Lue keskustelun säännöt.
Kun aikuisuus tulee ystävyyden tielle
05.10.2020 |
Olenkohan ainoa, jota harmittaa ystävyyssuhteiden raju muuttuminen sitä mukaan, mitä vanhemmaksi tulee.
Lapsuudessa ja nuoruudessa ystävät oli erittäin tärkeä osa elämää. Nyt kohta 30-vuotiaana huomaa, että aikuisuus/elämä on tullut tielle - lähinnä muilla.
Itse en ole osannut päästää ystävistä irti edes lasten tulon myötä. Edelleen haluaisin viettää aikaa heidän kanssaan useammin kuin kerran 2 - 3 kuukaudessa. Itse asiassa ihanne olisi, jos pääsisi ystävän kanssa viettämään aikaa jopa viikottain. Sen ei tarvitse olla mitään sen ihmeellisempää, tyyliin käydä yhdessä lenkillä, kutsua syömään ilman mitään pönötystä (eli ei olisi kyseessä mikään neljän tähden illallinen, vaan vaikka lounas ja sohvalla röhnötystä syönnin päälle) tai mennä jonkun luokse haravoimaan ja samalla puida viikon kuulumisia.
Olen kuitenkin huomannut viimeisen parin kolmen vuoden aikana, että ystävillä mikä tahansa menee ystävien edelle. Puoliso, harrastus, perheen yhteinen aika - aivan kuin sitä ei viikon jokaisena päivänä niitä puolison ja lasten naamoja katsele, tai olisi maailman loppu jättää silloin tällöin se ryhmäjumppa väliin ja käydä sen sijaan piiiitkällä kävelylenkillä ystävän kanssa.
Itse nimenomaan kaipaan taukoa kodista ja perheestä, ja yleensä joutuu yksinään jotain keksimään. Kaikilla on arvojärjestys aivan eri maata kuin itsellä. Mulla tähän asti etusijalla ollut lapset, sitten ystävät ja sitten vasta puoliso (tosin nykyään olen sinkku ollut noin vuoden päivät, mutta ennen sitä).
Minuun ottavat yhteyttä lähinnä silloin, kun heillä on jokin kriisi tai tarvitsevat palvelusta. Tätä tapahtuu usein, saatetaan keskellä yötä soittaa, että tule hakemaan hänet paikasta x kun riita miehen kanssa, tai pyydetään muuttoavuksi viikonloppuna jolloin perun mahdolliset omat menoni.
Toisinpäin asia ei enää toimi. Ystävyyssuhteet ovat muuttuneet yksipuolisiksi: minä vain annan ja minä olen erittäin hyvä YSTÄVÄ, mutta minulle ei sitä kukaan enää ole. Ennen se toimi kuten kuuluukin, nykyään ei.
Kaipaan niitä aikoja, kun ei tarvinnut kalenterista varata hetkeä tavata ystäviä. Tottakai aikuisena työ ja perhe vie aikaa ja jaksamista, mutta itselle tosiaan juuri ystävät ovat se henkireikä tylsästä aikuisten arjesta.
Vaikka kutsuisin kuukausia etukäteen vaikkapa syntymäpäiväjuhliin ystäviä, ei suurin osa osaa sanoa kuin että katsotaan lähempänä ja sitten lähempänä onkin Jaskan 5v jääkiekkopeliä, jota on pakko olla katsomassa kuten seuraavanakin päivänä jne.
Olenko tosiaan ainoa aikuinen ihminen, jolle ystävyys on edelleen niin tärkeä asia, ettei heti keksi lasten lisäksi mitään, mikä heidän edelleen menisi? Olenko ainoa, joka tietää kuinka yksinäistä on olla hyvä ystävä monelle, mutta heistä yksikään ei halua olla itse hyvä ystävä? Olenko todella lapsellinen, kun en osannut kasvaa aikuiseksi oikein?
Kommentit (422)
Niin miehet vaihtuu ja ystävät pysyy. Ihmeellistä että jotku pitää miestä tärkeimpänä elämässä. Ne vaihtuu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mutta tässä ketjussa ongelmahan on nimenomaan että ystävät eivät pysykään.
"Mulla tähän asti etusijalla ollut lapset, sitten ystävät ja sitten vasta puoliso (tosin nykyään olen sinkku ollut noin vuoden päivät, mutta ennen sitä)."
Pakko kyllä nyt sanoa tähän, että tässä varmaan aika iso syy sille, että sulle tuli ero ja olet nyt sinkku. Jos kerran oma puoliso on arvojärjestyksessä vasta viimeisenä, kaiken maailman kavereiden jälkeen.
Itselleni parisuhde on ehdoton ykkönen, koska mies on elämänkumppanini sekä rakastettuni, jonka kanssa on tarkoitus viettää loppuelämä yhdessä. Luonnollisesti sitä suhdetta haluaa sitten vaalia yli muiden, jotta se myös kestää. Lapsia ei vielä ole, mutta kun niitä saamme niin toki hekin ovat sitten niitä tärkeimpiä, miehen ohella. Olen hyvin perhekeskeinen ihminen ja perhe tulee aina kaikessa ensimmäisenä, menee siis esim. Töiden ja kavereiden edelle. Vaikka kaveritkin toki tärkeitä ovatkin ja mielelläni haluan myös kaverisuhteita ylläpitää.
Se on vain luonnollista, että parisuhteen ja perheen tullessa kuvioihin ei kavereilla ole elämässä enää yhtä suurta roolia kuin nuoruudessa. Ei se silti tarkoita, etteivät kaverit olisi tärkeitä, mutta vähän se kaveruus silti muuttuu aikuisuudessa. Toki lapsettomilla sinkuilla on eri asia, heille kaverit ja ystävät voivatkin olla niitä kaikkein tärkeimpiä.
Ymmärrän ystäviäsi siis ihan hyvin, he eivät kuitenkaan ole kokonaan halunneet lopettaa ystävyyttä kanssasi. Mutta aikaa ei vain ole yhtä paljon kuin ennen perhettä. Ja jos täytyy valita, käyttääkö jonkin pienen vapaahetken siihen että hoitaa parisuhdetta ja viettää laatuaikaa puolison kanssa, vai viettääkö sen ajan sittenkin ystävien kanssa, niin valinta on luonnollisesti aika usein se puoliso. Etenkin pikkulapsiaikana on muutenkin vähemmän tilaisuuksia viettää yhteistä parisuhdeaikaa, eikä se nyt vielä ole sama asia että asuu saman katon alla ja "näkee toisiaan joka päivä", kuten sanoit. Parisuhteen hyvänä pysymiseen vaaditaan vähän muutakin, kuin vain toisen päivittäinen näkeminen.
Jos siis täytyy valita kahdesta pahasta se pienempi paha, eli että kärsiikö parisuhde vai kaverisuhteet, niin kyllä niiden kaverisuhteiden ennemmin annan jäähtyä.
Vierailija kirjoitti:
Onhan tuo ikävää. AP:n "ystävät" saavat nauttia AP:n ystävyydestä juuri niin paljon (vähän) kuin haluavat, kun taas AP ei saa tuosta ystävyydestä tarvitsemaansa "tyydytystä". Eihän tuo toimi. AP:n pitää täyttää kalenterinsa uusilla harrastuksilla tai hankkia uusia/enemmän ystäviä. Helpommin sanottu kuin tehty.
Ihmiset ovat erilaisia. Ei ap voi vaatia, että ystävät viettävät enemmän aikaa hänen kanssaan, jos he eivät sitä itse halua. Ehkä tuo on epäreilua ap:lle, mutta sehän ei ole ystävien vika, että heille riittää vähemmän yhteistä aikaa. Vai pitäisikö siinä olla joku aikataulutus, että parillisina kuukausina he tapaavat yhtä usein kuin kaverit haluavat ja parittomina kuukausina yhtä usein kuin ap haluaa, jotta ystävyys olisi "reilua"?
Mä olen aika epäsosiaalinen, joten mulle riittää vähempikin hengailu, joten jos joku kaveri tulisi jotain tuollaista vaatimaan, niin olisi aika nopeasti ex-kaveri.
Vierailija kirjoitti:
Niin miehet vaihtuu ja ystävät pysyy. Ihmeellistä että jotku pitää miestä tärkeimpänä elämässä. Ne vaihtuu.
Eipä vaihdu kaikilla, vakailla perhetyypeillä tilanne on toisinpäin. Esim. Itselläni yli 7 v miehen kanssa ja hyvin pyyhkii edelleen, häitä ja lapsia juuri suunnitellaan. Molemmille myös ensimmäinen parisuhde, joten ei ole ennenkään vaihdeltu miestä tai naista.
Tuo kuvauksesi pätee vain sitoutumiskyvyttömiin, sinkkuelämää-kulttuurin omaksuneisiin naisiin, joille miehet on kertakäyttötavaraa eikä puolisoon kiinnytä aidosti. Surullista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse tunnustan että ystävät ovat lapsien myötä jääneet, syynä oma uupumus. Molemmat lapset ovat ihania, mutta erittäin eloisia ja aktiivisia, ja imevät minusta jatkuvalla touhottamisellaan ja höpöttämisellään kaikki mehut. Palaudun vain hiljaisuudessa, ja yksin, ja pyrin järjestämään itselleni yksinoloa aina kun se on mahdollista. Itseänikin harmittaa, mutta valitettavasti minusta ei tässä elämäntilanteessa riitä mitään muille kuin perheelle.
Muistan, kun yhden kaverini nuorin lapsi oli pieni, ja oli juuri kaikesta ihanuudestaan huolimatta hyvin energinen ja voimia vievä. Kaveri valitti väsymystään ja haikaili paikkaa, jossa saisi edes yhden päivän tai yön olla rauhassa. Ehdotin, että tulisi meille viikonloppuna, kun lapset ovat menossa mummolaan yökylään ja mies työmatkalla. Painotin, että meidän ei tarvitse tehdä mitään, hän voi vaikka vaan nukkua, tai voidaan vaan istua hiljaa ja katsoa telkkaria.
No ei käynyt kun mies olisi kuulemma pahoittanut mielensä asiasta.Ap
Huomaan, ettet ehkä ihan ymmärrä minkälaisesta kuormittumisesta minun, ja varmaankin myös ystäväsi tilanteessa on kyse. Minä en koe, enkä pystyisi kokemaan olevani rauhassa kylässä jonkun luona. Kyläily sisältää toisen huomioonottamista, ja pienten lasten kanssa eläminen on juuri sitä, että huomioit heidät koko ajan, taukoamatta, 24/7. Se, mitä kaipaa levätäkseen, on sitä ettei tarvitse edes tiedostaa kenenkään toisen ihmisen olemassaoloa tai hänen tarpeitaan. Kylässä tähän ei ole mitään mahdollisuutta, paitsi jos on luonteeltaan vähän röyhkeä. Itse en osaa olla.
Tismalleen näin, erittäin hyvin sanottu. Jos aloittaja tässä tilanteessa pahoitti mielensä siitä, että pienen lapsen väsynyt äiti ei halunnut tulla päiväksi kylään, sehän tarkoittaa sitä että kyläilyllä oli tarkoitus tyydyttää aloittajan tarpeita.
Uskon, että aloittaja uskoo tarkoittavansa hyvää, mutta kuulostaa siltä, että hän ei ihan oikeasti ymmärrä, että toisten ihmisen katsantokanta on erilainen kun hänen omansa. Hän ajattelee auttavansa, mutta tyydyttää lähinnä omia läheisyyden tarpeitaan.
Anna niille oikeille ystävillesi tilaa! Ja niiden, jotka ovat jo vuosia osoittaneet käytöksellään, että sinä et ole heille tärkeä ystävä, voit antaa mennä. Ei sinun tarvitse keskellä yötä sännätä auttamaan ketään, jota kohtaan tunnet katkeruutta vastavuoroisuuden puutteesta.
Mielestäni tämä asia saa harmittaa, mutta sitten jossain vaiheessa pitää sopeutua. Eli jos kaveri osoittautuu ei niin hyväksi kuin ennen, pitää omaa suhtautumista siihen muuttaa. Harvoin se onnistuu että toisia pystyisi muuttamaan. Eli uusia tuttavuuksia kehiin jos haluaa paljon seuraa
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Saatat olla tekemässä irtautumista, koska olet tajunnut ettei sinulla ole tiiviitä ystävyyssuhteita. Huomaat vielä ettet sinäkään tarvitse vanhoja ystäviäsi niin paljon kuin olet luullut. Ystävistä voi kasvaa erilleen. Minulle suvusta on tullut tärkeä ja serkun uudesta naisystävästä tuli myös läheinen ystävä.
Vierailija kirjoitti:
Niin miehet vaihtuu ja ystävät pysyy. Ihmeellistä että jotku pitää miestä tärkeimpänä elämässä. Ne vaihtuu.
LAPSET JÄTTÄÄ 100% VARMUUDELLA
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kakkahattutäti kirjoitti:
Sinkkuäidillä on varmasti yksinäistä.
Ne aviossa olevat ystäväsi pistävät perheen etusijalle. Sinä kelpaat sitten hätävaraksi.
Näin se vaan menee.Sitähän juuri harmittelinkin. Ei mulla itsellä ystävien merkitys pienentynyt silloinkaan, kun olin vielä parisuhteessa. Eivät ystävät lakanneet olemasta mulle vähintäänkin yhtä tärkeitä, kuin puoliso seurustelun myötä.
Pari ystävää ollut elämässäni yli 20 vuotta, mies oli 10 - miten ihmeessä tuo mies olisi voinut olla minulle tärkeämpi kuin lähes koko ikäni vierelläni ollut ihminen?Avioerotilastot puhuu puolestaan - Haluatko, että vierelläsi on ystävä, jos tulee ero? Voi olla, että jää totaalisen yksin, jos ei muista pitää huolta myös muista ihmissuhteistaan. Itse olen yrittänyt pitää aktiivisesti huolta kaikista, mutta koska viime aikoina se jäänyt niin yksipuoliseksi niin en tiedä mitä pitäisi ajatella.
Minun ja miehen eron syihin ei muuten ystävät vaikuttaneet, se täytyy tässä vaiheessa sanoa.
Ap
Pari ystävää ollut elämässäni yli 20 vuotta, mies oli 10 - miten ihmeessä tuo mies olisi voinut olla minulle tärkeämpi kuin lähes koko ikäni vierelläni ollut ihminen?
-Auts.Avioerotilastot puhuu puolestaan - Haluatko, että vierelläsi on ystävä, jos tulee ero?
- Eiväthän he ole.Nyt arvojärjestys kuntoon
Minulla oli paha perhe
Isä t.appoi itsensä ja äiti hakkasi
Kerro minullekin arvojärjestys?
Jeesus????
KERRO LISÄÄ kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse tunnustan että ystävät ovat lapsien myötä jääneet, syynä oma uupumus. Molemmat lapset ovat ihania, mutta erittäin eloisia ja aktiivisia, ja imevät minusta jatkuvalla touhottamisellaan ja höpöttämisellään kaikki mehut. Palaudun vain hiljaisuudessa, ja yksin, ja pyrin järjestämään itselleni yksinoloa aina kun se on mahdollista. Itseänikin harmittaa, mutta valitettavasti minusta ei tässä elämäntilanteessa riitä mitään muille kuin perheelle.
Muistan, kun yhden kaverini nuorin lapsi oli pieni, ja oli juuri kaikesta ihanuudestaan huolimatta hyvin energinen ja voimia vievä. Kaveri valitti väsymystään ja haikaili paikkaa, jossa saisi edes yhden päivän tai yön olla rauhassa. Ehdotin, että tulisi meille viikonloppuna, kun lapset ovat menossa mummolaan yökylään ja mies työmatkalla. Painotin, että meidän ei tarvitse tehdä mitään, hän voi vaikka vaan nukkua, tai voidaan vaan istua hiljaa ja katsoa telkkaria.
No ei käynyt kun mies olisi kuulemma pahoittanut mielensä asiasta.Ap
Mistä muusta se miehesi pahoitti mielensä?
Siis se kaverin mies olisi pahoittanut mielensä = ei halunnut jäädä kotiin yksin lasten kanssa.
Yleensä tuo kaveri jättää nykyäänkin tapaamiset sikseen, koska miehensä haluaa mennä omissa jutuissaan eikä katsoa lapsia jotta kaverinikin pääsisi joskus johonkin.
Ja ilmeisesti kaverin mielen voi pahoittaa määrättömästi kieltäytymällä ja tekemällä ohareita, mutta miehen ei.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulle perhe ja puoliso tulee ensimmäisenä, olen ollut mieheni kanssa 13 vuotta. Eräs erittäin perhekeskeinen ystäväni on ollu omansa kanssa 19 vuotta, olemme alle 40-vuotiaita molemmat. Kyllä se priorisointi myös näkyy niissä parisuhteissa, niiden laadussa ja kestossa. Ihan omituista ajatella että ”miehet vaihtuu ja ystävät jää”. Kyllä elämässä juurikin säilyy ne ihmissuhteet joihin panostaa, ja jos minun täytyy valita lasteni isä, henkilö jonka kanssa meillä on yhteinen perhe ja jonka kanssa toivottavasti voimme joskus lapsenlapsille tarjota mummolan jossa molemmat isovanhemmat ovat yhdessä edelleen, tai joku ystävä, niin ehdottomasti mies tulee ensin.
Ei minun mielestäni voi verrata edes, mies on perhettä, minun elämäni ja myös lasteni elämän kivijalka on tämä meidän parisuhde.
Vierailija kirjoitti:
KERRO LISÄÄ kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse tunnustan että ystävät ovat lapsien myötä jääneet, syynä oma uupumus. Molemmat lapset ovat ihania, mutta erittäin eloisia ja aktiivisia, ja imevät minusta jatkuvalla touhottamisellaan ja höpöttämisellään kaikki mehut. Palaudun vain hiljaisuudessa, ja yksin, ja pyrin järjestämään itselleni yksinoloa aina kun se on mahdollista. Itseänikin harmittaa, mutta valitettavasti minusta ei tässä elämäntilanteessa riitä mitään muille kuin perheelle.
Muistan, kun yhden kaverini nuorin lapsi oli pieni, ja oli juuri kaikesta ihanuudestaan huolimatta hyvin energinen ja voimia vievä. Kaveri valitti väsymystään ja haikaili paikkaa, jossa saisi edes yhden päivän tai yön olla rauhassa. Ehdotin, että tulisi meille viikonloppuna, kun lapset ovat menossa mummolaan yökylään ja mies työmatkalla. Painotin, että meidän ei tarvitse tehdä mitään, hän voi vaikka vaan nukkua, tai voidaan vaan istua hiljaa ja katsoa telkkaria.
No ei käynyt kun mies olisi kuulemma pahoittanut mielensä asiasta.Ap
Mistä muusta se miehesi pahoitti mielensä?
Siis se kaverin mies olisi pahoittanut mielensä = ei halunnut jäädä kotiin yksin lasten kanssa.
Yleensä tuo kaveri jättää nykyäänkin tapaamiset sikseen, koska miehensä haluaa mennä omissa jutuissaan eikä katsoa lapsia jotta kaverinikin pääsisi joskus johonkin.
Ja ilmeisesti kaverin mielen voi pahoittaa määrättömästi kieltäytymällä ja tekemällä ohareita, mutta miehen ei.Ap
Itse tunnustan käyttäneeni miestä tekosyynä jos en halua tehdä jotain jonkun kaverin kanssa, varsinkin jos kyseessä on inttäjä-tyyppi, niin pääsee helpommalla kun vierittää syyn miehen niskoille ja esittää alistettua naisparkaa. Mies tekee samaa :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse tunnustan että ystävät ovat lapsien myötä jääneet, syynä oma uupumus. Molemmat lapset ovat ihania, mutta erittäin eloisia ja aktiivisia, ja imevät minusta jatkuvalla touhottamisellaan ja höpöttämisellään kaikki mehut. Palaudun vain hiljaisuudessa, ja yksin, ja pyrin järjestämään itselleni yksinoloa aina kun se on mahdollista. Itseänikin harmittaa, mutta valitettavasti minusta ei tässä elämäntilanteessa riitä mitään muille kuin perheelle.
Muistan, kun yhden kaverini nuorin lapsi oli pieni, ja oli juuri kaikesta ihanuudestaan huolimatta hyvin energinen ja voimia vievä. Kaveri valitti väsymystään ja haikaili paikkaa, jossa saisi edes yhden päivän tai yön olla rauhassa. Ehdotin, että tulisi meille viikonloppuna, kun lapset ovat menossa mummolaan yökylään ja mies työmatkalla. Painotin, että meidän ei tarvitse tehdä mitään, hän voi vaikka vaan nukkua, tai voidaan vaan istua hiljaa ja katsoa telkkaria.
No ei käynyt kun mies olisi kuulemma pahoittanut mielensä asiasta.Ap
Huomaan, ettet ehkä ihan ymmärrä minkälaisesta kuormittumisesta minun, ja varmaankin myös ystäväsi tilanteessa on kyse. Minä en koe, enkä pystyisi kokemaan olevani rauhassa kylässä jonkun luona. Kyläily sisältää toisen huomioonottamista, ja pienten lasten kanssa eläminen on juuri sitä, että huomioit heidät koko ajan, taukoamatta, 24/7. Se, mitä kaipaa levätäkseen, on sitä ettei tarvitse edes tiedostaa kenenkään toisen ihmisen olemassaoloa tai hänen tarpeitaan. Kylässä tähän ei ole mitään mahdollisuutta, paitsi jos on luonteeltaan vähän röyhkeä. Itse en osaa olla.
Sitten sinulla ei ole ollut tosi ystäviä. Tosi ystävän kanssa ei oikeasti tarvitse sanoa sanaakaan, voi vaan öllöttää paikallaan tekemättä mitään. Tällaisia hetkiä oli joskus vuosia sitten vielä, ja minusta just parasta kun jonkun aikaa koomailee sohvalla ja kun mieleen juolahtaakin jokin asia, on siinä vieressä koomailemassa joku jolle voi asian sanoa - ja sitten nauraa sille typerälle asialle.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse tunnustan että ystävät ovat lapsien myötä jääneet, syynä oma uupumus. Molemmat lapset ovat ihania, mutta erittäin eloisia ja aktiivisia, ja imevät minusta jatkuvalla touhottamisellaan ja höpöttämisellään kaikki mehut. Palaudun vain hiljaisuudessa, ja yksin, ja pyrin järjestämään itselleni yksinoloa aina kun se on mahdollista. Itseänikin harmittaa, mutta valitettavasti minusta ei tässä elämäntilanteessa riitä mitään muille kuin perheelle.
Muistan, kun yhden kaverini nuorin lapsi oli pieni, ja oli juuri kaikesta ihanuudestaan huolimatta hyvin energinen ja voimia vievä. Kaveri valitti väsymystään ja haikaili paikkaa, jossa saisi edes yhden päivän tai yön olla rauhassa. Ehdotin, että tulisi meille viikonloppuna, kun lapset ovat menossa mummolaan yökylään ja mies työmatkalla. Painotin, että meidän ei tarvitse tehdä mitään, hän voi vaikka vaan nukkua, tai voidaan vaan istua hiljaa ja katsoa telkkaria.
No ei käynyt kun mies olisi kuulemma pahoittanut mielensä asiasta.Ap
Mulla alkaa epäilyttämään näistä sinun miessuhdekuvailuista, että olet trolli tao sitten teidän kaveriporukka on kyllä ollut umpisurkea ukkojen valinnassa. En kyllä tunnista tätä ilmiötä omasta elämästä tai ystäväpiiristä.
Jatkan vielä: kuulostaisi uskottavammalta, jos teistä vaikka yhdellä olisi noin kontrolloiva tai läheiriippuvainen mies, joka painostaa vaimoa jättämään harvat kyläilyt väliin pahoittoittsmalla mielensä. Mutta että teillä kaikilla? Sinullakin, vaikka erosit lopulta. Miten tämä on mahdollista? Minusta kolmekin tällaista tarinaa samassa kaveriporukassa on aika paljon.
Mitä höpiset? Ei ole kuin minun eksäni ja tuon yhden kaverin mies - nämä miehet ovat veljeksiä keskenään, joten ei sinänsä ihme. Ei muiden ystävieni miehet ole kontrolloivia.
Ap
Ap:lla ei ole miestä ja lapset ovat jo melko isoja. Tilanne on aivan erilainen kuin niillä kavereilla joilla on se puoliso ja lapset ovat niin pieniä että tarvitsevat jatkuvaa hoitoa ja läsnäoloa. Puolisokin hoitaa lapsia, mutta perheen idea on juuri siinä että sen kanssa viettää aikaa yhdessä. Puolisollakin on töitä, harrastuksia ja omia menoja yhtä lailla, joten ei ole kohtuullista olettaa että hän hoitaa suurimman osan arjen pyörityksestä tai olisi valmiina ottamaan kopin lapsista milloin tahansa jos ex-tempore -menoja tulee usein.
Ap ajattelee nyt vain omia tarpeitaan eikä suostu uskomaan tai ymmärtämään että ylikuormittunut kaveri ei nauti siitä että hänen pitäisi olla ap:n kanssa silloin kun olisi kiireellisempiä asioita tehtävänä ja lepoakin tarvitsisi.
Vierailija kirjoitti:
KERRO LISÄÄ kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse tunnustan että ystävät ovat lapsien myötä jääneet, syynä oma uupumus. Molemmat lapset ovat ihania, mutta erittäin eloisia ja aktiivisia, ja imevät minusta jatkuvalla touhottamisellaan ja höpöttämisellään kaikki mehut. Palaudun vain hiljaisuudessa, ja yksin, ja pyrin järjestämään itselleni yksinoloa aina kun se on mahdollista. Itseänikin harmittaa, mutta valitettavasti minusta ei tässä elämäntilanteessa riitä mitään muille kuin perheelle.
Muistan, kun yhden kaverini nuorin lapsi oli pieni, ja oli juuri kaikesta ihanuudestaan huolimatta hyvin energinen ja voimia vievä. Kaveri valitti väsymystään ja haikaili paikkaa, jossa saisi edes yhden päivän tai yön olla rauhassa. Ehdotin, että tulisi meille viikonloppuna, kun lapset ovat menossa mummolaan yökylään ja mies työmatkalla. Painotin, että meidän ei tarvitse tehdä mitään, hän voi vaikka vaan nukkua, tai voidaan vaan istua hiljaa ja katsoa telkkaria.
No ei käynyt kun mies olisi kuulemma pahoittanut mielensä asiasta.Ap
Mistä muusta se miehesi pahoitti mielensä?
Siis se kaverin mies olisi pahoittanut mielensä = ei halunnut jäädä kotiin yksin lasten kanssa.
Yleensä tuo kaveri jättää nykyäänkin tapaamiset sikseen, koska miehensä haluaa mennä omissa jutuissaan eikä katsoa lapsia jotta kaverinikin pääsisi joskus johonkin.
Ja ilmeisesti kaverin mielen voi pahoittaa määrättömästi kieltäytymällä ja tekemällä ohareita, mutta miehen ei.Ap
Nämä on kurjia juttuja ja itse en omassa parisuhteessani tietenkään suostuisi siihen että miehen menot olisivat tärkeämpiä kuin omani. Mutta en voi muille sanella, miten heidän parisuhteissaan toimitaan, etkä sinäkään. Jos sinusta tuntuu, että et ole enää ystävällesi tärkeä, ei siinä auta muu kuin antaa tilaa, ottaa välimatkaa ja keskittyä muuhun seuraan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse tunnustan että ystävät ovat lapsien myötä jääneet, syynä oma uupumus. Molemmat lapset ovat ihania, mutta erittäin eloisia ja aktiivisia, ja imevät minusta jatkuvalla touhottamisellaan ja höpöttämisellään kaikki mehut. Palaudun vain hiljaisuudessa, ja yksin, ja pyrin järjestämään itselleni yksinoloa aina kun se on mahdollista. Itseänikin harmittaa, mutta valitettavasti minusta ei tässä elämäntilanteessa riitä mitään muille kuin perheelle.
Muistan, kun yhden kaverini nuorin lapsi oli pieni, ja oli juuri kaikesta ihanuudestaan huolimatta hyvin energinen ja voimia vievä. Kaveri valitti väsymystään ja haikaili paikkaa, jossa saisi edes yhden päivän tai yön olla rauhassa. Ehdotin, että tulisi meille viikonloppuna, kun lapset ovat menossa mummolaan yökylään ja mies työmatkalla. Painotin, että meidän ei tarvitse tehdä mitään, hän voi vaikka vaan nukkua, tai voidaan vaan istua hiljaa ja katsoa telkkaria.
No ei käynyt kun mies olisi kuulemma pahoittanut mielensä asiasta.Ap
Huomaan, ettet ehkä ihan ymmärrä minkälaisesta kuormittumisesta minun, ja varmaankin myös ystäväsi tilanteessa on kyse. Minä en koe, enkä pystyisi kokemaan olevani rauhassa kylässä jonkun luona. Kyläily sisältää toisen huomioonottamista, ja pienten lasten kanssa eläminen on juuri sitä, että huomioit heidät koko ajan, taukoamatta, 24/7. Se, mitä kaipaa levätäkseen, on sitä ettei tarvitse edes tiedostaa kenenkään toisen ihmisen olemassaoloa tai hänen tarpeitaan. Kylässä tähän ei ole mitään mahdollisuutta, paitsi jos on luonteeltaan vähän röyhkeä. Itse en osaa olla.
Minustakin olisi hölmöä mennä ystävän luokse nukkumaan, kun omassa sängyssäkin voi nukkua.
No jos se kaveri olisi saanut kotonaan omassa sängyssä nukkua rauhassa, niin tuskin olisi valittanut kun ei saa kotonaan levätä ja olisipa paikka, missä saisi olla edes yhden päivän tekemättä mitään.
Luetun ymmärtäminen..
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse tunnustan että ystävät ovat lapsien myötä jääneet, syynä oma uupumus. Molemmat lapset ovat ihania, mutta erittäin eloisia ja aktiivisia, ja imevät minusta jatkuvalla touhottamisellaan ja höpöttämisellään kaikki mehut. Palaudun vain hiljaisuudessa, ja yksin, ja pyrin järjestämään itselleni yksinoloa aina kun se on mahdollista. Itseänikin harmittaa, mutta valitettavasti minusta ei tässä elämäntilanteessa riitä mitään muille kuin perheelle.
Muistan, kun yhden kaverini nuorin lapsi oli pieni, ja oli juuri kaikesta ihanuudestaan huolimatta hyvin energinen ja voimia vievä. Kaveri valitti väsymystään ja haikaili paikkaa, jossa saisi edes yhden päivän tai yön olla rauhassa. Ehdotin, että tulisi meille viikonloppuna, kun lapset ovat menossa mummolaan yökylään ja mies työmatkalla. Painotin, että meidän ei tarvitse tehdä mitään, hän voi vaikka vaan nukkua, tai voidaan vaan istua hiljaa ja katsoa telkkaria.
No ei käynyt kun mies olisi kuulemma pahoittanut mielensä asiasta.Ap
Huomaan, ettet ehkä ihan ymmärrä minkälaisesta kuormittumisesta minun, ja varmaankin myös ystäväsi tilanteessa on kyse. Minä en koe, enkä pystyisi kokemaan olevani rauhassa kylässä jonkun luona. Kyläily sisältää toisen huomioonottamista, ja pienten lasten kanssa eläminen on juuri sitä, että huomioit heidät koko ajan, taukoamatta, 24/7. Se, mitä kaipaa levätäkseen, on sitä ettei tarvitse edes tiedostaa kenenkään toisen ihmisen olemassaoloa tai hänen tarpeitaan. Kylässä tähän ei ole mitään mahdollisuutta, paitsi jos on luonteeltaan vähän röyhkeä. Itse en osaa olla.
Sitten sinulla ei ole ollut tosi ystäviä. Tosi ystävän kanssa ei oikeasti tarvitse sanoa sanaakaan, voi vaan öllöttää paikallaan tekemättä mitään. Tällaisia hetkiä oli joskus vuosia sitten vielä, ja minusta just parasta kun jonkun aikaa koomailee sohvalla ja kun mieleen juolahtaakin jokin asia, on siinä vieressä koomailemassa joku jolle voi asian sanoa - ja sitten nauraa sille typerälle asialle.
Ap
Mulla on miehen kanssa tuollaista. Mun mielestä se on vielä paljon hienompaa ja arvokkaampaa, että on noin läheinen, rento ja mukava suhde sen oman elämänkumppanin ja rakkaan kanssa, jonka kanssa viettää kuitenkin joka päivän. Siksi siihen parisuhteeseen kannattaakin ennemmin panostaa aikaa, sitä vapaata aikaa kun ei ole loputtomasti jakaa.
Pari ystävää ollut elämässäni yli 20 vuotta, mies oli 10 - miten ihmeessä tuo mies olisi voinut olla minulle tärkeämpi kuin lähes koko ikäni vierelläni ollut ihminen?
-Auts.
Avioerotilastot puhuu puolestaan - Haluatko, että vierelläsi on ystävä, jos tulee ero?
- Eiväthän he ole.
Nyt arvojärjestys kuntoon