Lue keskustelun säännöt.
Onko lapsellani asperger vai jotain muuta
04.10.2020 |
Minulla on 4v ja 1v lapset. 4v on ollut aina haastava mm. Allergioiden ja refluksin vuoksi mutta ne ovat nyt kunnossa. Vaatii myös todella paljon aikuisen huomiota ja ei helpolla aloita omia leikkejä vaan aina pitäisi olla aikuisen opastamassa ja leikkimässä. On hyvin valikoiva ruokien suhteen ja syö vain suppeita tiettyjä ruokia esim jogurtin pitää olla aina sama tietty ja uusia ei suostu syömään. Iho on hyvin herkkä ja ei esim yhtään siedä jos puntti nousee tai hiekkaa kengässä. Siirtymät vieläkin vaikeita vaikka paljon on edistytty.
Saa vieläkin raivareita muutaman kerran viikossa. Rutiineja rakastaa. Väsyneenä ja nälkäisenä jumiutuu tai raivareita enemmän.
Oppi puhumaan reilu 2v ja siitä lähtien on puhunut taukoamatta. Puhuu aina kovalla äänellä vaikka hyssytellään.
Meni 1v tarhaan ja siitä lähtien olen odottanut kuin kuuta nousevaa että alkaisi leikkiä muiden lasten kanssa että me vanhemmat saisimme levätä. Mutta ei. Vielä 4v ei ole kiinnostunut leikkimään muiden kanssa. Hoitajat kehuvat lasta sopeutuvaksi, rauhalliseksi, iloiseksi, puheliaaksi. Mutta toisten lasten seuraa ei kaipaa yhtään vaan tarhassakin höpöttää jatkuvasti aikuisille!
Olen todella alkanut huolestua onko lapseni vaan erikoinen vai onko kellään muulla ollut samanlaisia "oireita" että kuuluisivatko esim aspergerin? Ylivilkas lapseni ei ole vaan saattaa tuntikausia kuunnella esim. Aku Ankkaa joka onkin nyt intohimo. Ns. Perinteiset leikit esim pikkuautoila tai ukkeleilla eivät poikaa voisi vähempää kiinnostaa. Mies ei halua tutkituttaa lasta koska pelkää leimautumista. Kuitenkin vielä pärjäämme näin. Mielenkiinnolla odotan parin vuoden päästä koittavaa eskaria. Nyt jo tosin kirjoittaa nimensä ja osaa kaikki aakkoset ja laskea 20.
Kommentit (183)
Vierailija kirjoitti:
Päiväkodeissa eivät todellakaan huomaa kaikkia aspergereita. Vain kaikkein selvimmät. Lähes vuosittain meille yläkouluun tulee ihan selvä asperger, joka on päässyt ilman diagnoosia tähän asti läpi. Yläkoulussa tilanne usein kriisiytyy ja nuorelle saadaan tukitoimet ja kuntoutus päälle vasta silloin. Valitettavasti se on monelle siinä vaiheessa jo pahasti myöhässä.
Tätä juuri pelkään että eivät huomaa kun poika tosiaan tsemppaa hoidossa niin hyvin. Eikä varmaan hoitajilla riitä aikaa ja intoa joka sekunti analysoida 16 eri lasta ryhmässä. -ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aspergerilla itsellään on oikeus tietää olevansa assi. Hänellä on oikeus tietää mitä se tarkoittaa käytännössä. Mitä haittaa siitä on ja mitä etua.
Olen viimeisen kymmenen vuoden aikana törmännyt muutamiin vanhempiin, jotka kieltävät lapsensa aspergerin. Diagnoosi joko on tai ei ole, mutta lapselle ei saa kertoa, mistä hänen valtava kriisinsä johtuu. Yksikin tyttö ei millään sopeutunut yhteenkään kouluun. Koulussakäynti oli yhtä itkua (vielä lukiossakin) kun kaikki ei aina mennytkään hänen toivomallaan tavalla. Tyttö oli ihan selvä asperger, jonka ongelmia vanhemmat hoitivat vaihtamalla aina koulua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tavoitteeksi pitää kuitenkin ottaa se, että kasvatatte nuoren aikuisen, joka selviää nenttien (muiden kuin assit) maailmassa. Assi ei opi sosiaalisia normeja itsestään, ne täytyy vääntää hänelle tarkasti perustellen rautalangasta. Esimerkiksi tuo omien taitojen selostaminen tulee olemaan muiden koululaisten silmissä jotain uskomattoman ärsyttävää. Lapsellasi on oikeus tietää tämä, ennen kuin tulee kiusatuksi tai saa turpiinsa muuten.
Ryhtykää seuraamaan sivusta muiden ihmisten tekemisiä. Opetelkaa yhdessä tunnistamaan tunteita toisissa ihmisissä ja käyttäytymisen malleja.
Kaverisuhteiden hankkimistaidot on myös opetettava ihan erikseen. Nyt lapsesi ei selvästi niitä osaa. Ilman kaveritaitoja hän jää yksin. Vielä se ei ole ongelma, mutta omaan kämppään muuttaessa täysi yksinäisyys tulee olemaan todella karu kokemus.
Jep tuota yksinäisyyttä pelkään. Taas esimerkki: oltiin äsken yli tunti ulkona kaksin lapsen kanssa ja annoin hänelle täyden huomion. Silti kotiin päästyä alkaa kysely mitä tehdään ja mikään ei kelpaa mitä ehdotan. Vieressä pitäisi taas istua. Todella raskasta. -ap
Oletko kertonut lapsellesi, että muut ihmiset eivät ole hänen viihdyttämistään varten olemassa? Oletko kertonut, että jokainen on vastuussa omasta viihtymisestään ihan itse? Oletko kertonut miten toimitaan silloin kun on tylsää?
Ai että olenko? Olen sen kertonut itkulla ja raivollakin säestettynä että äiti tekee nyt omia juttujaan ja lapsi saa viihdyttää itseään. Joskus menee perille ja useimmiten ei. Muutenkin tuntuu että lapsi ymmärrä normaalia sanomista vaan ne kerrat kun lopulta olen ns räjähtänyt ovat tehonneet parhaiten. Tapanani ei ole suuttua niin näkyvästi mutta kyllä olen ollut lapseni kanssa niiiin äärirajoilla kuin vain voi olla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikö nelivuotisneuvolassa kiinnitetty huomiota lapsen erikoislaatuun? Etkö itsekään kysellyt mitään?
En suoraan kertonut asperger ajatuksista. Mutta kerroin raivareista ja sanoivat olen normaalia tämän ikäisellä. Syömiseen kannustivat kun on sen valikoivuudenkin vuoksi hoikka lapsi. Kaveriasioistakaan ei oltu huolissaan että ehtiihän sitä kun nyt koronan jälkeen tarha jatkuu kunnolla. Itse pitäisi varmasti enemmän osoittaa että on huoli jos haluaisi että tutkitaan lisää. Kyllä minuakin kieltämättä vähän huolettaa jos perhettä aletaan tuon takia katsoa tarkemmin ja seuraakin lisää stressiä yms. Vaikka järki sen sanoo että avuksihan se varmasti ois. -ap
Ystäväni kävi lapsineen asperger-tutkimuksissa, ja stressaavaksi hän sitä prosessia kuvaili. Erityisesti lapsen ja vanhempien vuorovaikutus täytyy tutkia hyvin tarkkaan, jos pienelle lapselle haetaan asperger-diagnoosia, koska oireilu voi myös johtua vuorovaikutussuhteen ongelmista. Ja hyvähän se on että tutkitaan tarkkaan, sitenhän asiat selviävät.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tavoitteeksi pitää kuitenkin ottaa se, että kasvatatte nuoren aikuisen, joka selviää nenttien (muiden kuin assit) maailmassa. Assi ei opi sosiaalisia normeja itsestään, ne täytyy vääntää hänelle tarkasti perustellen rautalangasta. Esimerkiksi tuo omien taitojen selostaminen tulee olemaan muiden koululaisten silmissä jotain uskomattoman ärsyttävää. Lapsellasi on oikeus tietää tämä, ennen kuin tulee kiusatuksi tai saa turpiinsa muuten.
Ryhtykää seuraamaan sivusta muiden ihmisten tekemisiä. Opetelkaa yhdessä tunnistamaan tunteita toisissa ihmisissä ja käyttäytymisen malleja.
Kaverisuhteiden hankkimistaidot on myös opetettava ihan erikseen. Nyt lapsesi ei selvästi niitä osaa. Ilman kaveritaitoja hän jää yksin. Vielä se ei ole ongelma, mutta omaan kämppään muuttaessa täysi yksinäisyys tulee olemaan todella karu kokemus.
Jep tuota yksinäisyyttä pelkään. Taas esimerkki: oltiin äsken yli tunti ulkona kaksin lapsen kanssa ja annoin hänelle täyden huomion. Silti kotiin päästyä alkaa kysely mitä tehdään ja mikään ei kelpaa mitä ehdotan. Vieressä pitäisi taas istua. Todella raskasta. -ap
Oletko kertonut lapsellesi, että muut ihmiset eivät ole hänen viihdyttämistään varten olemassa? Oletko kertonut, että jokainen on vastuussa omasta viihtymisestään ihan itse? Oletko kertonut miten toimitaan silloin kun on tylsää?
Ai että olenko? Olen sen kertonut itkulla ja raivollakin säestettynä että äiti tekee nyt omia juttujaan ja lapsi saa viihdyttää itseään. Joskus menee perille ja useimmiten ei. Muutenkin tuntuu että lapsi ymmärrä normaalia sanomista vaan ne kerrat kun lopulta olen ns räjähtänyt ovat tehonneet parhaiten. Tapanani ei ole suuttua niin näkyvästi mutta kyllä olen ollut lapseni kanssa niiiin äärirajoilla kuin vain voi olla.
Kuulostaa siltä, kuin olisit yrittänyt käyttää samaa puhetapaa kuin tavallisten lasten kanssa. Asperger ei ihan oikeasti hahmota, että sinullakin on oma elämä. Hän hahmottaa vain omansa ja senkin huonosti. Sinä olet hänelle hänen jatkeensa. Eli lisää rautalankaa ja sellaisella hetkellä, kun viihdyttämisen tarve ei ole akuutti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikään ei ole surkeampaa kuin työelämässä uupunut keski-ikäinen assi, jota kaikki katsovat kieroon ja jolla itsellään ei ole aavistustakaan, miksi kaikki on niin raskasta ja vaikeaa.
Ehdottomasti tutkimuksiin. Diagnoosista ei ole mitään haittaa, sitä ei periaatteessa tarvitse kertoa kenellekään. Jos asiat sujuvat, hyvä. Jos tulee ongelmia, diagnoosista voi olla paljon apua. Ensin kuntoutusta, sitten tukea ja ymmärrystä koulussa. Aikuisena ehkä terapiaa tai (osa-aika)eläke jne.
Jokainen aikuisena diagnoosin saanut toivoo, että olisi saanut sen aiemmin. Tutkimuksista ei ole mitään haittaa. Jos yhtään mietityttää, niihin pitää mennä.
Monella aikuisella assilla on varmastikin juuri tämä samainen kokemus: kaikki katsovat kieroon eikä kukaan osaa auttaa. Eikä ihme; lapsuudessamme ei kukaan ollut mistään aspergerista kuullutkaan.
Mutta nykyään ammattikasvattajat tunnistavat ongelman. Ja jos ajatellaan ap:n lasta, niin jos päiväkodin kasvattajat, jotka viettävät hänen kanssaan tuntikausia päivässä, eivät ole huomanneet hänessä mitään erikoista, niin tuskinpa häntä kaikkialla kieroon katsotaan.
Ikätoverit voivat kyllä katsoa kieroon viimeistään murrosiässä, kun yhdessäolo alkaa muuttua sosiaalisesti monimutkaisemmaksi. Myös työelämässä tulee vaikeuksia, kun jumittaa omassa jutussaan ja on joustamaton. On aivan eri asia tulla toimeen tarhan hoitajien kanssa kuin oikeassa elämässä vertaisryhmissä.
Eivätkä ne tarhoissa kaikkea huomaa. Joskus huomataan, mutta ei vaivauduta kertomaan vanhemmille, esimerkiksi koska eivät he halua kuulla.
Olen itse yläkoulun opettaja ja kyllä oppilaissa on vielä siinäkin vaiheessa asseja ilman diagnoosia. Erityisesti tämä koskee tyttöjä, jotka yleensä pystyvät kompensoimaan paremmin.
Mutta en minäkään ala epäilyksistäni puhua, koska vanhemmat hermostuvat, jos alan ihmetellä, vaikka nuori on kiitettävä, kiltti oppilas, jolla on kavereita. Minä näen, että hän on erikoinen, jää tunnin jälkeen selittämään minulle jostain oudosta harrastuksesta, johon käyttää yökaudet, osa luokkakavereista virnistelee, mutta hän ei tajua. Usein assi-nuori tulkitsee kiusaamiseksi sellaisenkin, mikä ei sitä ole. Ja tästä voi syntyä oikeaa kiusaamista.
Mutta menenkö sanomaan vanhemmille, että heidän normaalina pitämänsä 14-vuotias on ehkäpä autismin kirjolla? Minun pääni siinä on pölkyllä. Jos oppiaine sujuu, niin ei minun vanhempien mielestä pidä valittaman ja leimaavan nuorta. Sehän olisi suvaitsematonta.
Kyllä opettajiinkin näyttää mahtuvan aikamoisia tapauksia.
Ap:n lapsella voi aivan yhtä hyvin olla sensorisen integraation häiriö. Tähän auttaa toimintaterapia, joka tosin pitäisi aloittaa varhain. Kannattaa tutustua asiaan, siitä löytyy kyllä kirjallisuutta. Ja vaatia sitä toimintaterapiaa. As-diagnosoiduilla on yleensä se, etteivät pysty lukemaan toisten ilmeistä ja elekielestä tarkoitusperiä, vaan ottavat kaiken kirjaimellisesti. Että siis aistiherkkyydet ja raivarit ei kyllä yksin riitä as-diagnoosiin. (Nykyisin puhutaan autismin kirjolla olevista)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tee lapsesi nähtäville "äidin aikataulu", jossa on merkittynä ne hetket, jolloin olet käytettävissä viihdytykseen ja ne ajat, jolloin et ole. Vaikkapa simppelin 24h kellotaulun avulla.
Lapsellesi pitää myös kädestä pitäen opettaa, mitä tehdään niinä aikoina kun et ole käytettävissä. Miten leikki aloitetaan, mitkä ovat vaihtoehdot ja rajat jne.
Miksi ihmeessä niitä moniammatillisia tiimejä ja päiväkausien tutkimuksia edes tarvitaan asperger-diagnoosiin, kun yläasteen kyökkipsykologiope voi antaa katseensa kulkea läpi luokka-asteiden ja todeta että tuolla on taas ”ihan selvä” asperger?
Ai niin, siksi että kuntoutus pitää aloittaa aikaisin. Yläasteella on jo kaikki toivo mennyttä, sanoo kyökkipsykologi-ope.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Selvä asperger on kyllä aika selvä. Niitä epäselvempiäkin mahtuu toki joukkoon. Meillä opettajilla on se etu, että näemme lapsen/nuoren toimimassa ryhmässä. Asperger näkyy näissä sosiaalisissa tilanteissa paremmin, kuin psykologin yksityisvastaanotolla. Aspergerin diagnosointiin ei muuten yleensä käytetä mitään moniammatillisia tiimejä.
Ps: Me opettajat emme diagnosoi. Asperger näkyy samaan tapaan kuin näkyy huono näkö, huono kunto tai joku muu ihmisen ominaisuus. Jos pitää silmät auki, ei voi olla aina näkemättä.
Vierailija kirjoitti:
Miksi ihmeessä niitä moniammatillisia tiimejä ja päiväkausien tutkimuksia edes tarvitaan asperger-diagnoosiin, kun yläasteen kyökkipsykologiope voi antaa katseensa kulkea läpi luokka-asteiden ja todeta että tuolla on taas ”ihan selvä” asperger?
Ai niin, siksi että kuntoutus pitää aloittaa aikaisin. Yläasteella on jo kaikki toivo mennyttä, sanoo kyökkipsykologi-ope.
Aspergerit itse ovat sanoneet, että tukea ja kuntoutusta pitää saada mahdollisimman aikaisessa vaiheessa. Eikä vsta sitten kun ollaan henkisestikin terapian tarpeessa!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Selvä asperger on kyllä aika selvä. Niitä epäselvempiäkin mahtuu toki joukkoon. Meillä opettajilla on se etu, että näemme lapsen/nuoren toimimassa ryhmässä. Asperger näkyy näissä sosiaalisissa tilanteissa paremmin, kuin psykologin yksityisvastaanotolla. Aspergerin diagnosointiin ei muuten yleensä käytetä mitään moniammatillisia tiimejä.
Ps: Me opettajat emme diagnosoi. Asperger näkyy samaan tapaan kuin näkyy huono näkö, huono kunto tai joku muu ihmisen ominaisuus. Jos pitää silmät auki, ei voi olla aina näkemättä.
2/5. Hetken luulin jo että olet tosissasi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikö nelivuotisneuvolassa kiinnitetty huomiota lapsen erikoislaatuun? Etkö itsekään kysellyt mitään?
En suoraan kertonut asperger ajatuksista. Mutta kerroin raivareista ja sanoivat olen normaalia tämän ikäisellä. Syömiseen kannustivat kun on sen valikoivuudenkin vuoksi hoikka lapsi. Kaveriasioistakaan ei oltu huolissaan että ehtiihän sitä kun nyt koronan jälkeen tarha jatkuu kunnolla. Itse pitäisi varmasti enemmän osoittaa että on huoli jos haluaisi että tutkitaan lisää. Kyllä minuakin kieltämättä vähän huolettaa jos perhettä aletaan tuon takia katsoa tarkemmin ja seuraakin lisää stressiä yms. Vaikka järki sen sanoo että avuksihan se varmasti ois. -ap
Ystäväni kävi lapsineen asperger-tutkimuksissa, ja stressaavaksi hän sitä prosessia kuvaili. Erityisesti lapsen ja vanhempien vuorovaikutus täytyy tutkia hyvin tarkkaan, jos pienelle lapselle haetaan asperger-diagnoosia, koska oireilu voi myös johtua vuorovaikutussuhteen ongelmista. Ja hyvähän se on että tutkitaan tarkkaan, sitenhän asiat selviävät.
Ai että miten ne sen näkee, kun ei vanhemmat varmaan sen tutkimuksen aikana someta ym?
Siellähän se varsininen syy ON.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi ihmeessä niitä moniammatillisia tiimejä ja päiväkausien tutkimuksia edes tarvitaan asperger-diagnoosiin, kun yläasteen kyökkipsykologiope voi antaa katseensa kulkea läpi luokka-asteiden ja todeta että tuolla on taas ”ihan selvä” asperger?
Ai niin, siksi että kuntoutus pitää aloittaa aikaisin. Yläasteella on jo kaikki toivo mennyttä, sanoo kyökkipsykologi-ope.
Aspergerit itse ovat sanoneet, että tukea ja kuntoutusta pitää saada mahdollisimman aikaisessa vaiheessa. Eikä vsta sitten kun ollaan henkisestikin terapian tarpeessa!
Varmaan niin, kun ei vanhemmilla ole sitä nk. omaa aikaa enää kuten oli ennen lasta?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Selvä asperger on kyllä aika selvä. Niitä epäselvempiäkin mahtuu toki joukkoon. Meillä opettajilla on se etu, että näemme lapsen/nuoren toimimassa ryhmässä. Asperger näkyy näissä sosiaalisissa tilanteissa paremmin, kuin psykologin yksityisvastaanotolla. Aspergerin diagnosointiin ei muuten yleensä käytetä mitään moniammatillisia tiimejä.
Ps: Me opettajat emme diagnosoi. Asperger näkyy samaan tapaan kuin näkyy huono näkö, huono kunto tai joku muu ihmisen ominaisuus. Jos pitää silmät auki, ei voi olla aina näkemättä.
2/5. Hetken luulin jo että olet tosissasi.
Olen täysin tosissani.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tavoitteeksi pitää kuitenkin ottaa se, että kasvatatte nuoren aikuisen, joka selviää nenttien (muiden kuin assit) maailmassa. Assi ei opi sosiaalisia normeja itsestään, ne täytyy vääntää hänelle tarkasti perustellen rautalangasta. Esimerkiksi tuo omien taitojen selostaminen tulee olemaan muiden koululaisten silmissä jotain uskomattoman ärsyttävää. Lapsellasi on oikeus tietää tämä, ennen kuin tulee kiusatuksi tai saa turpiinsa muuten.
Ryhtykää seuraamaan sivusta muiden ihmisten tekemisiä. Opetelkaa yhdessä tunnistamaan tunteita toisissa ihmisissä ja käyttäytymisen malleja.
Kaverisuhteiden hankkimistaidot on myös opetettava ihan erikseen. Nyt lapsesi ei selvästi niitä osaa. Ilman kaveritaitoja hän jää yksin. Vielä se ei ole ongelma, mutta omaan kämppään muuttaessa täysi yksinäisyys tulee olemaan todella karu kokemus.
Jep tuota yksinäisyyttä pelkään. Taas esimerkki: oltiin äsken yli tunti ulkona kaksin lapsen kanssa ja annoin hänelle täyden huomion. Silti kotiin päästyä alkaa kysely mitä tehdään ja mikään ei kelpaa mitä ehdotan. Vieressä pitäisi taas istua. Todella raskasta. -ap
Oletko kertonut lapsellesi, että muut ihmiset eivät ole hänen viihdyttämistään varten olemassa? Oletko kertonut, että jokainen on vastuussa omasta viihtymisestään ihan itse? Oletko kertonut miten toimitaan silloin kun on tylsää?
Ai että olenko? Olen sen kertonut itkulla ja raivollakin säestettynä että äiti tekee nyt omia juttujaan ja lapsi saa viihdyttää itseään. Joskus menee perille ja useimmiten ei. Muutenkin tuntuu että lapsi ymmärrä normaalia sanomista vaan ne kerrat kun lopulta olen ns räjähtänyt ovat tehonneet parhaiten. Tapanani ei ole suuttua niin näkyvästi mutta kyllä olen ollut lapseni kanssa niiiin äärirajoilla kuin vain voi olla.
Varmaankin pelkää jo sitä, milloin taas? Äidillä/isällä on suuria ongelmia ja lapsen pitäisi haistella kaiken aikaa, milloin mistäkin tuulee ja sopiiko tänään puhua mitään tms?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Selvä asperger on kyllä aika selvä. Niitä epäselvempiäkin mahtuu toki joukkoon. Meillä opettajilla on se etu, että näemme lapsen/nuoren toimimassa ryhmässä. Asperger näkyy näissä sosiaalisissa tilanteissa paremmin, kuin psykologin yksityisvastaanotolla. Aspergerin diagnosointiin ei muuten yleensä käytetä mitään moniammatillisia tiimejä.
E
Ps: Me opettajat emme diagnosoi. Asperger näkyy samaan tapaan kuin näkyy huono näkö, huono kunto tai joku muu ihmisen ominaisuus. Jos pitää silmät auki, ei voi olla aina näkemättä.2/5. Hetken luulin jo että olet tosissasi.
Olen täysin tosissani.
Repesin täysin tuossa kohdassa Aspergerin diagnosoimisesta ”psykologin yksityisvastaanotolla”.
Vierailija kirjoitti:
Aspergerilla itsellään on oikeus tietää olevansa assi. Hänellä on oikeus tietää mitä se tarkoittaa käytännössä. Mitä haittaa siitä on ja mitä etua.
Olen viimeisen kymmenen vuoden aikana törmännyt muutamiin vanhempiin, jotka kieltävät lapsensa aspergerin. Diagnoosi joko on tai ei ole, mutta lapselle ei saa kertoa, mistä hänen valtava kriisinsä johtuu. Yksikin tyttö ei millään sopeutunut yhteenkään kouluun. Koulussakäynti oli yhtä itkua (vielä lukiossakin) kun kaikki ei aina mennytkään hänen toivomallaan tavalla. Tyttö oli ihan selvä asperger, jonka ongelmia vanhemmat hoitivat vaihtamalla aina koulua.
Ei, vaan vanhemmat eivät voineet sietää ajatusta, että lapselle voisi tulla joskus paha mieli! Ja sen takia he ovat tehneet kaikkensa, ettei vaan "joudu huonoon valoon". Ikään kuin olisivat kaiken aikaa estradilla - kenelle?
Vierailija kirjoitti:
Jos lapsella on ollut paljon allergioita jotka ovat oireilleet paljon on normaalia että lapsi alkaa valikoida jopa kammota ruokaa.
Päiväkodissa kyllä huomataan nykyään erityispiirteet todella hyvin, jos heillä ei ole huolta, niin en itsekään mitään tutkimuksia lähtisi vaatimaan, (oman lapsen kanssa tullut läpi käytyä autismin piirteiden takia matka diagnoosiin asti , oma lapsi ei puhunut juuri lainkaan vaikka ikää oli 4v, siltikin tutkimuksiin asti pääseminen oli täyttä tappelua sairaanhoitopiirin kanssa vaikka päiväkodin erityisopettaja ajoi itse asiaa eteenpäin ja onneksi ajoi, muuten ei olisi omat voimat ja taidot riittänyt ).
Pikku sisarus yleensä taannuttaa hieman vanhemman sisaruksen käytöstä, se on täysin normaalia.
Normaalia - miten muuten voisi olla, kun se nuorempi tarvii sen huomion, niin kuuluu ollakin! Mikä on tuo päiväkodin erityisopettajan rooli? Varsinainen tautitehtailija pistetty sinne tilastoimaan ihmislapsia? Kenelle?
Ikätoverit voivat kyllä katsoa kieroon viimeistään murrosiässä, kun yhdessäolo alkaa muuttua sosiaalisesti monimutkaisemmaksi. Myös työelämässä tulee vaikeuksia, kun jumittaa omassa jutussaan ja on joustamaton. On aivan eri asia tulla toimeen tarhan hoitajien kanssa kuin oikeassa elämässä vertaisryhmissä.
Eivätkä ne tarhoissa kaikkea huomaa. Joskus huomataan, mutta ei vaivauduta kertomaan vanhemmille, esimerkiksi koska eivät he halua kuulla.
Olen itse yläkoulun opettaja ja kyllä oppilaissa on vielä siinäkin vaiheessa asseja ilman diagnoosia. Erityisesti tämä koskee tyttöjä, jotka yleensä pystyvät kompensoimaan paremmin.
Mutta en minäkään ala epäilyksistäni puhua, koska vanhemmat hermostuvat, jos alan ihmetellä, vaikka nuori on kiitettävä, kiltti oppilas, jolla on kavereita. Minä näen, että hän on erikoinen, jää tunnin jälkeen selittämään minulle jostain oudosta harrastuksesta, johon käyttää yökaudet, osa luokkakavereista virnistelee, mutta hän ei tajua. Usein assi-nuori tulkitsee kiusaamiseksi sellaisenkin, mikä ei sitä ole. Ja tästä voi syntyä oikeaa kiusaamista.
Mutta menenkö sanomaan vanhemmille, että heidän normaalina pitämänsä 14-vuotias on ehkäpä autismin kirjolla? Minun pääni siinä on pölkyllä. Jos oppiaine sujuu, niin ei minun vanhempien mielestä pidä valittaman ja leimaavan nuorta. Sehän olisi suvaitsematonta.