Lue keskustelun säännöt.
Onko lapsellani asperger vai jotain muuta
04.10.2020 |
Minulla on 4v ja 1v lapset. 4v on ollut aina haastava mm. Allergioiden ja refluksin vuoksi mutta ne ovat nyt kunnossa. Vaatii myös todella paljon aikuisen huomiota ja ei helpolla aloita omia leikkejä vaan aina pitäisi olla aikuisen opastamassa ja leikkimässä. On hyvin valikoiva ruokien suhteen ja syö vain suppeita tiettyjä ruokia esim jogurtin pitää olla aina sama tietty ja uusia ei suostu syömään. Iho on hyvin herkkä ja ei esim yhtään siedä jos puntti nousee tai hiekkaa kengässä. Siirtymät vieläkin vaikeita vaikka paljon on edistytty.
Saa vieläkin raivareita muutaman kerran viikossa. Rutiineja rakastaa. Väsyneenä ja nälkäisenä jumiutuu tai raivareita enemmän.
Oppi puhumaan reilu 2v ja siitä lähtien on puhunut taukoamatta. Puhuu aina kovalla äänellä vaikka hyssytellään.
Meni 1v tarhaan ja siitä lähtien olen odottanut kuin kuuta nousevaa että alkaisi leikkiä muiden lasten kanssa että me vanhemmat saisimme levätä. Mutta ei. Vielä 4v ei ole kiinnostunut leikkimään muiden kanssa. Hoitajat kehuvat lasta sopeutuvaksi, rauhalliseksi, iloiseksi, puheliaaksi. Mutta toisten lasten seuraa ei kaipaa yhtään vaan tarhassakin höpöttää jatkuvasti aikuisille!
Olen todella alkanut huolestua onko lapseni vaan erikoinen vai onko kellään muulla ollut samanlaisia "oireita" että kuuluisivatko esim aspergerin? Ylivilkas lapseni ei ole vaan saattaa tuntikausia kuunnella esim. Aku Ankkaa joka onkin nyt intohimo. Ns. Perinteiset leikit esim pikkuautoila tai ukkeleilla eivät poikaa voisi vähempää kiinnostaa. Mies ei halua tutkituttaa lasta koska pelkää leimautumista. Kuitenkin vielä pärjäämme näin. Mielenkiinnolla odotan parin vuoden päästä koittavaa eskaria. Nyt jo tosin kirjoittaa nimensä ja osaa kaikki aakkoset ja laskea 20.
Kommentit (183)
Vierailija kirjoitti:
No nyt on ihan älytöntä jos tuollaista temperamenttia aletaan patologisoida. Varmaankin jos sitä aspergeria ei ole mikä vaikuttaa aika todennäköiseltä, ei sitä diagnoosia tutkimuksista tule, mutta jo tutkimuksiin vieminen antaa lapselle kokemuksen, että hän on viallinen luonteeltaan ja persoonaltaan ja sitä vikaa yritetään löytää.
Niin, varmaan kun lapsi näkee aamusta iltaan älytöntä tinkaamista, hän alkaa itsekin ajattelemaan, että hänessä täytyy olla jotakin vikaa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ap:lle tiedoksi että asperger on väistyvä diagnoosi. Tulevaisuudessa kaikki diagnosoidut tapaukset menevät autismin kirjon häiriö -sateenvarjodiagnoosin alle.
Väistyvä - sanaa täytys vähän tarkentaa muillekin ihmisille. Kukaan ei todellisuudessa halua vastata mistään mitään - siitä on kysymys. Ja kukaan ei lopeta lääkitystä, kun siihen vaan ei riitä muilta perusteita:-(
Vierailija kirjoitti:
Aloitus kuulostaa tutulta, paitsi että tyttöni on jo koululainen ja hänellä on kavereita. Joidenkin kanssa tulee kyllä usein riitaa, mutta vaikuttaa siltä, että se toinen osapuoli riitelee muidenkin kanssa, ja koska tyttöni loukkaantuu helposti, hänen kanssaan tulee usein riitaa.
Jumittaminen, syömisongelmat, vaateongelmat, raivarit jne ovat kyllä tuttuja. Pari vuotta sitten löysin ADD-esitteen ja tunnistin siitä lapseni. Yritin saada tyttöä tutkimuksiin, ja monen mutkan kautta päästiin vuosi sitten toimintaterapeutin arvioon. Terapeutti ei voi ADD-diagnoosia tehdä, mutta sanoi, että tytöllä on aistiyliherkkyyttä ja aistihakuisuutta. Lääkäriltä ei saatu diagnoosia, koska opettaja ei ollut huomannut mitään ongelmaa. Yleensä se meneekin niin, että koulussa tyttö on skarppina ja kotona on väsynyt ja raivoaa. Nyt on onneksi isompana rauhoittunut.
Näitä piirteitä on jokaisella lapsella, se miten paljon nää vaikuttaa arkeen johtaa diagnoosiin..
Lapsesi joutuu elämään syndroomansa kanssa koko ikänsä. Hänellä on oikeus tietää. Vanhempien leimautumisen pelko tai ajatukset hankalista tutkimuksista eivät saa olla esteenä.
Lähes jokainen aikuisena asperger (tai autismikirjo) diagnoosin saanut olisi halunnut tietää asiasta jo nuorena. Elämä olisi ollut helpomaa.
Vierailija kirjoitti:
Joo tuota olen just miettinyt että ehtiikö hoitajat nähdä lapsessani erityistä. Ryhmässä on vissiin 16 lasta ja kaksi hoitajaa. Olen kyllä kysynyt käytöksestä ja yleensä se on tarhassa ollut moitteetonta . Olivat aivan ihmeissään kun kerroin mm. raivareista. Ja miksi aikuisten Seura kiinnostaa niin kovin lastani eikä lapset ollenkaan? -ap
Eikö tuo ole ihan tavallista, että lapsi ponnistaa sen päiväkotipäivän ja käyttäytyy hyvin. Mutta se vie sitten kaikki voimat ja kotona, jossa voi olla oma itsensä ja jossa kokee olonsa turvalliseksi, se raivo ja muu sitten purkautuu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap:lle tiedoksi että asperger on väistyvä diagnoosi. Tulevaisuudessa kaikki diagnosoidut tapaukset menevät autismin kirjon häiriö -sateenvarjodiagnoosin alle.
Väistyvä - sanaa täytys vähän tarkentaa muillekin ihmisille. Kukaan ei todellisuudessa halua vastata mistään mitään - siitä on kysymys. Ja kukaan ei lopeta lääkitystä, kun siihen vaan ei riitä muilta perusteita:-(
Kysymys on siitä, että autismi on jatkumo. Tähän asti on ollut olemassa jossakin määrin keinotekoinen jako, jonka mukaan älyllisesti normaalitasolla olevia autisteja kutsutaan aspergereiksi. Mutta jako on, kuten sanottua, keinotekoinen, sillä samantapaisia keinoin kaikkia autisteja kuntoutetaan.
Tavallaan ymmärrän sen ajatuksen, että asperger on sellainen diagnoosi, jonka uskaltaa tunnustaa, sihen kun ei liity älyllistä kehihtysvammaisuutta. Mutta siinä on myös se ongelma, että luonteenpiirteitä aletaan patologisoida. Jos joku on epäsosiaalinen ja puhuu hassulla nuotilla, pahimmassa tapauksessa sosiaalisesti taitamaton yläasteen ope katsoo, että hei, tuo on erilainen -> selvä asperger.
Vaikka oikeasti meidän pitäisi ymmärtää, että kaikilla meillä on joitakin niin sanottuja asperger-piirteitä, ja viisaampaa olisi lisätä suvaitsevaisuutta yhteiskunnassa kuin patologisoida fiksuja ja luovia nuoria yksilöitä. Ei se diagnoosin puute nuoria masenna, vaan tasapäistävä yhteiskunta.
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa ihan meidän Asperger-diagnoosin juuri saaneelta pojalta. Muita "oireita" ei meillä edes ollut. Ota neuvolassa puheeksi epäilyksesi, helpottaa jos dg saadaan ennen kouluikää.
Vahva komppi tälle, ei kannata viivästyttää sitä diagnoosin hankkimista! Tuttavaperheessä ajateltiin, ettei diagnoosia tarvita, mutta murrosiässä homma levisi käsiin. Murrosikä voi olla asseilla tosi vaikea ja nämä vanhemmat eivät saaneet omaan nuoreensa minkäänlaista kontrollia. Viimeiset vuodet menivät pakkohuostaanoton jälkeen lastenkodissa, joka ei ole assille hyvä paikka, kun siellä muut nuoret on yleensä jostain perheistä, joissa on alkoholi -ja/tai huumeongelmaa. Ja näillä nuorilla itsellään niitä samoja ongelmia. Noissa paikoissa ei välttämättä ole ollenkaan oikeanlaista osaamista kohtaamaan huippuälykästä assinuorta, jolla nyt vaan on vaikea murrosikä.
Mieluummin se diagnoosi ja tuki ajoissa!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Asperger piirteitä vähintään. Diagnoosista on hyötyä. Lapsi tai nuori ei koko ajan joudu miettimään, miksi kaikki menee pieleen.
Kiitos vastauksesta. Tätä juuri mietin että voiko dg olla myös asperger piirteitä koska olen tavannut ihan oikeita aspergereja jotka ovat olleet puhumattomia eivätkä katsoneet silmiin. Tuntuu just että jatkuvasti täytyy olla opastamassa lasta ja moittimassa kun toimii väärin. Tiedän että kehuakin pitäisi mutta että se on välillä vaikeaa kaiken jumiutuminen ja raivoamisen keskellä. -ap
Tässä ongelmanne tulikin kiteytetysti esille: lapsesi vaativuus turhauttaa sinua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joo tuota olen just miettinyt että ehtiikö hoitajat nähdä lapsessani erityistä. Ryhmässä on vissiin 16 lasta ja kaksi hoitajaa. Olen kyllä kysynyt käytöksestä ja yleensä se on tarhassa ollut moitteetonta . Olivat aivan ihmeissään kun kerroin mm. raivareista. Ja miksi aikuisten Seura kiinnostaa niin kovin lastani eikä lapset ollenkaan? -ap
Eikö tuo ole ihan tavallista, että lapsi ponnistaa sen päiväkotipäivän ja käyttäytyy hyvin. Mutta se vie sitten kaikki voimat ja kotona, jossa voi olla oma itsensä ja jossa kokee olonsa turvalliseksi, se raivo ja muu sitten purkautuu.
Ilmeisesti sitten myös minä, lapseni ja sukulaisemme olemme autisteja. Myönnän että joskus on tullut raivottua väsyneenä.
Tietenkin hienoa, jos jonkun lapsi on niin kehittynyt, ettei koulu tai päiväkoti ollenkaan väsytä. Tosin tällaisella ihmeyksilöllä taitaa oppiminenkin olla aika vähäistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Enemmän pitäisi kiinnittää huomiota siihen, kuinka kova paine vanhemmilla on sulloa lapsi muottiin.
järkytyn kun luen tätä ketjua.
Tavallisen lapsen persoonallisia piirteitä väännetään väkisinkin jonkun sairauden nimikkeen alle.
Kyllä tarhan hoitajilla on enemmän kokemuksia lapsista kuin tällä ahdistuneella ap äidillä, joka käytöksellään ja huolestumisellaan tekee lahjakkaasta ja keskittymiskykyisestä lapsesta vainoharhaisen.
Isoäitinä ja taiteilijana sanon että ole toki ylpeä ja iloinen persoonallisesta lapsestasi. Ei meidän kaikkien tarvitsekaan mahtua samaan muottiin ja olla samanlaisia. Juuri erilaisuuden tunne tekee taiteilijan, tai tutkijan, tai tiedemiehen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mutta menenkö sanomaan vanhemmille, että heidän normaalina pitämänsä 14-vuotias on ehkäpä autismin kirjolla? Minun pääni siinä on pölkyllä. Jos oppiaine sujuu, niin ei minun vanhempien mielestä pidä valittaman ja leimaavan nuorta. Sehän olisi suvaitsematonta.
Tuskin sinun virkasi siitä vaarantuu, jos esität huolenaiheesi?
Meillä tämä asia on tullut eteen vasta nyt, kun lapsi on kohta 20. Ei niinkään asperger-epäily, vaikka niitäkin piirteitä on, mutta ADHD. Todellakin olisi ollut suuri apu, jos joku tässä matkan varrella olisi hoksannut epäillä tätä! Nuorella on hoidettu masennusta ilman mitään edistystä nyt pari vuotta ja nyt hoksattiin epäillä ADHD:tä. Ja todellakin, kun olen lukenut miten se oireilee ilman ylivilkkauta, niin hyvin tutulta kuulostaa ja myös omalla kohdallani silmät ovat auenneet ja olen itsekin hakeutunut tutkimuksiin.
Meidän nuori on todella älykäs ja on sillä pystynyt paljon kompensoimaan. Mutta aikuisiällä paketti ei pysy enää kasassa, osa opinnoista tökkii ja koti on järkyttävä sotku. Nuori itse kokee suurta helpotusta, jos ongelmat selittyvät näillä neurokirjon ongelmilla. Ja samalla harmistusta siitä, että pari vuotta on hoidettu väärää asiaa. Monilla toki tähän masennusta liittyy, mutta se on pikemminkin seurausta neurologisen vaivan aiheuttamista ongelmista. Itse olen jo 50-vuotias eikä työuraani pysty enää pelastamaan, mutta nuoren elämä on vielä ihan pelastettavissa.
Olisi ollut iso apu jos tämä olisi hoksattu jo lukion aikana, tai miksei aiemminkin. Joten sen puolesta sanoisin kaikille neurokirjon ongelmia epäileville opettajille, että sanokaa ihmeessä! Antakaa niille vanhemmille edes se mahdollisuus, että etsivät apua ajoissa! Se epäily voi myös auttaa niitä vanhempia huomaamaan, miksi omassa elämässä on ollut vaikeaa.
Vierailija kirjoitti:
Ap:lle tiedoksi että asperger on väistyvä diagnoosi. Tulevaisuudessa kaikki diagnosoidut tapaukset menevät autismin kirjon häiriö -sateenvarjodiagnoosin alle.
Näin on. Aiemmin asperger diagnoosin saadaakseen piti olla vähintään 6v. En tiedä onko autisminkirjon kanssa myös joku ikäraja?
Vaikka saisikin diagnoosin niin se välttämättä tarkoita sitä, että opettajat uskovat ongelmien koulussa johtuvan siitä. Tutulla perheellä on valitettavasti kokemusta siitä, että lapsen ongelmat oli opettajien mielestä täysin vanhempien syytä. Oli kaikenlaisia diagnooseja Suomen parhailta asiantuntijoilta (mm. asperger diagnoosi) mutta niitä ei pidetty minkäänarvoisina.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Asperger piirteitä vähintään. Diagnoosista on hyötyä. Lapsi tai nuori ei koko ajan joudu miettimään, miksi kaikki menee pieleen.
Kiitos vastauksesta. Tätä juuri mietin että voiko dg olla myös asperger piirteitä koska olen tavannut ihan oikeita aspergereja jotka ovat olleet puhumattomia eivätkä katsoneet silmiin. Tuntuu just että jatkuvasti täytyy olla opastamassa lasta ja moittimassa kun toimii väärin. Tiedän että kehuakin pitäisi mutta että se on välillä vaikeaa kaiken jumiutuminen ja raivoamisen keskellä. -ap
Tässä ongelmanne tulikin kiteytetysti esille: lapsesi vaativuus turhauttaa sinua.
Näinpä. Lapsella on sellaisia temperamentin piirteitä, jotka toki ovat tuossa iässä haastavia. Mutta ei niitä pidä patologisoida, eikä iian aikaisin liian vaativa. Kyllä se lapsi oppii, mutta hänellä itselläänkin on haastavaa sopeutua erilaisten yhteiskuntaan temperamenttinsa kanssa, joten se kestää vähän kauemmin. Temperamenttipiirteitä tai ominaisuuksia jotka ap:n kuvauksesta tulee mieleen, ja jotka ovat tosiaan ihan vaan synnynnäisiä temperamenttipiirteitä eikä osoitus mistään neurologisesta poikkeavuudesta:
- vaatii aina aikuisten huomiota, ei tee itsekseen: vilkas temperamentti joka pitkästyy helposti
- valikoivuus ruokien suhteen, rutiineista tykkääminen ja muutoksista stressaantuminen: matala sopeutuvuus, varautuva suhtautuminen uusiin asioihin
- puhuu kovalla äänellä vaikka hyssytellään (sitä hyssyttelyä ei muuten saisi liikaa noin pienelle harrastaa liian usein): emootioiden ilmaistutapa voimakas
- ei välitä muiden lasten seurasta: matala sosiaalisuus (tämä ei ole ongelma tai sairaus vaan normaali persoonallisuuden piirre), mahdollisiesti myös aiemmin kehittynyt tai keskimääräisitä älykkäämpi joka tekee toisten lasten seurasta epäkiinnostavaa
Lapsi puhuu mielellään aikuisille koska on tottunut siihen kotona ja saanut äidiltä kehuja ja positiivista palautetta. Kotona on ollut vain aikuisia, ei ikäseuraa, joten lapsi ei ole kotona oppinut leikkimään toisten lasten kanssa.
Minäkin olen aina jumittanut. Syön aina samaa ruokaa, ihan samanlaisen aamiaisen ja juon samanmerkkistä jogurttia, leipää, kahvia yms. Tykkään samoista rutiineista iltaisin ja aamuisin, ja samasta miehestäkin. Mieluiten puen aamuisin samat vaatteet kuin eilenkin.
Ei ole tullut mieleen että siksi olisin asperger tms.
Vierailija kirjoitti:
Lapsi puhuu mielellään aikuisille koska on tottunut siihen kotona ja saanut äidiltä kehuja ja positiivista palautetta. Kotona on ollut vain aikuisia, ei ikäseuraa, joten lapsi ei ole kotona oppinut leikkimään toisten lasten kanssa.
Minäkin olen aina jumittanut. Syön aina samaa ruokaa, ihan samanlaisen aamiaisen ja juon samanmerkkistä jogurttia, leipää, kahvia yms. Tykkään samoista rutiineista iltaisin ja aamuisin, ja samasta miehestäkin. Mieluiten puen aamuisin samat vaatteet kuin eilenkin.
Ei ole tullut mieleen että siksi olisin asperger tms.
Ei tietenkään mitään hyvää kannata kadottaa edes vahingossa;-)
Vierailija kirjoitti:
Enemmän pitäisi kiinnittää huomiota siihen, kuinka kova paine vanhemmilla on sulloa lapsi muottiin.
Totta! Jos ei muistuta vielä tämäkään sitä haavekuvaa, jo on kumma:-D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa ihan meidän Asperger-diagnoosin juuri saaneelta pojalta. Muita "oireita" ei meillä edes ollut. Ota neuvolassa puheeksi epäilyksesi, helpottaa jos dg saadaan ennen kouluikää.
Vahva komppi tälle, ei kannata viivästyttää sitä diagnoosin hankkimista! Tuttavaperheessä ajateltiin, ettei diagnoosia tarvita, mutta murrosiässä homma levisi käsiin. Murrosikä voi olla asseilla tosi vaikea ja nämä vanhemmat eivät saaneet omaan nuoreensa minkäänlaista kontrollia. Viimeiset vuodet menivät pakkohuostaanoton jälkeen lastenkodissa, joka ei ole assille hyvä paikka, kun siellä muut nuoret on yleensä jostain perheistä, joissa on alkoholi -ja/tai huumeongelmaa. Ja näillä nuorilla itsellään niitä samoja ongelmia. Noissa paikoissa ei välttämättä ole ollenkaan oikeanlaista osaamista kohtaamaan huippuälykästä assinuorta, jolla nyt vaan on vaikea murrosikä.
Mieluummin se diagnoosi ja tuki ajoissa!
Voi hyvä tavaton. Ap:n lapsi vaikuttaa olevan parissa usein tuossa iässä haastavaksi koetussa temperamenttipiirteessä muualla kuin jatkumon keskellä, ja nyt jo maalaillaan päiväkoti-ikäiselle murrosiän vaikeuksia ja pakkohuostaanottoja.
Itselläni tulee ap:n kirjoituksista mieleen että hänen tulisi lähinnä opetella ymmärtämään lastaan ja tämän temperamenttia. Tuntuu että lapsi joutuu elämään ihan tukahdutettuna ja kokien koko ajan olevansa vääränlainen. Esim. jos hän on intensiivinen luonne joka innostuu herkästi ja puhua pälättää kovaa, onhan se vähän ärsyttävää jos äiti tai koko muu perhe on erilaisiia temperamentteja, mutta ei noin pienenä saa silti liikaa tukahduttaa tuota hänen luontaista tapaa ilmaista itseään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joo tuota olen just miettinyt että ehtiikö hoitajat nähdä lapsessani erityistä. Ryhmässä on vissiin 16 lasta ja kaksi hoitajaa. Olen kyllä kysynyt käytöksestä ja yleensä se on tarhassa ollut moitteetonta . Olivat aivan ihmeissään kun kerroin mm. raivareista. Ja miksi aikuisten Seura kiinnostaa niin kovin lastani eikä lapset ollenkaan? -ap
Eikö tuo ole ihan tavallista, että lapsi ponnistaa sen päiväkotipäivän ja käyttäytyy hyvin. Mutta se vie sitten kaikki voimat ja kotona, jossa voi olla oma itsensä ja jossa kokee olonsa turvalliseksi, se raivo ja muu sitten purkautuu.
Ilmeisesti sitten myös minä, lapseni ja sukulaisemme olemme autisteja. Myönnän että joskus on tullut raivottua väsyneenä.
Tietenkin hienoa, jos jonkun lapsi on niin kehittynyt, ettei koulu tai päiväkoti ollenkaan väsytä. Tosin tällaisella ihmeyksilöllä taitaa oppiminenkin olla aika vähäistä.
Mun mies on ihana, kun hän ei -ainakaan minulle - koskaan arvostele ketään. Kauan ollaan oltu yhdessä, mutta ei siltikään arvostele. Ollaan hiljaa, jos ei ole muuta sanomista. Nukkumaan menee kun väsyttää, mutta ei varmaan hänen lapsuudessa ollut mahdollista. Miksi raivota, vaikka voisi nukkua väsyn pois?
Ap:lle tiedoksi että asperger on väistyvä diagnoosi. Tulevaisuudessa kaikki diagnosoidut tapaukset menevät autismin kirjon häiriö -sateenvarjodiagnoosin alle.