Voiko ero lapsiperheessä sujua koskaan hyvin, lapsille suotuisasti?

Jos välit ovat erotessa niin hyvät, että tuollainen ns. sopuisa ero on mahdollinen, niin eikö silloin olisi myös mahdollista selvittää niitä ristiriitoja?

Vierailija kirjoitti:

Jos välit ovat erotessa niin hyvät, että tuollainen ns. sopuisa ero on mahdollinen, niin eikö silloin olisi myös mahdollista selvittää niitä ristiriitoja?

Tämä. Jos kerran välit ovat hyvät, miksi pitää erota?

Tuo on ristiriitaista lapselle. Olette eronneet mutta sitten voittekin olla sulassa sovussa päivittäin yhdessä koko perhe? Teidän pitää olla selkeitä ja johdonmukaisia päätöksissänne. Hyvät välit on mahtava juttu, mutta ero tarkoittaa sitä että ollaan pääasiassa erillään. Parempi, että lapset voi alkaa työstämään eroa turvallisessa ympäristöstä. Ei heitä tarvitse loputtomiin varjella. Minun vanhempani pitkittivät eropäätöstä valehtelematta 10 vuotta. En usko, että tulen pääsemään niistä traumoista koskaan yli. Sen sijaan ero olisi varmaan ollut ihan helppo nakki, jos se olisi tapahtunut ajoissa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos välit ovat erotessa niin hyvät, että tuollainen ns. sopuisa ero on mahdollinen, niin eikö silloin olisi myös mahdollista selvittää niitä ristiriitoja?

Tämä. Jos kerran välit ovat hyvät, miksi pitää erota?

Koska pitää saada "toteuttaa itseään" ja hypätä suhteesta toiseen etsimässä täydellistä kumppania (jota ei ole olemassakaan) sen sijaan että yrittäisi tähdätä pitkäkestoiseen rakkauteen ja kumppanuuteen sekä selvittää niin omia heikkouksiaan kuin parisuhteenkin rakentamista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Erota ja viettää sitten aikaa yhdessä?! En ymmärrä

Niin, jotta lapsen arki pysyisi mahdollisimman samanlaisena. Myös meidän vanhempien välit todennäköisesti olisivat huomattavasti lämpöisemmät verrattuna siihen, mitä ne on nyt. Lapsen ei tarvitsisi kärsiä huonosta ilmapiiristä, eikä myöskään kokea mitään valtavaa erokriisiä, kun ero ei edes varsinaisesti näyttäytyisi hänelle. Ap

Ei se elämä säily samanlaisena eikä pidäkään säilyä. Lapsen pää menee siitä vain sekaisin, kun leikitte edelleen perhettä. Ei lapsi sit tiedä mikä on sitten se eroaminen, jos mikään ei muutu. Hänen ei tarvitse eikä kuulu tietää harrastavatko vanhemmat seksiä keskenään vai ovatko vain ystäviä.

Se missä se muutos väistämättä tulee on siinä kohdalla kun jompikumpi löytää uuden. Haluatko antaa lapselle käsityksen että tuo uusi ihminen rikkoi perheonnen? Onnen joka on ollut rikki jo pitkään sitä ennen.

Mun mielestä lapsi sopeutuu erotilanteeseen suhteellisen hyvin kun hänelle kerrotaan mitä tapahtuu seuraavaksi, mikä muuttuu ja mikä ei muutu. 

Omassa tapauksessa ostin asunnon hyvin läheltä vanhaa kotia, ja lapset kävivät jo ennen muuttoani katsomassa millaiset huoneet heillä on uudessa kodissa. Tärkeää on ollut myös se ennustettavuus että millä rytmillä he vaihtavat vanhempien kotien välillä. Vai haluaisitko itse ettet tiedä missä nukut ensi viikolla minäkin yönä? 

Jos olette niin hyviä ystäviä niin miksi sitten edes eroatte? Miksi ei vapaa suhde ja sama asunto?

Vierailija kirjoitti:

Moni täällä kehuu kuinka ihana ja sopuisa ero oli ja lapsethan vaan suorastaan toivoivat isän ja äidin eroa. Lasten kokemusmaailma voikin sitten olla toisenlainen.

Minä olen kyllä vastannut vain omia lapsuuden kokemuksia koskien. En ollenkaan tiedä miten ap:ta neuvoa, heidän pitää opetella elämään itse. Kyllä se ero vaan joskus tekee kaikki, vanhemmat kuin lapsetkin, onnellisemmiksi. Niin pitkään kun joku ero vastustaa (vaikkapa teini-ikäinen lapsia) on se varmasti vaikea. Jos ero ei ahdistaa lasta niin ei välttämättä moni muukaan asia, minä olisi jostain toisesta lapsesta/teinistä tuntunut kamalalta. Ei ole yhtä oikeaa joka sopii kaikille.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ota mallia Hagmaneista.

Heillä ei ole vielä uusia puolisoita. Miten ihmeessä tuo voi toimia, kun siihen tulee jossain vaiheessa niitä uusia kumppaneita mukaan kuvioon.

Miksei toimisi? Eihän sen uuden kumppanin ole heti pakko tunkea mukaan sinne lasten asumaan kotiin. Se mies myös sanoi, ettei voi kuvitella suhdetta naisen kanssa, joka ei tulisi toimeen myös Piritan kanssa. Pirita taas on tyytyväinen kun pääsi entisestä ilosta eroon eikä ole ihan heti uutta riesaa itselleen etsimässä. Eihän ne lapset montaa vuotta tuossa vaiheessa ole.

Vierailija kirjoitti:

Minun vanhemmat. Viikottainen perhelounas kummankin puolen kanssa eikä rajoituksia, kummalla "joutuu" olemaan. Koulun jälkeen saa mennä kummalle tahansa, ja kotiin päästyä soitetaan toiselle vanhemmalle. Vapaasti sain mennä ennen klo 18, vanhemmille vain piti ilmoittaa vaihdosta. Kummassakin kodissa oma huone, lyhyt välimatka. En koskaan tuntenut olevani toisella vanhemmalla "kylässä" kuten moni nykypäivän lapsi. Kummankin kanssa keskustelin päivittäin, jos en tavannut molempia. Kummalle vaan saa mennä ja kummankin kanssa saa paljon aikaa, eikä mitään sääntöjä, että tänään on isän vuoro ja äidillä on omaa aikaa (tai nykyään perheaikaa uusperheen kanssa...). Sama meno jatkui vaikka isä alkoi seurustella.

Ehdottomasti paras ratkaisu koskaan. Minusta oli lapsena todella outoa, ettei melkein kenelläkään muulla eroperheen lapsella ollut avaimia kumpaankin kotiin, ja he yleensä menivät vain vierailemaan. Olisi ollut todella outoa mennä "omaan kotiin" niin että isä avaa oven ja tervehtii kuin vierasta konsanaan.

Minkä ikäinen olit kun vanhempasi erosivat? Mietin vaan että jos olit pienempi lapsi (sanotaanko alle 13v) niin eikö vanhemmillasi ollut työn lisäksi mitään muuta elämää eli tulivat kiltisti aina kotiin heti töiden loppumisen jälkeen josko se lapsi (=sinä) olitkin päättänyt tulla juuri sinä päivänä sinne kotiin. Kumpikaan vanhempasi ei siis voinut suunnitella omaa elämäänsä työpäivän ulkopuolella millään tavalla koska ei voinut tietää missä sinä olet. Ei voinut esim. päättää että menenpä työpäivän jälkeen shoppailemaan ja tulen vasta illemmalla kotiin tmv. Ydinperheessähän varmistettaisiin että jompi kumpi vanhemmista on kotona heti työpäivän jälkeen jos lasten ikä sen niin vaatii. Ja eroperheissä yleensä tiedetään etukäteen kummalla se lapsi minäkin päivänä on on joten kumpikin voi suunnitella menonsa sen mukaan.

Joten hieman ihmetyttää tällainen "itse sain päättää ihan vapaasti kummalla vanhemmalla olen" ja sitten vaan ilmoitettiin samana päivänä missä on. Ihan kummallakin vanhemmalla vaan sattui myös aina olemaan valmiiksi ruoat tai ruoka-aineet kahdelle vaikka saattoi olla että lapsi päättikin olla x päivää juuri sillä toisella vanhemmalla. Ei nyt kuulosta ihan toimivalta tuokaan. 

Mun vanhempien ero oli sopuisa. Ainakin näin lapsen kannalta katsottuna. Olin silloin 8 v. Ja yhdessä vietettiin joskus jouluja ja kaikki rippijuhlat yms. Nykyään lapsen lapsien ristiäiset ja synttärit. Samoin ovat väleissä toistensa lähisukulaisten kanssa ja tapaavat heitä vaikka erosta on jo 18 vuotta. " Jos välit ovat hyvät, niin miksi pitää erota?" Ei ne hyvät ollut ennen eroa, joten parempi näin ja en itse voisi kuvitellakaan vanhempiani yhdessä. Meillä ei myöskään vuoroviikoteltu, koen tän parempana koska en usko että oltais sisarusten kanssa jaksettu pidemmän päälle. Oltiin etävanhemmalla kun oltiin.

Vierailija kirjoitti:

Hei,

Omat vanhempani ovat eronneet ja muuten äitini uusi mies on saanut ensimmäisessä liitossa lapsia.

Sekä äitini että isäni ovat erinomaisissa väleissä. Isä käy edelleen ilmaiseksi vaihtamassa auton talvirenkaat ja äiti käy isänäidilläni auttamassa ex-anoppia joulusiivouksessa.

Samalla tavalla äitini uusi mies on erinomaisissa väleissä lastensa äidin kanssa. Äitini ja miehensä menevät tämän miehen lasten synttäreille ex-vaimon kotiin ja kaikki pystyvät juhlia saman pöydän ääressä.

Oma lapseni pitää pappana sekä isääni että äitini uutta miestä. Meillä on iso perhe kun italialaisittain ja kaikki on aina tervetulleita kylään ja yhtä rakkaita. Sanon, että jos on järkeä päässä ja lasten asiat menevät etusijalle ja ego kestää sen, että se edellinen puoliso tulee löytämään uuden/uusia kumppaneita, mutta osaa käsitellä kypsästi ja aikuismaisesti, niin ero ei tee yhtään hallaa lapsille.

Olen onnellinen nähdessäni isäni ja äitini onnellisina uusissa liitoissa ja koen molempien luona olevani yhä maailman rakkain heille. Oon myös kiitollinen kahdesta turvallisesta aikuisesta, eli äitini ja isäni puolisoista, jotka sain elämääni aikuisiällä. Ovat yhtä lailla asioistani kiinnostuneita kun esimerkiksi ydinperheiden tädit ja sedät :)

Heillä on käynyt hyvä tuuri uusien puolisoiden kanssa.

Itse olen lähipiirissä nähnyt sopuisia eroja siihen asti, kun on tullut uudet kumppanit. Uusi vaimo ei tykkääkään, kun mies käväisee exällä vähän väliä auttamassa ja uusi mies ei tykkää, kun vaimo käväisee ex-miehensä kanssa hoitelemassa kahden kaikkea pikkupuuhaa ja ex-mies tulee heidän kotiinsa tekemään pikku kodinkorjaustöitä.

Nähnyt sitäkin, että kun perheeseen tulee uusi vauva, ei vuoroviikot olekkaan kivoja, vaan halutaan ydinperhettä ja elatusmaksutkin kiristää hermoa.

Joten ero voi olla sopuisa, mutta se muu, mikä tulee eli uudet kumppanit ei aina olekkaan niin italialaisittain suurperhe-ideologiaa kannattavia, että tykkää, kun exät ja heidän perheet pyörii elämässä koko ajan matkassa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ota mallia Hagmaneista.

Heillä ei ole vielä uusia puolisoita. Miten ihmeessä tuo voi toimia, kun siihen tulee jossain vaiheessa niitä uusia kumppaneita mukaan kuvioon.

Miksei toimisi? Eihän sen uuden kumppanin ole heti pakko tunkea mukaan sinne lasten asumaan kotiin. Se mies myös sanoi, ettei voi kuvitella suhdetta naisen kanssa, joka ei tulisi toimeen myös Piritan kanssa. Pirita taas on tyytyväinen kun pääsi entisestä ilosta eroon eikä ole ihan heti uutta riesaa itselleen etsimässä. Eihän ne lapset montaa vuotta tuossa vaiheessa ole.

Piritan ero on oikein malliesimerkki siitä miten juttu hoidetaan huonosti. Lapsille valehdellaan ettei mikään muutu, isi tulee aamulla takaisin. Sitten jaetaankin lapset kahdelle eri paikkakunnalle, yksi lähtee äidin mukaan, kaksi jää isälle. Lapsethan eivät tässä ole eronneet, vaan vanhemmat.

Piritakin olisi halutessaan saanut järjestettyä työnsä ja asiansa niin ettei olisi tarvinnut muuttaa toiselle paikkakunnalle ja lapsen aloittaa uudessa koulussa kesken vuoden. Mutta hän ei halunnut.

Väittäisin että oma eroni on ollut lasten kannalta helpompi, ei leikitty enää eron jälkeen yhteistä kotia eikä yhteisiä lomia. Mun ja exän asuntojen välillä on 500m matkaa, lapsilla säilyi koulu, kaverit, koko ympäristö. Omalta kannalta olisi toki huomattavasti helpompi muuttaa vaikka sinne Poriin ja välttyä näkemästä exää. Mutta lasten kannalta tämä ratkaisu on tehty. 

En ole hyvissä väleissä exäni kanssa, mutta hän on lasteni isä ja lapsilla on hyvät välit meihin molempiin.

Minulla on taustalla vanhempien erittäin repivä ja riitaisa ero. Yli kahdenkymmenen vuoden jälkeen eivät edelleenkään tervehdi toisiaan esim. lasteni juhlissa. Ihan kiusallanikin kutsun heidät paikalle samaan aikaan juhliin, vaikka kumpikaan ei toivo sitä. Siinäpähän oppivat käyttäytymään vähän. Muistelen, että jossakin vaiheessa sitä erosotkua vanhempani yrittivät palata yhteen. Isä oli taas kotona jonkin aikaa. Se todellakin vain sekoitti päätä, ja antoi turhia toiveita. Sai ikään kuin pettyä karvaasti monta kertaa. Jos vain mahdollista, niin olisi lapsille armollista jos saisivat asua siinä vanhassa kodissa eron jälkeen. Oli kamalaa vielä joutua muuttamaankin kaiken päälle. Sentään oli vain yksi koti ja tukikohta. Vuoroviikkoasumista ei silloin harrastettu. Olenkin sitä mieltä, että ehdottomasti lapsella pitää olla yksi koti. Jos aikuiset päätyvät eroon, vaikka ovat lapsiakin hankkineet, niin on niiden aikuisten tehtävä ennen kaikkea sopeutua ja lapsille eron pitäisi olla mahdollisimman kivuton. Aikuisille se on kai kivaa jos on aina viikko ”vapaata”. Parisuhde ei ole aina kivaa ja isoistakin karikoista voi päästä yli. Ei lapset siitäkään mene rikki jos kuulevat riitelyä. Kunhan näkisivät myös sopua. Tietysti yksin on kenenkään vaikea ylläpitää mitään suhdetta jos toinen on jo luovuttanut. Jos sopuisaa eroa miettii, niin kehottaisin kokeilemaan vielä kaikkia mahdollisia keinoja pelastaa suhde.

Meillä on mielestäni ero sujunut hyvin. Lapsi oli 2,5-vuotias eron aikaan, ja se tuntui olevan ”sopiva” ikä jos niin voi sanoa. Tarpeeksi vanha kertoakseen tunteistaan ja ymmärtääkseen puhetta, mutta ei kuitenkaan vielä pahimmassa uhmaiässä. Ei tuntunut ihan hirveästi ihmettelevän sitä kun isä muutti pois kotoa, ja 3,5-vuotiaana ei enää edes muistanut että isä on joskus asunut samassa kodissa.

Alussa isä tuli tapaamaan lasta joka toinen päivä ja välillä joka päivä. Myöhemmin siirryimme rytmiin missä isä tapaa lasta pari kertaa viikolla ja joka toinen viikonloppu on isällä koko viikonlopun. Vietämme usein aikaa myös perheenä niin että lapsi saa yhtäaikaa olla molempien vanhempiensa kanssa ja kaikilla on kivaa yhdessä.

Viikko-viikko -mallia emme halua lapselle, koska emme itsekään olisi valmiita sellaiseen kotien välillä riepotteluun. Lapsi asuu minun luonani, mutta tapaa tiiviisti isäänsä, ja tosiaan se joka toinen viikonloppu isän luona.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minun vanhemmat. Viikottainen perhelounas kummankin puolen kanssa eikä rajoituksia, kummalla "joutuu" olemaan. Koulun jälkeen saa mennä kummalle tahansa, ja kotiin päästyä soitetaan toiselle vanhemmalle. Vapaasti sain mennä ennen klo 18, vanhemmille vain piti ilmoittaa vaihdosta. Kummassakin kodissa oma huone, lyhyt välimatka. En koskaan tuntenut olevani toisella vanhemmalla "kylässä" kuten moni nykypäivän lapsi. Kummankin kanssa keskustelin päivittäin, jos en tavannut molempia. Kummalle vaan saa mennä ja kummankin kanssa saa paljon aikaa, eikä mitään sääntöjä, että tänään on isän vuoro ja äidillä on omaa aikaa (tai nykyään perheaikaa uusperheen kanssa...). Sama meno jatkui vaikka isä alkoi seurustella.

Ehdottomasti paras ratkaisu koskaan. Minusta oli lapsena todella outoa, ettei melkein kenelläkään muulla eroperheen lapsella ollut avaimia kumpaankin kotiin, ja he yleensä menivät vain vierailemaan. Olisi ollut todella outoa mennä "omaan kotiin" niin että isä avaa oven ja tervehtii kuin vierasta konsanaan.

Minkä ikäinen olit kun vanhempasi erosivat? Mietin vaan että jos olit pienempi lapsi (sanotaanko alle 13v) niin eikö vanhemmillasi ollut työn lisäksi mitään muuta elämää eli tulivat kiltisti aina kotiin heti töiden loppumisen jälkeen josko se lapsi (=sinä) olitkin päättänyt tulla juuri sinä päivänä sinne kotiin. Kumpikaan vanhempasi ei siis voinut suunnitella omaa elämäänsä työpäivän ulkopuolella millään tavalla koska ei voinut tietää missä sinä olet. Ei voinut esim. päättää että menenpä työpäivän jälkeen shoppailemaan ja tulen vasta illemmalla kotiin tmv. Ydinperheessähän varmistettaisiin että jompi kumpi vanhemmista on kotona heti työpäivän jälkeen jos lasten ikä sen niin vaatii. Ja eroperheissä yleensä tiedetään etukäteen kummalla se lapsi minäkin päivänä on on joten kumpikin voi suunnitella menonsa sen mukaan.

Joten hieman ihmetyttää tällainen "itse sain päättää ihan vapaasti kummalla vanhemmalla olen" ja sitten vaan ilmoitettiin samana päivänä missä on. Ihan kummallakin vanhemmalla vaan sattui myös aina olemaan valmiiksi ruoat tai ruoka-aineet kahdelle vaikka saattoi olla että lapsi päättikin olla x päivää juuri sillä toisella vanhemmalla. Ei nyt kuulosta ihan toimivalta tuokaan. 

6-vuotias olin eron tullen, ja 7-vuotiaasta asti sain kulkea itse kummin päin tahansa. Olin muistaakseni ensimmäisen vuoden myös pari tuntia iltapäiväkerhossa ennen kuin lähdin kotiin. Vanhemmat eivät tosiaan aina olleet aina kotona kun tulin, mutta sovimme usein päivän jatkosta sitten puhelimessa. Joskus jommalla kummalla saattoi venähtää, mutta viimeistään ruoka-aikaan olivat aina kotona ja söimme yhdessä, vietimme sitten aikaa illan. Äiti tosin pääsi töistä jo hyvin aikaisin, eikä isälläkään koskaan iltaan asti mennyt. Jos jommalla kummalla oli erityistä menoa, sovimme etukäteen että menen sitten toiselle vanhemmalle silloin. Esim. torstaisin oli alkuun aina äitipäivä, kun isällä oli treenit myöhään illalla.

Vaihtosykli tasoittui itsellä usein 2-3 päivään, joten en koskaan ollut pitkiä aikoja pois toisen luota ja ruoatkin olivat aina  valmiina. Ja nyt aikuisen näkökulmasta en kyllä antaisi omien menojeni tai jonkun ruokasuunnittelun vaikuttaa siihen, että lapselle määrätään, milloin kumpaakin vanhempaa saa nähdä. Ei sellainen ole mitään oikeaa perhe-elämää, että on päiväkohtaiset rajat toisten tapaamiseen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minun vanhemmat. Viikottainen perhelounas kummankin puolen kanssa eikä rajoituksia, kummalla "joutuu" olemaan. Koulun jälkeen saa mennä kummalle tahansa, ja kotiin päästyä soitetaan toiselle vanhemmalle. Vapaasti sain mennä ennen klo 18, vanhemmille vain piti ilmoittaa vaihdosta. Kummassakin kodissa oma huone, lyhyt välimatka. En koskaan tuntenut olevani toisella vanhemmalla "kylässä" kuten moni nykypäivän lapsi. Kummankin kanssa keskustelin päivittäin, jos en tavannut molempia. Kummalle vaan saa mennä ja kummankin kanssa saa paljon aikaa, eikä mitään sääntöjä, että tänään on isän vuoro ja äidillä on omaa aikaa (tai nykyään perheaikaa uusperheen kanssa...). Sama meno jatkui vaikka isä alkoi seurustella.

Ehdottomasti paras ratkaisu koskaan. Minusta oli lapsena todella outoa, ettei melkein kenelläkään muulla eroperheen lapsella ollut avaimia kumpaankin kotiin, ja he yleensä menivät vain vierailemaan. Olisi ollut todella outoa mennä "omaan kotiin" niin että isä avaa oven ja tervehtii kuin vierasta konsanaan.

Minkä ikäinen olit kun vanhempasi erosivat? Mietin vaan että jos olit pienempi lapsi (sanotaanko alle 13v) niin eikö vanhemmillasi ollut työn lisäksi mitään muuta elämää eli tulivat kiltisti aina kotiin heti töiden loppumisen jälkeen josko se lapsi (=sinä) olitkin päättänyt tulla juuri sinä päivänä sinne kotiin. Kumpikaan vanhempasi ei siis voinut suunnitella omaa elämäänsä työpäivän ulkopuolella millään tavalla koska ei voinut tietää missä sinä olet. Ei voinut esim. päättää että menenpä työpäivän jälkeen shoppailemaan ja tulen vasta illemmalla kotiin tmv. Ydinperheessähän varmistettaisiin että jompi kumpi vanhemmista on kotona heti työpäivän jälkeen jos lasten ikä sen niin vaatii. Ja eroperheissä yleensä tiedetään etukäteen kummalla se lapsi minäkin päivänä on on joten kumpikin voi suunnitella menonsa sen mukaan.

Joten hieman ihmetyttää tällainen "itse sain päättää ihan vapaasti kummalla vanhemmalla olen" ja sitten vaan ilmoitettiin samana päivänä missä on. Ihan kummallakin vanhemmalla vaan sattui myös aina olemaan valmiiksi ruoat tai ruoka-aineet kahdelle vaikka saattoi olla että lapsi päättikin olla x päivää juuri sillä toisella vanhemmalla. Ei nyt kuulosta ihan toimivalta tuokaan. 

No juu, siinähän se onkin, arvottaako perheensä ja oman lapsensa vai shoppailureissut tärkeämmiksi. Nykyään eronneille vanhemmille on tärkeää kehittää itseään ja uutta elämäänsä niin, että vanhat lapset ovatkin vain jaloissa pyörivä rasite.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minun vanhemmat. Viikottainen perhelounas kummankin puolen kanssa eikä rajoituksia, kummalla "joutuu" olemaan. Koulun jälkeen saa mennä kummalle tahansa, ja kotiin päästyä soitetaan toiselle vanhemmalle. Vapaasti sain mennä ennen klo 18, vanhemmille vain piti ilmoittaa vaihdosta. Kummassakin kodissa oma huone, lyhyt välimatka. En koskaan tuntenut olevani toisella vanhemmalla "kylässä" kuten moni nykypäivän lapsi. Kummankin kanssa keskustelin päivittäin, jos en tavannut molempia. Kummalle vaan saa mennä ja kummankin kanssa saa paljon aikaa, eikä mitään sääntöjä, että tänään on isän vuoro ja äidillä on omaa aikaa (tai nykyään perheaikaa uusperheen kanssa...). Sama meno jatkui vaikka isä alkoi seurustella.

Ehdottomasti paras ratkaisu koskaan. Minusta oli lapsena todella outoa, ettei melkein kenelläkään muulla eroperheen lapsella ollut avaimia kumpaankin kotiin, ja he yleensä menivät vain vierailemaan. Olisi ollut todella outoa mennä "omaan kotiin" niin että isä avaa oven ja tervehtii kuin vierasta konsanaan.

Minkä ikäinen olit kun vanhempasi erosivat? Mietin vaan että jos olit pienempi lapsi (sanotaanko alle 13v) niin eikö vanhemmillasi ollut työn lisäksi mitään muuta elämää eli tulivat kiltisti aina kotiin heti töiden loppumisen jälkeen josko se lapsi (=sinä) olitkin päättänyt tulla juuri sinä päivänä sinne kotiin. Kumpikaan vanhempasi ei siis voinut suunnitella omaa elämäänsä työpäivän ulkopuolella millään tavalla koska ei voinut tietää missä sinä olet. Ei voinut esim. päättää että menenpä työpäivän jälkeen shoppailemaan ja tulen vasta illemmalla kotiin tmv. Ydinperheessähän varmistettaisiin että jompi kumpi vanhemmista on kotona heti työpäivän jälkeen jos lasten ikä sen niin vaatii. Ja eroperheissä yleensä tiedetään etukäteen kummalla se lapsi minäkin päivänä on on joten kumpikin voi suunnitella menonsa sen mukaan.

Joten hieman ihmetyttää tällainen "itse sain päättää ihan vapaasti kummalla vanhemmalla olen" ja sitten vaan ilmoitettiin samana päivänä missä on. Ihan kummallakin vanhemmalla vaan sattui myös aina olemaan valmiiksi ruoat tai ruoka-aineet kahdelle vaikka saattoi olla että lapsi päättikin olla x päivää juuri sillä toisella vanhemmalla. Ei nyt kuulosta ihan toimivalta tuokaan. 

Tämä toimii, jos kumpikin sitoutuu siihen, ettei perusta uutta perhettä.

Tai ehkä minä olen vain itsekäs. Mutta kun perustin perheen lapsellisen miehen kanssa, en olisi tykännyt, jos en olisi koskaan etukäteen tiennyt, koska miehen lapset tupsahtavat omilla avaimilla sisään. Olen juuri vauvaa imettämässä tai nukuttamassa, niin sisään tupsahtaa kaksi alakoululaista huutavan nälän kanssa omilla avaimillaan ja odottaa, että ruokaa on pöydässä heillekkin. Tai että minun olisi ollut oltava kotona varmuuden vuoksi, kun miehellä oli töitä iltaan asti, jos vaikka miehen lapset tänään päättivätkin tulla meille tuosta noin vain ilmoittamatta. Siinä sitten odottaisit, rapsahtaako avain lukossa vai ei. Ja mihin asti sitä odottaa. Siihen klo 18 asti, ennen kuin voisi todeta, että eivät tänään tulleet, joten voin alkaa tekemään omia juttuja.

Siinä erokuviossa kannattaa miettiä myös sitä miten asiat toimivat kun toisella tai molemmilla on uusi kumppani. Hänelläkin voi olla lapsia edellisestä suhteesta, ja jonkunlainen tapaamiskuvio myös näiden lasten kanssa.

Silloin ei voi enää ajatella että teidän vanha ydinperhe on se joka koko palettia pyörittää, ja että voitte määritellä tapaamiset miten huvittaa joka viikko erikseen.  Kun kuviossa voi olla ne nyxien exät ja heidän lapsensa myös. 

Voi myös miettiä että kuka täysijärkinen (mies) haluaa alkaa suhteeseen jossa ex-mies vierailee entisen vaimonsa asunnossa tapaamassa lapsia? Jos entinen ydinperhe edelleen lomailee yhdessä? Mikä on tämän uuden parisuhteen ja uuden kumppanin rooli näissä tilanteissa? Väistyä sivummalle? Kuinka moni itse haluaisi ryhtyä tällaiseksi "kolmanneksi pyöräksi" jonkun vanhaan parisuhteeseen, josta on seksi tipahtanut pois mutta ystävyys ja tapailu jäänyt?

Mieti lähtisitkö itse, ja sen jälkeen voitko kumppanilta odottaa sopeutumista pelkästään oman "vanhan perheesi" elämään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minun vanhemmat. Viikottainen perhelounas kummankin puolen kanssa eikä rajoituksia, kummalla "joutuu" olemaan. Koulun jälkeen saa mennä kummalle tahansa, ja kotiin päästyä soitetaan toiselle vanhemmalle. Vapaasti sain mennä ennen klo 18, vanhemmille vain piti ilmoittaa vaihdosta. Kummassakin kodissa oma huone, lyhyt välimatka. En koskaan tuntenut olevani toisella vanhemmalla "kylässä" kuten moni nykypäivän lapsi. Kummankin kanssa keskustelin päivittäin, jos en tavannut molempia. Kummalle vaan saa mennä ja kummankin kanssa saa paljon aikaa, eikä mitään sääntöjä, että tänään on isän vuoro ja äidillä on omaa aikaa (tai nykyään perheaikaa uusperheen kanssa...). Sama meno jatkui vaikka isä alkoi seurustella.

Ehdottomasti paras ratkaisu koskaan. Minusta oli lapsena todella outoa, ettei melkein kenelläkään muulla eroperheen lapsella ollut avaimia kumpaankin kotiin, ja he yleensä menivät vain vierailemaan. Olisi ollut todella outoa mennä "omaan kotiin" niin että isä avaa oven ja tervehtii kuin vierasta konsanaan.

Minkä ikäinen olit kun vanhempasi erosivat? Mietin vaan että jos olit pienempi lapsi (sanotaanko alle 13v) niin eikö vanhemmillasi ollut työn lisäksi mitään muuta elämää eli tulivat kiltisti aina kotiin heti töiden loppumisen jälkeen josko se lapsi (=sinä) olitkin päättänyt tulla juuri sinä päivänä sinne kotiin. Kumpikaan vanhempasi ei siis voinut suunnitella omaa elämäänsä työpäivän ulkopuolella millään tavalla koska ei voinut tietää missä sinä olet. Ei voinut esim. päättää että menenpä työpäivän jälkeen shoppailemaan ja tulen vasta illemmalla kotiin tmv. Ydinperheessähän varmistettaisiin että jompi kumpi vanhemmista on kotona heti työpäivän jälkeen jos lasten ikä sen niin vaatii. Ja eroperheissä yleensä tiedetään etukäteen kummalla se lapsi minäkin päivänä on on joten kumpikin voi suunnitella menonsa sen mukaan.

Joten hieman ihmetyttää tällainen "itse sain päättää ihan vapaasti kummalla vanhemmalla olen" ja sitten vaan ilmoitettiin samana päivänä missä on. Ihan kummallakin vanhemmalla vaan sattui myös aina olemaan valmiiksi ruoat tai ruoka-aineet kahdelle vaikka saattoi olla että lapsi päättikin olla x päivää juuri sillä toisella vanhemmalla. Ei nyt kuulosta ihan toimivalta tuokaan. 

Öö, kuinka monessa perheessä toinen vanhempi voi vaan yhtäkkiä työpäivän päätteeksi lähteä shoppailemaan iltaan asti jos siltä tuntuu? Tai se katsotaan hyväksyttävänä? Eiköhän valtaosassa ydinperheistäkin vanhemmat tule pääsääntöisesti töiden jälkeen kotiin pakollisia menoja (kauppareissut) ja sovittuja harrastuksia lukuunottamatta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minun vanhemmat. Viikottainen perhelounas kummankin puolen kanssa eikä rajoituksia, kummalla "joutuu" olemaan. Koulun jälkeen saa mennä kummalle tahansa, ja kotiin päästyä soitetaan toiselle vanhemmalle. Vapaasti sain mennä ennen klo 18, vanhemmille vain piti ilmoittaa vaihdosta. Kummassakin kodissa oma huone, lyhyt välimatka. En koskaan tuntenut olevani toisella vanhemmalla "kylässä" kuten moni nykypäivän lapsi. Kummankin kanssa keskustelin päivittäin, jos en tavannut molempia. Kummalle vaan saa mennä ja kummankin kanssa saa paljon aikaa, eikä mitään sääntöjä, että tänään on isän vuoro ja äidillä on omaa aikaa (tai nykyään perheaikaa uusperheen kanssa...). Sama meno jatkui vaikka isä alkoi seurustella.

Ehdottomasti paras ratkaisu koskaan. Minusta oli lapsena todella outoa, ettei melkein kenelläkään muulla eroperheen lapsella ollut avaimia kumpaankin kotiin, ja he yleensä menivät vain vierailemaan. Olisi ollut todella outoa mennä "omaan kotiin" niin että isä avaa oven ja tervehtii kuin vierasta konsanaan.

Minkä ikäinen olit kun vanhempasi erosivat? Mietin vaan että jos olit pienempi lapsi (sanotaanko alle 13v) niin eikö vanhemmillasi ollut työn lisäksi mitään muuta elämää eli tulivat kiltisti aina kotiin heti töiden loppumisen jälkeen josko se lapsi (=sinä) olitkin päättänyt tulla juuri sinä päivänä sinne kotiin. Kumpikaan vanhempasi ei siis voinut suunnitella omaa elämäänsä työpäivän ulkopuolella millään tavalla koska ei voinut tietää missä sinä olet. Ei voinut esim. päättää että menenpä työpäivän jälkeen shoppailemaan ja tulen vasta illemmalla kotiin tmv. Ydinperheessähän varmistettaisiin että jompi kumpi vanhemmista on kotona heti työpäivän jälkeen jos lasten ikä sen niin vaatii. Ja eroperheissä yleensä tiedetään etukäteen kummalla se lapsi minäkin päivänä on on joten kumpikin voi suunnitella menonsa sen mukaan.

Joten hieman ihmetyttää tällainen "itse sain päättää ihan vapaasti kummalla vanhemmalla olen" ja sitten vaan ilmoitettiin samana päivänä missä on. Ihan kummallakin vanhemmalla vaan sattui myös aina olemaan valmiiksi ruoat tai ruoka-aineet kahdelle vaikka saattoi olla että lapsi päättikin olla x päivää juuri sillä toisella vanhemmalla. Ei nyt kuulosta ihan toimivalta tuokaan. 

Tämä toimii, jos kumpikin sitoutuu siihen, ettei perusta uutta perhettä.

Tai ehkä minä olen vain itsekäs. Mutta kun perustin perheen lapsellisen miehen kanssa, en olisi tykännyt, jos en olisi koskaan etukäteen tiennyt, koska miehen lapset tupsahtavat omilla avaimilla sisään. Olen juuri vauvaa imettämässä tai nukuttamassa, niin sisään tupsahtaa kaksi alakoululaista huutavan nälän kanssa omilla avaimillaan ja odottaa, että ruokaa on pöydässä heillekkin. Tai että minun olisi ollut oltava kotona varmuuden vuoksi, kun miehellä oli töitä iltaan asti, jos vaikka miehen lapset tänään päättivätkin tulla meille tuosta noin vain ilmoittamatta. Siinä sitten odottaisit, rapsahtaako avain lukossa vai ei. Ja mihin asti sitä odottaa. Siihen klo 18 asti, ennen kuin voisi todeta, että eivät tänään tulleet, joten voin alkaa tekemään omia juttuja.

Tässä tullaan taas siihen, että kun vanhemmilla on niitä uusia puolisoita, niin lapsen tunne on helposti siellä usein isän kodissa se, että on siellä vain kylässä. Kokemusta on.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minun vanhemmat. Viikottainen perhelounas kummankin puolen kanssa eikä rajoituksia, kummalla "joutuu" olemaan. Koulun jälkeen saa mennä kummalle tahansa, ja kotiin päästyä soitetaan toiselle vanhemmalle. Vapaasti sain mennä ennen klo 18, vanhemmille vain piti ilmoittaa vaihdosta. Kummassakin kodissa oma huone, lyhyt välimatka. En koskaan tuntenut olevani toisella vanhemmalla "kylässä" kuten moni nykypäivän lapsi. Kummankin kanssa keskustelin päivittäin, jos en tavannut molempia. Kummalle vaan saa mennä ja kummankin kanssa saa paljon aikaa, eikä mitään sääntöjä, että tänään on isän vuoro ja äidillä on omaa aikaa (tai nykyään perheaikaa uusperheen kanssa...). Sama meno jatkui vaikka isä alkoi seurustella.

Ehdottomasti paras ratkaisu koskaan. Minusta oli lapsena todella outoa, ettei melkein kenelläkään muulla eroperheen lapsella ollut avaimia kumpaankin kotiin, ja he yleensä menivät vain vierailemaan. Olisi ollut todella outoa mennä "omaan kotiin" niin että isä avaa oven ja tervehtii kuin vierasta konsanaan.

Minkä ikäinen olit kun vanhempasi erosivat? Mietin vaan että jos olit pienempi lapsi (sanotaanko alle 13v) niin eikö vanhemmillasi ollut työn lisäksi mitään muuta elämää eli tulivat kiltisti aina kotiin heti töiden loppumisen jälkeen josko se lapsi (=sinä) olitkin päättänyt tulla juuri sinä päivänä sinne kotiin. Kumpikaan vanhempasi ei siis voinut suunnitella omaa elämäänsä työpäivän ulkopuolella millään tavalla koska ei voinut tietää missä sinä olet. Ei voinut esim. päättää että menenpä työpäivän jälkeen shoppailemaan ja tulen vasta illemmalla kotiin tmv. Ydinperheessähän varmistettaisiin että jompi kumpi vanhemmista on kotona heti työpäivän jälkeen jos lasten ikä sen niin vaatii. Ja eroperheissä yleensä tiedetään etukäteen kummalla se lapsi minäkin päivänä on on joten kumpikin voi suunnitella menonsa sen mukaan.

Joten hieman ihmetyttää tällainen "itse sain päättää ihan vapaasti kummalla vanhemmalla olen" ja sitten vaan ilmoitettiin samana päivänä missä on. Ihan kummallakin vanhemmalla vaan sattui myös aina olemaan valmiiksi ruoat tai ruoka-aineet kahdelle vaikka saattoi olla että lapsi päättikin olla x päivää juuri sillä toisella vanhemmalla. Ei nyt kuulosta ihan toimivalta tuokaan. 

6-vuotias olin eron tullen, ja 7-vuotiaasta asti sain kulkea itse kummin päin tahansa. Olin muistaakseni ensimmäisen vuoden myös pari tuntia iltapäiväkerhossa ennen kuin lähdin kotiin. Vanhemmat eivät tosiaan aina olleet aina kotona kun tulin, mutta sovimme usein päivän jatkosta sitten puhelimessa. Joskus jommalla kummalla saattoi venähtää, mutta viimeistään ruoka-aikaan olivat aina kotona ja söimme yhdessä, vietimme sitten aikaa illan. Äiti tosin pääsi töistä jo hyvin aikaisin, eikä isälläkään koskaan iltaan asti mennyt. Jos jommalla kummalla oli erityistä menoa, sovimme etukäteen että menen sitten toiselle vanhemmalle silloin. Esim. torstaisin oli alkuun aina äitipäivä, kun isällä oli treenit myöhään illalla.

Vaihtosykli tasoittui itsellä usein 2-3 päivään, joten en koskaan ollut pitkiä aikoja pois toisen luota ja ruoatkin olivat aina  valmiina. Ja nyt aikuisen näkökulmasta en kyllä antaisi omien menojeni tai jonkun ruokasuunnittelun vaikuttaa siihen, että lapselle määrätään, milloin kumpaakin vanhempaa saa nähdä. Ei sellainen ole mitään oikeaa perhe-elämää, että on päiväkohtaiset rajat toisten tapaamiseen.

Eli jos äitisi olisi varannut töiden jälkeen kampaamoajan, hänen olisi se pitänyt perua, koska päätit yhtäkkiä, että haluatkin äidin luo.

Isällä hammaslääkäriaika, mutta se piti perua, kun piti kiiruhtaa tekemään ekaluokkalaiselle ruokaa.

Vähän isommalle lapselle oiva keino myös olla omilla teillään. "Heippa, oon nyt pari päivää isillä, tuun joku päivä äiti sun luo, kun tuntuu siltä". Niin ja sitten siinä ei kukaan tiedä, missä se lapsi on moneen päivään

Minusta kuulostaa aika vastuuttomalta