Lue keskustelun säännöt.
Amerikkalainen kulttuuri ja "personality"
07.12.2013 |
Ollaan asuttu muutamia vuosia jenkeissä, ja tytär on aloittanut koulun täällä. Minua häiritsee että opettajilta on tullut negatiivissävytteistä palautetta siitä että tytön tulisi "show her personality more" tms. Tyttö on ujonpuoleinen ja haluaa, varsinkin uudessa seurassa, ensin seurata sivusta ennen kuin itse osallistuu aktiivisesti esim keskusteluun. Mielestäni ujoudessa tai hiljaisuudessa ei ole mitään vikaa, ja tiedän varsin hyvin että tytöllä on "persoonallisuutta" samalla lailla kuin vilkkaamillakin lapsilla. Täällä vaan tuntuu että arvostetaan vain sitä jos on kovin ulospäinsuuntautunut ja vilkas, enkä toivoisi että tyttöni kokisi painostusta hänen temperamentistaan ja kokisi että hänessä on jotain vikaa. Olen myös kiinnittänyt yleisesti täällä kulttuurissa, esimerkiksi televisio (erityisesti tosi-tv ja talent ohjelmissa) miten introverteille ja hiljaisimmille ihmisille usein toistellaan samaa, esim. "she seems to lack personality" tai "you need to let your personality out more" jos ei ole kovin äänekäs ja ilmeikäs. Onko muilla vastaavia kokemuksia?
Kommentit (121)
[quote author="Vierailija" time="07.12.2013 klo 16:51"]
[quote author="Vierailija" time="07.12.2013 klo 16:35"]
[quote author="Vierailija" time="07.12.2013 klo 16:17"]
En ole tuo ihminen, joka kommentoi aiemmin... lapsi voi kuitenkin oppia reippaammaksi ja sosiaalisemmaksi alun ongelmien jälkeen esimerkiksi jos lapsen laittaa näytelmäkerhoon, väittelykerhoon tai johonkin muuhun aktiviteettiin jossa on pakko olla esillä. Lapsi sosiaalistuu ajan myötä kun hän ottaa muiden mukana osaa aktiviteetteihin ja tulee pois omalta mukavuusalueeltaan. Lisäksi voi vielä ilmoittaa vaikka partioon ja johonkin lasten tanssiharrastukseen. On ihme jos vielä muutaman vuoden päästä tyttö nyhjää hiljaisena nurkassa ottamatta muihin kontaktia.
Lasta pitäisi myös systemaattisesti rohkaista esim. tervehtimään vieraita aikuisia ja puhumaan heidän kanssaan jos lapsi jännittää aikuisia. Vanhempien myös kuuluu kertoa miten toimitaan eri tilanteissa, että lapsen ei tarvitse jännittää ajatellessaan että hän pian toimii väärin. Muutenkaan mokiin ei tarvitse puuttua kovalla kädellä, koska tekevälle sattuu.
[/quote]
Ujon lapsen laittaminen näytelmäkerhoon olisi silkkaa kidutusta. Sehän olisi vaan varma keino aiheuttaa lapselle epäonnistumisen kokemuksia ja häpeää! Ei lapsesta, joka hädin tuskin saa suutansa auki muiden seurassa tule sormia näpäyttämällä näyttelijää. Korkeintaan saa nähdä ohjaajan tuskastumisen ja tuntea itsensä entistä huonommaksi.
Ainakin minun äitini yritti kovasti saada minua erinäisiin harrastuksiin, mutta kun en suostunut. Eikä kouluikäistä lasta voi enää pakollakaan mihinkään kuskata.
[/quote]
Lapsi kyllä pääsee yli ujoiden tunteista ja alkaa ennenpitkää nauttimaan näyttelemisestä, kerhosta ja muiden kanssa olemisesta kun huomaa että hän pärjää muiden kanssa ja onnistuu siellä. Lapsia harvemmin kiusataan näytelmäkerhoissa vaan siellä on apuna aikuisia, jotka tukevat ja ohjeistavat lasta miten toimitaan. Lasta pitää osata rohkaista. Lapsenkin kuuluu kohdata pelkoja ja "vastoinkäymisiä", jotta lapsi huomaa ettei se ole niin vakavaa vaikka kaikki ei mene aina putkeen ja että on ihan turha jännittää sosiaalisia tilanteita.
[/quote]
Mutta entä jos ei pärjää, eikä onnistu?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miksi lapsi ei muka pärjäisi näytelmäkerhossa? Ei siellä voi edes epäonnistua. Ujoimmallekin löytyy aina sopiva rooli ja lasten kerhossa ei edes yritetä yltää mihinkään Broadwayn arvoiseen showhun, joten siellä ei ole mitään painetta "mokaamisesta". Meillä on aikanaan ollut kerhossa kaikenlaisia lapsia. Osa on ollut hyvin ujoja...osa vilkkaita... jotkut siitä väliltä.
Kaikki on aina saatu iloisesti mukaan osallistumaan ja lapsen roolia on muokattu sen mukaan mitä hän haluaa tehdä ja mihin hän tuntee pystyvänsä. Esimerkiksi ujompi lapsi voi aloittaa roolista, jossa on vähemmän vuorosanoja ja sitten myöhemmin hän voi ottaa suuremman roolin kun haluaa. Aina on ollut hyvin positiivinen yhdessä tekemisen meininki ja kukaan ei ole jäänyt syrjään tai vaikuttanut ahdistuneelta.
En tunne amerikkalaista kulttuuria mutta minämiellån persoonallisuuden henkilön sisäiseksi ja henkiseksi ominaisuudeksi joka kertoo millainen hän on ihmisenä, mikä kiinnostaa ja millainen temperamentti on. Se ei ole mielestäni sama asia kuin ulospäinsuuntautuneisuus. Puheliaisuus ja muu aktiivinen tekeminen on kuitenkin tapa näyttää muille, että millainen ihminen on. Tuppisuut ovat minunkin mielestäni tosi ahdistavia koska heistä ei ota mitenkään selvää että mitä ne ajattelevat ja haluavat vaikka muilta ihmisiltä. Jotkut ovat niin hiljaisia etteivät vastaa edes kysyttäessä mikä on minun mielestäni aika huonoa käytöstä. Mielestäni ulosoäinsuuntautuneisuudessa ei ole tärkeintä edes se että tykkääkö toinen henkilön "persoonallisuudesta"sitten kun se on tuotu esille. Tietäisi edes sen jos toinen haluaa olla ihan yksin tai viihtyisi paremmin vaikka toisenlaisessa seurassa kuin mitä itse on. Siis joistain ujoista ei ota selvää että tykkääkö ne vai inhoavatko esim. Minua ja minun mielipiteitäni. Ei tiedä, haluavatko he seuraa vai eivät. Siksi tosi sulkeutuneet on helppo jättää omiin oloihinsa ja olla ottamatta niihin kontaktia koska mitäänantamattomuuden voi tulkita niin ettei se ihminen halua olla juuri sinun kanssa tekemisissä eli pallo on sitten sillä hiljaisella ja ujolla. Heittää pallonsa sitten sille, jolle haluaa. On se aika huolestuttavaa jos on niin lukossa ettei kukaan ota selvää mitä se hiljainen haluaa pohjimmiltaan. Ulospäinsuuntautuneisuus ei tarkoita sitä että kaikki olisi toistensa kavereita, mutta potentiaalisten kavereiden on helpompi tunnistaa toisensa kun tuo sen persoonansa ja mielenkiinnonkohteensa avoimesti esille.
Nyt taitaa monella mennä puurot ja vellit sekaisin.
Itsetunnolla ei ole mitään tekemistä temperamentin kanssa. Jos ihminen on introvertti, hän ei ole niitä, jotka nauttii esiintymisestä ja keskipisteenä olemisesta. Hänellä ei ole tarve tuoda itseään esiin. Kysyttäessä kuitenkin sanoo mielipiteensä. Sama tunteiden kanssa. Hän saattaa kokea voimakkaita tunteita, muttei esim. työpaikalla tai koulussa koe tarvetta jakaa niitä kaikkien muiden kanssa.
Ujous ja sosiaalisten tilanteiden jännittäminen on sitten vähän eri asia kuitenkin kuin ihmisen luontainen intro/ekstroverttiys.
[quote author="Vierailija" time="07.12.2013 klo 14:55"]
Amerikassa ujous eli introverttiys ei ole hyväksyttyä niin kuin Suomessa, sen vuoksi sitä vauvasta asti muutetaan ja muokataan.
[/quote]
Ujous ei ole synonyymin introverttiydelle. Ujo voi hyvin olla ekstroverttikin. Ja minä esimerkiksi olen introvertti, mutta en pelkää sosiaalisia tilanteita, joten en ole ujo. Ujous voi olla tuskallista, varsinkin jos ujo ihminen olisi ihmisten parissa viihtyvä ekstrovertti. Me introvertit sen sijaan olemme ihan ok introverttiytemme kanssa, se on synnynnäinen ominaisuus, eikä sitä voi tai tarvitsekaan parantaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="07.12.2013 klo 17:03"]
Nyt taitaa monella mennä puurot ja vellit sekaisin.
Itsetunnolla ei ole mitään tekemistä temperamentin kanssa. Jos ihminen on introvertti, hän ei ole niitä, jotka nauttii esiintymisestä ja keskipisteenä olemisesta. Hänellä ei ole tarve tuoda itseään esiin. Kysyttäessä kuitenkin sanoo mielipiteensä. Sama tunteiden kanssa. Hän saattaa kokea voimakkaita tunteita, muttei esim. työpaikalla tai koulussa koe tarvetta jakaa niitä kaikkien muiden kanssa.
Ujous ja sosiaalisten tilanteiden jännittäminen on sitten vähän eri asia kuitenkin kuin ihmisen luontainen intro/ekstroverttiys.
[/quote]
Minusta kyse oli reippaudesta ja itsetunnosta ja kuinka ne vaikuttaa toisiinsa.
[/quote]
Kannattaisi lukea hieman sitä kehityspsykologiaa ennen kuin kirjoittelee ihan mitä sattuu ja vielä kuvittelee olevansa oikeassa.
[/quote]
Joo, toi on ihan hirveetä kun osallistuu keskusteluun ja onkin VÄÄRÄSSÄ!
Porukassa olisi parempi vaan pysyä hiljaa..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="07.12.2013 klo 17:09"]
[quote author="Vierailija" time="07.12.2013 klo 17:03"]
Nyt taitaa monella mennä puurot ja vellit sekaisin.
Itsetunnolla ei ole mitään tekemistä temperamentin kanssa. Jos ihminen on introvertti, hän ei ole niitä, jotka nauttii esiintymisestä ja keskipisteenä olemisesta. Hänellä ei ole tarve tuoda itseään esiin. Kysyttäessä kuitenkin sanoo mielipiteensä. Sama tunteiden kanssa. Hän saattaa kokea voimakkaita tunteita, muttei esim. työpaikalla tai koulussa koe tarvetta jakaa niitä kaikkien muiden kanssa.
Ujous ja sosiaalisten tilanteiden jännittäminen on sitten vähän eri asia kuitenkin kuin ihmisen luontainen intro/ekstroverttiys.
[/quote]
Minusta kyse oli reippaudesta ja itsetunnosta ja kuinka ne vaikuttaa toisiinsa.
[/quote]
"Reippaus"...? Mikä ihmeen reippaus? Onko sun mielestä puheliaisuus reippauden synonyymi? :P
[quote author="Vierailija" time="07.12.2013 klo 17:09"]
[quote author="Vierailija" time="07.12.2013 klo 17:03"]
Nyt taitaa monella mennä puurot ja vellit sekaisin.
Itsetunnolla ei ole mitään tekemistä temperamentin kanssa. Jos ihminen on introvertti, hän ei ole niitä, jotka nauttii esiintymisestä ja keskipisteenä olemisesta. Hänellä ei ole tarve tuoda itseään esiin. Kysyttäessä kuitenkin sanoo mielipiteensä. Sama tunteiden kanssa. Hän saattaa kokea voimakkaita tunteita, muttei esim. työpaikalla tai koulussa koe tarvetta jakaa niitä kaikkien muiden kanssa.
Ujous ja sosiaalisten tilanteiden jännittäminen on sitten vähän eri asia kuitenkin kuin ihmisen luontainen intro/ekstroverttiys.
[/quote]
Minusta kyse oli reippaudesta ja itsetunnosta ja kuinka ne vaikuttaa toisiinsa.
[/quote]
Luepa ajatuksella ap:n viesti uudelleen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="07.12.2013 klo 17:11"]
[quote author="Vierailija" time="07.12.2013 klo 17:09"]
[quote author="Vierailija" time="07.12.2013 klo 17:03"]
Nyt taitaa monella mennä puurot ja vellit sekaisin.
Itsetunnolla ei ole mitään tekemistä temperamentin kanssa. Jos ihminen on introvertti, hän ei ole niitä, jotka nauttii esiintymisestä ja keskipisteenä olemisesta. Hänellä ei ole tarve tuoda itseään esiin. Kysyttäessä kuitenkin sanoo mielipiteensä. Sama tunteiden kanssa. Hän saattaa kokea voimakkaita tunteita, muttei esim. työpaikalla tai koulussa koe tarvetta jakaa niitä kaikkien muiden kanssa.
Ujous ja sosiaalisten tilanteiden jännittäminen on sitten vähän eri asia kuitenkin kuin ihmisen luontainen intro/ekstroverttiys.
[/quote]
Minusta kyse oli reippaudesta ja itsetunnosta ja kuinka ne vaikuttaa toisiinsa.
[/quote]
"Reippaus"...? Mikä ihmeen reippaus? Onko sun mielestä puheliaisuus reippauden synonyymi? :P
[/quote]
Ei , onko sinun mielestä?
Ap, jos olet vielä langoilla, niin tutustu Susan Caininin "The power of introverts"-puheeseen: http://www.ted.com/talks/susan_cain_the_power_of_introverts.html
Cainin kirja Quiet on hiljattain käännetty suomeksikin. Voi hyvin olla, että tyttö on ihan vaan introvertti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="07.12.2013 klo 17:12"]
[quote author="Vierailija" time="07.12.2013 klo 17:09"]
[quote author="Vierailija" time="07.12.2013 klo 17:03"]
Nyt taitaa monella mennä puurot ja vellit sekaisin.
Itsetunnolla ei ole mitään tekemistä temperamentin kanssa. Jos ihminen on introvertti, hän ei ole niitä, jotka nauttii esiintymisestä ja keskipisteenä olemisesta. Hänellä ei ole tarve tuoda itseään esiin. Kysyttäessä kuitenkin sanoo mielipiteensä. Sama tunteiden kanssa. Hän saattaa kokea voimakkaita tunteita, muttei esim. työpaikalla tai koulussa koe tarvetta jakaa niitä kaikkien muiden kanssa.
Ujous ja sosiaalisten tilanteiden jännittäminen on sitten vähän eri asia kuitenkin kuin ihmisen luontainen intro/ekstroverttiys.
[/quote]
Minusta kyse oli reippaudesta ja itsetunnosta ja kuinka ne vaikuttaa toisiinsa.
[/quote]
Luepa ajatuksella ap:n viesti uudelleen.
[/quote]
Eihän tuossa vastattu ap.n kysymykseen vaan tähän.
"""No jaa. Kyllä mä sain ujona lapsena kuulla jatkuvasti vanhemmilta ja opettajilta ym., että minun pitäisi "reipastua". Kovin he yrittivät saada minua ulos kuorestani, mutta kun ei se niin vain tapahdu. Nyt aikuisena olen kyllä melko itsevarma, tosin vieläkin hiljainen suuremmassa ryhmässä ja vieraiden seurassa. Mutta lapsena olin todella epävarma, koska tiedostin, että olen "vain lapsi". Minulle oli kauhistus puhua aikuisten kanssa tasavertaisesti. Ei sitä voinut muuttaa, vaikka yritti.
Tuskin se Amerikassakaan onnistuu. Ne ujot vaan jäävät huomaamatta ja syrjäytyvät vielä pahemmin kuin täällä.
No kerropas nyt sitten, kuinka sitä reippautta opetetaan.""""
[quote author="Vierailija" time="07.12.2013 klo 15:16"]Ollaan asuttu 20v USA:ssa ja lapset syntyneet täällä. Kumpikin on todella sosiaalinen ja vilkas.
Muutama suomalainen lapsi, (syntyneet Suomessa) joita tunnen täällä on aivan uskomattoman ujo ja syrjäänvetäytyneen hiljainen. Tulee oikeen ahditunut olo kun seuraa niiden käyttäytymistä, poikkeavat tosi ankeina muusta porukasta. Ei sille vaan voi mitään, muut kun on luonnollisesti vilkkaita, nää pari piilottelee vanhempien takana turvassa.
Kyllä se on täysin vanhemmista kiinni, millaisiksi lapsensa kasvattaa. Noiden lasten vanhemmat ovat itse juurikin samanlaisia, nurkassa hiljaa "kuuntelijoita".
Oon myös yks Amerikassa asuva. Toinen lapsistani on arka ja ujo. Hän on kyllä joutunut opettelemaan ulospäinsuuntautumista tilanteiden mukana ja muutunut paljon vanhemmaksi tullessaan. Perusluonne on vieläkin sama siellä taustalla mutta jos on tarve, tulee ulos kuorestaan. On mielestäni sekä luonne että ympäristö kysymys. On hyvä harjoitella uskallusta. Siitä tulee hyvä mieli kun voittaa pelkonsa.
[/quote]
Sisältö jatkuu mainoksen alla
http://www.introvertit.net/index.php/testaa-oletko-introvertti
Sain tulokseksi 7/20 olen sitten kuulemma extrovertti?
http://kuntoplus.fi/hyvinvointitestit/oletko-introvertti-vai-ekstrovertti
OLET EKSTROVERTTI
Olet enemmän ulospäinsuuntautunut kuin syrjäänvetäytyvä. Pidät ihmisten parissa ja huomion keskipisteenä olemisesta.
Saat energiaa ympäristöstäsi. Olet avoin, tunnet paljon ihmisiä ja sinun on helppo ryhtyä puheisiin vieraiden kanssa. Ekstroverttinä puhuminen auttaa ajattelua ja asioiden ja ideoiden hahmottamista.
Ekstrovertin aivot
Ekstrovertillä on hyvä dopamiini-välittäjäaineen sietokyky. Siksi kaipaat fyysisiä tai henkisiä haasteita, esimerkiksi julkisuutta, huomiota, seuraa, uusia elämyksiä ja uusia asioita. Aivosi palkitsevat sinua mielihyvällä avoimmuudesta ja energisyydestä.
[quote author="Vierailija" time="07.12.2013 klo 16:16"]
[quote author="Vierailija" time="07.12.2013 klo 16:08"]
[quote author="Vierailija" time="07.12.2013 klo 16:03"]
[quote author="Vierailija" time="07.12.2013 klo 15:58"]
[quote author="Vierailija" time="07.12.2013 klo 15:43"]
Asialla tosin ei ole mitään merkitystä, koska temperamenttia voi muokata hyvinkin paljon kun ilmeisesti se amerikan mantereellakin onnistuu. Lapsi kyllä voi oppia nopeasti uusiakin käyttäytymismalleja ja rohkaistua jos vanhemmat antavat siihen tilaisuuden. Sellaista tuskin tapahtuu jos ympäristön kriittisyydestä huolimatta vanhemmat vain päättävät, että meidän lissu on tuollaisenaan ihan okei kun se on vain tuollainen temperamentiltaan.
[/quote]
No jaa. Kyllä mä sain ujona lapsena kuulla jatkuvasti vanhemmilta ja opettajilta ym., että minun pitäisi "reipastua". Kovin he yrittivät saada minua ulos kuorestani, mutta kun ei se niin vain tapahdu. Nyt aikuisena olen kyllä melko itsevarma, tosin vieläkin hiljainen suuremmassa ryhmässä ja vieraiden seurassa. Mutta lapsena olin todella epävarma, koska tiedostin, että olen "vain lapsi". Minulle oli kauhistus puhua aikuisten kanssa tasavertaisesti. Ei sitä voinut muuttaa, vaikka yritti.
Tuskin se Amerikassakaan onnistuu. Ne ujot vaan jäävät huomaamatta ja syrjäytyvät vielä pahemmin kuin täällä.
[/quote]
Eihän tuolla lailla opikkaan, jos vaan sanotaan, että "reipastuppa nyt".
Vanhempasi ei osanneet tukea sitä vaadittua reippautta oikealla lailla.
Eihän kukaan opi mitään, jos ei nää mallia tai opeteta.
[/quote]
No kerropas nyt sitten, kuinka sitä reippautta opetetaan.
[/quote]
Kodin ilmapiirillä on vaikutusta siihen, miten lasta tuetaan suhteessa hänen omiin kykyihinsä, hyväksytäänkö hänet omana itsenään ja onko ilmapiiri turvallinen ja pysyvä. Lapsella tulisi olla tunne, että hän on vanhemmilleen tärkeä ja ainutlaatuinen. Vanhempien tehtävä on varmistaa, että lapsen perustarpeista on huolehdittu. Lapsi tarvitsee rohkaisua ja kannustusta, mutta kuitenkin selkeät rajat, joissa turvallisesti toimia. Jos lapsena ei ole saanut tarpeeksi kannustusta, on itsetuntoa vaikea ja hidas eheyttää vanhempana. Lapsen ohjaaminen tarvittaessa ja perheen yhteiset harrastukset ovat omiaan vahvistamaan lapsen itsetuntoa. Jos lapsen käytös aiheuttaa palautteen antamista, tulisi se tehdä niin, että kiinnitetään huomio käytökseen ja sen korjaamiseen ei lapsen omaan persoonaan.
Valitettavasti monet vanhemmat elävät työlleen ja saavat lapset luulemaan, että muut ”tärkeimmät” asiat ajavat heidän ohitseen. Lapsen itseluottamus ei vahvistu jos vanhemmat eivät ole aidosti läsnä ja hänestä kiinnostuneita. Vanhemmilla on siten suuri osuus siihen muodostuuko lapselle terve vai heikko itsetunto.
[/quote]
Anteeksi mutta tuon nyt tietävät kaikki vähänkin tiedostavat nykyvanhemmat. Minä ja mieheni olemme noudattaneet juuri noita periaatteita ja lapset on hoidettu 3-vuotiaiksi kotona ja heidän kanssaan on oltu paljon, kannustettu ja rohkaistu. Olemme molemmat vielä koulutukseltamme psykologeja eli valmiudet lapsen tarpeiden ymmärtämiseen on myös sen puolesta. Silti esikoinen (7 v) ei ole se, joka menee rohkeasti esim. futiksessa ottamaan palloa muilta tai menee reippaasti uuteen porukkaan ja on yleisesti sosiaalisesti arka. Aivan varmasti tulisi jenkeissä paljon pahempaa palautetta kuin ap:n tyttärelle. Vaikka pojassa ei ole mitään vikaa (ja toka lapsi on aivan erilainen samantyylisellä kasvatuksella).
Jos lapsi on "keskivaiheilla" tiettyä temperamenttipiirrettä, häntä voi varmasti ohjailla kohtuullisen paljon kasvatuksella. Mutta jos hän on ääripää, niin se temperamentti näkyy aina sieltä kasvatuksen alta.
Mä olen kuin esikoiseni, ja tunnistan tuon, miten aina käskettiin "vaan olla reipas". Siitä jäi jäljelle kokemus, että olen jotenkin perustavanlaatuisesti vääränlainen, enkä ikinä kelpaa. Vaikka vanhempani olivat kannustavia ja lämpimiä muuten.
[quote author="Vierailija" time="07.12.2013 klo 15:08"]
Yleensä jos on lauma moottoriturpia ja yksi kuuntelija, se kuuntelija päätyy lauman pomoksi koska hän osaa tehdä ne järkevimmät ratkaisut ellei joku moottoriturpa ole niin vallanhimoinen ettei välitä tuloksista yhtään kunhan saa olla vallassa.
[/quote]
Ei taida kovinkaan usein käydä näin :). Ensinnäkin on paljon ihmisiä, jotka mahtuvat luonteeltaan tosi-hiljaisen ja mottoriturvan väliin. Jos se hiljainen ei saa sanottua juuri mitään, niin on aivan sama kuinka fiksu on. Toisekseen on ennakkoluuloista väittää, että puheliaimmat olisivat vähemmän järkeviä ja/tai varustettuja hälläväliä-asenteella.
t: eräs hiljainen
[quote author="Vierailija" time="07.12.2013 klo 17:37"]
[quote author="Vierailija" time="07.12.2013 klo 16:16"]
[quote author="Vierailija" time="07.12.2013 klo 16:08"]
[quote author="Vierailija" time="07.12.2013 klo 16:03"]
[quote author="Vierailija" time="07.12.2013 klo 15:58"]
[quote author="Vierailija" time="07.12.2013 klo 15:43"]
Asialla tosin ei ole mitään merkitystä, koska temperamenttia voi muokata hyvinkin paljon kun ilmeisesti se amerikan mantereellakin onnistuu. Lapsi kyllä voi oppia nopeasti uusiakin käyttäytymismalleja ja rohkaistua jos vanhemmat antavat siihen tilaisuuden. Sellaista tuskin tapahtuu jos ympäristön kriittisyydestä huolimatta vanhemmat vain päättävät, että meidän lissu on tuollaisenaan ihan okei kun se on vain tuollainen temperamentiltaan.
[/quote]
No jaa. Kyllä mä sain ujona lapsena kuulla jatkuvasti vanhemmilta ja opettajilta ym., että minun pitäisi "reipastua". Kovin he yrittivät saada minua ulos kuorestani, mutta kun ei se niin vain tapahdu. Nyt aikuisena olen kyllä melko itsevarma, tosin vieläkin hiljainen suuremmassa ryhmässä ja vieraiden seurassa. Mutta lapsena olin todella epävarma, koska tiedostin, että olen "vain lapsi". Minulle oli kauhistus puhua aikuisten kanssa tasavertaisesti. Ei sitä voinut muuttaa, vaikka yritti.
Tuskin se Amerikassakaan onnistuu. Ne ujot vaan jäävät huomaamatta ja syrjäytyvät vielä pahemmin kuin täällä.
[/quote]
Eihän tuolla lailla opikkaan, jos vaan sanotaan, että "reipastuppa nyt".
Vanhempasi ei osanneet tukea sitä vaadittua reippautta oikealla lailla.
Eihän kukaan opi mitään, jos ei nää mallia tai opeteta.
[/quote]
No kerropas nyt sitten, kuinka sitä reippautta opetetaan.
[/quote]
Kodin ilmapiirillä on vaikutusta siihen, miten lasta tuetaan suhteessa hänen omiin kykyihinsä, hyväksytäänkö hänet omana itsenään ja onko ilmapiiri turvallinen ja pysyvä. Lapsella tulisi olla tunne, että hän on vanhemmilleen tärkeä ja ainutlaatuinen. Vanhempien tehtävä on varmistaa, että lapsen perustarpeista on huolehdittu. Lapsi tarvitsee rohkaisua ja kannustusta, mutta kuitenkin selkeät rajat, joissa turvallisesti toimia. Jos lapsena ei ole saanut tarpeeksi kannustusta, on itsetuntoa vaikea ja hidas eheyttää vanhempana. Lapsen ohjaaminen tarvittaessa ja perheen yhteiset harrastukset ovat omiaan vahvistamaan lapsen itsetuntoa. Jos lapsen käytös aiheuttaa palautteen antamista, tulisi se tehdä niin, että kiinnitetään huomio käytökseen ja sen korjaamiseen ei lapsen omaan persoonaan.
Valitettavasti monet vanhemmat elävät työlleen ja saavat lapset luulemaan, että muut ”tärkeimmät” asiat ajavat heidän ohitseen. Lapsen itseluottamus ei vahvistu jos vanhemmat eivät ole aidosti läsnä ja hänestä kiinnostuneita. Vanhemmilla on siten suuri osuus siihen muodostuuko lapselle terve vai heikko itsetunto.
[/quote]
Anteeksi mutta tuon nyt tietävät kaikki vähänkin tiedostavat nykyvanhemmat. Minä ja mieheni olemme noudattaneet juuri noita periaatteita ja lapset on hoidettu 3-vuotiaiksi kotona ja heidän kanssaan on oltu paljon, kannustettu ja rohkaistu. Olemme molemmat vielä koulutukseltamme psykologeja eli valmiudet lapsen tarpeiden ymmärtämiseen on myös sen puolesta. Silti esikoinen (7 v) ei ole se, joka menee rohkeasti esim. futiksessa ottamaan palloa muilta tai menee reippaasti uuteen porukkaan ja on yleisesti sosiaalisesti arka. Aivan varmasti tulisi jenkeissä paljon pahempaa palautetta kuin ap:n tyttärelle. Vaikka pojassa ei ole mitään vikaa (ja toka lapsi on aivan erilainen samantyylisellä kasvatuksella).
Jos lapsi on "keskivaiheilla" tiettyä temperamenttipiirrettä, häntä voi varmasti ohjailla kohtuullisen paljon kasvatuksella. Mutta jos hän on ääripää, niin se temperamentti näkyy aina sieltä kasvatuksen alta.
Mä olen kuin esikoiseni, ja tunnistan tuon, miten aina käskettiin "vaan olla reipas". Siitä jäi jäljelle kokemus, että olen jotenkin perustavanlaatuisesti vääränlainen, enkä ikinä kelpaa. Vaikka vanhempani olivat kannustavia ja lämpimiä muuten.
[/quote]
Tiedostaminen on eri asia kuin tekeminen, aika erikoista, ettet sitä tiennyt.
Juuri itsekkin kerrot, ettet kotona saanut oikeanlaista tukea.
Tuskin sun vanhemmat nyt jotain 120v ovat?
[quote author="Vierailija" time="07.12.2013 klo 16:35"]
[quote author="Vierailija" time="07.12.2013 klo 16:17"]
En ole tuo ihminen, joka kommentoi aiemmin... lapsi voi kuitenkin oppia reippaammaksi ja sosiaalisemmaksi alun ongelmien jälkeen esimerkiksi jos lapsen laittaa näytelmäkerhoon, väittelykerhoon tai johonkin muuhun aktiviteettiin jossa on pakko olla esillä. Lapsi sosiaalistuu ajan myötä kun hän ottaa muiden mukana osaa aktiviteetteihin ja tulee pois omalta mukavuusalueeltaan. Lisäksi voi vielä ilmoittaa vaikka partioon ja johonkin lasten tanssiharrastukseen. On ihme jos vielä muutaman vuoden päästä tyttö nyhjää hiljaisena nurkassa ottamatta muihin kontaktia.
Lasta pitäisi myös systemaattisesti rohkaista esim. tervehtimään vieraita aikuisia ja puhumaan heidän kanssaan jos lapsi jännittää aikuisia. Vanhempien myös kuuluu kertoa miten toimitaan eri tilanteissa, että lapsen ei tarvitse jännittää ajatellessaan että hän pian toimii väärin. Muutenkaan mokiin ei tarvitse puuttua kovalla kädellä, koska tekevälle sattuu.
[/quote]
Ujon lapsen laittaminen näytelmäkerhoon olisi silkkaa kidutusta. Sehän olisi vaan varma keino aiheuttaa lapselle epäonnistumisen kokemuksia ja häpeää! Ei lapsesta, joka hädin tuskin saa suutansa auki muiden seurassa tule sormia näpäyttämällä näyttelijää. Korkeintaan saa nähdä ohjaajan tuskastumisen ja tuntea itsensä entistä huonommaksi.
Ainakin minun äitini yritti kovasti saada minua erinäisiin harrastuksiin, mutta kun en suostunut. Eikä kouluikäistä lasta voi enää pakollakaan mihinkään kuskata.
[/quote]
Lapsi kyllä pääsee yli ujoiden tunteista ja alkaa ennenpitkää nauttimaan näyttelemisestä, kerhosta ja muiden kanssa olemisesta kun huomaa että hän pärjää muiden kanssa ja onnistuu siellä. Lapsia harvemmin kiusataan näytelmäkerhoissa vaan siellä on apuna aikuisia, jotka tukevat ja ohjeistavat lasta miten toimitaan. Lasta pitää osata rohkaista. Lapsenkin kuuluu kohdata pelkoja ja "vastoinkäymisiä", jotta lapsi huomaa ettei se ole niin vakavaa vaikka kaikki ei mene aina putkeen ja että on ihan turha jännittää sosiaalisia tilanteita.