Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Onko lapsellani asperger vai jotain muuta
04.10.2020 |
Minulla on 4v ja 1v lapset. 4v on ollut aina haastava mm. Allergioiden ja refluksin vuoksi mutta ne ovat nyt kunnossa. Vaatii myös todella paljon aikuisen huomiota ja ei helpolla aloita omia leikkejä vaan aina pitäisi olla aikuisen opastamassa ja leikkimässä. On hyvin valikoiva ruokien suhteen ja syö vain suppeita tiettyjä ruokia esim jogurtin pitää olla aina sama tietty ja uusia ei suostu syömään. Iho on hyvin herkkä ja ei esim yhtään siedä jos puntti nousee tai hiekkaa kengässä. Siirtymät vieläkin vaikeita vaikka paljon on edistytty.
Saa vieläkin raivareita muutaman kerran viikossa. Rutiineja rakastaa. Väsyneenä ja nälkäisenä jumiutuu tai raivareita enemmän.
Oppi puhumaan reilu 2v ja siitä lähtien on puhunut taukoamatta. Puhuu aina kovalla äänellä vaikka hyssytellään.
Meni 1v tarhaan ja siitä lähtien olen odottanut kuin kuuta nousevaa että alkaisi leikkiä muiden lasten kanssa että me vanhemmat saisimme levätä. Mutta ei. Vielä 4v ei ole kiinnostunut leikkimään muiden kanssa. Hoitajat kehuvat lasta sopeutuvaksi, rauhalliseksi, iloiseksi, puheliaaksi. Mutta toisten lasten seuraa ei kaipaa yhtään vaan tarhassakin höpöttää jatkuvasti aikuisille!
Olen todella alkanut huolestua onko lapseni vaan erikoinen vai onko kellään muulla ollut samanlaisia "oireita" että kuuluisivatko esim aspergerin? Ylivilkas lapseni ei ole vaan saattaa tuntikausia kuunnella esim. Aku Ankkaa joka onkin nyt intohimo. Ns. Perinteiset leikit esim pikkuautoila tai ukkeleilla eivät poikaa voisi vähempää kiinnostaa. Mies ei halua tutkituttaa lasta koska pelkää leimautumista. Kuitenkin vielä pärjäämme näin. Mielenkiinnolla odotan parin vuoden päästä koittavaa eskaria. Nyt jo tosin kirjoittaa nimensä ja osaa kaikki aakkoset ja laskea 20.
Kommentit (183)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Puhutte täällä, kuin asperger olisi vain hassu luonteenpiirre. Se voi kuitenkin olla pahimmillaan ihmisen lähes täysin invalidisoiva ominaisuus. Ihminen voi olla vaikka kuinka älykäs, mutta täysin kykenemätön tavalliseen elämään tai työssäkäyntiin.
Lapsella on oikeus apuun, tukeen ja kuntoutukseen.
Edelleenkään tämä ap:n lapsen ”invalidisoiva ominaisuus” ei tällä hetkellä näy mitenkään päiväkodin ammattikasvattajille. Eli tämä ominaisuus näkyy toistaiseksi vain perhepiirissä.
Silloin joskus meidän keski-ikäisten lapsuudessa, kun aspergerista ei oltu vielä kuultukaan, moni asia oli huonommin. Moni olisi kaivannut nykypäivän tukitoimia. Mutta yksi asia kuitenkin oli ehkä paremmin. Lapsen ominaisuudet nähtiin osana suvun jatkumoa. Kuten joku täällä kirjoittikin, lapsi saattoi olla ”äkkipikainen ja juro, juuri niin kuin isoisänsä.” No, isoisän kanssa oli opittu tulemaan toimeen ja näillä eväillä sitten yritettiin lapsenkin kanssa, kuka paremmalla ja kuka huonommalla vuorovaikutuksella. Ehkä tämä johti välillä fatalismiin, mutta ainakin se johti siihen, että lapsi koki olevansa osa perhekokonaisuutta, hyvässä ja pahassa.
Nykyään asia on mennyt toiseen äärilaitaan. Koko ajan kyse on lapsesta ja hänen vioistaan, siis anteeksi ominaisuuksistaan. ”Lapsi tarvitsee apua.”
Olemme kuulleet ap:lta moneen kertaan kuinka raskasta seuraa lapsi on. Mutta mitä tiedämme hänen vanhemmistaan? Äiti on väsynyt lapsen persoonaan, isä ei halua diagnoosia koska ei halua lapsen leimautuvan. Enempää meidän ei sitten tarvitsekaan tietää vanhempien tai muun suvun temperamenttipiirteistä, koska ongelmahan on lapsi. Lapsen pitää saada hoitoa ja kuntoutusta, lapsen pitää muuttua, koska lapsella on... ominaisuuksia. Se on hänen oikeutensa, olla projekti.
Sekä perheen, että lapsen pitää muuttua. Sitä kutsutaan kasvatukseksi ja kasvamiseksi. Myös aspergerin on opittava (kuten muidenkin) elämään ihmisiksi. Ihminen on sosiaalinen eläin ja ihmisyhteisöissä vallitsevat tietyt käyttäytymisnormit. Näiden normien rikkojaa ei katsota hyvällä, oli rikkomisen syy sitten kuinka terveydellinen tahansa.
Mikä tässä on nyt niin vaikeaa? Onko sinulla jotain omia traumoja?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tutullai ei ollut juuri ongelmia päiväkodissa. Kaverikseen hän sai toisen aspergerin. Muiden lasten kanssa hän ei ollut koskaan. Tuttuni koulu alkoi sitten alakoulussa menemään ihan plörinäksi ja hän sai lopulta diagnoosin. Nyt hän on nuori aikuinen ja opettelee niitä käytännön asioita, joita muut ovat opetelleet varhaisina teinivuosinaan.
Toivottavasti hän pystyy asumaan joskus itsenäisesti. Nyt hän ei vielä kykene, koska liian monet asiat ovat hankalia ja jäävät hoitamatta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Puhutte täällä, kuin asperger olisi vain hassu luonteenpiirre. Se voi kuitenkin olla pahimmillaan ihmisen lähes täysin invalidisoiva ominaisuus. Ihminen voi olla vaikka kuinka älykäs, mutta täysin kykenemätön tavalliseen elämään tai työssäkäyntiin.
Lapsella on oikeus apuun, tukeen ja kuntoutukseen.
Edelleenkään tämä ap:n lapsen ”invalidisoiva ominaisuus” ei tällä hetkellä näy mitenkään päiväkodin ammattikasvattajille. Eli tämä ominaisuus näkyy toistaiseksi vain perhepiirissä.
Silloin joskus meidän keski-ikäisten lapsuudessa, kun aspergerista ei oltu vielä kuultukaan, moni asia oli huonommin. Moni olisi kaivannut nykypäivän tukitoimia. Mutta yksi asia kuitenkin oli ehkä paremmin. Lapsen ominaisuudet nähtiin osana suvun jatkumoa. Kuten joku täällä kirjoittikin, lapsi saattoi olla ”äkkipikainen ja juro, juuri niin kuin isoisänsä.” No, isoisän kanssa oli opittu tulemaan toimeen ja näillä eväillä sitten yritettiin lapsenkin kanssa, kuka paremmalla ja kuka huonommalla vuorovaikutuksella. Ehkä tämä johti välillä fatalismiin, mutta ainakin se johti siihen, että lapsi koki olevansa osa perhekokonaisuutta, hyvässä ja pahassa.
Nykyään asia on mennyt toiseen äärilaitaan. Koko ajan kyse on lapsesta ja hänen vioistaan, siis anteeksi ominaisuuksistaan. ”Lapsi tarvitsee apua.”
Olemme kuulleet ap:lta moneen kertaan kuinka raskasta seuraa lapsi on. Mutta mitä tiedämme hänen vanhemmistaan? Äiti on väsynyt lapsen persoonaan, isä ei halua diagnoosia koska ei halua lapsen leimautuvan. Enempää meidän ei sitten tarvitsekaan tietää vanhempien tai muun suvun temperamenttipiirteistä, koska ongelmahan on lapsi. Lapsen pitää saada hoitoa ja kuntoutusta, lapsen pitää muuttua, koska lapsella on... ominaisuuksia. Se on hänen oikeutensa, olla projekti.
Sekä perheen, että lapsen pitää muuttua. Sitä kutsutaan kasvatukseksi ja kasvamiseksi. Myös aspergerin on opittava (kuten muidenkin) elämään ihmisiksi. Ihminen on sosiaalinen eläin ja ihmisyhteisöissä vallitsevat tietyt käyttäytymisnormit. Näiden normien rikkojaa ei katsota hyvällä, oli rikkomisen syy sitten kuinka terveydellinen tahansa.
Mikä tässä on nyt niin vaikeaa? Onko sinulla jotain omia traumoja?
Autismin (johon siis Aspergerin oireyhtymäkin kuuluu) esiintyvyys on kuusi tai seitsemän tuhannesta. Jokainen voi suhteuttaa tämän vaikka tuntemiensa lasten määrään.
Jonkun kohdalle se asperger tietenkin aina sattuu. Mutta vuorovaikutusongelmat ovat paljon yleisempiä ja niille pystyy tekemään paljon enemmän. Joten sen sijaan että huudamme ”selvä asperger, nyt tarvitaan äkkiä apua” miksemme ehdottaisi ap:ta menemään vaikka perheneuvolaan ja pistämään vuorovaikutusjutut kuntoon. Koska pitää ne asiat hoitaa aspergerinkin kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Puhutte täällä, kuin asperger olisi vain hassu luonteenpiirre. Se voi kuitenkin olla pahimmillaan ihmisen lähes täysin invalidisoiva ominaisuus. Ihminen voi olla vaikka kuinka älykäs, mutta täysin kykenemätön tavalliseen elämään tai työssäkäyntiin.
Lapsella on oikeus apuun, tukeen ja kuntoutukseen.
Edelleenkään tämä ap:n lapsen ”invalidisoiva ominaisuus” ei tällä hetkellä näy mitenkään päiväkodin ammattikasvattajille. Eli tämä ominaisuus näkyy toistaiseksi vain perhepiirissä.
Silloin joskus meidän keski-ikäisten lapsuudessa, kun aspergerista ei oltu vielä kuultukaan, moni asia oli huonommin. Moni olisi kaivannut nykypäivän tukitoimia. Mutta yksi asia kuitenkin oli ehkä paremmin. Lapsen ominaisuudet nähtiin osana suvun jatkumoa. Kuten joku täällä kirjoittikin, lapsi saattoi olla ”äkkipikainen ja juro, juuri niin kuin isoisänsä.” No, isoisän kanssa oli opittu tulemaan toimeen ja näillä eväillä sitten yritettiin lapsenkin kanssa, kuka paremmalla ja kuka huonommalla vuorovaikutuksella. Ehkä tämä johti välillä fatalismiin, mutta ainakin se johti siihen, että lapsi koki olevansa osa perhekokonaisuutta, hyvässä ja pahassa.
Nykyään asia on mennyt toiseen äärilaitaan. Koko ajan kyse on lapsesta ja hänen vioistaan, siis anteeksi ominaisuuksistaan. ”Lapsi tarvitsee apua.”
Olemme kuulleet ap:lta moneen kertaan kuinka raskasta seuraa lapsi on. Mutta mitä tiedämme hänen vanhemmistaan? Äiti on väsynyt lapsen persoonaan, isä ei halua diagnoosia koska ei halua lapsen leimautuvan. Enempää meidän ei sitten tarvitsekaan tietää vanhempien tai muun suvun temperamenttipiirteistä, koska ongelmahan on lapsi. Lapsen pitää saada hoitoa ja kuntoutusta, lapsen pitää muuttua, koska lapsella on... ominaisuuksia. Se on hänen oikeutensa, olla projekti.
Sekä perheen, että lapsen pitää muuttua. Sitä kutsutaan kasvatukseksi ja kasvamiseksi. Myös aspergerin on opittava (kuten muidenkin) elämään ihmisiksi. Ihminen on sosiaalinen eläin ja ihmisyhteisöissä vallitsevat tietyt käyttäytymisnormit. Näiden normien rikkojaa ei katsota hyvällä, oli rikkomisen syy sitten kuinka terveydellinen tahansa.
Mikä tässä on nyt niin vaikeaa? Onko sinulla jotain omia traumoja?Autismin (johon siis Aspergerin oireyhtymäkin kuuluu) esiintyvyys on kuusi tai seitsemän tuhannesta. Jokainen voi suhteuttaa tämän vaikka tuntemiensa lasten määrään.
Jonkun kohdalle se asperger tietenkin aina sattuu. Mutta vuorovaikutusongelmat ovat paljon yleisempiä ja niille pystyy tekemään paljon enemmän. Joten sen sijaan että huudamme ”selvä asperger, nyt tarvitaan äkkiä apua” miksemme ehdottaisi ap:ta menemään vaikka perheneuvolaan ja pistämään vuorovaikutusjutut kuntoon. Koska pitää ne asiat hoitaa aspergerinkin kanssa.
En ole tuo, jolle vastaat, mutta mietin, mitenköhän aukottomasti tämäkin on tutkittu, kuinka yleistä Asperger on? Eihän sen diagnosointikaan ole kovin yksiselitteistä. Meidän lapselle tutkimukset tehnyt psykologi oli sitä mieltä, ettei tässä ole mitään Aspergeriin viittaavaa, neurologi oli ihan toista mieltä. Ja millainen tilanne oli esim. 30 vuotta sitten, tutkittiinko kaikki "epäilyttävät tapaukset"?
Vuorovaikutusjuttujen kuntoon pistäminen on Aspergerilla vähän erilaista kuin ns. normilapsella. Minulla on kaksi lasta, toinen siis AS ja toinen tavis. Asperger on hyväntahtoinen ja rauhaa rakastava persoona, mutta esim. seuraamukset eivät häntä kiinnostaneet. Rangaistus tai palkinto, sama se, hänelle ne olivat mielivaltaisia. Tavislapselle toiselta saatu kehu on selvästi lämmittävää ja hän pyrkii aktiivisesti luomaan sopusointua. Vähän on ollut erilaista kasvattaa :)
Valitettavasti hoitava puoli on nykyään niin ruuhkautunut, ettei ilman diagnoosia (tai diagnoosin tarvetta) pääse välttämättä edes perustutkimuksiin.
Esi. ADHD testeihin ei pääse kunnallisella puolella, jos koulu menee kohtuu hyvin. Numeroiden pitää olla viitosta tai kuutosta, että testiin pääsee. Lahjakkaampi adhd nuori (jolla numerot tippuvat vaikkapa ysistä adhd:n takia seiskaan) joutuu menemään yksityiselle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Puhutte täällä, kuin asperger olisi vain hassu luonteenpiirre. Se voi kuitenkin olla pahimmillaan ihmisen lähes täysin invalidisoiva ominaisuus. Ihminen voi olla vaikka kuinka älykäs, mutta täysin kykenemätön tavalliseen elämään tai työssäkäyntiin.
Lapsella on oikeus apuun, tukeen ja kuntoutukseen.
Edelleenkään tämä ap:n lapsen ”invalidisoiva ominaisuus” ei tällä hetkellä näy mitenkään päiväkodin ammattikasvattajille. Eli tämä ominaisuus näkyy toistaiseksi vain perhepiirissä.
Silloin joskus meidän keski-ikäisten lapsuudessa, kun aspergerista ei oltu vielä kuultukaan, moni asia oli huonommin. Moni olisi kaivannut nykypäivän tukitoimia. Mutta yksi asia kuitenkin oli ehkä paremmin. Lapsen ominaisuudet nähtiin osana suvun jatkumoa. Kuten joku täällä kirjoittikin, lapsi saattoi olla ”äkkipikainen ja juro, juuri niin kuin isoisänsä.” No, isoisän kanssa oli opittu tulemaan toimeen ja näillä eväillä sitten yritettiin lapsenkin kanssa, kuka paremmalla ja kuka huonommalla vuorovaikutuksella. Ehkä tämä johti välillä fatalismiin, mutta ainakin se johti siihen, että lapsi koki olevansa osa perhekokonaisuutta, hyvässä ja pahassa.
Nykyään asia on mennyt toiseen äärilaitaan. Koko ajan kyse on lapsesta ja hänen vioistaan, siis anteeksi ominaisuuksistaan. ”Lapsi tarvitsee apua.”
Olemme kuulleet ap:lta moneen kertaan kuinka raskasta seuraa lapsi on. Mutta mitä tiedämme hänen vanhemmistaan? Äiti on väsynyt lapsen persoonaan, isä ei halua diagnoosia koska ei halua lapsen leimautuvan. Enempää meidän ei sitten tarvitsekaan tietää vanhempien tai muun suvun temperamenttipiirteistä, koska ongelmahan on lapsi. Lapsen pitää saada hoitoa ja kuntoutusta, lapsen pitää muuttua, koska lapsella on... ominaisuuksia. Se on hänen oikeutensa, olla projekti.
Sekä perheen, että lapsen pitää muuttua. Sitä kutsutaan kasvatukseksi ja kasvamiseksi. Myös aspergerin on opittava (kuten muidenkin) elämään ihmisiksi. Ihminen on sosiaalinen eläin ja ihmisyhteisöissä vallitsevat tietyt käyttäytymisnormit. Näiden normien rikkojaa ei katsota hyvällä, oli rikkomisen syy sitten kuinka terveydellinen tahansa.
Mikä tässä on nyt niin vaikeaa? Onko sinulla jotain omia traumoja?
On aina ilo lukea tämmöisiä kommentteja, joista paistaa syvä tietämättömyys aspergerista/autismista.
Jos lapsi kysyy heti aamusti, että mitä tänään tehdään ja mihin tänään mennään, niin ei se välttämättä tarkoita sitä, että ohjelmaa järjestettävä ja sitä oltava! Minun pojalleni vastaava kysymys tarkoittaa selkeästi sitä, että näin hän pystyy mielessään jäsentelemään päivän kulun, kun tietää heti aamusti mitä tapahtuu. Ei vanhemman tarvitse ohjelmaa jatkuvasti keksiä, on tärkeää että lapsi oppii myös tylsyyttä sietämään. Kiukuttelujen jälkeen, vanhemman pysyessä tyynenä, lapsi keksii kyllä itsekin tekemistä. Malttia ja hyviä hermoja vaatii vanhemmalta :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa googlata aiheesta autism masking. Löytyy mielenkiintoisia videoita jne aiheesta. Olisi parasta että lapsi saisi mahdollisimman pian tutkimukset, oli lopputulos mikä hyvänsä. Jos sattuisi oikeasti olemaan asperger ei välttämättä myöhemmin enää saa apua jos on oppinut kompensoimaan "liian hyvin" vaikeuksiaan.
Minä kun olen kuvitellut että varhaisen ”avun” ja kuntoutuksen tarkoituksena nimenomaan on auttaa autistia pärjäämään nenttien maailmassa. Eikös se nimenomaan ole sitä ”maskingia”?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa googlata aiheesta autism masking. Löytyy mielenkiintoisia videoita jne aiheesta. Olisi parasta että lapsi saisi mahdollisimman pian tutkimukset, oli lopputulos mikä hyvänsä. Jos sattuisi oikeasti olemaan asperger ei välttämättä myöhemmin enää saa apua jos on oppinut kompensoimaan "liian hyvin" vaikeuksiaan.
Minä kun olen kuvitellut että varhaisen ”avun” ja kuntoutuksen tarkoituksena nimenomaan on auttaa autistia pärjäämään nenttien maailmassa. Eikös se nimenomaan ole sitä ”maskingia”?
Ei se toimi niin. Me kirjolaiset, jotka olemme pitäneet keski-ikään saakka teatteria nenttien työelämässä pärjätäksemme, olemme järjestelmällisesti sairaseläkkeellä ja kehäraakkeja sinne ennättäessämme. Monen muun lisävaivan kanssa.
As-nainen
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Asperger piirteitä vähintään. Diagnoosista on hyötyä. Lapsi tai nuori ei koko ajan joudu miettimään, miksi kaikki menee pieleen.
Kiitos vastauksesta. Tätä juuri mietin että voiko dg olla myös asperger piirteitä koska olen tavannut ihan oikeita aspergereja jotka ovat olleet puhumattomia eivätkä katsoneet silmiin. Tuntuu just että jatkuvasti täytyy olla opastamassa lasta ja moittimassa kun toimii väärin. Tiedän että kehuakin pitäisi mutta että se on välillä vaikeaa kaiken jumiutuminen ja raivoamisen keskellä. -ap
Tässä ongelmanne tulikin kiteytetysti esille: lapsesi vaativuus turhauttaa sinua.
Näinpä. Lapsella on sellaisia temperamentin piirteitä, jotka toki ovat tuossa iässä haastavia. Mutta ei niitä pidä patologisoida, eikä iian aikaisin liian vaativa. Kyllä se lapsi oppii, mutta hänellä itselläänkin on haastavaa sopeutua erilaisten yhteiskuntaan temperamenttinsa kanssa, joten se kestää vähän kauemmin. Temperamenttipiirteitä tai ominaisuuksia jotka ap:n kuvauksesta tulee mieleen, ja jotka ovat tosiaan ihan vaan synnynnäisiä temperamenttipiirteitä eikä osoitus mistään neurologisesta poikkeavuudesta:
- vaatii aina aikuisten huomiota, ei tee itsekseen: vilkas temperamentti joka pitkästyy helposti
- valikoivuus ruokien suhteen, rutiineista tykkääminen ja muutoksista stressaantuminen: matala sopeutuvuus, varautuva suhtautuminen uusiin asioihin
- puhuu kovalla äänellä vaikka hyssytellään (sitä hyssyttelyä ei muuten saisi liikaa noin pienelle harrastaa liian usein): emootioiden ilmaistutapa voimakas
- ei välitä muiden lasten seurasta: matala sosiaalisuus (tämä ei ole ongelma tai sairaus vaan normaali persoonallisuuden piirre), mahdollisiesti myös aiemmin kehittynyt tai keskimääräisitä älykkäämpi joka tekee toisten lasten seurasta epäkiinnostavaa
Tässäpä oli hyvää tekstiä taas. Olen lukenut haastavan temperamentin lapsista kirjastossa. Nekin tekstit kyllä pitävät hyvin paikkansa lapseni kohdalla.Toki hauska olisi uskoa että lapseni olisikin huippuälykäs ja siksi tuollainen, heh! - ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa googlata aiheesta autism masking. Löytyy mielenkiintoisia videoita jne aiheesta. Olisi parasta että lapsi saisi mahdollisimman pian tutkimukset, oli lopputulos mikä hyvänsä. Jos sattuisi oikeasti olemaan asperger ei välttämättä myöhemmin enää saa apua jos on oppinut kompensoimaan "liian hyvin" vaikeuksiaan.
Minä kun olen kuvitellut että varhaisen ”avun” ja kuntoutuksen tarkoituksena nimenomaan on auttaa autistia pärjäämään nenttien maailmassa. Eikös se nimenomaan ole sitä ”maskingia”?
Ei se toimi niin. Me kirjolaiset, jotka olemme pitäneet keski-ikään saakka teatteria nenttien työelämässä pärjätäksemme, olemme järjestelmällisesti sairaseläkkeellä ja kehäraakkeja sinne ennättäessämme. Monen muun lisävaivan kanssa.
As-nainen
Mutta miksi ratkaisu on aina se, että asperger joustaa, asperger oppii, asperger kestää? Miksei lähdettäisi siitä suunnasta, että maailma saisi vaihteen vuoksi muuttua? Se ei ehkä auttaisi enää teitä, mutta ehkä seuraavaa sukupolvea. Myös sitä moninkertaista ihmismäärää, jotka eivät ole varsinaisesti autismin kirjolla, mutta joilla on kuitenkin näitä samoja piirteitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa googlata aiheesta autism masking. Löytyy mielenkiintoisia videoita jne aiheesta. Olisi parasta että lapsi saisi mahdollisimman pian tutkimukset, oli lopputulos mikä hyvänsä. Jos sattuisi oikeasti olemaan asperger ei välttämättä myöhemmin enää saa apua jos on oppinut kompensoimaan "liian hyvin" vaikeuksiaan.
Minä kun olen kuvitellut että varhaisen ”avun” ja kuntoutuksen tarkoituksena nimenomaan on auttaa autistia pärjäämään nenttien maailmassa. Eikös se nimenomaan ole sitä ”maskingia”?
Ei se toimi niin. Me kirjolaiset, jotka olemme pitäneet keski-ikään saakka teatteria nenttien työelämässä pärjätäksemme, olemme järjestelmällisesti sairaseläkkeellä ja kehäraakkeja sinne ennättäessämme. Monen muun lisävaivan kanssa.
As-nainen
Aspergerista on kirjoittanut mm. Paula Tilli, jolla itselläänkin on AS. Minusta hänen haastattelunsa (kirjankin on kirjoittanut) ovat olleet käytännössä valaisevinta AS-pojan äitinä. Hän on puhunut mm. juuri tästä, että hyvin harva aikuinen AS on kokopäivätyössä. Minusta julkisuudessa annetaan ihan eri kuvaa, jos kuvaa nyt annetaankaan, kun puhutaan huippuälykkäistä tutkijatyypeistä. Asseista heitä on aika pieni osa. Ennen oli myös vallalla ajatus, että erityismielenkiinnonkohteet (jotka ovat Asseille tyypillisiä) olivat pois kitkettävää oireilua. Nykyisin niihin onneksi kannustetaankin. Poikani erityismielenkiinnonkohde on onneksi eräs ammattikoulun ala, jota nyt opiskelee. Saas nähdä miten jaksaa sitten työelämässä. Hänen pahin oireensa esim. yläkoulussa oli silkka uupumus. Sen tajusin vasta Tillin myötä. Asiantuntijat olivat epäilleet ties mitä masennusta, mutta Tilli kirjoitti, että väsymys on monella se pahin oire. Sitä poikani oli hokenut vuosia, mutta kukaan ei uskonut, yritettiin vain lisätä tukitoimia eli lisää pituutta jo ennestään väsyttäville päiville. Ehdotin/vaadin lyhennettyjä koulupäiviä ja niihin suostuttiin, poika teki osan jutuista kotoa käsin, ja siitä pitäen alkoi elämä palautua nuoreen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa googlata aiheesta autism masking. Löytyy mielenkiintoisia videoita jne aiheesta. Olisi parasta että lapsi saisi mahdollisimman pian tutkimukset, oli lopputulos mikä hyvänsä. Jos sattuisi oikeasti olemaan asperger ei välttämättä myöhemmin enää saa apua jos on oppinut kompensoimaan "liian hyvin" vaikeuksiaan.
Minä kun olen kuvitellut että varhaisen ”avun” ja kuntoutuksen tarkoituksena nimenomaan on auttaa autistia pärjäämään nenttien maailmassa. Eikös se nimenomaan ole sitä ”maskingia”?
Ei se toimi niin. Me kirjolaiset, jotka olemme pitäneet keski-ikään saakka teatteria nenttien työelämässä pärjätäksemme, olemme järjestelmällisesti sairaseläkkeellä ja kehäraakkeja sinne ennättäessämme. Monen muun lisävaivan kanssa.
As-nainen
Mutta miksi ratkaisu on aina se, että asperger joustaa, asperger oppii, asperger kestää? Miksei lähdettäisi siitä suunnasta, että maailma saisi vaihteen vuoksi muuttua? Se ei ehkä auttaisi enää teitä, mutta ehkä seuraavaa sukupolvea. Myös sitä moninkertaista ihmismäärää, jotka eivät ole varsinaisesti autismin kirjolla, mutta joilla on kuitenkin näitä samoja piirteitä.
Koska maailma menee valtaväestön mukaan. Suurin osa asseista ei koskaa tule kestämään noilla ”kuntoutuksilla”, juurikin koska heidän täytyy näytellä muuta kuin on kelvatakseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa ihan meidän Asperger-diagnoosin juuri saaneelta pojalta. Muita "oireita" ei meillä edes ollut. Ota neuvolassa puheeksi epäilyksesi, helpottaa jos dg saadaan ennen kouluikää.
Vahva komppi tälle, ei kannata viivästyttää sitä diagnoosin hankkimista! Tuttavaperheessä ajateltiin, ettei diagnoosia tarvita, mutta murrosiässä homma levisi käsiin. Murrosikä voi olla asseilla tosi vaikea ja nämä vanhemmat eivät saaneet omaan nuoreensa minkäänlaista kontrollia. Viimeiset vuodet menivät pakkohuostaanoton jälkeen lastenkodissa, joka ei ole assille hyvä paikka, kun siellä muut nuoret on yleensä jostain perheistä, joissa on alkoholi -ja/tai huumeongelmaa. Ja näillä nuorilla itsellään niitä samoja ongelmia. Noissa paikoissa ei välttämättä ole ollenkaan oikeanlaista osaamista kohtaamaan huippuälykästä assinuorta, jolla nyt vaan on vaikea murrosikä.
Mieluummin se diagnoosi ja tuki ajoissa!
Voi hyvä tavaton. Ap:n lapsi vaikuttaa olevan parissa usein tuossa iässä haastavaksi koetussa temperamenttipiirteessä muualla kuin jatkumon keskellä, ja nyt jo maalaillaan päiväkoti-ikäiselle murrosiän vaikeuksia ja pakkohuostaanottoja.
Itselläni tulee ap:n kirjoituksista mieleen että hänen tulisi lähinnä opetella ymmärtämään lastaan ja tämän temperamenttia. Tuntuu että lapsi joutuu elämään ihan tukahdutettuna ja kokien koko ajan olevansa vääränlainen. Esim. jos hän on intensiivinen luonne joka innostuu herkästi ja puhua pälättää kovaa, onhan se vähän ärsyttävää jos äiti tai koko muu perhe on erilaisiia temperamentteja, mutta ei noin pienenä saa silti liikaa tukahduttaa tuota hänen luontaista tapaa ilmaista itseään.
Joo voipi olla noinkin. Isänsä on perusvakava suomalainen rauhallinen mies eikä esim. ymmärrä yhtään eteläeurooppalaisia "hölöttäjiä" ja kailottajia. Rakastaa rauhaa yms. Siksi tuntuvat olevan kovaäänisen pojan kanssa jatkuvasti törmäyskurssilla. -ap
Vierailija kirjoitti:
Ap, lapsesi on neljävuotias. Anna hänen kasvaa ja kehittyä ihan rauhassa. Tukekaa häntä kaverisuhteissa ja pyytäkää, että myös päiväkodissa tuetaan. Lapsenne on monessa asiassa taitava ja ehkäpä siksi tunne-elämän ym. kehitys tulee perässä.
Oletteko itse sosiaalisia? Käytte kylässä? Käykö teillä lapsivieraita?
Mikään ei estä soittamasta perheneuvolaan ja kertomasta näitä asioita sinne. He pystyvät jo puhelimessa antamaan neuvoja. Pienet lapset kehittyvät huimasti yksinkertaisilla teoilla.
Mutta kuten sanottu, lapsi on vasta 4 ja pärjäätte kuitenki hänen kanssaan kotona, joten suurta huolta ei vielä ole.
Täytyy pyytää tuo että tarhassa yrittäisivät tukea kaverisuhteita. Emme miehen kanssa ole erityisen sosiaalisia itsekään. Minulla oli kyllä 4-vuotiaasta lähtien kavereita ja samoin miehellä. Lapsiperhekavereita on harmillisen vähän ja kyläilyjä.
Sen tiedän että esim. tätini ja serkkuni ovat aina olleet vähän "outoja"; kiinnostuneet suppeasta yliopistoalasta intohimoisesti ja toimivat tutkijoina, huippuarvosanat aina koulussa mutta sosiaalisesti kömpelöitä. Ollaan "keittiöpsykologisoitu" heitä jo kauan aspergereina/autisteina" niin varmaan sukurasitettakin kyseisiin oireiyhtymiin liittyy. -ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa googlata aiheesta autism masking. Löytyy mielenkiintoisia videoita jne aiheesta. Olisi parasta että lapsi saisi mahdollisimman pian tutkimukset, oli lopputulos mikä hyvänsä. Jos sattuisi oikeasti olemaan asperger ei välttämättä myöhemmin enää saa apua jos on oppinut kompensoimaan "liian hyvin" vaikeuksiaan.
Minä kun olen kuvitellut että varhaisen ”avun” ja kuntoutuksen tarkoituksena nimenomaan on auttaa autistia pärjäämään nenttien maailmassa. Eikös se nimenomaan ole sitä ”maskingia”?
Ei se toimi niin. Me kirjolaiset, jotka olemme pitäneet keski-ikään saakka teatteria nenttien työelämässä pärjätäksemme, olemme järjestelmällisesti sairaseläkkeellä ja kehäraakkeja sinne ennättäessämme. Monen muun lisävaivan kanssa.
As-nainen
Mutta miksi ratkaisu on aina se, että asperger joustaa, asperger oppii, asperger kestää? Miksei lähdettäisi siitä suunnasta, että maailma saisi vaihteen vuoksi muuttua? Se ei ehkä auttaisi enää teitä, mutta ehkä seuraavaa sukupolvea. Myös sitä moninkertaista ihmismäärää, jotka eivät ole varsinaisesti autismin kirjolla, mutta joilla on kuitenkin näitä samoja piirteitä.
Koska maailma menee valtaväestön mukaan. Suurin osa asseista ei koskaa tule kestämään noilla ”kuntoutuksilla”, juurikin koska heidän täytyy näytellä muuta kuin on kelvatakseen.
Mitä sinä siis ajattelet noista aiemmista kommenteista (tuohon ”opettajaan” lähinnä viittaan) kuinka assin pitää saada aikaisin diagnoosi ja paljon kuntoutusta, jotta yläasteiässä hän ei käyttäytyisi eri tavalla kuin muut?
Minusta tuollainen tasapäistäminen on todella vahingollista, koska a) oikeat assit harvoin kuntoutuksellakaan tapettiin sulautuvat ja b) siitä kärsivät myös ne lukemattomat ihmiset, joilla on asperger-piirteitä. Voi kuulostaa idealistiselta, mutta aloittaisin ihan peruskoulusta, joka nykyisellään asettaa ryhmätoiminnalle kohtuuttoman painoarvon. Siitä kärsivät assit ja monet muutkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa googlata aiheesta autism masking. Löytyy mielenkiintoisia videoita jne aiheesta. Olisi parasta että lapsi saisi mahdollisimman pian tutkimukset, oli lopputulos mikä hyvänsä. Jos sattuisi oikeasti olemaan asperger ei välttämättä myöhemmin enää saa apua jos on oppinut kompensoimaan "liian hyvin" vaikeuksiaan.
Minä kun olen kuvitellut että varhaisen ”avun” ja kuntoutuksen tarkoituksena nimenomaan on auttaa autistia pärjäämään nenttien maailmassa. Eikös se nimenomaan ole sitä ”maskingia”?
Ei se toimi niin. Me kirjolaiset, jotka olemme pitäneet keski-ikään saakka teatteria nenttien työelämässä pärjätäksemme, olemme järjestelmällisesti sairaseläkkeellä ja kehäraakkeja sinne ennättäessämme. Monen muun lisävaivan kanssa.
As-nainen
Mutta miksi ratkaisu on aina se, että asperger joustaa, asperger oppii, asperger kestää? Miksei lähdettäisi siitä suunnasta, että maailma saisi vaihteen vuoksi muuttua? Se ei ehkä auttaisi enää teitä, mutta ehkä seuraavaa sukupolvea. Myös sitä moninkertaista ihmismäärää, jotka eivät ole varsinaisesti autismin kirjolla, mutta joilla on kuitenkin näitä samoja piirteitä.
Koska maailma menee valtaväestön mukaan. Suurin osa asseista ei koskaa tule kestämään noilla ”kuntoutuksilla”, juurikin koska heidän täytyy näytellä muuta kuin on kelvatakseen.
Mitä sinä siis ajattelet noista aiemmista kommenteista (tuohon ”opettajaan” lähinnä viittaan) kuinka assin pitää saada aikaisin diagnoosi ja paljon kuntoutusta, jotta yläasteiässä hän ei käyttäytyisi eri tavalla kuin muut?
Minusta tuollainen tasapäistäminen on todella vahingollista, koska a) oikeat assit harvoin kuntoutuksellakaan tapettiin sulautuvat ja b) siitä kärsivät myös ne lukemattomat ihmiset, joilla on asperger-piirteitä. Voi kuulostaa idealistiselta, mutta aloittaisin ihan peruskoulusta, joka nykyisellään asettaa ryhmätoiminnalle kohtuuttoman painoarvon. Siitä kärsivät assit ja monet muutkin.
Se toimii hetken, mutta kuten sanottua, ei pitkässä juoksussa. Ei edes meillä akateemisilla asseilla. Tämän hetken tyyli ”kuntouttaa”.
Vierailija kirjoitti:
Kun tätä luin, tuli mieleen, että taivaan kiitos minulla ei ole lapsia! Tällaistako se nykyään on, että jos on vähän erilainen kuin keskiverto, niin haetaan diagnooseja ja yritetään "tukitoimien" kautta tunkea tavallisten joukkoon?
Itse 1970-luvulla syntyneenä olin monella tapaa ap:n lapsen tapainen, ehkä vaikein mahdollinen temperamenttipiirteiden yhdistelmä, mutta ei silloin kellekään tullut mieleenkään tehdä siitä ongelmaa. Tuo nyt vaan on tuollainen, samanlainen luonne kuin kiivas ja hankala isoisänsä, totesi äiti. Se oli itsestäänselvää että ihmisiä on erilaisia: jotkut kaipaa kavereita, toiset ei, jotkut pitkästyy helposti ja toiset ei, jotkut on hiljaisia ja jotkut äänekkäitä, jotkut innostuu uudesta ja jotkut kammoaa ja vastustaa sitä. Tavoite oli kasvattaa niin, että saa olla oma itsensä, mutta oppia kasvatuksen ja iän myötä ns. julkisissa tilanteissa kuten päiväkodissa ja koulussa hillitemään piirteitään sen verran, että ei aiheuta haittaa muille. Ap:n lapsihan osaa tämän hyvin, kun päiväkodissa käyttäytyy hyvin. Mutta ei ihmiselle ole hyväksi sulloa aitoa temperamenttiaan pulloon täysipäiväisesti, tai tulla aivopestyksi keskivertoihmiseksi.
Johan meiltä loppuu pian taiteilijat ja omintakeiset ajattelijat, mystikot ja eriikoiset persoonat, jos heti kun joku lapsuudessa vähän osoittaa keskiverrosta poikkeavia ominaisuuksia, mietitään mikähän sairaus sillä on ja millähän lääkkeellä tai kuntoutus-aivopesulla se saadaan keskivertolapsen tapaiseksi.
Just niin totta, samaa itse kauhistellut. Lapsi ei saa olla lapsi, tai ihminen saa erota massasta, vähintään perustellen tulee kiusatuksi, ei sopeudu yhteiskuntaan, diagnoosia kehiin... Diagnoosi ei takaa kuitenkaan mitään, nää lapset jää vaille sitä tukea mitä luvataan saavan diagnoosin myötä. Milloin tullaan siihen totuuteen että hyväksytään ihminen yksilönä, jokainen lapsi hyötyisi jo peruskoulusta asti henkilökohtaisesta opetussuunnitelmasta (ammatillisella puolella tää ainakin tulee automaattisesti kaikille eli suunnitellaan opinnot ja missä ajassa ne suoritetaan ja tarvitaanko erityisopetusta) , osa osaa jo lukea koulun alettua, heille haastavampia tehtäviä ja helpompia heille joilla on oppimisvaikeuksia, se että koulussa kaikki etenee samaa tahtia on oikeasti sellaista tasapäistämistä missä ei ole mitään järkeä tai että se tavoittaisi yksilön etua, tietysti se on edullinen tapa järjestää opetusta.
Meillä on as-poika. Kyllä sen jonkinlaisen erilaisuuden huomasi jo aika pienenä. Ihan mukava vilkas pikkupoika jolla oli jo pienenä ilmiömäinen muisti. Keskusteli vieraiden kanssa telkkarin piirrettyjen vuorosanoilla. Kavereitakin oli, lähinnä naapurien lapset. Mutta ei oikeastaan koskaan kaivannut kavereita. Pari vuotta nuorempi sisko oli ja on edelleen varmaan se ykkönen. Isovanhemmat ovat myös tärkeitä. Mitä enemmän tuli ikää sitä enemmän jumitti. Kaikki lähtemiset, lomalle, kylään, kauppaan tms oli tosi vaikeita. Ei käynyt oikeastaan koskaan kenenkään kaverin synttäreillä, lähti kyllä mutta ei mennyt ovesta sisään. Paitsi jos sisko oli myös kutsuttu. Noin 9 vuotiaana sai diagnoosin kun koulu ei lähtenyt sujumaan. Eka luokalla opettaja ehdotti jotain erityisluokkaa syystä että poika ei ole oppinut lukemaan. Ei ollut huomannut että osasi jo ennen koulun alkua. Koulu ei motivoitunut koskaan, oli liian helppoa ja opettajien asenteissa oli myös ongelmia. Poika oli koulunsa eka as ja opettajat eivät tienneet 20 vuotta sitten koko asiasta ja monia ei edes kiinnostanut erilaisen oppijan opintie. Päästötodistuksen keskiarvo oli jotain 6,5 paikkeilla. Luultavasti ilman diagnoosia olisi siirretty johonkin toiseen kouluun tai ryhmään. Nyt kävi normi luokkaa ja sai avustajan osalle tunneista. Tosin avustajien taso olisi voinut olla erityislapselle pikkusen sopivampi.
Alue: Aihe vapaa
Kannattaa googlata aiheesta autism masking. Löytyy mielenkiintoisia videoita jne aiheesta. Olisi parasta että lapsi saisi mahdollisimman pian tutkimukset, oli lopputulos mikä hyvänsä. Jos sattuisi oikeasti olemaan asperger ei välttämättä myöhemmin enää saa apua jos on oppinut kompensoimaan "liian hyvin" vaikeuksiaan.