Mistä asiasta olet kaikkein ylpein elämässäsi?

Siitä että olen toteuttanut haaveitani

Vierailija kirjoitti:

Että selvisin Thaimaan tsunamista lapsena ja siitä helvetistä mikä siitä seurasi 

Minäkin selvisin, ja ihan vaan koska oli hyvää onnea, ei siihen itse voinut vaikuttaa että mitä tapahtuu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Että selvisin Thaimaan tsunamista lapsena ja siitä helvetistä mikä siitä seurasi 

Minäkin selvisin, ja ihan vaan koska oli hyvää onnea, ei siihen itse voinut vaikuttaa että mitä tapahtuu.

Jotkut ei vaan ole yhtä vahvoja 

En ole kovinkaan monesta asiasta ylpeä. Jumalan armolla tässä on menty ja eletty. Omaksi saavutukseksi voi kai laskea sen että on kahlannut muutaman koulutuksen läpi ja nähnyt niissä vaivaa.

Lapsistani.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Että selvisin Thaimaan tsunamista lapsena ja siitä helvetistä mikä siitä seurasi 

Minäkin selvisin, ja ihan vaan koska oli hyvää onnea, ei siihen itse voinut vaikuttaa että mitä tapahtuu.

Jotkut ei vaan ole yhtä vahvoja 

Miksi sitten tsunamissa kuoli aikuisia miehiä ja selvisi pieniä lapsia? Ei siellä vahvuudella selvitty vaan tuurilla. Meidän koulusta selvisi yksi tyttö.

Että olen uskaltanut elää omannäköistäni elämää. Monella on ollut vuosien varrella vahvatkin mielipiteensä siitä pitäisikö hankkia lapsia ja milloin, pitäisikö matkustella, pitäisikö ostaa asunto ja mistä, ja pitäisikö opiskella lisää ja vaihtaa työpaikkaa. Ja etenkin nyt kun olen ollut vuosia sinkku, niin mielipiteitä on riittänyt siitä, että eikö se kumppani pitäisi jo jostain etsimällä etsiä, ja lopettaa lemmikkeihin keskittyminen (minulla on kaksi lemmikkiä, en ole mikään eläinten hamstraaja, ja olen onnellinen ilman seurustelukumppania). 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Että selvisin Thaimaan tsunamista lapsena ja siitä helvetistä mikä siitä seurasi 

Minäkin selvisin, ja ihan vaan koska oli hyvää onnea, ei siihen itse voinut vaikuttaa että mitä tapahtuu.

Jotkut ei vaan ole yhtä vahvoja 

Miksi sitten tsunamissa kuoli aikuisia miehiä ja selvisi pieniä lapsia? Ei siellä vahvuudella selvitty vaan tuurilla. Meidän koulusta selvisi yksi tyttö.

Eipä siinä ollut mitään logiikkaa että kuka pelastui ja kuka ei, sattumaa.

En ole sellainen ihminen joka olisi ylpeä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Että selvisin Thaimaan tsunamista lapsena ja siitä helvetistä mikä siitä seurasi 

Minäkin selvisin, ja ihan vaan koska oli hyvää onnea, ei siihen itse voinut vaikuttaa että mitä tapahtuu.

Jotkut ei vaan ole yhtä vahvoja 

Miksi sitten tsunamissa kuoli aikuisia miehiä ja selvisi pieniä lapsia? Ei siellä vahvuudella selvitty vaan tuurilla. Meidän koulusta selvisi yksi tyttö.

Eipä siinä ollut mitään logiikkaa että kuka pelastui ja kuka ei, sattumaa.

Oiskohan tuossa puhuttu lähinnä henkisen puolen selviytymisestä

Täällä on monella niin hienoja ylpeydenaiheita, ettei tekisi omaa edes tähän pistää, mutta menköön. 

Olen ylpeä siitä, että olen saanut ostettua taloa, vaikka halpa olikin.

Vierailija kirjoitti:

En ole sellainen ihminen joka olisi ylpeä.

Synonyymi sanalle onnellinen.

Joo hullujenhuoneen johtavan lääkärin pojan suosittelin hakkaamaan pojan joka katteli peilillä hameen alle. Oli 2v alempana luokalla mutta iso. Hakkasi heti aidan jälkeen eikä sen jälkeen ollut haittaa. Ihmeen kevyesti heilui laidasta laitaan mutta jälkeenpäin selvisi että oli judotausta.

Mä olen saanut toteutettua kaikki kolme toivettani. Joista yksi oli ensimmäisen koirani sakemannin koulutus toko, pelastus/rauniokoiraksi. Olimme myös vapepassa.  6kk iässä se etsi ihmiset maalipaikoista siinä missä konkaritkin,  yhtä kaukaa. Yksi vuotiaana se osasi käsikäskyt sekä suulliset.  Ja ylpeä olen siitä että tuntemattomat ihmiset tulivat sanomaan kuinka hyvin koulutettu koira mulla on.  Poikkeuksetta pystyin pitämään irti ja luottamus oli 99,99%.  4s toive meni mönkään kun koiralle tuli märkäkohtu ja se piti sterkata, kennel haaveet kaatui siihen, koiraa odotin pari vuotta että  erittäin hyvän pitkän sukulinjan pennuista tulee sopiva narttu. Mutta eipä se mitään, tästä pörriäisestä tuli mun "elämäni koira".  Se on ollut sateenkaarella jo muutaman vuoden, ja tuntuu että joku osa puuttuu itsestäni. En ota enää uutta koiraa, en voi. 

En tunne ylpeyttä omasta elämästäni. Elämäni on liian yksinäistä ja vailla suuntaa ja merkitystä, jotta kokisin ylpeyttä. Ehkä jokin yhteiskunnallinen tai poliittinen katsantokanta jonka olen yksin saanut muodostettua, on nykyajassa minulle lähin ylpeydenaihe. 

Vierailija kirjoitti:

En mistään. En ole ikinä tehnyt mitään mistä olisin ylpeä.

Moni asia, kun se on tapahtunut, mutta ovat osoittautuneet sittemmin melko merkityksettömäksi eli enpä nykyisellään mistään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyrvän mitta 24cm  ja kivekset kranaattiomenan kokoiset josta lentää n. tuopillinen spermaa per laaki.

t. jännämies

Ei saakeli, juuri olin samaa tulossa kertomaan. Meillä on pakko olla sama isä, tosin tuntematon. 

Mulla sama

P-aukisen duunariperheen lapsesta, itse kouluttautumalla sekä nousemalla organisaatioportaita (kovasti työtä tekemällä), nyt tulot ylimmässä desiilissä ja ikää sen verran vähän, että tässä on vielä mahdollista ura-ja palkkakehitystä saada ainakin 15 vuotta. Pennineuronjenin latia ei ole vanhemmat antaneet ja nyt on uusi talo, katumaasturi ja monta lomamatkaa vuodessa sekä ei tartte katsoa kaupassa punalappuja, kaikki itse hankittua ja maksettua.