Minusta tuli huono ja inhottu työntekijä kun sain lapsen
Mieheni on yrittäjä alalla, jossa suuri osa työstä tapahtuu pitkin Suomea eli tekee todella pitkää päivää kun yleensä on yöt kotona eli ajoa kertyy. Lisäksi hänen työ pakosti painottuu iltaan täällä kotikulmillakin. Eli olen arkisin paljolti yksin vastuussa lapsestamme, joka on kyllä itselleni ok mutta pomolleni oikein ei.
Minun pitäisi nimittäin pomon mielestä joustaa työajoissa. Mutta en pysty sitä tekemään, koska päiväkoti menee kiinni klo 17 ja matkaa töistä sinne on tunti. Työaikani on periaatteessa 8-16 mutta meidän asiakkaat haluaisi usein ja lyhyellä varoitusajalla erilaisia kokouksia ym. työkeikkoja klo 16 jälkeen. Minulla ei ole mitään mummeja ja kummeja jotka suostuisi hakemaan lapsen eli onen joutunut sanomaan että on pakko lopettaa työt aina klo 16.
Minusta on tullut sen vuoksi nyt sitten huono ja kai pomojen inhoamakin työntekijä joka ei selviydy töistään. Pomot valittaa minulle koko ajan että en hoida kunnolla vastuullani omevia asiakkuuksia ja heille tulee siitä asiakasvalituksia. Lisäksi minua kohdellaan töissä aika nihkeästi ja annetaan ymmärtää että olen hankala ja joustamaton ja epätoivottu siksi.
Laki on kyllä puolellani mutta töistä on tullut tosi ahdistava paikka minukke nyt. Mitähän tässä voisi tehdä?
Kommentit (156)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä tässä tosiaan mies on se, jonka pitäisi jollakin tavalla joustaa. Tai siis ei joustaa, vaan hoitaa oma osuutensa.
Ymmärrän tämän näkökulman. Lapsenhoito on minun varassa ja epäreiluahan se on. Mutta miehen firman toimiala on sellainen, että jousto ei onnistu, kun työt on ajoa pitkin Suomea tai ilta-aikaan täällä pk-seudulla. Joku varmaan nyt kirjoittaa, että jätä sitten se itsekäs sika. Voisi samalla kertoa minulle miten minun työelämätilanne helpottaa sitten yksinhuoltajana, kun lapsi on miehellä vain joskus viikonloppuisi. Ap
Sanoit että miehen yritys ei tuota hyvin. Kuitenkin sinun pitää pilata maineesi työnantajan silmissä, että mies saa huidella huolettomasti ympäri Suomea ja hoidattaa lapsen sinulla. Miehesi on se ongelma, ei työnantajasi.
Voi olla. Mutta mies on sellainen kuin on, yrittäjyys on hänellä ns. verissä enkä usko, että saan vaadittua häntä lopettamaan firmansa. Eli käytännössä minulle jää vaihtoehdoksi hyväksyä hänen "naimisissaolo" yrityksensä kanssa tai erota. Erosta sanon sen verran, että yksinhuoltajuus ei tulisi helpottamaan minun tilannetta. Ap
Jos mies haluaa jatkaa yrittäjänä, siitä hommasta pitää alkaa tulla sitten hyvää = rahaa perheelle. Jos pitkin suomea ramppaamalla ja iltatöillä ei ole varaa hommata lastenhoitajaa, täytyy alkaa laskuttaa enemmän tai keksiä uusi paremmin kannattava tuote. Kannattamaton bisnes on käytännössä harrastamista, jonka varjolla mies tekee mitä tykkää ja välttää vastuunsa.
En ole yksinkertainen, ymmärrän tämän ja tiedostan varsin hyvin, että firma ei ole tuottava. Se elätti hänet yksin kun meillä ei ollut vielä lasta. Mutta edelleen, minulla ei ole muuta vaihtoehtoa kuin hyväksyä tilanne vaikka kokisin sen epäreiluna tai erota. Ap

Ja kuten tavallista, nainen kärsii kiltisti seuraukset. Koska se on naisen tehtävä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voihan sitä palkata jonkin mummelin tai muun, hakemaan lapsi päiväkodista ja olemaan hänen kanssaan niinä iltoina, kun on asiakastapaamisia ja pitää joustaa työajoissa.
Niin ennnekin piti tehdä, kun mies oli matkatöissä. Mies oli viikot kokonaan poissa kotoa ja tuli kotiin aina perjantai-iltaisin ja lähti myöhään sunnuntai-iltaisin tai erittäin varhain maanantaina aamuyöstä.
Lastenhoito-ongelmia on kaikilla äideillä, ne vaan pitää yrittää järjestää sinnikkäästi siten, että myös työpaikka säilyisi.
Vanhan kansan ihmisillä on se käsitys, että lapsen voi hakea kuka tahansa tai että lapsi voi kulkea itsenäisesti päikystä, kun ennenkin onnistui. Ei voi. Päiväkodilla on oltava lista varahakijoista yhteystietoineen. Hakija ei voi olla joku päivän varoitusajalla järjestetty, maksettu random-mummeli eikä edes mikään isosisko. Pitää olla täysi-ikäinen vakkari.
Täh. Meillä ainakin onnistuu kuka tahansa hakija jonka nimen ja numeron ilmoittaa oma vanhempi. Vaikka samana päivänä. Jos teillä on noin kankeaa niin päiväkodin johtajan juttusille mars.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä tässä tosiaan mies on se, jonka pitäisi jollakin tavalla joustaa. Tai siis ei joustaa, vaan hoitaa oma osuutensa.
Niinpä. Mitä mies tällä hetkellä tekee oman lapsensa hoitamiseksi?
Tällä hetkellä? Ei mitään, koska on työhommissa. Tekee usein viikonloppuisin firman markkinointi- ja muita paperihommia. Tänä iltana hän on pari tuntia lapsen kanssa kun menen lenkille. Ap
Miehesi homma ei ole yrittäjyyttä nähnytkään vaan se on lähinnä amatöörimäistä puuhastelua. Mun isä on ollut aina yrittäjä, ja hänen mottonsa on se, että jos ei saa töitä tehtyä 8 tunnissa, ei vaan osaa organisoida töitään jatai hinnoitella tuotetta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä tässä tosiaan mies on se, jonka pitäisi jollakin tavalla joustaa. Tai siis ei joustaa, vaan hoitaa oma osuutensa.
Ymmärrän tämän näkökulman. Lapsenhoito on minun varassa ja epäreiluahan se on. Mutta miehen firman toimiala on sellainen, että jousto ei onnistu, kun työt on ajoa pitkin Suomea tai ilta-aikaan täällä pk-seudulla. Joku varmaan nyt kirjoittaa, että jätä sitten se itsekäs sika. Voisi samalla kertoa minulle miten minun työelämätilanne helpottaa sitten yksinhuoltajana, kun lapsi on miehellä vain joskus viikonloppuisi. Ap
Sanoit että miehen yritys ei tuota hyvin. Kuitenkin sinun pitää pilata maineesi työnantajan silmissä, että mies saa huidella huolettomasti ympäri Suomea ja hoidattaa lapsen sinulla. Miehesi on se ongelma, ei työnantajasi.
Voi olla. Mutta mies on sellainen kuin on, yrittäjyys on hänellä ns. verissä enkä usko, että saan vaadittua häntä lopettamaan firmansa. Eli käytännössä minulle jää vaihtoehdoksi hyväksyä hänen "naimisissaolo" yrityksensä kanssa tai erota. Erosta sanon sen verran, että yksinhuoltajuus ei tulisi helpottamaan minun tilannetta. Ap
Jos mies haluaa jatkaa yrittäjänä, siitä hommasta pitää alkaa tulla sitten hyvää = rahaa perheelle. Jos pitkin suomea ramppaamalla ja iltatöillä ei ole varaa hommata lastenhoitajaa, täytyy alkaa laskuttaa enemmän tai keksiä uusi paremmin kannattava tuote. Kannattamaton bisnes on käytännössä harrastamista, jonka varjolla mies tekee mitä tykkää ja välttää vastuunsa.
En ole yksinkertainen, ymmärrän tämän ja tiedostan varsin hyvin, että firma ei ole tuottava. Se elätti hänet yksin kun meillä ei ollut vielä lasta. Mutta edelleen, minulla ei ole muuta vaihtoehtoa kuin hyväksyä tilanne vaikka kokisin sen epäreiluna tai erota. Ap
Sinä joka alapeukutit tätä: kerro mitä ratkaisua sitten ehdotat kun taustatiedoksi kerron, että mies on ns. naimisissa firmansa kanssa eli ei suostu sitä lopettamaan. Ap

Kyllä, tiedän tämän. Mutta en voi asialle mitään. Ap

Eli ongelmasi ei liity millään tavalla työnantajaasi vaan huonoon parisuhteeseesi.
Käyttäjä35995 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Käyttäjä35995 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Käyttäjä35995 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mies voi vaihtaa työpaikkaa, sellaiseen 8-16 ja hakea lapsen.
Mutta ainahan näissä aloituksissa on se, että mitään muutoksia ei voida tehdä elämään.Miksi ap:n pitäisi tehdä muutoksia, jos kyse on pomon asenneongelmasta. Jos ap on töissä sen tuntimäärän, mitä työsopimuksessa lukee, niin eikähän kyse ole työnantajan joustamattomuudesta. Hankkikoon lisätyövoimaa, jos sellaista tarvitsee.
Sitten aloittaja on varmasti myös valmis luopumaan kaikista joustomahdollisuuksista. Siellä töissä ollaan se 8-16 ja liukumia ja saldoja ei käytetä. Jos on menoa, otetaan palkatonta, jos sitä saa.
Niinhän se tänäpäivänä on! Ei työnantaja mitään jousta. Ei ole kuule saldoja ja palkatonta pitää ottaa, jos on omia menoja.
Miksi työnantajan pitäisi joustaa jos aloittajakaan ei siihen pysty? Työnantajaa ei lämmitä se, että ap oli 2.5 vuotta sitten kerran pidempään töissä, vaan kyllä se jousto pitää löytyä nykyhetkellä, jos haluaa itsekin käyttää joustoa.
Jos ap tekee sen tuntimäärän, mitä työsopimuksessa lukee, kun lapset ovat pieniä, niin eihän työnantaja silloin mitään jousta. Silloin ollaan normaalissa tilanteessa. Jos työnantaja vaatii ylitöiden tekoa, niin ap:lta kyllä vaaditaan joustoa.
Riippuu kyllä asiakkaiden tarpeista kokonaan. Jos asiakkaita pitää tavata 16-18 niin ei ap:sta ole hyötyä jos hän lähtee klo 16. Vaikka se työaika tulisikin täyteen. Liukumaa on jos sitä tarvitaan.

Keskustelun loppuyhteenveto: ongelmasi on nyt paikallistettu ja sinä kieltäydyt ehdottomasti tekemästä asialle yhtään mitään.

Joo mutta jos nyt oletetaan, että eroan ja sitten olen yksinhuoltaja (yhä vailla sitä turvaverkkoa ja mies tapaa lasta vain viikonloppuisin), niin miten työtilanteeni silloin helpottuu? Ap

Jätät lapsen miehelle ja häivyt. Ilmoitat, että seuraavaksi on miehen vuoro koppi ottaa koppi lapsen asioista. Kova kovaa vasten. Ja toisaalta, ei sun tilanne paljon huonone vaikka eroaisit ja ihmiset ovat todennäköisesti ymmärtäväisempiä tilannettasi kohtaan, jos olet yksinhuoltaja ja he auttavat sinua, eikä lusmuilevaa miestäsi.

Ironista tässä on se, että täsmälleen samaa joustoa vaaditaan ap:n mieheltä. Miehelle ok, naiselle ei.

Ihan ohiksena, mutta kuinka realistinen vinkki tämä nyt sitten ok... Kuinka moni lastaan rakastava äiti oikeasti tekisi noin ap:n tilanteessa?

Mitä sinä jankutat tuota eroa?
Oletko kertaakaan vakavasti puhunut miehellesi? Sanonut että hän ei tienaa tarpeeksi, hänen yrityksensä ei toimi ja että hän ei voi sysätä vastuuta lapsesta kokonaan sinulle?

Ai jättäisi lapsen hoidettavaksi lapsen omalle isälle? Tuoko ei ole realistinen vinkki? Oletko sinä tosissasi?

Miksi ihmeessä sitten olla miehen kanssa, jolle ei voi jättää lasta edes pariksi päiväksi, jotta mies saa vähän käsitystä realiteeteistä?
Ja toisaalta, jos aloittaja nyt kuolisi, lapsi jäisi joka tapauksessa miehelle ja miehen ongelmaksi. Sitäpä ap voisikin kysyä mieheltä; miten mies ajattelisi hoitaa lapsen hoidon, jos ap joutuisi esim. Sairaalaan pitkäksi aikaa?

Tietenkin olen. Olemme asiasta riidelleetkin monta kertaa. Siksi sanon, että asia ei tule muuttumaan, olen niin monta kertaa yrittänyt sitä jo muuttaa. Ap

Ja jankutan sitä eroa siksi, että olen sitä pyöritellyt päässäni ja tullut tulokseen, että se on ainoa mihin voin oikeasti tässä tilanteessa itse vaikuttaa. Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä tässä tosiaan mies on se, jonka pitäisi jollakin tavalla joustaa. Tai siis ei joustaa, vaan hoitaa oma osuutensa.
Ymmärrän tämän näkökulman. Lapsenhoito on minun varassa ja epäreiluahan se on. Mutta miehen firman toimiala on sellainen, että jousto ei onnistu, kun työt on ajoa pitkin Suomea tai ilta-aikaan täällä pk-seudulla. Joku varmaan nyt kirjoittaa, että jätä sitten se itsekäs sika. Voisi samalla kertoa minulle miten minun työelämätilanne helpottaa sitten yksinhuoltajana, kun lapsi on miehellä vain joskus viikonloppuisi. Ap
Sanoit että miehen yritys ei tuota hyvin. Kuitenkin sinun pitää pilata maineesi työnantajan silmissä, että mies saa huidella huolettomasti ympäri Suomea ja hoidattaa lapsen sinulla. Miehesi on se ongelma, ei työnantajasi.
Voi olla. Mutta mies on sellainen kuin on, yrittäjyys on hänellä ns. verissä enkä usko, että saan vaadittua häntä lopettamaan firmansa. Eli käytännössä minulle jää vaihtoehdoksi hyväksyä hänen "naimisissaolo" yrityksensä kanssa tai erota. Erosta sanon sen verran, että yksinhuoltajuus ei tulisi helpottamaan minun tilannetta. Ap
Jos mies haluaa jatkaa yrittäjänä, siitä hommasta pitää alkaa tulla sitten hyvää = rahaa perheelle. Jos pitkin suomea ramppaamalla ja iltatöillä ei ole varaa hommata lastenhoitajaa, täytyy alkaa laskuttaa enemmän tai keksiä uusi paremmin kannattava tuote. Kannattamaton bisnes on käytännössä harrastamista, jonka varjolla mies tekee mitä tykkää ja välttää vastuunsa.
En ole yksinkertainen, ymmärrän tämän ja tiedostan varsin hyvin, että firma ei ole tuottava. Se elätti hänet yksin kun meillä ei ollut vielä lasta. Mutta edelleen, minulla ei ole muuta vaihtoehtoa kuin hyväksyä tilanne vaikka kokisin sen epäreiluna tai erota. Ap
Sinä joka alapeukutit tätä: kerro mitä ratkaisua sitten ehdotat kun taustatiedoksi kerron, että mies on ns. naimisissa firmansa kanssa eli ei suostu sitä lopettamaan. Ap
Jätät lapsen miehelle ja häivyt. Ilmoitat, että seuraavaksi on miehen vuoro koppi ottaa koppi lapsen asioista. Kova kovaa vasten. Ja toisaalta, ei sun tilanne paljon huonone vaikka eroaisit ja ihmiset ovat todennäköisesti ymmärtäväisempiä tilannettasi kohtaan, jos olet yksinhuoltaja ja he auttavat sinua, eikä lusmuilevaa miestäsi.
Ihan ohiksena, mutta kuinka realistinen vinkki tämä nyt sitten ok... Kuinka moni lastaan rakastava äiti oikeasti tekisi noin ap:n tilanteessa?
Miksi ihmeessä sitten olla miehen kanssa, jolle ei voi jättää lasta edes pariksi päiväksi, jotta mies saa vähän käsitystä realiteeteistä?
Ja toisaalta, jos aloittaja nyt kuolisi, lapsi jäisi joka tapauksessa miehelle ja miehen ongelmaksi. Sitäpä ap voisikin kysyä mieheltä; miten mies ajattelisi hoitaa lapsen hoidon, jos ap joutuisi esim. Sairaalaan pitkäksi aikaa?
Olen kysynyt monta kertaa tuota sairaalajuttua. Mies kieltäytyy vastaamasta siihen yhtään mitään (mistä tietenkin seuraa riita, koska vaadin vastausta, jota ei koskaan tule). Ap