Onko lapsellani asperger vai jotain muuta

Ei kannata mielestäni alkaa ramppaamaan tutkimuksissa tuolla perusteella. Vaikuttaa ainoastaan keskitasoa älykkäämmältä jälkikasvulta jolla kehittyy tunne-elämä koko ajan.

Kun tätä luin, tuli mieleen, että taivaan kiitos minulla ei ole lapsia! Tällaistako se nykyään on, että jos on vähän erilainen kuin keskiverto, niin haetaan diagnooseja ja yritetään "tukitoimien" kautta tunkea tavallisten joukkoon?

Itse 1970-luvulla syntyneenä olin monella tapaa ap:n lapsen tapainen, ehkä vaikein mahdollinen temperamenttipiirteiden yhdistelmä, mutta ei silloin kellekään tullut mieleenkään tehdä siitä ongelmaa. Tuo nyt vaan on tuollainen, samanlainen luonne kuin kiivas ja hankala isoisänsä, totesi äiti. Se oli itsestäänselvää että ihmisiä on erilaisia: jotkut kaipaa kavereita, toiset ei, jotkut pitkästyy helposti ja toiset ei, jotkut on hiljaisia ja jotkut äänekkäitä, jotkut innostuu uudesta ja jotkut kammoaa ja vastustaa sitä. Tavoite oli kasvattaa niin, että saa olla oma itsensä, mutta oppia kasvatuksen ja iän myötä ns. julkisissa tilanteissa kuten päiväkodissa ja koulussa hillitemään piirteitään sen verran, että ei aiheuta haittaa muille. Ap:n lapsihan osaa tämän hyvin, kun päiväkodissa käyttäytyy hyvin. Mutta ei ihmiselle ole hyväksi sulloa aitoa temperamenttiaan pulloon täysipäiväisesti, tai tulla aivopestyksi keskivertoihmiseksi. 

Johan meiltä loppuu pian taiteilijat ja omintakeiset ajattelijat, mystikot ja eriikoiset persoonat, jos heti kun joku lapsuudessa vähän osoittaa keskiverrosta poikkeavia ominaisuuksia, mietitään mikähän sairaus sillä on ja millähän lääkkeellä tai kuntoutus-aivopesulla se saadaan keskivertolapsen tapaiseksi.

Ap, lapsesi on neljävuotias. Anna hänen kasvaa ja kehittyä ihan rauhassa. Tukekaa häntä kaverisuhteissa ja pyytäkää, että myös päiväkodissa tuetaan. Lapsenne on monessa asiassa taitava ja ehkäpä siksi tunne-elämän ym. kehitys tulee perässä.

Oletteko itse sosiaalisia? Käytte kylässä? Käykö teillä lapsivieraita?

Mikään ei estä soittamasta perheneuvolaan ja kertomasta näitä asioita sinne. He pystyvät jo puhelimessa antamaan neuvoja. Pienet lapset kehittyvät huimasti yksinkertaisilla teoilla.

Mutta kuten sanottu, lapsi on vasta 4 ja pärjäätte kuitenki hänen kanssaan kotona, joten suurta huolta ei vielä ole.

Eiköhän sillä oo vaikka mitä eikös kaikille nykyisin useampi diagnoosi löydy. Siitä vaan värisuoraa hommaamaan ja lääkekaapit täyteen pillereitä.

Taiteilijuus tai menestyminen tutkijana saattaa estyä, jos persoonallisuuden haasteet ovat tehneet arjen hallinnasta mahdotonta. Ehkä ihmissuhteissakin on vaikeuksia.

Sikäli en näe ristiriitaa persoonallisuuspiirteiden diagnosoinnin ja tutkimisen sekä mahdollisen menestyksen välillä. Pitemminkin ei elannon hankkiminen taiteen tai tieteen hyvin kilpailuilla aloilla onnistu erilaisuuden takia ja lahjakkuus menee hukkaan.

Moni on tuntenut aina itsensä erilaiseksi, ja hyvä tulos älykkyystestissä lopulta tarjoaa asiaan selityksen. Aikuisellakin voi olla tuo mitä kuvataan lapsen kokemukseksi, että selvästi alemmalla älykkyystasolla oleva seura ei tunnu kiinnostavalta.

Aika monelle aspergerille murrosikä ja nuoruusvuodet aikuisena ovat erittäin vaikeita. Varsinkin silloin, jos mitään kuntoutusta tai tukitoimia ei ole siihen mennessä järjestynyt. Monelle tulee masennusta, ahdistusta tai muita mielenterveyden ongelmia, kun arjesta tulee liian kuormittavaa.

Aikainen tuki ja aspergerin huomioon ottaminen auttaisi. Pelkkä kasvurauha (mitä monet täällä vaativat) ei auta mitään vaan voi pahimmillaan olla kuin heitteille jättö.

Lapsesta ei voi ennustaa yleensä (joskus voi), millaiseksi hänen aikuistumisprosessinsa muotoutuu. Kuntoutuksesta ja tukitoimista ei kuitenkaan ole mitään haittaa. Jos niillä pystytään estämään tilanteen kriisiytyminen, ovat ne olleet oikein tarpeellisia.

Jos lapsella olisi huono näkö, teistä moni varmaan kieltäisi silmälasit (kun ehdotatte asian jättämistä silleen). Selviäähän ilmankin ja voi olla, että näkö vielä korjaantuu...

Lapsen aivojen kanssa olette valmiit tekemään samoin?

Vierailija kirjoitti:

Eiköhän sillä oo vaikka mitä eikös kaikille nykyisin useampi diagnoosi löydy. Siitä vaan värisuoraa hommaamaan ja lääkekaapit täyteen pillereitä.

Alaikäisille ei sais määrätä mitään tuollaisia. Ihmiset on aivopesty ihan kuin Trumanshow näytti:-(

Puhutte täällä, kuin asperger olisi vain hassu luonteenpiirre. Se voi kuitenkin olla pahimmillaan ihmisen lähes täysin invalidisoiva ominaisuus.  Ihminen voi olla vaikka kuinka älykäs, mutta täysin kykenemätön tavalliseen elämään tai työssäkäyntiin.

Lapsella on oikeus apuun, tukeen ja kuntoutukseen.

Vierailija kirjoitti:

Puhutte täällä, kuin asperger olisi vain hassu luonteenpiirre. Se voi kuitenkin olla pahimmillaan ihmisen lähes täysin invalidisoiva ominaisuus.  Ihminen voi olla vaikka kuinka älykäs, mutta täysin kykenemätön tavalliseen elämään tai työssäkäyntiin.

Lapsella on oikeus apuun, tukeen ja kuntoutukseen.

Juur näin! Vaikkei ne tukitoimetkaan välttämättä auta yhtään...

Vierailija kirjoitti:

Täällä on tullut on tullut jo hyviä kommentteja. Se mihin itse kiinnittäisin huomiota on oma suhtautuminen. Toisaalta on tärkeää ymmärtää että ihminen kehittyy koko elämänsä ajan ja tiede kehittyy jatkuvasti, on tärkeää että teette parhaanne annetuissa olosuhteissa että lapsi pärjää hänelle annetuilla edellytyksillä mahdollisimman hyvin ettekä itse mene siihen moodiin että ongelma menee pois jos sulkee silmät tai toisaalta lukkiudu mahdollisen diagnoosin myötä siihen että lapsi on nyt virallisesti ”viallinen”. On tärkeää myös että lapsen jäätymisiin yms ei suhtauduta niin että hän kiukuttelee. Hän ei kiukuttele ilkeyttään vaan reagoi omiin oloihinsa.

Kannattaa myös huolehtia että ruokavalio, D-vitamiinit ja maitohappobakteerit yms on kunnossa. Jatkuvasti tulee lisää tietoa siitä että niillä on vaikutusta aivojen ja hormonien optimaaliseen toimintaan ja olen sen itsekin huomannut, kun ruokavalio muuttui, muuttui ihminenkin.

Näitten edellä mainittujen vitamiinien lisäksi Omega rasvahappoja!

Oma, tosin isompi, poika sai näistä suuren avun käytösongelmiin. En uskoisi todeksi, jos itse en olisi tätä kokenut. Sain vinkin eräältä erityisopettajalta. Meillä oli käytössä tyrniöljy ja sinkkitabletti. Muitakin valmisteita löytyy, kokeilkaa ihmeessä.

Vierailija kirjoitti:

Puhutte täällä, kuin asperger olisi vain hassu luonteenpiirre. Se voi kuitenkin olla pahimmillaan ihmisen lähes täysin invalidisoiva ominaisuus.  Ihminen voi olla vaikka kuinka älykäs, mutta täysin kykenemätön tavalliseen elämään tai työssäkäyntiin.

Lapsella on oikeus apuun, tukeen ja kuntoutukseen.

https://sciencing.com/biodegradable-plastics-made-soybean-products-2258…

Vertailun vuoksi vaan, kun ei tiedetä, mitä lapsi joutuu syömään.

Vierailija kirjoitti:

Taiteilijuus tai menestyminen tutkijana saattaa estyä, jos persoonallisuuden haasteet ovat tehneet arjen hallinnasta mahdotonta. Ehkä ihmissuhteissakin on vaikeuksia.

Sikäli en näe ristiriitaa persoonallisuuspiirteiden diagnosoinnin ja tutkimisen sekä mahdollisen menestyksen välillä. Pitemminkin ei elannon hankkiminen taiteen tai tieteen hyvin kilpailuilla aloilla onnistu erilaisuuden takia ja lahjakkuus menee hukkaan.

Moni on tuntenut aina itsensä erilaiseksi, ja hyvä tulos älykkyystestissä lopulta tarjoaa asiaan selityksen. Aikuisellakin voi olla tuo mitä kuvataan lapsen kokemukseksi, että selvästi alemmalla älykkyystasolla oleva seura ei tunnu kiinnostavalta.

Itse en harrasta hmissuhteita ollenkaan. En kaipaa niiistä yhtään mitään. Töissä kuitenkin ihan hyvin pystyn hoitamaan työasiat ihmisten kanssa. Erilaisuus ei ole koskaan ollut mikään este kouluiän jälkeen, koulussa toki olin kiusattu. Mutta ei sekään minua niin haitannut eikä murentanut itsetuntoani, koska tiesin että kiusaaminen on väärin, että minä olen oikeassa ollessani minä omassa rauhassani ja he väärässä kun eivät sitä antaisi olla vaan yrittävät kiusata. Koominen tilanne, kun kiusaajat luuulivat olevansa kovia ja ihailtuja luokan kingejä, ja minä ajattelin, että voi että mitä alikehittyneitä apinoita apinan laumakäytöksineen, pääsisipä jo aikuisten maailmaan.

Vierailija kirjoitti:

Puhutte täällä, kuin asperger olisi vain hassu luonteenpiirre. Se voi kuitenkin olla pahimmillaan ihmisen lähes täysin invalidisoiva ominaisuus.  Ihminen voi olla vaikka kuinka älykäs, mutta täysin kykenemätön tavalliseen elämään tai työssäkäyntiin.

Lapsella on oikeus apuun, tukeen ja kuntoutukseen.

Joo mikään ei vaan tässä ap:n kuvauksessa viittaa vaikea-asteiseen autismiin tai aspergeriin. Ei minusta kumpaankaan ollenkaan, mutta missään nimessä ei vaikea-asteiseen ainakaan.

Hieman huolestuttaa tämä ihmisten asenne, että täytyy pakottaa neuropoikkeava käyttäytymään neurotyypillisten tapaan, ettei vaan tule kiusatuksi. Opettakaa mieluummin lapsianne hyväksymään erilaisuutta ja olemaan kiusaamatta. Palstaa lukiessa en yhtään ihmettele miksi näitä pahoinpitelytapauksia tulee jatkuvasti ilmi. 

Voi olla aistiyliherkkyyttä ja vaikka addp.

Add on tarkkaavaisuushäiriö ilman sitä hyperaktiivisuutta. Aspergereita on monen tasoisia ja kullakin se on erilainen. Adhd ja siten add on myös osittain samoja "ominaisuuksia" kuin aspergerilla

Katso tämä listaus

https://www.additudemag.com/slideshows/autism-spectrum-disorder-symptom…

https://www.aane.org/is-it-aspergers-or-adhd/

Suomeksi

https://www.kaypahoito.fi/nix00918

Meillä tyttö unohtuu tekemään kaikkea muuta kuin pitäisi esim pukea ulkovaatteet päälle.

Mielikuvitusta riittää, piirtää vaikka mitä ja kirjoittaa jo joitain kirjaimia. osaa laskea viiteen. Tykkää "lukea" aku ankkoja.

Päiväkodissa sanovat että nykyään leikkii muidenkin kanssa. Kotona sai keväällä raivareita, nyt ne lieventyneet.

Edelleen jumittaa jotain asiaa, saattaa jäädä tunteeseen kiinni.

Tosin helpommin pystyy kertomaan mikä on vialla nykyään. ollaan päästy toimintaterapiaan joka nyt tauolla koska menee niin hyvin, päiväkodissa lisätuki eli saa erikoispäiväkotiopettajan ryhmän ohjausta.

Ikä 4v.

Vierailija kirjoitti:

Asperger piirteitä vähintään. Diagnoosista on hyötyä. Lapsi tai nuori ei koko ajan joudu miettimään, miksi kaikki menee pieleen.

Meillä as poika. Diagnoosista oli hyötyä, mutta vielä enemmän hyötyä on ympäristöstä, joka hyväksyy lapsen erityispiirteet, ja jos mahdollista, näkee ne lahjana, eikä uhkana. Silloin ei lapsella "mene kaikki pieleen" vaan lapsi oppii hyväksymään itsensä ja ainutlaatuisuutensa. AS piirteet heikkenevät iän myötä ja tosiaan lapselle pitää asioita opettaa eri tavalla kuin normi lapselle. Vähän kuin vierasta kieltä opettaisi kun normilapsi oppii kuin äidinkieltä.

Onnea aarteestasi, jonka olet saanut :)))

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joo tuota olen just miettinyt että ehtiikö hoitajat nähdä lapsessani erityistä. Ryhmässä on vissiin 16 lasta ja kaksi hoitajaa. Olen kyllä kysynyt käytöksestä ja yleensä se on tarhassa ollut moitteetonta . Olivat aivan ihmeissään kun kerroin mm. raivareista. Ja miksi aikuisten Seura kiinnostaa niin kovin lastani eikä lapset ollenkaan? -ap

Eikö tuo ole ihan tavallista, että lapsi ponnistaa sen päiväkotipäivän ja käyttäytyy hyvin. Mutta se vie sitten kaikki voimat ja kotona, jossa voi olla oma itsensä ja jossa kokee olonsa turvalliseksi, se raivo ja muu sitten purkautuu.

Ilmeisesti sitten myös minä, lapseni ja sukulaisemme olemme autisteja. Myönnän että joskus on tullut raivottua väsyneenä.

Tietenkin hienoa, jos jonkun lapsi on niin kehittynyt, ettei koulu tai päiväkoti ollenkaan väsytä. Tosin tällaisella ihmeyksilöllä taitaa oppiminenkin olla aika vähäistä.

Mun mies on ihana, kun hän ei -ainakaan minulle - koskaan arvostele ketään. Kauan ollaan oltu yhdessä, mutta ei siltikään arvostele. Ollaan hiljaa, jos ei ole muuta sanomista. Nukkumaan menee kun väsyttää, mutta ei varmaan hänen lapsuudessa ollut mahdollista. Miksi raivota, vaikka voisi nukkua väsyn pois?

Todella kauan olette olleet yhdessä, jos tunnet miehesi jo päiväkoti-ikäisestä. Ymmärrä nyt, että tässä puhutaan 4-vuotiaan raivareista.

Pakko myöntää että olen ihan järkyttynyt joistain vastauksista tässä ketjussa. Mitä aiemmin lapsi saa mahdollisen diagnoosinsa sitä paremmin häntä voidaan tukea, auttaa ja kuntouttaa. Esimerkiksi jos ympäristö ei ymmärrä lapsen omalaatuisuutta, saatetaan koko ajan tulkita lasta väärin ja myöhemmin tämä näkyy itsetunnossa ja oikeasti ihan kaikessa muussakin elämässä. 

Itse sain ADHD-diagnoosini vasta yli kolmekymppisenä. Neuropsykiatrini mukaan olen mm älykkyydellä ja sopeutuvaisuudella pystynyt kompensoimaan puutteitani. Olen kuitenkin maksanut tästä kovaa hintaa, olen sairastanut yli puolet elämästäni masennusta ja ahdistuneisuushäiriötä. Olen käynyt jo yhden terapian ja nyt menossa uudestaan. Meillä neurokirjon ihmisillä on myös keskivertoväestöä suurempi itsemurhariski, riski joutua ihmissuhteissaan hyväksikäytetyksi, riski sairastua syömishäiriöön jne. Listaa voisi jatkaa loputtomasti.

Ja tuo joka huuteli että kaikki tasapäistetään. Itse työskentelen taiteellisella alalla. Työkykyni olisi varmasti tällä hetkellä paljon parempi jos olisin saanut tukea jo ihan lapsena. Varsinkin huonosta itsetunnossa olen kärsinyt todella paljon, ja huono itsetunto on varsinkin meidät lapsuutensa diagnoositta rämpineillä erittäin yleistä. 

Vierailija kirjoitti:

Kun tätä luin, tuli mieleen, että taivaan kiitos minulla ei ole lapsia! Tällaistako se nykyään on, että jos on vähän erilainen kuin keskiverto, niin haetaan diagnooseja ja yritetään "tukitoimien" kautta tunkea tavallisten joukkoon?

Itse 1970-luvulla syntyneenä olin monella tapaa ap:n lapsen tapainen, ehkä vaikein mahdollinen temperamenttipiirteiden yhdistelmä, mutta ei silloin kellekään tullut mieleenkään tehdä siitä ongelmaa. Tuo nyt vaan on tuollainen, samanlainen luonne kuin kiivas ja hankala isoisänsä, totesi äiti. Se oli itsestäänselvää että ihmisiä on erilaisia: jotkut kaipaa kavereita, toiset ei, jotkut pitkästyy helposti ja toiset ei, jotkut on hiljaisia ja jotkut äänekkäitä, jotkut innostuu uudesta ja jotkut kammoaa ja vastustaa sitä. Tavoite oli kasvattaa niin, että saa olla oma itsensä, mutta oppia kasvatuksen ja iän myötä ns. julkisissa tilanteissa kuten päiväkodissa ja koulussa hillitemään piirteitään sen verran, että ei aiheuta haittaa muille. Ap:n lapsihan osaa tämän hyvin, kun päiväkodissa käyttäytyy hyvin. Mutta ei ihmiselle ole hyväksi sulloa aitoa temperamenttiaan pulloon täysipäiväisesti, tai tulla aivopestyksi keskivertoihmiseksi. 

Johan meiltä loppuu pian taiteilijat ja omintakeiset ajattelijat, mystikot ja eriikoiset persoonat, jos heti kun joku lapsuudessa vähän osoittaa keskiverrosta poikkeavia ominaisuuksia, mietitään mikähän sairaus sillä on ja millähän lääkkeellä tai kuntoutus-aivopesulla se saadaan keskivertolapsen tapaiseksi.

Olen syntynyt 70-luvulla ja minulla oli vaikeuksia koulussa nimenomaan sosiaalisessa toiminnassa. Olin mielettömän arka, toiset lapset pompottelivat ja kiusasivat ja kaiken kaikkiaan koin aina olevani jotenkin viallinen. Minä nimenomaan sain tällaisia kommentteja "tuo Tiina nyt vaan on tuollainen". Ja kyllä, näin vuosikymmeniä jälkeenpäin ajatellen olisin tarvinnut apua, en sitä mutinaa, että kyllä tämä tästä jotenkin selviää. Jos minua olisi kädestä pitäen ohjattu sosiaalisen toiminnan perusteissa, tuskinpa olisin kokenut sitä minään aivopesuna. Minulla on eräs taiteellinen harrastus jos niitä nyt tällä tavalla haluaa luokitella, enkä koe että olisin siinäkään huonompi, jos kiusaaminen aikanaan olisi jäänyt vähemmälle. 

Oma esikoispoikani on Asperger, enkä koe, että diagnoosi on häntä sullonut mihinkään muottiin. Perusteellisin lukemani kirja Aspergerista alkaa sanoilla "Kun olet tavannut yhden ihmisen, jolla on Asperger, olet tavannut yhden ihmisen jolla on Asperger" tms. tarkoittaen sitä, että he ovat kaikki erilaisia. On kuitenkin joitain juttuja, jotka ovat heillä yleisiä ja on avartavaa päästä kurkistamaan sinne toiseen todellisuuteen ja ennen kaikkea saamaan vinkkejä siitä, miten elämää muiden kanssa voi helpottaa (ei edelleenkään aivopesua).

Vierailija kirjoitti:

Puhutte täällä, kuin asperger olisi vain hassu luonteenpiirre. Se voi kuitenkin olla pahimmillaan ihmisen lähes täysin invalidisoiva ominaisuus.  Ihminen voi olla vaikka kuinka älykäs, mutta täysin kykenemätön tavalliseen elämään tai työssäkäyntiin.

Lapsella on oikeus apuun, tukeen ja kuntoutukseen.

Edelleenkään tämä ap:n lapsen ”invalidisoiva ominaisuus” ei tällä hetkellä näy mitenkään päiväkodin ammattikasvattajille. Eli tämä ominaisuus näkyy toistaiseksi vain perhepiirissä.

Silloin joskus meidän keski-ikäisten lapsuudessa, kun aspergerista ei oltu vielä kuultukaan, moni asia oli huonommin. Moni olisi kaivannut nykypäivän tukitoimia. Mutta yksi asia kuitenkin oli ehkä paremmin. Lapsen ominaisuudet nähtiin osana suvun jatkumoa. Kuten joku täällä kirjoittikin, lapsi saattoi olla ”äkkipikainen ja juro, juuri niin kuin isoisänsä.” No, isoisän kanssa oli opittu tulemaan toimeen ja näillä eväillä sitten yritettiin lapsenkin kanssa, kuka paremmalla ja kuka huonommalla vuorovaikutuksella. Ehkä tämä johti välillä fatalismiin, mutta ainakin se johti siihen, että lapsi koki olevansa osa perhekokonaisuutta, hyvässä ja pahassa.

Nykyään asia on mennyt toiseen äärilaitaan. Koko ajan kyse on lapsesta ja hänen vioistaan, siis anteeksi ominaisuuksistaan. ”Lapsi tarvitsee apua.”

Olemme kuulleet ap:lta moneen kertaan kuinka raskasta seuraa lapsi on. Mutta mitä tiedämme hänen vanhemmistaan? Äiti on väsynyt lapsen persoonaan, isä ei halua diagnoosia koska ei halua lapsen leimautuvan. Enempää meidän ei sitten tarvitsekaan tietää vanhempien tai muun suvun temperamenttipiirteistä, koska ongelmahan on lapsi. Lapsen pitää saada hoitoa ja kuntoutusta, lapsen pitää muuttua, koska lapsella on... ominaisuuksia. Se on hänen oikeutensa, olla projekti.