Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Uskotteko että on sellaista rakkautta kuin romanttisissa elokuvissa?
Sellaista että molemmat on ihan hullun rakastuneita toisiinsa ja se kestää kaiken? Ja että miehet oikeasti on sellaisia kuin leffoissa. Itse olen vähätellyt tuota, ajatellut että se on vain romanttista hömpötystä eikä sellaista pidä jäädä odottelemaan. Vasta nyt nelikymppisenä ymmärrän että se onkin ihan todellista, eikä mihinkään muuhun olisi ikinä pitänyt tyytyä. Sellaisia miehiä ihan oikeasti on. Kaikki ei olekaan niitä ei puhu eikä pussaa -tyyppejä, joilla kaverit menee kaiken edelle ja nainen on jotain tiskikoneen ja jääkaapin välistä. Näen tuollaista rakkautta ympärilläni nyt ja vasta nyt ymmärrän että voisin itsekin kokea sen.
Kommentit (243)
En usko, ei ole.
Ellei sitten puhuta sellasesta elokuvasta, jossa on kaikki oikean elämän ainekset. Niitä ei kyllä monta ole tehty.
Se on hauska se Haarautuvan rakkauden talo, vai mikä sen nimi oli. :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
AP oli vetänyt jotain seetumia aloituksen kirjottaessaan.
En usko, enkä halua uskoa. Minusta sellainen elämä (kuin romanttisissa elokuvissa), olisi tukahduttavaa ja teennäistä, ei sopisi itselleni ainakaan ollenkaan.
En usko että suomalaiset naiset ylipäätään haluaisivat sellaista siirappia, ei sovi oikein kansanluonteeseen. Kyllä sellainen alkaisi jopa romanttista suomalaista jossain vaiheessa tökkiä. Ihan varmaan.
Ja miksi elämän edes pitäisi olla kuten hömppäelokuvat. Minun elämä on ainakin draama jossa ollut myös trilleriä.
Kun olin naimisissa sen ihan ok tyypin kanssa, jonka kanssa ensihuuma meni puolessa vuodessa ohi, niin kaikki rakkauslässytys vain pisti vihaksi. Ja kaikki romanttiset elokuvat ja niiden hellyys ja lepertely harmitti ja masensi. Käytiin parisuhdeterapiassa, yritin että "se on vaan miten suhtaudun" ja että elämä on kompromisseja, myötä- ja vastoinkäymisissä, jne blaa blaa.
Totta puhuen siinä liitossa oli kyllä enemmän vastamäkeä kuin mitään muuta.
Niin nykyään kun me miehen kanssa oikeasti rakastetaan toisiamme syvästi, niin elokuviakin on kiva katsella, ja laulut kertovat meistä. Ei tarvitse pakolla vääntää sitä asennetta, kun se kumpuaa välittämisestä. Suhde ei ole työtä. Vain joskus kun tulee erimielisyyttä, se työ on siinä että sen sijaan että menisi toiseen huoneeseen mököttämään, palaa takaisin ja kertoo, että nyt harmittaa, ja että mikä harmittaa. Sitten siitä keskustellaan, ja aina on lopulta päästy alkujuurille, että mistä tuli väärinkäsitys, tai missä voisi ensi kerran toimia toisin.
Minun ei esim tarvitse yrittää olla joku muu ja joku muunlainen, niin kuin edellisessä liitossa.
Ei huonoon sihteeseen kannata jäädä.
Vierailija kirjoitti:
Uskon todelliseen rakkauteen. Esim jotkut, jotka tuosta noin vain vaihtavat parisuhdetta ja hehkuttavat rakkauttaan somessa niin eivät oikeasti edes tiedä mitä rakkaus on. Ei rakkaus tule ja häivy noin vain.
Rakkauteen kuuluu välittäminen, huoli, kaipuu. Sellainen rakkaus antaa anteeksi ja haluaa toiselle vain hyvää. Kun molemmat näin rakastavat niin suhde kestää töyssytkin.
Kun toinen luo tarpeeksi töyssyjä, niin rakkaus kuolee. Kunnioituksen puute esimerkiksi. On monia syitä, miksi rakkaus loppuu. Luonteiden, arvojen ja niin monen asian pitäisi osua yksiin, mikä on harvinaista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kun olin naimisissa sen ihan ok tyypin kanssa, jonka kanssa ensihuuma meni puolessa vuodessa ohi, niin kaikki rakkauslässytys vain pisti vihaksi. Ja kaikki romanttiset elokuvat ja niiden hellyys ja lepertely harmitti ja masensi. Käytiin parisuhdeterapiassa, yritin että "se on vaan miten suhtaudun" ja että elämä on kompromisseja, myötä- ja vastoinkäymisissä, jne blaa blaa.
Totta puhuen siinä liitossa oli kyllä enemmän vastamäkeä kuin mitään muuta.
Niin nykyään kun me miehen kanssa oikeasti rakastetaan toisiamme syvästi, niin elokuviakin on kiva katsella, ja laulut kertovat meistä. Ei tarvitse pakolla vääntää sitä asennetta, kun se kumpuaa välittämisestä. Suhde ei ole työtä. Vain joskus kun tulee erimielisyyttä, se työ on siinä että sen sijaan että menisi toiseen huoneeseen mököttämään, palaa takaisin ja kertoo, että nyt harmittaa, ja että mikä harmittaa. Sitten siitä keskustellaan, ja aina on lopulta päästy alkujuurille, että mistä tuli väärinkäsitys, tai missä voisi ensi kerran toimia toisin.
Minun ei esim tarvitse yrittää olla joku muu ja joku muunlainen, niin kuin edellisessä liitossa.Ei huonoon sihteeseen kannata jäädä.
Tähän tulokseen olen itsekkin tullut. Vielä tuossa liitossa kylläkin jossa ”tehdään töitä”, mutta olen jo tehnyt päätöksen lähteä. Tympii vaan kun kukaan ei tule ymmärtämään että tämä on huono suhde, kun ei meistä kumpikaan ole yksinään huono, ei vain olla toisillemme oikeat. Tulen saamaan niin paljon paskaa niskaan ja todennäköisesti menetän omankin sukuni.
Vierailija kirjoitti:
AP oli vetänyt jotain seetumia aloituksen kirjottaessaan.
En usko, enkä halua uskoa. Minusta sellainen elämä (kuin romanttisissa elokuvissa), olisi tukahduttavaa ja teennäistä, ei sopisi itselleni ainakaan ollenkaan.
En usko että suomalaiset naiset ylipäätään haluaisivat sellaista siirappia, ei sovi oikein kansanluonteeseen. Kyllä sellainen alkaisi jopa romanttista suomalaista jossain vaiheessa tökkiä. Ihan varmaan.Ja miksi elämän edes pitäisi olla kuten hömppäelokuvat. Minun elämä on ainakin draama jossa ollut myös trilleriä.
Suomalaiset naiset todellakin tykkäisivät romantiikasta. Tämän takia etelä-eurooppalaisten miesten on niin helppo tehdä vaikutus meihin, kun ovat romanttisia ja kun se vie tottumattomalta jalat alta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joo. Rakastuin tällaiseen tyyppiin. Ja juu, vaikka on ollut todella inhottavakin välillä niin että olisi tehnyt mieli vaan jättää äijä sikseen niin aina vaan tunteita riittää. 🙄 eikä olla edes yhdessä oltu vuosiin. Silti molemmat ilmeisesti edelleen ollaan ihan yhtä rakastuneita mut kumpikaan eikä uskalla sanoa mitään.
Vierailija kirjoitti:
En usko.Ainakin 30 v. yhdessä olleena tiedän että arki tulee jossain vaiheessa.Alussahan kaikki on tuota mutta se kyllä muuttuu kun tulee lapsia vaikka he ovatkin todella ihania.Miehet eivät välttämättä ymmärrä sitä että naisen energia menee niihin lapsiin eikä riitä hänelle.
Pitää osata ottaa mies joka tekee naista enemmän.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun olin naimisissa sen ihan ok tyypin kanssa, jonka kanssa ensihuuma meni puolessa vuodessa ohi, niin kaikki rakkauslässytys vain pisti vihaksi. Ja kaikki romanttiset elokuvat ja niiden hellyys ja lepertely harmitti ja masensi. Käytiin parisuhdeterapiassa, yritin että "se on vaan miten suhtaudun" ja että elämä on kompromisseja, myötä- ja vastoinkäymisissä, jne blaa blaa.
Totta puhuen siinä liitossa oli kyllä enemmän vastamäkeä kuin mitään muuta.
Niin nykyään kun me miehen kanssa oikeasti rakastetaan toisiamme syvästi, niin elokuviakin on kiva katsella, ja laulut kertovat meistä. Ei tarvitse pakolla vääntää sitä asennetta, kun se kumpuaa välittämisestä. Suhde ei ole työtä. Vain joskus kun tulee erimielisyyttä, se työ on siinä että sen sijaan että menisi toiseen huoneeseen mököttämään, palaa takaisin ja kertoo, että nyt harmittaa, ja että mikä harmittaa. Sitten siitä keskustellaan, ja aina on lopulta päästy alkujuurille, että mistä tuli väärinkäsitys, tai missä voisi ensi kerran toimia toisin.
Minun ei esim tarvitse yrittää olla joku muu ja joku muunlainen, niin kuin edellisessä liitossa.Ei huonoon sihteeseen kannata jäädä.
Tähän tulokseen olen itsekkin tullut. Vielä tuossa liitossa kylläkin jossa ”tehdään töitä”, mutta olen jo tehnyt päätöksen lähteä. Tympii vaan kun kukaan ei tule ymmärtämään että tämä on huono suhde, kun ei meistä kumpikaan ole yksinään huono, ei vain olla toisillemme oikeat. Tulen saamaan niin paljon paskaa niskaan ja todennäköisesti menetän omankin sukuni.
Kuulostaa ihan samalta kuin oma elämäni oli ennen. Nyt itken rakkauslauluille onnesta. Koen että eropäätös kannatti. -eri
isotissisille ja kauniille naislle kyllä. kaltaiselleni aa-kuppiselle rumilukselle ei.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihana aloitus AP! ❤️
Itse olen tajunnut myös vasta nelikymppisenä että sellainen suhde on oikeasti mahdollista saada. Unelmien miehiä on olemassa ja suhteita jotka kestää kaiken.Silti suurin osa pariskunnista on yhdessä vaikka ovat selvästi sopimattomia toisilleen eivätkä arvosta toista. Naljailua ja ikäviä sanoja, murjotusta, mökötystä, huutamista ja etäisyyttä. Suurin osa tuntuu tyytyvän tuollaiseen kun eivät paremmasta tiedä! Kauheaa.
Niinhän se on kauheaa. Mutta tuo on nyt sitä, mistä palstallakin puhutaan - se on sitä "tahtomista" ja sitä että "ei luovuteta" ja että "on luvattu ja tahdottu olla yhdessä vaikka tulisi vaikeita aikoja". Nuo ovat nyt niitä vaikeita aikoja, kun on alettu inhota toista tai ei ainakaan viihdytä yhdessä enää, ja kun yhteiselo on sitä naljailua, riitelyä ja huonosti piilotettua halveksuntaa. Yhdessä kuitenkin ollaan, koska avioliiton pysyvyys tuo "turvaa". Ja sitten tullaan palstalle kirjoittamaan, miten oma tosirakkaus "kestää kaiken".
Kumminkin Se on mahdollista, kyse on aina siitä miten suhtaudut toiseen oikeasti. Miten empaattinen ja ymmärtäväinen olet. Miten sovellutte toisillenne ja luotte aikaa toisillenne. Yhteistyö on aina yksi pilareista. Toinen on että tunnet kumppanisi ja tiedät miten voit hyväillä toisen ja saada hänet tuntemaan hyväksi ja halutuksi sekä rakastetuksi (voimaa jota vain harvoilla on miehillä tai naisilla) tiedän että meitä on mutta hyvin vähän.
Minusta tämä on se mitä nykyään yritetään todistella. Että voisit jotenkin omilla teoillasi tehdä sen rakkauden. Esim. Ensi treffit alttarilla -ohjelma perustuu tähän. Että laitetaan kaksi näennäisesti yhteen sopivaa ihmistä yhteen ja sitten sanotaan että tehkää töitä suhteen eteen niin se muka onnistuu. En usko tähän enää. Tätä minulle on nuoresta asti opetettu, mutta ei. Ei niitä oikeanlaisia tunteita vaan voi maasta polkaista. Voi olla ”ihan kivaa”, mutta se on kuitenkin jotain aivan muuta kuin sellainen suhde joka perustuu siihen että alunperinkin viehätyt siitä ihmisestä enemmän kuin yhtään kenestäkään muusta. Sellaista siitä ei saa töillä eikä ylitöillä.
Ap
En voisi olla enempää samaa mieltä.
Vierailija kirjoitti:
Kun olin naimisissa sen ihan ok tyypin kanssa, jonka kanssa ensihuuma meni puolessa vuodessa ohi, niin kaikki rakkauslässytys vain pisti vihaksi. Ja kaikki romanttiset elokuvat ja niiden hellyys ja lepertely harmitti ja masensi. Käytiin parisuhdeterapiassa, yritin että "se on vaan miten suhtaudun" ja että elämä on kompromisseja, myötä- ja vastoinkäymisissä, jne blaa blaa.
Totta puhuen siinä liitossa oli kyllä enemmän vastamäkeä kuin mitään muuta.
Niin nykyään kun me miehen kanssa oikeasti rakastetaan toisiamme syvästi, niin elokuviakin on kiva katsella, ja laulut kertovat meistä. Ei tarvitse pakolla vääntää sitä asennetta, kun se kumpuaa välittämisestä. Suhde ei ole työtä. Vain joskus kun tulee erimielisyyttä, se työ on siinä että sen sijaan että menisi toiseen huoneeseen mököttämään, palaa takaisin ja kertoo, että nyt harmittaa, ja että mikä harmittaa. Sitten siitä keskustellaan, ja aina on lopulta päästy alkujuurille, että mistä tuli väärinkäsitys, tai missä voisi ensi kerran toimia toisin.
Minun ei esim tarvitse yrittää olla joku muu ja joku muunlainen, niin kuin edellisessä liitossa.Ei huonoon sihteeseen kannata jäädä.
Olen samaa mieltä, että silloin tietää olevansa sen oikean kanssa kun se ei tunnu työltä, vaan siinä on jotain automatiikkaakin. Itse kun olin ihan ok:n miehen kanssa, hän ei ymmärtänyt mua oikein ollenkaan, joten en voinut jutella hänen kanssaan mistään sen syvällisemmin. Olin oppinut ajattelemaan että kai mä sitten vaan olen niin hankala ihminen ettei mua voikaan kukaan ymmärtää.
Eli en tykännyt itsestäni siinä suhteessa, mikä tietysti heijastui monenlaisena epävarmuutena josta mies ei tykännyt. Periaatteessa meillä meni "ihan hyvin" koska me ei riidelty, mutta ei myöskään juteltu mistään asioista niin eihän silloin riitojakaan tule.
Moni piti meitä unelmapariskuntana, mitä ihmettelin aina. Kai se tuli siitä, että meillä oli samat harrastukset ja kiinnostuksen kohteet, sen takia me yhteen päädyttiinkin. Mutta kuitenkin olimme täysin väärät ihmiset toisillemme. Mieluumin olisin sellaisen miehen kanssa jolla ei ole samat harrastukset, mutta hyvä henkinen yhteys ja voidaan keskustella kaikesta. Koska tuo suhde nimenomaan oli minulle pelkkää työtä, koin vain suorittavani. Ja oletan miehen tunteneen samoin, kyllä hänestäkin huomasi ettei ihan tyytyväinen ollut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ennen uskoin, mutta elämä on osoittanut ettei sellaista rakkautta ole. Naisen rakkaus ei kestä minkäänlaisia pieniäkään ryppyjä, ei tarvitse itse asiassa olla edes ryppyjä, naiselle voi tulla ihan kirkkaalta taivaalta yhytäkkiä fiilis että nyt en enää rakastakaan ja se siitä.
Sitten taas toisaalta näkee pareja, joissa on isoja ja vakavia ongelmia miehen toiminnan vuoksi ja sellaisissa suhteissa nainen roikkuu niin ettei lähde kirveelläkään. Ei tätä voi ihminen ymmärtää.
No esimerkiksi isosiskoni on ollut miehensä kanssa jo lähes 30 vuotta. Hänen mies on amerikkalainen ja lihonnut sellaiseksi järkyttäväksi jenkkivalaaksi, siskoni on edelleen hoikka ja kuntoilee mm. juoksemalla. Ja kyllä he ovat selvästi onnellisia. Pussailevat vähän väliä ja katsovat toisiaan rakastuneesti, eivätkä koskaan puhu rumasti toisistaan muiden kuullen.
En väitä etteikö he joskus riitelisi, mutta osaavat ilmeisesti myös sopia ne riidat eikä vanhoihin asioihin tarvitse sitten enää palata. Juttelin jokin aika sitten siskoni kanssa näistä asioista ja hän sanoi, että ei tuo mies mikään täydellinen prinssi ole, mutta kyllä hän rakastaa miestään ja haluaa olla yhdessä kuolemaan asti.
Ei , Sellainen Elämä ei oo mahdollista,
Niin on nykyaikastunu elämä.
Minä Ajattelen tässä Vanhoja Kotimaisia Musta- Valko elokuvia.
Eli ei oo niin mahdollista.
Kun sähköt tuli joka kylään, joka Mahdollisti sen käytön laajalti.
Maattiloihinki tuli yhä enemmän koneita, Ei tarvittu enää heinäpelloille Heinäväkeä , tekee heinäseipäitä .
Ja suovia, eikä enää kukaan Niittää heinää viikatteella ja sitten hevosen perässä niitokoneella.
Eikä enää keitellä kahvia pannulla.
Eikä taloon tule kulkuri nyyttipussi olallaan.Kysyyn saisko talosta töitä?
Kuten Useis Musta- Valko elokuvis Joissa on Tauno Palo ja Ansa Ikonen.
Eikä pidä unohtaa Romanssi laulajaa Leif Wageria.
Eikä oo Punaista tupaa ja perunamaata tai sitä harmaata vaatimatonta tökkiä mökkiä siis.
Ei oo Piikoja renkinä, eikä Emäntä eikä oo pehtooria.
.
Kun Tuli automatisointi navetoihin.
Ja robotteja, Pien tilat joutui lopettamaan eläinten pidon peltoja pidetään pakettiin.
Kun yhä isommat tilat söivät pientilat kun ei kannattanut.
Kun tuli yhä isompia tiloja.
Kauppoja kyliltä lakkautettiin myös kouluja.
Kylät Rupes autioituun ja on autioitunut.
Tehtaita suljettiin kokonaan tai siirrettiin tuotanto ulkomaille.
Suomen markka häipyi Suomi liittyi Eu: hun.
Postit lakkautettiin, ne on Marketeis.
Myös linja- auto yhteyksiä lakkautettiin.
Ihmiset ovat tulleet yhä vaan Ahneeksi, yhä vaan pitää olla toistaan parempia, Tämä On tosi asia.
Ja aina on kiire ja kiire.
Jumalaa Pelätään , Ei käydä Kirkossa.
Ei saa puhua siitä.Joku voi loukkaantua.
Niin kun sähköt tuli , Tietokoneet tuli melkein joka talouteen. Pankki asiat hoidetaan sillä tai kännykällä.
Ja Eikä käydä kylässä enää.
Monet jää sitten yksin.
Jos otetaan yhteyttä laitetaan viesti.
Ei enää laiteta paperi kirjeitä eikä kortteja.
Aina vaan on menny maailma että ei Sukulaisetkaan ota yhteyttä.
Aina vaan Heillä niin Oma Perhe Ja omat yritykset omat jutut🤬😡😢että ei tällänen yksinäinen oo mitään.
Niin Musta-valko elokuvis Näkyy miten Suku kokoontuu kesällä ja jouluna.
Eikä laulu ja musiikki oo sellaista sitä hiton räpin jumputusta jota jumputetaan liian isolla.
Joo niin on Elämä menny nykyaikaiseen.
Ei eli en osaa kuvitella. Että elää romanttisesti ( paitsi jos kysyn isältäni oliko Elämä romanttista ennen kuin Tauno Palon ja Ansa Ikosen elokuvis( Päätooleis näytelleet siis)
No hän sanoo äkäseen tyyliin" Ei ollut"
Se siitä sitten.
Ja Eikä kuulemma laulettu savotas eikä armeijas .
Ja Muistelee Miten Pappa kävi molemmat sodat.
Uskon. En vain itse ole onnistunut rakastumaan palavasti heihin jotka ovat minuun. Ehken koskaan rakastukaan. Olen jo nelikymppinen ja silti kaikesta huolimatta, uskon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun olin naimisissa sen ihan ok tyypin kanssa, jonka kanssa ensihuuma meni puolessa vuodessa ohi, niin kaikki rakkauslässytys vain pisti vihaksi. Ja kaikki romanttiset elokuvat ja niiden hellyys ja lepertely harmitti ja masensi. Käytiin parisuhdeterapiassa, yritin että "se on vaan miten suhtaudun" ja että elämä on kompromisseja, myötä- ja vastoinkäymisissä, jne blaa blaa.
Totta puhuen siinä liitossa oli kyllä enemmän vastamäkeä kuin mitään muuta.
Niin nykyään kun me miehen kanssa oikeasti rakastetaan toisiamme syvästi, niin elokuviakin on kiva katsella, ja laulut kertovat meistä. Ei tarvitse pakolla vääntää sitä asennetta, kun se kumpuaa välittämisestä. Suhde ei ole työtä. Vain joskus kun tulee erimielisyyttä, se työ on siinä että sen sijaan että menisi toiseen huoneeseen mököttämään, palaa takaisin ja kertoo, että nyt harmittaa, ja että mikä harmittaa. Sitten siitä keskustellaan, ja aina on lopulta päästy alkujuurille, että mistä tuli väärinkäsitys, tai missä voisi ensi kerran toimia toisin.
Minun ei esim tarvitse yrittää olla joku muu ja joku muunlainen, niin kuin edellisessä liitossa.Ei huonoon sihteeseen kannata jäädä.
Tähän tulokseen olen itsekkin tullut. Vielä tuossa liitossa kylläkin jossa ”tehdään töitä”, mutta olen jo tehnyt päätöksen lähteä. Tympii vaan kun kukaan ei tule ymmärtämään että tämä on huono suhde, kun ei meistä kumpikaan ole yksinään huono, ei vain olla toisillemme oikeat. Tulen saamaan niin paljon paskaa niskaan ja todennäköisesti menetän omankin sukuni.
Ei siihen silti kannata jäädä. Harmi jos näyttää siltä, että sukusi hylkää sinut. Oletko varma? Ovatko he jotenkin niin uskonnollisia tai jotain?
Hoida ero asiallisesti, ketään haukkumatta, ja ilman kolmansia osapuolia, niin on paras mahdollisuus, että sukulaiset eivät loputtomiin pysy harmissaan.
On tietty mahdollista, että eksä valehtelee ja mustamaalaa sinua, mutta silloin eksäkään ei ollut hyvä ihminen, eikä suhde hyväksi sinulle.
Ei kanna uskoa satuihin. Ja niissä ei sitä paitsi näytetä mitä tapahtuu elokuvan jälkeen paitsi jatko-osissa mitkä on vedetty aina överiksi. Jos joku väittää että elää satua, valehtelee. Kenenkään parisuhde ei ole ruusuilla tanssimista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Missä romanttisessa elokuvassa on köyhä mies naisen rakkauden kohteena?
On niitä. Itse katson tosi vähän romanttisia elokuvia, joten en ole tämän genren asiantuntija, mutta silti itsellenikin tulee niitä mieleen. Titanic vaikka yksi tunnettu elokuva. Nothing Hill -elokuvassa rikas ja kuuluisa nainen rakastui tavikseen. Mutta sitten romanttisten elokuvien ulkopuolelta, myös esim. laatuelokuva Point-Neufin rakastavaiset on esimerkki elokuvasta, jossa rikas nainen rakastuu köyhään mieheen.
Notting Hillin mies ei muuten ole köyhä. Millainen köyhä omistaa asunnon ym?
Alue: Aihe vapaa
Helppo uskoa kun elän sitä, 24. vuosi menossa.