Lue keskustelun säännöt.
Onko lapsellani asperger vai jotain muuta
04.10.2020 |
Minulla on 4v ja 1v lapset. 4v on ollut aina haastava mm. Allergioiden ja refluksin vuoksi mutta ne ovat nyt kunnossa. Vaatii myös todella paljon aikuisen huomiota ja ei helpolla aloita omia leikkejä vaan aina pitäisi olla aikuisen opastamassa ja leikkimässä. On hyvin valikoiva ruokien suhteen ja syö vain suppeita tiettyjä ruokia esim jogurtin pitää olla aina sama tietty ja uusia ei suostu syömään. Iho on hyvin herkkä ja ei esim yhtään siedä jos puntti nousee tai hiekkaa kengässä. Siirtymät vieläkin vaikeita vaikka paljon on edistytty.
Saa vieläkin raivareita muutaman kerran viikossa. Rutiineja rakastaa. Väsyneenä ja nälkäisenä jumiutuu tai raivareita enemmän.
Oppi puhumaan reilu 2v ja siitä lähtien on puhunut taukoamatta. Puhuu aina kovalla äänellä vaikka hyssytellään.
Meni 1v tarhaan ja siitä lähtien olen odottanut kuin kuuta nousevaa että alkaisi leikkiä muiden lasten kanssa että me vanhemmat saisimme levätä. Mutta ei. Vielä 4v ei ole kiinnostunut leikkimään muiden kanssa. Hoitajat kehuvat lasta sopeutuvaksi, rauhalliseksi, iloiseksi, puheliaaksi. Mutta toisten lasten seuraa ei kaipaa yhtään vaan tarhassakin höpöttää jatkuvasti aikuisille!
Olen todella alkanut huolestua onko lapseni vaan erikoinen vai onko kellään muulla ollut samanlaisia "oireita" että kuuluisivatko esim aspergerin? Ylivilkas lapseni ei ole vaan saattaa tuntikausia kuunnella esim. Aku Ankkaa joka onkin nyt intohimo. Ns. Perinteiset leikit esim pikkuautoila tai ukkeleilla eivät poikaa voisi vähempää kiinnostaa. Mies ei halua tutkituttaa lasta koska pelkää leimautumista. Kuitenkin vielä pärjäämme näin. Mielenkiinnolla odotan parin vuoden päästä koittavaa eskaria. Nyt jo tosin kirjoittaa nimensä ja osaa kaikki aakkoset ja laskea 20.
Kommentit (183)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä aikaisemmin on diagnoosi, sitä aikaisemmin voidaan aloittaa sosiaalinen kuntoutus. Jos lapsesi on assi, hän tulee joutumaan törmäyskurssille muiden kanssa. Jotta törmäyksestä tulisi eskarissa/alakoulussa mahdollisimman pieni, pitäisi sosiaalisia taitoja alkaa opettaa tehokkaasti jo nyt. Eli lapsesi ei opi matkimalla lapsilaumojen käyttäytymisnormeja. Ne pitää opettaa hänelle. Muuten hän ei ymmärrä muita lapsia, eivätkä muut lapset häntä. Idiootin lailla käyttäytyvä assi leimautuu varmasti. Näin voit isälle kertoa.
Täytyy kertoa ja näyttää tämä miehelle kyllä. Lapseni siis saattaa ulkonakin mennä selostamaan muille aikuisille oppimiaan uusia taitoja. Vielä hellyttävää 4v mutta esim vuoden kahden päästä jos sama jatkuu niin vähän outoja kommentteja. Muut lapset ovat nyt kuin ilmaa.aina kannustan että mene tuolla on samanikäinen lapsi mutta ei. Tulee pian pois ja sanoo että ei se halunnut olla minun kaveri.
https://www.sitruunakustannus.fi/peter-c-goslashtzsche.html
Suosittelen lämpimästi vain tuota. Molemmille!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa aika paljon omalta lapseltani. Poika on nyt kuusivuotias. Hänellä on autisminkirjon piirteitä, toistaiseksi ei sitä diagnoosia. Muita diagnooseja kyllä.
https://www.sitruunakustannus.fi/tappava-psykiatria-ja-laumlaumlkinnaum…
Jos et löydä tuota kirjastosta, pyydä tilaamaan se sinne. Todella hyvä kirja onkin!
Niin, tarvitseeko diagnoosia? Miten arjessa sujuu?
Niitä aikuisille höpöttäjiä on ollut kautta aikojen.
Diagnoosi on sitten hyvö, jos tulee ongelmia.
Jos lapsi kokee hankalaksi, niin minusta kannattaa löydä selvittämässä.
Se diagnoosi ei kyllä ketään leimaa. Ei sitä tarvi tuoda julki, jos ei halua. Saattaa olla, että jossain kohtaa se on hyvä.
Ainakin siinä, jos lapsi tarvitsee apua.
Mua kans pelotti, mutta aika reippaasti nykyään kerron ongelmista. Jotenkin on helpompi, kun on lääkärien lausunto.
Masennusta omalla lapsella alkoi tulla, kun hänen käytös ei oikein pysynyt normeissa.
Hain apua.
Mikäli päivähoidossa lapsellasi ei ole toiminnanohjauksessa, motoriikassa ja siirtymissä haasteita niin todennäköisesti kyseessä olisi enemmänkin Asperger-piirteisyys, joka ei ole varsinainen diagnoosi mutta sillä saa kuntoutusta.
Lapsesi kuulostaa kyllä paljon minun lapseltani, ja hänellä on diagnoosi. Haasteet päivähoidon puolella ovat kuitenkin selviä, ja ainakaan kokopäivähoidossa lapsi ei niitä pysty peittämään. Ehkä puolipäivähoidossa nämä voivat jäädä huomaamatta, ja päiväkodin henkilökuntaa lienee monenlaista. Kaikki eivät kiinnitä niin huomiota selviin poikkeavaisuuksiin kuin muut.
Taisit kuitenkin kirjoittaa, että lapsesi saa raivareita 1-3 viikossa. Autismikirjon häiriöissä nuo ovat kyllä enemmän luokkaa 1-3 päivässä. 4-vuotiaat ovat vielä aika pieniä, joten ehkä sinuna antaisin aikaa vielä lapselle kypsyä. Lapselle kyllä voi opettaa leikkitaitoja ilman mitään diganoosiakin, ja sitä suosittelen lämpimästi. Vaikka lapsi näyttää viihtyvän aikuisten kanssa jutellen mainiosti, niin 5-6-vuotias kyllä alkaa kokemaan tietynlaista yksinäisyyden ja ulkopuolisuuden tunnetta, jos hän ei löydä yhteistä maata samanikäisten kanssa. Lapsen mielikuvitusleikki on myös tärkeä osa lapsen kehitystä (oli autismia tai ei) ja aikuisten tulee reagoida jos se ei suju tai puuttuu jopa kokonaan.
Vierailija kirjoitti:
Mikäli päivähoidossa lapsellasi ei ole toiminnanohjauksessa, motoriikassa ja siirtymissä haasteita niin todennäköisesti kyseessä olisi enemmänkin Asperger-piirteisyys, joka ei ole varsinainen diagnoosi mutta sillä saa kuntoutusta.
Lapsesi kuulostaa kyllä paljon minun lapseltani, ja hänellä on diagnoosi. Haasteet päivähoidon puolella ovat kuitenkin selviä, ja ainakaan kokopäivähoidossa lapsi ei niitä pysty peittämään. Ehkä puolipäivähoidossa nämä voivat jäädä huomaamatta, ja päiväkodin henkilökuntaa lienee monenlaista. Kaikki eivät kiinnitä niin huomiota selviin poikkeavaisuuksiin kuin muut.
Taisit kuitenkin kirjoittaa, että lapsesi saa raivareita 1-3 viikossa. Autismikirjon häiriöissä nuo ovat kyllä enemmän luokkaa 1-3 päivässä. 4-vuotiaat ovat vielä aika pieniä, joten ehkä sinuna antaisin aikaa vielä lapselle kypsyä. Lapselle kyllä voi opettaa leikkitaitoja ilman mitään diganoosiakin, ja sitä suosittelen lämpimästi. Vaikka lapsi näyttää viihtyvän aikuisten kanssa jutellen mainiosti, niin 5-6-vuotias kyllä alkaa kokemaan tietynlaista yksinäisyyden ja ulkopuolisuuden tunnetta, jos hän ei löydä yhteistä maata samanikäisten kanssa. Lapsen mielikuvitusleikki on myös tärkeä osa lapsen kehitystä (oli autismia tai ei) ja aikuisten tulee reagoida jos se ei suju tai puuttuu jopa kokonaan.
Kaikki autismikirjolaiset eivät saa raivareita ollenkaan saati sitten joka päivä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olin ekaluokalla sellainen pikku keksijä.
Suunnittelin jäätelöntekokonetta ja lentokoneita(ihan vakavissani).
Osasin lukea ja minua oli vaikea saada käymään läpi äidinkieltä muiden mukana, jotka opettelivat tavausta.
Krskityin huonosti kouluun aluksi höpöttelin omia juttujani.
Pieni maalaiskoulu 70- luvun lopussa, eskaria ei ollut tarjolla.
Opettaja lähetti minut psykologille palikkatestiin, ilmeisesti halusi minut apukouluun. Psykologi sanoi vanhemmilleni, että olen älykäs.
Mitä sitten sillä tarkoitti, varmaan, että olen normaaliälyinen. Mitään dokumenttia en ole tuosta käynnistä nähnyt.
Sensijaan löytyi arkistoista paperit kahdesta käynnistä perheneuvolan psykologilla lähikaupungissa. Hassua, kun noista käynneistä en muista mitään.
Psykologi oli huomioinut pakkomielteiset kiinnostukseni tekniikkaan ja koneisiin, puuttuvan katsekontaktin ja kaverisuhteiden puuttumisen.
Sitten pohdintaa äitisuhteesta ajan tyyliin...
Suositeltiin mielenkiintoni ohjailua muihin aiheisiin.
Koulu alkoi sujua mukavasti kolmannelta luokalta lähtien.
Kavereita minulla ei ollut ja koko ala-asteen olin kiusattu.
Aikuisena aloin miettiä kummallisuuksiani, kun kahdella lapsistani oli diagnosoitu autismi ja itse hain apua masennukseeni.
Mm. etsin dokumentit lapsuuden psykologikäynneistä.
Kiitos kaikille, onpa ollut helpottavaa lukea kokemuksianne.
Mun lapsi 12v tyttö ja ihan selkeästi menty as- rajoilla koko ikä. Mutta koska on tiedollisesti tosi paljon edellä ikäisiään, lahjakas ja luova, ei kukaan ole koskaan kiinnittänyt tähän puoleen huomiota. Osaa olla mukana sosiaalisissa tilanteissa, mutta mitä ilmeisimmin vain tarkkailijana.
Mutta. Kaikki kertomanne erityiset piirteet ovat olemassa. Itse asiassa jo ollessaan alle kouluikäinen kiinnitin niihin huomiota. Koskaan ei sopeutunut eskariin eikä kouluun. Koskaan ei ole kaipaillut kavereita, vaikka kaikki hänestä tykkäävät.
Joskus, kun jumittumiset jne ovat haitanneet huomattavasti elämäämme, olen ehdottanut hänelle, että menisimme yhdessä selvittämään keinoja, kuinka päästä niistä eroon. Ei halua ja sanoo, jos vien niin ei puhu kenellekään mitään. Ja tiedän, että ei todellakaan sitten puhu.
En ole terapeutti vaan tavallinen äiti vaan. Yritän vaistonvaraisesti ohjailla häntä jotenkin ymmärtämään itseään hyväksymällä omat erityispiirteensä.
Välillä meinaa vaan jaksaminen loppua. Totaaliyh, ei sukulaisia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei kannata tuijottaa yksittäisiä oireita tai niiden puuttumista vaan kokonaisuutta.
Aspergerdiagnoosin teini-iässä saanut poikaani kehittyi ja käyttäytyi ihan normaalisti.
Ei hänellä ollut ongelmia toiminnanohjauksessa eikä mitään päivittäisiä raivareitakaan.
Oli sellainen introvertin oloinen ja keskivertoa rauhallisempi. Vähän herkkänahkainen ja ranttu vaatteiden suhteen kyllä oli.
Oli myös ronkeli ruokien suhteen, mutta niin on moni muukin lapsi.
Ongelmia alkoi tulemaan alakoulun loppupuolella. Tuli mm. migreeniä ja väsymistä. Koulussa käyminen alkoi tuottamaan ongelmia ja vanhempia alettiin syyttämään lapsen laiminlyönnistä. Opettaja oli huolissaan lapsen oireista ja teki lastensuojeluilmoituksia.
Tilanne kärjistyi koulun kanssa lopulta niin vaikeaksi että lastensuojelu kehotti vaihtamaan koulua. Sen jälkeen loppu alakoulusta meni ihan hyvin vaikka väsymys ja migreeni vaivasivatkin.
Yläkouluun siirtyminen toi kuitenkin uusia ongelmia eikä enää pystynyt menemään kouluun. Tätä ensin lähestyttiin vanhemmuuden ongelmana ja koko perhettä nuhdeltiin ja neuvottiin ryhdistäytymään. Kun oireilu kuitenkin paheni edelleen, otettiin lapsi sairaalaan tarkkailuun.
Sairaalassa oireilu nousi sitten ihan uudelle levelille. Lapsi lopetti puhumisen, lopetti katsekontaktin ottamisen ja alkoi järjestelemään tavaroita suoriin riveihin. Hän ei ollut kotona eikä koulussakaan koskaan käyttänyt sillä tavalla.
Aspergerdiagnoosi tulikin siinä vaiheessa nopeasti.
Lapselle olisi ollut hyötyä varhaisemmasta diagnoosista. Jos hän olisi saanut tukea aikaisemmin, ei tilanne olisi päässyt noin pahaksi. Poika toipuu edelleen tuosta tilanteesta. Koulussa pystyy nyt käymään parina päivänä viikossa kun saa terapiaa ja monia tukitoimia koulussa. Jos tukitoimet ja terapia olisi aloitettu aikaisemmin, ei tilanne oli päässyt kärjistymään näin pahaksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi ihmeessä niitä moniammatillisia tiimejä ja päiväkausien tutkimuksia edes tarvitaan asperger-diagnoosiin, kun yläasteen kyökkipsykologiope voi antaa katseensa kulkea läpi luokka-asteiden ja todeta että tuolla on taas ”ihan selvä” asperger?
Ai niin, siksi että kuntoutus pitää aloittaa aikaisin. Yläasteella on jo kaikki toivo mennyttä, sanoo kyökkipsykologi-ope.
Kiitos siitä, että havainnollistit taas kerran, miksi opettajan kannattaa olla hiljaa omaa jaksamista suojellakseen.
Jos alkaa ääneen puhua vanhemmille, että epäilee autismin kirjoa siinä vaiheessa, kun lapsi on teini, reaktio on juuri tuo. Opettaja leimataan suvaitsemattomaksi kyökkipsykologiksi, joka leimaa suotta nuoren, joka on älykäs ja persoonallinen.
Mutta todellakaan en usko, että kuntoutus olisi myöhäistä edes aikuisena.
Enkä minä jaa diagnooseja. Mutta yläkoulun opettaja kohtaa uransa aikana useita tuhansia 13-15 -vuotiaita. Me jos ketkä olemme normaalin murrosiän asiantuntijoita. Kukaan ei tunne niin paljon teinejä kuin me. Jos meidän mielestämme nuori ei ole ihan kohdallaan, hän tuskin on. Mikä täsmälleen on vikana, sen määrittelee lääkäri. Valitettavasti vain vanhemmat saattavat olla tämän prosessin suurin este. Tällainen tapaus on esimerkiksi ap:n mies.
Totta ihmeessä tuo, mitä kirjoitat, on älykkään ja persoonallisen nuoren leimaamista. Kuten täällä on jo kerrottu, muutkin asiat voivat oireilla Aspergerin tavoin. Opettajalla, joka näkee vilaukselta isoja ihmismassoja, ei ole mitään kompetenssia esittää diagnooseja (jotka siis tekee lääkäri, ei psykologi) ja siksi hänen todellakin pitäisi pitää suunsa kiinni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aloitus kuulostaa tutulta, paitsi että tyttöni on jo koululainen ja hänellä on kavereita. Joidenkin kanssa tulee kyllä usein riitaa, mutta vaikuttaa siltä, että se toinen osapuoli riitelee muidenkin kanssa, ja koska tyttöni loukkaantuu helposti, hänen kanssaan tulee usein riitaa.
Jumittaminen, syömisongelmat, vaateongelmat, raivarit jne ovat kyllä tuttuja. Pari vuotta sitten löysin ADD-esitteen ja tunnistin siitä lapseni. Yritin saada tyttöä tutkimuksiin, ja monen mutkan kautta päästiin vuosi sitten toimintaterapeutin arvioon. Terapeutti ei voi ADD-diagnoosia tehdä, mutta sanoi, että tytöllä on aistiyliherkkyyttä ja aistihakuisuutta. Lääkäriltä ei saatu diagnoosia, koska opettaja ei ollut huomannut mitään ongelmaa. Yleensä se meneekin niin, että koulussa tyttö on skarppina ja kotona on väsynyt ja raivoaa. Nyt on onneksi isompana rauhoittunut.
Lapsena oli ruoan suutuntuma joskus aika kriittinen.
Pidin esim. perunamuusista, mutta jos se oli tehtykin ei niin jauhoisista perunoista ja oli liisterimäistä, se sai yökkäämään.
Näin kävi toisinaan koulussa. Lautanen piti kuitenkin syödä tyhjäksi, 1-2 luokan opettaja väijyi tarjottimen palauttajia.
Hyhhyh....
Minulla siis ei ole diagnoosia, mutta mm. aiemmin kirjoittamastani johtuen minulla on vahvat syyt epäillä olevani ainakin vahvasti as-piirteinen.
Ehkä en enää keski-iässä diagnoosista hyötyisikään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Googlaa sensorisen integraation häiriö ja pohdi voisiko olla kysymys siitä. Soita neuvolaan ja kuvaile "oireet", kysy onko lapsen mahdollista päästä toimintaterapeutin arvioon.
Jos ei ole rahasta kiinni, vie yksityiselle. Jos epäilet si-häriötä, kannattaa etsiä si-koulutettu terapeutti. Osoitteesta www.sity.fi löytyy ainakin lista.
Kannattaa toimia nopeasti leimautuminen pelosta huolimatta, sillä 4 v on hyvä ikä aloittaa toimintaterapia. Varhain aloitettu tt auttaa viskariin, eskariin ja kouluun menoa. Jonkinlaista aistiongelmaa lapsella joka tapauksessa näyttäisi olevan, koska on aistiyliherkkyyttä mutta myös tuota oman äänen säätelyn haastetta.
Jos toimintaterapeutilta ei pääse, ja neuvolasta ei saa riittävää apua, kokeile perheneuvolaa. Psykologi voi tehdä tutkimuksia tarpeen mukaan esim juuri tuohon as-epäilyyn liittyen. Toki 4 v on niin pieni ettei vielä todennäköisesti diagnoosia saa, mutta jää ainakin seurantaan.
Ps. Hyviä kirjoja si-häiriöstä esim Aistimusten aallokossa sekä Tahatonta tohellusta.
Assihan tuo on. Eikä siinä mitään. Sitä on monen tasoista, eikä lapsuudesta aina voi vetää johtopäätöksiä siihen, millainen myöhemmin on. Ei se mikään sairaus ole, poikkeama kyllä. Leimata voi, toisaalta ei välttämättä. Tutkimuksiin mars..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Googlaa sensorisen integraation häiriö ja pohdi voisiko olla kysymys siitä. Soita neuvolaan ja kuvaile "oireet", kysy onko lapsen mahdollista päästä toimintaterapeutin arvioon.
Jos ei ole rahasta kiinni, vie yksityiselle. Jos epäilet si-häriötä, kannattaa etsiä si-koulutettu terapeutti. Osoitteesta www.sity.fi löytyy ainakin lista.
Kannattaa toimia nopeasti leimautuminen pelosta huolimatta, sillä 4 v on hyvä ikä aloittaa toimintaterapia. Varhain aloitettu tt auttaa viskariin, eskariin ja kouluun menoa. Jonkinlaista aistiongelmaa lapsella joka tapauksessa näyttäisi olevan, koska on aistiyliherkkyyttä mutta myös tuota oman äänen säätelyn haastetta.
Jos toimintaterapeutilta ei pääse, ja neuvolasta ei saa riittävää apua, kokeile perheneuvolaa. Psykologi voi tehdä tutkimuksia tarpeen mukaan esim juuri tuohon as-epäilyyn liittyen. Toki 4 v on niin pieni ettei vielä todennäköisesti diagnoosia saa, mutta jää ainakin seurantaan.
Ps. Hyviä kirjoja si-häiriöstä esim Aistimusten aallokossa sekä Tahatonta tohellusta.
Kiitos paljon hyvistä neuvoista. Harkitsen tuota yksityiselle viemistä. Tuntuu että sieltä pääsee ehkä herkemmin pakoon tutkimuksia jos koen etteivät olekaan meidän juttu? Neuvolassa kuitenkin se dg ja epäilyt seuraavat teksteissä aina. Korkosijoitukset laitettu myös ylös. -ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Googlaa sensorisen integraation häiriö ja pohdi voisiko olla kysymys siitä. Soita neuvolaan ja kuvaile "oireet", kysy onko lapsen mahdollista päästä toimintaterapeutin arvioon.
Jos ei ole rahasta kiinni, vie yksityiselle. Jos epäilet si-häriötä, kannattaa etsiä si-koulutettu terapeutti. Osoitteesta www.sity.fi löytyy ainakin lista.
Kannattaa toimia nopeasti leimautuminen pelosta huolimatta, sillä 4 v on hyvä ikä aloittaa toimintaterapia. Varhain aloitettu tt auttaa viskariin, eskariin ja kouluun menoa. Jonkinlaista aistiongelmaa lapsella joka tapauksessa näyttäisi olevan, koska on aistiyliherkkyyttä mutta myös tuota oman äänen säätelyn haastetta.
Jos toimintaterapeutilta ei pääse, ja neuvolasta ei saa riittävää apua, kokeile perheneuvolaa. Psykologi voi tehdä tutkimuksia tarpeen mukaan esim juuri tuohon as-epäilyyn liittyen. Toki 4 v on niin pieni ettei vielä todennäköisesti diagnoosia saa, mutta jää ainakin seurantaan.
Ps. Hyviä kirjoja si-häiriöstä esim Aistimusten aallokossa sekä Tahatonta tohellusta.
Kiitos paljon hyvistä neuvoista. Harkitsen tuota yksityiselle viemistä. Tuntuu että sieltä pääsee ehkä herkemmin pakoon tutkimuksia jos koen etteivät olekaan meidän juttu? Neuvolassa kuitenkin se dg ja epäilyt seuraavat teksteissä aina. Korkosijoitukset laitettu myös ylös. -ap
Hehe kirjasuositukset piti laittaa tietenkin mutta Känny muutti -ap
Johan on. Olen itse ollut lapsena ap:n lapsen kaltainen ja tytär on myös. Ei ole tullut mieleenkään että tämä olisi minkään sortin ongelma. Persoonia ja temperamentteja on erilaisia. Minua onneksi kotona tuettiin, ja samoin tuen tytärtäni, että hän on hyvä juuri sellaisena kuin on.
Itselläni muuten aikuisena vasta selvisi se, miksi en ikinä ole useimpien ihmisten seurasta välittänyt: olen paitsi introvertti, niin älykkyysosamääräni on korkeampi kuin 99,6%:lla ihmisistä. Varsinkin lapsena tuo aiheutti sitä, että toiset lapset tuntui aivan epäkiinnostavilta, liian lapsellisilta. Aikuisten seura oli mieluisampaa, ikäiseni olivat minusta kuin joku elukkalauma.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Googlaa sensorisen integraation häiriö ja pohdi voisiko olla kysymys siitä. Soita neuvolaan ja kuvaile "oireet", kysy onko lapsen mahdollista päästä toimintaterapeutin arvioon.
Jos ei ole rahasta kiinni, vie yksityiselle. Jos epäilet si-häriötä, kannattaa etsiä si-koulutettu terapeutti. Osoitteesta www.sity.fi löytyy ainakin lista.
Kannattaa toimia nopeasti leimautuminen pelosta huolimatta, sillä 4 v on hyvä ikä aloittaa toimintaterapia. Varhain aloitettu tt auttaa viskariin, eskariin ja kouluun menoa. Jonkinlaista aistiongelmaa lapsella joka tapauksessa näyttäisi olevan, koska on aistiyliherkkyyttä mutta myös tuota oman äänen säätelyn haastetta.
Jos toimintaterapeutilta ei pääse, ja neuvolasta ei saa riittävää apua, kokeile perheneuvolaa. Psykologi voi tehdä tutkimuksia tarpeen mukaan esim juuri tuohon as-epäilyyn liittyen. Toki 4 v on niin pieni ettei vielä todennäköisesti diagnoosia saa, mutta jää ainakin seurantaan.
Ps. Hyviä kirjoja si-häiriöstä esim Aistimusten aallokossa sekä Tahatonta tohellusta.
Kiitos paljon hyvistä neuvoista. Harkitsen tuota yksityiselle viemistä. Tuntuu että sieltä pääsee ehkä herkemmin pakoon tutkimuksia jos koen etteivät olekaan meidän juttu? Neuvolassa kuitenkin se dg ja epäilyt seuraavat teksteissä aina. Korkosijoitukset laitettu myös ylös. -ap
Pakoon tutkimuksia? Tässä ehkä kiteytyy nykypäivän ajattelumaailma. Diagnoosi pitää lapselle ”saada” paitsi jos tuleekin sellainen olo ettei diagnoosin saaminen ole ”oma juttu”.
Olipa lapsesi Asperger tai ei, teidän perheenne keskinäinen vuorovaikutus on se tärkein asia, jonka kautta voitte häntä auttaa.
Vierailija kirjoitti:
Johan on. Olen itse ollut lapsena ap:n lapsen kaltainen ja tytär on myös. Ei ole tullut mieleenkään että tämä olisi minkään sortin ongelma. Persoonia ja temperamentteja on erilaisia. Minua onneksi kotona tuettiin, ja samoin tuen tytärtäni, että hän on hyvä juuri sellaisena kuin on.
Itselläni muuten aikuisena vasta selvisi se, miksi en ikinä ole useimpien ihmisten seurasta välittänyt: olen paitsi introvertti, niin älykkyysosamääräni on korkeampi kuin 99,6%:lla ihmisistä. Varsinkin lapsena tuo aiheutti sitä, että toiset lapset tuntui aivan epäkiinnostavilta, liian lapsellisilta. Aikuisten seura oli mieluisampaa, ikäiseni olivat minusta kuin joku elukkalauma.
Hyvä pointti. Jos luetaan Aspergerin (tosin jo vanhentumassa olevaa määritelmää), siihen liittyvät olennaisesti vaikeudet sosiaalisessa kanssakäymisessä. Ja vaikeudet tarkoittavat sitä, että lapsi itse kärsii niistä, ei hänen vanhempansa.
Se, että lapsi ei halua leikkiä päiväkotiryhmän kanssa, ei tätä määritelmää täytä. Lapsi voi elää hyvää ja tyytyväistä elämää perheensä ja lelujensa ja akuankkojensa seurassa, eikä siitä pidä väkisin vääntää sairautta. Oma lukunsa on sitten se, jos lapsen vanhemman voimavarat loppuvat, kuten ap:n tapauksessa.
Omalla lapsellani on joitakin asperger-piirteitä, mutta diagnoosia hän ei ole tarvinnut (tähän tulee aina hirveä määrä alapeukkuja ihmisiltä, jotka ovat jääneet vaille diagnoosia). Lapselleni on tyypillistä se, että hän haluaa viettää vapaa-aikansa enimmäkseen aikuisten kanssa. Välillä se rasittaa (lapsi esimerkiksi ei halua shakkikerhoon, mutta on erittäin innokas shakin pelaaja), mutta sitten taas: kuinka moni meistä haluaisi hankkiutua rankan työpäivän jälkeen ärsyttävien ihmisten seuraan?
No nyt on ihan älytöntä jos tuollaista temperamenttia aletaan patologisoida. Varmaankin jos sitä aspergeria ei ole mikä vaikuttaa aika todennäköiseltä, ei sitä diagnoosia tutkimuksista tule, mutta jo tutkimuksiin vieminen antaa lapselle kokemuksen, että hän on viallinen luonteeltaan ja persoonaltaan ja sitä vikaa yritetään löytää.
Kiitos siitä, että havainnollistit taas kerran, miksi opettajan kannattaa olla hiljaa omaa jaksamista suojellakseen.
Jos alkaa ääneen puhua vanhemmille, että epäilee autismin kirjoa siinä vaiheessa, kun lapsi on teini, reaktio on juuri tuo. Opettaja leimataan suvaitsemattomaksi kyökkipsykologiksi, joka leimaa suotta nuoren, joka on älykäs ja persoonallinen.
Mutta todellakaan en usko, että kuntoutus olisi myöhäistä edes aikuisena.
Enkä minä jaa diagnooseja. Mutta yläkoulun opettaja kohtaa uransa aikana useita tuhansia 13-15 -vuotiaita. Me jos ketkä olemme normaalin murrosiän asiantuntijoita. Kukaan ei tunne niin paljon teinejä kuin me. Jos meidän mielestämme nuori ei ole ihan kohdallaan, hän tuskin on. Mikä täsmälleen on vikana, sen määrittelee lääkäri. Valitettavasti vain vanhemmat saattavat olla tämän prosessin suurin este. Tällainen tapaus on esimerkiksi ap:n mies.