Onko teidät lapsena "jätetty" nykymittapuilla vaarallisiin tilanteisiin, joihin ette omaa lastanne laittaisi?

Kesäisiin pyöräiltiin kolme-neljä kilometriä kalliolle uimaan sisarusten kanssa keskenään, 7-10-vuotiaana. Ei kypäriä, uimaranta ei ollut mikään yleinen, vaan useimmiten olimme siellä keskenämme, ei ketään aikuisia tai oikein asutustakaan lähellä. Puhelimia ei tietenkään ollut. Koirakin oli mukana, kulki pyörän korissa ja milloin missäkin.

Minulla ei kyllä ole lapsia, mutta luulisin ettei tämä olisi ihan ok nykyään.

Kaverin isoveljen kyydillä käytiin naapurikaupungissa hengailemassa yläasteikäisinä viikonloppuöisin. Isoveli oli baarissa töissä ja otti meidät kyytiin työvuoronsa jälkeen ja toi kotiin, siis varmaan joskus 2-3 aikaan. Vanhemmat oli tyytyväisiä kun ei tarvinnut itse kuskata ja oli turvallinen kyyti.

Vierailija kirjoitti:

Kesäisiin pyöräiltiin kolme-neljä kilometriä kalliolle uimaan sisarusten kanssa keskenään, 7-10-vuotiaana. Ei kypäriä, uimaranta ei ollut mikään yleinen, vaan useimmiten olimme siellä keskenämme, ei ketään aikuisia tai oikein asutustakaan lähellä. Puhelimia ei tietenkään ollut. Koirakin oli mukana, kulki pyörän korissa ja milloin missäkin.

Minulla ei kyllä ole lapsia, mutta luulisin ettei tämä olisi ihan ok nykyään.

10-vuotiaana olen päästänyt lapsen kaverin kanssa uimaan. Tottakai pitää olla uimataito.

Vierailija kirjoitti:

"Tämä oli jo melkein 2000-lukua, kun naapurustossani noin eskari-ikäisillä lapsilla

oli vauvaikäinen pikkusisaruksensa mukana kylillä pitkiäkin aikoja.

Muistan, että tällä vauvalla oli vielä aukile auki ja sitä ihmeteltiin."

Ei hemmetti sentään. 

Tämä taisi niinsanoakseni tyhjentää pajatson.

Mua alkoi ahdistaa tämä ajatus :( Muistan kun serkkuni oli vauva, ja veljen kanssa ihmeteltiin hänen aukilettaan (oltiin kyllä jo ala-asteikäisiä, ja hellävaraisesti vain siliteltiin sitä). Mutta että tällainen avuton pikkuinen on sitten laitettu kylille pikkulasten ihmeteltäväksi. Siinähän olisi voinut tapahtua mitä vain.

Vanhemmat menivät lähibubiin muutamaksi tunniksi, minut lahjotiin jäätelöllä nukkumaan. Mutta ei nukuttanut, lähdin pääsiäisyönä koiramme kanssa keräämään pajunkissoja. Ajattelen sitä, kun pieni tyttö n 8-9v on hiippaillut koiran kanssa yöllä ulkona. Asuttiin kyllä ihan turvallisella alueella, mutta nyt ois kyllä välittömästi lasu ja elsu!!

Lapsena kuusikymmenluvun alussa käytiin isolla porukalla uimassa monen kilometrin päässä meren rannassa.

Sytytettiin aina nuotio rannalle, että sääsket pysyivät pois.

Mitään valvontaa ei ollut meilläkään vanhemmat luottivat siihen, että meillä on itsesuojeluvaistoa. Selkään luvattiin antaa, jos menisi hukkumaan.

Meillä oli aina irrallaan juokseva naapuruston koira mukana, joka puolusti meitä vihaisesti niiltä paljain p e rsein itseään esitteleviltä äklö äijiltä.

Kyllä on rajuja kohtaloita monilla pienokaisilla ollut.

Jätettiin yksin kotiin jo alle kouluikäisenä.

Kadehdin joitakin kertomuksia tästä ketjusta joissa on kuljettu ulkona isossa lapsiporukassa. On oltu ainakin yhdessä. Mielikuvissani muistan vahvimmin itseni leikkimässä yksin kotona tai katsomassa telkkaria yksin kun ikkunan takana ilta jo pimeni.

Onneksi meillä oli hyvä perhe ja turvallinen lapsuus 80-luvun alussa. Luonnollisesti leikimme vapaana metsissä vaellellen, majoja tehden ja seikkaillen, mutta varmaan isoimmat riskit olleet puista putoamisessa, jos kiipesi liian korkealle, tai johonkin ojaan hukkumisessa. Uimaankin sai mennä yksin pyörällä vasta yli kymmenvuotiaana.

Eräs tuttavaperheen äiti muisteli joskus jälkikäteen järkyttyneenä, kuinka he jättivät usein kolmevuotiaan lapsenvahdiksi vauvalle ja lähtivät miehensä kanssa kauppaan tai pihasaunaan. Tajusivat ilmeisesti vasta lapsenlapsestaan, miten pieni kolmivuotias oikeasti onkaan.

Olin lapsena usein pitkiä aikoja mökillä isän kanssa kahdestaan, joka aloitti juomisen toisinaan jo lounasaikaan. Oli sitten alkuillasta jo siinä kunnossa että jos jotain olisi tapahtunut niin eipä olisi ollut ajokunnossa. Traumat jäi ja sain pelätä joka ilta/yö että hukkuu järveen mennessään saunasta uimaan yksin järveen tai muuten lyö päänsä johonkin kallioon rannalla.

Minut jätettiin usein myös yksin kotiin vanhempien toimesta, kun olin pieni. Vanhemmat lähtivät isosiskoni juhlaan koululle ja minut, silloin 4-5v, jätettiin yksin kotiin illaksi. Muistan olleeni pelokas ja kiskoin jo haalareita päälle naulakosta, että lähtisin kävellen koululle 2km päähän, kun luulin etteivät he enää tule sieltä takaisin. Taisin kuitenkin lopulta olla niin pelokas etten lähtenyt ulos kävelemään, mutta muistan kuinka äitini ihmetteli, mitä haalarit oikein tekevät eteisen lattialla ulko-oven edessä.

Lähtivät myös kahdestaan jonnekin Karibian risteilylle 3 viikoksi, kun olin 13 ja siskoni 17. Äitini mielestä olisi myös ollut hyvä idea, että muuttaisin kahdestaan asumaan siskoni kanssa kun tämä täyttää 18. Siskopa ei "yllättäen" halunnut 14-vuotiasta pyörimään nurkissa kun halusi omaa rauhaa. Ja ihan kuin 14v nyt olisi vielä ollut niin itsenäinen, että osaa asioida kaupassa jatkuvasti ja hoitaa koulunkäynnin siinä samalla.

Juu paljon enemmän oli lapsilla vapautta myös 1970-luvun lopulla ja kasarin alussa, mutta jotenkin lapset olivat myös paljon harkitsevampia ja tajusivat riskit paremmin. Mitään vakavaa ei koskaan sattunut, vaan selvisimme naarmuilla ja mustelmilla. Itse pyöräilin lähikaduilla alle kouluikäisenä ja seikkailin kavereiden kanssa metsässä. Vähän vanhempana kävin kaverin kanssa uimassa jo toukokuun lopulla ja vanhemmat vain kauhistelivat. 13-vuotiaina jo pyöräiltiin kymmenien kilometrien päässä ja juostiin karkuun itsensäpaljastajia. Realiteetit tulivat tutuiksi eikä jäänyt mitään kuolemattomuus-kuvitelmia.

Taaperona 90-luvulla juoppo isäni otti minut usein mukaan baariin ja "unohti" sinne. Minusta on vieläkin outo ajatus etteivät lapset saisi mennä anniskelualueelle kun itselleni se oli lapsena niin normaalia.

Onneksi en koskaan joutunut vieraan matkaan vaan löydyin aina jostain narikasta tai baaripöydän alta nukkumasta tai leikkimästä.

Olen aikuisena ihmetellyt useasti miksei minua ikinä huostaanotettu. Syytä olisi kuitenkin ollut.

Vierailija kirjoitti:

Kertomasi tarina pätee usein nimenomaan suuriin ikäluokkiin. Suuret ikäluokat - 1940-ja 1950-luvuilla syntyneet - ovat hoidattaneet lapsiaan mummoloissa, sukulaisilla ja yhteiskunnan päivähoidossa. Isoäidit ja suvun tädit ovat olleet jatkuvia ja ilmaisia lastenhoitajia 24/7. Suuret ikäluokat eivät ole todellakaan hoitaneet itse omia lapsiaan. Äidit eivät ole 1960- ja 1970-luvuilla usein edes imettäneet lapsiaan. Ja vielä 1980-luvun alussa lapsentahtinen imetys on ollut melko tuntematon käsite.

Suuret ikäluokat ovat hylänneet omat vanhempansa ja iäkkäät sukulaisensa vanhainkotiin tai muuhun hoitolaitokseen. Suuret ikäluokat ovat usein rikkaita, varakkaita ja hyvätuloisia. He ovat matkustelleet etelänmatkoilla, kaukomatkoilla  ja Lapissa. Omat lapset on hylätty vanhempien matkojen ajaksi joko mummoloihin ja kouluikäisiä lapsia on jätetty myös yksin kotiin.

Me emme hoidata omia lapsia isovanhemmilla. Lapsemme eivät ole ikinä mummoloissa hoidossa tai yökylässä. Matkustamme kotimaassa omien lasten kanssa. Ulkomaanmatkoja olemme tehneet vain Pohjoismaihin. Emme saa isovanhemmilta koskaan mitään apua mihinkään. Pärjäämme mainiosti ilman isovanhempien hoitoapua ja olemme riippumattomia isovanhempien ja sukulaisten avusta.

Olen samaa mieltä kanssasi, että vanhemman tulee olla riippumaton omista sukulaisistaan ja puolison sukulaisista. Lapsia ei tule viedä isovanhemmille hoitoon vanhempien harrastusten tai lomamatkojen ajaksi. Jos äiti ja isä eivät voi lomailla omien lastensa kanssa niin olkoot sitten lomailematta! Lapsivapaa viikonloppu ryyppyreissun takia kertoo vanhemman kyvyttömyydestä vanhemmuuteen. Äiti ja/tai isä on todella itsekäs, jos oma lapsi viettää enemmän aikaa isovanhempien seurassa kuin omien vanhempiensa kanssa!

Vierailija kirjoitti:

Niin nähtyä ja koettua kirjoitti:

Suuret ikäluokat (1940-ja 1950-luvulla syntyneet) ovat itsekkäimpiä ja surkeimpia vanhempia ikinä! Ja isovanhempina nämä suuret ikäluokat ovat vähintään yhtä itsekkäitä ja surkeita!

Allekirjoitan ylläolevan täysin. He ovat itsekin jääneet lapsena vaille hoivaa, joten siirsivät sitä myös omille lapsilleen. Ja nyt, kun he ovat vanhuksia niin ovat tosi itsekeskeisiä ja vaativat, että lastensa koko elämän pitäisi pyöriä heidän ympärillään.

Haukkumasi suuret ikäluokat ovat eläneet lapsuutensa köyhyydessä ja kasvattaneet sekä hoitaneet itse omat lapsensa. Vanhuksina heidät pukataan vanhainkotiin heti, jos heistä on vaivaa, koska he ovat antaneet lapsilleen kaiken, mihin ovat kyenneet, jolloin näistä on kasvanut itsekkäitä kermaperseitä, jotka haukkuvat suuria ikäluokkia, mutta itse ovat saaneet kaiken.

Kaikista itsekkäin ihminen on se, joka ei suunnittele elämäänsä ennen lasten hankintaa niin, että selviää ilman riippuvutta vanhemmistaan. Toki vanhemmat voivat auttaa lastenhoidossa, mutta sen varaan ei pidä laskea. Ne itsekkäät vanhemmat jättävät kersat isovanhemmille hoitoon ja käyvät keskenään lomilla kaukomailla, lapset eivät pääse koskaan mukaan. He tarvitsevat vähintään kerran kuussa lapsivapaan viikonlopun, jotta pääsevät ryyppäämään. Myös viikolla he vaativat isovanhempia kaitsemaan lapsiaan, jotta saavat omaa aikaa harrastuksilleen. Lapset viettävät jopa enemmän aikaa isovanhempien luona. 

Sitten nämä itsekkäät vanhemmat uhkailevat isovanhempia, ettei apua heru, kun nämä ovat vanhoja ja huonokuntoisia, elleivät he uhraudu lastenlasten hoidossa vaatimusten mukaisesti.  Totuus on se, että vaikka isovanhemmat ovat uhrautuneet ja venyneet, auttaneet taloudellisesti ja muulla tavoin, juuri ne autetut lapset muuttuvat aikuisena sellaiseksi, että lasten aikuistuttua heillä on oikeus "omaan aikaan" ja lapset, jotka eivät ole hoidattaneet lapsiaan isovanhemmilla, ovat niitä jotka pitävät heistä huolta, kun he ovat huonossa kunnossa. 

Itsekäs lapsena, itsekäs nuorena vanhempana, itsekäs keski-ikäisenä.  

Meillä taas lapset ovat paljon isovanhemmilla yökylässä viikonloppuisin ihan omasta toiveestaan. Tämä tarkoittaa sitä että näkevät jokaista isovanhempaa kahdesti kuussa. Omasta mielestäni on ihanaa että ovat toisilleen tärkeitä ja rakkaita, koskaan ei tiedä kuinka kauan he ovat tässä maailmassa. Ajattelen myös että on hyvä lapsella olla myös muita aikuisia arjessaan. Itse olen menettänyt omat vanhempani nuorena ja paljon hankalampaa olisi ollut ilman rakkaita ja turvallisia isovanhempia.

Jätettiin yksin sairaalaan. Aiheesta on ollut artikkeleita välillä, kuinka lapsia käytetään hyväksi tai pahoinpidellään terveydenhuollossa, lastensuojelussa jne. Kannattaa vähän miettiä, jättääkö omaa lastaan tilanteeseen, jossa lapsi eristetään ja ei voi ottaa yhteyttä kehenkään. Toinen oli, että jätettiin usein yksin kotiin, mikä on normaalia, mutta silloin pitäisi opettaa lapselle, että ei saa avata ovea kenellekään ja jos joku soittaa, ei saa kertoa, että on yksin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oltiin vanhempien tuttava pariskunnan luona. Olin 5 vuotias. Aikuiset ryyppäsi. Kun mietittiin kuka minnekkin menee nukkumaan. Minut laitettiin talonisännän viereen. Hänen ja vaimonsa keskelle. Yö oli pitkä. Mies raiskasi minut monia kertoja. Enkä uskaltanut lähteä sängystä tai sanoa mitään. Se yö muutti minut ihmisenä. Näen sen yön kuin eilisen vielä tänä päivänä vaikka aikaa on kulunut kohta 40 vuotta. Vanhemmille olen ikuisesti vihainen ja pettynyt mutta he eivät usko tapahtumaa vielä tänäkään päivänä.

Montakohan lasta se mies on kerinnyt raiskata ja käyttää hyväksi.

Jouduin sietämään sitä miestä vielä sen jälkeen monia vuosia.

Järkyttävää jos tämä on totta... varmaan laittoivat miehen ja vaimon viereen sen takia kun sehän on turvallista kun vaimokin on siinä. Mutta hyi olkoon.

Tää kuulostaa mustakin oudolta koska eikö tuon ikäiselle pitäisi tulla selvät fyysiset vammat?

Menin ala-asteelle 6-vuotiaana lähikouluun. Kahden viikon jälkeen koko koulu päätettiin lakkauttaa ja kesken koulupäivän meidät vietiin toiselle ala-asteelle, joka oli kilometrien päässä kodistamme. Koulun päätyttyäni minä sain kävellä pihalle ihan ilman mitään reagointia siihen, että mulla ei ollut harmaata hajuakaan siitä, missä koti on? Koulu oli kilsojen päässä suunnassa, jossa en ollut koskaan käynyt. Viimein....tuntien eksyilyn ja paniikin jälkeen löysin lähikirjaston, josta osasin mennä kotiin. Olin myöhään illalla kotona ja vanhemmat olivat olleet huolissaan ja haukkuivat minut eksyilystä.

Vanhemmat lähti mökille ja minä jäin kaverini kanssa viikonlopuksi meille. Taidettiin olla viidennellä luokalla. Olen ollut muutenkin täysin avainkaulalapsi pienestä pitäen.

Kaverin kanssa soudeltiin joella ja välillä hypittiin keskellä jokea veneestä pois. Ikää vissiin 14v. Entäs jos ei olisikaan päässyt enää veneeseen?

Jouduin yksin kukistamaan sängyn alla ja vaatekaapissa asuneet hirviöt.

Vuosina -87 - -89 sain mennä yksin läheiseen leikkipuistoon leikkimään kun äiti oli vauvan kanssa päiväunilla. Olin 5-7 vuotias.

Jammu leikki pikkutyttöjen kanssa vuosi-pari aiemmin...

Vierailija kirjoitti:

Minun 6-vuotias sisko "vahti" mua yöt kun olin vauva. Tai puoli yötä. Äiti meni alakerrassa toimivaan pubiin töihin ja jos mulle tuli hätä niin sisko taapersi sinne hakemaan äitiä :(.

Tää teki mut äärimmäisen surulliseksi kun kuulin tämän. Oli 70-lukua.

Minä hain pikkusiskon hoidosta naapurista ensimmäiseksi päästessäni koulusta, meillä on ikäeroa juuri tuo 7 vuotta. Laitoin siskolle ruokaa ja katsoin perään, kunnes jompi kumpi vanhemmista tuli töistä. Jos isäpuoli tuli ennen äitiä, jouduin silloinkin hoitamaan siskopuolta, koska isäpuoli ryyppäsi äidin poissa ollessa ja vauva olisi muuten itkenyt märissä vaipoissa ja nälissään. Itse pääsin tekemään läksyjä sen jälkeen kun äiti tuli iltavuorosta puolen yön aikaan. Usein ne läksyt jäivät tekemättä.

Äiti jossain vaiheessa palkkasi kotiin lastenhoitajan sillä seurauksella, että tämä kylillä huorana tunnettu nainen ryyppäsi yhdessä isäpuolen kanssa. Kun kerran protestoin asiasta, niin isäpuoli lähti ajamaan minua takaa kirveen kanssa. Pääsin pakenemaan hoipertelevaa humalaista naapuriin ja sen jälkeen lapsenhoitaja sai lähteä, kun naapuri kertoi asiasta äidilleni. Sitä ennen äiti ei uskonut minua isäpuolen sanaa vastaan.

Myöhemmin sitten isäpuolen hautajaisissa siskopuoleni kuvasi isäänsä rakastavaksi ja huolehtivaksi. :-D Hänestä tuli samanlainen juoppo ja valehtelija.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oltiin vanhempien tuttava pariskunnan luona. Olin 5 vuotias. Aikuiset ryyppäsi. Kun mietittiin kuka minnekkin menee nukkumaan. Minut laitettiin talonisännän viereen. Hänen ja vaimonsa keskelle. Yö oli pitkä. Mies raiskasi minut monia kertoja. Enkä uskaltanut lähteä sängystä tai sanoa mitään. Se yö muutti minut ihmisenä. Näen sen yön kuin eilisen vielä tänä päivänä vaikka aikaa on kulunut kohta 40 vuotta. Vanhemmille olen ikuisesti vihainen ja pettynyt mutta he eivät usko tapahtumaa vielä tänäkään päivänä.

Montakohan lasta se mies on kerinnyt raiskata ja käyttää hyväksi.

Jouduin sietämään sitä miestä vielä sen jälkeen monia vuosia.

Järkyttävää jos tämä on totta... varmaan laittoivat miehen ja vaimon viereen sen takia kun sehän on turvallista kun vaimokin on siinä. Mutta hyi olkoon.

Tää kuulostaa mustakin oudolta koska eikö tuon ikäiselle pitäisi tulla selvät fyysiset vammat?

Samoin tuntuu oudolta, etteikö ole vuotanut verta ja vatsanpohja puhjennut. Kuinka ei viisivuotias uskaltaisi kirkua kuin pistetty sika?