Lue keskustelun säännöt.
Amerikkalainen kulttuuri ja "personality"
07.12.2013 |
Ollaan asuttu muutamia vuosia jenkeissä, ja tytär on aloittanut koulun täällä. Minua häiritsee että opettajilta on tullut negatiivissävytteistä palautetta siitä että tytön tulisi "show her personality more" tms. Tyttö on ujonpuoleinen ja haluaa, varsinkin uudessa seurassa, ensin seurata sivusta ennen kuin itse osallistuu aktiivisesti esim keskusteluun. Mielestäni ujoudessa tai hiljaisuudessa ei ole mitään vikaa, ja tiedän varsin hyvin että tytöllä on "persoonallisuutta" samalla lailla kuin vilkkaamillakin lapsilla. Täällä vaan tuntuu että arvostetaan vain sitä jos on kovin ulospäinsuuntautunut ja vilkas, enkä toivoisi että tyttöni kokisi painostusta hänen temperamentistaan ja kokisi että hänessä on jotain vikaa. Olen myös kiinnittänyt yleisesti täällä kulttuurissa, esimerkiksi televisio (erityisesti tosi-tv ja talent ohjelmissa) miten introverteille ja hiljaisimmille ihmisille usein toistellaan samaa, esim. "she seems to lack personality" tai "you need to let your personality out more" jos ei ole kovin äänekäs ja ilmeikäs. Onko muilla vastaavia kokemuksia?
Kommentit (121)
[quote author="Vierailija" time="07.12.2013 klo 14:53"]
[quote author="Vierailija" time="07.12.2013 klo 14:50"]
Kolmoselle: temperamentti on ominaisuus, joka on ihmisellä jo syntyessä.
Toki sitä voi muokata paljonkin, mutta ei se mikään hokkus-pokkus -temppu ole.
[/quote]
Oiskohan noin kun ilmeisesti ainakaan monikulttuuriseen USA:aan ei synny ilmeisesti paljoakaan ujoja lapsia kun niitä siellä ihmetellään silmät tapillaan... joten eipä taida olla niinkään synnynnäinen temperamentti vaan kasvatus ja vanhempien esimerkki kyseessä. Suomessakin iso osa vanhemmista on niin sosiaalisesti rajoittuneita, että en kyllä yhtään ihmettele vaikka heillä olisi niitä ujoja lapsia.
[/quote]
Kannattaisi lukea hieman sitä kehityspsykologiaa ennen kuin kirjoittelee ihan mitä sattuu ja vielä kuvittelee olevansa oikeassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tunteiden voimakkuus, ilmaisun ja reagoinnin tavat vaihtelevat. Jotkut kokevat ja ilmaisevat tunteita voimakkaasti, toiset hillitysti tai pienieleisesti. Tämä tarkoittaa, että ihmiset ovat temperamentiltaan erilaisia. Erot tunnekäyttäytymisessä, ovat paitsi inhimillistä rikkautta, aiheuttavat myös kahnauksia, ristiriitoja ja väärinkäsityksiä.
Temperamentti tarkoittaa yksilöllistä reagoimis- ja käyttäytymistyyliä, muun muassa tapaa reagoida
ulkoiseen maailmaan ja ympäristöön
toisten tunteisiin sekä vuorovaikutukseen
omiin sisäisiin mielteisiin ja ärsykkeisiin.
Temperamenttipiirteitä ovat muun muassa
sosiaalisuus
reagoimisen nopeus
käyttäytymisen rytmi
aktiivisuus ja aloitteellisuus sekä
sopeutuvuus ja joustavuus.
Ihmiset käyttäytyvät temperamentilleen tyypillisesti. Auton avaimien katoaminen saa toisen raivostumaan ja riehumaan, toinen taas etsii rauhallisesti ja ilmoittaa myöhästymisestään tapaamisesta.
Temperamentin perusta on perinnöllinen, mutta kasvatus vaikuttaa siihen, millaiseksi se muovautuu. Perimä määrittää reunaehdot. Ihmiset oppivat tuntemisen ja reagoimisen tapoja kasvuympäristössään lapsuudesta lähtien.
[quote author="Vierailija" time="07.12.2013 klo 15:40"]
Tunteiden voimakkuus, ilmaisun ja reagoinnin tavat vaihtelevat. Jotkut kokevat ja ilmaisevat tunteita voimakkaasti, toiset hillitysti tai pienieleisesti. Tämä tarkoittaa, että ihmiset ovat temperamentiltaan erilaisia. Erot tunnekäyttäytymisessä, ovat paitsi inhimillistä rikkautta, aiheuttavat myös kahnauksia, ristiriitoja ja väärinkäsityksiä.
Temperamentti tarkoittaa yksilöllistä reagoimis- ja käyttäytymistyyliä, muun muassa tapaa reagoida
ulkoiseen maailmaan ja ympäristöön toisten tunteisiin sekä vuorovaikutukseen omiin sisäisiin mielteisiin ja ärsykkeisiin.
Temperamenttipiirteitä ovat muun muassa
sosiaalisuus reagoimisen nopeus käyttäytymisen rytmi aktiivisuus ja aloitteellisuus sekä sopeutuvuus ja joustavuus.
Ihmiset käyttäytyvät temperamentilleen tyypillisesti. Auton avaimien katoaminen saa toisen raivostumaan ja riehumaan, toinen taas etsii rauhallisesti ja ilmoittaa myöhästymisestään tapaamisesta.
Temperamentin perusta on perinnöllinen, mutta kasvatus vaikuttaa siihen, millaiseksi se muovautuu. Perimä määrittää reunaehdot. Ihmiset oppivat tuntemisen ja reagoimisen tapoja kasvuympäristössään lapsuudesta lähtien.
[/quote]
Asialla tosin ei ole mitään merkitystä, koska temperamenttia voi muokata hyvinkin paljon kun ilmeisesti se amerikan mantereellakin onnistuu. Lapsi kyllä voi oppia nopeasti uusiakin käyttäytymismalleja ja rohkaistua jos vanhemmat antavat siihen tilaisuuden. Sellaista tuskin tapahtuu jos ympäristön kriittisyydestä huolimatta vanhemmat vain päättävät, että meidän lissu on tuollaisenaan ihan okei kun se on vain tuollainen temperamentiltaan.
[quote author="Vierailija" time="07.12.2013 klo 15:23"]
Tuo sama ajattelu - ujous pyritään stigmatisoimaan - on kyllä hiipinyt tänne Suomeenkin. Täällähän on aina nuoltu jenkkien perseitä ja apinoitu sieltä käytösmalleja.
Introverttejä ahdistellaan, he käyttäytyvät "väärin". Pitäisi osallistua joka hvetin kissanristiäisiin, olla suunapäänä joka asiassa, istua kahvittelemassa muiden seassa. Jos et tätä tee, olet omituinen. Kaikkien pitäisi olla samasta muotista - tää on huvittavaa, kun malli tulee USA:sta, joka propagoi olevansa vapauden ja individualismin kehto! Maa joka on vuosikymmenet hirvitellyt natsi-Saksan ja itäblogin aivopestyjä robotteja, jotka ovat ilmeettömiä ja vailla omia ajatuksia. Samaan aikaan pyritään omista kansalaisista muovata hölöttäviä tyhjäpäitä, yhtään kiusallista, lue: hiljaista, hetkeä ei saa olla, koska se voisi mahdollistaa sen, et olisi hetki aikaa ajatella - ja se taas olisi kamalaa, voisi tulla mieleen vaikka mitä kerettiläistä.
Hiljaisuuden pelko. Voi että mä kaipaan niitä aikoja, kun Suomessakin saattoi astua bussiin, eikä kukaan puhunut yhtään mitään. Ah se rauha, kun sai ennen töihin menoa olla omissa ajatuksissaan puoli tuntia. Kukaan ei ollut korvan vieressä huutamassa olevansa juuri BUSSISSA.
[/quote]
Mitähän hienoa siinä olisi, että julkisissa liikennevälineissä kukaan ei puhuisi mitään että joku kotimainen skitso ei siitä häiriintyisi? Enemmän tuollainen puhumattomuus, sosiaalisuuden pelko ja puhumattomuus tekee ihmisestä robottimaisia kuin jokin amerikkalainen small-talkiin kannustava kasvatus.
[quote author="Vierailija" time="07.12.2013 klo 15:43"]
Asialla tosin ei ole mitään merkitystä, koska temperamenttia voi muokata hyvinkin paljon kun ilmeisesti se amerikan mantereellakin onnistuu. Lapsi kyllä voi oppia nopeasti uusiakin käyttäytymismalleja ja rohkaistua jos vanhemmat antavat siihen tilaisuuden. Sellaista tuskin tapahtuu jos ympäristön kriittisyydestä huolimatta vanhemmat vain päättävät, että meidän lissu on tuollaisenaan ihan okei kun se on vain tuollainen temperamentiltaan.
[/quote]
No jaa. Kyllä mä sain ujona lapsena kuulla jatkuvasti vanhemmilta ja opettajilta ym., että minun pitäisi "reipastua". Kovin he yrittivät saada minua ulos kuorestani, mutta kun ei se niin vain tapahdu. Nyt aikuisena olen kyllä melko itsevarma, tosin vieläkin hiljainen suuremmassa ryhmässä ja vieraiden seurassa. Mutta lapsena olin todella epävarma, koska tiedostin, että olen "vain lapsi". Minulle oli kauhistus puhua aikuisten kanssa tasavertaisesti. Ei sitä voinut muuttaa, vaikka yritti.
Tuskin se Amerikassakaan onnistuu. Ne ujot vaan jäävät huomaamatta ja syrjäytyvät vielä pahemmin kuin täällä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="07.12.2013 klo 15:58"]
[quote author="Vierailija" time="07.12.2013 klo 15:43"]
Asialla tosin ei ole mitään merkitystä, koska temperamenttia voi muokata hyvinkin paljon kun ilmeisesti se amerikan mantereellakin onnistuu. Lapsi kyllä voi oppia nopeasti uusiakin käyttäytymismalleja ja rohkaistua jos vanhemmat antavat siihen tilaisuuden. Sellaista tuskin tapahtuu jos ympäristön kriittisyydestä huolimatta vanhemmat vain päättävät, että meidän lissu on tuollaisenaan ihan okei kun se on vain tuollainen temperamentiltaan.
[/quote]
No jaa. Kyllä mä sain ujona lapsena kuulla jatkuvasti vanhemmilta ja opettajilta ym., että minun pitäisi "reipastua". Kovin he yrittivät saada minua ulos kuorestani, mutta kun ei se niin vain tapahdu. Nyt aikuisena olen kyllä melko itsevarma, tosin vieläkin hiljainen suuremmassa ryhmässä ja vieraiden seurassa. Mutta lapsena olin todella epävarma, koska tiedostin, että olen "vain lapsi". Minulle oli kauhistus puhua aikuisten kanssa tasavertaisesti. Ei sitä voinut muuttaa, vaikka yritti.
Tuskin se Amerikassakaan onnistuu. Ne ujot vaan jäävät huomaamatta ja syrjäytyvät vielä pahemmin kuin täällä.
[/quote]
Eihän tuolla lailla opikkaan, jos vaan sanotaan, että "reipastuppa nyt".
Vanhempasi ei osanneet tukea sitä vaadittua reippautta oikealla lailla.
Eihän kukaan opi mitään, jos ei nää mallia tai opeteta.
Toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Kyllä tänne mahtuu monenlaisia. Toki opet haluaa, että lapsi osallistuu, viittaa ym. Osallistuminen on tärkeää, mutta ei opettajat tykkää myöskään moottorisuista. Ja voin kertoa, että Suomessa nämä vähän hiljaisemmat lapset vaikuttavat jo kauheilta kälättäjiltä.
terveisin jenkeissä lapsensa kasvattanut
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="07.12.2013 klo 16:03"]
[quote author="Vierailija" time="07.12.2013 klo 15:58"]
[quote author="Vierailija" time="07.12.2013 klo 15:43"]
Asialla tosin ei ole mitään merkitystä, koska temperamenttia voi muokata hyvinkin paljon kun ilmeisesti se amerikan mantereellakin onnistuu. Lapsi kyllä voi oppia nopeasti uusiakin käyttäytymismalleja ja rohkaistua jos vanhemmat antavat siihen tilaisuuden. Sellaista tuskin tapahtuu jos ympäristön kriittisyydestä huolimatta vanhemmat vain päättävät, että meidän lissu on tuollaisenaan ihan okei kun se on vain tuollainen temperamentiltaan.
[/quote]
No jaa. Kyllä mä sain ujona lapsena kuulla jatkuvasti vanhemmilta ja opettajilta ym., että minun pitäisi "reipastua". Kovin he yrittivät saada minua ulos kuorestani, mutta kun ei se niin vain tapahdu. Nyt aikuisena olen kyllä melko itsevarma, tosin vieläkin hiljainen suuremmassa ryhmässä ja vieraiden seurassa. Mutta lapsena olin todella epävarma, koska tiedostin, että olen "vain lapsi". Minulle oli kauhistus puhua aikuisten kanssa tasavertaisesti. Ei sitä voinut muuttaa, vaikka yritti.
Tuskin se Amerikassakaan onnistuu. Ne ujot vaan jäävät huomaamatta ja syrjäytyvät vielä pahemmin kuin täällä.
[/quote]
Eihän tuolla lailla opikkaan, jos vaan sanotaan, että "reipastuppa nyt".
Vanhempasi ei osanneet tukea sitä vaadittua reippautta oikealla lailla.
Eihän kukaan opi mitään, jos ei nää mallia tai opeteta.
[/quote]
No kerropas nyt sitten, kuinka sitä reippautta opetetaan.
[quote author="Vierailija" time="07.12.2013 klo 16:08"]
[quote author="Vierailija" time="07.12.2013 klo 16:03"]
[quote author="Vierailija" time="07.12.2013 klo 15:58"]
[quote author="Vierailija" time="07.12.2013 klo 15:43"]
Asialla tosin ei ole mitään merkitystä, koska temperamenttia voi muokata hyvinkin paljon kun ilmeisesti se amerikan mantereellakin onnistuu. Lapsi kyllä voi oppia nopeasti uusiakin käyttäytymismalleja ja rohkaistua jos vanhemmat antavat siihen tilaisuuden. Sellaista tuskin tapahtuu jos ympäristön kriittisyydestä huolimatta vanhemmat vain päättävät, että meidän lissu on tuollaisenaan ihan okei kun se on vain tuollainen temperamentiltaan.
[/quote]
No jaa. Kyllä mä sain ujona lapsena kuulla jatkuvasti vanhemmilta ja opettajilta ym., että minun pitäisi "reipastua". Kovin he yrittivät saada minua ulos kuorestani, mutta kun ei se niin vain tapahdu. Nyt aikuisena olen kyllä melko itsevarma, tosin vieläkin hiljainen suuremmassa ryhmässä ja vieraiden seurassa. Mutta lapsena olin todella epävarma, koska tiedostin, että olen "vain lapsi". Minulle oli kauhistus puhua aikuisten kanssa tasavertaisesti. Ei sitä voinut muuttaa, vaikka yritti.
Tuskin se Amerikassakaan onnistuu. Ne ujot vaan jäävät huomaamatta ja syrjäytyvät vielä pahemmin kuin täällä.
[/quote]
Eihän tuolla lailla opikkaan, jos vaan sanotaan, että "reipastuppa nyt".
Vanhempasi ei osanneet tukea sitä vaadittua reippautta oikealla lailla.
Eihän kukaan opi mitään, jos ei nää mallia tai opeteta.
[/quote]
No kerropas nyt sitten, kuinka sitä reippautta opetetaan.
[/quote]
Kodin ilmapiirillä on vaikutusta siihen, miten lasta tuetaan suhteessa hänen omiin kykyihinsä, hyväksytäänkö hänet omana itsenään ja onko ilmapiiri turvallinen ja pysyvä. Lapsella tulisi olla tunne, että hän on vanhemmilleen tärkeä ja ainutlaatuinen. Vanhempien tehtävä on varmistaa, että lapsen perustarpeista on huolehdittu. Lapsi tarvitsee rohkaisua ja kannustusta, mutta kuitenkin selkeät rajat, joissa turvallisesti toimia. Jos lapsena ei ole saanut tarpeeksi kannustusta, on itsetuntoa vaikea ja hidas eheyttää vanhempana. Lapsen ohjaaminen tarvittaessa ja perheen yhteiset harrastukset ovat omiaan vahvistamaan lapsen itsetuntoa. Jos lapsen käytös aiheuttaa palautteen antamista, tulisi se tehdä niin, että kiinnitetään huomio käytökseen ja sen korjaamiseen ei lapsen omaan persoonaan.
Valitettavasti monet vanhemmat elävät työlleen ja saavat lapset luulemaan, että muut ”tärkeimmät” asiat ajavat heidän ohitseen. Lapsen itseluottamus ei vahvistu jos vanhemmat eivät ole aidosti läsnä ja hänestä kiinnostuneita. Vanhemmilla on siten suuri osuus siihen muodostuuko lapselle terve vai heikko itsetunto.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="07.12.2013 klo 16:08"]
[quote author="Vierailija" time="07.12.2013 klo 16:03"]
[quote author="Vierailija" time="07.12.2013 klo 15:58"]
[quote author="Vierailija" time="07.12.2013 klo 15:43"]
Asialla tosin ei ole mitään merkitystä, koska temperamenttia voi muokata hyvinkin paljon kun ilmeisesti se amerikan mantereellakin onnistuu. Lapsi kyllä voi oppia nopeasti uusiakin käyttäytymismalleja ja rohkaistua jos vanhemmat antavat siihen tilaisuuden. Sellaista tuskin tapahtuu jos ympäristön kriittisyydestä huolimatta vanhemmat vain päättävät, että meidän lissu on tuollaisenaan ihan okei kun se on vain tuollainen temperamentiltaan.
[/quote]
No jaa. Kyllä mä sain ujona lapsena kuulla jatkuvasti vanhemmilta ja opettajilta ym., että minun pitäisi "reipastua". Kovin he yrittivät saada minua ulos kuorestani, mutta kun ei se niin vain tapahdu. Nyt aikuisena olen kyllä melko itsevarma, tosin vieläkin hiljainen suuremmassa ryhmässä ja vieraiden seurassa. Mutta lapsena olin todella epävarma, koska tiedostin, että olen "vain lapsi". Minulle oli kauhistus puhua aikuisten kanssa tasavertaisesti. Ei sitä voinut muuttaa, vaikka yritti.
Tuskin se Amerikassakaan onnistuu. Ne ujot vaan jäävät huomaamatta ja syrjäytyvät vielä pahemmin kuin täällä.
[/quote]
Eihän tuolla lailla opikkaan, jos vaan sanotaan, että "reipastuppa nyt".
Vanhempasi ei osanneet tukea sitä vaadittua reippautta oikealla lailla.
Eihän kukaan opi mitään, jos ei nää mallia tai opeteta.
[/quote]
No kerropas nyt sitten, kuinka sitä reippautta opetetaan.
[/quote]
En ole tuo ihminen, joka kommentoi aiemmin... lapsi voi kuitenkin oppia reippaammaksi ja sosiaalisemmaksi alun ongelmien jälkeen esimerkiksi jos lapsen laittaa näytelmäkerhoon, väittelykerhoon tai johonkin muuhun aktiviteettiin jossa on pakko olla esillä. Lapsi sosiaalistuu ajan myötä kun hän ottaa muiden mukana osaa aktiviteetteihin ja tulee pois omalta mukavuusalueeltaan. Lisäksi voi vielä ilmoittaa vaikka partioon ja johonkin lasten tanssiharrastukseen. On ihme jos vielä muutaman vuoden päästä tyttö nyhjää hiljaisena nurkassa ottamatta muihin kontaktia.
Lasta pitäisi myös systemaattisesti rohkaista esim. tervehtimään vieraita aikuisia ja puhumaan heidän kanssaan jos lapsi jännittää aikuisia. Vanhempien myös kuuluu kertoa miten toimitaan eri tilanteissa, että lapsen ei tarvitse jännittää ajatellessaan että hän pian toimii väärin. Muutenkaan mokiin ei tarvitse puuttua kovalla kädellä, koska tekevälle sattuu.
Itsetunto liittyy vahvasti minäkäsitykseen. Pelkistetyimmillään minäkäsitys vastaa kysymykseen minkälainen olen (koettuna asiana), kun taas itsetunto liittyy kysymyksiin miten suhtaudun itseeni ja miten arvostan itseäni. Itsetunto voidaan määritellä yleistyneeksi käsitykseksi omasta arvosta.
Itsetunnolla tarkoitetaan ihmisen kykyä luottaa itseensä, pitää itsestään ja arvostaa itseään heikkouksistaan huolimatta. Itsetunto vaikuttaa henkilön toimintaan ja hänen ratkaisuihinsa ja toiminnan seuraukset vastavuoroisesti hänen itsetuntoonsa. Kyse on ensisijaisesti siitä, miten tulen toimeen itseni kanssa ja kuinka huomioin muut ihmiset.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En ymmärrä miksi tuota jenkkien ulospäinsuuntautuneisuutta niin ihaillaan. Sen vielä käsitän, että sotien jälkeen raunioituneessa Euroopassa ihailtiin valkohampaisia, terveen näköisiä, hyväntuulisia ja avoimia jenkkipoikia. Mut eihän sen pitäisi olla mikään itseisarvo, joku hvtin Midaksen kosketus, et vain tällaisella luonteella pärjäät, kun eihän se edes ole niin. USA on edelleen rikas maa, mutta melkeinpä missä tilastossa tahansa jää jopa Suomen taakse. Jenkkien tiedemaailmassa, samoin viihdebisneksessä, on paljon tuontitavaraa, yliopistot ostavat maailmalta lahjakkuuksia jne.
Ja varautuneemmat ja vähän enemmän etäisyyttä toisiin pitävät kiinalaiset paukuttava ohi lähes kaikessa. Ja kohta Intiakin. Huomasitteko muuten, et Intia lähetti luotaimen Marsiin ja Kiina Kuuhun, niin se valta ja osaaminen siirtyy silmiemme edessä yhä enemmän Aasiaan. Niiden työpaikkojen ohella.
Meitä on erilaisia. Ujojen kannattaa opetella sietämään sosiaalisia tilanteita ja hölöttäjien kannattaa opetella kuuntelemaan enenmmän muita ja tehdä hiljentymisriittejä. Ei siinä ole mitään pelättävää. Ujoilla tietysti on, ihmiset tuppaavat olla ilkeitä epävarmoille esiintyjille, mut sellaista se on.
Minäkuva ja minäkäsitys, eli käsitys itsestään, ominaisuuksistaan ja niiden arvosta, kehittyy sen
mukaan minkälaisia kokemuksia, havaintoja ja palautteita yksilö on saanut vuorovaikutuksessa
muiden ihmisten kanssa. Itsetunto on ihmisen minäkäsityksensä positiivisuuden määrä, eli se
kuvaa sitä, kuinka paljon hyviä ominaisuuksia hän itsessään näkee. Itsetunto on subjektiivinen
tunne omasta hyvyydestä eikä se riipu siitä, miten muut ihmistä arvostavat, eikä se ilmene
ulkoisessa menestymisessä. Itsetunto määrää ihmisen suhtautumista itseensä ja kertoo
tiedostaako hän itsensä, tunteeko hän itsensä ja arvostaako hän itseään. Itsetunnon tärkein
prosessi on itsensä arvostaminen eli se, minkälaiseksi yksilö kokee arvonsa ja merkityksensä.
Ihmisellä on hyvä itsetunto, kun hän havaitsee olemassaolonsa, mutta ennen kaikkea tuntee
sekä vahvuutensa että heikkoutensa, jotka hän myös hyväksyy. Näin ollen realistinen
minäkäsitys ei kovin paljon poikkea hyvästä itsetunnosta. Ihminen, jolla on hyvä itsetunto luottaa
itseensä, näkee itsensä ainutlaatuisena ja arvokkaana ja pitää itseään tärkeänä suorituksista ja
onnistumisista riippumatta. Itsensä arvostaminen määrää itsetuntoa enemmän kuin
minäkäsitystä, jossa taas korostuu itsensä tuntemus. Itsetuntoon liittyvät aina itsearvioinnin
lisäksi voimakkaat subjektiiviset kokemukset tunnetasolla, kun taas minäkäsityksessä pyritään
tietynlaiseen objektiivisuuteen.
Hyvä itsetunto on tärkeä lapsen kehitykselle ja siitä on paljon hyötyä. Lapsi on vahvempi, kun hän
pystyy hyväksymään itsensä sellaisena kuin on, hyvine ja huonoine puolineen. Lapsella, jolla on
hyvä itsetunto, on realistinen näkemys itsestään ja kyvyistään, hän tuntee sekä omat rajansa että
vahvat puolensa. Hän luottaa itseensä ja uskaltaa asettaa vaatimustason korkealle sekä ottaa
vastaan haasteita ja vaativia tehtäviä. Hänellä on kyky kestää pettymyksiä ja epäonnistumisia,
eikä jokainen pettymys vaurioita hänen itsetuntoaan. Hän pitää epäonnistumisia oppimistilanteina
ja oppii omista virheistään. Hyvän itsetunnon omaava oppilas iloitsee ja on tyytyväinen
saavutuksistaan sekä tuntee pystyvänsä vaikuttamaan oman elämänsä kulkuun. Hyvä itsetunto
auttaa häntä olemaan itsenäinen ja oikealla tavalla riippumaton muiden mielipiteistä. Hän ei koko
ajan pohdi, mitä muut hänestä ajattelevat eikä ole huolestunut muiden hyväksynnästä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="07.12.2013 klo 16:16"]
Kodin ilmapiirillä on vaikutusta siihen, miten lasta tuetaan suhteessa hänen omiin kykyihinsä, hyväksytäänkö hänet omana itsenään ja onko ilmapiiri turvallinen ja pysyvä. Lapsella tulisi olla tunne, että hän on vanhemmilleen tärkeä ja ainutlaatuinen. Vanhempien tehtävä on varmistaa, että lapsen perustarpeista on huolehdittu. Lapsi tarvitsee rohkaisua ja kannustusta, mutta kuitenkin selkeät rajat, joissa turvallisesti toimia. Jos lapsena ei ole saanut tarpeeksi kannustusta, on itsetuntoa vaikea ja hidas eheyttää vanhempana. Lapsen ohjaaminen tarvittaessa ja perheen yhteiset harrastukset ovat omiaan vahvistamaan lapsen itsetuntoa. Jos lapsen käytös aiheuttaa palautteen antamista, tulisi se tehdä niin, että kiinnitetään huomio käytökseen ja sen korjaamiseen ei lapsen omaan persoonaan.
Valitettavasti monet vanhemmat elävät työlleen ja saavat lapset luulemaan, että muut ”tärkeimmät” asiat ajavat heidän ohitseen. Lapsen itseluottamus ei vahvistu jos vanhemmat eivät ole aidosti läsnä ja hänestä kiinnostuneita. Vanhemmilla on siten suuri osuus siihen muodostuuko lapselle terve vai heikko itsetunto.
[/quote]
Ei minulta puuttunut mitään yllä mainituista lapsuudessani. Elin todella turvallisessa ydinperheessä. Joo, ei ollut amerikkalaista "I love you" -höpötystä, mutta kelläpä Suomessa olisi? Olin monilahjakas ja keskivertoa fiksumpi, joten kannustusta en tarvinnut tosiaan muuten kuin sosiaalisen kanssakäymisen suhteen, mutta miten vanhemmat voivat siinä kannustaa, jos lapsi menee lukkoon aina kun pitäisi kommunikoida muuten kuin perheen kesken? Kotona olin todellinen hölösuu. Se on niin helppo syyttää vanhempia ja kuvitella itse olevansa kaikkivoipa omien lapsiensa suhteen, mutta ei se ole niin yksinkertaista.
Meillä lapset ovat saaneet turvallisesti vanhempien kanssa toimia itse.
eli ei oll atyrkätty yksin hoitamaan asioitaan, vaan on ollut aina vanhempi rinnalla, mutta sitten lapset ovat tehneet itse. Eli ovat ihan pienestä pitäen tilanneet vaikka ruokansa ravintolassa, kaupassa kysyneet jos joku asia on hukassa, bussissa maksaneet, kirjastossa valinneet kirjansa, valinneet itse vaatteensa, kunhan ensin vanhempi on antanut pari vaihtoehtoa, päättäneet itse, laittaako ensin oikean vai vasemman kengän jalkaan...kengät silti pakko laittaa jne.
Ovat siis oppineet tekemään itse päätöksiä ja aukaisemaan suunsa, tilanteessa kuin tilanteessa, mutta vanhempi vierellä tukena.
Olemme aina kunnioittaneet kaikkien perheenjäsenten mielipiteitä. Vaikka on lapsi, mielipide vaikuttaa päätöksiimme.
Nyt kun ovat teinejä, voin täysin luottaa siihen, että osaavat tulla toimeen ja ilman pelkoa hoitaa omat asiansa.
[quote author="Vierailija" time="07.12.2013 klo 16:27"]
[quote author="Vierailija" time="07.12.2013 klo 16:16"]
Kodin ilmapiirillä on vaikutusta siihen, miten lasta tuetaan suhteessa hänen omiin kykyihinsä, hyväksytäänkö hänet omana itsenään ja onko ilmapiiri turvallinen ja pysyvä. Lapsella tulisi olla tunne, että hän on vanhemmilleen tärkeä ja ainutlaatuinen. Vanhempien tehtävä on varmistaa, että lapsen perustarpeista on huolehdittu. Lapsi tarvitsee rohkaisua ja kannustusta, mutta kuitenkin selkeät rajat, joissa turvallisesti toimia. Jos lapsena ei ole saanut tarpeeksi kannustusta, on itsetuntoa vaikea ja hidas eheyttää vanhempana. Lapsen ohjaaminen tarvittaessa ja perheen yhteiset harrastukset ovat omiaan vahvistamaan lapsen itsetuntoa. Jos lapsen käytös aiheuttaa palautteen antamista, tulisi se tehdä niin, että kiinnitetään huomio käytökseen ja sen korjaamiseen ei lapsen omaan persoonaan.
Valitettavasti monet vanhemmat elävät työlleen ja saavat lapset luulemaan, että muut ”tärkeimmät” asiat ajavat heidän ohitseen. Lapsen itseluottamus ei vahvistu jos vanhemmat eivät ole aidosti läsnä ja hänestä kiinnostuneita. Vanhemmilla on siten suuri osuus siihen muodostuuko lapselle terve vai heikko itsetunto.
[/quote]
Ei minulta puuttunut mitään yllä mainituista lapsuudessani. Elin todella turvallisessa ydinperheessä. Joo, ei ollut amerikkalaista "I love you" -höpötystä, mutta kelläpä Suomessa olisi? Olin monilahjakas ja keskivertoa fiksumpi, joten kannustusta en tarvinnut tosiaan muuten kuin sosiaalisen kanssakäymisen suhteen, mutta miten vanhemmat voivat siinä kannustaa, jos lapsi menee lukkoon aina kun pitäisi kommunikoida muuten kuin perheen kesken? Kotona olin todellinen hölösuu. Se on niin helppo syyttää vanhempia ja kuvitella itse olevansa kaikkivoipa omien lapsiensa suhteen, mutta ei se ole niin yksinkertaista.
[/quote]
Ehkä et saanut itse tehdä asioita?
[quote author="Vierailija" time="07.12.2013 klo 16:17"]
En ole tuo ihminen, joka kommentoi aiemmin... lapsi voi kuitenkin oppia reippaammaksi ja sosiaalisemmaksi alun ongelmien jälkeen esimerkiksi jos lapsen laittaa näytelmäkerhoon, väittelykerhoon tai johonkin muuhun aktiviteettiin jossa on pakko olla esillä. Lapsi sosiaalistuu ajan myötä kun hän ottaa muiden mukana osaa aktiviteetteihin ja tulee pois omalta mukavuusalueeltaan. Lisäksi voi vielä ilmoittaa vaikka partioon ja johonkin lasten tanssiharrastukseen. On ihme jos vielä muutaman vuoden päästä tyttö nyhjää hiljaisena nurkassa ottamatta muihin kontaktia.
Lasta pitäisi myös systemaattisesti rohkaista esim. tervehtimään vieraita aikuisia ja puhumaan heidän kanssaan jos lapsi jännittää aikuisia. Vanhempien myös kuuluu kertoa miten toimitaan eri tilanteissa, että lapsen ei tarvitse jännittää ajatellessaan että hän pian toimii väärin. Muutenkaan mokiin ei tarvitse puuttua kovalla kädellä, koska tekevälle sattuu.
[/quote]
Ujon lapsen laittaminen näytelmäkerhoon olisi silkkaa kidutusta. Sehän olisi vaan varma keino aiheuttaa lapselle epäonnistumisen kokemuksia ja häpeää! Ei lapsesta, joka hädin tuskin saa suutansa auki muiden seurassa tule sormia näpäyttämällä näyttelijää. Korkeintaan saa nähdä ohjaajan tuskastumisen ja tuntea itsensä entistä huonommaksi.
Ainakin minun äitini yritti kovasti saada minua erinäisiin harrastuksiin, mutta kun en suostunut. Eikä kouluikäistä lasta voi enää pakollakaan mihinkään kuskata.
Itse olin lapsena tavattoman ujo. Kerran koulussa sain vuotavan haavan sormeeni koulupenkin reunasta enkä uskaltanut liikkua sijoiltani, saati sanoa siitä kenellekään. Punastelin jos opettaja käski vastaamaan, viitannut en koskaan. Esiintyminen oli kauheinta.
Sittemmin harrastin lapsiteatteria, partiota, kävin koulussa ilmaisutaidon kursseilla, lähdin vaihto-oppilaaksi yhdysvaltoihin. Opin sosiaaliseksi, pystyn lähestymään ketä tahansa ja avaamaan suuni, jos on tarvetta, mutta kovin mielelläni en sitä tee. Olen mieluummin hiljainen sivustaseuraaja kuin typerä rääväsuu, joka puhuu ennen kuin ajattelee ja jota ei saa kirveelläkään lopettamaan. Tarpeen vaatiessa pystyn tsemppaamaan itseni todelliseksi ekstrovertiksi ja huomion keskipisteeksi, mutta se vie aivan valtavasti henkisiä voimavaroja ja tarvitsen monen päivän yksinoloa ja lomaa ihmisistä tämän jälkeen.
Ymmärtääkseni kyse ei enää ole vain ympäristön luomista olosuhteista vaan ihan luonteesta ja tempperamentista.
Me adoptoitiin 2, 2v marsua. toinen oli meille tullessa tosi ujo ja meni aina piiloon putkeensa, toinen taas heti kurkki ja nousi seisomaan, jos joku tuli huoneeseen.
Pikku hiljaa se ujokin on oppinut reippaammaksi, kun on pidetty sylissä, rapsuteltu ja annettu herkkuja.
Uskon, että sama on ihmisillä, jos ne ei ole saaneet läheisyyttä, kehuja ja palkkioita, ne ei uskalla tulla esiin.
Kopio toisesta avauksesta.
"""Vittu tätä epäsosiaalisen ihmisen yksinäisyyttä!!!
Minut kasvatettiin olemaan hiljaa joka paikassa. Omaa mielipidettä ei saanut sanoa, ja jos kotonakin yritti, niin usein tuli korville. Kylässä ei saanut ottaa vastaan edes tarjottua keksiä mehusta puhumattakaan. Jos joskus erehdyin ja kotona selvisi, siitäkin tuli korville.
Nyt aikuisena olen tuppisuu ja en uskalla puhua, jos paikalla on useampi ihminen ja mitä vieraampia sitä hirveämpää se on. Jutusteluihin olisi useinkin sanottavaa, mutta siinä vain istun hiljaa, kun en uskalla avata suutani. Ja kun olen hiljainen ja arka, en saa solmittua kaverisuhteita ja tässäpä olen sitten, keski-ikäinen ja yksin, lapsiani lukuunottamatta. Lapset kun lähtevät maailmalle, taidan olla sitten ihan yksin..."""