Mistä asiasta olet kaikkein ylpein elämässäsi?

Pitkä pippeli. Olen siunattu

Yliopisto valitsi graduni tiedekuntani vuoden parhaaksi graduksi. Olen myös aika ylpeä kädentaidoistani ja joistakin piirustuksistani.

Osaan puhtaasti yhden maailman harvinaisimman kung-fun tyylisuuntauksen.

Olen ns. mestari alallani.

Osaan voltin eteen ja taakse. Kykenen hyppäämään kivisen aidan yli voltilla ja ottamaan leveän taisteluasennon kovalla karjahduksella.

En pelkää mitään.

Voitan kaikki.

Pysynyt jo 32 vuotta erossa naisista.

Tunnen paljon erilaisia, eri taustoista olevia ihmisiä. Avartaa maailmankuvaa, kun tuttavapiiriin kuuluu sekä vanhan rahan perijöitä että leipäjonon asiakkaita.

Olin arka lapsi ja luokkakavereideni kesken kiusattu ja hyljeksitty. Tästä huolimatta olen yläasteen jälkeen uskaltanut kulkea omia polkujani ja tehdä rohkeitakin ratkaisuja. Muutin pois vanhoista piireistä ja aloin keskittyä niihin asioihin, joissa olin hyvä - kouluaikoina minua parjattiin nimenomaan niistä ja "omalaatuisista" mielipiteistäni. Sain usein kuulla niin luokkakavereilta kuin joiltain opettajilta "Onnea vaan, noissa asioissa et ikinä tule menestymään". 

Nykyisin olen erittäin tyytyväinen elämääni, uraani ja parisuhteeseeni. Toki kiusaaminen on jättänyt arvet, mutta työstän niitä pikkuhiljaa, ja koen itseni vuosi vuodelta rohkeammaksi ja ylpeämmäksi.

En mistään, en saa nyt siitä punaisesta langasta kiinni, miksi pitäisi olla ylpeä?

Löysin itselleni viime vuosituhannella miehen, joka on jaksanut mua toistaiseksi edelleen ❤

Lopetin tupakanpolton 25 vuoden jälkeen. Ensin kaksi vuotta sähkötupakalla pikku hiljaa nikotiinia vähentäen, ja nyt jo kolme vuotta sen jälkeen täysin savuttomana ja myös höyryttömänä.

Hain masennukseeni apua, noudatin lääkärin ohjeita ja tervehdyin. Isäni mielenterveysongelmat ja niihin yhdistetty alkoholismi tekivät lapsuudestani välillä yhtä helvettiä. En halunnut samaa omille lapsilleni ja onnistuin siinä.

Kirjoitin aikanani ihan mukiinmenevän gradun. Olen menestynyt työelämässä.

Onnistuin kasvattamaan tänä kesänä

chilipaprikoita (niitä tulee muuten vieläkin, millähän sen saa loppumaan?)

Lasten synnyttäminen ja kasvattaminen, tietysti parasta mitä olen saanut aikaiseksi.

Vaikka olenkin  ollut kiitelty julkkis jo kymmeniä vuosia.

Että olen niin hyvä tyyppi.

Että olen selvinnyt tähän asti suunnilleen järjissäni. Taaksepäin kun katsoo niin voin olla ylpeä ja tietysti myös onnea on ollut matkassa.

Ollaan puolisoni kanssa pärjätty ilman muiden rahallista apua, eli esim. ollaan ostettu asunto pk-seudulta ilman takaajia/vanhempien apua, itse säästäen. Myös häät järjestettiin omilla rahoilla.

Meillä siis paljon ystäväpiirissä pareja jotka saavat apuja vanhemmilta. Ei siinä mitään enkä ole kateellinen, mutta nämä ihmetelleet aina et "miksi ette jo osta omaa kotia, miksi ette jo järjestä häitä", kun eivät ymmärrä että kun kaksi keskituloista säästää vaikka sen 15 000€-20 000€ kuukausituloistaan, menee siinä useampi vuosi. Helpommalla ovat he siinä mielessä päässeet, että esim. asunnon käsirahat on järjestyneet vanhemmilta/vanhempien sijoitusasunnoilta ym. ja häistä vanhemmat maksaneet osan.

Seuraavaksi säästetään omaan mökkiin! Muut käyttäkööt niitä vanhempiensa mökkejä ;)

Vierailija kirjoitti:

En taida keksiä yhtäkään asiaa, kun lapset on poissuljettu.

Olin koulussa kympin tyttö, mutta sitten kaikki jotenkin lässähti enkä lähtenyt opiskelemaan lisää. Olisin tarvinnut potkun persuksille, mutta eipä ketään kiinnostanut sitä antaa. Mummo ja pappa kannusti vain töihin. Isä ja äiti erosivat eikä se 50-luvulla ollut niinkään yleistä kuin nyt.

Jotain tuttua tässä muiden syyttelyssä on. Aina ja ikuisesti. Mielenterveysongelmatkin on koko perheen suunniteltu juttu. Äiti, isä ja veljet kaiken pahan alku ja loppu.

Opskelin aikuisena melkeinpä työn ohessa maisteriksi ja sain hyvän työpaikan.

Nimeni ja elämäntarinani löytyy kansallisarkistosta.

Vierailija kirjoitti:

Olen ylpeä kyvystäni hallita elämääni erittäin hyvin kokonaisuudessaan: olen korkealle kouluttautunut, naimisiin mennyt, tehnyt monta (enemmän kuin 3) lasta, hoidan isoa kotiamme lähes yksin, autan vanhoja vanhempiani. Moni ei tähän pystyis 😊 Lisäksi pidän itseni hoikkana ja käyn vielä töissäkin. Mulla on oikeesti tekemistä varmaan 3 * enemmän kuin keskiverto nelikymppisellä suominaisella😇

Hienoa mutta kuka hoitaa lapsesi?

Olen pannut yli 5000e miestä saamatta ainuttakaan sukupuoli tautia ja ollut koskaan kertaakaan töissä

Siitä, että ensimmäiset rypyt kasvoillani ovat naurunkureita silmäkulmissa eikä katkeria juonteita suupielissä.