Mitä virkaa on kirjallisuuden tai taiteen tutkijoilla?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Taidehistoria on minusta äärimmäisen mielenkiintoista. On mielenkiintoista löytää esimerkiksi symboleja, jotka matkaavat ajassa ja paikassa kulttuurista toiseen. Yksi esimerkki on esimerkiksi miksi EU:n lippu on juuri sellainen kuin se on. Sininen ja tähdet. 

Kivat sinulle. Toisaalta se voisi olla vain yötaivas tähtineen ilman mitään merkitystä (Mikäli sille ei ole kerrottu merkitystä) tai ihan toinen merkitys (kerrottu toinen merkitys). Sitten 100 muun versioima ja ideoima merkitys, jolla ei ole mitään tekemistä halutun merkityksen kanssa.

Pidä sinä tähtitaivaasi, me fiksummat tiedämme ettei ainoakaan lipun kaltainen vahva symboli ikinä tule olemaan vain kiva kuva. Sen symboliikka, tausta ja sanoma pitää ymmärtää, jotta ymmärtää yhtään mistään mitään.

Ajatteles kun taiteilija laittaa ihan vain kivuuden takia eri asioita työhönsä. Sinä höyrypäänä tutkit aineistoasi ja liität jokaiseen asiaan jotain tiettyä ja annat täysin väärän tulkinnan työstä. Koska pidät itseäsi niin fiksuna, että kyllähän jokaisella kuvassa olevalla asialla pitää joku merkitys olla... No, eipä tarvitse. Taiteilija kun voi tehdä juuri niin kuin sitä itseään sattuu huvittamaan :D

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Taidehistoria on minusta äärimmäisen mielenkiintoista. On mielenkiintoista löytää esimerkiksi symboleja, jotka matkaavat ajassa ja paikassa kulttuurista toiseen. Yksi esimerkki on esimerkiksi miksi EU:n lippu on juuri sellainen kuin se on. Sininen ja tähdet. 

Kivat sinulle. Toisaalta se voisi olla vain yötaivas tähtineen ilman mitään merkitystä (Mikäli sille ei ole kerrottu merkitystä) tai ihan toinen merkitys (kerrottu toinen merkitys). Sitten 100 muun versioima ja ideoima merkitys, jolla ei ole mitään tekemistä halutun merkityksen kanssa.

Pidä sinä tähtitaivaasi, me fiksummat tiedämme ettei ainoakaan lipun kaltainen vahva symboli ikinä tule olemaan vain kiva kuva. Sen symboliikka, tausta ja sanoma pitää ymmärtää, jotta ymmärtää yhtään mistään mitään.

Ajatteles kun taiteilija laittaa ihan vain kivuuden takia eri asioita työhönsä. Sinä höyrypäänä tutkit aineistoasi ja liität jokaiseen asiaan jotain tiettyä ja annat täysin väärän tulkinnan työstä. Koska pidät itseäsi niin fiksuna, että kyllähän jokaisella kuvassa olevalla asialla pitää joku merkitys olla... No, eipä tarvitse. Taiteilija kun voi tehdä juuri niin kuin sitä itseään sattuu huvittamaan :D

Luulet ilmeisesti että taiteentutkimuksen tarkoitus on vain selvittää että mitä taiteilija itse sattui ajattelemaan kun teki teoksen. Itse en tiedä taiteentutkimuksesta mitään, mutta perusjärjellä ajateltuna on selvää että näin ei ole.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmisenä olemisen tutkailulla on satatuhatvuotiset perinteet. Yhtä hyvin voisi kysyä, että mitä hyötyä on musiikista, taiteesta, kirjallisuudesta, elokuvista, tanssista, peleistä, urheilusta.

Kaikissa niissä toimii sama markkinavoimien laki: niistä maksetaan koska joku tai jotkut ovat niistä kiinnostuneita. Vaikka se et ehkä ole juuri sinä, se ei tarkoita etteikö joku muu voisi olla kiinnostunut.

Taide ei ole syntynyt toisen viihteeksi, vaan ihmisen halusta toteuttaa itseään.

Jännästi silti taidetta on kautta historian esitetty yleisölle. 

Koska joku on ollut kiinnostunut jonkun toisen yksilön toteuttamista teoksista. Taitelija ei silti ole tehnyt teosta 200 vuotta myöhemmin teosta ihailevalle yleisökkeen, vaan itselleen.

Niinkö? Miksi sitten taiteilijat ovat kautta aikojen tehneet asiakkaiden toiveiden mukaisia tilaustöitä? Ihan omaksi ilokseen vaan maalailleet jotain rupsahtanutta paronitarta? Vähän epäilen tuota. Kyllä se on silloinkin raha ollut joka ratkaisee. Taiteilijatkaan kun eivät pyhällä hengellä elä. 

Tiesitkö, että jo taideopiskelijat maksavat malleilleen? Yleensä tietysti koulun maksamana. Aika harva ihminen suostuu olemaan mallina erityisesti alasti ihan ilman palkkaa. Harva taiteilija osaa piirtää /maalata alatoman ihmisen näköiseksi (tai edes kasvot) ihan ilman mallia ja täysin kylmiltään. Kyllä se harjoittelua vaatii. Taiteilija saa nautintoa työstään, muuten hän ei tekisi sitä. Taiteilijaa myös yleensä kiinnostaa enemmän läskit ja rypyt kuin sileä iho ja lautavartalo. Rypyissä kun on enemmän maalattavaa. Kauneuden hyväksytyn ideaalin toistamiseen kyllästyy aika äkkiä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Taidehistoria on minusta äärimmäisen mielenkiintoista. On mielenkiintoista löytää esimerkiksi symboleja, jotka matkaavat ajassa ja paikassa kulttuurista toiseen. Yksi esimerkki on esimerkiksi miksi EU:n lippu on juuri sellainen kuin se on. Sininen ja tähdet. 

Kivat sinulle. Toisaalta se voisi olla vain yötaivas tähtineen ilman mitään merkitystä (Mikäli sille ei ole kerrottu merkitystä) tai ihan toinen merkitys (kerrottu toinen merkitys). Sitten 100 muun versioima ja ideoima merkitys, jolla ei ole mitään tekemistä halutun merkityksen kanssa.

Pidä sinä tähtitaivaasi, me fiksummat tiedämme ettei ainoakaan lipun kaltainen vahva symboli ikinä tule olemaan vain kiva kuva. Sen symboliikka, tausta ja sanoma pitää ymmärtää, jotta ymmärtää yhtään mistään mitään.

Ajatteles kun taiteilija laittaa ihan vain kivuuden takia eri asioita työhönsä. Sinä höyrypäänä tutkit aineistoasi ja liität jokaiseen asiaan jotain tiettyä ja annat täysin väärän tulkinnan työstä. Koska pidät itseäsi niin fiksuna, että kyllähän jokaisella kuvassa olevalla asialla pitää joku merkitys olla... No, eipä tarvitse. Taiteilija kun voi tehdä juuri niin kuin sitä itseään sattuu huvittamaan :D

Luulet ilmeisesti että taiteentutkimuksen tarkoitus on vain selvittää että mitä taiteilija itse sattui ajattelemaan kun teki teoksen. Itse en tiedä taiteentutkimuksesta mitään, mutta perusjärjellä ajateltuna on selvää että näin ei ole.

Olen kyllä selvillä mitä taiteen tutkija tekee, siksihän juuri kritisoin sitä :D

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Taidehistoria on minusta äärimmäisen mielenkiintoista. On mielenkiintoista löytää esimerkiksi symboleja, jotka matkaavat ajassa ja paikassa kulttuurista toiseen. Yksi esimerkki on esimerkiksi miksi EU:n lippu on juuri sellainen kuin se on. Sininen ja tähdet. 

Kivat sinulle. Toisaalta se voisi olla vain yötaivas tähtineen ilman mitään merkitystä (Mikäli sille ei ole kerrottu merkitystä) tai ihan toinen merkitys (kerrottu toinen merkitys). Sitten 100 muun versioima ja ideoima merkitys, jolla ei ole mitään tekemistä halutun merkityksen kanssa.

Pidä sinä tähtitaivaasi, me fiksummat tiedämme ettei ainoakaan lipun kaltainen vahva symboli ikinä tule olemaan vain kiva kuva. Sen symboliikka, tausta ja sanoma pitää ymmärtää, jotta ymmärtää yhtään mistään mitään.

Ajatteles kun taiteilija laittaa ihan vain kivuuden takia eri asioita työhönsä. Sinä höyrypäänä tutkit aineistoasi ja liität jokaiseen asiaan jotain tiettyä ja annat täysin väärän tulkinnan työstä. Koska pidät itseäsi niin fiksuna, että kyllähän jokaisella kuvassa olevalla asialla pitää joku merkitys olla... No, eipä tarvitse. Taiteilija kun voi tehdä juuri niin kuin sitä itseään sattuu huvittamaan :D

Luulet ilmeisesti että taiteentutkimuksen tarkoitus on vain selvittää että mitä taiteilija itse sattui ajattelemaan kun teki teoksen. Itse en tiedä taiteentutkimuksesta mitään, mutta perusjärjellä ajateltuna on selvää että näin ei ole.

Olen kyllä selvillä mitä taiteen tutkija tekee, siksihän juuri kritisoin sitä :D

Onpa yllättävää että mitään sanottavaa itse asiaan ei ollut.

Vierailija kirjoitti:

Määritteleekö taiteentutkimus myös taiteen rajoja ja taitelijan sanavapautta? Vrt. nykyajan cancel-kulttuuri ja kulttuurituotteiden ongelmalliseksi luokitteleminen. Onko taiteentutkija osallistuva vaikuttaja, vai objektiivinen tarkkailija ja tulkitsija?

Yhteiskunnallinen keskustelu määritteli mm. Harry Potterin uudelleen. Aika hurjaa, että niinkin hyvät arviot saanut kirjallisuus saatettiin hautaan, ei kirjallisuuteen, vaan sukupuoli-identiteetteihin liittyvien perusteluiden kautta. Tutkijoiden tulee toki arvioida teoksia kyseisen ajan mukaan, mutta myös nykyajan ilmiöiden käsittely on sallittua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Taidehistoria on minusta äärimmäisen mielenkiintoista. On mielenkiintoista löytää esimerkiksi symboleja, jotka matkaavat ajassa ja paikassa kulttuurista toiseen. Yksi esimerkki on esimerkiksi miksi EU:n lippu on juuri sellainen kuin se on. Sininen ja tähdet. 

Kivat sinulle. Toisaalta se voisi olla vain yötaivas tähtineen ilman mitään merkitystä (Mikäli sille ei ole kerrottu merkitystä) tai ihan toinen merkitys (kerrottu toinen merkitys). Sitten 100 muun versioima ja ideoima merkitys, jolla ei ole mitään tekemistä halutun merkityksen kanssa.

Pidä sinä tähtitaivaasi, me fiksummat tiedämme ettei ainoakaan lipun kaltainen vahva symboli ikinä tule olemaan vain kiva kuva. Sen symboliikka, tausta ja sanoma pitää ymmärtää, jotta ymmärtää yhtään mistään mitään. Luulen, että katselet jotain resessassitaidettakin vain, että onpa kivoja pikkupornokuvia. 

Mitkä ovat poliittisista arvotuksista vapaita tulkinnan työkaluja? Onko objektiivisuus mahdollista taiteentutkimuksessa?

Politiikka on lähes aina mukana taiteessa, se pitää sieltä osata vaan tulkita. Ja tarkoitan sitä politiikkaa, jonka taiteilija sinne kuvasi eikä tutkijan omaa arvomaailmaa. Esimerkiksi maailman taidehistorian merkkiteokset ovat kaikki jollain tavalla oman aikansa poliittisia manifesteja, jopa muotokuvat. 

Jaa-a. Taidetta voidaan tutkia teknisesti tai historiallisesti, mistä en näe mitään valtavaa hyötyä nykypäivässä yhteiskunnallisesti. Tai sitten sitä voidaan tutkia kulttuurisesti ja filosofisesti, mistä myöskään en näe valtavaa hyötyä yhteiskunnalle, liian subjektiivista. Joten eipä ole juuri mitään virkaa.

Vierailija kirjoitti:

Ketjusta voisi tehdä täysin pitävän päätelmän, että taiteen tutkija elää "taiteilijana" työnsä kautta, kun omat rahkeet eivät taitelijaksi riittäneet. Sitten puretaan se kaikki katkeruus "ristiriitaisiin" teorioihin, joilla nolataan oikeiden taitelijoiden työt.

Taiteen tutkimus ja taidekriitikki ovat eri asioita. Mutta se joka tietää vähiten, julistaa äänekkäimmin

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ketjusta voisi tehdä täysin pitävän päätelmän, että taiteen tutkija elää "taiteilijana" työnsä kautta, kun omat rahkeet eivät taitelijaksi riittäneet. Sitten puretaan se kaikki katkeruus "ristiriitaisiin" teorioihin, joilla nolataan oikeiden taitelijoiden työt.

Taiteen tutkimus ja taidekriitikki ovat eri asioita. Mutta se joka tietää vähiten, julistaa äänekkäimmin

Tiedetään. Vain sinä et taaskaan osannut lukea, vaan teit jälleen omat virheelliset tulkintasi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Taiteen tutkimuksessa ei tutkita pelkästään teosta itseään, vaan myös sen syntyolosuhteita, miten ympäröivä maailma on vaikuttanut sen muotoutumiseen ja miten tuo teos on edelleen vaikuttanut ihmisiin ja heidän toimintaansa, ajatuksiinsa ja asenteihinsa. Harva taiteilija elää tyhjiössä, vaan vuorovaikutus kulkee kahteen suuntaan. Yksinkertaistettuna tutkimuskohteena on siis koko kulttuuripiiri, sitä vain tarkastellaan taiteeseen painottuen.

Tuossahan juuri mennään täysin vikaan. Tuntemattomat ihmiset vieläpä eri aikakaudelta alkavat latoa mitä teoksessa on, vaikka ei ole. Taiteentutkijat ovat harhaisia ihmisiä, jotka vain hyväksikäyttävät taiteilijoita hankkiakseen oman elantonsa. He ovat taiteenriistäjiä.

Tietenkään nykytytkija ei voi sukeltaa vaikkapa Rafaelin pään sisään tarkastelemaan mitä hän ajatteli Ateenan koulua maalatessaan. Sen sijaan historiallisen lähdeaineiston turvin voidaan selvittää milloin ja miksi teos on maalattu, keitä Rafael on käyttänyt eri filosofihahmojen malleina, miten maalausta tulkittiin omana aikanaan jne. Hyvä tutkija ei tarkastele teosta pelkästään omasta arvomaailmastaan käsin, vaan tuo rohkeasti esiin erilaisia, jopa ristiriitaisia, tulkintoja.

Tässäpä hyvä esimerkki. Rafaelhan ei kuulemma itsekään tiennyt mitä kuvasi (filosofien ulkonäkö), joten eipä niistä voi tosissaan otettavaa tutkimustakaan tehdä. Lisäksi eri tutkijat ovat eri mieltä, koska heillä on erilaisia tulkintoja.

= Siis täysin viratonta hommaa ja täysin turhia löpinöitä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Taiteen tutkimuksessa ei tutkita pelkästään teosta itseään, vaan myös sen syntyolosuhteita, miten ympäröivä maailma on vaikuttanut sen muotoutumiseen ja miten tuo teos on edelleen vaikuttanut ihmisiin ja heidän toimintaansa, ajatuksiinsa ja asenteihinsa. Harva taiteilija elää tyhjiössä, vaan vuorovaikutus kulkee kahteen suuntaan. Yksinkertaistettuna tutkimuskohteena on siis koko kulttuuripiiri, sitä vain tarkastellaan taiteeseen painottuen.

Tuossahan juuri mennään täysin vikaan. Tuntemattomat ihmiset vieläpä eri aikakaudelta alkavat latoa mitä teoksessa on, vaikka ei ole. Taiteentutkijat ovat harhaisia ihmisiä, jotka vain hyväksikäyttävät taiteilijoita hankkiakseen oman elantonsa. He ovat taiteenriistäjiä.

Tietenkään nykytytkija ei voi sukeltaa vaikkapa Rafaelin pään sisään tarkastelemaan mitä hän ajatteli Ateenan koulua maalatessaan. Sen sijaan historiallisen lähdeaineiston turvin voidaan selvittää milloin ja miksi teos on maalattu, keitä Rafael on käyttänyt eri filosofihahmojen malleina, miten maalausta tulkittiin omana aikanaan jne. Hyvä tutkija ei tarkastele teosta pelkästään omasta arvomaailmastaan käsin, vaan tuo rohkeasti esiin erilaisia, jopa ristiriitaisia, tulkintoja.

Tässäpä hyvä esimerkki. Rafaelhan ei kuulemma itsekään tiennyt mitä kuvasi (filosofien ulkonäkö), joten eipä niistä voi tosissaan otettavaa tutkimustakaan tehdä. Lisäksi eri tutkijat ovat eri mieltä, koska heillä on erilaisia tulkintoja.

= Siis täysin viratonta hommaa ja täysin turhia löpinöitä.

Moni renessanssitaiteilija kuvasi oman aikansa merkkihenkilöitä noina filosofeina ja rakensi siten vaikuttavasti heidän poliittista julkikuvaansa omana aikanaan. 

Vierailija kirjoitti:

Noilla on historiallinen merkitys. Niistä saa hyvän kuvan kyseisestä aikakaudesta milloin ne on tehty. Jos nykyaikana tekisi historiallisen romaanin niin pakosti siinä tulee asiavirheitä. Jos taas sama kirja olisi kirjoitettu oikeana aikakautena niin ei tällaista olisi tapahtunut.

Jotain sinistä, jotain lainattua.. Taiteen ei ole tarkoitus olla totinen historiankirja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tässäpä hyvä esimerkki. Rafaelhan ei kuulemma itsekään tiennyt mitä kuvasi (filosofien ulkonäkö), joten eipä niistä voi tosissaan otettavaa tutkimustakaan tehdä. Lisäksi eri tutkijat ovat eri mieltä, koska heillä on erilaisia tulkintoja.

= Siis täysin viratonta hommaa ja täysin turhia löpinöitä.

Moni renessanssitaiteilija kuvasi oman aikansa merkkihenkilöitä noina filosofeina ja rakensi siten vaikuttavasti heidän poliittista julkikuvaansa omana aikanaan. 

Aivan. Kuten on jo todettu, oleellista ei ole vain teos itsessään tai taiteilijan sille antama merkityssisältö, vaan miten se kytkeytyy muuhun yhteiskuntaan ja millaisia merkityksiä muut sille ovat antaneet. Jälleen tiivistettynä: ei tutkita pelkästään teosta, vaan sen vaikutusta yhteiskuntaan.

Taiteilijan itsensä ei tarvitse olla perillä tuosta vaikutuksesta, varsinkin jos kyse on satoja vuosia sitten eläneestä henkilöstä. Vaikutus voi jopa olla täysin vastakkainen sille mitä taiteilija on tarkoittanut, mutta se ei tee siitä vähemmän tutkimuksen arvoista, päinvastoin. Jos vaikkapa jotain teosta on käytetty myöhemmin propagandatarkoituksissa, on hyvä olla tästä tietoinen, jotta osaa suhtautua kriittisesti muuhunkin näkemäänsä ja kuulemaansa. Tässä on kyse samasta kuin kaiken muunkin historian kohdalla: syiden ja seurauksien tunteminen auttaa ymmärtämään nykypäivää ja suunnittelemaan tulevaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Määritteleekö taiteentutkimus myös taiteen rajoja ja taitelijan sanavapautta? Vrt. nykyajan cancel-kulttuuri ja kulttuurituotteiden ongelmalliseksi luokitteleminen. Onko taiteentutkija osallistuva vaikuttaja, vai objektiivinen tarkkailija ja tulkitsija?

Yhteiskunnallinen keskustelu määritteli mm. Harry Potterin uudelleen. Aika hurjaa, että niinkin hyvät arviot saanut kirjallisuus saatettiin hautaan, ei kirjallisuuteen, vaan sukupuoli-identiteetteihin liittyvien perusteluiden kautta. Tutkijoiden tulee toki arvioida teoksia kyseisen ajan mukaan, mutta myös nykyajan ilmiöiden käsittely on sallittua.

Eihän sitä mihinkään hautaan saatettu - kirjat ovat tallella ja ihmiset lukevat niitä huolimatta siitä, mitä jotkut kulttuuriskribentit kirjoittavat. Toki käyty keskustelu on kiinnostavaa moneltakin kantilta - muistan esimerkiksi vuosia sitten käydyn keskustelun aiheesta voiko vaaleatukkainen Draco Malfoy olla pahis ja miten se suhtautuu tämän hetkiseen keskusteluun pahisten rumuudesta. Tietysti kirjailijan suhde teokseensa on aina ihan kiinnostava keskustelun aihe.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ketjusta voisi tehdä täysin pitävän päätelmän, että taiteen tutkija elää "taiteilijana" työnsä kautta, kun omat rahkeet eivät taitelijaksi riittäneet. Sitten puretaan se kaikki katkeruus "ristiriitaisiin" teorioihin, joilla nolataan oikeiden taitelijoiden työt.

Taiteen tutkimus ja taidekriitikki ovat eri asioita. Mutta se joka tietää vähiten, julistaa äänekkäimmin

Tiedetään. Vain sinä et taaskaan osannut lukea, vaan teit jälleen omat virheelliset tulkintasi.

No selitä sitten tarkemmin ja hiukan eri kantilta. Miten teorioille nolataan oikeitten taiteilijoiden työt. Jokin esimerkkitapaus olisi myös mielenkiintoista kuulla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Määritteleekö taiteentutkimus myös taiteen rajoja ja taitelijan sanavapautta? Vrt. nykyajan cancel-kulttuuri ja kulttuurituotteiden ongelmalliseksi luokitteleminen. Onko taiteentutkija osallistuva vaikuttaja, vai objektiivinen tarkkailija ja tulkitsija?

Yhteiskunnallinen keskustelu määritteli mm. Harry Potterin uudelleen. Aika hurjaa, että niinkin hyvät arviot saanut kirjallisuus saatettiin hautaan, ei kirjallisuuteen, vaan sukupuoli-identiteetteihin liittyvien perusteluiden kautta. Tutkijoiden tulee toki arvioida teoksia kyseisen ajan mukaan, mutta myös nykyajan ilmiöiden käsittely on sallittua.

Eihän sitä mihinkään hautaan saatettu - kirjat ovat tallella ja ihmiset lukevat niitä huolimatta siitä, mitä jotkut kulttuuriskribentit kirjoittavat. Toki käyty keskustelu on kiinnostavaa moneltakin kantilta - muistan esimerkiksi vuosia sitten käydyn keskustelun aiheesta voiko vaaleatukkainen Draco Malfoy olla pahis ja miten se suhtautuu tämän hetkiseen keskusteluun pahisten rumuudesta. Tietysti kirjailijan suhde teokseensa on aina ihan kiinnostava keskustelun aihe.

Rowling on julistettu pannaan oletetun transvastaisuuden vuoksi ja nyt koko hänen tuotantoaan (ja persoonaansa) kammataan läpi tuon oletetun transvastaisuuden kautta. Sillä, onko transvastaisuus totta tai ei, ei ole tässä vaiheessa enää merkitystä. Tiedostavat ihmiset osoittavat hyveellisyyttään ja tiedostavaisuuttaan sanoutumalla irti kaikesta Rowlingiin liittyvästä. Miettikää vaikka Hesarin julkaisemien Rowling-kriittisten juttujen määrää. Rowlingilla on kanttia ja varaa ottaa osumaa, mutta miettikää sama ryöpytys ja mustamaalaus vähemmän menestyneen taiteilijan kohdalla. Ja kaikki vain genderideologialle kiusallisten biologisten tosiasioiden toteamisesta. Kukaan ei ole toistaiseksi pystynyt osoittamaan transfobiaa Rowlingin ulostuloissa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Määritteleekö taiteentutkimus myös taiteen rajoja ja taitelijan sanavapautta? Vrt. nykyajan cancel-kulttuuri ja kulttuurituotteiden ongelmalliseksi luokitteleminen. Onko taiteentutkija osallistuva vaikuttaja, vai objektiivinen tarkkailija ja tulkitsija?

Yhteiskunnallinen keskustelu määritteli mm. Harry Potterin uudelleen. Aika hurjaa, että niinkin hyvät arviot saanut kirjallisuus saatettiin hautaan, ei kirjallisuuteen, vaan sukupuoli-identiteetteihin liittyvien perusteluiden kautta. Tutkijoiden tulee toki arvioida teoksia kyseisen ajan mukaan, mutta myös nykyajan ilmiöiden käsittely on sallittua.

Eihän sitä mihinkään hautaan saatettu - kirjat ovat tallella ja ihmiset lukevat niitä huolimatta siitä, mitä jotkut kulttuuriskribentit kirjoittavat. Toki käyty keskustelu on kiinnostavaa moneltakin kantilta - muistan esimerkiksi vuosia sitten käydyn keskustelun aiheesta voiko vaaleatukkainen Draco Malfoy olla pahis ja miten se suhtautuu tämän hetkiseen keskusteluun pahisten rumuudesta. Tietysti kirjailijan suhde teokseensa on aina ihan kiinnostava keskustelun aihe.

Rowling on julistettu pannaan oletetun transvastaisuuden vuoksi ja nyt koko hänen tuotantoaan (ja persoonaansa) kammataan läpi tuon oletetun transvastaisuuden kautta. Sillä, onko transvastaisuus totta tai ei, ei ole tässä vaiheessa enää merkitystä. Tiedostavat ihmiset osoittavat hyveellisyyttään ja tiedostavaisuuttaan sanoutumalla irti kaikesta Rowlingiin liittyvästä. Miettikää vaikka Hesarin julkaisemien Rowling-kriittisten juttujen määrää. Rowlingilla on kanttia ja varaa ottaa osumaa, mutta miettikää sama ryöpytys ja mustamaalaus vähemmän menestyneen taiteilijan kohdalla. Ja kaikki vain genderideologialle kiusallisten biologisten tosiasioiden toteamisesta. Kukaan ei ole toistaiseksi pystynyt osoittamaan transfobiaa Rowlingin ulostuloissa.

Edelleen puhut taidekritiikistä, et taiteen tutkimuksesta, taidehistoriasta. Ymmärrätkö edes, että ne ovat eri asioita?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Määritteleekö taiteentutkimus myös taiteen rajoja ja taitelijan sanavapautta? Vrt. nykyajan cancel-kulttuuri ja kulttuurituotteiden ongelmalliseksi luokitteleminen. Onko taiteentutkija osallistuva vaikuttaja, vai objektiivinen tarkkailija ja tulkitsija?

Yhteiskunnallinen keskustelu määritteli mm. Harry Potterin uudelleen. Aika hurjaa, että niinkin hyvät arviot saanut kirjallisuus saatettiin hautaan, ei kirjallisuuteen, vaan sukupuoli-identiteetteihin liittyvien perusteluiden kautta. Tutkijoiden tulee toki arvioida teoksia kyseisen ajan mukaan, mutta myös nykyajan ilmiöiden käsittely on sallittua.

Eihän sitä mihinkään hautaan saatettu - kirjat ovat tallella ja ihmiset lukevat niitä huolimatta siitä, mitä jotkut kulttuuriskribentit kirjoittavat. Toki käyty keskustelu on kiinnostavaa moneltakin kantilta - muistan esimerkiksi vuosia sitten käydyn keskustelun aiheesta voiko vaaleatukkainen Draco Malfoy olla pahis ja miten se suhtautuu tämän hetkiseen keskusteluun pahisten rumuudesta. Tietysti kirjailijan suhde teokseensa on aina ihan kiinnostava keskustelun aihe.

Rowling on julistettu pannaan oletetun transvastaisuuden vuoksi ja nyt koko hänen tuotantoaan (ja persoonaansa) kammataan läpi tuon oletetun transvastaisuuden kautta. Sillä, onko transvastaisuus totta tai ei, ei ole tässä vaiheessa enää merkitystä. Tiedostavat ihmiset osoittavat hyveellisyyttään ja tiedostavaisuuttaan sanoutumalla irti kaikesta Rowlingiin liittyvästä. Miettikää vaikka Hesarin julkaisemien Rowling-kriittisten juttujen määrää. Rowlingilla on kanttia ja varaa ottaa osumaa, mutta miettikää sama ryöpytys ja mustamaalaus vähemmän menestyneen taiteilijan kohdalla. Ja kaikki vain genderideologialle kiusallisten biologisten tosiasioiden toteamisesta. Kukaan ei ole toistaiseksi pystynyt osoittamaan transfobiaa Rowlingin ulostuloissa.

Edelleen puhut taidekritiikistä, et taiteen tutkimuksesta, taidehistoriasta. Ymmärrätkö edes, että ne ovat eri asioita?

Ymmärrätkö itse? Miten eri tavoin lähestyt Rowlingin tapausta taidekritiikin ja taiteiden tutkimuksen näkökulmista? Jaa tietoasi meille tollukoille.

Hyviä tietovisassa.