Lapseton kysyy: Mikä niissä lapsissa on niin ihanaa?

Ei sitä osaa kertoa lapsettomalle, sen pitää itse ymmärtää ja kokea. En koskaan ole ajatellut lasten olevan kovin ihania tai söpöjä ennen kuin sain itse lapsen. Rakkaus on saanut ihan uudet mittakaavat, ja merkitys on muuttunut. Nyt todella tiedän, mitä se tarkoittaa. Oman lapsen nauru, kun sen kuulee, voisin pakahtua onnesta ja voisin itkeä ilosta. Minulla ja miehelläni on yksi lapsi. 

Kysymyksen voi kääntää näin? Mitä olet antanut vanhemmillesi? Oletatko, että heidän elämänsä on täydempää, koska sinä olet olemassa?

Mun mielestä nämä jatkuvat velojen kyselyt palstalla ovat jotenkin äärimmäisen kummallisia. Aivan niin kuin elämän voisi pilkkoa järkeviin palasiin, jotka on selitettävissä jonkun mallin mukaan. 

Oon itse opiskellut kieliä, ja mielestäni kielitieteissä on ainakin viimeisen 20-30 vuoden aikana tullut se hieno oivallus, että vaikka tutkimus yrittää olla kuinka objektiivista ja rationaalista tahansa, se ei koskaan voi olla täysin objektiivista, koska ihminen ei tulkintatieteissä yksinkertaisesti sellaiseen kykene. 

Tunteiden ja rationaalisuuden suhde on myös neurologisesti osoitettu kiinteäksi: jos ihmiseltä esim. onnettomuuden seurauksena vaurioituu tunnekeskus, hänen kykynsä rationaaliseen ajatteluun vairioituu myös, koska tunteet varoittavat myös esim. vaarasta.

Tämä vuodatukseni ei nyt ole mikään vastaus aloitukseen, vaan ihmettely siitä, luulevatko nämä palstavelat oikeasti, että esim. kysymykseen "miksi sinä tai miehesi halusitte lapsia" on olemassa joku perusteltu järkivastaus. Lisääntyminen on ihmisellä biologinen tarve, niin kuin moni muukin tarve. Sille voi keksiä hienoja ja järkeviä perusteita, mutta kyllä se kokonaisuudessaan palautuu siihen, että ihminenkin on vain eläin. 

Kysymykseen "mitä lapsi antaa" voisi siis vastata, että lapsi antaa tyydytystä siitä, että on päässyt suorittamaan biologista tehtäväänsä. Tämän tehtävän suorittaminen aiheuttaa ihmisissä erilaisia tunteita, jotka ovat esim. hormonien aikaansaamia.

Irralliseksi kysymykseksi ilmaan voisi heittää sen, että ajattelevatko näitä avauksia tekevät henkilöt, että lapsuus on jotenkin irrallinen osa heidän elämäänsä? Sellainen ajatus mulle nimittäin tulee tästä ajatusmaailmasta. Lapsuus on jotain, joka ei ole heidän elämäänsä koskettanut koskaan missään muodossa, ellei nyt negatiivisesti sitten.

Suvunjatkaminen on aika voimakas vietti. Koko elämäntarkoitus tuntui kiteytyvän siihen. Kaikki muu ympärillä on (työ, huvitukset) tämän vietin toteuttamista tukevaa toimintaa.

Suvunjatkamisvietti on meillä hyvin vahvana, kuten kaikilla elollisilla. Siis suurimmalla osalla ihmisistä. Lisäksi naisilla on vahva hoivaamisvietti ja miehillä taas siittämisvietti. Nämä perhe, avioliitto, yms. jutut on tulleet sivilisaation myötä. Niistä voimme syyttää/kiittää kirkkoa, jolla, huomaa, ei ole mitään tekemistä uskonnon kanssa, vaan ne on luotu, että "kansaa" voidaan hallita ylhäältä.

Summa summarum, lapset ovat parasta mitä tiedän, minulla on kaksi itsetehtyä, lisäksi rakastan vävyni tytärtä, tunne lapseen ei siis minulla ole kiinni biologisesta sukulaisuudesta.

Sivilisaatiota saamme myös kiittää siitä, että voimme valita teemmekö lapsia vai emme. Ja hyvä niin!

Hyvää ja rauhallista joulua niin lapsellisille kuin lapsettomillekin!

[quote author="Vierailija" time="14.12.2013 klo 10:37"]

Suvunjatkaminen on aika voimakas vietti. Koko elämäntarkoitus tuntui kiteytyvän siihen. Kaikki muu ympärillä on (työ, huvitukset) tämän vietin toteuttamista tukevaa toimintaa.

[/quote]

Pakko lisätä, etten puhu seksistä, vaan koko suvunjatkamis prosessista.

Ihme vastauksia taas, ei varmaan innosta lapsien tekoon ap :) Lapset ovat ihania mutta myös ärsyttäviä ja hankalia, tätä ei vaan saa sanoa ääneen.

Miksei kukaan ikinä ajattele niitä lapsia ja mieti haluavatko he syntyä tähän maailmaan. Kyllä se lapsen teko on itsekkäintä maailmassa.

[quote author="Vierailija" time="14.12.2013 klo 10:40"]

Ihme vastauksia taas, ei varmaan innosta lapsien tekoon ap :) Lapset ovat ihania mutta myös ärsyttäviä ja hankalia, tätä ei vaan saa sanoa ääneen.

[/quote]

Ei kai ap:ta nyt tarvitsekaan innostaa lapsentekoon? Ja miksei sitä, että lapset ovat myös ärsyttäviä ja hankalia, saa sanoa ääneen? Siitähän puhutaan koko ajan! 

[quote author="Vierailija" time="14.12.2013 klo 10:41"]

Miksei kukaan ikinä ajattele niitä lapsia ja mieti haluavatko he syntyä tähän maailmaan. Kyllä se lapsen teko on itsekkäintä maailmassa.

[/quote]

Ootko suunnilleen yläasteikäinen?

[quote author="Vierailija" time="14.12.2013 klo 01:32"]

[quote author="Vierailija" time="14.12.2013 klo 01:21"]

Mua jotenkin pelottaa juuri se, että rakkaus mieheen kalpenisi sen äidinrakkauden rinnalla. Tosin en ole tippaakaan äidillinen, joten tiedä häntä, kuinka voimakasta äidinrakkautta edes kokisin. Mutta siis mieheni on minulle tärkein henkilö maailmassa, enkä halua, että hänestä tulee joku statisti ja lapsista elämäni keskipiste. Tosi masentava ajatus. Rakkaus mieheen on kuitenkin oma valinta, eikä geenien sanelemaa, ja sillä tavoin minusta aidompaa.

[/quote]

Se on vain tunne, en minäkään ole hylännyt kaikkea muuta elämääni ja alkanut elää vain lasten kautta. Mies on edelleen minun tärkein aikuinen ihminen, mutta ei se miehen ja naisen välinen rakkaus ja äidinrakkaus kilpaile keskenään. Jotenkin vaan se rakkauden kokonaismäärä on lisääntynyt.. Silti rakkaus lasta kohta on siinä mielessä voimakkaampaa kuin miestä kohtaan, että se on pyyteetöntä ja ehdotonta. Äiti yleensä rakastaa lastaan, vaikka lapsi tekisi jonkin hirvittävän teon (ja todnäk syyttäisi teosta itseään). Harva kestäisi terveessä suhteessa samaa puolisoltaan.

t. 9

[/quote]

Se oli kyllä yllättävää huomata, miten paljon rakkautta itsestä löytyykään. Esikoisen kohdalla en osannut pelätäkään, että rakkaus mieheen vähenisi lapsen myötä, rakkaus lapseen tuli siinä sivussa - erilaisena ja voimakkaampana. Tokaa odottaessa pelkäsin, osaanko rakastaa kuopusta niin paljon kuin esikoista. Oli hienoa huomata, että sitä rakkautta löytyi vain lisää.

Meidän lapset ovat jo isoja, esikoinen on jo muuttanut muualle. On ollut hienoa seurata heidän kasvuaan ja upeita nuoria heistä on tullutkin. Itse koen, että ilman lapsia olisin paljon ikävämpi ja itsekkäämpi ihminen, joten ainakin minulle lapset ovat tehneet hyvää. Minä en nuorena missään nimessä halunnut lapsia, vasta reilusti päälle kaksikymppisenä mieleni alkoi muuttua, kun meidän kaveripariskunnat alkoivat saada lapsia.

Tämmöisten ap kaltaisten ei edes tarvitse saada lapsia, jos niiden pitää kysyä tämmöistä. Ettei käy niin että lapsi joutuu kärsimään kun ei se olekkaan niin ihmeellistä vaikka keskustelupalstalla kehuskeltiin ja sitten ei rakasteta sitä lasta. Kaikki naiset eivät ole luotuja äideiksi. Kaikki eivät tunne sitä rakkautta lasta kohtaan. Jos et halua lapsia niin älä niitä teekkään. En halua lukea enää yhtään lapsiin kohdistuvaa välivaltaa lehdistä!

omassa lapsessa on ihanaa.. esimerkiksi tänään istuin tyttöni 1v kanssa lattialla. tyttö kiljui, löi, kiljui ja hakkasi minua minkä kerkesi. komensin tyttöä kovasti ja sama jatkuu vihaisella naamalla ja minulla alkoi jo päässä kiehumaan. otin tyttöä kovasti lyövästä kädestä kiinni ja sanoin rumasti EI. tyttö katsoi hetken kulmat kurtussa ja alkoi nauramaan hervottomasti ja halasi :,)

aamulla syödään puuroa ja syöminen on vaikea. tyttö kääntää päätään joka lusikallisella eikä suostu maistamaankaan. huitaisee lopulta lusikkaan niin että puurot lentää molempien vaatteille. sitten tyttö voi kädellä ottaa vähän puuroa, katsoa sitä, ja laittaa suuhun ja ruoka maistuu taas.

kun tyttö väsyneenä herää ja käyn hakemassa hänet sängyssä, katselemme peilistä aina hetken aikaa. tähän asti pysynyt mutrusuu kääntyy hymyyn ja äitiä halataan pitkään lujasti kaulasta pitäen kiinni.

se näky kyn lapsi nukahtaa syliin, suu auki ja vaikka kuola valuen tuhistessa.. mikään ei ole kauniimpi ja herkempi hetki.

se niissä lapsissa on ihanaa

tama on pitka ketju ja ap ei varmaan edes lue kaikkia, MUTTA.. minulle ei tullut vauvakuumetta koskaan ja loppujen lopuksi kun kolkuteltiin 4kymppia miehen kanssa paatettiin etta yritetaan. 2kk myohemmin olin raskaana. kammottavan 'ei  koskaan enaa' alatiesynnytyksen jalkeen meilla oli/on poika. han on unelma, nyt 11v. maailmani olisi todella erilainen ja ilottomampi ilman hanta!! sanon vaan etta yksi lapsi tuo paljon iloa, eika mitaan vaivaa. olen ymmartanyt etta jopa kaksi lasta enemman kuin kaksinkertaistaa tyon maaran. se sopii tietenkin ihmisille jotak ovat aarimmaisen perhekeskeisia. meilla yksi on ollut taydellista. han saa kaiken huomion ja aikuisten elama ei ole liikaa muuttunut!! 

Tyhmä kysymys.

Niiden viattomuus, hassut kysymykset, suorasanaisuus, avoimuus, mutkattomuus ja sellanen... Avoin heittäytyminen. Kenen muun kanssa voi päättää yhtäkkiä kiivetä kesken kauppamatkan isolle lumivuorelle ja laskea alas? Tai kenen kanssa se ois yhtä kivaa ku lapsen?

T. Toinen lapseton ja vieläpä vela.

[quote author="Vierailija" time="14.12.2013 klo 10:41"]

Miksei kukaan ikinä ajattele niitä lapsia ja mieti haluavatko he syntyä tähän maailmaan. Kyllä se lapsen teko on itsekkäintä maailmassa.

[/quote]

Jos saisin nyt tällä tiedolla päättää niin kyllä syntyisin tähän maailmaan :D En tosin ole kaikkea pelkäävä paha maailma syndroomaa sairastava tyyppi joten se varmaan vaikuttaa siihen ettei maailma ole minulle vain mustaa ja harmaata.

aika harva tekee itsemurhan verrattuna niihin jotka jatkavat elämää. Siksi kysymyksesi on hyvin hämmentävä eikä ollenkaan ajateltu loppuun :P siittiöt haluavat enemmän kuin mitään olla se nopein.

Luin että mikä siinä Lapissa on niin ihanaa? En tajua mäkään, matkustan aina etelään...

[quote author="Vierailija" time="15.12.2013 klo 00:11"]

Luin että mikä siinä Lapissa on niin ihanaa? En tajua mäkään, matkustan aina etelään...

[/quote]

Kyllä ne on ne maisemat ja se uskomaton kasvillisuus! (Olen käynyt Lapissa lähinnä kesällä, kerran kyllä talvellakin.)

Mun mielestä 2 on helpompi kuin 1....Samalla se menee se toinen kun ensimmäinenkin, ja sitten niistä on seuraa ja iloa toisilleen.

Kuvittele ap joku johon olet korvias myöten juuri rakastunut. Omat lapset ovat sellaisia rakastumisen kohteita, paitsi että seksuaalisuus tietenkin vain puuttuu. Rakastumisen tunne säilyy ja säilyy vaan, koska kun lapsi kasvaa se oppii uusia asioita, joihin voi ihastua taas uudestaan.. En sit tiedä miten aikuisena, ei ole kokemusta. Oletettavasti se rakkaus muuttuu sitten taas.