Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Voiko ero lapsiperheessä sujua koskaan hyvin, lapsille suotuisasti?
29.09.2020 |
Onko kukaan sopinut niin, että vietetään edelleen paljon aikaa (lähes päivittäin) yhdessä? Toimiiko se pitkällä tähtäimellä? Muita vinkkejä?
Niin, ettei lapsen tarvitsisi kokea mitään shokeeraavaa eroa tavalliseen arkeensa. Meillä on töidensä takia toinen osapuoli paljon poissa kotoa, eri kellonaikoina. Useasti myös vapaita on pitkin viikkoa, harvoin kahta peräkkäistä. Eli lapsi on jo tottunut siihen, että toinen vanhempi on hyvin ripotellen paikalla kotona.
Kommentit (124)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minun vanhemmat. Viikottainen perhelounas kummankin puolen kanssa eikä rajoituksia, kummalla "joutuu" olemaan. Koulun jälkeen saa mennä kummalle tahansa, ja kotiin päästyä soitetaan toiselle vanhemmalle. Vapaasti sain mennä ennen klo 18, vanhemmille vain piti ilmoittaa vaihdosta. Kummassakin kodissa oma huone, lyhyt välimatka. En koskaan tuntenut olevani toisella vanhemmalla "kylässä" kuten moni nykypäivän lapsi. Kummankin kanssa keskustelin päivittäin, jos en tavannut molempia. Kummalle vaan saa mennä ja kummankin kanssa saa paljon aikaa, eikä mitään sääntöjä, että tänään on isän vuoro ja äidillä on omaa aikaa (tai nykyään perheaikaa uusperheen kanssa...). Sama meno jatkui vaikka isä alkoi seurustella.
Ehdottomasti paras ratkaisu koskaan. Minusta oli lapsena todella outoa, ettei melkein kenelläkään muulla eroperheen lapsella ollut avaimia kumpaankin kotiin, ja he yleensä menivät vain vierailemaan. Olisi ollut todella outoa mennä "omaan kotiin" niin että isä avaa oven ja tervehtii kuin vierasta konsanaan.
Minkä ikäinen olit kun vanhempasi erosivat? Mietin vaan että jos olit pienempi lapsi (sanotaanko alle 13v) niin eikö vanhemmillasi ollut työn lisäksi mitään muuta elämää eli tulivat kiltisti aina kotiin heti töiden loppumisen jälkeen josko se lapsi (=sinä) olitkin päättänyt tulla juuri sinä päivänä sinne kotiin. Kumpikaan vanhempasi ei siis voinut suunnitella omaa elämäänsä työpäivän ulkopuolella millään tavalla koska ei voinut tietää missä sinä olet. Ei voinut esim. päättää että menenpä työpäivän jälkeen shoppailemaan ja tulen vasta illemmalla kotiin tmv. Ydinperheessähän varmistettaisiin että jompi kumpi vanhemmista on kotona heti työpäivän jälkeen jos lasten ikä sen niin vaatii. Ja eroperheissä yleensä tiedetään etukäteen kummalla se lapsi minäkin päivänä on on joten kumpikin voi suunnitella menonsa sen mukaan.
Joten hieman ihmetyttää tällainen "itse sain päättää ihan vapaasti kummalla vanhemmalla olen" ja sitten vaan ilmoitettiin samana päivänä missä on. Ihan kummallakin vanhemmalla vaan sattui myös aina olemaan valmiiksi ruoat tai ruoka-aineet kahdelle vaikka saattoi olla että lapsi päättikin olla x päivää juuri sillä toisella vanhemmalla. Ei nyt kuulosta ihan toimivalta tuokaan.
Tämä toimii, jos kumpikin sitoutuu siihen, ettei perusta uutta perhettä.
Tai ehkä minä olen vain itsekäs. Mutta kun perustin perheen lapsellisen miehen kanssa, en olisi tykännyt, jos en olisi koskaan etukäteen tiennyt, koska miehen lapset tupsahtavat omilla avaimilla sisään. Olen juuri vauvaa imettämässä tai nukuttamassa, niin sisään tupsahtaa kaksi alakoululaista huutavan nälän kanssa omilla avaimillaan ja odottaa, että ruokaa on pöydässä heillekkin. Tai että minun olisi ollut oltava kotona varmuuden vuoksi, kun miehellä oli töitä iltaan asti, jos vaikka miehen lapset tänään päättivätkin tulla meille tuosta noin vain ilmoittamatta. Siinä sitten odottaisit, rapsahtaako avain lukossa vai ei. Ja mihin asti sitä odottaa. Siihen klo 18 asti, ennen kuin voisi todeta, että eivät tänään tulleet, joten voin alkaa tekemään omia juttuja.
Tässä tullaan taas siihen, että kun vanhemmilla on niitä uusia puolisoita, niin lapsen tunne on helposti siellä usein isän kodissa se, että on siellä vain kylässä. Kokemusta on.
Asia voidaan kääntää myös toisin päin. Äidin uusi mies on kotona ja hän on kutsunut kaverinsa kylään katsomaan jääkiekkomatsia. Ovi kolahtaa eteisessä ja pari naperoa siinä huutaa, että hei, me tultiin tähän kotiin tänään, onko ruoka valmiina. Liekö ne miehetkään niin innoissaan olisi siitä, että koska tahansa saattaisi tupsahtaa vaimon lapsia sisään ennalta-arvaamattomasti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minun vanhemmat. Viikottainen perhelounas kummankin puolen kanssa eikä rajoituksia, kummalla "joutuu" olemaan. Koulun jälkeen saa mennä kummalle tahansa, ja kotiin päästyä soitetaan toiselle vanhemmalle. Vapaasti sain mennä ennen klo 18, vanhemmille vain piti ilmoittaa vaihdosta. Kummassakin kodissa oma huone, lyhyt välimatka. En koskaan tuntenut olevani toisella vanhemmalla "kylässä" kuten moni nykypäivän lapsi. Kummankin kanssa keskustelin päivittäin, jos en tavannut molempia. Kummalle vaan saa mennä ja kummankin kanssa saa paljon aikaa, eikä mitään sääntöjä, että tänään on isän vuoro ja äidillä on omaa aikaa (tai nykyään perheaikaa uusperheen kanssa...). Sama meno jatkui vaikka isä alkoi seurustella.
Ehdottomasti paras ratkaisu koskaan. Minusta oli lapsena todella outoa, ettei melkein kenelläkään muulla eroperheen lapsella ollut avaimia kumpaankin kotiin, ja he yleensä menivät vain vierailemaan. Olisi ollut todella outoa mennä "omaan kotiin" niin että isä avaa oven ja tervehtii kuin vierasta konsanaan.
Minkä ikäinen olit kun vanhempasi erosivat? Mietin vaan että jos olit pienempi lapsi (sanotaanko alle 13v) niin eikö vanhemmillasi ollut työn lisäksi mitään muuta elämää eli tulivat kiltisti aina kotiin heti töiden loppumisen jälkeen josko se lapsi (=sinä) olitkin päättänyt tulla juuri sinä päivänä sinne kotiin. Kumpikaan vanhempasi ei siis voinut suunnitella omaa elämäänsä työpäivän ulkopuolella millään tavalla koska ei voinut tietää missä sinä olet. Ei voinut esim. päättää että menenpä työpäivän jälkeen shoppailemaan ja tulen vasta illemmalla kotiin tmv. Ydinperheessähän varmistettaisiin että jompi kumpi vanhemmista on kotona heti työpäivän jälkeen jos lasten ikä sen niin vaatii. Ja eroperheissä yleensä tiedetään etukäteen kummalla se lapsi minäkin päivänä on on joten kumpikin voi suunnitella menonsa sen mukaan.
Joten hieman ihmetyttää tällainen "itse sain päättää ihan vapaasti kummalla vanhemmalla olen" ja sitten vaan ilmoitettiin samana päivänä missä on. Ihan kummallakin vanhemmalla vaan sattui myös aina olemaan valmiiksi ruoat tai ruoka-aineet kahdelle vaikka saattoi olla että lapsi päättikin olla x päivää juuri sillä toisella vanhemmalla. Ei nyt kuulosta ihan toimivalta tuokaan.
Öö, kuinka monessa perheessä toinen vanhempi voi vaan yhtäkkiä työpäivän päätteeksi lähteä shoppailemaan iltaan asti jos siltä tuntuu? Tai se katsotaan hyväksyttävänä? Eiköhän valtaosassa ydinperheistäkin vanhemmat tule pääsääntöisesti töiden jälkeen kotiin pakollisia menoja (kauppareissut) ja sovittuja harrastuksia lukuunottamatta.
Korona-aikana ehkä mutta muuten ei? Minusta olisi vähän kummallista sitoa molemmat vanhemmat koteihinsa odottamaan sitä mahtavatko lapset saapua tänään kumpaan kotiin vaiko kenties molempiin?
Yleensä ihan ydinperheessäkin kyetään vuorottelemaan sen suhtee kenellä on vetovastuu vaikka ruoanlaitosta, ja kumpi vanhemmista voi tänään mennä omaan harrastukseensa tai vaikka lenkille. Tässä mallissa missä joka päivä erikseen sovitaan minne lapset menevät, kumpikin on jatkuvasti kiinni lapsissa.
Mulla ja exällä on vuoroviikkokuvio, ja niillä viikoilla kun minulla ei ole lapsia teen liukuvaa työaikaa hyödyntäen pitempää työviikkoa. Voin silloin lähteä lapsiviikolla töistä aiemmin. Mutta jos olisi tällainen järjestely että lapset voivat tulla ja mennä miten huvittaa pitäisi olla a) ruoka aina valmiina varmuuden vuoksi ja b) en pystyisi sopimaan asiakkaiden kanssa työaikoja kuten nyt
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minun vanhemmat. Viikottainen perhelounas kummankin puolen kanssa eikä rajoituksia, kummalla "joutuu" olemaan. Koulun jälkeen saa mennä kummalle tahansa, ja kotiin päästyä soitetaan toiselle vanhemmalle. Vapaasti sain mennä ennen klo 18, vanhemmille vain piti ilmoittaa vaihdosta. Kummassakin kodissa oma huone, lyhyt välimatka. En koskaan tuntenut olevani toisella vanhemmalla "kylässä" kuten moni nykypäivän lapsi. Kummankin kanssa keskustelin päivittäin, jos en tavannut molempia. Kummalle vaan saa mennä ja kummankin kanssa saa paljon aikaa, eikä mitään sääntöjä, että tänään on isän vuoro ja äidillä on omaa aikaa (tai nykyään perheaikaa uusperheen kanssa...). Sama meno jatkui vaikka isä alkoi seurustella.
Ehdottomasti paras ratkaisu koskaan. Minusta oli lapsena todella outoa, ettei melkein kenelläkään muulla eroperheen lapsella ollut avaimia kumpaankin kotiin, ja he yleensä menivät vain vierailemaan. Olisi ollut todella outoa mennä "omaan kotiin" niin että isä avaa oven ja tervehtii kuin vierasta konsanaan.
Minkä ikäinen olit kun vanhempasi erosivat? Mietin vaan että jos olit pienempi lapsi (sanotaanko alle 13v) niin eikö vanhemmillasi ollut työn lisäksi mitään muuta elämää eli tulivat kiltisti aina kotiin heti töiden loppumisen jälkeen josko se lapsi (=sinä) olitkin päättänyt tulla juuri sinä päivänä sinne kotiin. Kumpikaan vanhempasi ei siis voinut suunnitella omaa elämäänsä työpäivän ulkopuolella millään tavalla koska ei voinut tietää missä sinä olet. Ei voinut esim. päättää että menenpä työpäivän jälkeen shoppailemaan ja tulen vasta illemmalla kotiin tmv. Ydinperheessähän varmistettaisiin että jompi kumpi vanhemmista on kotona heti työpäivän jälkeen jos lasten ikä sen niin vaatii. Ja eroperheissä yleensä tiedetään etukäteen kummalla se lapsi minäkin päivänä on on joten kumpikin voi suunnitella menonsa sen mukaan.
Joten hieman ihmetyttää tällainen "itse sain päättää ihan vapaasti kummalla vanhemmalla olen" ja sitten vaan ilmoitettiin samana päivänä missä on. Ihan kummallakin vanhemmalla vaan sattui myös aina olemaan valmiiksi ruoat tai ruoka-aineet kahdelle vaikka saattoi olla että lapsi päättikin olla x päivää juuri sillä toisella vanhemmalla. Ei nyt kuulosta ihan toimivalta tuokaan.
Tämä toimii, jos kumpikin sitoutuu siihen, ettei perusta uutta perhettä.
Tai ehkä minä olen vain itsekäs. Mutta kun perustin perheen lapsellisen miehen kanssa, en olisi tykännyt, jos en olisi koskaan etukäteen tiennyt, koska miehen lapset tupsahtavat omilla avaimilla sisään. Olen juuri vauvaa imettämässä tai nukuttamassa, niin sisään tupsahtaa kaksi alakoululaista huutavan nälän kanssa omilla avaimillaan ja odottaa, että ruokaa on pöydässä heillekkin. Tai että minun olisi ollut oltava kotona varmuuden vuoksi, kun miehellä oli töitä iltaan asti, jos vaikka miehen lapset tänään päättivätkin tulla meille tuosta noin vain ilmoittamatta. Siinä sitten odottaisit, rapsahtaako avain lukossa vai ei. Ja mihin asti sitä odottaa. Siihen klo 18 asti, ennen kuin voisi todeta, että eivät tänään tulleet, joten voin alkaa tekemään omia juttuja.
Tässä tullaan taas siihen, että kun vanhemmilla on niitä uusia puolisoita, niin lapsen tunne on helposti siellä usein isän kodissa se, että on siellä vain kylässä. Kokemusta on.
Jep. Uusi nainen huseerannut kodissa, uusi sisustus, ehkä omia tavaroita pengottu, itsellä ei ole mitään tietoa missä isän elämä menee eikä isäkään tiedä mitä minulle kuuluu. Viikossa tai kahdessa ehtii muuttua paljon, etenkin nuoren elämässä. Ei siinä ihan hirveästi huvita enää roikkua mukana, etenkin jos isä ei aktiivisesti pidä yhteyttä (kuten tyypillinen suomalainen möllöttäjä). Ja sitten ihmetellään, miksi minua ei enää kauheasti kiinnosta tulla sinne kyläilemään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minun vanhemmat. Viikottainen perhelounas kummankin puolen kanssa eikä rajoituksia, kummalla "joutuu" olemaan. Koulun jälkeen saa mennä kummalle tahansa, ja kotiin päästyä soitetaan toiselle vanhemmalle. Vapaasti sain mennä ennen klo 18, vanhemmille vain piti ilmoittaa vaihdosta. Kummassakin kodissa oma huone, lyhyt välimatka. En koskaan tuntenut olevani toisella vanhemmalla "kylässä" kuten moni nykypäivän lapsi. Kummankin kanssa keskustelin päivittäin, jos en tavannut molempia. Kummalle vaan saa mennä ja kummankin kanssa saa paljon aikaa, eikä mitään sääntöjä, että tänään on isän vuoro ja äidillä on omaa aikaa (tai nykyään perheaikaa uusperheen kanssa...). Sama meno jatkui vaikka isä alkoi seurustella.
Ehdottomasti paras ratkaisu koskaan. Minusta oli lapsena todella outoa, ettei melkein kenelläkään muulla eroperheen lapsella ollut avaimia kumpaankin kotiin, ja he yleensä menivät vain vierailemaan. Olisi ollut todella outoa mennä "omaan kotiin" niin että isä avaa oven ja tervehtii kuin vierasta konsanaan.
Minkä ikäinen olit kun vanhempasi erosivat? Mietin vaan että jos olit pienempi lapsi (sanotaanko alle 13v) niin eikö vanhemmillasi ollut työn lisäksi mitään muuta elämää eli tulivat kiltisti aina kotiin heti töiden loppumisen jälkeen josko se lapsi (=sinä) olitkin päättänyt tulla juuri sinä päivänä sinne kotiin. Kumpikaan vanhempasi ei siis voinut suunnitella omaa elämäänsä työpäivän ulkopuolella millään tavalla koska ei voinut tietää missä sinä olet. Ei voinut esim. päättää että menenpä työpäivän jälkeen shoppailemaan ja tulen vasta illemmalla kotiin tmv. Ydinperheessähän varmistettaisiin että jompi kumpi vanhemmista on kotona heti työpäivän jälkeen jos lasten ikä sen niin vaatii. Ja eroperheissä yleensä tiedetään etukäteen kummalla se lapsi minäkin päivänä on on joten kumpikin voi suunnitella menonsa sen mukaan.
Joten hieman ihmetyttää tällainen "itse sain päättää ihan vapaasti kummalla vanhemmalla olen" ja sitten vaan ilmoitettiin samana päivänä missä on. Ihan kummallakin vanhemmalla vaan sattui myös aina olemaan valmiiksi ruoat tai ruoka-aineet kahdelle vaikka saattoi olla että lapsi päättikin olla x päivää juuri sillä toisella vanhemmalla. Ei nyt kuulosta ihan toimivalta tuokaan.
6-vuotias olin eron tullen, ja 7-vuotiaasta asti sain kulkea itse kummin päin tahansa. Olin muistaakseni ensimmäisen vuoden myös pari tuntia iltapäiväkerhossa ennen kuin lähdin kotiin. Vanhemmat eivät tosiaan aina olleet aina kotona kun tulin, mutta sovimme usein päivän jatkosta sitten puhelimessa. Joskus jommalla kummalla saattoi venähtää, mutta viimeistään ruoka-aikaan olivat aina kotona ja söimme yhdessä, vietimme sitten aikaa illan. Äiti tosin pääsi töistä jo hyvin aikaisin, eikä isälläkään koskaan iltaan asti mennyt. Jos jommalla kummalla oli erityistä menoa, sovimme etukäteen että menen sitten toiselle vanhemmalle silloin. Esim. torstaisin oli alkuun aina äitipäivä, kun isällä oli treenit myöhään illalla.
Vaihtosykli tasoittui itsellä usein 2-3 päivään, joten en koskaan ollut pitkiä aikoja pois toisen luota ja ruoatkin olivat aina valmiina. Ja nyt aikuisen näkökulmasta en kyllä antaisi omien menojeni tai jonkun ruokasuunnittelun vaikuttaa siihen, että lapselle määrätään, milloin kumpaakin vanhempaa saa nähdä. Ei sellainen ole mitään oikeaa perhe-elämää, että on päiväkohtaiset rajat toisten tapaamiseen.
Eli jos äitisi olisi varannut töiden jälkeen kampaamoajan, hänen olisi se pitänyt perua, koska päätit yhtäkkiä, että haluatkin äidin luo.
Isällä hammaslääkäriaika, mutta se piti perua, kun piti kiiruhtaa tekemään ekaluokkalaiselle ruokaa.
Vähän isommalle lapselle oiva keino myös olla omilla teillään. "Heippa, oon nyt pari päivää isillä, tuun joku päivä äiti sun luo, kun tuntuu siltä". Niin ja sitten siinä ei kukaan tiedä, missä se lapsi on moneen päivään
Minusta kuulostaa aika vastuuttomalta
No tuossahan juuri kirjoitin, että ei vanhempani aina olleet kotona, vaan odottelin heitä sitten siellä. Ihan joka päivä ei ainakaan minun vanhemmillani ollut kampaajia tai hammaslääkäreitä. Ruoka-ajaksi tulivat usein kotiin. Ihan idiooteiksi ei vanhempienkaan tarvitse heittäytyä, kun kommunikaatio pelaa heidän välillään. Nykypäivänähän ilmoitukset voisi hoitaa esim. Whatsappissa ryhmäkeskustelussa, ja jo minun lapsuudessani vanhemmat osasivat soittaa toisilleen.
Eli vanhemmillasi ei voinut olla sitä ennaltasuunnittelematonta omaa elämää, vaan aika piti varmuuden vuoksi olla päivystämässä ruoka-aikaan, sattuisitko tulemaan tänä päivänä tänne vai tuonne.
Hyvä, jos se vanhemmillesi sopi. Mutta en usko, että kovin moni haluaa elää niin, että töiden jälkeen aina kotiin päivystämään varallaoloa, tuleeko lapsi tänään tänne vain jonnekkin muualle. Aikuiset ihmiset kun haluavat tehdä joskus muutakin, kuin vain päivystää kotona. Ydinperheissä onnistuu, kun tietää, että lapset tulevat joka ilta kotiinsa. Mutta tällaisessa et koskaan tiedä, että jos se lapsi muuttaakin mielensä ja ei tulekaan tai tulee
Meillä on myös lapset saaneet mennä vapaasti kahden kodin väliä. Aika säännöllisesti, muutaman päivän välein vaihtavat. Paras lapselle, joka saa olla läsnä kummankin kodin arjessa tasapuolisesti ja ilman rajoituksia. Eivät etäänny.
Aikuisten edun pitää jäädä sivuun vaikeassa elämäntilanteessa. Lapsille on tärkeää että kokevat saavansa olla kummassakin kodissa 100% rennosti ja vapaasti. Myös ydinperheessä vaikeassa tilanteessa mietitään ensin lapsia, ei aikuisia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Missä ydinperheessä on lämmin ruoka valmiina kun lapset tulevat koulusta? Meillä otettiin välipalaa kaapista ja ruoka tuli sitten kun vanhemmat pääsivät töistä ja tekivät sen.
Vierailija kirjoitti:
Et halua tätä kuulla, mutta kyllä se vanhempien ero on jopa koko elämän kestävä trauma lapsille.
Eikä ole. Minun vanhempani erosivat, kun olin 4 tai 5, eikä siitä mitään traumoja ole jäänyt. Olen asunut äitini kanssa ja tavannut isääni viikonloppuisin ja kesällä. En muista edes sellaista aikaa, jolloin vanhempani olisivat olleet pariskunta. Minulle se on ollut rikkaus, että isän kanssa ollaan tehty matkoja yhdessä esim. legolandiin, Saksaan, Sveitsiin. Hän on opettanut minua veneilemään, mikä on ollut todella tärkeää minulle. Toisaalta arjesta vastasi aina äiti: piti huolta, että jääkaapissa on ruokaa, katsoi läksyt, puhtaat vaatteet, hoputti aamuisin kouluun. En ole koskaan edes kaivannut, että vanhemmat olisivat asuneet saman katon alla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ota mallia Hagmaneista.
Heillä ei ole vielä uusia puolisoita. Miten ihmeessä tuo voi toimia, kun siihen tulee jossain vaiheessa niitä uusia kumppaneita mukaan kuvioon.
Heeei, ihan hyvinhän sellainen sisarvaimoelämä toimisi! Sitä varmaan ap:kin tarkoitti? Siis, että erotaan (jotta saa riitelyn loppumaan/toinen ei kiinnostele enää) mutta halutaan silti viettää aikaa yhdessä, eikä haluta hoitaa lapsia yh:na kokonaan itse, mutta mausteeksi halutaan kenties joku toinen?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minun vanhemmat. Viikottainen perhelounas kummankin puolen kanssa eikä rajoituksia, kummalla "joutuu" olemaan. Koulun jälkeen saa mennä kummalle tahansa, ja kotiin päästyä soitetaan toiselle vanhemmalle. Vapaasti sain mennä ennen klo 18, vanhemmille vain piti ilmoittaa vaihdosta. Kummassakin kodissa oma huone, lyhyt välimatka. En koskaan tuntenut olevani toisella vanhemmalla "kylässä" kuten moni nykypäivän lapsi. Kummankin kanssa keskustelin päivittäin, jos en tavannut molempia. Kummalle vaan saa mennä ja kummankin kanssa saa paljon aikaa, eikä mitään sääntöjä, että tänään on isän vuoro ja äidillä on omaa aikaa (tai nykyään perheaikaa uusperheen kanssa...). Sama meno jatkui vaikka isä alkoi seurustella.
Ehdottomasti paras ratkaisu koskaan. Minusta oli lapsena todella outoa, ettei melkein kenelläkään muulla eroperheen lapsella ollut avaimia kumpaankin kotiin, ja he yleensä menivät vain vierailemaan. Olisi ollut todella outoa mennä "omaan kotiin" niin että isä avaa oven ja tervehtii kuin vierasta konsanaan.
Minkä ikäinen olit kun vanhempasi erosivat? Mietin vaan että jos olit pienempi lapsi (sanotaanko alle 13v) niin eikö vanhemmillasi ollut työn lisäksi mitään muuta elämää eli tulivat kiltisti aina kotiin heti töiden loppumisen jälkeen josko se lapsi (=sinä) olitkin päättänyt tulla juuri sinä päivänä sinne kotiin. Kumpikaan vanhempasi ei siis voinut suunnitella omaa elämäänsä työpäivän ulkopuolella millään tavalla koska ei voinut tietää missä sinä olet. Ei voinut esim. päättää että menenpä työpäivän jälkeen shoppailemaan ja tulen vasta illemmalla kotiin tmv. Ydinperheessähän varmistettaisiin että jompi kumpi vanhemmista on kotona heti työpäivän jälkeen jos lasten ikä sen niin vaatii. Ja eroperheissä yleensä tiedetään etukäteen kummalla se lapsi minäkin päivänä on on joten kumpikin voi suunnitella menonsa sen mukaan.
Joten hieman ihmetyttää tällainen "itse sain päättää ihan vapaasti kummalla vanhemmalla olen" ja sitten vaan ilmoitettiin samana päivänä missä on. Ihan kummallakin vanhemmalla vaan sattui myös aina olemaan valmiiksi ruoat tai ruoka-aineet kahdelle vaikka saattoi olla että lapsi päättikin olla x päivää juuri sillä toisella vanhemmalla. Ei nyt kuulosta ihan toimivalta tuokaan.
Tämä toimii, jos kumpikin sitoutuu siihen, ettei perusta uutta perhettä.
Tai ehkä minä olen vain itsekäs. Mutta kun perustin perheen lapsellisen miehen kanssa, en olisi tykännyt, jos en olisi koskaan etukäteen tiennyt, koska miehen lapset tupsahtavat omilla avaimilla sisään. Olen juuri vauvaa imettämässä tai nukuttamassa, niin sisään tupsahtaa kaksi alakoululaista huutavan nälän kanssa omilla avaimillaan ja odottaa, että ruokaa on pöydässä heillekkin. Tai että minun olisi ollut oltava kotona varmuuden vuoksi, kun miehellä oli töitä iltaan asti, jos vaikka miehen lapset tänään päättivätkin tulla meille tuosta noin vain ilmoittamatta. Siinä sitten odottaisit, rapsahtaako avain lukossa vai ei. Ja mihin asti sitä odottaa. Siihen klo 18 asti, ennen kuin voisi todeta, että eivät tänään tulleet, joten voin alkaa tekemään omia juttuja.
Tässä tullaan taas siihen, että kun vanhemmilla on niitä uusia puolisoita, niin lapsen tunne on helposti siellä usein isän kodissa se, että on siellä vain kylässä. Kokemusta on.
Jep. Uusi nainen huseerannut kodissa, uusi sisustus, ehkä omia tavaroita pengottu, itsellä ei ole mitään tietoa missä isän elämä menee eikä isäkään tiedä mitä minulle kuuluu. Viikossa tai kahdessa ehtii muuttua paljon, etenkin nuoren elämässä. Ei siinä ihan hirveästi huvita enää roikkua mukana, etenkin jos isä ei aktiivisesti pidä yhteyttä (kuten tyypillinen suomalainen möllöttäjä). Ja sitten ihmetellään, miksi minua ei enää kauheasti kiinnosta tulla sinne kyläilemään.
Juuri näin se meni minunkin kohdallani. En edelleenkään tule tämän huseeraajan kanssa toimeen. Isäni vaihtoi äitini huseeraajaan, siitä ero. Mutta isäni on myös jälkeen päin todennut, että olisihan sitä voinut toisinkin toimia ja valita äitini. Katuu nyt osittain. Niinpä niin. Elämä kun ei välttämättä erolla helpotu tai niiden uusien kumppaneiden myötä. Lasten elämistä puhumattakaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minun vanhemmat. Viikottainen perhelounas kummankin puolen kanssa eikä rajoituksia, kummalla "joutuu" olemaan. Koulun jälkeen saa mennä kummalle tahansa, ja kotiin päästyä soitetaan toiselle vanhemmalle. Vapaasti sain mennä ennen klo 18, vanhemmille vain piti ilmoittaa vaihdosta. Kummassakin kodissa oma huone, lyhyt välimatka. En koskaan tuntenut olevani toisella vanhemmalla "kylässä" kuten moni nykypäivän lapsi. Kummankin kanssa keskustelin päivittäin, jos en tavannut molempia. Kummalle vaan saa mennä ja kummankin kanssa saa paljon aikaa, eikä mitään sääntöjä, että tänään on isän vuoro ja äidillä on omaa aikaa (tai nykyään perheaikaa uusperheen kanssa...). Sama meno jatkui vaikka isä alkoi seurustella.
Ehdottomasti paras ratkaisu koskaan. Minusta oli lapsena todella outoa, ettei melkein kenelläkään muulla eroperheen lapsella ollut avaimia kumpaankin kotiin, ja he yleensä menivät vain vierailemaan. Olisi ollut todella outoa mennä "omaan kotiin" niin että isä avaa oven ja tervehtii kuin vierasta konsanaan.
Minkä ikäinen olit kun vanhempasi erosivat? Mietin vaan että jos olit pienempi lapsi (sanotaanko alle 13v) niin eikö vanhemmillasi ollut työn lisäksi mitään muuta elämää eli tulivat kiltisti aina kotiin heti töiden loppumisen jälkeen josko se lapsi (=sinä) olitkin päättänyt tulla juuri sinä päivänä sinne kotiin. Kumpikaan vanhempasi ei siis voinut suunnitella omaa elämäänsä työpäivän ulkopuolella millään tavalla koska ei voinut tietää missä sinä olet. Ei voinut esim. päättää että menenpä työpäivän jälkeen shoppailemaan ja tulen vasta illemmalla kotiin tmv. Ydinperheessähän varmistettaisiin että jompi kumpi vanhemmista on kotona heti työpäivän jälkeen jos lasten ikä sen niin vaatii. Ja eroperheissä yleensä tiedetään etukäteen kummalla se lapsi minäkin päivänä on on joten kumpikin voi suunnitella menonsa sen mukaan.
Joten hieman ihmetyttää tällainen "itse sain päättää ihan vapaasti kummalla vanhemmalla olen" ja sitten vaan ilmoitettiin samana päivänä missä on. Ihan kummallakin vanhemmalla vaan sattui myös aina olemaan valmiiksi ruoat tai ruoka-aineet kahdelle vaikka saattoi olla että lapsi päättikin olla x päivää juuri sillä toisella vanhemmalla. Ei nyt kuulosta ihan toimivalta tuokaan.
Öö, kuinka monessa perheessä toinen vanhempi voi vaan yhtäkkiä työpäivän päätteeksi lähteä shoppailemaan iltaan asti jos siltä tuntuu? Tai se katsotaan hyväksyttävänä? Eiköhän valtaosassa ydinperheistäkin vanhemmat tule pääsääntöisesti töiden jälkeen kotiin pakollisia menoja (kauppareissut) ja sovittuja harrastuksia lukuunottamatta.
Ai, kyllä se minusta on ollut ihan normaalia. Olen käynyt monesti shoppailemassa, uimassa, ystävän luona töiden jälkeen. Mies on töiden jälkeen käynyt treenaamassa, kaverillaan, ostoksilla. Toinen on sitten mennyt töistä kotiin ja ollut lasten kanssa.
Ihan on riittänyt, että on pannut toiselle viestin, että meen tänään käymään kaupoilla katsemassa esim. uutta takkia ja kenkiä. Asia on ollut ok.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Et halua tätä kuulla, mutta kyllä se vanhempien ero on jopa koko elämän kestävä trauma lapsille.
Eikä ole. Minun vanhempani erosivat, kun olin 4 tai 5, eikä siitä mitään traumoja ole jäänyt. Olen asunut äitini kanssa ja tavannut isääni viikonloppuisin ja kesällä. En muista edes sellaista aikaa, jolloin vanhempani olisivat olleet pariskunta. Minulle se on ollut rikkaus, että isän kanssa ollaan tehty matkoja yhdessä esim. legolandiin, Saksaan, Sveitsiin. Hän on opettanut minua veneilemään, mikä on ollut todella tärkeää minulle. Toisaalta arjesta vastasi aina äiti: piti huolta, että jääkaapissa on ruokaa, katsoi läksyt, puhtaat vaatteet, hoputti aamuisin kouluun. En ole koskaan edes kaivannut, että vanhemmat olisivat asuneet saman katon alla.
Olet ollut eron hetkellä niin pieni, ettet tiedä muusta. Silloin kai on mahdollista, ettei siitä jää traumaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eihän ydinperheissäkään vanhempi ole vartomassa että lapset pääsevät koulusta, miksi sitten yh-perheissä pitäisi olla? Jos lapset eivät ole ilttiksessä, ovat ne lähes poikkeuksetta tunnin tai pari yksin.
Puhumattakaan niistä tuhansista lapsista joiden elämässä ei ole isää lainkaan. Kyllä se nyt on kamalaa, kun ei äiti voi yhtäkkiä lähteä shoppailemaan illaksi tai extempore-kampaajareissulle, eikä uuden miehen kanssa voi edes harrastaa spontaania seksiä kun lapsi on kotona.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ota mallia Hagmaneista.
Heillä ei ole vielä uusia puolisoita. Miten ihmeessä tuo voi toimia, kun siihen tulee jossain vaiheessa niitä uusia kumppaneita mukaan kuvioon.
Miksei toimisi? Eihän sen uuden kumppanin ole heti pakko tunkea mukaan sinne lasten asumaan kotiin. Se mies myös sanoi, ettei voi kuvitella suhdetta naisen kanssa, joka ei tulisi toimeen myös Piritan kanssa. Pirita taas on tyytyväinen kun pääsi entisestä ilosta eroon eikä ole ihan heti uutta riesaa itselleen etsimässä. Eihän ne lapset montaa vuotta tuossa vaiheessa ole.
Piritan ero on oikein malliesimerkki siitä miten juttu hoidetaan huonosti. Lapsille valehdellaan ettei mikään muutu, isi tulee aamulla takaisin. Sitten jaetaankin lapset kahdelle eri paikkakunnalle, yksi lähtee äidin mukaan, kaksi jää isälle. Lapsethan eivät tässä ole eronneet, vaan vanhemmat.
Piritakin olisi halutessaan saanut järjestettyä työnsä ja asiansa niin ettei olisi tarvinnut muuttaa toiselle paikkakunnalle ja lapsen aloittaa uudessa koulussa kesken vuoden. Mutta hän ei halunnut.
Väittäisin että oma eroni on ollut lasten kannalta helpompi, ei leikitty enää eron jälkeen yhteistä kotia eikä yhteisiä lomia. Mun ja exän asuntojen välillä on 500m matkaa, lapsilla säilyi koulu, kaverit, koko ympäristö. Omalta kannalta olisi toki huomattavasti helpompi muuttaa vaikka sinne Poriin ja välttyä näkemästä exää. Mutta lasten kannalta tämä ratkaisu on tehty.
En ole hyvissä väleissä exäni kanssa, mutta hän on lasteni isä ja lapsilla on hyvät välit meihin molempiin.
Piritan lapsethan asuvat nykyään Helsingissä, kuten hänkin vuoroviikoin eikä heidän lapsillaan ole niiltä osin muuttunut mikään. Tämä tällä viikolla lehdestä luettua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Eihän ydinperheissäkään vanhempi ole vartomassa että lapset pääsevät koulusta, miksi sitten yh-perheissä pitäisi olla? Jos lapset eivät ole ilttiksessä, ovat ne lähes poikkeuksetta tunnin tai pari yksin.
Puhumattakaan niistä tuhansista lapsista joiden elämässä ei ole isää lainkaan. Kyllä se nyt on kamalaa, kun ei äiti voi yhtäkkiä lähteä shoppailemaan illaksi tai extempore-kampaajareissulle, eikä uuden miehen kanssa voi edes harrastaa spontaania seksiä kun lapsi on kotona.
Niin, ja lapset muuten kyllä aistivat tämän jos ovat ns. tiellä. Uusi puoliso voi olla toisen lapsista ärsyyntynyt.
Vierailija kirjoitti:
Missä ydinperheessä on lämmin ruoka valmiina kun lapset tulevat koulusta? Meillä otettiin välipalaa kaapista ja ruoka tuli sitten kun vanhemmat pääsivät töistä ja tekivät sen.
Mutta ydinperheessä tietää, että kotona on joka ilta lapsia. Silloin jompikumpi tulee kotiin ja tekee ruokaa.
Mutta jos asuu yksin ja ei tiedä, tuleeko tänään lapsia vai ei, on silti tultava kotiin katsomaan, tehdäänkö tänään ruokaa useammalle vai ei. Ei voi jäädä ylitöihin tai käydä tapaamassa vaikka äitiään tai sopia ystävän kanssa leffaan menoa.
Luulisi lapsellekkin jonkun struktuurin elämässä olevan selkeämpää, eikä sitä, että njää, katsotaan nyt, mihin meen koulun jälkeen. En tiiä vielä, missä oon viikonlopun ja minne voitte tulla leikkimään. Hei, en ookkaan tänään äidin luona, vaan meenki isin luo. Tai saatan sittenki mennä äidin luo, en mää tiiä vielä.
Jos on niin kamalaa että lapsi tulee koulusta pilaamaan vanhemman oman ajan/parisuhdeajan/... niin miksi lasta on pitänyt alun alkaenkaan tehdä? Ja tuota spontaania omaa elämääkään en tajua, kun esim. yksinhuoltajat ovat jatkuvasti kiinni lapsessaan ja se lapsi on koko ajan omalla vastuulla. Ei silloinkaan tehdä mitään spontaaneja omia reissuja, vaan mennään töistä kotiin suoraan. Miten se eroaa siitä, että yhteishuoltajuudessa kumpikin vanhempi on valmiina siihen, että lapsi tulee kotiin tänään? Huom. kotiin, ei kylään tai hoidettavaksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Missä ydinperheessä on lämmin ruoka valmiina kun lapset tulevat koulusta? Meillä otettiin välipalaa kaapista ja ruoka tuli sitten kun vanhemmat pääsivät töistä ja tekivät sen.
Mutta ydinperheessä tietää, että kotona on joka ilta lapsia. Silloin jompikumpi tulee kotiin ja tekee ruokaa.
Mutta jos asuu yksin ja ei tiedä, tuleeko tänään lapsia vai ei, on silti tultava kotiin katsomaan, tehdäänkö tänään ruokaa useammalle vai ei. Ei voi jäädä ylitöihin tai käydä tapaamassa vaikka äitiään tai sopia ystävän kanssa leffaan menoa.
Luulisi lapsellekkin jonkun struktuurin elämässä olevan selkeämpää, eikä sitä, että njää, katsotaan nyt, mihin meen koulun jälkeen. En tiiä vielä, missä oon viikonlopun ja minne voitte tulla leikkimään. Hei, en ookkaan tänään äidin luona, vaan meenki isin luo. Tai saatan sittenki mennä äidin luo, en mää tiiä vielä.
Juu no, itse en ole 10-vuotisen äitiyteni aikana kertaakaan voinut jäädä ylitöihin tai lähteä suorilta leffaan rilluttelemaan. Olen lapseni ainoa vanhempi. Eikä ole kauheasti tarvettakaan. Kai se on tottumiskysymys...
Vierailija kirjoitti:
Jos on niin kamalaa että lapsi tulee koulusta pilaamaan vanhemman oman ajan/parisuhdeajan/... niin miksi lasta on pitänyt alun alkaenkaan tehdä? Ja tuota spontaania omaa elämääkään en tajua, kun esim. yksinhuoltajat ovat jatkuvasti kiinni lapsessaan ja se lapsi on koko ajan omalla vastuulla. Ei silloinkaan tehdä mitään spontaaneja omia reissuja, vaan mennään töistä kotiin suoraan. Miten se eroaa siitä, että yhteishuoltajuudessa kumpikin vanhempi on valmiina siihen, että lapsi tulee kotiin tänään? Huom. kotiin, ei kylään tai hoidettavaksi.
Yksinhuoltajat ovat asia erikseen, mutta kun on kaksi vanhempaa jotka kykenevät yhteistyöhön on selkeämpää erikseen sopia ne tapaamiset ja luonapidot niin kaikilla on sen jälkeen käsitys siitä kuka on menossa viikonloppuna mihinkin.
Mun mielestä se on sekä lapsen että vanhempien etu. Kumpikin eroperheen vanhemmista on vuorollaan vastuussa, eikä molemmat jossain päivystysvalmiudessa koko ajan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Missä ydinperheessä on lämmin ruoka valmiina kun lapset tulevat koulusta? Meillä otettiin välipalaa kaapista ja ruoka tuli sitten kun vanhemmat pääsivät töistä ja tekivät sen.
Mutta ydinperheessä tietää, että kotona on joka ilta lapsia. Silloin jompikumpi tulee kotiin ja tekee ruokaa.
Mutta jos asuu yksin ja ei tiedä, tuleeko tänään lapsia vai ei, on silti tultava kotiin katsomaan, tehdäänkö tänään ruokaa useammalle vai ei. Ei voi jäädä ylitöihin tai käydä tapaamassa vaikka äitiään tai sopia ystävän kanssa leffaan menoa.
Luulisi lapsellekkin jonkun struktuurin elämässä olevan selkeämpää, eikä sitä, että njää, katsotaan nyt, mihin meen koulun jälkeen. En tiiä vielä, missä oon viikonlopun ja minne voitte tulla leikkimään. Hei, en ookkaan tänään äidin luona, vaan meenki isin luo. Tai saatan sittenki mennä äidin luo, en mää tiiä vielä.
Oletko kuullut sellaisesta keksinnöstä kuin puhelin?
Alue: Aihe vapaa
No tuossahan juuri kirjoitin, että ei vanhempani aina olleet kotona, vaan odottelin heitä sitten siellä. Ihan joka päivä ei ainakaan minun vanhemmillani ollut kampaajia tai hammaslääkäreitä. Ruoka-ajaksi tulivat usein kotiin. Ihan idiooteiksi ei vanhempienkaan tarvitse heittäytyä, kun kommunikaatio pelaa heidän välillään. Nykypäivänähän ilmoitukset voisi hoitaa esim. Whatsappissa ryhmäkeskustelussa, ja jo minun lapsuudessani vanhemmat osasivat soittaa toisilleen.