin nuorempana aloittanut ehtii pitää välivuosiakin. Julkisessa terveydenhuollossa ei 40-v lähenteleville edes anneta hoitoja.
-Jos taas ei raskaudu hoidoista huolimatta ja haluaa lapsen adoptoimalla kannattaa prosessi aloittaaviimeistään 30-vuotiaana. Monissa maissa alle 2-vuotiasta lasta ei saa jos on yli 35-38 vuotias.
Nämä esimerkit ihan omasta kokemuksesta. Aloitimme lapsentekoyrityksen kun olin 35 (tosin olin jo yli 30 kun tapasin mieheni). Tähän mennessä takana kevyet hormonihoidot joista ei ollut hyötyä. Aloitimme adoptioprosessin, joka keskeytyi kun tulinkin raskaaksi ja sain keskenmenon. Seuraavaksi olisi edessä rankemmat hoidot tai adoption jatkaminen tauon jälkeen. Kummassakaan ei ole mitään vikaa paitsi ikä. Olemme kuitenkin sen ikäisiä että meille tulisi todennäköisesti vanhempi lapsi jonka sopeutuminen tulee olemaan vaikeaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tunnen pariskunnan joka yritti lasta 8 vuotta. He aloittivat vasta 3-kymppisinä, onneksi viimein terveen lapsen saivat mutta äiti oli jomelkein sen 40v. ja isä siitäkin vanhempi.
Itse olen 28v. ja odotan neljättä lasta, olen joka päivä onnellinen tästä että sain toteuttaa suurperheen jo nuorena. Yksi lapsistani on erityislapsi, toivoisin että ihmiset ymmärtävät miten paljon nousee iän myötä riski saada lapsi joka ei ole terve! Kannustan ehdottomasti nuorena hankkimaan lapset jos vaan mitenkään mahdollista. Ei-terveen lapsen hoitaminen on tosi rankkaa jo minunkin iässä, saati sitten vanhempana. Kukaan tässä ketjussa ei olepohtinut äidin iän tuomia riskejä nimenomaan lapsen terveydelle :(
No minä olen 27 ja odotan esikoistamme. Hieman jännitti aloittaa lastenteko jo näin nuorena (ystäväpiirimme ainoina alle 30v ja kun itselläni olisi tosiaan urakin luotavana, nyt ei vielä edes vakituista työtä), mutta haluamme molemmat 3 lasta ja vähempi määrä olisi kriisin paikka. Enemmänkin saa tulla. Lisäksi olen kokenut aina erittäin positiiviseksi sen että oma äitini oli nuori (26 minut saadessaan) ja oli niin paljon energisempi, hauskempi ja kiinnostuneempi kuin kavereiden vanhat äidit.
Kai se on luonnollista että elämänmuutos pelottaa, mutta eiköhän se ole sen arvoista :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="24.12.2013 klo 08:42"]Tunnen pariskunnan joka yritti lasta 8 vuotta. He aloittivat vasta 3-kymppisinä, onneksi viimein terveen lapsen saivat mutta äiti oli jomelkein sen 40v. ja isä siitäkin vanhempi.
Itse olen 28v. ja odotan neljättä lasta, olen joka päivä onnellinen tästä että sain toteuttaa suurperheen jo nuorena. Yksi lapsistani on erityislapsi, toivoisin että ihmiset ymmärtävät miten paljon nousee iän myötä riski saada lapsi joka ei ole terve! Kannustan ehdottomasti nuorena hankkimaan lapset jos vaan mitenkään mahdollista. Ei-terveen lapsen hoitaminen on tosi rankkaa jo minunkin iässä, saati sitten vanhempana. Kukaan tässä ketjussa ei olepohtinut äidin iän tuomia riskejä nimenomaan lapsen terveydelle :(
[/quote]
Tätini äidin puolelta sai 2 tervettä lasta kaksikymppisenä. 36v tuli iltatähti hoidoilla. Serkullani on kromosomipoikkeavuus, jonka vuoksi hän ei voi mm. koskaan saada omia lapsia. Kyllä tämä on yksi asia joka vaikutti omaan päätökseeni aloittaa lastenteko 26-vuotiaana.
Adoptiossa vanhemman ja lapsen enimmäisikäraja on 45 vuotta, joten eipä liioitella kiirettä. 47-vuotiaskin voi siis adoptoida 2-vuotiaan lapsen. Itse en tiedä muita kuin nelikymppisenä adoptoineita. Adptiota ei tarvitse aloittaa viimeistään 30-vuotiaana, vaikka prosessiin voi mennä vuosia. 45 vuoden ikäeroraja on ainoa ikärajoite.
Miksi alapeukutat faktoille adoptiosta? Adoptiovanhemmat ovat pääsääntöisesti aika iäkkäitä eikä ikärajat suinkaan tule kolmekymppisenä vastaan vaan vasta yli nelikymppisenä prosessin aloittanut voi joutua miettimään, tuleeko ikärajat vastaan.
Lapsia ei tehdä isovanhemmille, joten on aivan sama, ovatko liian vanhoja tai vetreitä ja nuoria. Oma äitini sai minut 23-vuotiaana ja tuli 56-vuotiaana mummoksi. On tällä hetkellä vielä työelämässä ja 63-vuotias. On ilmoittanut suoraan, että tuli mummoksi liian vanhana eikä jaksa lapsenlapsiaan kuin vain pieniä hetkiä.
Anoppini tuli mummoksi 60-vuotiaana, lastenlapsia on tällä hetkellä kuusi (äidilläni vain kaksi), ikää on 67 vuotta, ja jaksaa ottaa jokaista lastenlasta yökylään, vie tapahtumiin, hoitaa viikonloppuja jne. Se asenne siinä ratkaisee eikä ikä. Kun anopin nuorin lapsenlapsi täyttää 18 vuotta, anoppi on 85-vuotias, mutta en yhtään epäile, etteikö olisi vielä oikein vetreässä kunnossa.
Jos tuntee olonsa vanhaksi jo 30-vuotiaana, niin takuulla on mummo 40-vuotiaana ja vanhus 50-vuotiaana. Keski-iäksi on kuitenkin nyt määritelty 53 vuotta (juuri kuulin uutisista), joten kaikki eivät 50-vuotiaana ole vanhuksia. Suurimmalla osalla meistä on tuolloin työelämää vielä ainakin 15 vuotta jäljellä enkä ainakaan minä aio siirtyä eläkkeelle saappaat pystyssä vaan aion todellakin nauttia vielä niistä keskimääräisestä jäljellä olevasta 30 vuodesta täysin rinnoin. Sairastumisille ja kuolemille emme voi mitään, ne voivat odottaa sitä 26-vuotiastakin, joten ei ole mitään järkeä elää elämäänsä niin, että yrittää laskea tilastollisia varmuuksia. Sellaisia ei ole.
Mitä tulee lapsettomuuteen, niin itse sain diagnoosin 26-vuotiaana ja molemmat lapseni ovat syntyneet hoidoilla. Ei olisi auttanut se varhaisempi lapsentekoyritys eikä elämää pysty laskelmoimaan ja suunnittelemaan.
Kumma kun joku koko ajan alapeukuttaa faktoille adoptiosta. Jos on jotain asiallista kritiikkiä sen voi kirjoittaa. Jos sinulla on parempaa tietoa, niin kerro. Valitettavasti minä tiedän adoptiosta ja voit itsekin tutustua adoptiolakiin. Ikäraja aikuisen ja lapsen välillä saa olla enimmillään 45 vuotta.
[quote author="Vierailija" time="24.12.2013 klo 10:20"]Kumma kun joku koko ajan alapeukuttaa faktoille adoptiosta. Jos on jotain asiallista kritiikkiä sen voi kirjoittaa. Jos sinulla on parempaa tietoa, niin kerro. Valitettavasti minä tiedän adoptiosta ja voit itsekin tutustua adoptiolakiin. Ikäraja aikuisen ja lapsen välillä saa olla enimmillään 45 vuotta.
[/quote]
Tuliko mieleen että alapeukut eivät ole faktoille, vaan sinulle. Surullista että jonkun mielestä omalle biologiselle lapselle 26v iässä on ihan hyvä vaihtoehto 3v lapsen adoptio 48v iässä.
Äideillä on kumma tarve pönkittää omia valintojaan tuputtamalla niitä muillekin. Jos on sinut omien ratkaisujensa kanssa, ei pitäisi ahdistua muiden erilaisista ratkaisuista. Joku muu voikin olla onnellinen, vaikka on tehnyt toisin kuin itse tekee.