Voiko ero lapsiperheessä sujua koskaan hyvin, lapsille suotuisasti?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos on niin kamalaa että lapsi tulee koulusta pilaamaan vanhemman oman ajan/parisuhdeajan/... niin miksi lasta on pitänyt alun alkaenkaan tehdä? Ja tuota spontaania omaa elämääkään en tajua, kun esim. yksinhuoltajat ovat jatkuvasti kiinni lapsessaan ja se lapsi on koko ajan omalla vastuulla. Ei silloinkaan tehdä mitään spontaaneja omia reissuja, vaan mennään töistä kotiin suoraan. Miten se eroaa siitä, että yhteishuoltajuudessa kumpikin vanhempi on valmiina siihen, että lapsi tulee kotiin tänään? Huom. kotiin, ei kylään tai hoidettavaksi.

Yksinhuoltajat ovat asia erikseen, mutta kun on kaksi vanhempaa jotka kykenevät yhteistyöhön on selkeämpää erikseen sopia ne tapaamiset ja luonapidot niin kaikilla on sen jälkeen käsitys siitä kuka on menossa viikonloppuna mihinkin. 

Mun mielestä se on sekä lapsen että vanhempien etu.  Kumpikin eroperheen vanhemmista on vuorollaan vastuussa, eikä molemmat jossain päivystysvalmiudessa koko ajan.

Yh:na ottaisin 100 kertaa mieluummin lapselle isän joka oikeasti haluaa olla lapsen elämässä ja kohdella häntä perheenjäsenenä ja eläisin sen mukaan, että lapsi lähtökohtaisesti on luonani koulun jälkeen, vaikkei aina olisikaan. Silloinhan se on vain vähän ekstravapaata minulle, jos lapsi onkin isällään.

Ja jos nyt oikeasti ajatellaan, niin kyllä joka ikinen lapsellinen on aina valmiudessa. Sitä ei tiedä jos vaikka toiselle vanhemmalle sattuu jotain.

Vierailija kirjoitti:

Jos on niin kamalaa että lapsi tulee koulusta pilaamaan vanhemman oman ajan/parisuhdeajan/... niin miksi lasta on pitänyt alun alkaenkaan tehdä? Ja tuota spontaania omaa elämääkään en tajua, kun esim. yksinhuoltajat ovat jatkuvasti kiinni lapsessaan ja se lapsi on koko ajan omalla vastuulla. Ei silloinkaan tehdä mitään spontaaneja omia reissuja, vaan mennään töistä kotiin suoraan. Miten se eroaa siitä, että yhteishuoltajuudessa kumpikin vanhempi on valmiina siihen, että lapsi tulee kotiin tänään? Huom. kotiin, ei kylään tai hoidettavaksi.

Se on se nykyajan perhemalli. Itsekkäät aikuiset haluavat ne lapset vaan 50 prosenttia ajasta ja toiset 50 prosenttia halutaan aikuista parisuhdeaikaa ilman lapsia. Tämä on itsekästä kaikki mulle juuri nyt-ajattelua.

Vierailija kirjoitti:

Minulla on taustalla vanhempien erittäin repivä ja riitaisa ero. Yli kahdenkymmenen vuoden jälkeen eivät edelleenkään tervehdi toisiaan esim. lasteni juhlissa. Ihan kiusallanikin kutsun heidät paikalle samaan aikaan juhliin, vaikka kumpikaan ei toivo sitä. Siinäpähän oppivat käyttäytymään vähän. Muistelen, että jossakin vaiheessa sitä erosotkua vanhempani yrittivät palata yhteen. Isä oli taas kotona jonkin aikaa. Se todellakin vain sekoitti päätä, ja antoi turhia toiveita. Sai ikään kuin pettyä karvaasti monta kertaa. Jos vain mahdollista, niin olisi lapsille armollista jos saisivat asua siinä vanhassa kodissa eron jälkeen. Oli kamalaa vielä joutua muuttamaankin kaiken päälle. Sentään oli vain yksi koti ja tukikohta. Vuoroviikkoasumista ei silloin harrastettu. Olenkin sitä mieltä, että ehdottomasti lapsella pitää olla yksi koti. Jos aikuiset päätyvät eroon, vaikka ovat lapsiakin hankkineet, niin on niiden aikuisten tehtävä ennen kaikkea sopeutua ja lapsille eron pitäisi olla mahdollisimman kivuton. Aikuisille se on kai kivaa jos on aina viikko ”vapaata”. Parisuhde ei ole aina kivaa ja isoistakin karikoista voi päästä yli. Ei lapset siitäkään mene rikki jos kuulevat riitelyä. Kunhan näkisivät myös sopua. Tietysti yksin on kenenkään vaikea ylläpitää mitään suhdetta jos toinen on jo luovuttanut. Jos sopuisaa eroa miettii, niin kehottaisin kokeilemaan vielä kaikkia mahdollisia keinoja pelastaa suhde.

Minun appivanhempani ovat juuri tuollaisia, että eivät edes tervehdi toisiaan. Kaunaa tuntuu olevan puolin ja toisin lähes 30 vuotta eron jälkeen.

Anoppi kantaa ikuista kaunaa, koska appi petti ja valehteli, piti salasuhteita jopa useita päällekkäin ja syytti anoppia, kun tuli ero. Appeni mielestä anoppini on ollut erotessa kohtuuton, vienyt häneltä lapset ja rahat.

Meillä yleensä järjestetään monet syntymäpäiväjuhlat, ettei niiden kahden tarvitse tulla samaan aikaan. Meidän häät oli järjettömin tapaus. Appi istui kirkon takapenkissä, anoppi puhisi etupenkissä ja mulkoili. Häävastaanotolta appeni lähti dramaattisesti ovet paukkuen ja kuuluvalla äänellä totesi lähtiessään, että eihän häntä tänne kukaan halunnut, anteeksi kun on ollut vaivaksi. Anoppi taas puhui koko illan kaikille, että kuinka ”tuo yksi” kehtaa näyttää naamaansa täällä. Jopa minun äidilleni oli alkanut paasata jotain vanhoja asioita. Minä kävin lopulta anopille sanomassa, että eikö voida nyt olla iloisella mielellä hääpäivänä, kun on meidän juhla. Anoppi tuosta loukkaantui ja jälkikäteen yritti monta kertaa puhua, kuinka törkeästi tämä hänen exänsä meidän häissä käyttäytyi ja siksi hän provosoitui. Minusta se oli täysin molemminpuolista.

Luulisi, että lapsen saanut ihminen olisi sen verran järjestelmällinen että osaisi suunnitella, että käy ostoksilla tai leffassa vaikka päivänä X. Silloin voi ilmoittaa niin lapselle kuin toiselle vanhemmallekin menonsa, jolloin lapsi voi joko olla yksin tai toisen vanhemman luona. Miksi kaikki pitää aina tehdä sattumanvaraisesti? Kenen +25-vuotiaan elämä ylipäänsä on sellaista, että yhtäkkiä vaan leffaan, treffeille, hotelliin, shoppailemaan? Kyllä ne yleensä aina sovitaan edes vähän etukäteen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Missä ydinperheessä on lämmin ruoka valmiina kun lapset tulevat koulusta? Meillä otettiin välipalaa kaapista ja ruoka tuli sitten kun vanhemmat pääsivät töistä ja tekivät sen.

Mutta ydinperheessä tietää, että kotona on joka ilta lapsia. Silloin jompikumpi tulee kotiin ja tekee ruokaa.

Mutta jos asuu yksin ja ei tiedä, tuleeko tänään lapsia vai ei, on silti tultava kotiin katsomaan, tehdäänkö tänään ruokaa useammalle vai ei. Ei voi jäädä ylitöihin tai käydä tapaamassa vaikka äitiään tai sopia ystävän kanssa leffaan menoa.

Luulisi lapsellekkin jonkun struktuurin elämässä olevan selkeämpää, eikä sitä, että njää, katsotaan nyt, mihin meen koulun jälkeen. En tiiä vielä, missä oon viikonlopun ja minne voitte tulla leikkimään. Hei, en ookkaan tänään äidin luona, vaan meenki isin luo. Tai saatan sittenki mennä äidin luo, en mää tiiä vielä. 

Oletko kuullut sellaisesta keksinnöstä kuin puhelin?

Olen, mutta mua ei huvita jatkuvasti kysellä exältä että mikä on tilanne, minne lapset ovat menossa tänään? Onko hänellä menoja, voiko ottaa lapset vai tulevatko lapset mulle? Tässä vuoroviikkomallissa, joka meillä on käytössä, tiedän yli vuoden päähän tilanteen ovatko lapset mulla vai exällä, ja voin tehdä suunnitelmia sen mukaan. Mm. joulu vuorovuosina kummallakin.

Toki jos on joku sukulaisen syntymäpäivä, häät, tms tapahtuma niin jousto on mahdollinen. Mutta pidän tätä ennustettavuutta tosi hyvänä asiana, ja samoin sitä ettei tartte kysellä että sopisiko exän olla lasten kanssa kohdassa XYZ. Kumpikin hoitaa oman viikkonsa ja vain poikkeustapauksissa vaihdetaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos on niin kamalaa että lapsi tulee koulusta pilaamaan vanhemman oman ajan/parisuhdeajan/... niin miksi lasta on pitänyt alun alkaenkaan tehdä? Ja tuota spontaania omaa elämääkään en tajua, kun esim. yksinhuoltajat ovat jatkuvasti kiinni lapsessaan ja se lapsi on koko ajan omalla vastuulla. Ei silloinkaan tehdä mitään spontaaneja omia reissuja, vaan mennään töistä kotiin suoraan. Miten se eroaa siitä, että yhteishuoltajuudessa kumpikin vanhempi on valmiina siihen, että lapsi tulee kotiin tänään? Huom. kotiin, ei kylään tai hoidettavaksi.

Yksinhuoltajat ovat asia erikseen, mutta kun on kaksi vanhempaa jotka kykenevät yhteistyöhön on selkeämpää erikseen sopia ne tapaamiset ja luonapidot niin kaikilla on sen jälkeen käsitys siitä kuka on menossa viikonloppuna mihinkin. 

Mun mielestä se on sekä lapsen että vanhempien etu.  Kumpikin eroperheen vanhemmista on vuorollaan vastuussa, eikä molemmat jossain päivystysvalmiudessa koko ajan.

Juuri tämä. Ei voi tehdä viikonloppusuunnitelmiakaan tai lomasuunnitelmia, jos lapsi saakin päähänsä, että menenki isille nyt viikonlopuksi, vaikka äiti oli suunnitellut mummolassa käyntiä lapsen kanssa. Tai isä on luvannut itsensä viikonlopputalkoisiin enolleen. Se peruuntuu, kun lapsi yhtäkkiä päättäkin tulla omilla avaimilla isin luo lauantaiaamuna.

Vanhemmat päivystää koko ajan, mitä oikkuja lapselle tulee tänään. Onko tänään kivempaa isillä, vai kesken päivää voiski olla kivempaa äiskällä. Onko tuo 7 vuotiaallekaan ihan hyväksi, että itse saa päättää omien oikkujensa perusteella, miten hallitsee vanhempiensa ajankäyttöä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Missä ydinperheessä on lämmin ruoka valmiina kun lapset tulevat koulusta? Meillä otettiin välipalaa kaapista ja ruoka tuli sitten kun vanhemmat pääsivät töistä ja tekivät sen.

Mutta ydinperheessä tietää, että kotona on joka ilta lapsia. Silloin jompikumpi tulee kotiin ja tekee ruokaa.

Mutta jos asuu yksin ja ei tiedä, tuleeko tänään lapsia vai ei, on silti tultava kotiin katsomaan, tehdäänkö tänään ruokaa useammalle vai ei. Ei voi jäädä ylitöihin tai käydä tapaamassa vaikka äitiään tai sopia ystävän kanssa leffaan menoa.

Luulisi lapsellekkin jonkun struktuurin elämässä olevan selkeämpää, eikä sitä, että njää, katsotaan nyt, mihin meen koulun jälkeen. En tiiä vielä, missä oon viikonlopun ja minne voitte tulla leikkimään. Hei, en ookkaan tänään äidin luona, vaan meenki isin luo. Tai saatan sittenki mennä äidin luo, en mää tiiä vielä. 

Oletko kuullut sellaisesta keksinnöstä kuin puhelin?

Olen, mutta mua ei huvita jatkuvasti kysellä exältä että mikä on tilanne, minne lapset ovat menossa tänään? Onko hänellä menoja, voiko ottaa lapset vai tulevatko lapset mulle? Tässä vuoroviikkomallissa, joka meillä on käytössä, tiedän yli vuoden päähän tilanteen ovatko lapset mulla vai exällä, ja voin tehdä suunnitelmia sen mukaan. Mm. joulu vuorovuosina kummallakin.

Toki jos on joku sukulaisen syntymäpäivä, häät, tms tapahtuma niin jousto on mahdollinen. Mutta pidän tätä ennustettavuutta tosi hyvänä asiana, ja samoin sitä ettei tartte kysellä että sopisiko exän olla lasten kanssa kohdassa XYZ. Kumpikin hoitaa oman viikkonsa ja vain poikkeustapauksissa vaihdetaan.

Meillä on kouluikäisillä ollut omatkin puhelimet. Ja alle kouluikäinen nyt tuskin muutenkaan itsekseen liikkuu ja menemisistään päättää.

Jääkaapissa pitäisi olla aina ylimääräistä tuokaa siltä varata onko ruokapöydässä yksi tai esim neljä. Ja sitten ne ylimääräistä ruuat menee pahaksi.

Hätätilanteet on asia erikseen, mutta muuten on ihan kohtuullista tietää, onko lapset tuossa toiseen kotiinsa vai ei. Sellainen päivystäminen olisi tosi turhauttavaa.

En ole erotilanteessa, mutta opiskelen iltaisin töitten jälkeen ja olisi tosi hankalaa jos lapset pölähtäisivät paikalle koska sattuu.

Ja yksinhuoltajat myös eri asia.

Ihan samalla laillahan se aikuinenkin tuntuu omien oikkujensa mukaan haluavan päättää, että tänään kampaajalle, shoppailemaan... Ja kuten täälläkin mainittu, lapsille muodostuu jonkunlainen "tahti" liikkumiseen. Sitten voi myös sanoa, että huomenna aion mennä shoppailemaan, järjestellään asiat näin.

Mulle ainakin on tärkeämpää se että lapsi kokee voivansa luottaa minuun ja että hänen kotinsa on hänen kotinsa. Kuin että itse määräilisin että no tänään et saa tulla kotiisi kun mä haluan tehdä sitä ja tätä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Missä ydinperheessä on lämmin ruoka valmiina kun lapset tulevat koulusta? Meillä otettiin välipalaa kaapista ja ruoka tuli sitten kun vanhemmat pääsivät töistä ja tekivät sen.

Mutta ydinperheessä tietää, että kotona on joka ilta lapsia. Silloin jompikumpi tulee kotiin ja tekee ruokaa.

Mutta jos asuu yksin ja ei tiedä, tuleeko tänään lapsia vai ei, on silti tultava kotiin katsomaan, tehdäänkö tänään ruokaa useammalle vai ei. Ei voi jäädä ylitöihin tai käydä tapaamassa vaikka äitiään tai sopia ystävän kanssa leffaan menoa.

Luulisi lapsellekkin jonkun struktuurin elämässä olevan selkeämpää, eikä sitä, että njää, katsotaan nyt, mihin meen koulun jälkeen. En tiiä vielä, missä oon viikonlopun ja minne voitte tulla leikkimään. Hei, en ookkaan tänään äidin luona, vaan meenki isin luo. Tai saatan sittenki mennä äidin luo, en mää tiiä vielä. 

Oletko kuullut sellaisesta keksinnöstä kuin puhelin?

Olen, mutta mua ei huvita jatkuvasti kysellä exältä että mikä on tilanne, minne lapset ovat menossa tänään? Onko hänellä menoja, voiko ottaa lapset vai tulevatko lapset mulle? Tässä vuoroviikkomallissa, joka meillä on käytössä, tiedän yli vuoden päähän tilanteen ovatko lapset mulla vai exällä, ja voin tehdä suunnitelmia sen mukaan. Mm. joulu vuorovuosina kummallakin.

Toki jos on joku sukulaisen syntymäpäivä, häät, tms tapahtuma niin jousto on mahdollinen. Mutta pidän tätä ennustettavuutta tosi hyvänä asiana, ja samoin sitä ettei tartte kysellä että sopisiko exän olla lasten kanssa kohdassa XYZ. Kumpikin hoitaa oman viikkonsa ja vain poikkeustapauksissa vaihdetaan.

Meillä on kouluikäisillä ollut omatkin puhelimet. Ja alle kouluikäinen nyt tuskin muutenkaan itsekseen liikkuu ja menemisistään päättää.

-äitii, missä sinä oot. Tulin kotiin ja täällä ei oo ketään

-Äiti on kuule työkaverin häissä ja ne kestää monta tuntia. Voisitko mennä nyt täksi päiväksi isin luo

-Byääääää, mut ku te ootte luvanneet, että saan kulkea oman mielen mukaan ja te ootte aina kotona oottamassa mua. Nyt tuut äiti kotiin sieltä häistä, kun minä oon päättäny olla tämän päivän sun luona

Ja äiti lähtee kiltisti, kun haluaa ajatella lapsen parasta, eikä olla itsekäs äiti, kuka haluaa ajatella vain omaa hyväänsä

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos on niin kamalaa että lapsi tulee koulusta pilaamaan vanhemman oman ajan/parisuhdeajan/... niin miksi lasta on pitänyt alun alkaenkaan tehdä? Ja tuota spontaania omaa elämääkään en tajua, kun esim. yksinhuoltajat ovat jatkuvasti kiinni lapsessaan ja se lapsi on koko ajan omalla vastuulla. Ei silloinkaan tehdä mitään spontaaneja omia reissuja, vaan mennään töistä kotiin suoraan. Miten se eroaa siitä, että yhteishuoltajuudessa kumpikin vanhempi on valmiina siihen, että lapsi tulee kotiin tänään? Huom. kotiin, ei kylään tai hoidettavaksi.

Yksinhuoltajat ovat asia erikseen, mutta kun on kaksi vanhempaa jotka kykenevät yhteistyöhön on selkeämpää erikseen sopia ne tapaamiset ja luonapidot niin kaikilla on sen jälkeen käsitys siitä kuka on menossa viikonloppuna mihinkin. 

Mun mielestä se on sekä lapsen että vanhempien etu.  Kumpikin eroperheen vanhemmista on vuorollaan vastuussa, eikä molemmat jossain päivystysvalmiudessa koko ajan.

Juuri tämä. Ei voi tehdä viikonloppusuunnitelmiakaan tai lomasuunnitelmia, jos lapsi saakin päähänsä, että menenki isille nyt viikonlopuksi, vaikka äiti oli suunnitellut mummolassa käyntiä lapsen kanssa. Tai isä on luvannut itsensä viikonlopputalkoisiin enolleen. Se peruuntuu, kun lapsi yhtäkkiä päättäkin tulla omilla avaimilla isin luo lauantaiaamuna.

Vanhemmat päivystää koko ajan, mitä oikkuja lapselle tulee tänään. Onko tänään kivempaa isillä, vai kesken päivää voiski olla kivempaa äiskällä. Onko tuo 7 vuotiaallekaan ihan hyväksi, että itse saa päättää omien oikkujensa perusteella, miten hallitsee vanhempiensa ajankäyttöä. 

Joo, ihan varmasti! Vanhemmat ei voi edes varata ulkomaanlomaa kun eivät tiedä tuleeko lapsi mukaan vai ei.

Vähän suhteellisuudentajua näihin juttuihin, jooko?

Vierailija kirjoitti:

Ihan samalla laillahan se aikuinenkin tuntuu omien oikkujensa mukaan haluavan päättää, että tänään kampaajalle, shoppailemaan... Ja kuten täälläkin mainittu, lapsille muodostuu jonkunlainen "tahti" liikkumiseen. Sitten voi myös sanoa, että huomenna aion mennä shoppailemaan, järjestellään asiat näin.

Aikuinen päättää omien oikkujen mukaan mennä shoppailemaan, jos haluaa ja tietää, että ei ole sinä päivänä kenestäkään vastuussa.

Lapsi hallitsee vallankäytöllä vanhempiensa elämää ilmestymällä jomman kumman kotiin ilmoittamatta ja olettamalla, että kumpikin vanhempi päivystää kotona kaappi täynnä ruokaa.

Aikuisen ja lapsen ero on siinä, että aikuinen voi mennä kotiinsa ja olla yksin illan ja yön ilman toisen valvontaa. Alakouluikäinen lapsi ei voi olla kotona ilman valvontaa iltaa ja yötä.

Kun olin ala-asteella, luokalla oli tyttö jolla oli kahdet vanhemmat. Oli läheinen äiti- ja isäpuolensa kanssa ja piti heistä kovasti. Hänellä oli myös avaimet kumpaankin kotiin ja kaksi omaa huonetta. En tiedä, kuinka vapaata kulkeminen oli, mutta itsestäni se oli niin hienoa verrattuna omaan tilanteeseeni, sillä itsehän tapasin isääni vain joka toinen viikonloppu ja jouduin nukkumaan olohuoneen lattialla ohuella patjalla (vaikka äiti kehotti ostamaan edes matkasängyn tai ilmapatjan). Myöhemmin kuvioihin tuli myös nainen jonka kanssa en tullut yhtään toimeen, ja olin todella kateellinen toiselle tytölle jolla äitipuoli oli kuin paras kaveri. Muistan, että tyttö vielä kiusasi minua ja usein sai minut surulliseksi puhumalla isästäni.

Vierailija kirjoitti:

Luulisi, että lapsen saanut ihminen olisi sen verran järjestelmällinen että osaisi suunnitella, että käy ostoksilla tai leffassa vaikka päivänä X. Silloin voi ilmoittaa niin lapselle kuin toiselle vanhemmallekin menonsa, jolloin lapsi voi joko olla yksin tai toisen vanhemman luona. Miksi kaikki pitää aina tehdä sattumanvaraisesti? Kenen +25-vuotiaan elämä ylipäänsä on sellaista, että yhtäkkiä vaan leffaan, treffeille, hotelliin, shoppailemaan? Kyllä ne yleensä aina sovitaan edes vähän etukäteen.

===

No niinhän ne tehdään, ja lääkäriajat esim pitääkin varata etukäteen. Jossain kommentissa ihailtiin systeemiä, missä erolapset voivat hetken mielijohteesta päättää kumman vanhemman luo menevät omilla avaimillaan. Ja ymmärsin että vielä ilmoittamatta, senkun pölähtävät paikalle. Kaunis ajatus juu, ja molemnat kodit ovat niitten omia, juu. Mutta aikuisilla on joskus tärkeitä menoja töitten jälkeen. Shoppailu ja ravintolassa istuminen eivät ole tärkeitä, mutta esim iäkkäiden vanhempien auttaminen on.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos on niin kamalaa että lapsi tulee koulusta pilaamaan vanhemman oman ajan/parisuhdeajan/... niin miksi lasta on pitänyt alun alkaenkaan tehdä? Ja tuota spontaania omaa elämääkään en tajua, kun esim. yksinhuoltajat ovat jatkuvasti kiinni lapsessaan ja se lapsi on koko ajan omalla vastuulla. Ei silloinkaan tehdä mitään spontaaneja omia reissuja, vaan mennään töistä kotiin suoraan. Miten se eroaa siitä, että yhteishuoltajuudessa kumpikin vanhempi on valmiina siihen, että lapsi tulee kotiin tänään? Huom. kotiin, ei kylään tai hoidettavaksi.

Yksinhuoltajat ovat asia erikseen, mutta kun on kaksi vanhempaa jotka kykenevät yhteistyöhön on selkeämpää erikseen sopia ne tapaamiset ja luonapidot niin kaikilla on sen jälkeen käsitys siitä kuka on menossa viikonloppuna mihinkin. 

Mun mielestä se on sekä lapsen että vanhempien etu.  Kumpikin eroperheen vanhemmista on vuorollaan vastuussa, eikä molemmat jossain päivystysvalmiudessa koko ajan.

Juuri tämä. Ei voi tehdä viikonloppusuunnitelmiakaan tai lomasuunnitelmia, jos lapsi saakin päähänsä, että menenki isille nyt viikonlopuksi, vaikka äiti oli suunnitellut mummolassa käyntiä lapsen kanssa. Tai isä on luvannut itsensä viikonlopputalkoisiin enolleen. Se peruuntuu, kun lapsi yhtäkkiä päättäkin tulla omilla avaimilla isin luo lauantaiaamuna.

Vanhemmat päivystää koko ajan, mitä oikkuja lapselle tulee tänään. Onko tänään kivempaa isillä, vai kesken päivää voiski olla kivempaa äiskällä. Onko tuo 7 vuotiaallekaan ihan hyväksi, että itse saa päättää omien oikkujensa perusteella, miten hallitsee vanhempiensa ajankäyttöä. 

Joo, ihan varmasti! Vanhemmat ei voi edes varata ulkomaanlomaa kun eivät tiedä tuleeko lapsi mukaan vai ei.

Vähän suhteellisuudentajua näihin juttuihin, jooko?

Jaa, et osaa siis kysyä lapseltasi että haluatko tulla mukaan vai miten tehdään? Seuraan sivusta tilannetta jossa lapsi ei pääse isänsä mukaan matkoille vaikka haluaisikin, ja sehän vasta kivaa on. Se on isin ja uuden perheen omaa aikaa.

Näin kasvaa niitä Kiinan keisareita. Jos isin kotona ei oo herkkuja ja kivaa, päättäki lähteä äidin luo. Jos äidillä ei ookkaan tänään mukavaa, niin vaihdankin kotia, kun mitään sopimuksia ei ole.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihan samalla laillahan se aikuinenkin tuntuu omien oikkujensa mukaan haluavan päättää, että tänään kampaajalle, shoppailemaan... Ja kuten täälläkin mainittu, lapsille muodostuu jonkunlainen "tahti" liikkumiseen. Sitten voi myös sanoa, että huomenna aion mennä shoppailemaan, järjestellään asiat näin.

Aikuinen päättää omien oikkujen mukaan mennä shoppailemaan, jos haluaa ja tietää, että ei ole sinä päivänä kenestäkään vastuussa.

Lapsi hallitsee vallankäytöllä vanhempiensa elämää ilmestymällä jomman kumman kotiin ilmoittamatta ja olettamalla, että kumpikin vanhempi päivystää kotona kaappi täynnä ruokaa.

Aikuisen ja lapsen ero on siinä, että aikuinen voi mennä kotiinsa ja olla yksin illan ja yön ilman toisen valvontaa. Alakouluikäinen lapsi ei voi olla kotona ilman valvontaa iltaa ja yötä.

Entisaikaan lapsella ja aikuisella oli myös sellainen ero, että aikuinen on vastuussa omasta lapsestaan, eikä siinä ole mitään syytä heittäytyä marttyyriksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihan samalla laillahan se aikuinenkin tuntuu omien oikkujensa mukaan haluavan päättää, että tänään kampaajalle, shoppailemaan... Ja kuten täälläkin mainittu, lapsille muodostuu jonkunlainen "tahti" liikkumiseen. Sitten voi myös sanoa, että huomenna aion mennä shoppailemaan, järjestellään asiat näin.

Aikuinen päättää omien oikkujen mukaan mennä shoppailemaan, jos haluaa ja tietää, että ei ole sinä päivänä kenestäkään vastuussa.

Lapsi hallitsee vallankäytöllä vanhempiensa elämää ilmestymällä jomman kumman kotiin ilmoittamatta ja olettamalla, että kumpikin vanhempi päivystää kotona kaappi täynnä ruokaa.

Aikuisen ja lapsen ero on siinä, että aikuinen voi mennä kotiinsa ja olla yksin illan ja yön ilman toisen valvontaa. Alakouluikäinen lapsi ei voi olla kotona ilman valvontaa iltaa ja yötä.

Lapsi on siis sinulle tunkwutuja, joka "ilmestyy" kotiisi. Missä se lapsen koti silloin on, kun kumpikin aikuinen haluaa pitää kotinsa omanaan? Mihin se lapsi voi turvautua ja tukeutua?

Pieni lapsi ei manipuloi ja käytä valtaa vaan haluaa olla kummankin vanhempansa kanssa, olla OMASSA KODISSAAN vapaasti. Tässä ei ole ongelmaa kenelläkään muulla kuin vanhemmalla, joka kokee että OMA LAPSI on joku satunnainen tyyppi joka tulee aikuisen kotiin viemään tämän oman ajan ja ruuatkin kaapista.

Näin kasvatetaan Kiinan keisareita, jotka kiristää vanhempiaan. Jos isin luona ei oo herkkuja ja kivaa, niin lähdenkin tästä äidin luo. Jos äidin luona on tylsää, niin hipsinpä isin luo niillä omilla avaimilla. Kun valta on annettu lapsille päättää, kumpaan kotiin saa mennä ilmoittamatta koska tahansa. Tätähän täällä niin kovin ihaillaan. Huonoja vanhempia ne, jotka kertoo lapselleen, että huomenna et voi tulla tänne, vaan mene isin luo, kun äidillä on tärkeä meno. Äidillä ei saa olla tärkeitä menoja, kun on oltava kotona odottamassa, sattuisiko se ekaluokkalainen sittenkin tulemaan äidin luo.