Lue keskustelun säännöt.
Onko lapsellani asperger vai jotain muuta
04.10.2020 |
Minulla on 4v ja 1v lapset. 4v on ollut aina haastava mm. Allergioiden ja refluksin vuoksi mutta ne ovat nyt kunnossa. Vaatii myös todella paljon aikuisen huomiota ja ei helpolla aloita omia leikkejä vaan aina pitäisi olla aikuisen opastamassa ja leikkimässä. On hyvin valikoiva ruokien suhteen ja syö vain suppeita tiettyjä ruokia esim jogurtin pitää olla aina sama tietty ja uusia ei suostu syömään. Iho on hyvin herkkä ja ei esim yhtään siedä jos puntti nousee tai hiekkaa kengässä. Siirtymät vieläkin vaikeita vaikka paljon on edistytty.
Saa vieläkin raivareita muutaman kerran viikossa. Rutiineja rakastaa. Väsyneenä ja nälkäisenä jumiutuu tai raivareita enemmän.
Oppi puhumaan reilu 2v ja siitä lähtien on puhunut taukoamatta. Puhuu aina kovalla äänellä vaikka hyssytellään.
Meni 1v tarhaan ja siitä lähtien olen odottanut kuin kuuta nousevaa että alkaisi leikkiä muiden lasten kanssa että me vanhemmat saisimme levätä. Mutta ei. Vielä 4v ei ole kiinnostunut leikkimään muiden kanssa. Hoitajat kehuvat lasta sopeutuvaksi, rauhalliseksi, iloiseksi, puheliaaksi. Mutta toisten lasten seuraa ei kaipaa yhtään vaan tarhassakin höpöttää jatkuvasti aikuisille!
Olen todella alkanut huolestua onko lapseni vaan erikoinen vai onko kellään muulla ollut samanlaisia "oireita" että kuuluisivatko esim aspergerin? Ylivilkas lapseni ei ole vaan saattaa tuntikausia kuunnella esim. Aku Ankkaa joka onkin nyt intohimo. Ns. Perinteiset leikit esim pikkuautoila tai ukkeleilla eivät poikaa voisi vähempää kiinnostaa. Mies ei halua tutkituttaa lasta koska pelkää leimautumista. Kuitenkin vielä pärjäämme näin. Mielenkiinnolla odotan parin vuoden päästä koittavaa eskaria. Nyt jo tosin kirjoittaa nimensä ja osaa kaikki aakkoset ja laskea 20.
Kommentit (183)
Jos lapsi on päivähoidossa, niin kysy suoraan ryhmän lastentarhanopelta asiasta ja kerro epäilyksistäsi.
Pakko myös todeta, että jos lapsi on tottunut siihen, että olet aina leikittämässä ja järjestämässä ohjelmaa, niin toki lapsi sitä vaatii ja odottaa jatkossakin, koska se että äiti aina touhuaa hänen kanssaan on normaalia. Tämä pätee aivan kaikkiin lapsiin, diagnoosia tai ei.
Onko teillä tuttavaperheitä, joissa olisi lapselle seuraa? Jos, niin kyläilemään vaan.
Samoin lopetat ohjelmatoimistona olemisen ja sanot lapselle, että nyt äidillä on muuta ja tekeminen on keksittävä itse.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Diagnoosilla pääsisi avun piiriin, sukulaisperhe pääsi pojan diagnoosin myötä nepsyleireille. Koko perhe oppi selviytymistaitoja. Poika sai myös kuntoutusjaksoja.
Heidän tytär ei ole saanut mitään diagnoosia vaikka on selviä vaikeuksia, ja on pahasti koulukiusattu.Oman pojan luokalla on selvä assi, joka jumittaa, luennoi omasta mielenkiinnon kohteestaan loputtomasti. Kukaan ei haluaisi tehdä hänen kanssa ryhmätöitä, kun hän mittaa jotain asiaa puoli tuntia saadakseen sen millilleen.
Sano miehellesi, että leimautuu koulussa hankalaksi opettajalle, ja oudoksi kavereille kuitenkin, jos ei saa apua ja diagnoosia.
Diagnoosi ei takaa apua, diagnoosin omaavat lapset yleensä ovat aivan normaalisti mukana opetuksessa, joten on hyvin mahdollista että sillä jumivalla lapsen kaverilla on jo diagnoosi. Pien ryhmää ei ole edes joka koulussa ja näihin vaatii jo paljon päästä (lapsi saattaa olla vielä vaipoissa kun aloittaa pienryhmässä koulun) , saati erityiskoulun, jossa voi olla kriteerinä liikunta rajoitteet ja vakavat kehitysvammat. Paras tuki on hyväksyntä, se että lapselle ei naureta vaikka asioiden tekeminen kestää ja otetaan ryhmään mukaan vaikka tiedetään että toinen on hidas, pitää hyväksyä että hän ei voi muuttaa käytöstään hetkessä, vaan vaatii paljon terapiaa saada muutoksia aikaan, edes pieniä.
Vierailija kirjoitti:
Tavoitteeksi pitää kuitenkin ottaa se, että kasvatatte nuoren aikuisen, joka selviää nenttien (muiden kuin assit) maailmassa. Assi ei opi sosiaalisia normeja itsestään, ne täytyy vääntää hänelle tarkasti perustellen rautalangasta. Esimerkiksi tuo omien taitojen selostaminen tulee olemaan muiden koululaisten silmissä jotain uskomattoman ärsyttävää. Lapsellasi on oikeus tietää tämä, ennen kuin tulee kiusatuksi tai saa turpiinsa muuten.
Ryhtykää seuraamaan sivusta muiden ihmisten tekemisiä. Opetelkaa yhdessä tunnistamaan tunteita toisissa ihmisissä ja käyttäytymisen malleja.
Kaverisuhteiden hankkimistaidot on myös opetettava ihan erikseen. Nyt lapsesi ei selvästi niitä osaa. Ilman kaveritaitoja hän jää yksin. Vielä se ei ole ongelma, mutta omaan kämppään muuttaessa täysi yksinäisyys tulee olemaan todella karu kokemus.
Juuri näin! Olen saanut nyt vasta keski-iässä diagnoosin autismin kirjosta vasta nyt, koska olen näennäisesti selvinnyt elämässä aika hyvin, mutta helpotti tieto ja olen alkanut opetella taitoja mm. lukemalla ja tietoisesti tarkkailemalla toisen käytöstä, kuten:
Kirjassa kerrotaan... siteeraus: "Kun astut huoneeseen jossa on muita ihmisiä, niin etsi ystäväsi, joita tulit tapaamaan katsellasi ja HYMYILE..." siis tämäkin piti ihan lukemalla oppia, ja koska olen tavallista älykkäämpi niin nyt olen alkanut noudattaa näitä ohjeita, ja elämä on helpottunut.
Minulla on ollut ystäviä, mutta olen ollut vähän "synkkä /tosikko", eli siis ihan tavallinen assi :)
Mutta minua naurattaa itseänikin, että kun en ole tajunnut että nämä asiat VOI OPETELLA tietoisesti aivan helposti, siis asiat jotka neurologisesti toisenlaisten kohdalla tulevat aika itsestään.
Vielä kun opettelisin ytimekkään ja lyhyen kirjoitustavan olisi taas helpompi :)
Meillä 13-vuotias poika, jolla osittain samantyylistä, mutta sen verran lievänä, että ei olla käyty tutkimuksissa. Inhoaa muutoksia, rakastaa samana pysyvää viikko- ja vuosiohjelmaa, viihtyy yksin, mutta selviää rajallisen ajan muidenkin kanssa. Ruokamaku rajattu, jo taaperona inhosi kenkiä, vaatteiden on oltava pehmeitä ja väljiä. Äärimmäisen voimakkaita mielenkiinnon kohteita myös löytyy. On aika immuuni vertaispaineelle.
Vierailija kirjoitti:
Jos lapsi on päivähoidossa, niin kysy suoraan ryhmän lastentarhanopelta asiasta ja kerro epäilyksistäsi.
Pakko myös todeta, että jos lapsi on tottunut siihen, että olet aina leikittämässä ja järjestämässä ohjelmaa, niin toki lapsi sitä vaatii ja odottaa jatkossakin, koska se että äiti aina touhuaa hänen kanssaan on normaalia. Tämä pätee aivan kaikkiin lapsiin, diagnoosia tai ei.
Onko teillä tuttavaperheitä, joissa olisi lapselle seuraa? Jos, niin kyläilemään vaan.
Samoin lopetat ohjelmatoimistona olemisen ja sanot lapselle, että nyt äidillä on muuta ja tekeminen on keksittävä itse.
Kyllä, tätä on todella yritetty. Jos ei ohjelmaa järjestetä niin yleensä alkaa kiusata pikkusisarusta tai riehua tai muuten hakea pahalla sitä huomiota. Ja osaa hakea sitä niin että käytökseen on vaan pakko puuttua. Seuraa myös just Semmoin jumiutuminen että kiljuu ja karjuu vaan. On saatu kyllä parannusta tuohon yksinleikkimiseem mitä se oli 3v, onneksi. Mutta edelleen heti aamulla ekana kysyy mitä tänään tehdään mihin mennään ja olettaa että aamusta iltaan on ohjelmaa. -ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jos lapsella on ollut paljon allergioita jotka ovat oireilleet paljon on normaalia että lapsi alkaa valikoida jopa kammota ruokaa.
Päiväkodissa kyllä huomataan nykyään erityispiirteet todella hyvin, jos heillä ei ole huolta, niin en itsekään mitään tutkimuksia lähtisi vaatimaan, (oman lapsen kanssa tullut läpi käytyä autismin piirteiden takia matka diagnoosiin asti , oma lapsi ei puhunut juuri lainkaan vaikka ikää oli 4v, siltikin tutkimuksiin asti pääseminen oli täyttä tappelua sairaanhoitopiirin kanssa vaikka päiväkodin erityisopettaja ajoi itse asiaa eteenpäin ja onneksi ajoi, muuten ei olisi omat voimat ja taidot riittänyt ).
Pikku sisarus yleensä taannuttaa hieman vanhemman sisaruksen käytöstä, se on täysin normaalia.
Joo tuota olen just miettinyt että ehtiikö hoitajat nähdä lapsessani erityistä. Ryhmässä on vissiin 16 lasta ja kaksi hoitajaa. Olen kyllä kysynyt käytöksestä ja yleensä se on tarhassa ollut moitteetonta . Olivat aivan ihmeissään kun kerroin mm. raivareista. Ja miksi aikuisten Seura kiinnostaa niin kovin lastani eikä lapset ollenkaan? -ap
Täällä on tullut on tullut jo hyviä kommentteja. Se mihin itse kiinnittäisin huomiota on oma suhtautuminen. Toisaalta on tärkeää ymmärtää että ihminen kehittyy koko elämänsä ajan ja tiede kehittyy jatkuvasti, on tärkeää että teette parhaanne annetuissa olosuhteissa että lapsi pärjää hänelle annetuilla edellytyksillä mahdollisimman hyvin ettekä itse mene siihen moodiin että ongelma menee pois jos sulkee silmät tai toisaalta lukkiudu mahdollisen diagnoosin myötä siihen että lapsi on nyt virallisesti ”viallinen”. On tärkeää myös että lapsen jäätymisiin yms ei suhtauduta niin että hän kiukuttelee. Hän ei kiukuttele ilkeyttään vaan reagoi omiin oloihinsa.
Kannattaa myös huolehtia että ruokavalio, D-vitamiinit ja maitohappobakteerit yms on kunnossa. Jatkuvasti tulee lisää tietoa siitä että niillä on vaikutusta aivojen ja hormonien optimaaliseen toimintaan ja olen sen itsekin huomannut, kun ruokavalio muuttui, muuttui ihminenkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ota puheeksi varhaiskasvatuksen opettajan kanssa huomiosi ja pyydä lisäksi erityisopea seuraamaan lastasi. Myös neuvolassa on hyvä kertoa huomioistasi.
Kuulostaa ihan meidän Asperger-diagnoosin juuri saaneelta pojalta. Muita "oireita" ei meillä edes ollut. Ota neuvolassa puheeksi epäilyksesi, helpottaa jos dg saadaan ennen kouluikää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos lapsella on ollut paljon allergioita jotka ovat oireilleet paljon on normaalia että lapsi alkaa valikoida jopa kammota ruokaa.
Päiväkodissa kyllä huomataan nykyään erityispiirteet todella hyvin, jos heillä ei ole huolta, niin en itsekään mitään tutkimuksia lähtisi vaatimaan, (oman lapsen kanssa tullut läpi käytyä autismin piirteiden takia matka diagnoosiin asti , oma lapsi ei puhunut juuri lainkaan vaikka ikää oli 4v, siltikin tutkimuksiin asti pääseminen oli täyttä tappelua sairaanhoitopiirin kanssa vaikka päiväkodin erityisopettaja ajoi itse asiaa eteenpäin ja onneksi ajoi, muuten ei olisi omat voimat ja taidot riittänyt ).
Pikku sisarus yleensä taannuttaa hieman vanhemman sisaruksen käytöstä, se on täysin normaalia.Joo tuota olen just miettinyt että ehtiikö hoitajat nähdä lapsessani erityistä. Ryhmässä on vissiin 16 lasta ja kaksi hoitajaa. Olen kyllä kysynyt käytöksestä ja yleensä se on tarhassa ollut moitteetonta . Olivat aivan ihmeissään kun kerroin mm. raivareista. Ja miksi aikuisten Seura kiinnostaa niin kovin lastani eikä lapset ollenkaan? -ap
Lapsesi kuulostaa minun mielestäni varsin paljon omalta lapseltani. Raivarit, valikoiva ruokahalu, jumittaminen, vaikeat siirtymät. Voi, niin tuttua.
Tosin omalla lapsellani oli tuossa iässä päiväkodissa parikin hyvää kaveria, joista toinen sai asperger-diagnoosin päiväkodin aloitteesta. Samassa yhteydessä kysyin päiväkodilta, olisiko meidänkin aiheellista hakeutua tutkimuksiin. Päiväkodin mielestä tarvetta tutkimuksiin ei ollut.
Lapsi on nyt kolmannella luokalla, ja moni särmä on hioutunut. Koulu menee oikein hyvin, joskin lapsi tarvitsee koulun jälkeen paljon aikaa maadoittumiseen.
Mikään ei ole surkeampaa kuin työelämässä uupunut keski-ikäinen assi, jota kaikki katsovat kieroon ja jolla itsellään ei ole aavistustakaan, miksi kaikki on niin raskasta ja vaikeaa.
Ehdottomasti tutkimuksiin. Diagnoosista ei ole mitään haittaa, sitä ei periaatteessa tarvitse kertoa kenellekään. Jos asiat sujuvat, hyvä. Jos tulee ongelmia, diagnoosista voi olla paljon apua. Ensin kuntoutusta, sitten tukea ja ymmärrystä koulussa. Aikuisena ehkä terapiaa tai (osa-aika)eläke jne.
Jokainen aikuisena diagnoosin saanut toivoo, että olisi saanut sen aiemmin. Tutkimuksista ei ole mitään haittaa. Jos yhtään mietityttää, niihin pitää mennä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eikö nelivuotisneuvolassa kiinnitetty huomiota lapsen erikoislaatuun? Etkö itsekään kysellyt mitään?
Vierailija kirjoitti:
Mikään ei ole surkeampaa kuin työelämässä uupunut keski-ikäinen assi, jota kaikki katsovat kieroon ja jolla itsellään ei ole aavistustakaan, miksi kaikki on niin raskasta ja vaikeaa.
Ehdottomasti tutkimuksiin. Diagnoosista ei ole mitään haittaa, sitä ei periaatteessa tarvitse kertoa kenellekään. Jos asiat sujuvat, hyvä. Jos tulee ongelmia, diagnoosista voi olla paljon apua. Ensin kuntoutusta, sitten tukea ja ymmärrystä koulussa. Aikuisena ehkä terapiaa tai (osa-aika)eläke jne.
Jokainen aikuisena diagnoosin saanut toivoo, että olisi saanut sen aiemmin. Tutkimuksista ei ole mitään haittaa. Jos yhtään mietityttää, niihin pitää mennä.
Monella aikuisella assilla on varmastikin juuri tämä samainen kokemus: kaikki katsovat kieroon eikä kukaan osaa auttaa. Eikä ihme; lapsuudessamme ei kukaan ollut mistään aspergerista kuullutkaan.
Mutta nykyään ammattikasvattajat tunnistavat ongelman. Ja jos ajatellaan ap:n lasta, niin jos päiväkodin kasvattajat, jotka viettävät hänen kanssaan tuntikausia päivässä, eivät ole huomanneet hänessä mitään erikoista, niin tuskinpa häntä kaikkialla kieroon katsotaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Päiväkodeissa eivät todellakaan huomaa kaikkia aspergereita. Vain kaikkein selvimmät. Lähes vuosittain meille yläkouluun tulee ihan selvä asperger, joka on päässyt ilman diagnoosia tähän asti läpi. Yläkoulussa tilanne usein kriisiytyy ja nuorelle saadaan tukitoimet ja kuntoutus päälle vasta silloin. Valitettavasti se on monelle siinä vaiheessa jo pahasti myöhässä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tavoitteeksi pitää kuitenkin ottaa se, että kasvatatte nuoren aikuisen, joka selviää nenttien (muiden kuin assit) maailmassa. Assi ei opi sosiaalisia normeja itsestään, ne täytyy vääntää hänelle tarkasti perustellen rautalangasta. Esimerkiksi tuo omien taitojen selostaminen tulee olemaan muiden koululaisten silmissä jotain uskomattoman ärsyttävää. Lapsellasi on oikeus tietää tämä, ennen kuin tulee kiusatuksi tai saa turpiinsa muuten.
Ryhtykää seuraamaan sivusta muiden ihmisten tekemisiä. Opetelkaa yhdessä tunnistamaan tunteita toisissa ihmisissä ja käyttäytymisen malleja.
Kaverisuhteiden hankkimistaidot on myös opetettava ihan erikseen. Nyt lapsesi ei selvästi niitä osaa. Ilman kaveritaitoja hän jää yksin. Vielä se ei ole ongelma, mutta omaan kämppään muuttaessa täysi yksinäisyys tulee olemaan todella karu kokemus.
Jep tuota yksinäisyyttä pelkään. Taas esimerkki: oltiin äsken yli tunti ulkona kaksin lapsen kanssa ja annoin hänelle täyden huomion. Silti kotiin päästyä alkaa kysely mitä tehdään ja mikään ei kelpaa mitä ehdotan. Vieressä pitäisi taas istua. Todella raskasta. -ap
Oletko kertonut lapsellesi, että muut ihmiset eivät ole hänen viihdyttämistään varten olemassa? Oletko kertonut, että jokainen on vastuussa omasta viihtymisestään ihan itse? Oletko kertonut miten toimitaan silloin kun on tylsää?
Vierailija kirjoitti:
Päiväkodeissa eivät todellakaan huomaa kaikkia aspergereita. Vain kaikkein selvimmät. Lähes vuosittain meille yläkouluun tulee ihan selvä asperger, joka on päässyt ilman diagnoosia tähän asti läpi. Yläkoulussa tilanne usein kriisiytyy ja nuorelle saadaan tukitoimet ja kuntoutus päälle vasta silloin. Valitettavasti se on monelle siinä vaiheessa jo pahasti myöhässä.
Autismiliiton sivuilla on ohjeena, että diagnoosia ei tarvitse hakea, jos asperger ei haittaa jokapäiväistä elämää. Eli siinä suhteessahan diagnoosi haetaan juuri oikeaan aikaan, jos se haetaan silloin kun jokapäiväinen elämä käy vaikeaksi.
Olisinpa minäkin päässyt avun piiriin jo pienenä. Mun koko lapsuus ja sitä kautta koko loppuelämä meni piloille. Mulla ei ole koskaan ollut edes hyvän päivän kavereita ja olen kärsinyt aistiyliherkkyyksistä koko ikäni. Vanhemmat uupuivat kanssani ja sekin on varmasti vaikuttanut persoonallisuuteni kehitykseen.
- Työkyvytön akateemisesti koulutettu as, diagnoosi 30-vuotiaana tänä vuonna
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Päiväkodeissa eivät todellakaan huomaa kaikkia aspergereita. Vain kaikkein selvimmät. Lähes vuosittain meille yläkouluun tulee ihan selvä asperger, joka on päässyt ilman diagnoosia tähän asti läpi. Yläkoulussa tilanne usein kriisiytyy ja nuorelle saadaan tukitoimet ja kuntoutus päälle vasta silloin. Valitettavasti se on monelle siinä vaiheessa jo pahasti myöhässä.
Autismiliiton sivuilla on ohjeena, että diagnoosia ei tarvitse hakea, jos asperger ei haittaa jokapäiväistä elämää. Eli siinä suhteessahan diagnoosi haetaan juuri oikeaan aikaan, jos se haetaan silloin kun jokapäiväinen elämä käy vaikeaksi.
Oikea aika on silloin, kun aivojen kuntouttaminen on vielä helppoa. Mitä varhaisemmin se aloitetaan, sitä parempi. Ei kannata odottaa siihen saakka kun kaikki ihmissuhteet ovat käyneet mahdottomiksi, itsetunto on sirpaleina ja koulut ovat jääneet kesken. Usein tässävaihessa aspergerille on muotoutunut hänelle haitallisia toimintamalleja, joista pois oppiminen on todella vaikeaa.
Vierailija kirjoitti:
Eikö nelivuotisneuvolassa kiinnitetty huomiota lapsen erikoislaatuun? Etkö itsekään kysellyt mitään?
En suoraan kertonut asperger ajatuksista. Mutta kerroin raivareista ja sanoivat olen normaalia tämän ikäisellä. Syömiseen kannustivat kun on sen valikoivuudenkin vuoksi hoikka lapsi. Kaveriasioistakaan ei oltu huolissaan että ehtiihän sitä kun nyt koronan jälkeen tarha jatkuu kunnolla. Itse pitäisi varmasti enemmän osoittaa että on huoli jos haluaisi että tutkitaan lisää. Kyllä minuakin kieltämättä vähän huolettaa jos perhettä aletaan tuon takia katsoa tarkemmin ja seuraakin lisää stressiä yms. Vaikka järki sen sanoo että avuksihan se varmasti ois. -ap
Jos lapsella on ollut paljon allergioita jotka ovat oireilleet paljon on normaalia että lapsi alkaa valikoida jopa kammota ruokaa.
Päiväkodissa kyllä huomataan nykyään erityispiirteet todella hyvin, jos heillä ei ole huolta, niin en itsekään mitään tutkimuksia lähtisi vaatimaan, (oman lapsen kanssa tullut läpi käytyä autismin piirteiden takia matka diagnoosiin asti , oma lapsi ei puhunut juuri lainkaan vaikka ikää oli 4v, siltikin tutkimuksiin asti pääseminen oli täyttä tappelua sairaanhoitopiirin kanssa vaikka päiväkodin erityisopettaja ajoi itse asiaa eteenpäin ja onneksi ajoi, muuten ei olisi omat voimat ja taidot riittänyt ).
Pikku sisarus yleensä taannuttaa hieman vanhemman sisaruksen käytöstä, se on täysin normaalia.